Vapaa kuvaus

Aloituksia

273

Kommenttia

2386

  1. "Kiitos avauksesta."

    Olepa hyvä!
  2. Minä kiitän!
  3. "Mielestäni tutkimus kuvaa hyvin todellista evoluution nopeutta. "

    Tietenkin se sinusta kuvaa sitä, koska kyseessä on ollut hyvin hidas prosessi. Molekyylitason evoluutiota on havaittu kokeellisesti myös tuhansia kertoja nopeampana. Jos oikein pinnistät, saatat keksiä useitakin syitä evoluution vauhdin muutoksille ja eroille.

    "Solon, montako geenidublikaatiota ja mutaatiota tarvitaan moisen näkökyvyn kehitykseen?"

    En tiedä, koska sitä ei ole ainakaan vielä tutkittu. Sirkkaäyriäisen näköjärjestelmän käytännössä kaikki rakenteet löytyvät kuitenkin jossain muodossaan muualtakin, vaikka vastaavaa kokonaisuutta ei muualla tunnetakaan. Ainutlaatuisuus löytyy sen kyvystä havaita ainoana eläimenä ympyräpolarisoitua valoa. Erilaisia syitä valintapaineelle on toki esitetty, mutta tieteellä ei ole lyödä "faktaa" pöytään.

    Sinulla on varmastikin esittää perusteltu argumentti tuon näköjärjestelmän suunnittelun puolesta?

    " Solonin avauksen tutkimus tarkentaa näitä rajoja samoin kuin esimerkiksi Lenskin e-coli koe. Geenidublikaatiot ja mutaatiot mahdollistavat pienet muutokset olemassa oleviin biologisiin rakenteisiin. Biologisia innovaatioita eli kokonaan uusia periaatteellisesti erilaisia rakenteita ne eivät kykene tuottamaan, koska pienetkin muutokset vaativat aikaa miljoonia vuosia tai miljardeja yksilöitä."

    Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Rajoitat evoluution vauhdin sinulle sopivaksi, ja rakennat sen pohjalta olkiukon jota piekset. Evoluution vauhdissa minkään uusien rakenteiden kehittymisen kannalta ei ole havaittu ongelmaa.
  4. Kiitos, ja odotellaan.
  5. ”Arvostan Solonin linkittämää tutkimusta, sillä se todella osoittaa mahdollisen evoluutioreitin kaikkine välivaiheineen ja ilmeisesti osoittaa myös välivaiheiden kilpailukyvyn verrattuna edelliseen vaiheeseen? ”

    Kuten sinun pitäisi jo tietää, myös neutraalit muutokset voivat runsastua populaatiossa. Keskeinen syy tässä on geneettinen ajautuminen, mutta muitakin syitä tunnetaan jo useita.

    ”Seitsemän muutoksen syntyminen oikeassa järjestyksessä olemassaolevaan koodiin vaati aikaa ilmeisesti 60 miljoonaa vuotta. Tuon aikajänteen avulla voi arvioida, paljonko aikaa ja montako sukulpovea tarvitaan näkemisen kehittymiseen.”

    Vaikka tässä tapauksessa tuo kehitys on tapahtunut kokonaisuudessaan noin 60 miljoonan vuoden aikana, ei siitä voida vetää johtopäätöksiä koskemaan yleistä evoluution nopeutta. Kuten avauksessani kerroin, esimerkiksi huotrakaloilla tuo muutos tapahtui aivan eri vauhdilla.

    ”In previous research, Yokoyama showed how the scabbardfish, which today spends much of its life at depths of 25 to 100 meters, needed just one genetic mutation to switch from UV to blue-light vision. Human ancestors, however, needed seven changes and these changes were spread over millions of years. "The evolution for our ancestors' vision was very slow, compared to this fish, probably because their environment changed much more slowly," Yokoyama says.”

    ”Tarvitaan tyhjästä tulevat opsiini, palautusmekanismi joka virittää opsiinin uudelleen sen jälkeen kun fotoni on laukaissut sen (muistaakseni fotoni suoristaa lepotilassa käyränä olevan opsiinin) ja lisäksi tarvitaan tehokas vahvistin. Nämä kaikki osat on oltava valmiina samanaikaisesti, ennen kuin fotoni saa aikaan havaittavan reaktion solussa. Mutta tämäkään ei riitä. Lisäksi tarvitaan tietojenkäsittelyjärjestelmä, joka kykenee hyödyntämään fotonin antamaa informaatiota.”

    Uusia proteiineja syntyy edelleen jatkuvasti, kuten myös muutoksia säätelyjärjestelmissä. Opsiiniproteiineja on kehittynyt lukuisia erilaisia erilaisiin käyttötarkoituksiin, eivätkä niistä kaikki edes toimi valoherkkinä proteiineina.

    ”Varovasti arvioiden tuon mekanismin syntyminen vaatii vähintään neljä geenidublikaatiota ja vähintään kymmeniä sopivia mutaatioita. Lisäksi nuo geenit olisivat tyhjän panttina tai pelkkänä rasitteena solulle, sillä ne eivät tuottaisi mitään hyödyllitä ennen kuin kaikki osat toimisivat yhdessä ja moitteettomasti.”

    Geenien duplikaattien sietokyky maladaptiivisa muutoksia kohtaan on osoitettu kokeellisesti paremmaksi kuin alkuperäisen geenin. Tämän lisäksi DNA:n metylaatio voi suojata juuri kahdentuneita geenejä karsivalta luonnonvalinnalta, jolloin duplikaatti voi ”odottaa” hyödyllistä mutaatiota. Tällaisten syiden takia jopa normaaliolosuhteissa haitallisia geenejä voi säilyä odottamassa uuden hyödyllisen funktion kehittymistä.

    ”Kuvatulla evoluutionopeudella miljardit vuodet eivät riitä tarvittavan evoluution toteutumiseen.”

    Tämä nyt ei perustu mihinkään. Kuten sinun pitäisi tietää, molekyylitason evoluution vauhti vaihtelee hyvinkin nopeasta aina tällaiseen suhteellisen hitaaseen. Evoluution vauhdissa ei ole todellisuudessa havaittu ongelmia.

    ”Jäädään odottelemaan tutkimusta, joka osoittaa kaikki välivaiheet fotoniin reagoimisen suhteen.”

    Ei tämä tietenkään yllätyksenä tule, että aina voidaan siirtää maalitolppia. Silmän evoluutio kokonaisuudessaan ja ihmisen kolmivärinäön evoluutio ovat hiukan eri asioita tutkia, mutta kummankin kreationistit ovat kiistäneet.
  6. Hetki sitten tuli mielenkiintoinen uutinen liittyen osittain käsiteltävään aiheeseen. Todellisuudesta saatavavien havaintojen pohjalta tehdyt laskelmat näyttäisivät pitävän hyvin yhtä yleisen suhteellisuusteorian pohjalta tehtyjen laskelmien kanssa.

    "Previously the size of this 'standard ruler' has only been predicted from theoretical models that rely on general relativity to explain gravity at large scales. The new study is the first to measure it using observed data. A standard ruler is an object which consistently has the same physical size so that a comparison of its actual size to its size in the sky will provide a measurement of its distance to earth."

    "The standard ruler measured in the research is the baryon acoustic oscillation scale. This is a pattern of a specific length which is imprinted in the clustering of matter created by small variations in density in the very early Universe (about 400,000 years after the Big Bang). The length of this pattern, which is the same today as it was then, is the baryon acoustic oscillation scale.

    The team calculated the length to be 143 Megaparsecs (nearly 480 million light years) which is similar to accepted predictions for this distance from models based on general relativity.

    Published in Physical Review Letters, the findings of the research suggest it is possible to measure cosmological distances independently from models that rely on general relativity."

    http://phys.org/news/2014-12-real-theory-cosmos.html?utm_source=menu&utm_medium=link&utm_campaign=item-menu

    Kirjoitus ei toki käsittele universumin ensimmäistä sekuntia, mutta on kuitenkin mielenkiintoinen. Pahoittelen, kun vien aihetta kosmisesta inflaatiosta myöhempiin tapahtumiin.
  7. "On selvää, että luonnontieteellisen havainnoinnin ja teoreettisen ymmärryksen lissääntyessä alkuräjähdys/inflaatiomalli tulee muokkautumaan tai jopa kumoutumaan tulevaisuudessa."

    Ei se kokonaisuudessaan tule kumoutumaan, mutta teorioita joudutaan varmastikin muokkaamaan. Yleinen suhteellisuusteoria alkuräjähdyksen pohjana toimii itse asiassa oikein hyvin nykyhavaintojen kanssa, jos Einsteinin lisäämä kosmologinen vakio oletetaan hyvin pieneksi eli noin 10*-121 Planckin yksiköillä. Ongelma tässä on, että pientä vakiota ei saada johdettua hiukkasfysiikan kvanttikenttäteorioista, vaan ne antavat vakiolle järjettömän suuren arvon. On hyvin vaikea nähdä, että yleinen suhteellisuusteoria olisi kumottavissa, koska se toimii pääsääntöisesti erittäin hyvin. Minkälainen täysin uusi gravitaatioteoria olisi? Kuten jo sanoin, niin täydennystä teoriat varmastikin saavat.

    En viitsi spekuloida pimeän energian luonteella, koska sitä ei kukaan tiedä, mutta joitakin ehdokkaita on pystytty sulkemaan jo pois. Uudet tutkimukset tyypin Ia supernovista, joissa valkoinen kääpiötähti saa pinnalleen kumppanitähtensä vetykaasua ja saavuttaessaan Chandrasekharin rajan räjähtää supernovana, kertovat ainakin 9 miljardin vuoden taakse avaruuden kiihtyvästä laajentumisesta. Samoja havaintoja on saatu muualta Hubble teleskoopilla. Näistä toivotaan myös saatavan vihjeitä pimeän energian luonteesta.

    "Distance is important because the further away an object is located in space, the further back in time it is. By tracking Type Ia supernovae at different distances, researchers can measure cosmic expansion throughout the universe's history. This allows them to put constraints on how fast the universe is expanding and maybe even provide other clues about the nature of dark energy."

    "Scientifically, it's a really exciting time, because several groups around the world are trying to precisely measure Type Ia supernovae in order to constrain and understand the dark energy that is driving the accelerated expansion of the universe," says Goldstein, who is also a student researcher in Berkeley Lab's Computational Cosmology Center (C3)."

    http://phys.org/news/2014-11-berkeley-algorithms-dark-energy.html

    Pimeän energian ottaminen huomioon sopii oikein nätisti esimerkiksi WMAP:n kuvaan varhaisesta universumista, kuin myös tehtyihin mallinnuksiin ja tietysti itse alkuräjähdysteoriaan. Kreationisteilla ei ole esittää mitään kosmologista mallia, joka selittäisi todellisuuden luonnetta. Parhaat heidän esittämänsä mallit nojaavat nykyfysiikkan, johon he lisäävät päästä keksittyjä lisäyksiä, jotta se tukisi edes etäisesti nuorta universumia ilman alkuräjähdystä. Vaikka pimeän energian luonnetta ei tiedetä, niin se ei ole verrattavissa oleva keksitty selitys kreationistien kehittelemien lisäysten kanssa.

    Inflaatiomalli sopii paremmin havaintoihin kuin alkusingulariteetti, joten on tietenkin luonnollista, että sitä pidetään parhaana selityksenä, vai mikä tässä on ongelma? Sinä olet kova poika arvostelemaan kaikkia sellaisia luonnontieteen teorioita, jotka eivät sovi kunnolla omaan uskoosi, mutta et kykene esittämään mitään järkevää vaihtoehtoa. Kaikkea ei tiedetä, mutta ei teoriat niin surkeita ole kuin esität.
  8. Sinun on pakko olla trolli, ei kukaan noin pihalla voi olla, oli sitten kuinka vahvat defenssimekanismit tahansa käytössä. En todistellut millään tavoin avauksen tutkimuksella evoluutiota, yritä jo ymmärtää tämä. Avaus koski Brian Thomasin epärehellisyyttä kirjoituksessaan, joka on ikävä kyllä hyvin tyypillistä kreationisteille.

    Väännän tämän vielä kerran rautalangasta. Thomas kirjoitti tieteellisestä tutkimuksesta, jossa esiteltiin kaksi tieteelle ennestään tuntematonta lajia. Tutkimuksen mukaan noita lajeja ei osata, ainakaan vielä, sijoittaa tunnettuihin pääjaksoihin. Edelleen tutkimuksen mukaan noilla lajeilla on piirteitä useammasta pääjaksosta, kuin myös yhtäläisyyksiä sellaisten 550 miljoonaa vuotta vanhojen ediacarakauden fossiilien kanssa, joiden sijoittaminen pääjaksoihin on ollut hankalaa. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että lajit löytävät paikkansa tunnetuista pääjaksoista, tai vaihtoehtoisesti ne voivat olla välimuotoja tunnettujen pääjaksojen välillä.

    Mitä sitten Thomas kirjoittaa? Hän vihjaa, että tutkimuksesta olisi mahdollisesti pääteltävissä noiden lajien olevan hiljattain luotuja, ja lisäksi noiden lajien olevan ongelma evoluutioteorialle. Thomasin mukaan ne ovat mahdollisesti eläviä fossiileja, jotka eivät ole kokeneet lainkaan evoluutiota väittettyjen 550 miljoonan vuoden aikana.

    Tutkimusraportista ei yksinkertaisesti voi rehellisesti johtaa Thomasin vihjailevia väitteitä. Hän tietää tämän aivan varmasti itsekin, koska lainasi valikoiden tutkijoiden kertomaa, jättäen pois kaiken sellaisen, joka kumoaisi hänen väitteensä. Tällä tavoin kreationistit huijaavat lukijoitaan ja kuulijoitaan.

    Onko sinusta rehellistä ja oikein vääristellä tutkijoiden sanomaa, ja onko apologeettinen valehtelu jopa kunnioitettavaa?

    "Sellaiseen uskominen on silkkaa taikauskoa."

    Sinun koko elämäsi on taikauskon varassa, ja pelkäät kuollaksesi että tuo pilvilinna romahtaa.