Vapaa kuvaus

Aloituksia

273

Kommenttia

2386

  1. Kiitos kattavasta vastauksesta txt():lle. Kreationistien valehtelu tuosta DNA:sta oli juuri se syy, miksi en halunnut siitä keskusteltavan tässä avauksessa.

    Schweitzer tosiaan itse sanoo, että löydettiin hyvin pieniä määriä molekyylijäämiä, jotka kemialliselta ja rakenteelliselta koostumukseltaan indikoivat sen olevan DNA:ta. Muutama varmistus sulki pois mahdollisuuden, että se olisi kuulut mikrobeille, mutta varmuudella sitä ei voida toistaiseksi sanoa dinon DNA:ksi.

    Luettavissa olevaa DNA:ta tuosta näytteestä ei saa tekemälläkään ja vielä mahdottomampaa siitä on konstruoida genomia. On totta, ettei 521 vuotta varmastikkaan ole se optimaalisissa olosuhteissa oleva puoliintumisaika, mutta sillä ei ole mitään tekemistä johdonmukaisen kokonaiskuvan kannalta tässä minun kysymyksessäni.

    Edelleenkin pätee, että samanlaisissa olosuhteissa, esimerkiksi ikiroudassa olleista fossiileista, nuoremman genomi saadaan yksinkertaisemmalla tekniikalla esiin ja sen DNA:n nukleotidien välillä on enemmän sidoksia. Odotan edelleen sille selitystä, että mistä syystä DNA näyttää seuraavan iänmäärityksiä? Tähän kreationisteilla ei tunnu olevan vastausta, mikä ei kyllä yllätä :)

    "Odotan mielenkiinnolla hänen ja muiden tutkimusryhmien uusia löydöksiä. Mikä olisi hienompaa kuin se, että dinosauruksien DNA:ta saataisiin enemmän selville ja sitä kauttaa lisää evoluutiota tukevaa todistusaineistoa."

    Tämä olisi hienoa, mutta saa nähdä, että saadanko niistä luettavissa olevaa DNA:ta ikinä.

    Jos sopii, niin ei enää keskustella tässä avauksessa dinojen DNA:sta, koska se helposti peittää alleen tuon avauksen kysymyksen.
  2. Enpä ole yllättynyt siitä, ettei yksikään kreationisti ole kyennyt vastaamaan aloitukseen. Kukaan kreationisti ei taida kiistää sitä, etteikö DNA:lla olisi puoliintumisaika, mutta tämän kestosta on erimielisyyksiä. Tiedekkään ei ole täysin selvillä siitä, kuinka pitkään DNA voisi säilyä luettavissa joissain hyvin poikkeuksillisissa tapauksissa.

    Erimielisyydet DNA:n puoliintumisajoista ei kuitenkaan selitä sitä tosiasiaa, että luettavan DNA:n saaminen hankaloituu sitä mukaa, kun siirrytään vanhempiin fossiileihin,(olettaen samat olosuhteet) eikä nykytekniikalla vielä saada edes luettua puoliintumisaikojen rajoissa vanhimpia näytteitä.

    DNA:n luettavuuteen ja hajoamisasteeseen vaikuttaa iän lisäksi myös useampi asia; "Environmental conditions like temperature, degree of microbial 'attack' and oxygenation, can affect the DNA decay process and make it hard to detect a basic rate of degradation."

    Mutta edelleenkin se kysymys on, että miksi genomeja ei pystytä rekonstruoimaan "liian vanhoista" näytteistä, vaikka ne olisivat olleet täysin samanlaisissa olosuhteissa "nuorempien" kanssa? Lainausmerkit siksi, että teidän mukaanne nuo fossiilit ovat suunnillen samanikäisiä ja ajoitusmenetelmissä on vikaa, mutta tämä ei olleenkaan selitä sitä, että miksi DNA:kin näyttäisi "välittävän" noista ajoituksista.

    Tutkimuksien mukaan on täysin selvää, ettei DNA:n nukleotidien sidokset ole kuitenkaan hajonneet vielä 4000-6000 vuoden kuluessa ja tekin tarjoatte dinosauruksien DNA:ta vähän väliä, joten aikakaan ei pelasta teitä.

    Tiedän kyllä tämänkin avauksen olleen kohtuullisen turha, mutta kun kreationistit eivät välitä heidän uskomuksia kumoavista tieteen tuloksista(Mortonin demoni), joita yleensä esittelen, niin ajattelin laittaa heidät tällä kertaa itse pohtimaan oppinsa loogisuutta.
  3. "Anteeksi häiriö, mutta koetan selittää"

    Pahoittelen itse tuota eilistä avautumista, oli pinna muista syistä hiukan kireällä.

    "Kirjoititpa "tarjottu selitys" tai "selittää laajenemisen", menet nähdäkseni yhtä lailla yli tieteen tämänhetkisen sisällön. Pimeä energia on annettu nimitys avaruuden kiihtyvän laajenemisen syylle, josta ei itse asiassa vielä tiedetä höykäsen pölähdystä."

    Yritetään vielä kerran. Pimeä energia on hyväksytyin hypoteesi/spekulaatio selittämään kiihtyvää laajentumista, vaikka sen luonteesta ei juuri mitään tiedetäkkään. Lauseeni tarkoitus lähinnä oli, etten halua siitä keskustella, koska siitä ei mitään oikein tiedetä, mutta sepä herättikin eniten keskustelua :)

    " Dark energy is the most accepted hypothesis to explain observations since the 1990s that indicate that the universe is expanding at an accelerating rate."

    http://en.wikipedia.org/wiki/Dark_energy

    "Viisi vuotta kestänyt 200 000 galaksin tutkimus tukee sitä oletusta, että pimeä energia kiihdyttää maailmankaikkeuden laajenemista. Tämä tapahtuu vakiovoimalla ja tasaisesti.

    Tulokset kumoavat vaihtoehtoisen teorian, jonka mukaan universumin kiihtyvä laajeneminen johtuisi painovoiman muuttumisesta repulsiiviseksi suurilla etäisyyksillä.

    "Tulokset kertovat meille, että pimeä energia on kosmologinen vakio, kuten Einstein ehdotti. Mikäli syynä olisi gravitaatio, emme havaitsisi pimeän energian vaikutuksia tasaisina ajan mittaan", Blake sanoo."

    http://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/pimea-energia-on-todellista.html

    "Kommentoin tarkoituksella, mutta auttaakseni sinua lisäämään eikä vähentämään uskottavuuttasi. Tieteellisen tiedon liioittelu - vaikka vahingossakin - ei jää lukijoilta huomaamatta."

    Se oli pieni kuitti takaisin, kun olen joskus syyttänyt sinua motiivien keksimisestä, niin keksin nyt sinulle. En nyt kuitenkaan pyrkinyt tieteellisen tiedon liioitteluun, vaan halusin vain nopeasti pois aiheesta, koska siitä ei juuri mitään tiedetä ja kirjoitin huonosti muodoillun lauseen. Syy miksi ylipäätään mainitsin asiasta on se, että kreationistien kosmologiset mallit sivuuttavat nämä kysymykset kokonaisuudessaan.

    "Elämänsyntykatsauksesi on tässä suhteessa ollut ihan kunnossa."

    Ok.
  4. "Solonilla on vahva usko siihen että jos löytää kolme niittiä niin siitähän rakentaa vaikka jumbojetin."

    Jyr:llä on vahva usko siihen, että tarina savipaakkuun puhaltaneesta astraaliolennosta selitää kaiken olennaisen elämän synnystä. Pussaa hirvinautaa!

    "-Vähäisen asiantuntemuksen vuoksi Solon ei tajua niitä vaikeusasteen mittasuhteita jotka spontaanisynnyllä on voitettavana.
    Ja tätä asiaa en voi valitettavasti tässä auttaa."

    En näytä tajuavan.

    "Yksikään huipputiedemies ei pidä spontaanisyntyä mahdollisena."

    Käytännössä kaikki tiedemiehet pitävät sitä mahdollisena.

    "Ateistien on vain aatteen puolesta pakko kuvitella niin joskus tapahtuneen."

    Ei minua haittaisi pätkääkään, jos jokin jumaluus olisi olemassa ja olisi luonut elämän, mutta luonnosta saatavat havainnot eivät kerro tästä mitään. Luonnosta saatavat havainnot vihjaavat elämän syntyneen luonnonprosessein.
  5. Toisin kuin esim.txt() luulee, niin ensimmäisen protosolun ei ole tarvinnut omata läheskään kaikkia niitä ominaisuuksia, joita LUCA:lla oli. Ensimmäiset itsekopioituvat protosolut ovat voineet toimia ilman nykyisen kaltaista proteiinikoneistoa ja soluseinää.

    "Four billion years ago, soon after the planet cooled enough for life to begin, primordial cells may have replicated and divided without protein machinery or cell walls, relying instead on just a flimsy lipid membrane. New research on bacteria examines exactly how these primitive cells could have evolved without such crucial structures."

    "The main surprise for me was how simple the mechanism was. It doesn't require any sophisticated protein-based machinery," says senior study author Jeff Errington of Newcastle University. "This makes it plausible as an explanation for how very primitive cells could have proliferated in the very early days of evolution."

    RNA-maailmaa edeltäneiden orgaanisten molekyylien ei uskottu kykenevän säilyttämään geneettistä informaatiota alkumaapallolla, koska ne hajosivat helposti vedessä, mutta tämäkin on nykyisin selvitetty.

    "Now, however, Hud and his colleagues at Georgia Tech and the Institute for Research in Biomedicine in Barcelona, Spain, have solved this solvent problem. The researchers gave TAP a short chemical tail, transforming it into a chemical they call TAPAS, as they reported on Friday in the Journal of the American Chemical Society. And that one change encourages it to assemble with CA to form rosettes in water. What is more, the rosettes stack atop one another, forming long genelike chains made up of as many as 18,000 individual TAPAS and CA components—quite a stack of small plates."

    "The nice thing [about the current study] is this is a demonstration of self-assembly in water," says Ramanarayanan Krishnamurthy, an origin of life chemist at the Scripps Research Institute in San Diego, California. "That is a step in the right direction."

    Xenonukleiinihappo TNA:n uskotaan voivan paljastaa, kuinka RNA -maailmaa edeltäneessä tilassa olleet yksinkertaisimmat geneettisen informaation säilytysmolekyylit toimivat. Uusien synteettisten polymeraasientsyymien ansiosta transkriptio DNA:sta TNA:ksi ja käänteistranskriptaasi TNA:sta takaisin DNA:ksi onnistuu jo yli 90 % tarkkuudella. TNA voi siis myös muodostaa DNA:n kaltaisen kaksoiskierrerakenteen, joka koostuu neljästä nukleotidiparista, mutta nukleotidin sokerit koostuvat vain neljästä hiiliatomista, kun sekä DNA:n että RNA:n sokerit viidestä.

    Alkeellinen proteiinisynteesi ei tarvinnut ribosomeja, vaan aminoasyyli-tRNA-syntetaasi -nimiset entsyymit katalysoivat noita nykyään ribosomien hoitamia reaktioita. Spontaani proteiinisynteesi aminohapoista tunntetaan myös nykyisin, eikä ribosominkaan kehittyminen mikään mahdoton asia ole. Syy geneettisen koodin syntyyn löytyy kemiallisen valinnan proteiineille aikaansaamasta kyvystä joustavuuteen, joka avasi oven täysin uudenlaisille molekyylien funktioille.

    Kaikkea ei abiogeneesistä tiedetä, mutta kuitenkin aikalailla enemmän, mitä palstan kreationistit väittävät.

    Ajattelin aluksi käydä evoluutiotakin perusteellisesti läpi, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä. Jatkan höpinöitäni ehkä myöhemmin.
  6. Mennäänpä sitten elämän syntyyn. On totta, ettei tiede ole kyennyt vielä antamaan kattavaa teoriaa abiogeneesistä, mutta jyr:in ja Jaakobin vähättelyt aiheesta ovat täyttä potaskaa.

    Emme tiedä, että missä elämä on syntynyt, mutta tiedämme jo hyvin paljon siitä, että kuinka se on voinut syntyä. Syntyi elämä sitten Maassa, Marsissa tai jossain muualla, niin meteoriitit ovat olleet ratkaisevassa osassa.

    Aminohappojen kiraalisuus on ollut vuosikymmeniä kreationistien keppihevonen abiogeneesin vastustamisessa, mutta tälle argumetille ei enää ole pohjaa. Elämän käyttämän aminohappojen vasenkätisyyden (L-muoto) ongelmaan on löydetty jo useampia mahdollisia selityksiä. Murchisonin ja Tagish-järven meteoriiteista löydetyt aminohapot ovat pääosin vasenkätisiä ja tämä selittynee meteoriittien sisällä olleen vesiseoksen lämpötilan muutoksilla, mikä tekisi vasenkätisyyden syntymisen mahdolliseksi myös elottomassa luonnossa. Meteoriiteista on tämän lisäksi löytynyt oikeakätisiä sokereita, joten tämäkin ongelma ratkeaa samalla. Lisäksi voimme havaita Orionin tähtisumussa merkkejä toiskätisten orgaanisten molekyylien syntymisestä.

    The Astrophysical Journal -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa osoitettiin mahdollisuus siitä, kuinka avaruuden olosuhteissa pystyy syntymään jopa paljon monimutkaisempia molekyyleja kuin tähän mennessä on uskottu. Meteoriittien tai komeettojen mukana tulleet dipeptidit ovat voineet katalysoida proteiinien, entsyymien ja sokerien muodostumista.

    Meteoriiti ovat myös voineet luoda tarvittavat oloushteet elämän synnylle;

    "Cometary impacts could result in the synthesis of prebiotic molecules without the need for other 'special' conditions, such as the presence of catalysts, UV radiation, or special pre-existing conditions on a planet," Goldman said. "This data is critical in understanding the role of impact events in the formation of life-building compounds both on early Earth and on other planets and in guiding future experimentation in these areas."

    Energiakin elämälle on voinut tulla meteoriittien mukana. Tutkijat havaitsivat kokeessan, että alkumaapallon olosuhteissa on voinut syntyä tietynlaista pyrofosfaattia, joka on voinut toimia ATP -yhdistettä edeltäneenä energian lähteenä, koska se ei tarvitse monimutkaisa entsyymejä energian siirtoon.

    "This new study shows how a chemical, similar to one now found in all living cells and vital for generating the energy that makes something alive, could have been created when meteorites containing phosphorus minerals landed in hot, acidic pools of liquids around volcanoes, which were likely to have been common across the early Earth.

    The mystery of how living organisms sprung out of lifeless rock has long puzzled scientists, but we think that the unusual phosphorus chemicals we found could be a precursor to the batteries that now power all life on Earth."

    Energian siirtokaan ei vaatinut taikatemppuja alkumaapallon olosuhteissa. Tutkimuksissa on havaittu, että vanhimmat RNA muodot 23S rRNA :sta ja tRNA:sta pystyivät raudan avulla mahdollisesti katalysoimaan yksittäisten elektronien siirtoa alkumaapallon hapettomissa olosuhteissa, joten loogisesti tästä voidaan tehdä johtopäätös, jonka mukaan tuon elektronin siirron kehittyminen luonnon mekanismeilla oli mahdollista, vaikka kreationistit ovat pitäneet oksidatiivista fosforylaatiota eli elektroninsiirtoketjusta ja ATP-syntaasistä koostuvaa metaboliareittiä palautumattomasti monimutkaisena ja mahdottomana syntyä luonnollisilla mekanismeilla.

    Useampi tutkimus on myös antanut viitteitä siitä, että RNA:n ja jopa DNA:n nukleotideja on esiintynyt alkumaapallolla jo ennen elämän syntyä. Näidenkin syntyyn on todennäköisesti vaikuttanut meteoriittien tuomat rakennuspalikat.
  7. "Onhan tuo sattumalle jo vähän liian älykästä rakentelua."

    Niin onkin, mutta onneksi evoluutiota ohjaa luonnonvalinta, ja mahdollisesti vielä jonkin tuntematonkin mekanismi.

    "Eli tuo tutkimus tietenkin, niikuin itsekin arvelit, on mitä selvin näyttö älykkäästä suunnittelusta."

    Tai sitten ei.

    "Mitä pidemmälle geenitutkimus etenee niin sitä vaikeammaksi tulee selitellä noita geeenien uskomattomia hienouksia sattuman tuotoksiksi."

    Niin onkin, mutta onneksi evoluutiota ohjaa luonnonvalinta, ja mahdollisesti vielä jonkin tuntematonkin mekanismi.

    "Kaikuluotauksen evoluutio tulee olemaan ikuisesti evoluutioteorialle sokea piste. Samoin kuin monarkkiperhosen suunnistustaidon periytyminen jälkeläisille, sille ei näet voi olla muuta selitystä kuin älykäs luominen"

    Nämä tullaan selvittämään, älä huoli siitä.

    "Välillä ihmettelen sitä että miksi tieteeseen vedoten yritetään kieltää luominen silloinkin kun se on selkeästi tieteellisin vastaus johonkin. Minusta kyse on tieteen väärinkäytöstä sillä tiede hyvin selkeästi ja näkyvästi puoltaa huomattavasti paremmin älykästä luomista kuin sokeaa sattumaa."

    Älykkääästä suunnittelijasta ei ole mitään objektiivisia havaintoja, joten sitä ei voida ottaa tieteeseen mukaan. Milloinkahan muistaisit, ettei evoluutiota pidetä sokeana sattumana? Älykästä suunnittelijaa vastaan on myös se havainto, että luonnosta löytyy lukematon määrä erilaisia ratkaisuja samankaltaisiin asioihin, kun taas joskus havaitaan samanlaisia ratkaisuja. Oliko älykkäitä suunnittelijoita lukuisia?

    "Todellisuudessa tieteellä ei ole mitään luomiskertomusta vastaan, mutta hyvin paljon evoluutioteoriaa vastaan."

    Juu, ja kuu on juustoa.

    "Esim fossiilistosta puuttuvat vähittäisen kehittymisen merkit täydellisesti. Kaikki löydöt osoittavat vain sen että eliöt ovat ilmaantuneet ja poistuneet kaikki täysin vailla vähittäistä kehittymistä. Miksi tämä ilmeinen todellisuus pitää väkisin kieltää??"

    Koska se ei pidä paikkaansa todellisuudesta saatujen havaintojen kanssa?
  8. "Oikeasti älyllinen ja rehellinen tutkija tajuaa kyllä sen että hyvin tuo apina on nenänsä kanssa pärjäillyt tähän saakka.
    Ihmisillä on kummallinen epätieteellinen tapa haluta nähdä apinoissa ihmismäisiä piirteitä, ja jos niitä ei ole niin sitten apina on huonosti suunniteltu."

    Tietenkin tuo apina on pärjännyt, koska on edelleen olemassa. Kyse on siitä, että jos älykäs suunnittelija alkaisi suunnitella puhtaalta pöydältä tuota apinaa, niin yksikään suunnittelija ei päätyisi tuollaiseen nenään. Sateella tuo apina istuu pää polvien välissä, jottei sen nenään mene vettä, mikä saa sen aivastelemaan. Kyse ei siis ole siitä, etteikö tuon nenän kanssa pysty elämään, eikä edes siitä, että minkälaisia valintaetuja tuo nenä on antanut, vaan siitä, että se ei yksinkertaisesti ole optimaalisen suunnittelun tulos.

    "Näitä huonosti suunniteltuja juttuja löytävä osoittaa vain oman oppimattomuutensa."

    Luonto on täynnä sellaisia ratkaisuja, joita älykäs suunnittelija ei tekisi suunnittelupöydän ääressä. Luonto on täynnä sopeutuneimpia ratkaisuja, ei täydellisimpiä.

    "Ei todelinen tiedemies sano mistään luonnonilmiöstä että se on huonosti suunniteltu, vaan hän sanoo että emme ymmärrä tätä asiaa vielä tarpeeksi."

    Ei tietenkään sano, koska mitään suunnittelua ei ole olemassakaan.

    "Lisäksi ihmiskunta on saanut kärsiä valtavasti siitä ajattelusta että evoluutiota on kuviteltu joka paikkaan. Esim. ns. roska-dna jäi vuosikymmeniksi tutkimatta kun kuviteltiin sen olevan toimimatonta evoluutiojäämää..."

    Valehtelet jälleen, koska tilke-DNA:ta on tutkittu jatkuvasti, mutta puuttuvan teknologian takia sen merkityksestä ei tiedetty tarpeeksi. Tilke-DNA kokee evoluutiota ja sille kehittyy uusia toimintoja, mutta osa tuosta tilke-DNA:sta on biokemiallisessa mielessä roskaa, halusitpa sinä sitä tai et. Sellainen kasvi (vesiherne) on olemassa, joka deletoi kertyvän roskan pois genomistaan. Sen genomista vain 3% on mm.säätelystä vastaavaa tilke-DNA:ta.

    Vaikka joidenkin konvergenttien adaptaatioden taustalla näyttäisi olevan samankaltaisia geneettisiä muutoksia, kuten avauksen tutkimus osoitti, niin luonnonvalinta päätyy myös erilaisiin ratkaisuihin esim. tilke-DNA:n tapauksessa. Älykkäällä suunnittelijalla näyttäisi olevan punainen lanka hukassa.
  9. "Mikä mielestäsi vaikuttaa olevan suunniteltu epä-älykkäästi? Annappa tulla mikä muka, vai oletko ainoastaan suunpieksentään kykenevä valehtelija?"

    Ihminen vaikuttaa huonosti suunnitellulta. Vaikka ihminen onkin niin menestynyt, niin sen anatomia on kuitenkin kaukana täydellisyydestä. Tämä johtuu siitä, että evoluutio pelaa aikaisemmalla materiaalilla ja joutuu tyytymään kompromisseihin matkallaan kohti paremmin sopeutuneita ratkaisuja.

    Syntiinlankeamus ei oikeasti selitä mitään, koska yhtään "täydellistä" anatomiaa omannutta luurankoa tai fossiilia ei ole löytynyt, ei edes sieltä 6000 vuoden takaa.

    "Humans are the most successful primates on the planet, but our bodies wouldn’t win many awards for good design. That was the consensus of a panel of anthropologists who described in often-painful (and sometimes personal) detail just how poor a job evolution has done sculpting the human form here Friday at the annual meeting of AAAS (which publishes ScienceNOW). Using props and examples from the fossil record, the scientists showed how the very adaptations that have made humans so successful—such as upright walking and our big, complex brains—have been the result of constant remodeling of an ancient ape body plan that was originally used for life in the trees. “This anatomy isn’t what you’d design from scratch," says anthropologist Jeremy DeSilva of Boston University. “Evolution works with duct tape and paper clips."

    "The point of citing all these problems? Evolution doesn’t “design” anything, says anthropologist Matt Cartmill of Boston University, a discussant on the panel. It works slowly on the genes and traits it has at hand, to jerry-rig animals’ and humans body plans to changing habitats and demands. “Evolution doesn’t act to yield perfection," he says. "It acts to yield function.”

    http://news.sciencemag.org/evolution/2013/02/human-evolution-gain-came-pain?ref=hp

    Minusta tämä apinakaan ei ole ihan optimaalisesti suunniteltu, vai mitä itse olet mieltä?

    "An international team of primatologists have discovered a new species of monkey in Northern Myanmar (formerly Burma.) The research, published in the American Journal of Primatology, reveals how Rhinopithecus strykeri, a species of snub-nosed monkey, has an upturned nose which causes it to sneeze when it rains."

    "To avoid getting rainwater in their noses they spend rainy days sitting with their heads tucked between their knees"

    http://www.sciencedaily.com/releases/2010/10/101026203638.htm

    Tai sitten älykkäällä suunnittelijalla on kumallinen huumorintaju ja kumallinen käsitys optimaalisesta nenästä. Edelleenkin evoluutio selittää nämä outoudet, koska "se joutuu" tyytymään kompromisseihin. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi, mutta sinä et niitä kuitenkaan hyväksy. Älyllisesti rehelliset lukijat kyllä huomaavat, että luonnosta löytyy paljon esimerkkejä "huonosta suunnittelusta".