Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Koko nimi esiin, jos tuomariksi ryhtyy - niin Jumala sitten näkee ja voi tuomarinkin tuomita, jos aihetta on.

    Joh. 14:26
    Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
    Joh. 15:26
    Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
    Joh. 16:7
    Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.

    Ellensapatti on ylistystä saatanalle - sensijaan kristittyjen lepopäivällä kunnioitetaan Ylösnoussutta. Toki tuo lakiliiton sapattikin on tärkeä, ainakin minulle, sillä iloitsen siitä, että Israel pelastettiin Egyptistä ja tullaanhan se vielä- maailman keisarin käsistäkin pelastamaan.

    TUON pelastuksen kunniaksi vietetään 1000-vuotisessa rauhanajassa sapattia ja lehtimajanjuhlaa. Ken ei vietä, se kuolee viimeistään 100-vuotiaana. Arvostan siis raamatullista sapattia, Israelin Pyhän kunniaksi.

    Riittikö vastaus?

    Jes 66:23
    Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.

    16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

    Ilm 2:14
    Mutta kaikkea en sinussa hyväksy: Luonasi on sellaisia, jotka seuraavat Bileamin oppia, tuon miehen, joka opetti Balakille, miten virittää israelilaisille ansa ja vietellä heidät syömään epäjumalille uhrattua lihaa ja harjoittamaan siveettömyyttä. [4. Moos. 22:5, 31:16; 2. Piet. 2:15; Juud. 11].

    Mikä kumma Bileamin oppi? Lue 4.Moos.22-24. luvut!
  2. Esitin Jes 54. tärkeimmät jakeet - kokonaisuuden siis. Joku ei ymmärtänyt sitä, mutta teilel muille - tässä olisi seuraava luku.
    Sillä kun Jes 53. on koko Raamatun avainluku, niin siitä todellakin seuraa, että loput Jesajan luvut ovat sangen tärkeitä nekin.
    Profeettojenkin kirjat, tietysti, etenevät kronologisesti kirjan alusta sen loppuun.

    Jes 55. - Herra tarjoaa liittoa Israelille

    1 Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! [Jes. 12:3, 44:3; Joh. 7:37 | Sir. 51:25; Ilm. 22:17]
    2 Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. [Ps. 22:27; Jes. 25:6]
    3 Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille. [2. Sam. 7:15; Ps. 89:29; Jes. 54:10; Ap. t. 13:34].

    4 Hänet minä otin todistajaksi kansoille, tein hänestä kansakuntien käskijän ja hallitsijan. [Ps. 2:8; Ilm. 1:5]
    5 Sinä olet kutsuva tänne kansan, jota et tunne, ja kansa, joka ei sinusta tiennyt, rientää luoksesi Herran, sinun Jumalasi, takia ja Israelin Pyhän tähden. Hän korottaa sinut kunniaan.
    Herran sana ei tyhjänä palaa

    6 Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! [1. Aik. 28:9; 2. Aik. 15:2]
    7 Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas. [5. Moos. 4:30+ | Ps. 130:4; Luuk. 15:20]

    8 -- Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
    9 Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.

    10 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
    11 niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. [Joh. 6:63]
    Riemukas kotiinpaluu

    12 Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
    13 Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa.
  3. Ellet ala rakastaa totuutta tuon valheen sijasta.

    Raamattu ei voi tyhjiin raueta, mutta Sanan pilkkaajalta voi rohkeus pettää totuuden hetkenä.

    SAK 14. - HERRAN PÄIVÄ

    1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
    2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
    3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.

    4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
    5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
    6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.

    7 Se on oleva yhtämittaista päivää-Herralle on se tunnettu-ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
    8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
    9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
    10 Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.

    11 He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
    12 Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
    13 Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.

    14 Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita.
    15 Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on-samankaltainen vitsaus.
    16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

    17 Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.
    18 Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
    19 Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.

    20 Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
    21 Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä.

    Jeesus Kristus
  4. 1000 VUOTTA ILMAN TEMPPELIÄ JA SAPATTIJUHLAA

    "Tuhat vuotta rauhaa, kiitos!" "Mutta ilman temppeliä".

    Näin haluavat adventistit tai ainakin Pertti_Marcus.
    Vai olenko oikein ymmärtänyt, että hän kyllä haluaa Jerusalemiin, siihen taivaalliseen, uuteen. Siellähän ei tarvita temppeliä, jossa sapattijuhlaa noudatettaisiin.

    Hyvä on, että kilvoittelemme sitä kohti, sitä että saisimme "ne tuhannen vuotta" hallita sieltä uudesta Jerusalemista käsin - jossa Jeesus on meidän valomme ihan konkreettisesti.

    Ilm 20:4
    Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta.
    Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. [Dan. 7:9,22,27; 1. Kor. 6:2+ | Ilm. 3:21, 5:10, 6:11].

    Ilm 21:22-2
    22 Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa.
    23 Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. [Jes. 60:19].

    MITÄ HALLITA, KETÄ HALLITA - NE TUHANNEN VUOTTA?

    Jolloin saatana on sidottu ja se väärä profeetta ja peto. Sekä jumalattomat Jerusalemiin hyökänneet saaneet surmansa. "Heidän kielensä mätäni heidän suussaan ja silmänsää mätänivät silmäkuoppiin".

    Hallita, sieltä uudesta käsin, tätä alhaista Jerusalemia ja koko Maata. Valvoa tuhat vuotta, että temppeliin tullaan kaikkialta maailmasta, viettämään lehtimajanjuhlaa sekä sapattia.

    Sak 14:16
    Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23].

    Tuossa maanpäällisen 1000-vuotisen Jerusalemin temppelissä - mutta siinä uudessa, taivaallisessa Jerusalemissa ei temppeliä edes ole - on yksi portti pyhitetty Israelin Jumalan käyttöön.
    Sillä Kristus on ikuinen Ylipappimme.

    Hes 44:2
    Herra sanoi minulle: "Tämä portti pysyy suljettuna. Sitä ei ole lupa avata, eikä kukaan saa kulkea siitä. Herra, Israelin Jumala, on tullut siitä temppeliin, ja siksi se pysyy suljettuna. [Hes. 43:4].

    Huomaa Jumalan oikeudenmukaisuus, tämä:
    Loukkaantumisesta voi syyttää vain itseään - rakkaus totuuteen pelastaa, mutta rakkaus valheeseen kadottaa.
  5. PAAVALIN AVOIN KIRJE IHMISKUNNALLE

    Täytyy sitten vain koota tähän niitä parhaita paloja, kun kirjoittaja ei esittänyt, että mitä Paavalin sanontoja ja kelle.

    Laintuntijalle:

    10 Herraan luottaen minä olen varma siitä, että te tulette ajattelemaan samoin kuin minä. Mutta se, joka on hämmentänyt teidän ajatuksenne, tulee saamaan rangaistuksensa, olipa hän kuka tahansa. [2. Kor. 11:15; Gal. 1:7]
    11 Veljet, jos minä tosiaan yhä julistan ympärileikkausta, miksi minua sitten vainotaan? Silloinhan ei julistamani risti olisi enää loukkauksena. [1. Kor. 1:23; Gal. 2:3]
    12 Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne!

    Henki ja liha

    13 Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. [1. Kor. 8:9, 9:19; 1. Piet. 2:16]
    14 Lain kaikki käskyt on (jo) pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." [Mark. 12:31+].

    Laittomuuden tekijöille:
    2.Tess.2:6-12

    6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

    10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
    12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    Ne ihmeet eivät ole niitä Hengen voimalla tehtyjä terveeksi tekemisiä, vaan aivan turhanpäiväisiä näytösluontoisia. Kuten, että se laiton saa tulen alas taivaasta.

    Ilm. 13:13
    Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.

    PAAVALIN IHMEET EIVÄT OLLEET LAITTOMIA - EIVÄTKÄ LAINALAISIA, vaan Pyhästä Hengestä

    Ap. t. 19:12
    niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
  6. KRISTITYN JOHN BUNYANIN VAELLUS HENGESSÄ

    Bedfordilainen John Bunyan (s. 1628) kirjoitti "Kristityn vaelluksen", jota on kaikkialla maailmassa, vuosisatojen saatossa, luettu enemmän kuin EGW:n Suurta Taistelua konsanaan.

    Kaikille, joille Jeesuksen Henki näyttää taivaan kirkkautta - hän näyttää myös helvetin pimeyttä.
    Puhuuhan Jumala itse eräälle patriarkalleen, Jobille siitä - ei Jobin ystäville, vaan Jobille:

    Job 38:17 Ovatko kuoleman portit sinulle paljastuneet, oletko nähnyt pimeyden portit?
    19 Mikä on tie sinne, kussa asuu valo, ja missä on pimeyden asuinsija,
    20 että saattaisit sen alueellensa ja tuntisit polut sen majalle?

    Ja Jumala paljasti Jobille salattuja asioita, kuten Paavalillekin.
    Job 42:5 Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.

    2. Kor. 12:4
    Temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.

    JOHN BUNYAN UNIA UNEKSUI, NÄKYJÄ NÄKI
    Taivaasta:

    "1.Autuaiden ylösnousemusruumiit tulevat olemaan hengellisiä ruumiita. Jos et ainoastaan katsele, vaan myös kosketat minua, sinä kykenet paremmin käsittämään, mitä minä tarkoitan hengellisellä ruumiilla.
    Se on ruumis, joka on vapautettu kaikesta turmeluksesta ja tehty puhtaaksi ja jalostetuksi ruumiiksi, mutta kuitenkin todelliseksi; se ei koostu tuulesta ja ilmasta, kuten kuolevaiset alhaalla ovat taipuvaiset typerästi kuvittelemaan."

    Ja helvetistä:
    "Ja kun polttoaine loppuu, niin tulikin sammuu. Mutta täällä on toisin: vaikkakin tuli palaa hirvittävän kiivaasti, mistä eivät tiedä mitään ketkään muut kuin ne, jotka tuntevat sen, niin se ei kuitenkaan lopu, eikä koskaan tule loppumaan.
    Me tulemme aina palamaan, mutta kuitenkaan emme pala loppuun. Se on kiduttavaa, mutta ei hävittävää tulta."

    Näin John Bunyan, kauan sitten - kirjassaan "Näkyjä taivaasta ja helvetistä".(Ev.Lut. Herätysseura, Suolahti, 1992).
    Muista, että myös Paavali kävi taivaallisessa paratiisissa - eikä suinkaan vainaja- ja tietäjähenkien luona.