Vapaa kuvaus

Aloituksia

14

Kommenttia

1602

  1. Eiköhän jokainen tiedä jotain, mitä voisi tehdä. Auttaminen on vaan ristiriidassa oman mukavuuden kanssa. Mukavuudenhalua ei voi tietenkään suoraan myöntää vaan se naamioituu pessimismin taakse.

    Monet haluavat uskoa että eivät VOI tehdä mitään tai toimilla ei ole mitään merkitystä, ja että avustukset joutuvat aina vääriin käsiin ja niillä tuetaan epädemokraattisia hallituksia.

    Lisäksi oman mukavuuden kannalta on hauskempi uskoa, että talouskasvu on avainsana kaikkein köyhimpienkin ongelmien ratkaisuksi. Näin käännetään asetelma ja syyllisyydentunto päälaelleen ja ajatellaan, että parhaiten autan ostamalla (halvalla) näitä köyhien maiden tuotteita, että maat saadaan jaloilleen. Oikeastaan voi jo sitten onnitella itseään demokratian edistämisestä, kun ostaa jotain riistohalpaan hintaan omaksi ilokseen, tuotteen jossa ei ole edes alkuperämerkintää.

    Mitä voi tehdä? - Mitä tahansa. Voi ottaa kummilapsen. Voi lahjoittaa rahaa lukuisten eri järjestöjen kautta, esim. Punainen Risti tai Unicef. Voi lähteä vapaaehtoistyöntekijäksi. Voi ottaa asioista selvää Suomessa ja pyrkiä hahmottamaan syitä ja seurauksia. Voi boikotoida sellaisten yritysten tuotteita, jotka ovat toimineet epäeettisesti, esim. vallanneet köyhien maa-alueita ja siten aiheuttaneet kurjuutta ja kuolemaa lapsille (huom. suomalaisten metsäyhtiöiden toimet Indonesiassa ja Etelä-Amerikassa).

    Voi kuluttaa vähemmän ja miettiä enemmän, voi toimia järjestöissä ja organisoida tiedottamista, avustusprojekteja, tutustumismatkoja jne. Järjestöjen kautta voi pyrkiä painostamaan hallituksia ja muita isoja toimijoita.

    Voi elää vaatimattomammin, voi elää ekologisemmin, voi elää omavaraisemmin. Suomalaisen tuotannon suosiminen ei voi mitenkään heikentää nälkäisten lasten asemaa muualla maailmassa. Erikoista, että lapsia kuolee juuri niissä maissa, joissa on paremmat mahdollisuudet ruuantuotantoon kuin Suomessa. Sitä mietin kaupassa intialaisten rypäleiden ja brasilialaisten viikunoiden äärellä.
  2. Kuultu on.
  3. "Miten naisten omistamistarve näkyy? Naiset tekevät huomattavan vähän mustasukkaisuusmurhia."

    Mielestäni se, miten uskottomuuteen tms. reagoi, ei vielä suoraan kerro siitä, onko omistamisen tarvetta. Kyllähän naiset kontrolloivat miehiään paljonkin, asettavat sääntöjä ja ehtoja, tarkistavat taskuja ja puhelimia jne. Fyysinen väkivalta on vähäisempää tai jää piiloon, koska nainen on fyysisesti heikompi. Naisen tavat reagoida omistamishalunsa aiheuttamiin ristiriitoihin ovat kulttuurisesti kanavoituja.

    "Jos ajatellaan miesten ja naisten eroja suhteessa aviollisuuen uskollisuuteen, naisten tekemät mustasukkaisuusmurhien luulisi olevan paljon yleisempiä."

    Tässä ikään kuin lankeavat kaksi toisiaan sivuavaa ja osittain toisistaan riippuvaista mutta osittain erillistä piirrettä yhteen, nimittäin omistamisenhalu sinänsä ja sitten sosiaalinen häpeä/miehen kunnia.

    Nimittäin jos ajatellaan uhmaikäisten (tai nuorempien) lasten itsekkyyttä, kykenemättömyyttä jakaa lelunsa muiden kanssa ja haluaan kontrolloida vanhempiensa käytöstä, en usko tässä olevan tyttöjen ja poikien välillä eroa.

    Uskon, että miehet kasvavat toimimaan omistavammin, vaikka sisäsyntyistä hallinnan tarvetta ei enemmän olisikaan - tai siis sen hallinnan annetaan miehillä tulla esiin ja sitä siunataan. Omistushaluisen naisen on tukahdutettava peri-inhimillinen taipumuksensa, ellei halua leimautua hulluksi akaksi.

    "Matriarkaalisissa yhteisöissä ei ole vastavaa haaremijärjestelmää. Sukupuolisuus on vapaata eikä miesten seksuaalisuutta hallita/rajoiteta."

    Matriarkaalisista yhteisöistä olisi kiinnostava tietää enemmänkin. Voi olla, että ne eivät ole täysin vertailukelpoisia yhteiskuntarakenteeltaan noin muuten, esim. omistus- ja tuotantorakenne..

    No, en täysin kiistä essentialismia tässä asiassa, vaikka toisaalta on vastenmielistä olla aina etsimässä biologiasta ja orangutangeista selityksiä elämän ongelmiin, kuten tuossa välissä joku jo riensi tekemään. Paha naisten kannalta, että vielä kehittymätöntä emätintä lialta suojeleva immenkalvo on ollut yksi kontrollin väline ja "peruste". Se, minkä piti suojella fysiologisesti, asetti naissukupuolen alttiiksi terrorille.
  4. "Kaikki toki liittyy kaikkeen - kuitenkaan esim. tulevien sukupolvien mahdollisuuksia ei saisi vääristää menneiden sukupolvien vääristymien pohjalta."

    Tämä on hieno ajatus, näin olen itsekin pohtinut pornokysymyksen suhteen (se, mikä suurten ikäluokkien mielestä oli vapauttavaa ja seksuaalisen ahdasmielisyyden purkamista, saattaa seuraavan sukupolven mielestä olla yhtä ahdistavaa kuin ahdasmielisyys), mutta en usko että näitä sukupuolivääristymiä voidaan koskaan välttää täysin.

    Olet siis huolestunut siitä, että nuori poika kokee itsensä vähempiarvoiseksi kuin nainen. Huomaatko, että itse käytät tässä seksististä retoriikkaa rinnastaessasi nuoren pojan ja naisen?

    Nämä epävarmuudet eivät kyllä ole palautettavissa vain sukupuoleen vaan myös sukupolveen. Esim. vähän yli kolmekymppisiä on nyt luonnehdittu väliinputoajien sukupolveksi, koska lama oli pahimmillaan silloin kun heidän piti astua työelämään. Kun työllisyys on parantunut, nuoremmat ovat rynnineet työmarkkinoille.

    Ovatko nuoren pojan ainoat mahdolliset ajattelumallit se, että hän luonnostaan miehenä etenee urallaan ja pääsee johtotehtäviin, tai sitten se, että hän kokee itsensä vähempiarvoiseksi kuin nainen?

    Eivätkö pojat/miehet yksinkertaisesti pysty kokemaan olevansa tasa-arvoisia tyttöjen/naisten kanssa? Miksi ihmeessä 40 %:n kiintiö puoleen tai toiseen vaikuttaisi näin voimakkaasti miehiseen itsearvostukseen?

    Tämä kysymys, tämä viimeinen, on tasa-arvokysymyksen kova ydin. Mikä siinä, että edes yritetään, on niin kamalaa?