Precept-Suomen Sorkkarautateologiaa

Rauhan tervehdys.

MIKÄ ON VIKANA INDUKTIIVISESSA TULKINNASSA?
Precept Ministries International -yhteisön takana on naisopettaja Kay Arthur (1933-2025) ja myös Suomessa on tätä naisopettajan kehittämää "induktiivista" Raamatun tulkitsemista on opetettu, mutta miksi en voi suosittele sitä?

"Te vääntelette elävän Jumalan, Herran Sebaotin, teidän Jumalanne, sanoja." — Jeremian kirja 23:36

Raamattu varoittaa ankarasti vääntelemästä ja vääristelemästä Jumalan sanaa, johon ei saa mitään inhimillistä lisätä eikä siitä mitään Jumalalta tullutta poistaa. Valitettavasti tuo induktiiviseksi kutsuttu Kay Arthurin tapa tekee juuri tätä.
Raamatusta Jumala itse sanoo, että "lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja" (Dan. 12:4), joka kertoo Raamatun lukitusta luonteesta, että se on salattu kirja, kuin ratkaisematon palapeli tai mysteeriä - tai kuten lukittu arkku, josta löytyy valtavat hengelliset rikkaudet.

"Niin on jokainen kirjanoppinut, joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi, perheenisännän kaltainen, joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa." — Matteuksen evankeliumi 13:52

Aarrekammio on Raamattu, visusti lukittu eikä se avautunut opetuslapsillekaan ennen kuin Pyhä Henki tuli ja Herra itse avasi Jumalan sanan, koska vain Herralle Jeesuksella on Daavidin avain, mutta tätä vastoin induktiivinen Raamatun tutkinta tarjoaa välineen lukkojen väkivaltaiseen murtamiseen: sorkkarautateologian eli induktiivisen tulkinnan.

Näitä "sorkkarautoja" Suomessa Precept-yhteisö myy kirjoina ja kursseina, joissa hinnat pyörivät n. 15-150€ riippuen kuinka ison sorkkaraudan haluaa lukkojen avaamisen, mutta Jumalan Henki ei koskaan yhdy tällaiseen. Nämä sorkkaraudat tosin myyvät kansainvälisesti hyvin, sillä Precept Ministries Internationalin liikevaihto on ollut parhaina vuosina jopa yli $13 miljoonaa.

"Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme." — 2. Korinttolaiskirje 2:17

Kannattaa aina olla tarkkana, kun uskonnollisessa yhteydessä ensiksi aletaan kauppaamaan jotakin eikä tarjota ilmaiseksi evankeliumia, kuten apostolit, koska "rahan himo on kaiken pahan juuri" (1. Tim. 6:10).

Ylipäätään Precept-sivu toistaa "tulkinta, tulkinta, tulkinta" kuin se olisi taikasana "Sesam aukene", mutta ei Raamattua pidä tulkita vaan lukea ja uskoa. Jos me yritämme inhimillisellä mielellä tulkita asioita, yrittää mahduttaa Jumalan sanan opin päähämme täydellisenä, se vääntyy kieroon, kuin murtovarkaan jäljiltä revitty lukko.

Precept-yhteisö itse myöntääkin tämän, että vääntämisen seurauksena saattaakin arkku avautua vaikkapa saranoiden puolelta!

"Tulkinnan monipuolisuus: Induktiivinen lähestymistapa antaa tilaa monipuolisemmille tulkinnoille, koska se ei sido lukijaa valmiisiin oletuksiin tai teologisiin järjestelmiin. Tämä voi edistää erilaisten näkökulmien ja oivallusten esiin tulemista... Koska induktiivinen lähestymistapa ei rajoita tutkijan ajattelua ennalta määrättyihin raameihin, se voi edistää innovaatiota Raamatun tulkinnassa." - Precept Suomi

Tästä luemme, että "induktiivinen lähestymistapa... ei sido lukijaa valmiisiin oletuksiin tai teologisiin järjestelmiin", joka kuulostaa äkkinäiseltä hyvältä, mutta yhtäkaikki se ei myöskään voi tunnistaa esimerkiksi eksyttävää oppijärjestelmää kuten menestysteologia. Niinpä Precept Suomi nuhtelikin minua, kun osoitin ristin sanan hylkäävän menestysteologian vääräksi.

Miksi tarvitsisimme "erilaisten näkökulmien ja oivallusten esiin tulemista"? Mikä vanhoissa näkemyksissä on vikana? Miksi raamit eli rajat pitää särkeä? Eivätkä ne ole toimineet ja vieneet sieluja Jeesuksen Kristuksen luo jo pitkän aikaa?

Ja tietenkin, kun heti lähtöpisteessä Precept-yhteisön on perustanut ja sitä johtanut naisopettaja, ollan pahan ristriidan kanssa, kun Raamattu sanoo selkeästi: "Mutta en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestä, vaan olkoon hiljaisuudessa" (1. Tim. 2:12), mutta induktiivinen sorkkarauta mahdollistaa vääntämisen niin, ettei tämä tarkoitakkaan sitä mitä siinä lukee.

Ystävät, varotaan teologiaa ja oppiaa, joka muuttaa selvän Jumalan sanan epäselviksi - hämmentäjät eivät ole Jumalasta.

Tästä johtuen Precept-yhteisö on ekumeeninen, ollen yhteensopiva menestysteologien, roomalais-katolilaisten ja ortodoksienkin kanssa, niin että ikävästä avioerostaan ja ex-miehensä itsemurhasta tunnettu Kay Arthur itse allekirjoitetti kritisoidun ekumeenisen "Manhattanin julistuksen" vuonna 2009. Protestanteista allekirjoittaneista ei löydy moniakaan tunnettuja nimiä, paitsi Ravi Zacharias, jonka kuoleman jälkeen paljastui hänen huorintekevä elämäntyyliinsä.

Niin vakava kuin fyysisen huorinteko onkin, on vielä vakavampaa hengellinen huoruus, sillä "mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?" (2. Kor. 6:14)

(Jatkuu...)

30

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • (Jatkoa...)

      Precept Suomi on ollut erityisen ekumeeninen löytäen itsensä aina äärikarismaattisesta TV7:ltä aina kuolleiden luiden teologisia yhteisöjä myöten, käytännössä mihin tahansa myyskentelemään Jumalan sanaa.

      Mitä Raamattu sanoo tällaisesta "sorkkarautateologiasta"?

      "Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä." — 2. Pietarin kirje 1:19-20

      Aloin saamaan nuhdetta Precept Suomi -yhteisöstä sen jälkeen, kun aloin varoittamaan preteristisestä harhaopista, joka on käytännössä korvausteologista selitystä riistäen Jumalan lupaukset, liitot ja profetiat Israelilta, koska näiltä uupuu profeetallisen sanan loistava lamppu.

      Ymmärrän, että jos on tavattoman korkeasti oppinut ja koulutettu, kuten vaikkapa lääkäri tai insinööri, että on vaikea luopua omasta erinomaisuudestaan ja joskus Raamatun sanan äärellä nostaa hattua todeten: "Herra, en ymmärrä, mutta sinä tiedät kaikki", koska emmehän me elä ymmärtämisessäkään vaan uskossa.

      Ja onhan se totta, että kun kulkee kadulla kyltti kourassa: "Jeesus tulee pian", sanoo homoseksiä synniksi ja laukoo Raamatun totuuksia suoraan ääneen sieventelmättä, ettei se ole kovin suosittua, se ei tee sinusta arvostettua eikä avaudu ovet linnan kutsuille, mutta sittenkin se ohjaa taivastielle.

      Oikeasti me ymmärrämme hyvin vähän, mutta sentään tämän, että meille "on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus" (1. Kor. 1:24) - siis Hän itse on voima ja viisaus, meistä ei sitä koskaan tule, vaan Hän on kaikki kaikessa!

      Pietari sanoo vielä meille selvästi "ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä". Eipä auta tässä minkäänlaiset tulkintaneuvot, tulkintatavat ja tulkintametoodit, vaan tarvitaan Pyhä Henki.

      Kuuntelin Precept Suomi -yhteisön profeetallisen Ilmestyskirjan selitystä ja hyvin pian huomasin, että he onnistuivat vääntämään sen aivan sotkuun. Aivan ilmeiset ilmoitukset vaikkapa pedonmerkistä saivat uudet villit selitykset sorkkarautateologialla.

      Precept-yhteisön kaltaiset tempputeologit vievät siihen loputtomaan teologian suohon riivaajien oppeineen, että nuo uhrit "aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen" (2. Tim. 3:7), koska Herra sanoo näille: "Te olette vieneet tiedon avaimen" (Luuk. 11:52) ja profeetta lausuu heistä: "Niin on kaikki ilmoitus teille niinkuin lukitun kirjan sanat" (Jes. 29:11). Nämä eksyttäjät estävät ihmistä pääsemästä totuuteen, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, kun he lumoavat ihmiset poppaskonsteillaan, sorkkarautateologiallaan ja vääntävät kaiken kieroon!

      Mutta mitä on sitten tehtävä? Miten Raamattu avautuu? Miten päästä sisälle Jumalan valtakunnan salaisuuksiin?

      "Jeesus vastasi heille ja sanoi: 'Minun oppini ei ole minun, vaan Hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä'." — Johanneksen evankeliumi 7:16-18

      Tämä klassinen kristinusko, meidän protestanttinen evankeliumi uskosta Jeesukseen ja oppi Raamatun erehtymättömyydestä ei ole kovin mystinen, ei järin uusikaan eikä välttämättä intellektuellisesti kutkuttavakaan, mutta se on totuus, jonka varassa voi elää ja kuolla.

      Rukoilet Herraa Jeesusta, uskot Herraan Jeesukseen ja seuraat Herraa Jeesusta, koska Hän on tie, totuus ja elämä. Et tarvitse muuta kuin Herran Jeesuksen Kristuksen ja pääset välittömästi taivasten valtakunnan saleihin katselemaan uskon kautta. Kiitos Herralle. Aamen.

      "Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi'. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun [Jeesuksen] tyköni." — Johanneksen evankeliumi 6:45

      PS. Tässä raamattutuntini näistä uusista teologeista, jotka tuovat villejä oppeja, hämmentäviä tulkintoja ja takaa löytyy usein vanha tuttu eksytyksen lähde.
      https://www.youtube.com/watch?v=op_Z2nU-xag

      Siunauksin, MM.

      • Anonyymi

        Insinööri ei ole tässäkään Maunon tapauksessa luopunut omasta erinomaisuudestaan. Luulee olevansa rohveetta. Sinun kirjoituksiesi todellinen painoarvo on aika vähäinen. Tämä suomi24 on pieni foorumi ja jos youtubettaat, on niidenkin katsojakunta tosi vähäinen.

        Siinä olet oikeassa, oikeasti me ihmiset ymmärrämme vähän, sinäkin. Olet Mauno vain öykkäri, joka huutaa homoseksiä ja luulet sen olevan matkalippu kultaisille kaduille. Jonain päivänä kuolet, eikä Jeesus sinua noutanutkaan kuin näissä syvissä unelmissasi.

        Luuletko todella, että olisi sellainen Jumala, joka antaisi Gazan lasten kuolla ja sinut sen sijaan pelastaisi?

        Lightning

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ole hiljaa.

        https://fi.wiktionary.org/wiki/emakko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ole hiljaa.

        https://fi.wiktionary.org/wiki/emakko

        Olisi mielenkiintoista tietää, oliko kyseisen kommentin laittaja Mauno puskista? Jos ei Mauno, niin joku toinen uskova täytynee olla? Kuka loukkaantuisi, että käyttää säälittäviä keinoja. Tiedoksi. Turha kuvitella, aiheuttaa lähinnä sääliä, jos tuo on taktiikka. Ja ilmeisesti hyvin osui ja upposi reaktiosta päätellen.

        Lightning

      • Anonyymi

        Mietin mihin kommenttisi liittyi. Ilmeisesti tuohon gazan lasten kuolemiin ja Maunon ns pelastumisen absurdiin. Jokaisella lapsella on itseisarvo riippumatta siitä missä uskonnolllisessa ilmapiirissä on pakotettu kasvamaan. Luulisi jonkin Jumalan edes sellaista ymmärtävän, mutta ei, uskonnoissa kristinuskossa ja islamissa, isot miehet häärää ja määrää ja jälki on sen mukaista.
        Kristinusko on peruja oikeasti Rooman aikakaudelta, siellä on ollut se boosti kristinuskon oppien laajentumiselle, ei Jeesus, ei Paavali vaan politiikka.

        Veli Pekan tyttären murhasi muslimi kun tytär halusi lopettaa seurustelun muslimin kanssa.

        Ei ole tämä video. Itse olen jo kauan sitten ymmärtänyt ettei tyttären tule alkaa tietynlaiseen seuraan ja kieltänyt väärän seuran,jos on kuolemanvaara olemassa kunniamurhana kun saatu kohtelu ei miellytäkään.

        https://www.youtube.com/watch?v=sBoEGP4oASQ

      • Anonyymi
        UUSI

        "Tämä klassinen kristinusko, meidän protestanttinen evankeliumi uskosta Jeesukseen ja oppi Raamatun erehtymättömyydestä ei ole kovin mystinen, ei järin uusikaan eikä välttämättä intellektuellisesti kutkuttavakaan, mutta se on totuus, jonka varassa voi elää ja kuolla."

        Valitettavasti oppi Raamatun erehtymättömyydestä on harhaoppi, sillä sille ei löydy todisteita yhtään mistään, ellei sitten ihmisten oman pään pimeyttä lasketa jonkinlaiseksi todisteeksi Raamatun "totuudesta" ja "erehtymättömyydestä".

        Onhan Lutherin oman pään pimeydestä keksimä sola scriptura -periaatekin todiste sola scriptura -periaatteen raamatullisuudesta, vaikka Raamattu todistaa ihan päinvastaista, joten kyllä näitä "todisteita" voidaan tällä tavoin löytää ihan sieltä ja täältä monienkin päiden pimeydestä.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Rukoilet Herraa Jeesusta, uskot Herraan Jeesukseen ja seuraat Herraa Jeesusta, koska Hän on tie, totuus ja elämä."

        Jeesuksen seuraamista ei ole Hänet murhanneiden juutalaisten, eikä muidenkaan ihmisten jalustalle nostaminen. Jeesus kutsui juutalaisia fariseuksia ja kirjanoppineita kyykäärmeitten sikiöiksi, eivätkä nykyisen Israelin johtajat ole yhtään heitä parempia.

        Jeesuksen seuraamista ei ole myöskään kansanmurhan ja varsinkaan viattomien lasten murhaamisen oikeuttaminen, sillä Jeesus sanoi "antakaa lasten tulla minun tyköni" ja kaiken, minkä on jättänyt tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, on jättänyt tekemättä hänelle.

        Jeesuksen seuraamista ei ole myöskään pitää rikollista huoripukkia, patologista valehtelijaa ja kansanmurhien mahdollistajaa jonain "huutavan äänenä erämaassa" sekä "kristillisten perhe- ynnä muiden arvojen edustajana". Täytyy olla todella pimeä päästään, ettei näe mitään ristiriitaa omassa "kristillisessä" ajattelussaan.

        Tässä vain muutama esimerkki, sillä niitä löytyy tästä pimeästä "Jeesuksen seuraajien" roskasakista vaikka kuinka paljon.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista tietää, oliko kyseisen kommentin laittaja Mauno puskista? Jos ei Mauno, niin joku toinen uskova täytynee olla? Kuka loukkaantuisi, että käyttää säälittäviä keinoja. Tiedoksi. Turha kuvitella, aiheuttaa lähinnä sääliä, jos tuo on taktiikka. Ja ilmeisesti hyvin osui ja upposi reaktiosta päätellen.

        Lightning

        Todistaa vain, miten sairaita päästään nuo itseään jonakin "Jumalan silmäteränä" pitävät ovat.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistaa vain, miten sairaita päästään nuo itseään jonakin "Jumalan silmäteränä" pitävät ovat.

        Narsistit eivät kestä minkäänlaista kritiikkiä.

        Trumppikin on siitä erittäin hyvä esimerkki.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistaa vain, miten sairaita päästään nuo itseään jonakin "Jumalan silmäteränä" pitävät ovat.

        Ja niin....saviseutulainenkaan ei kommentoinut, minun olevan vainottuna...uskonnollisissa piireissä suojellaan omia viimeiseen asti. Ilmeisesti kannattaa tätä oikeana tapana minulle. Joissain lahkoissa, kun on ilmennyt väärinkäytöksiä, ne lakaistaan maton alle ja kehotetaan uhria antamaan anteeksi ja olemaan vaiti. Useimmiten uhrit ovat naisia ja tyttöjä, toki myös miehiå ja poikiakin. Negatiivisista ilmiöistä ei lle lupa puhua. Aina pitää naisena olla nöyrä, alistuva, vastaanottava, ei saanut arvostella näitä isoja "herroja" korkeuksista, jotka "opettivat", omia aivoja ei ollut lupa käyttää. Usein odotettiin, että pitäisi kuunnella, kun omaa sukupuolta halvennettiin, milloin nsknfn oli portto ja eksyttäjä.

        Miehiä pistää eniten vihaksi, kun nainen ei vaikene. Paavalin opin mukaan pitäisi kysellä miehiltä ja sehän kutkuttaa kivasti ukkojen mollukoita.

        Lightning

    • Anonyymi

      Olisit voinut rahvaan ihmiselle parilla sanalla selittää termit. Helpottaisi saarnasi ymmärtämistä.
      Kansanlähetyksen päivillä Päivi Räsänen saarnasi miehensä kanssa. Niilo R selvästi arvostaa vaimoaan eikä pilkkaa naisia. Nainen saa siis saarnata tässä liikkeessä? Päivi osaa saarnoissaan ottaa naistenkin kannalta asiat ja neuvoa heitä mitä ylimielinen mies ei osaa. Hyväksyt siis P Räsäsen saarnapöntössä.

    • Anonyymi

      Jos kuvittelit, että saarnaajat käyttävät Jumalan rakkauden ja armon julistamiseen, olet erehtynyt. Todellisuudessa heidän pääasiallinen agendansa näyttää olevan toinen saarnaaja, toinen tulkinta tai toinen uskonnollinen järjestö. Siis kaikki muu paitsi se, mitä olisi pitänyt. Aloittaja on tästä oivallinen esimerkki.

      Jo Jeesus itse varoitti: “Vaarallista on opettaa väärin ja saada synnyttämään muita eksytyksiä” (Matt. 18:6). Nykyään saarnaajat eivät vain varoita vaan järjestävät suorastaan olympialaiset siitä, kuka osaa osoittaa toisissa eniten harhaoppia. Sen sijaan, että he julistaisivat “Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on hyvä” (1. Kor. 13:4), he tuntuvat käyttävän suurimman osan puheestaan sanalliseen kivenheittelyyn.

      Eikö olekin paradoksaalista, että juuri ne, joiden tehtävä olisi rakentaa, tuhoavat lähinnä? Eräs tunnettu saarnaaja on todennut: “Kun en saa teologista virhettä kiinni, minun täytyy keksiä sellainen.” Tämä lause kiteyttää koko ilmiön: tärkeintä ei ole rakentava dialogi tai oman opin hiominen, vaan toisten nöyryyttäminen. Ikään kuin saarnaajan arvovalta syntyisi toisten arvon mitätöinnistä.

      Paavali ilmaisi tämän ytimekkäästi: “Älkää antako kenenkään halveksia teitä, mutta olkaa varuillanne, että ette itse halveksi muita” (Room. 12:16). Silti nykyajan saarnaajat toimivat kuin miekka olisi heidän ainoa viestinsä.

      Saarnaajan sanoma ei ole rakkaus, vaan: “Minä tiedän totuuden, sinä et.” Ja jos et samaistu, olet vaarallinen harhaoppinen, joka täytyy julkisesti mätkäistä selkään. Tämä muistuttaa enemmän poliittista propagandaa kuin hengellistä kasvua. Ei ole sattumaa, että eräs kriitikko totesi: “Nykyajan saarnaajat ovat hengellisiä paparazzeja – heidän kiinnostuksensa kohteena ei ole Jumala vaan toiset saarnaajat.”

      Kun kristinuskon ytimessä pitäisi olla “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Mark. 12:31), niin miksi kirkon ulkopuolella käytävä keskustelu muistuttaa enemmän katutappelua? Näyttää siltä, että saarnaajien tärkein työväline on peili, johon katsomalla he näkevät aina ensin toisen virheet – omiaan unohtaen.

      Saarnaajien toiminta muistuttaa vanhaa sanontaa: “Jos haluat tuntea itsesi suureksi, ota pieni ihminen alas jalustalta.” Juuri tämä tekee uskonnollisesta kentästä niin myrkyllisen. Se ei olekaan rakkauden valtakunta, vaan poliittisten juonien näyttämö, jossa jokainen saarnaaja kilpailee uskonnollisen oikeamielisyyden kruunusta.

      Siispä on hyvä muistaa, mitä Jeesus opetti: “Joka teistä on ilman syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven” (Joh. 8:7). Jos saarnaajat käyttäisivät saman energian oman itsekritiikkinsä parantamiseen kuin toisten mollaamiseen, koko kirkko saattaisi saada uuden, aidon herätyksen – eikä vain äänekkään farisealaisen katkeruuden kuoron.

      • Anonyymi

        Sinullahan erikoinen lahkoraamattu on. Siinä on ihan eri tekstit kuin oikeassa Raamatussa. Lieneekö peräti henkioppaan kanavoima uusi pyhä kirja?

    • Anonyymi

      Danielin kirjassa käsketään lukitsemaan VAIN Danielin kirjan sanat: "tämä kirja". Et voi soveltaa sitä koko Raamattuun.

    • Mauno Mattilan kaltaisen vääryyden tekijän ei pitäisi tuhlata arvokasta aikaa pitkien, mutta tyhjänpäivästen opusten kirjoittamiseen.

      Raamatun Jumalan tahtoa ja käskyjä vastaan rikkoneen Mauno Mattilan kaltaisen saatananpalvojan, joka hyväksyy syntymättömien lasten murhaamisen, pitää mahdollisimman nopeasti polvistua Jeesuksen edessä ja anomalla anoa anteeksiantoa.

      Raamattussa on monia esimerkkejä Jumalan vihasta, joka lankeaa Mauno Mattilan kaltaisten vääryyden tekijoiden päälle suurella voimalla ja äkkiarvaamatta.

    • Anonyymi

      En ymmärrä miksi sinä Maunuo teet tällaisen aloituksen.
      Se ei saa mitään hyvää aikaan vaan pahaa mieltä ja
      epäuskoa, epäluuloja ja ahdistusta ihmisissä. Eikä kukaan
      varo eikä vältä tätä liikettä, sinun varottamisesi tähden.
      Päin vastoin, se saa aikaan enemmän mielenkiintoa tätä
      liikettä kohtaan josta varotat. Onhan niin, että monet
      eivät edes ole kuulleet tästä sinun "receptistäsi".
      Mutta nyt kun kuulevat ...?

      Varottamisesi on siis enemmän mainostamista kuin vastustamista.
      Ihminen kun kiinnostuu siitä, mikä on kiellettyä. Tiedät jo paratiisissa
      sen alkaneen. Niin on myös herätyshistoriassa. Monin paikoin
      on evankeliumia vastustettu henkeen ja vereen, ja juuri siitä
      syystä se on lähtenyt leviämään kulovalkean tavoin.

      Niin ei mitään hyvää vaan pahaa mieltä monissa saat aikaan.

    • Anonyymi

      Induktiivisen Raamatun tutkimuksen perusvirhe ainakin Preceptin kirjoissa on se, että irrallisista jakeista pyritään löytämään totuus ilman kontekstia.

      Sanoin kysymykset ohjaavat joskus vastaamaan tavalla, joka ei ole kyseisten jakeiden merkitys.

      Esimerkiksi 1. Tess. 4:4 kysyttiin, että miten tämä soveltuu aviovuoteeseen? Vastaus: ei mitenkään, tuossa ei puhuta aviovuoteesta vaan veljen vaimon kanssa makaamisesta, mikä on syntiä.

    • Anonyymi

      🔴 Älä stressaa, kuuntele tästä kevyt kesäreggae! Laulu kertoo muslimista, joka ihmettelee, miksi arabimaat aina häviävät Israelille sodassa ja tulee siihen lopputulokseen, että ALLAH ON SIONISTI.
      https://youtube.com/watch?v=buZhrQoEPMU

      🎶 I'm a good Muslim, I love Allah
      And Allah, He loves the Jews — wallah!
      I gave up the fight, I gave up the hate
      Turns out Israel’s a Middle East soulmate
      So here’s my truth, with a reggae twist:
      Allah, my friends… is a Zionist 🎶

      • Anonyymi

        Ja Jeesus oli sieni:

        https://youtu.be/wTLSF_h1fjg

        ”So how do you think that he walked on the water
        How do you think that he raised the dead
        It was just folks hallucinating
        On the mushrooms they was fed
        Why do you think that the Roman's feared him
        Why do you think he was crucified
        But you can not kill our savior
        You just hang him up to dry!”

    • Anonyymi
      UUSI

      Luulen että ihmisen oerusluonne säilyy olisi taysuskova tai ei. Jos ihminen on auttavainen valoisa ennen niin on tämä uskovansa. Jos ihminen on ylpeä ja etsii muista vikoja jatkaneet tätä iskovanakin. Nyt Jumalan avulla voi olla enemmän ilkeä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kävin 1996 Jerusalemissa. Sain tehtävän perustaa kuudes seurakunta. Sen on määrä perustua Jes. 56 lukuun.

      Ihmisen Poika ja Kristus ilmestyi 1998 ja Jeesus sanoi toteen laittavansa Joh. 16:25 seuraavan 490 vuoden aionin kuluessa.

      Nämä ovat juutalaisista lähtöisin olevia Messiaanisia tapoja perustaa seurakuntia. Jokainen saa yhden raamatun luvun tai jakeen ja ryhtyy toteen laittamaan sitä. Jopa Jeesus itse on lähtenyt mukaan siihen ja valinnut Joh. 16:25 jakeen.

      Kaikki mitä on kirjoitettu käy toteen! Ja tämä suuri Messiaaninen hanke on varmuudella Jumalasta ja sen on määrä tuottaa hedelmää. Jos se ei tuota hedelmää koko juutalainen kansa on vaarassa tulla jälleen kuiviksi oksiksi jotka leikataan pois.

      Toivon teidän saavan oman luvun tai jakeen raamatusta myös. Tai jostakin muusta Pyhästä kirjasta.

    • Anonyymi
      UUSI

      "Raamatusta Jumala itse sanoo, että "lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja" (Dan. 12:4), joka kertoo Raamatun lukitusta luonteesta, että se on salattu kirja"

      Et viitsisi VALEHDELLA, sillä Raamatussa ei missään puhuta tästä Katolisten kirkkoisien kokoamasta kristittyjen Raamatusta, koska sitä ei ollut edes olemassa silloin, kun Raamatun kirjoitukset on kirjoitettu.

      Tuossa kohtaa puhutaan ainoastaan Danielin kirjasta.

    • Anonyymi
      UUSI

      "Aarrekammio on Raamattu, visusti lukittu eikä se avautunut opetuslapsillekaan ennen kuin Pyhä Henki tuli ja Herra itse avasi Jumalan sanan"

      Edelleenkään Katolisten kirkkoisien kokoama kristittyjen Raamattu ei voinut avautua opetuslapsille, koska sitä ei ollut silloin vielä olemassakaan.

      Et tajua alkeellisimpiakaan totuuksia ja kuvittelet silti olevasi muiden opettaja.

    • Anonyymi
      UUSI

      "Kannattaa aina olla tarkkana, kun uskonnollisessa yhteydessä ensiksi aletaan kauppaamaan jotakin eikä tarjota ilmaiseksi evankeliumia, kuten apostolit, koska "rahan himo on kaiken pahan juuri" (1. Tim. 6:10)."

      Avainsana tässä on "ensiksi" eli ensin pitää tarjota jotain humpuukia ilmaiseksi, jotta vaikuttaisi uskottavalta ja sen jälkeen vasta voi alkaa rahastamaan.

      Niinkö sinäkin teet?

    • Anonyymi
      UUSI

      "Niin vakava kuin fyysisen huorinteko onkin, on vielä vakavampaa hengellinen huoruus, sillä "mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?" (2. Kor. 6:14)"

      No niillähän on paljonkin yhteyttä, sillä miten muuten Antikristuksen kirkon Katoliset kirkkoisät olisivat valikoituneet Jumalan edustajiksi, joita Pyhä Henki johdatti kaikkeen totuuteen valkkaamaan Raamattuun juuri ne oikeat kirjoitukset ja jättämään väärät pois?

      Pyhä Henki johdatti myös Lutheria keksimään omasta päästään protestanttien sola scriptura -periaatteen, vaikka Raamattu ei tuekaan sitä, jolloin Luther vahvisti omalla keksinnöllään Katolisten kirkkoisien kokoaman Raamatun olevan juuri se "Jumalan sana", jolla kaikki tulee koetella.

      Tosin, jos sola scriptura -periaatteesta pidetään kiinni, niin silloin tämä periaate tulee hylätä epäraamatullisena harhaoppina, koska sitä ei löydy Raamatusta.

      Näin voidaankin todeta, että pimeys on tehnyt paljonkin hyödyllistä yhteistyötä valkeuden kanssa lahjoittamalla kristikunnalle "Jumalan sanan, jolla kaikki on koeteltava".

      • Anonyymi
        UUSI

        Eihän kaikki katolisessa kirkossakaan ole historian aikana olleet antikristillisiä, siinä on aina ollut ja on varmaan tälläkin hetkellä oikeita uskovia, onhan heillä tärkein eli Raamattu eli Jumalan Sana, mikä synnyttää uskon. Ja Jumala voi kyllä pahaakin käyttää oman suunnitelmansa toteuttamisessa, esimerkkinä Israelin valtio jonka perustamisessa saatananpalvoja sionisti Rothschildin suvulla oli merkittävä osa. Rothschildit tietysti halusivat Israelin valtion, koska sillä tulee olemaan merkittävä osa 3.maailmansodassa ja suunnitelmana on nimenomaan tuhota juutalaiset ja muslimit tämän sodan kautta.

        "Eihän kaikki katolisessa kirkossakaan ole historian aikana olleet antikristillisiä, siinä on aina ollut ja on varmaan tälläkin hetkellä oikeita uskovia, onhan heillä tärkein eli Raamattu eli Jumalan Sana, mikä synnyttää uskon."

        Siitä, että Raamattu olisi "Jumalan sanaa" ei ole mitään muuta "todistetta" kuin kirkkoisien sana. Ja kirkkoisät taas ovat tunnetusti olleet valehtelijoita ja murhamiehiä, joten heidän sanalleen en antaisi kovinkaan paljon painoarvoa.

        Lisäksi kirkko on Raamatun valossa täysin antikristillinen lihasta syntynyt organisaatio, joka syrjäyttää Jeesuksen joka tavalla ja paavi on aivan virallisestikin antikristus eli "Jeesuksen sijainen".

        Tälle katoliselle kirkko/organisaatioperustukselle koko kristikuntakin on rakentanut "ainoat oikeaoppiset uskonpuhdistuskirkkonsa/lahkonsa" tekemällä niihin vain joitain kosmeettisia parannuksia.

        http://katolinen.fi/?page_id=7279

        1. osa

        755. ”KIRKKO on viljelysmaa, Jumalan pelto.137 Tässä pellossa kasvaa ikivanha ÖLJYPUU, jonka PYHÄNÄ JUURENA olivat PATRIARKAT ja JOSSA juutalaisten ja pakanoiden SOVITUS TAPAHTUU ja kerran tulee tapahtumaan…

        (Huomatkaa: Kirkkopellossa kasvavasta "öljypuusta" puuttuu kokonaan Jeesus !)

        II Kirkon alkuperä, perustaminen ja lähettäminen

        775. ”KIRKKO on Kristuksessa ikään kuin sakramentti, eli mitä läheisimmän
        JUMALAYHTEYDEN ja KOKO IHMISKUNNAN YKSEYDEN MERKKI ja VÄLIKAPPALE.”201 …
        YKSEYS on jo alkanut KIRKOSSA, sillä SE KOKOAA ihmisiä ”kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista ja kielistä” (Ilm. 7:9). Samalla KIRKKO on tämän vielä täyttymättömän ykseyden täyden toteutumisen ”MERKKI ja väline”. 360

        776. Sakramenttina KIRKKO on Kristuksen työväline. Kirkko on Kristuksen
        käsissä ”kaikkien ihmisten LUNASTUKSEN VÄLIKAPPALE”,202 ”kaikenkäsittävä PELASTUKSEN SAKRAMENTTI ”,203 …

        780. Maailmassa KIRKKO on pelastuksen sakramentti, Jumalan ja ihmisten
        välisen yhteyden MERKKI ja VÄLIKAPPALE.

        Jos joku nyt ajattelee, ettei minun seurakuntani vaan opeta tuollaista harhaoppia, niin verratkaapa tilannetta siihen, etteivät alkukristityt halunneet kuolemankaan uhalla liittyä tuohon antikristilliseen "ainoaan oikeaoppiseen kirkkoon, jonka ulkopuolella ei ole pelastusta", kun taas nykyajan kristityt eivät millään halua/uskalla lähteä ulos omista seurakuntaorganisaatioistaan, koska kuitenkin alitajuisesti sisimmässään uskovat, että seurakunnalla on jokin osuus ihmisen pelastamisessa.

        Raamatullinen seurakuntahan ei ole mikään "pelastava" organisaatio palkkapappeineen/pastoreineen, jäsenrekistereineen ja muotojumalanpalveluksineen, vaan Hengestä syntynyt yhteisö, jossa kaikki uskovat ovat pappeja.

        Noin opettaa Raamattu, mutta juuri kukaan ei noudata tuota opetusta, vaan seuraavat Katolisen kirkon esimerkkiä perustamalla omia "ainoita oikeaoppisia" uskonpuhdistusorganisaatioitaan ja rekisteröityjä yhdistyksiään saadakseen taloudellisia etuja, sillä raha tuota kaikkea kristillistä...vai pitäisikö sanoa antikristillistä hömppää pyörittää.

        Ja ilman Raamattua kenenkään ei olisi mahdollista julistautua ainoaksi oikeaoppiseksi, sillä siihen tarvitaan jokin "auktoriteetti", johon vedota ja sellaisena toimii Katolisten kirkkoisien kokoama kirja eli "Jumalan sana" Raamattu.

        Eikä sillä lopultakaan ole suurtakaan merkitystä, vaikka ne ainoat oikeat opit olisivat miten epäraamatullisia ja antikristillisiä tahansa, kuten esim Katolisella kirkolla huomaamme olevan, sillä pääasia on, että jokin "auktoriteetti/Jumalan sana" vain ON OLEMASSA, jonka voi VÄITTÄÄ todistavan omien oppien totuuden puolesta, vaikka ne olisivat miten harhaisia tahansa. Joka lafkaan löytyy kuitenkin oma kannattajakuntansa, joka uskoo juuri niihin harhaoppeihin.

        Surkuhupaisaa onkin seurata, miten eri kirkkojen/lahkojen kannattajat näkevät/erottavat toisten seurakuntien eli Raamatun valossa ERISEUROJEN harhaopit, mutta ovat aivan umpisokeita oman eriseuransa Raamatun vastaisille opetuksille.

        Ja koska Raamatusta löytyy "yhtä sun toista vaikeatajuista, jota ymmärtämättömät vääntävät kieroon", niin senhän avulla voi kristittynä "Jeesuksen seuraajanakin" todistella ihan mitä vaan, kuten esim vaikkapa kansanmurhan ja lasten tappamisen oikeutusta...

        Kuitenkin emme saa uskoa, Pyhää Henkeä ja viisautta ilman Kristusta. Ja hän parantaa meidät monista sairauksista.

        Raamattu voi olla tämän maailman Jumalan tekemää kaikessa viisaudessaan ja kirkko voi olla luopunut antikristus joka tuhoaa ja vainoaa juutalaisia. Mutta kuitenkin ne saarnaavat Kristusta jonka valta on juuri sellainen kuin saarnataankin. Yksin häneltä tulee kaikki hyvä elämäämme.

        Miten voisi huono puu kantaa niin hyvää hedelmää?

        Hyvä puu on kyseessä ja Jeesus on Hyvä Paimen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän kaikki katolisessa kirkossakaan ole historian aikana olleet antikristillisiä, siinä on aina ollut ja on varmaan tälläkin hetkellä oikeita uskovia, onhan heillä tärkein eli Raamattu eli Jumalan Sana, mikä synnyttää uskon."

        Siitä, että Raamattu olisi "Jumalan sanaa" ei ole mitään muuta "todistetta" kuin kirkkoisien sana. Ja kirkkoisät taas ovat tunnetusti olleet valehtelijoita ja murhamiehiä, joten heidän sanalleen en antaisi kovinkaan paljon painoarvoa.

        Lisäksi kirkko on Raamatun valossa täysin antikristillinen lihasta syntynyt organisaatio, joka syrjäyttää Jeesuksen joka tavalla ja paavi on aivan virallisestikin antikristus eli "Jeesuksen sijainen".

        Tälle katoliselle kirkko/organisaatioperustukselle koko kristikuntakin on rakentanut "ainoat oikeaoppiset uskonpuhdistuskirkkonsa/lahkonsa" tekemällä niihin vain joitain kosmeettisia parannuksia.

        http://katolinen.fi/?page_id=7279

        1. osa

        755. ”KIRKKO on viljelysmaa, Jumalan pelto.137 Tässä pellossa kasvaa ikivanha ÖLJYPUU, jonka PYHÄNÄ JUURENA olivat PATRIARKAT ja JOSSA juutalaisten ja pakanoiden SOVITUS TAPAHTUU ja kerran tulee tapahtumaan…

        (Huomatkaa: Kirkkopellossa kasvavasta "öljypuusta" puuttuu kokonaan Jeesus !)

        II Kirkon alkuperä, perustaminen ja lähettäminen

        775. ”KIRKKO on Kristuksessa ikään kuin sakramentti, eli mitä läheisimmän
        JUMALAYHTEYDEN ja KOKO IHMISKUNNAN YKSEYDEN MERKKI ja VÄLIKAPPALE.”201 …
        YKSEYS on jo alkanut KIRKOSSA, sillä SE KOKOAA ihmisiä ”kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista ja kielistä” (Ilm. 7:9). Samalla KIRKKO on tämän vielä täyttymättömän ykseyden täyden toteutumisen ”MERKKI ja väline”. 360

        776. Sakramenttina KIRKKO on Kristuksen työväline. Kirkko on Kristuksen
        käsissä ”kaikkien ihmisten LUNASTUKSEN VÄLIKAPPALE”,202 ”kaikenkäsittävä PELASTUKSEN SAKRAMENTTI ”,203 …

        780. Maailmassa KIRKKO on pelastuksen sakramentti, Jumalan ja ihmisten
        välisen yhteyden MERKKI ja VÄLIKAPPALE.

        Jos joku nyt ajattelee, ettei minun seurakuntani vaan opeta tuollaista harhaoppia, niin verratkaapa tilannetta siihen, etteivät alkukristityt halunneet kuolemankaan uhalla liittyä tuohon antikristilliseen "ainoaan oikeaoppiseen kirkkoon, jonka ulkopuolella ei ole pelastusta", kun taas nykyajan kristityt eivät millään halua/uskalla lähteä ulos omista seurakuntaorganisaatioistaan, koska kuitenkin alitajuisesti sisimmässään uskovat, että seurakunnalla on jokin osuus ihmisen pelastamisessa.

        Raamatullinen seurakuntahan ei ole mikään "pelastava" organisaatio palkkapappeineen/pastoreineen, jäsenrekistereineen ja muotojumalanpalveluksineen, vaan Hengestä syntynyt yhteisö, jossa kaikki uskovat ovat pappeja.

        Noin opettaa Raamattu, mutta juuri kukaan ei noudata tuota opetusta, vaan seuraavat Katolisen kirkon esimerkkiä perustamalla omia "ainoita oikeaoppisia" uskonpuhdistusorganisaatioitaan ja rekisteröityjä yhdistyksiään saadakseen taloudellisia etuja, sillä raha tuota kaikkea kristillistä...vai pitäisikö sanoa antikristillistä hömppää pyörittää.

        Ja ilman Raamattua kenenkään ei olisi mahdollista julistautua ainoaksi oikeaoppiseksi, sillä siihen tarvitaan jokin "auktoriteetti", johon vedota ja sellaisena toimii Katolisten kirkkoisien kokoama kirja eli "Jumalan sana" Raamattu.

        Eikä sillä lopultakaan ole suurtakaan merkitystä, vaikka ne ainoat oikeat opit olisivat miten epäraamatullisia ja antikristillisiä tahansa, kuten esim Katolisella kirkolla huomaamme olevan, sillä pääasia on, että jokin "auktoriteetti/Jumalan sana" vain ON OLEMASSA, jonka voi VÄITTÄÄ todistavan omien oppien totuuden puolesta, vaikka ne olisivat miten harhaisia tahansa. Joka lafkaan löytyy kuitenkin oma kannattajakuntansa, joka uskoo juuri niihin harhaoppeihin.

        Surkuhupaisaa onkin seurata, miten eri kirkkojen/lahkojen kannattajat näkevät/erottavat toisten seurakuntien eli Raamatun valossa ERISEUROJEN harhaopit, mutta ovat aivan umpisokeita oman eriseuransa Raamatun vastaisille opetuksille.

        Ja koska Raamatusta löytyy "yhtä sun toista vaikeatajuista, jota ymmärtämättömät vääntävät kieroon", niin senhän avulla voi kristittynä "Jeesuksen seuraajanakin" todistella ihan mitä vaan, kuten esim vaikkapa kansanmurhan ja lasten tappamisen oikeutusta...

        "Siitä, että Raamattu olisi "Jumalan sanaa" ei ole mitään muuta "todistetta" kuin kirkkoisien sana. Ja kirkkoisät taas ovat tunnetusti olleet valehtelijoita ja murhamiehiä, joten heidän sanalleen en antaisi kovinkaan paljon painoarvoa.
        "

        On siitä Jeesuksen sanat. Matt.22

        29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

        Raamatun kokoonpanemisen aikaan oli vanhan testamentin kirjoitukset ja uuden testamentin evankeliumit ja Paavalin kirjoitukset ja muiden apostolien kirjoitukset.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      2881
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      62
      2536
    3. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      22
      2001
    4. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      68
      1683
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      143
      1463
    6. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      170
      1393
    7. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      111
      1385
    8. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      90
      1304
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      116
      1294
    10. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      122
      1064
    Aihe