Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Valitettavasti se ei riittäisi tekemään liikennettä turvalliseksi ainakaan täällä ruuhka-Suomessa. Olen suureksi yllätyksekseni huomannut naisten alkavan olla tässäkin asiassa melko tasa-arvoisia.

    Peräänkuuluttaisin mieluummin toisten huomioon ottamista ja sen mahdolliseksi tekemistä esim. vilkkua käyttämällä.

    Ainakin minun eteeni mahtuu aina yksi auto ja teen mielelläni tilaa aina kun toinen ilmaisee, mitä aikoo tehdä. Teen monenlaista syntiä, mutta voin väittää, etten koskaan mene auton eteen esim. liittymästä. Kiihdytän autoni toisen auton perään usein varsin lähellekin, niin että perässä ajava voi halutessaan pitää etäisyyden melkein yhtä pitkänä kuin aikaisemmin. Jatkan itse usein matkaani vasemman puoleiselle kaistalle tai venytän vähitellen etäisyyden edellä ajavaan normaaliksi jos liikenne virtaa vauhdikkaasti. Samoin toivoisin muiden tekevän, mutta useinkin olen naureskellut, että autot kiiruhtavat edessäni ajavan auton eteen, vaikka minulla olisi selvästi pitempi etäisyys edellä ajavaan.

    Yksi mielenkiintoinen ilmiö liittyy tuohon omista oikeuksista kiinni pitämiseen ja hidastaa liikennevirtaa, on se että liittymän lähestyessä autoilijat vetävät etäisyydet lyhyemmiksi, ettei kukaan pääsisi heidän eteensä. Samanlaista huomaa moottoriteillä, kun oikea kaista on melkein vapaa ja autot ajavat jonossa vasenta. Ennakoivan ajon periaatteiden mukaisesti jono tiivistyy heti kun lähestytään oikealla kaistalla ajavaa autoa, joka oletettavasti odottaa tilaa päästä ohittamaan edessä ajavaa.

    Me voimme jokainen parantaa liikenneturvallisuutta muuttamalla omaa käyttäytymistämme ja varaamalla riittävästi aikaa matkan tekemiseen.
    Joskus vaatii todellista sitkeyttä pitää kiinni periaatteistaan ja esim. edes noin neljänneksestä suositellusta etäisyydestä edellä ajavaan.