Vapaa kuvaus

Aloituksia

22

Kommenttia

6997

  1. Tutkimuksessa, johon aloituksessa viitataan on suora syy-yhteys sille miksi tietyissä perheissä avioerot ovat erittäin harvinaisia: mitä suurempana väärintekona eroa pidetään, sitä epätodennäköisemmin eroon myösjään päädytään. Jos on uhkana että yhteys katkeaa perheen lisäksi koko yhteisöön (ja saa sen lisäksi suvun ja yhteisön vihan ja huorittelun niskoilleen), kyllä sitä perheonnea kummasti sitten löytyy vaikkei sitä aidosti olisikaan.

    Tuosta tulikin mieleen että pitää lukea Taivaslaulu -kirja, lestadiolaisten perheonnesta.
  2. Sairastamisessa on sekä henkinen että fyysinen puoli. Molemmat vaikuttavat toisiinsa, eikä asiaan liity mitään yliluonnollista. Henkisesti voimakas ihminen voi taistella vaikeatakin sairautta vastaan paremmin kuin luovuttaja, tahdonvoimaltaan heikko ihminen. Kyse on sisäisestä voimasta, ei yliluonnollisesta ulkopuolisesta avusta. Ulkopuolinen tuki (muilta ihmisiltä) on toki tärkeä sairaalle, koska se toimii henkisen puolen vahvistajana varsinkin siinä vaiheessa kun ihmisen omat henkiset voimat ovat heikot.

    Ja kyllä, henkisellä puolella on vaikutusta myös sairastumiseen: stressaantunut ihminen sairastuu helpommin kuin stressitön.

    Jumalaa ei onneksi ole, koska kaikkivaltiaana hän olisi vääjäämättä sadisti, aiheuttamassa mittaamattoman määrän kärsimystä ihmisille, myös häntä palvoville. Kärsimys ei rukoilemalla, anomalla ja pyytämällä lopu, vaan sairaudet ja onnettomuudet koettelevat uskovaisia siinä kuin uskonnottomiakin.

    Ja mitä ihmettä sinä alat agnostiselle ja realistiselle biologille huutelemaan jumalan avun pyytämisestä tai jumalan syyttämisestä ihmisen aiheuttamista raakuuksista tai ympäristöongelmista? Minä olen tässä nimenomaan se, joka ei huutele tyhjyyteen kun reaalimaailman ongelmia ratkaistaan. Vai ajattelitko ihan tosissasi, että kun minä en usko jumalaan, sademetsien hakkaaminen on silti mielestäni jumalan vika - siis sen jota mielestäni ei ole olemassa - ja siksi syytän häntä, olemassaolematonta ihmisten teoista? Nuorisokielellä ilmaistuna wtf? Ei mitään tolkkua noissa syytöksissä.
  3. *Joitakin vuosia sitten yhdysvalloissa oli tehty tutkimus jossa oli havaittu, että joka toinen uusista avioliitoista päättyi eroon. Mutta niissä perheissä joissa rukoiltiin, vain joka kahdeskymmenes avioliitto päättyi eroon. Ja niissä kodeissa missä pidettiin säännöllisesti yhteiset perhehartaudet aamuin ja illoin vain joka 500 päättyi eroon.*

    Malliesimerkki väärästä johtopäätöksestä. Rukoukset vaikuttavat aivan yhtä vähän avioliittojen kestävyyteen kuin jäätelönsyönti hukkumiskuolemiin. Korrelointi ei tarkoita sitä että asiat vaikuttaisivat toisiinsa, vaan on olemassa muita tekijöitä, jotka esimerkiksi hukkumisia aiheuttavat: helteet, alkoholi, pelastusliivin puuttuminen, yms.

    Mikä siis pitää uskovaiset perheet yhdessä, jos eivät rukoukset? Aloittaja kertoo siitä itsekin, mutta ei silti huomaa syy-yhteyttä:

    *Kuinka moni koti nykyään onkaan Jumallaista suojelua vailla, kun se vaha vainooja tulee perhettä hajottamaan. Sielunvihollinen tietää, että kun hän saa perheet hajalle niin hän saa sen myötä koko yhteiskunnan hajalle.*

    Eroaminen ja uudelleen naimisiinmeno on uskovaisten mukaan perkeleestä, syntiä. Mitä fanaattisemmin uskova perhe on kyseessä (aamuhartaudet kertovat siitä), sitä suurempi on syyllisyyden taakka, suomeksi sanottuna henkinen kiristys, uhka eroajall. Uhkaa on usein vielä ryyditetty lahkon jäsenyydellä ja perhesiteillä niin, että mahdollinen eroaja ei eroa pelkästään aviopuolisostaan vaan erotetaan koko yhteisöstä. Hänet suljetaan maksimaalista henkistä väkivaltaa käyttäen täysin ulkopuolelle. Siksi on ymmärrettävää että uskovaisissa liitoissa kökötetään koko ikä, oli liitto kuinka huono tahansa.

    "Rukouksen voima" ja "Jumalallinen suojelu" on todellisuudessa keinotekoisesti luodun syyllisyyden, synnin ja hylätyksi tulemisen pelko.
  4. Kyse ei ole ihmeestä, rukoilun voimasta, Jumalallisesta väliintulosta eikä mistään muustakaan yliluonnollisesta vaan siedätyksestä. Immuunipuolustus tottuu usein (ei aina) allergisoivaan asiaan siedätyksellä, jolloin allerginen reaktio ensin vähenee ja sitten mahdollisesti poistuu kokonaan. Tuolla useampikin esimerkki, jossa jumalasta ja rukouksesta ei puhuta mitään:

    http://www.allergia.fi/keskustelut/allergia-ja-astma/elaimet/?x59127=1398741

    ja täällä lisää:

    http://www.koirat.com/keskustelu/aikuisten+palsta/siedatyshoito_koiraallergiaan_329633

    Edelleenkään ei mitään mainintaa rukouksista tai jumalista.

    Minä itse olin lapsena koirille allerginen, koira aiheutti taiveihottumaa ja muutaman kerran astmakohtauksenkin. Kuuluin silloin kirkkoon. Myöhemmin uskonnottomana elellessä olin pitkään ilman koiraa, mutta nyt viimeisen reilun vuoden ajan on ollut. Allergiasta ja astmasta ei ole mitään havaintoa, koira ei auheuta mitään oireita (paitsi tietysti valtavasti iloa joka päivä).

    Ja kas kummaa, en silti ole täällä aamenta huutelemassa että uskonnottomuuteni toimi koira-allergiani poistajana. Se oli siedätys, täysin luonnollinen tapahtuma joka toimii ihan yhtä hyvin tai huonosti ateistille siinä kuin uskovaisellekin. Koira-allergioihin parhaan siedätyksen on havaittu olevan useamman koiran yhteisvaikutus, altistumisen eläinten hilseelle on jopa havaittu vahvistavan immuunipuolustusta. Aivan niin kuin sinäkin drugsal kerroit:

    "Sen jälkeen pojassa ei ole ollut jälkeäkään astmasta. koiran saimme pitää, itse asiassa niitä otettiin useampia, oikeastaan yskää ja tavallista nuhaa ei ollut vuosiin, eikä flunssia."

    Kyse on tutkimuksin havaitusta, todellisesta ilmiöstä. Ei yliluonnollisesta tapahtumasta. Minä biologina ymmärrän täysin mistä on kyse, kun urbaaneilla ihmisillä eläinallergiat ovat yleisempiä kuin maalla asuvilla, joilla on kotieläimiä ja "likaisempi" ympäristö. Ei se jumalusko allergioihin vaikuta millään tavalla.