Vapaa kuvaus

Aloituksia

124

Kommenttia

1187

  1. Rauhan tervehdys.

    Mistä tiedät, ettet huomenna varmasti kuole ja voi kuolla? Kenellekään ei ole luvattu huomista päivää. Ja niin, se omenapuun istuttaminen on legenda, jota Luther ei koskaan sanonut.

    "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme Hänen kaltaisikseen, kun Hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä Hänet sellaisena, kuin Hän on. Ja jokainen, joka panee Häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas." — I Johanneksen kirje 3:2-3

    Kannattaa laittaa tämä toivo Herran ilmestymiseen, niin aivan kuin itsestänsä sinä puhdistut. :-)

    Siunauksin, MM.
  2. ...

    Erikoista on se mahdoton standardi, jota sovelletaan ainoastaan ​​Israeliin. Kun sen naapurimaat hyökkäävät Israelia vastaan, sen odotetaan paitsi voittavan, myös luovuttavan ne alueet, jotka se on saavuttanut sodissa, joita se ei ole aloittanut. YK ja ihmisoikeusjärjestöt ovat hyväksyneet enemmän Israelia tuomitsevia päätöslauselmia kuin kaikkia muita maita vastaan ​​yhteensä. Tähän sisältyvät hallinnot, jotka ovat syyllistyneet dokumentoituihin kansanmurhiin ja julmuuksiin Sudanissa, Jemenissä, Iranissa ja Pohjois-Koreassa. Nämä ovat planeetan halveksittavimmat kansakunnat, mutta Israelilla on kunniamerkki olla pahempi kuin kaikki nämä kansakunnat yhteensä.

    Kaikki tämä kritiikki on turvallisesti salakuljetettu sisään syvästi muodissa olevan antisionismin kautta, joka suojelee sen kaupustelijat ja edistäjät paljon syvemmiltä syytöksiltä. Mutta tarina ei pääty lakkaamattomiin syytöksiin Israelia vastaan ​​kansallisena hankkeena.

    Näemme nyt tämän juutalaiselle kansakunnalle ominaisen erityispiirteen nostamassa rumaa päätään juutalaisia ​​kohtaan ihan jokapuolella. Muinainen viha juutalaisia ​​vastaan ​​on kuin juna, joka saapuu aina ajoissa. Ja nyt tämä nykyinen kulttuurillinen vihan aalto juutalaisia ​​vastaan ​saa muodon juutalaisena globaalina salaliitona, amerikanjuutalaisten vaikutuksena ja ulkomaan avun keskittämisellä yhteen kansaan. Ja tietenkin kriitikot syyttävät mielellään Israelin kansallista politiikka tästä maailmanlaajuisesti kasvavasta antisemitismin aallosta. Mutta pikainen vilkaisu historiankirjoihin paljastaa sinnikkään totuuden: juutalaisia ​​on vihattu aivan yhtä raivokkaasti silloin, kun heillä ei ollut kotimaata, kuin silloin, kun heillä on.

    Tämä on se edessämme oleva tilinteko: Moderni antisionismi toimii yhä enemmän sosiaalisesti hyväksyttävänä peitteenä samalle vanhalle pakkomielteelle. Vasta nyt se on ohjautunut yksittäisistä juutalaisista ainoaan juutalaisvaltioon. Mutta voimme olla varmoja, että jos juutalainen kansakunta lakkaisi olemasta, tämä hengellisesti syötetty viha löytäisi jälleen tiensä takaisin historialliseen kotipaikkaansa – juutalaiseen kansaan.

    Kysymys kuuluu, että tunnistammeko seurakunnassa tämän savutuksen ja hämäyksen siksi mitä se on?

    "Jos sinä tänä aikana olet vaiti, tulee apu ja pelastus juutalaisille muualta, mutta sinä ja sinun isäsi perhe tuhoudutte. Kuka tietää, etkö sinä juuri tällaista aikaa varten ole päässyt kuninkaalliseen arvoon?" — Esterin kirja 4:14

    Baruch Haba B'shem Adonai! 🇮🇱✝️😇🙏

    Lähde: https://www.christianpost.com/voices/yes-anti-zionism-is-antisemitism-why-the-distinction-collapses.html

    Siunauksin, MM.
  3. ANTISIONISMI ON TOSIAANKIN ANTISEMITISMIÄ

    Kristillinen kirjailija ja vaikuttaja Christopher Kuehl kirjoitti tällä otsikolla erinomaisen kirjoituksen The Christian Post -verkkosivulle, joka kannattaa lukea.

    "Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi." — I Mooseksen kirja 13:15

    Tässä seuraavassa ote Chris Kuehl kirjasta Onko Jumala Sionisti?

    Nykyään olisi vaikea löytää radioaktiivisempaa termiä kuin "sionisti". Pohjimmiltaan se yksinkertaisesti vakuuttaa juutalaisten oikeudesta elää esi-isiensä kotimaassa. Silti tämä yksi sana on hajottamassa perheitä, seurakuntia, poliittisia puolueita ja koko ​​mediaekosysteemin.

    Standardi vakuutuslauseke on: ”En vihaa juutalaisia, uskon vain, ettei Israelin kansakunnan pitäisi olla olemassa”. Tämä kuulostaa aluksi järkevältä. Loppujen lopuksi mikään maallinen hallitus ei ole kritiikin tai arvostelun yläpuolella. Mutta kestääkö tämä sanallinen silmänkääntötemppu tarkastelun? Se olisi vaikea ymmärtää, miten se voiskaan.

    Israel on ainoa maa maan päällä, jonka olemassaolon oikeuden rutiininomaisesti kiistävät ne ihmiset, jotka väittävät vastustavansa vain sen politiikkaa. Monet ihmiset ovat usein eri mieltä Amerikasta, mutta tätä näkemystä ei koskaan seuraa kansakunnan absoluutio. Et koskaan kuule sanottavan: "En vihaa iranilaisia, vain heidän itsemääräämisoikeuttaan", tai samaa lausuntoa venäläisistä, ranskalaisista tai brasilialaisista. Tämä valikoiva kriteeri paljastaa syvemmän ongelman.

    Antisionismi leviää nyt molemmilta poliittisilta puolilta, jättäen seurakunnan epämukavaan ristituleen. Vasemmistolla kritiikki tulee ymmärrettävästä humanitaariseen huolesta palestiinalaisten kärsimyksistä, vaikkakin kysymys Israelin varsinaisesta vastuusta on edelleen rankasti kiistanalainen. Sillä ei ole väliä, että Israel pystyy suojelemaan ja antamaan yhtäläiset oikeudet kahdelle miljoonalle arabikansalaiselleen, niin sitä syytetään silti apartheidista. Sillä ei ole väliä, että suurin osa Israelin sodista on ollut puolustussotia, sitä syytetään silti hyökkääjänä olemisesta. Eikä silläkään ole väliä, että Israel hyväksyi YK:n päätöksen perustaa palestiinalaisvaltio vuonna 1947, ja kuitenkin juuri arabimaat kieltäytyivät ja kieltäytyvät yhä hyväksymästä Israelin olemassaoloa.

    Oikeistossa huomio on siirtynyt Yhdysvaltojen ulkomaan apuun Israelille, ja yhä useammat syyttävät Yhdysvaltoja ja sen johtajia olevan vain marionetteja, joita "juutalainen lobbausryhmä" eli AIPAC raahaa korvasta ympäriinsä. Pitäisikö meidän todella uskoa, että amerikkalainen kansakunta, joka kieltäytyi tunnustamasta Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi 45 vuoden ajan, kieltäytyi pommittamasta Syyriaa vuonna 2007 (Israelin pyynnöstä), kieltäytyi tunnustamasta Israelin itsemääräämisoikeutta Golanin kukkuloilla ja allekirjoitti ydinsopimuksen Iranin kanssa vuonna 2015, on jotenkin vain Israelin marionetti? Kuinka kukaan saattaisi uskoa sellaista?

    Jos jätämme monimutkaisiin todellisuuksiin yksinkertaiset vastaukset syrjään, miksi ollaan pakkomielteisesti kiinnittyneitä pieneen yhdeksän miljoonan ihmisen kansakuntaan, josta kaksi miljoonaa on arabeja? Teoriassa voi vihata kansakunnan politiikkaa vihaamatta sen kansaa, mutta käytännössä ero näyttää romahtavan kosketuspintaan todellisuuden kanssa.

    Ja oikeuttaako ulkomaan avun keskustelu keskittymisen yksipuolisesti Israeliin? Yhdysvaltojen ulkomaan apu kaikille maille yhteensä on paljon alle 1 % koko Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta. Voisi olettaa, että asian esillä pitämisen toistuvuus päätyisi varmasti suurempaan määrään. Ja miksi juuri Israel on tämän keskustelun keskipisteenä? Pitäisi käydä tervettä ja perusteellista keskustelua siitä, miten Amerikka käyttää rahansa, mutta oikeuttaako tämä ulkomaan avun määrä todella sen, kuinka usein Israel vedetään syytetyksi?

    Pelkästään Israel joutuu loputtomasti perustelemaan olemassaolonsa oikeutta, vaatimusta, jota ei aseteta millekään muulle maalle. Ajattele ironiaa: 33 maata äänesti YK:ssa Israelin perustamisen puolesta vuonna 1947. Vertailun vuoksi vain 56 ihmistä, jotka kaikki olivat täällä Amerikassa, allekirjoitti Amerikan itsenäisyysjulistuksen. Jos kansainvälinen hyväksyntä on se, mikä antaa legitimiteetin, Israelilla se on luultavasti vahvempi kuin Yhdysvalloilla.

    Noin 195 maasta maailmanlaajuisesti vain Israel kohtaa lähes jatkuvaa sen käyttäytymisen tarkkailua ja siihen kohdistuvaa ylivalvontaa. Useimmat maat (laskuni mukaan kaksi kolmasosaa) perustavat alkuperänsä sotkuisiin sotiin, valloituksiin ja mielivaltaisiin konfliktien jälkeisiin jakolinjoihin – Israelin perustamisen täsmällinen kaava.

    Toisin sanoen Israelin alkuperätarinassa ei ole mitään erityistä, paitsi sen tapahtumisen on epätodennäköisyys alunperinkään.

    ...
  4. Rauhan tervehdys.

    En tiedä hänen yksityisiä kannanottojansa, mutta useat hänen kirjoituksensa tuolla sivustolla torjuu naispappeuden.

    Tämä todistus kannattaa lukea, jossa ruotsalainen naispapiksi opiskellut Ulla Hindbeck tuleekin yllättäen Raamatun tähden uskoon ja hylkää pappistehtävänsä.

    "Kun minä uuden raamattunäkemykseni pohjalta halusin "pappina" opettaa, että Jumala on totuus, että Jumalan Sana on totuus, että meidän on otettava Jumalan Sana vakavasti, että meidän tulee uskoa Herraan Kristukseen ja seurata Häntä kuuliaisuudessa, havaitsin kaiken kestämättömäksi. Koko tilanteeni oli kestämätön. Ymmärsin, miten vähän uskottava minun täytyi olla todellista julistusta ajatellen, ja mikäli halusin olla "oikea opettaja". Minähän olin ristiriidassa itseni kanssa. Koska oli pappi, olin itse todistamassa siitä, etten ottanut Jumalaa vakavasti. Minähän osoitin, etten itse uskonut siihen, mitä sanoin. Tässä tilanteessa en voinut odottaa, että kukaan muukaan ottaisi julistustani vakavasti. Kaikki oli siten aivan turhaa. Kun otin Jumalan Sanan vakavasti, minun oli pakko erota virasta ja jättää pappisvirkani. Sen tein joulukuussa 1985."
    http://www.priscilla.fi/miksi-jaumltin-pappisviran.html

    Siunauksin, MM.