- On tuo "vanha kehno" taitava manipuloimaan. Sai karkotetuksi Ravun täältä vetoamalla siihen, että ei aina keskustelu ole ollut kovinkaan sopuisaa. No mitä nyt sitten? Kolmen, paremminkin kahden kirjoittajan voimin koetatte pitää Elämää elossa.
Luovutan. - Onko muille tullut huijauspuheluja? Minulle on tänä aamuna tullut kaksikin eri numeroista. Englantia puhuva nainen sölkötti taustamelun seasta jotain Microsoftista. Olin lukenut, että ne yrittävät Microsoftin tuen nimissä huijata ihmisiä luovuttamaan koneensa "tutkittavaksi" eli sotkemaan systeemit kiristääkseen rahaa. Sanoin 'no thanks' ja suljin puhelimen. Toisella kerralla jätin naisäänen huutamaan helouta enkä vastannut mitään.
Kuka soitti -numero ei antanut valaistusta asiaan, mutta kamalan pitkiä nuo soittajien numerot olivat. Kantsii olla varovainen niiden kanssa puhellessa, koska ne kuulemma nauhoittavat puhelut siepatakseen jokaisen suostumukseksi tulkittavan sanan. - Esillä oli muistaakseni pari naista, jotka syyttivät Ameria ja Lehtistä keuhkosyövästään. Aika hauska taikuri se Marlboro-Lasse onkin, kun pystyy sairastuttamaan ihmisiä puheillaan. Täytyy myös ottaa huomioon, että elettiin aikaa, jolloin kaikkialla tupakoitiin.
Sinusta olisi tullut hyvä yleinen syyttäjä. - Waltari on kuitenkin jonkun verran tunnetumpi kuin tavalliset Virtaset. Se että kolme kertaa "muistit" nimen väärin, voi johtua siitä, että tahallasi viittaat kintaalla kotimaiselle kirjallisuudelle. Etpä ole ainoa näilläkään ketjuilla. Yksikin sanoi taannoin, että jos hän haluaisi lukea kirjan, hän kirjoittaisi sen itse.
- Aurejärveäkö tarkoitat?
Vilkaisin vähän minulle tuiki tuntemattoman setä Arkadian juttuja. Ainakin hän tuntui puolustavan Veikko Huovista niitä vastaan, jotka moittivat häntä fasistiksi. Niinhän jokaista oikeistolaisuuteen vivahtavaa haukuttiin auvoisella 70-luvulla fasistiksi. Sitä leimaa joutuivat kaikki stallareiden vastustajat eli tuikitavalliset opiskelijanuoret, kantamaan ihan koomisuuteen asti. "Jos et seiso joukossamme, olet meitä vastaan."
m - Ei Utrion tarvitse tituleerata itseään miksikään, mutta kyllä toki maisterin tutkinto antaa hyviä eväitä historiallisen romaanin tekoon. Ei ole kuitenkaan minun mieleisiäni kirjailijoita, on liiaksi viihdepainotteinen. Ja naisasia usein liian selvästi näkyvillä.
Waltarin historiallisissa romskuissa on Utriota enemmän syvällisyyttä oli ne sitten kirjoitettu vaikka huvilan huusissa. Kuitenkin tartun mieluummin hänen pienoisromaaneihinsa kuin Mikael Hakimin tai Sinuhen tyyppisiin järkäleisiin.
Mitä Waltarin matkoihin tulee, hän reissasi paljonkin nuoruudessaan. Hän tunsi esimerkiksi Istanbulin, silloisen Konstantinopolin hyvin; tästä idän ja lännen ja niiden uskontojen rajakohdasta hän ammensi aatteellisiin romaaneihinsa. - Elena Ferrante
Vaikka salanimen taakse kätkeytyy epäilemättä aito italiatar, kirjat eivät suinkaan kehuskele "ihanalla italialaisuudella". Niissä on harvinaisen vähän italialaiseksi miellettyjä värejä ja makuja. Onkohan niissä yhtään ateriointia kuvattu? Päinvastoin ne antavat todella raadollisen kuvan Napolista, pyrkyrimäisistä ihmisistä, lasten väkivaltaisesta kasvatuksesta ja suunnattomasta eriarvoisuudesta sen mukaan, mihin perheeseen on kortteleissa sattunut syntymään. Omat lukunsa on omistettu Italian 60-70-luvun poliittiselle kuohunnalle, jonka läpi henkilöt pujottelevat kukin omat keinonsa löytäen.
Ferranten Napoli on likainen kaupunki, joka karkottaa vähänkin kynnelle kykenevät asukkaansa pois, mahdollisimman kauas, mutta kumma kyllä vetää heitä takaisin kurjiin synnyinkortteleihinsa. Opiskelusta ilonsa saavan päähenkilön Lenun ja varsinkin hänen loistavan älykkään vaikkakin oppimattoman ystävänsä Lilan elämää vaikeuttavat miehet professoreista autonasentajiin. Rakkautta ei löydy, selvähän se. Jos näköpiirissä on lapsesta saakka häilynytkin kultainen ihannekuva jostakin Ninosta, aikuisena kohtaaminen pudottaa tämän rajusti jalustaltaan.
Naimisiin mennään ja lapsia tehdään liian nuorina. Mitä mahtaa näille tytöille olla odotettavissa sarjan neljännessä kirjassa? Kyllä suutun, jos toivon tähti jää ystävyksiltä löytämättä. Lenun kohdalta tosin tiedämme, että hänestä tuli maailmankuulu kirjailija, mutta miten käy hänen kasvusisarensa Lilan, jolla on noitamainen ote miehiin. Tuhoutuuko nainen itse tämän valtansa alle? - Siksi juuri minäkin olen luopunut lisäravinteiden käytöstä, koska on sekä kolesterolilääkkeet, kaksi joitain sydänjuttuja plus vielä verenpainelääke sekä kymmeniä vuosia olleet astmalääkkeet. Kuitenkin se suhde Terveysravinto-firmaan on toiminut kuin automaatti, lähetyksiä tulee kuitenkin niin harvakseen, että 35 euroa silloin tällöin ei ole tuntunut paljolta. No, nyt siis tarvittiin järkevä omainen pysäyttämään "hihnan". Mitenkähän paljon möhlisin, jos olisin jäänyt Hkiin omilleni?
"Nainen joka ei osaa sanoa ei"
Mutta nuo ihanat kirjat! Ferranten jälkeen aloitin toisen takuuvarman kirjastosaaliini. Miten voikaan kertomus jossa "ei tapahdu mitään" aiheuttaa kielellään riemunkiljaisua. Kyseessä on Mikko Rimmisen todella latteaniminen romaani "Jos se näyttää siltä". Henkilöinä muutama Pohjoisrannan asukas: vanha herra, toinen vanha herra, nuori poika ja luvuton määrä väärinymmärryksiä. Taloyhtiön tulossa oleva kuunpimennysjuhla hupentaa patamustan komedian, jossa kaikki menee kamalalla tavalla pieleen. - Onpas a-mummulla ollutkin taas tapahtumarikas ja sukurakas viikko. Toisin on täällä. Äsken rappukäytävässä vastapäinen naapuri, samanlainen orpo haamu yksineläjä kuin meikäkin, kysähti, että mitäs on tekeillä? Vastasin että aika tyhjältä kalenteri näyttää.
Rappuun muutti vuokralle vanhempi mies. Tyttärensä oli muuttoapuna. Ihmettelivät asunnon hiljaisuutta, edellisestä kun oli jouduttu liki pakenemaan liian meluisten naapureiden takia. En tiedä, mahtoiko kuusikymppinen herra loukkaantua, kun sanoin että tässä rapussa on vain viisi vanhaa ihmistä, kukin omassa luukussaan; mitäs meteliä siitä syntyisikään. En lisännyt mutta ajattelin, että onneksi meillä kaikilla viidellä kuulo tuntuu olevan tallella, ettei ole tarvis kiduttaa muita television mökällä. Meillähän vanhassa Hgin kodissani talon isännöitsijä terrorisoi television huudolla kokonaista kadunpätkää niin että ohiajavat autoilijatkin säikähtivät.
Onhan tässä muutakin sosiaalista elämää ollut. Juttelin pihalla koirien ja kissojen metkuista viereisen rapun rouvan kanssa. Hän kertoi kissasta, joka ilmestyi heidän aittansa portaille maalla. Katti palautettiin kotiinsa, mutta se karkasi uudelleen. Sama toistui neljästi, kunnes tämä rouva päätti suosiolla pitää kissan.
Vastaava tapaus monenteen potenssiin sattui veljeni kissalle, joka hävisi kolmeksi ja puoleksi vuodeksi Kauniaisissa. Mutta se on jo toisen kauhukertomuksen aihe. - Minä sain jonain lapsuuden jouluna lahjaksi nukenmallisen hajusaippuan. Sunsilk-nimen minäkin muistan, samoin Sunlight-tankosaippuan. Mäntysuopaa käytettiin mattopyykillä. Aika huolettomasti vesiä pilattiin. Meillä maalla oli herkkiä pikku metsälampia, joissa kyläläiset pesivät hevoskuormittain maatalouden likaisia säkkejä. Lammista saivat myös käytöstä poistetut lumput ja patjat viimeisen leposijansa.
Tuo jätehuolto oli Hgissäkin kummallista: rapussamme oli roskakuilu jonne likaämpärit tyhjennettiin. Talkkari sitten kellarissa lapioi moskan kottikärryyn ja vei roskasäiliöihin pihan perälle. Eipä ollut mikään viihtyisyyden keidas se kivikylän piha. Rottiakin vlisi jätteiden äärellä. Ei ihme, että talonmies oli aina vihainen.
Purkan sijaan natustelimme parafiinisia joutsenia, joita sai kempsukaupasta. Tai jos ei ollut varaa niitä ostaa, kaivettiin pikeä asfaltista. - En voi mennä takuuseen, että "kotisaunani" 40-luvulla olisi ollut nimeltään juuri Wellamo, mutta sillä nimellä sen muistan. En ole netistäkään löytänyt muistolleni vahvistusta. Joka tapauksessa sauna oli Hietaniemenkadun ja yhden pikkukadun, olisiko ollut Lapuankatu, kulmauksessa, vierellään akvaariokauppa ja lähituntumassa myös leikkikenttä, kaksi koulua: Arkadiankadun yhteiskoulu ja Koelyseo.
Ei kai mahdotonta ole sekään, että muistan Wellamo-nimen oikein, mutta kuudessa vuosikymmenessä on saunalle tapahtunut paljon, muuttanut uusiin avarampiin tiloihin ja viime aikoina modernisoitu oikein kylpyläkeskukseksi.
Elokuvassa "Täältä tullaan, Elämä" käytiin siinä akvaariokaupassa. Jussi möi sinne marsunsa ennen kuin päätyi vartijan ahdistelemana surmanhyppyyn makkaratalon kaiteelta. - Oikaisu
Wellamo olikin sen saunan nimi. Vellamonkatu on ihan muualla. Tämä oli Hietaniemenkadun kulmassa lähellä Mechelininkatua. - Minä oli jo alle kymmenvuotiaana kuusihenkisen perheemme vakituinen tiskari. Kesällä maalla otti joskus voimille, kun ämpärit piti hinata vinttikaivosta ylämäkeen. Kuitenkin muistelen noita aikoja syvän nostalgian vallassa. Tiskaus kahdessa vadissa sujui iskelmiä renkutellen.
Sota- ja pula-ajan Helsingin kodissa oli jo ns. mukavuudet, mutta peseytyminen ei ollut helppoa, koska kaupunki sulki välillä kuumavesihanansa kokonaiseksi viikoksi. Siihen tuli avuksi yleinen sauna Vellamonkadulla. Sauna oli tulikuuma ja pesuhuone vastaavasti jääkylmä. Siellä keskellä pakkasen? huurua makasi laverilla joku nainen kylvettäjän kynsissä. Matka puhtaana tyttönä tukka märkänä kotiin oli onneksi vain sadan metrin pituinen. - Kuulepas, tuhansissa mökkitalouksissa lutrataan edelleen pesuvatien kanssa, eikä sitä koeta edes noloksi.
Saapa nähdä, nyt kun peseytymisestä puhutaan, kummalta saan tästäkin kommentista pyyhkeitä, edsonilta vai Wholta. - No huh huh, onneksi et huomannut sitä vielä törkeämpää. Eihän tuo manitsemasi mitään ollut näin kusipäiden kesken.
- Edelleenkin kysyn, eivätkö miehet sitten puolusta toisiaan.
Tunteikkaaseen kommenttiin vastasin samalla mitalla. Minä hallitsen monia tapoja käyttää kieltä, ja täällä sivistyneempi kielenkäyttö menee valitettavasti hukkaan. Sitä paitsi minua on täällä kautta aikojen pilkattu hienostelusta. Nyt menin rahvaan tasolle.
Olet sinä kanssa yksi juoruämmä. - Hauska lause tuo vaaka värikkään jne. Luin ensin, että puhutko värikkäistä vituista. Ämmälläsi on tod.näk. aika vaalea.
- Ai että miehetkö eivät pidä toistensa puolta???
- Vaihda nopeasti akkaa. Ota nuorempi salilla kävijä.
- "Älylliselle keskustelulle". Mikä se on ja missä.