Vapaa kuvaus

Aloituksia

273

Kommenttia

2386

  1. Jep, vaikeaksi menee joillekin puhua näinkin pienistä eroista.(en tarkoita O´ou:ta) Ulkomuistista heittäisin, että nedujen geneettinen yhtäläisyys meihin taisi olla 99,23%. Naturessa julkaistun, nykyisin tarkimpana pidetyn geneettisen eroavaisuuden meidän ja simpanssien sekä bonobojen välillä on 1,3%. Eli nedut ovat geneettisesti noin puolivälissä meitä.

    http://www.nature.com/nature/journal/vaop/ncurrent/full/nature11128.html?WT
  2. "Kokonaiskuvan näkeminen onkin tärkeä asia.
    Oikea kokonaiskuva voidaan saada vasta sitten, kun asetetaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen ja lähdetään tutkimaan asioita alusta käsin."

    Sinä olet luonnollisesti oikeutettu uskomaan, että kaiken alussa on Jumala, mutta emme todellisuudessa tiedä sitä.

    "Siksi, kokonaiskuvan saamiseksi, on lähdettävä siitä, kuka loi maailmankaikkeuden, luonnonlait, kemialliset reaktiot, mistä ensimmäinen atomi tuli maailmankaikkeuteen, mistä tuli elämä ja kuka loi ihmisen, eläimet ja kasvit?"

    On totta, että havaittavalla universumilla on alku, mutta emme oikeasti tiedä syytä sen synnylle. Nykyistä maailmankaikkeutta edeltäneessä tilassa on voinut olla sellainen luonnollinen tekijä, joka on aikaansaanut alkuräjähdyksen. On myös mahdollista, että maailmankaikkeutemme syntyi alkuräjähdyksessä osaksi ikuista ja ääretöntä multiversumia, vaikka emme tässäkään tapauksessa tiedä mekanismia ja syytä alkuräjähdykseen. Painovoima voi olla sellainen metalaki, joka on ikuinen ja vastuussa alkuräjähdyksestä, näin uskoo esimerkiksi Stephen Hawking.

    Luonnonlait muovautuivat alkuräjähdyksen seurauksena ja kemialliset reaktiot ovat seurausta niistä. Atomien synnystä voit itse lukea vaikka seuraavasta linkistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuräjähdyksen_nukleosynteesi . Elämän syntyä ei vielä täysin tunneta, mutta kaikki tähän astinen tieto viittaa sen olleen luonnollinen prosessi. Ihmiset, muut eläimet ja kasvit ovat kehittyneet miljardien vuosien evoluutiolla.

    Kaiken takana voi olla Jumala tai sitten jokin luonnollinen, tosin vielä täysin tuntematon syy. Emme yksinkertaisesti todellisuudessa tiedä. Voimme kuitenkin tutkia tätä todellisuutta ja sitä tiede tekee.
  3. Lisätään vielä se, että ohjelma ei ollut kauaa ehtinyt vanhentua, kun Leisola pelasi natsikortin kertoessaan Ernst Haeckelin piirtämästä evoluutiopuusta, joka Leisolan mielestä johti periaatteessa natsi-Saksan tulevaan toimintaan. No, en itse viitsi vajota samalle tasolle Leisolan kanssa.

    Väite on tietenkin hyvin pitkälle perätön, mutta vaikka todellisuudesta saatavat havainnot johtaisivatkin johonkin kauheaan näkemykseen, niin ei se olisi todellisuutta havaintojen pohjalta kuvaavan teorian vika. Todellisuus on mitä todellisuus on. Se on totta, että emme koskaan kykene rekonstruoimaan koko elämän kattavaa fylogeniaa, mutta laaja kokonaiskuva on jo tiedossa, vaikka Leisola yrittää esittää sen koostuvan mielikuvituksellisista yksittäisistä palasista.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Phylogenetic_tree

    Sitten vielä Leisola meni taas valehtelemaan, että dinosauruksien fossiileista olisi löydetty DNA:ta, verisoluja ja verisuonia. Schweitzerin mukaan löydettiin hyvin pieniä määriä molekyylijäämiä, jotka kemialliselta ja rakenteelliselta koostumukseltaan indikoivat sen olevan DNA:ta. Muutama varmistus sulki pois mahdollisuuden, että se olisi kuulunut mikrobeille, mutta varmuudella sitä ei voida toistaiseksi sanoa autenttiseksi DNA:ksi. Kontaminaation mahdollisuutta on noissa löydöissä luonnollisesti epäilty, koska on esimerkiksi tunnettuja tapauksia, jossa bakteerien muodostamia mikrobisolupopulaatioita, eli biofilmejä on tulkittu väärin.

    PHEX-proteiinin jäänteiden, jota löytyy nykyisin vain lintujen osteosyyteistä, löytyminen varmisti käytännössä viimeistään löydöksien olleen kuitenkin todellisia. Schweitzerin tutkijaryhmä on osoittanut, että hemoglobiinin rauta voi olla yksi mekanismeista, joka suojaa luuytimen pehmytkudoksia raudan kemiallisten sidoksien ansiosta. Muitakin syitä on olemassa.

    DNA:n puoliintumisaika, eli aika, jolloin puolet nukleotidien välisistä sidoksista on hajonnut, tiedetään olevan keskiverto-olosuhteissa 521 vuotta. Tästä johtuen normaaliolosuhteissa DNA säilyy luettavissa noin 1,6 miljoonaa vuotta ja viimeinenkin sidos on hajonnut noin 6,8 miljoonan vuoden kuluttua, tähän Leisola viittasi aivan oikein. Poikkeustapauksia kuitenkin selvästi löytyy ja olosuhteilla ja eliöiden omilla rakenteellisilla ominaisuuksilla on suuri merkitys säilyvyydessä. Miksi kreationistit hyväksyvät juuri tuon yhden tutkimuksen?

    Leisolallakaan ei varmasti ole mitään selitystä sille, että miksi DNA:n hajoaminen seuraa yhtenevissä olosuhteissa naturalistisen tieteen käyttämien ajoitusmenetelmien antamia ikiä?
  4. Todellisuudessa me jo lähes varmasti tiedämme, että proteiinit ovat kehittyneet yhteisestä kantamuodostaan. Älykkäällä suunnittelulla ei ole tarjottavanaan mitään testattavaa mallia tähän kysymykseen, joten heidän on pakko vedota näihin harhaanjohtaviin ja tarkoitushakuisiin ”tutkimuksiin”.

    http://www.plosone.org/article/info:doi/10.1371/journal.pone.0069924

    Tiedämme jo, että spontaani proteiinisynteesi tarjolla olleista aminohapoista alkumaapallolla oli mahdollinen, ja tiedämme jo mahdollisen mekanismin siirtymiseen ”ohjattuun” proteiinisynteesiin, joten Leisolalla ei ole väitteilleen perusteita todellisuudesta. Tiedämme myös kokeellisen tieteen aikaansaannoksista, kuinka uusia proteiineja syntyy satunnaisten muutosten ja valinnan yhteisvaikutuksesta. Tilke-DNA:sta syntyy myös havaitusti de novo -proteiineja.

    Proteiinin perusrakennekaan ei ole sellainen ”taikakapistus”, johon ei voisi kajota edes älykkäällä suunnittelulla, kuten Leisola esittää.

    "Researchers at the University of Copenhagen can radically alter the properties of proteins by redesigning their chemical structure. New fundamental research based on designer proteins highlights important communication processes in the human body."

    "Proteins can be regulated to perform specific biochemical tasks. We have used a technology that allows us to make changes to the molecular backbone of the protein and have thus created 22 completely new designer proteins on the basis of recognised material."

    http://phys.org/news/2014-01-proteins-body.html

    Leisola myös väittää, että Ann Gaugerin ja Douglas Axen laboratoriokokeet todistivat uusien entsyymien synnyn mahdottomaksi ohjatulla evoluutioprosessilla, mutta tässäkin on aivan kokeellisesti onnistuttu.

    ” Researchers unveil first artificial enzyme created by evolution in test tube.”

    http://phys.org/news/2013-01-unveil-artificial-enzyme-evolution-tube.html

    Elämän syntyä en tässä sen enempää ehdi käydä läpi, mutta kerron kuitenkin siitä, että todellisuudessa tiedämme jo mahdollisen polun ”geenien kaltaisten”, pitkien molekyyliketjujen synnylle. Leisola vetoaa edelleen siihen, ettei mikään proto-RNA ehdokas kykenisi säilyttämään muotoaan ja informaatiotaan vedessä, ja varsinkaan asettumaan uusiin muotoihin.

    “Hud and his colleagues at Georgia Tech and the Institute for Research in Biomedicine in Barcelona, Spain, have solved this solvent problem. The researchers gave TAP a short chemical tail, transforming it into a chemical they call TAPAS, as they reported on Friday in the Journal of the American Chemical Society. And that one change encourages it to assemble with CA to form rosettes in water. What is more, the rosettes stack atop one another, forming long genelike chains made up of as many as 18,000 individual TAPAS and CA components—quite a stack of small plates.

    "The nice thing [about the current study] is this is a demonstration of self-assembly in water," says Ramanarayanan Krishnamurthy, an origin of life chemist at the Scripps Research Institute in San Diego, California. "That is a step in the right direction."

    http://news.sciencemag.org/2013/02/self-assembling-molecules-offer-new-clues-lifes-possible-origin

    Muistutetaan vielä, että tieteellisessä työssään Leisola puhui aivan eri tavalla kuin saarnatessaan uskovaisille. En nyt aivan kaikkeen ehtinyt puuttua, mutta jatkan mahdollisesti joskus loppujen väitteiden läpikäymistä.