lampinajadi

Vapaa kuvaus

Aloituksia

9

Kommenttia

1399

  1. Eipä kestä! Taisit todellakin tykätä siitä kun vielä muistat sen vaikka aikaa on kulunut näin paljon. Mukavaa silti, että sitä muitetaan lämmöllä ja rakkaudella muuallakin kuin meillä. :)
  2. Selssin neuvot auttavat useimpia. Samat ohjeet minäkin olisin antanut.
  3. OK. Arvelinkin ettei siitä tiedetä enempää, mutta kysyinpähän kuitenkin.

    Emme menkään tienneet että sillä voi ajaa. Aloimme "opettaa" sitä valjaisiin ja kärryihin, mutta kun se vaikutti lähinnä tympääntyneeltä, äiti alkoi epäillä, että se osasikin jo vetää, ja laitoimme kärryt kiinni sen perään. Ja se tallusteli eteenpäin kuin olisi ikänsä ollut kärryhevosena. Se siitä "ajokoulutuksesta"... Tunsimme siinä vaiheessa itsemme aika hölmöksi.

    Kovasuisena se meille myytiin, kyllä, mutta todellisuus oli kaikkea muuta. Kun kuitenkin kokeilimme pehmeämpää kuolainta, se toimi paremmin. Muutaman kokeilun jälkeen käyttöön jäi pehmein muovikuolain mitä pystyimme löytämään, ja niitäkin oli käytettävä kevyesti tai se alkoi helposti kapinoida. Ei sille tarvinnut kuin vihjaista mitä sen haluttiin tekevän, niin se teki. Paitsi ollessaan sillä tuulella ettei huvittanut tehdä yhtikäs mitään... Osasi se olla hankalakin. Hyvin usein ratsastimme kokonaan ilman kuolaimia, ihan vain turpahihna ja ohjat, ja todella hyvin toimi niinkin.

    Kyllä se tosiaan pukitteli.. Ei se haitannut niin kauan kun ne pysyivät pieninä ilopukkeina, mutta kun se joskus alkuaikoina innostuessaan alkoi heitellä niin valtavia rodeohyppyjä ettei siellä kukaan pysynyt! En edes tiedä kuinka monta kertaa itse lensin sen selästä juuri niissä pukeissa. Onneksi se luopui niistä elkeistä sitä mukaa kun alkoi tajuta, että ilman pukkeja se saa juosta lujempaa, kauemmin ja useammin. Kerran tuli mitattua sen nopeus täydessä vauhdissa... 55km/h aika jyrkkään ylämäkeen. Ei huono saavutus ponilta!
  4. Se oli meidän onnemme. :) Niin, liian moni poni joutuu kiertoon jäätyään pieneksi, mutta Gun Powder, eli Kantsu, kuten me sitä kutsuimme, oli sen verran iso, että pysyi sopivan kokoisena loppuun asti. Tosin vaikka se olisikin jäänyt pieneksi, se olisi sitten jäänyt meille lemmikiksi ja ajoponiksi.

    Elämä sen kanssa oli todellakin varsin värikästä eikä sen kanssa ehtinyt ainakaan pitkästyä! Täällä foorumilla on tullut esiin vain murto-osa sen enemmän ja vähemmän hauskoista tempauksista. Sen kanssa kyllä oppi hevosista yhtä ja toista, kun joskus tuntui että mitkään normaalisäännöt eivät toimi sen kanssa ja sitten piti kerta kaikkiaan ruveta kokeilemaan eri menetelmiä.

    Satutko muuten tietämään mitään sen menneisyydestä ennen kuin se tuli Pietarsaareen? En tiedä mikä on tapana nykyään, mutta siihen aikaan Tanskasta ei saanut ruunille muita tietoja kuin nimen ja syntymäajan - mikä sekin oli tässä tapauksessa arvioitu hampaista - koska ne eivät ole siitoskelpoisia. Olisi kiva tietää sen menneisyydestä muutakin kuin että Tanskasta tuli ja ruunattu oli. Ajattelin vain, jos olisit kuullut jotakin.
  5. Olen sen omistaja, tai olin... Se oli meillä koko ikänsä siitä lähtien kun sen Pietarsaaresta ostimme joulukuun lopussa -91. Jouduimme lopettamaan sen vajaat pari kuukautta sitten huonojen hampaiden takia 30-vuotiaana. Se ei enää pystynyt syömään normaalia heinää ja sille oli todella vaikeaa löytää heinää joka oli tarpeeksi hienojakoista sen hampaille. Ruuan etsiminen sille alkoi mennä mahdottomaksi, joten katsoimme paremmaksi päästää sen vihreämmille laitumille ennen kuin se alkaisi nälkiintyä. Hautasimme sen mökille puiden siimekseen.

    Alkuvaikeuksien jälkeen, kun sattuma oli heittänyt eteemme todella taitavan valmentajan, siitä tuli nopeasti yksi tallin parhaista ratsuista, ja mitä tahansa ajan mittaan saimme päähämme sen kanssa kokeillakin, kaikki onnistui. Mistään asiasta se ei kieltäytynyt, ihmetteli vain, että mitähän te nyt taas olette keksineet.

    Jos haluat tarkempia tietoja sen elämänvaiheista, voit ottaa yhteyttä sähköpostiini [email protected].
  6. Nimim. Entä sitten: Joo, tähdet toruvat "rumista sanoista" hyyyvin helposti...
    Mut juu, en minäkään ymmärrä miksi pitää tunkea lähelle jos toinen koira ja/tai omistaja osoittavat etteivät halua lähikontaktia, tai vielä vähemmän jos omistaja itse sanoo ettei saa tulla. "Pitäähän Mustin saada tervehtiä"... siitäkin huolimatta, että toinen koira parhaimmillaan riehuu oman narunsa päässä hampaat irvessä ja omistaja karjuu painumaan hevon kuuseen. Ja hetken päästä on koirassa reikiä ja omistajalla kova voivottelu, että kuinkas ne nyt noin.

    Onneksi itselleni ei ole koskaan noin käynyt *koputtaa puuta* , mutta sivusta olen nähnyt parikin kertaa entisellä asuinpaikkakunnalla.

    Nimim. fdfggytryt: tuo taitaa olla aika yleistä. Ne pikkuiset "taskukoirat" ovat vain niiiin söpöjä ja lutusia ettei niitä mitenkään voi ohittaa taputtamatta. Ilmiö on varsin yleinen myös pitkäkarvaisilla collieilla, varsinkin soopeleilla, kun ihmiset vieläkin yhdistävät ne siihen superkilttiin Lassie-koiraan. Sen sijaan ihmiset tuntuvat alitajuisesti varovan mustia koiria, mikä kai on syynä siihen, että oma koirani, joka on trikki, on saanut olla aika hyvin rauhassa. Ihmiset eivät kovin helpolla tule noin vain silittämään sitä, vaan kysyvät ensin, saako niin tehdä.

    Sitä en tiedä, miten sakemannien laita mahtaa olla. Yhdistävätkö ihmiset ne susikoira Roihin tai poliisikoira Rexiin, vai pitävätkö he niitä vaarallisina vartiokoirina joista on syytä pysytellä kauempana.

    Sakujen omistajat: miten on?
  7. Minusta se, miten koiran pelkoihin on parasta suhtautua, on yksilökohtainen juttu eikä millään lailla yleistettävissä. Mikä tehoaa yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle.

    Kun oma koirani oli pentu, otin sen surutta syliin kun se pelästyi jotakin, esim tuulessa rapisevaa muovipussia joka oli takertunut pensaaseen. Otin sen syliini turvaan, mutta laskeuduin kyykkyyn pussin tasolle ja annoin pennun istua sylissäni sitä katselemassa. Hetken kuluttua se tajusi ettei se pussi olekaan vaarallinen, ja halusi itse maahan kammotusta tutkimaan. Näin tein monta muuta kertaa vastaavissa tilanteissa samalla tuloksella.

    Sen sijaan toinen koiramme, nyt jo edesmennyt, pelkäsi ukkosia. Se vapisi kuin horkassa ja sen hampaat kalisivat. Ensin juttelimme sille rauhallisesti ja silittelimme sitä jotta se rauhoittuisi, mutta eipä auttanut. Sitten kokeilimme jättää sen kalinat täysin vaille huomiota. Muutamia kertoja se tärisi ja kalisi, sitten se lopetti eikä enää osoittanut eleelläkään että olisi ukkosista hermostunut.

    Eli meillä toinen koira lakkasi pelkäämästä kun sille tarjosi turvaa sen säikähtäessä, toisen kohdalla oli parempi jättää se kokonaan vaille huomiota. Kaksi koiraa, kaksi tapaa toimia, mutta pelko katosi molemmilta.
  8. Ainakin meillä päin koiranomistajat kunnioittavat toisiaan. Ellei toinen koira ole ennestään tarpeeksi tuttu, lupa nuuskimiseen kysytään, eikä kukaan pahastu jos omistaja sanoo ei. Tai jos toisen koiran omistaja antaa ohjeistusta lähestymiseen (lähestymissuunta tai -nopeus tms), niin sitä ohjeistusta noudatetaan ja piste.

    Oma koirani esimerkiksi ei siedä riehakkaita lähestymisiä vaan vaatii kunnioitusta osakseen. Siihen liittyen joudun joskus kehottamaan toista omistajaa pitämään koiransa sen verran tukevassa otteessa, ettei se pääse äkkiä nykäisemään eteenpäin. Samoin jos jonkun pikkupuudelin omistaja sanoo vaikka että hänen koiransa pelkää isoja koiria, tiedän opastaa omaani (pk collie) aivan erityisen rauhalliseen käytökseen.

    Yleisin syy kieltämiseen on kuitenkin kiima-ajat. Niinä aikoina narttujen omistajat kyselevät jo kauempaa, kumpaa sukupuolta lähestyvä koira on, ja varoittelevat urosten omistajia pysymään kauempana. Urosten omistajat ovat olleet tästä tavasta sangen hyvillään. Jotkut urokset eivät välitä niistä hajuista muuten kuin "kriittisinä päivinä", mutta osa menee sekaisin hajuista jotka edes vihjaisevat kiiman suuntaan.
  9. Tuttua touhua... Älä anna sen laskea päätä alas niin se ei pääse pakenemaan kuolaimen vaikutusta ainakaan yhtä helposti. Nyppää toisella ohjalla suoraan ylöspäin, sen verran lujasti että se pää sieltä nousee. Älä myöskään jää vetämään ohjista, vaan tee lyhyitä pidätteitä (varsinkin jos hevonen on ollut ravurina, sen kanssa on turha leikkiä köydenvetoa ohjilla, hevonen sen kisan voittaa kuitenkin!) ja juttele sille rauhallisesti. Ihan sama mitä sanot, kiroile vaikka jos mieli tekee, kunhan äänensävy on sellainen kuin puhuisit kauniista säästä. Jos pidätteet eivät auta, käännä heppa voltille. Kaarevalla uralla sen on vaikeampi kaahailla.
    Kannattaa myös liikutella kuolainta koko ajan, niin se ei saa siitä yhtä helposti otetta. En tarkoita sahaamista, vaan ihan kevyt liikuttelu sisäohjalla yleensä riittää. Minusta ei kannata koventaa kuolainta ennen kuin viimeisenä vaihtoehtona. Jos kuolain on liian voimakas, hevonen saattaa yrittää ryöstää sen takia että sen suuhun sattuu, koska se yrittää juoksemalla päästä kipua karkuun. Joten kokeile ensin näitä muita juttuja. En ole varma ettei tuo olympia olisi sille muutenkin liian kova, mutta hevosta tuntematta en tietenkään voi sanoa varmuudella.
  10. Kun tässä nyt tuholaisjyrsijöistä puhutaan, niin osaisiko joku kertoa, miten pääsee eroon rotista? Asun pienessä puumökissä, ja vintillä on viime aikoina ollut joka yö niin kova rottaralli etten ole saanut nukuttua kuin muutaman tunnin. Olen kokeillut rotanloukkuja - ei auta, rotat eivät mene niihin sen paremmin kuin hiiretkään vaikka mitä yrittäisi syötiksi. Olen laittanut rataxin rotanmyrkkyä - sitä olen käyttänyt jo vuosia aina sitä mukaa kun meteli vintillä alkaa, eli en ole pitänyt sitä tarjolla jatkuvasti. Mutta nyt rotat ovat joko oppineet olemaan syömättä sitä tai sitten niistä on tullut immuuneja, koska ralli on jatkunut ennallaan myrkystä huolimatta. Osaako joku antaa oikeasti toimivia neuvoja siitä miten niistä kotirauhanrikkojista pääsisi eroon? Olen saanut tarpeekseni jatkuvasta yövalvomisesta ja väsymyksestä. Auttakaa!
  11. Minä en ottaisi impparia edes ilmaiseksi. Voi olla että imppaus pysyy ns. kurissa jolloin siitä ei ole suurempaa ongelmaa kuin ärsyttävä röhkiminen mitä se voi impatessaan pitää, mutta yhtä hyvin voi käydä niinkin, että ell-kulut tulisivat maksamaan enemmän kuin terveen hevosen hinta. Tai jos se impaa pahastikin, ei voi koskaan olla varma siitä, kauanko se pysyy hengissä.

    Ehdottomasti parempi satsata terveeseen hevoseen!
  12. Tarkennan varmuuden vuoksi, että ei sitä velliä siis tarvitse kuumentaa millään lailla, vaan ihan raakana jauheliha murusiksi ja kermaviilin ja kerman sekaan sekoittaen, ja sitten huoneenlämpöisenä pennuille eteen. Ei kai keittämisestä haittaakaan ole, mutta raaka jauheliha on pehmeämpää ja siksi pentujen helpompi syödä.
  13. Jotkut pennut alkavat syödä kiinteää vasta viisiviikkoisina, joten älä hätäile. Anna niille aikaa. Olisi myös hyvä tietää, mitä kiinteää tarjoat niille? Ne eivät siirry äidinmaidosta suoraan kiinteään purkkiruokaan (tai mitä niille tarjoatkin) vaan ne pitää totuttaa siihen vähitellen. Ensin laihaa velliä jossa ei ole tulitikun päätä suurempia klimppejä, sitten hiljalleen paksumpaan mössöön ja suurempiin palasiin ja siitä pikkuhiljaa kohti kiinteää ruokaa.

    Tätini, joka on vuosien varrella kasvattanut löytökissoja ja niiden eri-ikäisiä pentuja, sekoittaa kermaviiliä, kevyt ruokakermaa ja jauhelihaa laihaksi velliksi ja siirtyy siitä sitten kiinteän suuntaan kunnes alkaa laittaa lautasen viereen toiselle lautaselle hienoksi pilkottua purkkiruokaa. Jossain vaiheessa pennut alkavat kyllä maistella siitäkin. Tiedän kyllä, että jotkut pitävät kovaa meteliä siitä ettei kissalle saa antaa maitotuotteita kissojen luontaisen laktoosi-intoleranssin takia, mutta ainakaan tätini hoitamille kissoille ei ole koskaan tullut ongelmia kyseisestä ruokavaliosta, ja hänellä on niitä pentuja ollut vuosien mittaan varmaan satoja.

    Mutta ellei halua maitotuotteita käyttää, niin miksei tavallista purkkiruokaa voisi sekoittaa veteen ja tehdä siitä velliä, kunhan katsoo ettei siihen jää liian isoja klimppejä.
  14. Saattaa silti olla että hevonen ei osaa laukata. Sillä on ratsastettu vasta neljä vuotta, ja jos sinä aikana on menty enimmäkseen maastossa, koulutuksen voi olettaa olleen varsin vähäistä. Ja onko ratsastuskoulullakaan ollut aikaa sen opettamiseen. Tunsin itse parikin ratsastuskouluhevosta jotka laukkasivat vain jompaa kumpaa laukkaa. Niitä ei ollut "ehditty" opettaa kunnolla ennen kuin ne laitettiin tuntikäyttöön, ja koska tuntilaiset eivät saaneet niitä laukkaamaan kuin toiseen kierrokseen, niiden "annettiin" mennä väärää laukkaa eivätkä ne sitten oppineetkaan sitä toista laukkaa. Ehkä aloittajan hevoselle on opetettu laukannostot molempiin suuntiin, muttei niin hyvin että se pystyisi pitämään laukan.

    Mutta kyllästyminen on aivan yhtä mahdollinen vastaus. Kivut ovat yksi vaihtoehto, kyllä, mutta silti olisin taipuvaisempi uskomaan enemmänkin kahteen ensimmäiseen. Irtojuoksutus ja siinä kavaletit voisivat kertoa paljon, kuten Kasiro sanoi.
  15. Totta. En minäkään sitä olisi kokeillut millään muulla hevosella. Mutta eihän siellä ole mikään pakko seistä... Voihan sitä istua normaalisti satulassa ja vaikka koputtaa rystysillä seinää, niin näkee miten heppa suhtautuu. Toisen käden voi pitää ohjissa. Mutta olet oikeassa, ei kannata ottaa turhia riskejä.
  16. Kiva kuulla että ori on jo kunnossa!

    Sateenvarjon kanssa (ellet ole jo tehnytkin niin) kannattaa kokeilla myös avata se äkillisesti hevosen lähistöllä. Varsinkin ne mitkä levähtävät auki nappia painamalla, ovat useimmille hevosille kauhistus. Kannattaa myös heilutella ja ravistella niitä.

    Jääkiekkokaukalon voi korvata millä tahansa mikä päästää äkillisen pamauksen. Voit vaikka pudottaa vasaran tms jonkun pellinpalan tai tyhjän peltitynnyrin päälle. Voi olla että aseiden paukekin riittää siihen ettei se välitä muistakaan pamahduksista, mutta mitä erilaisempia äkillisiä, kovia ääniä, sen parempi.

    Lasten talvileluja löytyy yleensä talvemmalla hyvin varustetuista tavarataloista ja ainakin täällä päin joskus jopa rautakaupoista, samoin muita talvitarvikkeita. Joten niitä joutuu vielä odottamaan ellei ole sukulaisia ja/tai ystäviä joilta saisi lainaan. Pulkka ei montaakaan euroa maksa vaikka ostaisi itselleenkin, eikä sitä tiedä milloin siitä olisi hyötyä jossain muussakin asiassa. Jos jotain pitäisi kantaa paikasta toiseen (kantovesi talliin, takkapuita sisälle, raskas kauppakassi - sen sellaista), sen voi laittaa pulkkaan ja vetää. Paljon helpompaa kuin kantaminen!

    Tuli juuri mieleen vielä pari juttua... Joskus kun poni oli piehtaroinut oikein kunnon savilammikossa, kurakerros sen turkissa oli niin paksu ja kova, että mikään harja ei pystynyt siihen. Joten käytimme tavallista pihaluutaa. Sillä lähti aikas mukavasti, ja loput savet irtosivat hevosen omilla harjoilla. Kesäkarva on liian ohutta ja karkea luuta saattaisi satuttaa hevosta, mutta siinä vaiheessa kun talvikarva alkaa irrota tosissaan, luuta voi olla varsin hyvä vaihtoehto. Heppakin tuntui tykkäävän.

    Ja sitten se mikä ei taida olla fiksuin mahdollinen idea nelivuotiaan kanssa... hevosen käyttäminen tikapuina. Jos sattuu tilanne että jotakin pitäisi korjata ja siihen tarvittaisiin tikapuita jotka jotenkin ovat joutuneet kadoksiin, on kätevää, jos hevonen hyväksyy sen, että ihminen istuu/seisoo sen selässä vasaroimassa naulaa seinään ja mahdollisesti käyttämässä muitakin työkaluja kuten akkuporakonetta tms.
  17. En huomannutkaan että tähän ketjuun oli tullut jatkoa jo aiemmin... Varmaankin myöhäistä, mutta vastaan silti Kasirolle. Mikä kenenkin mielestä on tai ei ole älytöntä, mutta tässä joitakin juttuja joille meillä oli ajoittain käyttöä. Suurimman osan poni hyväksyi tyynen rauhallisesti, osaa se katsoi kieroon jonkin aikaa.

    - Rapisevat ja hulmuavat pressut, myös niiden kuljettaminen kantamalla tai vetämällä, samoin hulmuavat vaatteet joita joskus tarvittiin näytösratsatuksissa. Samoin pressujen tm rapisevien juttujen yli kulkeminen.

    - rapisevat muovipussi mahdollisimman monessa eri tilanteessa ja muodossa

    - erilaiset sillat jotka kumisevat kavioiden alla. Pieni puinen, kapea kävelysilta oli ponin mielestä suurempi uhka kuin metallinen minisilta joita näkee tietöiden yhteydessä että autot pääsevät kulkemaan kaivantojen yli. Alla oli mies hitsaamassa putkea, mutta poni ei siitä piitannut. Ukko kyllä pelästyi kavioiden kopinaa yläpuolellaan...

    - Kovat, äkilliset pamaukset, esim metsästäjien ammuskelut heidän harjoitellessaan ammuntaa ja metsästäessään, ja talvisin jääkaukaloiden pauke kiekkojen osuessa kaukalon seiniin

    - kirkkaan väriset sadetakit ja sateenvarjot, myös hevosen pään yläpuolella (ratsastaja pitää sateenvarjoa tai pukee sadetakin satulassa istuessaan

    - mahdollisimman monenlaiset kotieläimet. Meillä poni katsoi aina kieroon läheisen kotieläinpihan helmikanoja ja kalkkunoita eikä lopultakaan tottunut niihin täysin.

    - metelöivät suurkoneet, kuten kaivinkoneet, telaketjutraktorit, metsätyökoneet, betoniautot, maitoautot yms

    - auton torven tuuttaaminen, myös hevosen vieressä (kaupungissa valitettavasti jotkut älypäät huvittelevat toisinaan ajamalla autolla tai mopolla hevosen vierestä ja tööttäämällä torvea saadakseen hevosen pelästymään)

    - kaikkien mahdollisten talvityökalujen hyväksyminen vieressä ja perässä, esim lasten pulkat ja rattikelkat, lumikolat jne

    - ovien, porttien ja postiluukkujen avaaminen, myös selästä käsin. Tiedän useita hevosia joilla näitä juttuja ei pysty tekemään

    - ilmapallot, etenkin räikeän väriset kaasupallot jotka leijuvat hevosen pään yläpuolella.

    - erilaiset letkut, mm. se pölynimurin letku josta on ollutkin puhetta, samoin ihan tavallinen puutarhaletku jonka voi laittaa kulkemaan hevosen selän yli esim jos jalkoja täytyy letkuttaa. Letkun voi laittaa vaikka pintelillä jalkaan kiinni ja veden virtaamaan, niin ei tarvitse itse pidellä letkua koko aikaa, ja jos se kulkee selän yli, se ei myöskään mene solmuun eikä hevonen astu sen päälle vaikka vähän liikehtisikin. Hyvin kätevää! Kunhan muistaa varmistaa, että letku on kiinni niin kevyesti, että se varmasti irtoaa pintelistä jos hevonen sattuu pelästymään jotakin. Ei sitten satu onnettomuuksia sen takia.

    Tässä nyt joitakin mitä tuli mieleen. :)
  18. Varminta tietoa saa kun ottaa yhteyttä suoraan tallille ja kysyy sieltä. Netistä löytyvät tiedot saattavat heittää jonkin varran jos hinta on muuttunut eikä tietoa ole jostain syystä päivitetty.
  19. Ookei! Toihan onkin hyvä tilanne ostaa entuudestaan tuttu hevonen! :)
  20. Eiköhän tuolla summalla jo löydy ihan hyviä harrastehevosia.

    Minulle on opetettu, että lv on mikä tahansa kevytrakenteinen hevonen enkä henk koht pidä niin tiukasti kiinni lv ratsujen ja ravureiden nimityksistä. Minä kutsun lv ratsuja (eli puoliverisiä, mistä nimityksestä toiset pitävät niin tiukasti kiinni) ihan surutta lämppäreiksi siinä missä ravureitakin, kuten muutkin hevosihmiset meillä päin. Jos puhutaan ravureista, se mainitaan tarkennuksena erikseen.

    Mutta oli rotu mikä hyvänsä, siitä kyllä saa hyvän harrasteratsun, kunhan muistaa, että ex ravurin kouluttamisessa on enemmän työtä kuin alkuperäisessä ratsussa. Ravurin joutuu ensin opettamaan pois ravurin tavoilta ja sitten kouluttamaan ratsun tavoille.

    Onnea etsintään joka tapauksessa!
    21. 28 / 70
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt