Tietääkö kukaan Gun Powderista?

Olen sen omistaja, tai olin... Se oli meillä koko ikänsä siitä lähtien kun sen Pietarsaaresta ostimme joulukuun lopussa -91. Jouduimme lopettamaan sen vajaat pari kuukautta sitten huonojen hampaiden takia 30-vuotiaana. Se ei enää pystynyt syömään normaalia heinää ja sille oli todella vaikeaa löytää heinää joka oli tarpeeksi hienojakoista sen hampaille. Ruuan etsiminen sille alkoi mennä mahdottomaksi, joten katsoimme paremmaksi päästää sen vihreämmille laitumille ennen kuin se alkaisi nälkiintyä. Hautasimme sen mökille puiden siimekseen.

Alkuvaikeuksien jälkeen, kun sattuma oli heittänyt eteemme todella taitavan valmentajan, siitä tuli nopeasti yksi tallin parhaista ratsuista, ja mitä tahansa ajan mittaan saimme päähämme sen kanssa kokeillakin, kaikki onnistui. Mistään asiasta se ei kieltäytynyt, ihmetteli vain, että mitähän te nyt taas olette keksineet.

Jos haluat tarkempia tietoja sen elämänvaiheista, voit ottaa yhteyttä sähköpostiini [email protected].

Kiitos tiedosta, nimimerkkisi onkin jo kertonut siitä aika paljon, en vain tiennyt että kyse oli juuri Gun Powderista.
Kiva että se ei lähtenyt kiertoon kuten yleensä poneille käy.
Ratsastin sillä Pietarsaaressa ja ihastuin siihen. Mutta ei ollut rahaa ostaa sitä.

Se oli meidän onnemme. :) Niin, liian moni poni joutuu kiertoon jäätyään pieneksi, mutta Gun Powder, eli Kantsu, kuten me sitä kutsuimme, oli sen verran iso, että pysyi sopivan kokoisena loppuun asti. Tosin vaikka se olisikin jäänyt pieneksi, se olisi sitten jäänyt meille lemmikiksi ja ajoponiksi.

Elämä sen kanssa oli todellakin varsin värikästä eikä sen kanssa ehtinyt ainakaan pitkästyä! Täällä foorumilla on tullut esiin vain murto-osa sen enemmän ja vähemmän hauskoista tempauksista. Sen kanssa kyllä oppi hevosista yhtä ja toista, kun joskus tuntui että mitkään normaalisäännöt eivät toimi sen kanssa ja sitten piti kerta kaikkiaan ruveta kokeilemaan eri menetelmiä.

Satutko muuten tietämään mitään sen menneisyydestä ennen kuin se tuli Pietarsaareen? En tiedä mikä on tapana nykyään, mutta siihen aikaan Tanskasta ei saanut ruunille muita tietoja kuin nimen ja syntymäajan - mikä sekin oli tässä tapauksessa arvioitu hampaista - koska ne eivät ole siitoskelpoisia. Olisi kiva tietää sen menneisyydestä muutakin kuin että Tanskasta tuli ja ruunattu oli. Ajattelin vain, jos olisit kuullut jotakin.

Valitan, en tiedä enempää kuin sinäkään sen menneisyydestä.
En tiennytkään että sillä voi ajaakkin! Täällä se oli vain ratsuna. Silloin tällöin se pukitteli mutta kyllä sen kanssa toimeen tuli. Siksi siitä niin pidinkin. Hieman kovasuinen kylläkin jos oikein muistan.

OK. Arvelinkin ettei siitä tiedetä enempää, mutta kysyinpähän kuitenkin.

Emme menkään tienneet että sillä voi ajaa. Aloimme "opettaa" sitä valjaisiin ja kärryihin, mutta kun se vaikutti lähinnä tympääntyneeltä, äiti alkoi epäillä, että se osasikin jo vetää, ja laitoimme kärryt kiinni sen perään. Ja se tallusteli eteenpäin kuin olisi ikänsä ollut kärryhevosena. Se siitä "ajokoulutuksesta"... Tunsimme siinä vaiheessa itsemme aika hölmöksi.

Kovasuisena se meille myytiin, kyllä, mutta todellisuus oli kaikkea muuta. Kun kuitenkin kokeilimme pehmeämpää kuolainta, se toimi paremmin. Muutaman kokeilun jälkeen käyttöön jäi pehmein muovikuolain mitä pystyimme löytämään, ja niitäkin oli käytettävä kevyesti tai se alkoi helposti kapinoida. Ei sille tarvinnut kuin vihjaista mitä sen haluttiin tekevän, niin se teki. Paitsi ollessaan sillä tuulella ettei huvittanut tehdä yhtikäs mitään... Osasi se olla hankalakin. Hyvin usein ratsastimme kokonaan ilman kuolaimia, ihan vain turpahihna ja ohjat, ja todella hyvin toimi niinkin.

Kyllä se tosiaan pukitteli.. Ei se haitannut niin kauan kun ne pysyivät pieninä ilopukkeina, mutta kun se joskus alkuaikoina innostuessaan alkoi heitellä niin valtavia rodeohyppyjä ettei siellä kukaan pysynyt! En edes tiedä kuinka monta kertaa itse lensin sen selästä juuri niissä pukeissa. Onneksi se luopui niistä elkeistä sitä mukaa kun alkoi tajuta, että ilman pukkeja se saa juosta lujempaa, kauemmin ja useammin. Kerran tuli mitattua sen nopeus täydessä vauhdissa... 55km/h aika jyrkkään ylämäkeen. Ei huono saavutus ponilta!

Harmitti etten saanut sitä mutta olen iloinen että se päätyi teille missä sitä ilmeisesti ymmärrettiin ja se sai olla samassa paikassa kuolemaansa asti. En tiedä olisinko huomannut tuota kaikkea jos se olisi tullut minulle.
Täällä sillä mentiin vain rauhallista laukkaa ja siinäkin se pukitteli aina välillä. En olisi edes uskaltanut mennä tuollaista vauhtia.
Kiitos kun kerroit siitä, oli kiva kuulla.

Eipä kestä! Taisit todellakin tykätä siitä kun vielä muistat sen vaikka aikaa on kulunut näin paljon. Mukavaa silti, että sitä muitetaan lämmöllä ja rakkaudella muuallakin kuin meillä. :)