- Kyllä minun täytyy armahtaa sinua ressukkaa, ettet joudu kahta viikkoa harrastamaan yksinpuhelua. Tympii kai ne omatkin sanat joskus, vaikka (lainattuja) viisauksia vilahteleekin joukossa.
Päätä nyt jo vähitellen, kumman uskot loukkaavan minua enemmän, haukkuminen psykopaatiksi vai P-Karjalan eri kuntien läskiprinsessaksi. Mikäs siellä Liperissä sinua riepoo? Ollessasi voimissasi ja järjissäsi kirjoittelit humoristisesti Viinijärven Väinämöisestä.
Huumorihan se ensimmäiseksi lähtee tuossa taudissasi. - Mahdat olla aika paksukainen, kun tarvitset puoli tusinaa pöytätuuletinta parinkymmenen asteen "helteeseen". Meikä ei tarvinnut ensimmäistäkään, mutta ympärillä olikin kunnon hirsitalo, sata neliötä kahdessa kerroksessa. Kaikki omassa käytössä.
Oma syys kun et satsaa kunnon asumiseen, vaan kärvistelet tunkkaisessa yksiössäsi kesät talvet. Ei ole Mätäojastakaan viilentäjäksi. - Siellä pikkukaupungin Tipulassa, Impivaaraksikin sanotussa, ei sekajuhlia suvaittu. Kerran yritettiin mutta ilta päättyi katastrofiin, kun reksi äkkäsi jonkun parin suutelemassa. Reksiä myöten kaikki opettajat olivat "vanhojapiikoja", ammatilleen omistautuneita, kurinpidollisesti suuntautuneita. Kerran (siihen jälkimmäiseen Tipulaani) palkattiin sijaiseksi komea nuori miesopettaja, joka ei kuitenkaan pitkään viihtynyt; kunhan sai ensin isketyksi koulun kauneimman tytön.
Oman "siippani" löysin minäkin nuorena. Kuusitoistavuotiaana tanssin ensitanssin yhteiskoulun hipoissa ja siitä parin vuoden tuumaustauon jälkeen aloin vakituisen seurustelun silloin armeijan harmaissa kulkevan naapurikauppalan pojan kanssa. Oli ne herttaisia aikoja. - Tyttönormaalilyseo oli ollut vuodesta 1924 Runeberginkadulla. Sitä ennen kai Bulevardilla ja sen jälkeen Etelä-Haagassa ja nykyään Viikissä. Aikanani, v. 1950 sinne pyrittiin kansakoulun neljännen luokan jälkeen pääsykokeilla. Koulujärjestelmä oli siis hiukan erilainen kuin nyttemmin. 70-luvulla tapahtui suuri peruskoulu-uudistus, joka kävi läpi Suomen alkaen Lapista ja päättyi Helsinkiin.
Samalla loppui tyttökoulujen aika. Minä olin kyllä tyytyväinen, että sain opiskella pelkkien tyttöjen kesken. Varsinkin pikkukaupungin tyttölyskassa oli rauhallista, kun ei ollut poikia häiriköimässä.
En ole seurannut, missä käytössä tyttönorssin talo siinä Runskin kentän laidalla on nykyään, liekö liittynyt vieressä olevaan Kauppakorkeakouluun. - Olemmekohan S24:n oikeassa osiossa? No, täällä parinkin ulostuskeskeisen ketjun välissä yritän inistä kommenttini naisten koulukeskusteluun.
40-luvun lopulla oltiin vielä ns. sukupuolierottelun aikaa. Jos veljeni oli laitettu poikanorssiin, ilman muuta tyttö kuului tyttönorssiin. Sinne pääsinkin, rimaa hipoen; maantiede oli tehdä tenän pääsykokeissa. En muista millainen silloinen Euroopan ja maailman kartta oli, vaikea ja monimutkainen se on ollut aina.
En ollut tasaisen hyvä oppilas, varsinkaan sen jälkeen kun perheeni hajosi. Otin varhaisnuoruudestani kaiken irti. Ja jos sitten jouduinkin muuttamaan pikkukaupunkiin äidin töiden vuoksi, ei se minua hetkauttanut. Sitä paitsi vaihdossa tuli eteen toinen liki tyttönorssin veroinen tyttökoulu. Viipurista muuttaneen evakkokoulun opetus oli yhtä pätevää ja maikat vielä tarmokkaampia "muijia" jos mahdollisia kuin olleet ennen sotia rakkaassa kotikaupungissaan. Maikat jos mitkä säilyttävät tyylinsä. - Ulvova myllärimme, The Roaring Forties, on kova kieltämään.
Minäkin otin juuri päikkärit korvaamaan huonoa yöunta. Uneksin pulikoivani lapsuuden kesäjärvessä. Uinti tietää vapautunutta oloa, tiiä häntä sitten. - Hyvä että annoit Kadotuksen äänen kuulua. Pirukin kiittää.
- Tottakai minua toivotetaan tervetulleeksi, ja majoituspaikan saisin ainakin kolmen eri naisen luota, kaikki ovat yksinasujia.
Pitkä matka ei vain houkuttele. Koiran kanssa kuumassa junassa vaihtoineen seitsemän tuntia, huh.
Huomasin muuten, että täysin asiallinen kanavajuttusi "tuolla" oli otettu vastaan hirveällä viharyöpyllä. On joillakin tunteet herkässä. - Puoleltapäivin alkaa porottaa ja kestää auringonlaskuun.
Ovatko nämä karjalaiset niin seurallisia kuin luulin? Ihana vihreä takapiha on täysin vaikka käyttöä. Vanha harmaa penkki könöttää tyhjänä, samoin minun partsilta tuomani istuin.
Naapurini ja ystäväni soitteli aattoaamuna, että iltapäivällä kokoontuvat istumaan ja nauttimaan. Voi että tuli haikea mieli. Yli 40 v ehdin minäkin siellä juhlia.
Mutta tämä on tätä ja se oli silloin - Kenenkähän elämään tuo lisärvoa ulostamisensa
kuvaaminen: minne, missä milloin ja miten haisee ihmisten jaloissa.
Onko löysää vai perin vetelää.
Ketä toisten paska kiinnostaa
ellei itse oli suuri paska? - Miralle
Robon mieltymykset taitaa olla likaiset
tai ratkaisut liian pikaiset,
tai ehkä miehistä hän tykkää ja siksi naisille 'eitä' lykkää.
Mitäs me iloiset tytöt siitä huolitaan,
ollaan niin kuin ei oltaiskaan.
Kesä jatkuu, uudet tuulet puhaltaa,
uutta satoansa kantaa maa.
Ei meidänkään kieltä kukaan saa kahlita,
hempeitä tunnelmia vangita.
Hip hurraa! - Kyllä kerrostalon parvekkeenkin saa viihtyisäksi vähällä vaivalla. En ole puutarhuri, saati sitten pienviljelijä. Pienpienviljelijäksiköhän voisi sanoa ihmistä, joka saa aikaseksi kaksi elävää kukka-astelmaa ja niitä täydentämään lukuisan määrän ikivihreitä köynnöskasveja? Suurin ja ainoa ongelma partsilla - keski- ja iltapäivän kuumuuden ohella - on siellä istuvan inehmon näkyvyys kuin tarjottimelle vastapäisten katsottavaksi. Nyt se pulma on poistettu. Otin taas käyttöön puisen ristikon ja ripustin siihen nippareilla monta ruukkua 'kastelematta kauniita'. Näin sain aikaan tiheän verhon, jonka läpi aurinko ei pilkota eikä ihmissilmä vakoile, olenko säädyllisissä pukeissa vaiko en.
- Luuletko että me muutkaan kirjoitamme tai luemme hampaat irvessä? Välillä myös noidumme railakkaasti ääneen.
- Yritin katsoa Stanhopea, mutta sen rouvan tomera höösäys alkoi ärsyttää. Siirryin pikkukanavien puolelle paisetohtorin seuraan. Havahduin horroksesta vasta puolilta öin, kun siellä oltiin menossa lihavuustohtori Now:n vastaanotolle Houstonissa. Nämä kaksi ovat mielestäni asiallisia tohtorisihmisiä toisin kuin viihdesarjojen lääkärimannekiinit. Varsinkin Nowtsadan tai Nowratsan? on hieno tyyppi: kehtaa vähän toruakin potilaita, että vähempikin kuin viisi annosta pikamättöä päivässä riittäisi elossa pysymiseen.
- Calvados
Se että kimpannuin siitä 'kädettömästä', johtui siitä että kyseinen adjektiivi on asiallinen ainoastaan käytettäessä - ironisessa mielessä - omasta itsestään, muihin suunnattuna se on raskasta pilkkaamista. Olisiko tämä Ali ollut mustasukkainen sinusta? Vai miksi hän katsoi oikeudekseen pilkata tuntematonta miestä?
Olen toki aina huomannut, että tuon sanan käyttäjä ei pidä suurtakaan väliä sillä, mitä sanoja hän kiihkoissaan käyttää muista ihmisistä.
Voi, nyt tulee lauantain toivotussa a-mummun lemppari Suviserenadi. Koskas nyt jos ei juhannuksena! - Vielä tuosta edsonin katsomasta Piiat-elokuvasta. Tavattoman kiinnostava mutta uni kai voitti...
Yksi kymmenistä savolaisserkuistani tuli Helsinkiin piikomaan 1950-luvulla. Se oli yleensäkin ainoa keino maalaistytöille päästä työelämään. "Eevaa" onnisti: työnantaja oli tunnettu pankkimies, josta hänellä ei ollut pahaa sanottavaa. Saimme kutsun häihin "linjoille" aika piankin; elämänkumppani oli löytynyt.
Sittemmin jo 60-luvulla serkkuni tuli, silloin asuimme Kouvolassa äitini uuden työpaikan takia, meille lastenvahdiksi. Oli ihmeellistä että koulusta tullessa asunto oli viimeisen päälle putsattu ja kliinattu. Pullat pellillä paistamista vailla.
Opin jo silloin, että ihmisen arvo ei ole mitenkään kiinni hienosta koulutuksesta. Niin sanottu ja pilkattu sydämen sivistys ratkaisee. - Ikäkin aiheuttaa se, että mitään loistavia elämyksiä, saati uusia nerokkaita oivalluksia tästä melko tasapaksusta vanhusten elämästä tuskin saamme. Hyvästä kirjallisuudesta toki jää mieleen ajatelmia, samoin tv-ohjelmista, mutta kätkemme ne kultajyvät sisimpäämme; en ole ollenkaan varma, tekisikö upea kohtaus kirjasta/tv-ohjelmasta saman vaikutuksen tänne tuotuna, siksikin että keskustelun alati liikkuva virta ei salli pysähtyä tietyn kommentin ääreen "märehtimään", vaan on kiiruhdettava eteenpäin.
- Minun mielestäni täällä ei varsinaisesti keskustella, ennemminkin jokainen kertoo omista asioistaan. Eikä se ole sen huonompi tapa kuin määrätyistä faktoista vänkääminen. Naisilla ei ole samanlaista hinkua puolustaa mielipiteitään kuin miehillä, ainakaan näin kevyessä yhteydessä. Tämän ajanvieteosion nimeksi sopisikin paremmin rupattelukerho kuin keskustelu.
Kyllä sovulla on tietty funktio näissä vapaa-ajan jaarituksissa, olkoonkin että pidetään tyhmänä, jos ei hampaat irvessä ole "jotakin mieltä". Itse olen sen verran temperamenttinen, että en niele tahallisia loukkauksia taholta, jolta niitä säännönmukaisesti lävhtää näkyville tuolla toisessa ketjussa. Sovussa itsensä ja muiden kanssa oleminen jää silloin toiseksi. Pannaan kova kovaa vastaan. Paha mielihän siitä tulee, kicksien saamisesta ei kannata puhua edes leikillään.
Henkilökohtaista kypsyyttä täällä tuskin kannattaa toisista arvailla. Nämä pikku naljailut kattavat sentään vain jonkun prosentin käyttämästämme ajasta. Muun ajan vietämme muilta onnellisesti piilossa. - Lauttasaarelaista asumista mainostaa eräs isä tuolla toisessa ketjussa. On se hyvä että jonkun pyrkimykset ja pyrkyryys ovat saavuttaneet niin "kovan" tason. Kai sillä saa kompensaatiota omalle kurjalle lapsuudelleen jossain Etelä-Karjalan korvessa.
- Wholle
"Kahden hengen välinen"???
On täällä muitakin taistelupareja ollut. Parempi että lukisit aidantakaiset tarkkaan, niin huomaisit että siellä ollaan koko ajan ärsytysmoodissa. Vihjailut itätuuliin, vihaisiin akkoihin, persujahtaajiin jne. Ei ihan tappavaa, mutta tarpeetonta, vaikka tiedämmekin motiivin olevan syvä yksinäisyys.