Olen samaa mieltä, että auton pito maksaa. Ei se ole mikään säästöpossu!
Kun asuu maalla on melkein pakko pitää omaa autoa kun ei
ole yleisiä kulkuneuvoja. En tiedä minkälaisilla edellytyksillä
saa noita ns. kela-takseja. Onko oltava aivan liikuntakyvytön,
tai onko oltava lääkärintodistus vai miten tämä juttu toimii?
Ja mitä se mahtaa maksaa?
Onko jollakin tietoa?
Ei voi vastustaa tuota kahvin tuoksua kun olen ollut hereillä jo pitkään.
On pikkupuuhia tehtävänä tässä omassa huushollissani, ennenkuin
siirryn kotimiehen tehtäviin muutaman kilometrin päähän lähiomaisen
talouteen, että vanhemmat pääsevät aurinkolomalle.

Olen ollut varamummo jo muutaman vuoden. Mummoa tarvitsevan
oikea mummo kuoli ja hänelle tuli kova mummon kaipuu, joten hän
kysyi josko minä haluaisin tulla hänen mummokseen. Kysymys oli
kuin kosinta: Tahdotko tulla mummokseni? :) Tottakai minä lupasin
olla mummo niinkauan kuin hän mummoa tarvitsee! Mikä kunnia!

Monenlaisia hauskuuksia olemme yhdessä keksineet ja olenkin sanonut
että on hyvä että ei ole muita aikaihmisiä mailla eikä halmeilla, niin
uskaltaa hullutella niin paljon kuin lystää! Melkein kuin Ellinpoksissa
aikoinaan, poskettomia tarinoita ja tekoja aivan tosielämässä. Nauru
tekee joskus hyvää. Ellinpoksin aikoina kävimme jopa Nauru-saarilla.

Eilen kävin katsastamassa auton. Hyvin meni katsastuksesta läpi.
Katsastus oli reippaasti myöhässä, kun luulin että on katsastettava
ennen kuin ensimmäinen rekisteröintipäivä Suomessa on ohitettu.
Viimeinen päivä oli kuitenkin auton ensimmäinen käyttöönottopäivä
Ruotsissa.
Auto on ollut usein katsastuksessa viime aikoina. Ruotsissa 10 kk ennen
Suomeen muuttoa, sitten kova tuontikatsastus kesäkuussa ja nyt taas
10 kk myöhemmin. Nyt on taas huoli pois 11 kuukaudeksi!

Olen samaa mieltä Skillanin kanssa, että muisti pätkii. Eniten minua
harmittaa kun nimimuisti alkaa heikentyä. TV:ssä oli nuori kaveri, joka oli
pärjännyt hyvin jossakin muistikilpailussa. Auttaisikohan muistitreeni
yhtä tehokkaasti kuin oli auttanut häntä. Kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa
laudaturin kaikissa aineissa, eikä sanonut käyvänsä yliopistolla luennoissa,
tenttejä varten lukee kerran tarvittavan aineiston ja siinä se sitten on.
Hyvin menee pojalla.

Nyt muistin, että käyn postilaatikolla. Hyvää tiistain jatkoa! :)
Sunnuntaita!
Eilen oli aurinkoista ja +10º lämmintä. Yöllä on satanut hiukan lunta
ja lämpömittari näyttää juuri nyt vajaat +3º. Taivas umpipilvessä,
mutta saattaahan se siitä vielä päivän mittaan muuttaa muotoaan.

Naisilla on nuo pyykkien jälkikäsittelyhuolet. Toiset silittää, toiset
mankeloi. Minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan, eli mankeloin
kaiken missä ei ole nappeja tai vetoketjuja, tai ole muuten sellaista
materiaalia, joka täytyy silittää. Omassa taloudessani on ollut mankeli
yli 45 vuoden ajan.
En jaksa seistä niin kauan kuin silittämisessä menee aikaa.
Esim. jos on niin pikkutarkka että silittää lakanat, niin ajassa säästyy
paljon jos mankeloi ja lakanasta tulee muutamassa sekunnissa sileä.

Minusta tuntuu että nuoret ihmiset eivät edes tunne mankelin etuja,
eikä nuoremmissa talouksissa mankelia näy. Ei halvempia mankeleita
enää näy edes myymälöissä kun ei mankelit mene kaupaksi.
Niin ne ajat muuttuu.
Aika jännää, kun ajattelee kuinka paljon perheenemännät ovat ennen
vanhaan uhranneet aikaa pyykinpesuun ja sen loppukäsittelyyn.
Itsekin olen ollut mukana jo aikana kun äiti pesi pyykit pyykkilaudalla.
"Mankelimme" oli ns. kaulinpulikka, jonka ympärille lakana rullattiin
ja kaulinlaudalla hyrrättiin edestakaisin, että lakana tuli sileäksi.
Siihen tarvittiin hyvät käsivoimat että jaksoi painaa lautaa riittävästi.
Sitten tuli iso kivimankeli, jolla tuli taatusti sileää, mutta oli aika
vaarallinen ensi alkuun opetella käyttämään. Sellaiset mankelit taitavat
olla nykyään kotiseutumuseoissa.
Jotkut perheenäidit "kruusasivat" jopa tyynyliinojen nauhat, mutta
nykyään ei enää taida monessakaan taloudessa olla sellaisia tyynyliinoja,
joissa olisi nauhat ja joita ajankulukseen haluaisi vielä "kruusata". :)

Kai ne nuo pyykinkäsittelyn vaatimukset aikoinaan ovat antaneet
perheenemännille jonkunlaista statusta ja osoittaneet kuinka hyvin
he osansa hoitavat. Nykyään ei ole samoja vaatimuksia kun moni
perheenäiti on työelämässä kodin ulkopuolella, pääasia on että pyykit
on pesty ja vaatteet ovat puhtaita vaikka olisivatkin ryppyisiä pesun
jälkeen.
Amerikan englanti ja brittienglanti eroavat toisistaan. Sanastossa
on eroja, jopa kirjoitustavassakin.
Itse olen saanut tässä ketjussa "huutia" riikinruotsalaista sanastoa
käyttäessäni.
Brittienglanti on alkuperäinen kieli, amerikanenglanti muunnos.
Niin on myös riikinruotsi alkuperäistä ruotsinkieltä ja suomenruotsi
on sen muunnosta, murretta. Valtava määrä sanastosta on ruotsinnettuja
käännöksiä suomesta. Jotkut oikein hauskoja kielikukkasia.
Esim. ruotsinkielinen "tvättnypa" on suomenruotsiksi "bykpojke"
(pyykkipoika) jne.