mdk.mdk

Vapaa kuvaus

Aloituksia

162

Kommenttia

2982

  1. Huomio! Huomio! - Onko kukaan ollut yhteydessä. nim. Katleijaan viime aikoina?
    En saa vastausta viestiin. (Ja näin että hänen asuntonsa on myynnissä... :( joka voi tarkoittaa että Katleija on muuttanut muille maille.)

    Ei ole kauan, kun täälläkin kirjoitellut mirjamarja sai lähtökutsun, oli siitä itsekin "ihmetyksen vallassa", niinkuin hän asian ilmaisi viimeisessä viestissään. :(
  2. Olen samaa mieltä. Olen arkinen ihminen. En ole koskaan pitänyt juhlista, nuorenakaan.
    Varsinkaan sellaisista juhlista, missä on paljon ihmisiä. - Siinä on jonkunlainen ristiriita, koska olen työssäni saanut olla ihmisjoukon keskellä ja saanut olla riittävästi sosiaalisessa kanssakäymisessä. Yksinäisyydessa viihdyn hyvin. Sanotaankin, että joka ei omassa seurassaan viihdy, on huonossa seurassa. :)

    Olen kuitenkin saattanut järjestää juhlat yksin joinakin merkkipäivinä.
    Esim. kun presidentillä on kutsut linnassa, niin olen laittanut hyvää ruokaa, heittänyt "pieruverrarit" nurkkaan ja pukeutunut nätisti. - Samoin Nobel-päivällisten aikaan
    minulla on kolmen ruokalajin tarjoukset ja 40-vuotisjuhlilta säästämäni pitkä mekko
    päällä. (Se mekko laitetaan minulle arkkuunkin, viimeisille juhlille.)
  3. Aah! Voissa paistetut ahvenet! En tiedä mitään parempaa!
  4. Vuoden 2025 juhannus on takana. Elämäni aikana on ollut 85 juhannusta.
    Joukosa on juhannuksia, joista on jäänyt selviä muistikuvia. Jotkut juhannukset oikein hullunkurisia. Omaa syytä. Minun elämässäni on ollut ikäänkuin joku laki, että kun asiat
    alkavat mennä pieleen, siin se on sitten menoa!

    Kirjoitin toisaalla juhannusyö-junamatkasta 1962 tulevien appivanhempieni luokse.
    Olin saanut "väärän petipaikan" makuuvaunussa ja kohta lähti lapasesta, kun tuli nälkä ja muistin, että laukussani jossakin lattialla oli äidin tekemiä karjalanpiirakoita matkaevääksi!

    Kiipesin hakemaan piirakoita ja olin vahingossa heittänyt piirakkapaketin väärälle petille puolipimeässä vaunussa, kun en uskaltanut sytyttää valoja. Etsin piirakoita petiltäni ja palasin tutkimaan alapetin alustaa, jos piirakat olisivat luisuneet seinän viereisestä raosta lattialle. Sängyn alla oli vaan alapetillä nukkuvan laukkuja. Matkustaja heräsinkin, kun olin siinä sängyn vieressä rähmälläni, hän luuli varmaan että pengon hänen laukkujaan. Tuijotimme toisiamme silmästä silmään hetken aikaa, silmävalkuaiset muljahtelivat siinä puolipimeässä. Sanaakaan ei vaihdettu.

    Siinä oli pientä sählinkiä vielä, kun olin palannut keskipetille, käunyt vielä hakemassa omenan. Sitä järsiessä mietin, mihin kmmaan se piirakkapaketti oli voinut hävitä, kunnes yläpetillä nukkuva käänsi kylkeä ja hänen petiltään lätsähti jotakin lattialle! Minun piirakkani! - Olin vikkelä, kuin kärppä, kun kiipesin pelastamaan evääni ja palasin takaisin petipaikalleni niitä nauttimaan. Äiti oli laittanut piirakat voipaperiin, joka rapisi äänekkäästi. - Söin kaikki piirakat, ajattelin että mitäpä niitä säästelemään. Pääsi iso röyhtäisy. Hyvä ettei päässyt pahempaa! :) - Mutta naurattamaan alkoi. Yritin pidättää naurua ja purin peiton reunaa. Se hetekapohjainen peti alkoi narista naurun tahdissa. Kerkesin ajatella, että mitähän kanssamatkustajat ajattelevat keskipetillä tapahtuvan kaiken sählingin jälkeen. Sekös sai minun nauruhermoni koville. Ei auttanut muu, kuin kiivetä vielä kerran alas, pukea vaatteet päälle ja paeta laukkuineni käytävälle.

    Jos kanssamatkustajat olivat olleet aikaisemmin hiljaa, niin nyt tuli nyrkkiä seinään:
    "Turpa kiinni!" Minä huusin takaisin: "Joo, joo, kun saisin iänen pois piältä!"
    Siinä se juhannusaattoyö meni sitten matkalaukun päällä istuessa ja nauraessa.

    Tällä kertaa oli hiljainen juhannus. Tuntui, että kaikki tämän kaupunginosan asukkaat olivat häipyneet juhannuspäivänä jonnekin muualle.

    Juhannus sattui olemaan lauantaina. Lauantaiaamuisin minulla on nettitapaaminen pojan ja miniän kanssa. Radiosta tulee aina musiikkiristikko, niin ratkomme sitä yhdessä ja siinä samalla jutellaan viikon tapahtumista ja päivitetään kuulumiset. Tämä nettitapaaminen alkoi 2017 kun asuin Suomessa, niin päätimme yhdistää "huvin ja hyödyn" musiikissa: poikani tietää paljon nykymusiikista, miniä on expertti kansanlauluissa ja minulla eniten tietoa klassillisesta musiikista. Yhteistyöllä se sujuu.

    Viimeisimmät uutiset maailmalta ei kuullosta hyvältä. :(
    Ajattelin, että mikä tämän päivän ihmisiä riivaa? Meillä on tämä ainoa asuinpaikka, maapallo. Miksi emme osaa vaalia ja hoitaa asuinpaikkaamme niin että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla? Kaikilla riittävästi ruokaa, vaatetetusta, katto pään päällä..
    Mistä tuo kaikki rohmuamisen halu johtuu? Toisten alistaminen? Vallan tavoittelu?
    Ei ymmärrä.

    Nyt menen parvekkeelle kastelemaan pelargonioitani, jotka näyttävät yhtä vahvalta ja tomeralta kuin minä joskus nuorena! :)
  5. Sama täällä. Minulle on juhlapäivien viettäminen muuttunut aivan yhdentekeväksi yksinollessa. Päivä päivien joukossa. Arvokkaita päiviä kuitenkin niin kauan kun tulee toimeen omin avuin.

    Jos on tulossa vieraita, niin sekin alkaa stressata, kun tietää ettei enää jaksa samalla tavalla kuin ennen, olla vieraanvarainen ja pirteä seuranpitäjä. Tässä vaiheessa elämää, missä itse olen, niin ei kaikki läheiset vielä ole ymmärtäneet että en enää jaksa samalla tavalla kuin joskus parikymmentä vuotta sitten.

    Suomalaisella sisulla vaan pusken eteenpäin ja tähtäimessä on 100-vuotispäivä. Sitten ei enää ole niin väliä. Lääkärit on luvanneet antaa vetoapua, että pääsisin maaliin! :)
    Miksi haluaisin elää 100-vuotiaaksi, on siksi, että veljen poika täyttää 50 vuotta samana päivänä ja olemme aikoneet pitää vuosituhannen bileet yhdessä. - Se päätettiin jo silloin kun poika oli 4-vuotias. Muistan kun hän tuli jo silloin ajatelleeksi, että minä en ehkä enää jaksa tulla Suomeen juhlimaan, joten hän tulee tänne Ruotsiin, jos saa ottaa mukaansa yhden leikkikaverinsa! :D Muistutamme aina toisiamme syntymäpäivänä, että "alaslasku" on alkanut: vielä 15 vuotta ja maalissa ollaan!

    Välillä hymyilyttää, kun tiistaisin saamme ruokamyymälässä seniorialennuksen ruoka-ostoksista, niin kassa saattaa kysyä, olenko seniori. Kysyin kerran kassalta, että missä se raja kulkee, kun olen 85. Sain kuulla että 65 on raja. Hyvä, kun eivät kysy henkilökorttia.

    Hyvää juhannuksen jatkoa!
  6. Asiaa kirjoitit jälleen, Hilla! Istuin varmaankin pari tuntia ja luin lähes 25 vuoden takaisia kirjoituksia Suomi24:n alkuajoilta. Nauroin niin paljon, että vatsaan koski. Muistan, kun tuli henkilökohtainen viesti eräältä kaverilta, joka oli neliraajavammainen. Kertoi kirjoittavansa jonkinlaisen kirjoitustikun avulla, jota hän piti suussaan ja tökki kirjain kerrallaan viestin valmiiksi. Hän kirjoitti toivovansa, etten lakkaisi sivustolle kirjoittamista, hän aamulla ensimmäiseksi kävi lukemassa menneillään olevan ketjun ja sai hyvän mielen. - Joitakin kuukausia myöhemmin joku hänen kaverinsa lähetti viestin ja kertoi että kaveri on kuollut ja pyytänyt häntä lähettämään minulle viestin. - Ajattelin, että niin vähällä, kuin mitä se meidän hassutteluketju oli, voi pelastaa jonkun päivän! Ketju oli vedetty alusta loppuun savonmurteella.

    Juhannusaaton vietän yksin. Puhelut Suomeen hoidettu. Viihdyn yhtä hyvin yksin kuin seurassakin. - Taloyhtiö on luvannut järjestää grillausta ulkona. Kahvit ja mansikkakakut on myös tarjolla. Kiva tavata naapureita, uusiakin on tullut. Näissä asunnoissa asuu vanhuksia, joitakin on jo siirtynyt ympärivuorokautisen valvonnan tarpeen vuoksi vanhustentalolle ja uusia 65+ on tullut tilalle.

    Hyvää juhannuksenaikaa kaikille!
  7. MTVUutiset:
    "Asiantuntija täräyttää faktat tiskiin – nämä kasvikset kannattaisikin syödä pakasteina tai säilykkeinä tuoreiden sijaan: "Pakasteruoka ei ole sama asia kuin prosessoitu"

    Artikkelissa puhuttiin pakastevihannesten puolesta.
    Samaan tulokseen olen minäkin tullut sen jälkeen, kun aloin 1-hengen taloudessa soveltaa suurperheen taloudenpitoa. Laitan yhden viikon aikana ruokaa kuukaudeksi eteenpäin.
    Käytän paljon pakastevihanneksia. Niitä voi ottaa esille juuri sen verran kun tarvitsee, mitään ei mene jätteisiin. Sipulit ja paprikat esim. hienonnan askeihin ja jos tarvitsee nopeasti laittaa jotakin, niin otan vaan askin pakasteesta, valmiiksi silputtuna. En ikinä käytä jauhoisia perunoita. Ei kalat eikä liha vetisty pakasteessa, paitsi jos pakastin on lämmön puolella. :)

    Suurtalousmenetelmää kannattaa kokeilla. Ruokamenot pienenevät, sähköä ei mene jokapäiväiseen hellan tai uunin sähköön, mikro toimii lyhyessä ajassa eikä vie sähköä yhtä paljon.
    Leipominen on asia, joka kannattaa parhaiten. Olen alkanut leipoa ruokaleivät itse. Kahvileipää en enää leivo enkä käytä, kun pääsin kotikonstein eroon diabetes 2:sta, enkä halua sitä takaisin.

    Sitten on ajan kysymys, kuinka kauan jaksan olla tehokas "yksinäinen suurtaloudenhoitaja"!
    Olen huomannut, että en jaksa seistä pitkää aikaa työpöydän ääressä. Karjalanpiirakat saatan pakastaa raakana, sivelen ne voi- tai margariinisulatteella ja paistan valmiiksi, kun haluan herkutella piirakolla.
  8. Hil-lan nojatuli on palkitsemisen arvoinen paikka täällä Suomi24:llä. Varmaan palstan pitkäaikaisin kohtaamispaikka, joka alkoi Kahvipirttinä. Kiitos ystävällisestä ja vieraanvaraisesta emännyydestä, Hil-la!

    Suomi 24 oli uusi keskustelualusta 2000-luvun alussa. Olen löytänyt omiakin sepustuksia vuodesta 2001 lähtien. Ei olisi silloin uskonut että neljännesvuosisata myöhemmin vielä pääsee noita juttuja lukemaan! Tosin niitä on S24 lyhentänyt, mutta säästänyt kuitenkin sen verran että pääsee juoneen ja tunnelmiin mukaan. Ellin poksi oli se ketju, joka sai minut koukkuun! Olen monta kertaa miettinyt, missä on Ellumari ja missä on moni muu. Monta kirjoittajaa, jotka muistan, ovat poissa joukostamme.
    Mutta kyllä mielessä tuntuu kivalta, kun tuntee vielä joitakin nimimerkkejä monien vuosien takaa.

    Nyt en ole ollut aktiivinen kirjoittaja, en täällä S24, Facebookissakin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Päiväkirjaa kirjoitan oman itseni takia. Ajattelen, että jos saan jonkun muistisairauden, niin voin palata päiväkirjoja lukemalla ajassa taaksepäin ja muistaa jotakin mieltä piristävää, jos piristystä tarvitsen. Tai jos poikani lukee niitä, näkee mitä mamma on puuhastellut tai miten ovat ajatuksensa kulkeneet minäkin päivänä.

    Kiitokset teille, jotka muistitte vielä minut! Hyvän juhannuksen toivotukset kaikille!
  9. Paloma, ehkä muistatkin että asuin omakotitalossa kaikkine ihanuuksineen, joka oli minulle paratiisi maan päällä. Talo järven tuntumassa, veli oli käynyt tekemässä saunan. Sitten alkoi vanhuuden oireet painaa päälle. Talo oli lähellä Itämerta ja siinä oli omat puolensa kun tuli talvi ja lumitykit alkoivat laukoa valtavia lumimääriä mereltä päin. Pahimipina lumikausina minulla oli haalarit sängyn vieressä. Pikkutunneilla hyppäsin haalareihin ja pariin otteeseen kävin vajuuttamassa lunta etupihalta, ettei lumiurakka olisi aivan mahdoton tehtävä. Ja tietysti ympäri vuoden oli töitä, tontin hoitoa ja pikkuremppaa.

    Veljeni, joka oli rakennusalan amamttilainen, oli käymässä ja alkoi houkutella, että laita talo myyntiin ja muuta takaisin Suomeen. Hänen firmallaan valmistuisi rivitaloja kesään mennessä. Voisin tunnustella maaperää vaikka vuokraamalla ensin asunnon. Olinhan asunut jo 50 vuotta Ruotsissa. - Siitä se muuttoajatus alkoi kehittyä. Ajattelin, että ei ainakaan tarvitse miettiä myöhemmin, minkälaista olisi muuttaa takaisin kotimaahan. Poika jäisi Ruotsiin, mutta olen tottunut siihen että niitä poikia ja tyttöjä on tänne Ruotsiin tullut eri syistä vuosikymmenien aikana, eikä olisi suuri este muutolle. Kulkuyhteydet ovat hyvät.

    Talo meni kaupaksi ja lupasin uusille omistajille, että talo olisi tyhjä kuukauden sisällä.
    Sitä ei olisi pitänyt luvata, sillä kun muuttaa 178 neliöstä 65 neliön asuntoon, niin saa
    tarkkaan karsia kaiken tarpeettoman pois. Huonekaluja ym. ehdin myydä pois, mutta
    loppusuoralla annoin pois paljon sellaista, jota tänä päivänä kadun, esim. ompelukone, LP-levyt ja stereot. Kaikki kirjat, sekä suomalaiset että ruotsalaiset annoin naapureille. Loput kirjat menivät Västervikin kaupunginkirjaston suomalaisosastolle.

    Muuton jälkeen olin niin raajarikko, että en kolmeen kuukauteen pystynyt edes lenkillä käymään. Kaihi ja silmänpohjanrappeuma rajoittivat näköä niin paljon, etten kaupassa nähnyt lukea, enkä tietänyt mihin tarkoitukseen mikäkin tuote oli tarkoitettu. Veli asui lähellä ja tuli nopeasti apuun, jos apua tarvitsin. - Tämä oli niitä käytännön asioita, mutta koska kaipasin erilaisia virikkeitä, niin silloin ei enää kotikonstit riittäneet. Jos aloin ratkoa sanaristikkoa, niin eihän se onnistunut! On tiedettävä niin paljon yhteiskunnasta, politiikkojen nimiä, näyttelijöitä, laulajia ja muita julkkiksia ym. - Se mikä on yleismaailmallista, on kulttuuri. Musiikki, kuvataide, teatteri, niitä ymmärtää ympäri maailman. Kulttuurielämä oli ainoa, joka tuntui tutulta.

    Vanhimmat sukulaiset olivat jo kuolleet. Serkkuja on muutama vielä elossa ja Suomessa asuessani ehti 5 serkkua kuolla. Ajattelin, että loputkin sukulaiset ovat kohta maan alla, sisarellani ja veljelläni on myös tulevaisuus jo takanapäin, niinkuin minullakin. Nuoremmat sukulaiset ovat aivan erilaisia, kuin mitä nuoret olivat omassa nuoruudessani. Silloin pidettiin enemmän yhteyttä vanhempiin sukulaisiin, vaikka yhteydenpito muodostui vaan kirjeistä ja tapaamisista kerran, pari vuodessa. Nykyajan nuorilla on omat ystäväpiirinsä, joihin he pitävät enemmän yhteyttä kuin esim. omiin vanhempiinsa.

    Olin taas kuntoutunut muuton jälkeen ja mietiskellyt elämäni lopputaivalta ja tulin siihen tulokseen, että muutan takaisin Ruotsiin, ennenkuin on liian myöhäistä. Kaihisilmilläkin tunnistan kaupassa kaikki pakkaukset, sanaristikot sujuu kuin tyhjää vaan. Elämä on tuttua ja kotoisaa. Ja ainoa lapseni on Ruotsissa, tosin monen sadan kilometrin päässä asuinpaikastani. Kun valitsin asuinpaikkaa, niin ajattelin että ympäristön täytyy olla tuttua, olen asunut täällä Itäjöötanmaalla 1970:stä lähtien. Mutta mistä sen vielä tietää, kuinka pahan dementian saan, voinhan minä eksyä täällä kotonakin vessaan mennessä!

    Olen äärettömän ylpeä ja kiitollinen suomalaisesta taustastani. Mikä lahja, että on saanut tutustua kahden maan kulttuuriin ja perinteisiin. Sydämeni on siellä Suomessa, esim. urheilukisojen aikaan!
  10. Heippa nojatuolilaiset! - Koska onnistuin kirjautumaan palstalle ja ehdin ryhtyä vastailemaan keskusteluun, jossa oli pelkästään anonyymejä, niin päätin vetää
    vähän henkeä täällä (ainakin osaksi) tuttujen parissa. Siitä onkin aikaa, kun
    viimeksi olen täällä vieraillut!

    Juhannusviikossa jo ollaan ja puolen vuoden päästä odotellaan joulua. Aika senkun
    lisää vauhtia. Välillä tuntuu, vaikka aamiaista valmistellessa, että minähän tätä samaa juttua juuri äsken tein.

    Muutin syksyllä 2019 takaisin tänne Ruotsiin. 6 kk:n kuluttua muutosta alkoi se kuuluisa pandemia. En ollut ehtinyt hankkia minkäänlaisia kontakteja, mitä nyt ensi alkuun oli naapurien kanssa kahvittelua yhteisissä tiloissa, kun pandemian alettua toiminta loppui. Aikaisemmat tutut olivat muuttaneet kaupungista, joitakin jo kuollut pois. Yleinen suositus oli eristäytyminen ettei pandemia leviäisi kontaktien avulla.

    Rupesin merkitsemään nämä "eristyspäivät" päiväkirjaa kirjoittaessa ja tänä aamuna kirjoitin "Päivä 1907". Ainoat tapaamani ihmiset ovat olleet ruokakaupan henkilökunta, terveyskeskuksen ja sairaalan henkilökunta, poika ja miniä, veli perheineen ja hänen aikuiset lapsensa perheineen, isosisko...En ole aktiivisesti yrittänyt hankkia uusia
    tuttavuuksia.

    Mutta olen kiitollinen, että pystyn vielä hoitamaan huushollini aivan omin voimin,
    85 v mittarissa, mieli on hyvä. Saan olla kiitollinen savolaisesta huumorintajusta.
    Tähän saakka olen vaikka voimalaulujen avulla vahvistanut itseäni.
    Saatan laulaa lurauttaa aamulla möreällä äänellä: "Ja se Oolannin sota oli kauhia"... tai ruotsalaisen Kentan "Just idag är jag stark..." (Juuri tänään olen vahva)
    Ei ole vielä yksinäisyys heikottanut, vaikka jos nuo päivät muuttaa vuosiksi, niin on runsaat 5 vuotta kulunut yksinäisyydessä.

    Ehkäpä tällä yksinäisyydellä on tarkoituksensa. Elämäni on ollut hektistä: paljon muuttoja (33. osoite tällä hetkellä), paljon raatamista, paljon matkustamista, paljon
    kontakteja. - Huomasin heti, kun nämä hiljaiset päivät alkoivat, miten hyvältä tuntui,
    kun ei ollut mitään pakotteita, ei mitään vaatimuksia tai odotuksia miltään suunnalta.
    Sain vaan olla. Ei mitään stressiä. Ja vielä sattumoisin juuri sopiva asunto meikäläiselle:
    asunto ostoskeskuksen ylimmissä kerroksissa. Hissillä ruokakaupan ovelle. Galleriassa apteekki, kirjasto, kukkakauppa, orientaalinen kauppa, lehtimyymälä, pari ravintolaa.
    Naapuritalossa terveyskeskus. Bussipysäkki lähellä ulko-ovea.

    Ehkä on muutettava vielä palvelutalolle, se on parkkipaikan toisella puolella, joten
    olen ehtinyt tutustua siihen päällisin puolin , kun käyn joka päivä lenkillä. Mutta se
    on sitten sen ajan murhe.

    Koska nyt on juhannusviikko, niin tuli mieleen juhannusaatto 1955, jonka vietin Aavasaksalla enon perheen ja isonsiskon kanssa. Aavasaksalla oli paljon turisteja odottamassa auringonlaskua. Oli lämmintä. Oli valtavasti hyttysiä, jotka inisivät
    verenhimoisina. Muistan kun minulla oli uusi jakkupuku päällä, kellohelmainen hame ja jakku. Enon 3-vuotias poika (serkkuni) oli hätää kärsimässä, kun hyttyset jahtasivat häntä! Ykskaks tunsin kun kellohameeni helmat nousivat ylös ja poika vilahti sinne helmojeni alle turvaan hyttysiltä! 70 vuotta on tuosta juhannuksesta kulunut. -
    Aurinko ei laskenut. Se vaan pysyi hetken paikoillaan ja lähti sitten nousemaan uuteen päivään! - Hyvää juhannusta kaikille nojatuolilaisille!
  11. Kyllä Greta on tuote, jonka hän on rakentanut aivan itse. Hän alkoi lukea tiedettä jo niihin aikoihin kun ikätoverinsa opettelivat tavaamaan. Keskustelee tiedemiesten kanssa asiantuntevasti. Monen haastattelun yhteydessä on tunnetut tiedemiehetkin olleet yllättyneitä Gretan tiedoista, joita täytyy myös todella ymmärtää, voidakseen esittää kysymyksiä ja oppiakseen lisää. Sillä tytöllä ei ole ensimmäisenä mielessä Aku Ankka-huulien hankkiminen tai muita nykynaisten henkisen "kehityskaaren" mittareita.
  12. Ai että pelkää? - En usko, että Greta edes tuntee sanan "pelätä" sisältöä.
    Tuokin henkensä uhalla tehty purjehdus ei tue käsitystäsi. Päinvastoin!
    Ruotsin lehdistössä esim. kerrotaan, että hävetään Ruotsin hallitusta, joka
    ei millään tavalla uskalla ottaa kantaa siihen, että gazalaiset halutaan tappaa nälkään.
    Ei, vaan siihen tarvitaan sellainen rohkea tyyppi, kuin Greta. - Jos Greta ei olisi just Greta, niin hän tällä hetkellä istuisi jossakin israelilaisessa tyrmässä vankina. Sen verran hänen
    julkista valovoimaansa kunnioitettiin (ja ehkä pelättiin), että hänet passitettiin suoralennolla kotiin.
  13. Joskus 50-luvun lopulla olin matkalla joululomalle ja oli junanvaihto Riihimäellä. Odottelin junaa. Lähelläni oli pari teinityttöä, supattelivat keskenään ja katsoivat välillä minua. Kuulin, kun toinen sanoi: "On se" ja lähtivät minua kohti. He kysyivät, jos he saisivat nimikirjoitukseni. Sanoin, että tottakai kunhan ei ole vekseli. Tytöt ojensivat vihkonsa ja kynän, vetäisin nimeni vihkoihin, tytöt kiittelivät ja olivat iloisia ja lähtivät eteenpäin. Kohta he tulivat takaisin ja kysyivät pettyneinä: - Etkö sinä olekaan Pirkko Mannola? :D
  14. Mies ei kelvannut suorittamaan asevelvollisuuttaan, mutta sai aseenkantoluvan neljälle aseelle! Viranomaiset eivät paljoa tiedä toistensa päätöksistä ja niitten syistä.
  15. No, ei todellakaan ole helppoa. Minulla on ollut tilaisuus seurata tällaisia pariskuntia läheltä, kun asuin puolentoistavuoden ajan sotaveteraaneille rakennetuissa rivitaloissa. Niissä asui vanhoja pareja, joista useimmat olivat valvonnan tarpeessa, toinen toistaan huonommassa kunnossa. Samoin oli omien vanhempieni laita. Äidin vastuulla oli isän hoito, vaikka äiti itsekin oli huonokuntoinen, mutta tuntui kuin hän olisi puristanut kaiken itsestään, että isän olisi hyvä olla. - Isän kuoleman jälkeen hän sai vielä 10 vuotta elinaikaa ja todella hyvän huolenpidon palvelutalossa.
  16. Meitä ikäihmisiä on monenkuntoisia ja minusta tuntuu että krooniset, alituiset kivut kehossa ovat kaikista pahinta, joka saa mielenkin alavireiseksi.

    Minulla on sen verran hyvää onnea, että ne kivut mitä minulla on, saan kotikonstein
    "vaikenemaan". On lämmintä käärettä, polvisuojaa, säärisuojaa. Kipeät olkavarret saa
    myös tukisukanvarren avulla pitämään kipeät, olemattomat, lihakset paikoillaan.

    Sitten minulla on aina "naurusalvaa" varastossa. Siihen ei tarvitse hakea reseptiä.
    Mutta tuntuu ihan hyvältä vanheta, jos tässä kunnossa säilyy vielä jonkun aikaa.

    Juttelin äsken puhelimessa vanhemman sisareni kanssa, joka vielä selviää omassa huushollissaan, saa kyllä tarvittaessa apua lapsenlapsilta esim. ostoksilla käynnissä
    ja jos on kannettava jotakin painavaa, esim vietävä isoja mattoja ulos. Molemmat
    olemme tulleet siihen tulokseen, että voisimme ulkoistaa siivoukset vaikka kerran kuukaudessa. Kauheata sekasotkua ei ehdi siivousten välillä tapahtua, jos on tottunut
    pitämään paikat järjestyksessä.

    Taitaa olla niin, että yksinasuvilla vanhuksilla on ensimmäisenä huolenaiheena, kuinka
    kauan jaksaa huolehtia asuntonsa siivoamisesta, petaamisesta ja lakanoitten vaihdosta?
    Ruoanlaitto? Kuinka kauan se onnistuu, ennenkuin on ruvettava käyttämään siihen palveluja? Tietysti liikkumavaikeudet ovat suuri este, kun on lähdettävä kodin ulkopuolelle, otettava taksi jos ei enää bussilla voi kulkea, esim. lääkärireissulla jne. Ja koska on sitten saatava apua lääkkeitten lajitteluun ja muistaa ottaa lääkkeensä ajallaan.
  17. Tästä tuli mieleen 23. joulukuuta 1994, kun English Theatre Company oli Tukholmassa ja esitti Vasateatterissa Dickensin A Christmas Carol. Menimme sitä katsomaan poikani ja hänen serkkunsa kanssa.
    Lavastus oli puolipimeää, eikä sieltä paljon muuta erottanut kuin nokisen muuratun tulipesän. Ilmassa jännärintuntua. Niin saimme seurata saituri Ebenezer Scroogen muuttumista lempeämmäksi mieheksi.
  18. Steve Jobs, joka oli eräs maailman rikkaimmista miehistä, totesi että rahalla voi saada vaikka mitä tehtyä, jonka joku muu tekee, mutta sillä ei voi ostaa ketään, joka eläisi sinulle puolestasi sinun elämäsi. Se sinun on itse tehtävä.
  19. Hei Mira! - Oletko saanut apua esim. ortopediteknikolta, joka voisi auttaa esim. tukipohjallisten teossa? Minulla on omien jalkojen mukaan muotoillut tukipohjalliset.
    Kenkien on myös oltava 2 cm pitemmät kuin omat jalat, ettei jalkavaivat tule pahemmaksi liian lyhyessä kengässä. Tosi on, että on ihana kävellä riittävän suuret kengät jalassa!
  20. Saattaa olla tapauskohtaista, haluaako elää vai kuolla pois. Itse olen kohta 85 v, mutta olen sanonut lääkäreillekin että haluaisin nähdä 100 vuotispäiväni, voi olla että tarvitsen heiltä "vetoapua" loppusuoralla. Minulla on pari ystävää, joista toinen on 104 v, toinen 102 v, ja ovat minulle esikuvia aktiivisuudellaan ja elämänhalullaan ja -ilollaan.

    Mutta jos on sairas ja on kovat kivut yötäpäivää, niin olen sitä mieltä, että silloin pitäisi ihmisellä olla vapaus saada apua päästä pois kärsimästä. Mutta sellaista lakia ei vielä täällä pohjolassa ole, että saisimme itse päättää siitä asiasta.
    21. 23 / 150
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt