Vapaa kuvaus

Aloituksia

7

Kommenttia

1754

  1. Ja minä tunnen myös toisen sukupolven maahantulijoita jotka puhuvut moiteettomasti suomenruotsia.
    Mikset suomenkieliset oppineet ruotsia yli 700 vuoden yhteisolon aikana.

    Tuollaisia argumenttejä voi kääntää takaisin kuten nyt tein. Eikä ne mitenkään vie asiaa eteenpäin.

    Miksi on niin vaikea Suomessa ottaa hyödyn irti maan kaksikielisyydestä. Kaksikielisyys joka antaa ihmisille myös oikeuden osata toisen kielen autettavasti tai ei ollenkaan. Mutta maa missä nämä eri kielet kuitnekin käytetään ja missä viranomaiset ovat situoutuneet huolehtimaan ihmisten palveluista näillä kielillä.

    Tieteellisesti on tutkittu asia.
    Kun kyseessä on näin eri kieliryhmistä kuin suomi ja ruotsi ne aktivoivat myös aivoissa eri alueita. Ja tämä taas vaikuttaa ihmisten luovuuteen hyvin myönteisesti, koska joutuu käyttämään aivojen eri alueita paljon vilkkaammin kun liikkuu kielstä toiseen. Siis meillä on maassa luonnollinen resurssi josta todella kannattaa otta hyödyn irti.
  2. Minusta on ihan selvät syyt miksi noin voikin olla:
    Ruotsinkielisissä kouluissa:
    -A1 kieli aloitetaan 3:lla on suomi
    -A2 kieli tulee 5:llä on englanti
    -B1 kieli tulee 7:lla.
    A1:nä luetaan pakolla suomenkieltä koska harvoissa kunnissa edes kysytään vanhemmilta mitä haluavat. Eli käytännössä erittäin harvoin on edes valinnanvaraa. Ja tämä tarkoittaa että useimmilla ei ole mahdollisuuksia aloittaa suomenkielen opiskelut myöhemmin. Jos katsotte B1sen osuus niin nuohan ovat ihan yksittäisiä tapauksia eli voisi hyvinkin olla että on maahanmuuttajista kyse jotka ovat saaneet "lykkäyksen" suomenkielen opinnoissa. En ole kuullut koulusta missä B1 edes olisi suomea, ja A2na ehkä Helsingissä ja Turussa mutta muuten en.
    Eli tämä todellisen valintamahdollisuuden puute pakottaa myös ne oppilaat jotka tarvitset tukea, ja joille uuden kielen lukeminen jo 3:lta on liian aikaisin, aloittamaan suomenkielen opiskelut jo silloin koska muuta mahdollisuutta ei ole tarjoilla jos ollenkaan pääsisivät kielenopiskeluun mukaan. Kun he sitten tulevat yläasteelle voikin todeta että kielen lukeminen on heille mahdoton asia ja heidät vapautetaan, mutta jos heille olisi voitu antaa mahdollisuuden aloittaa myöhemmin se olisi ehkä onnistunut koska ovat kasvaneet.

    Osasyy on varmasti myös että ruotsinkielisellä puolella ei ole erityisluokkia joissa nämä todella suurta tukea tarvitsevat lapset voisivat olla. Vaan heidät on sijoitettu samoihin luokkiin kuin muut lapset. Luokka ei voi jäädä heidän tasolle vaan on pakko edetä ja tukiopetus heille ei riitä.