- Karhu oli luultavasti erauspentu, jolla tarkoitetaan vuoden kahden ikäistä eläintä. Ne ovat niitä joista emo ei enää huolehdi uuden pentueen saatuaan. No tulipa äkäinen opetus sillekin nuorelle nallelle, että ei pidä mennä kahtakymmentä rekikoiraa haastamaan.
Karhujen torjumiseksi kantsii poistaa kaikki houkutteleva pihapiiristä, ei jättää ruokaa kuistille jne.
Jonkinmoinen tuuli täälläkin puhaltaa, mutta lempeä. - Meilläkin oli tuo telttakausi ennen kuin "vaurastuimme" niin että oli varaa asuntovaunuun. Olimme vielä lapseton nuoripari, joten sopu Sovussa säilyi viikon parin Suomen matkoilla. Iisalmessa yhdistimme huvin ja hyödyn. Kävin vanhainkodissa haastattelemassa savolaisia, omaa äidinpuoleista heimoani, suomen kielen murretutkimusta varten.
Lappia emme Kemijärveä pohjoisemmaksi päässeet. Auton rämä teki tenän ja juutuimme pitkäksi aikaa jonkun kyläkorjaamon takapihalle. Olihan reissu mutta mielellään niitä aikoja muistelee.
Paitsi se Kuusamon karhu säälittää edelleen: iso karhu pienessä häkissä turistien kiusattavana. Nythän siellä Rukan suunnalla on onneksi suurpetokeskus, jossa karhuilla kunnolliset oltavat teeveestäkin tutun karhumiehen huostassa. - "Jos eksyy itärajan tuntumassa"
On täälläkin tiet ja tienviitat. - Karhuista vielä sen verran, että juuri yöllä tyttären koiratarhalla oli vieraillut pikkunalle. Sai lentävän lähdön kun punaisista mökeistä singahti lauma ulvovia paholaisia...
- Minun nähteni on paljasteltu sekä metsässä että kadulla. iljettävin juttu sattui Korkeasaaren lautalla, jossa pikkuveljen kanssa osuimme namusedän viereen istumaan. Eikös äijä ala kaivamaan kalua esiin, minun tyrmistykseksi, veljen ihmetykseksi: miksi se näyttää tuota meille, kymmenvuotias aprikoi.
Noissa nainen ja karhu -tarinoissa oli vahva uskomuspohja: naisen pylly on mahdeista voimakkain ja pelottaa pedotkin tiehensä. - Hesarin Koti-osiossa on pätevä juttu karavaanarista, joka on vuodesta 2014 budjannut kuusineliöisessä assarissa, vetovaununa Hilux. Seuranaan hänellä on eläköitynyt alaskanhusky jonka ainoa huono puoli on, ettei se hauku ihmisiä, eläimiä kylläkin. Epäsovinnaisia asujia on eräoppaissa muitakin. Vapaudenkaipuu ylittää mukavuudet. "Jos asuu omakotitalossa Espoossa, koko elämä on sitten omakotitalossa Espoossa," mies sanoo.
Minäkin viihdyin meidän Soliferissa hyvin, tosin kun oli kolmehenkinen perhe, ja en itse saanut päättää, minne suunnataan, niin ei se oikein sujunut kuin osalomaratkaisuna. - Mitäs se sananlasku otson kohtaamasta alastomasta naisesta sanoikaan? Toiko se hyvää vai huonoa onnea. Teillä siellä "Susirajalla" kysymys on teoreettinen, täällä varsinaisella susirajalla todellinen.
Ollaan nimittäin karhuseudulla, ei yksin rajalla vaan keskellä: täällä on pellolla ruokailevien karhuperheiden katselusta valtatien varressa tullut varsinainen nähtävyys. Ihan on pitänyt autoja hätistellä liikennettä haittaamasta.
Tyttären karhubongukset ovat rajoittuneet erauspennun jalanjälkiin. Ja nekin talvella. Mutta kuka tietää, olisiko sitten kin viisasta saunoa ja mennä uimaan vartioituna? Vakseja rentään riittää. - Kyllä tuo Joanna Lumley, Todella upeeta -sarjastakin tuttu näyttelijä, on mielestäni television paras matkaopas. Katsoin juuri hänen Karibian-matkaansa, jolla hän rakastettavan kauniisti tutustutti meidät Kuuban ihmeisiin ja ihmisiin. Siellä tulivat vastaan niin katutason rumbataiturit, hevoskärryissä köröttävät perheet, pyhällä hengellä liikkuvat jenkkirassit, turisteille tehdyt huikean hintaiset rantamajat tupla-altaineen (meri toisena) ja muovikaislakattoineen. Kaikkialla kiehui latinalainen elämänilo. Mitään sosiaaliraporttia Joanna ei harrasta - onneksi. Ohimennen ja luontevasti mainittiin huumeiden saatavuudesta, ja vallankumouskin kiteytyi nuorena kuolleen Chen kauniiseen kuvaan.
Televisiossa on muitakin hyviä 'travellereita', muun muassa se paksua vuosisadan vanhaa opaskirjaa kanniskeleva junamatkailija, en muista nimeä. Mutta Joannassa, 73 v. on oma veikeä naisellinen tenhonsa, joka saa kaikki syömään kädestä, kuten senkin mangrove-juurakoissa elelevän jyrsijän, joka tuli töllistelemään ulkomaan elävää.
Olin aikaisemmin jokin vuosi sitten lumoutunut Joanna Lumleyn Egyptin kierroksesta. Siitäköhän tuli mieleen eilinen elokuvavalinta.
Yleensä menen aikaisin nukkumaan mutta nyt huomasin, että uusintana tulee Muumion paluu!Halvahkoa rymistelyä se oli alusta loppuun, mutta elokuvan tehosteita saattoi vain ihailla. On tarvittu yksi ja toinenkin digivelho saamaan aikaan oikean taistelun tunnun, kun muinaiset Skorpionijumalan, koiranpäisen Anubiksen ja milloin kenenkin tuhatpäiset sotajoukot ryntäsivät maan alta taistelemaan hautojensa häpäisijöitä vastaan. - Minullakin on jonkinlainen korkean paikan kammo. Johtuneeko lapsuuden tapauksesta, kun talon katolle kiipeäminen aiheutti elämäni rankimman selkäsaunan.
Yksitoistakerroksisen kotitaloni ylimpänä oli kattoterassi, josta lähtivät vielä portaat katon lapetta pitkin harjalle. Tänne vajaan metrin levyiselle katonharjalle kiipesimme joukko talon lapsia, mukaan raahattiin jonkun "vahdittava" parivuotias pikkusiskokin.
Se oli mahtava kokemus. Kadunvarren ja läheisen hautausmaan puut näyttivät ihanalta vihreältä matolta alhaalla. Siellä kuljimme peräkanaa koko pentulauma, mutta pian toki kepposemme huomattiin. Kakaralauma ongittiin varovasti alas terassille ja rangaistiin. Sen jälkeen koko kattoparveke suljettiin, ettei sinne enää päässyt.
Vuonna 1938 rakennettu talo on vieläkin yksi Töölön kauneimpia maamerkkejä, mutta onkohan kattoparveketta vieläkään avattu. Siihen aikaan se palveli mattopartsina, nyt sille saattaa olla vaikka mitä viihdekäyttöä.
Kattoparvekkeella ennen sen sulkemista katsoimme Hietaniemeen menevät hautajaiskulkueet, mm. Paasikiven ja Marskin, ja jo sotavuosina olimme seisoneet siellä perhekunnittain ihmettelemässä meren takaa näkyvää loimotusta. Todistimme omin silmin historiallista tapahtumaa, Tallinnan tuhopolttoa. - Sain pelastetuksi pikkuveljen hukkumasta. Myöhemmin kun tuli riitatilanteita muistutin "urotyöstäni".
Miehenikin pelastin, kun tämä lähti humalatilassa uimaan liian pitkän matkan. Se oli enemmänkin vaistonvarainen toimintaa.
Tällaisia sankaritöitä osuu jokaisen kohdalle. - Edsonille tämän metropolin paikallisliikenteestä:
Ei se potkulauta vaarallinen ole, siinä on neljä pyörää ja kaksi lautaa. En vain ole keksinyt sille parempaakaan nimeä. Potkupyörä on oma lajinsa, niitä näki stadissakin. Googlaa 'Esla' niin saatat nähdä kuvan sitä vempeleestäni.
Täällä kulkee lisäksi kimppakyyti, jolla on tarkat aikataulut. Se palvelee lähinnä tuolla kylillä asuvia, joilla on kerran viikossa asiaa tänne kaupunkiin. Mutta mitään sellaista, johon hypätä pysäkiltä noin vaan, ei ole.
Enemmän minua harmittaa tuo junaliikenne nyt kun muualla Suomessa satsataan siihen miljoonia, ja täältä pääsee kerran päivässä yhtään minnekään. Sekin "lättähattuvuoro" on aina kiikun kaakun, lopetetaanko sekin.
Kaksi kertaa olen joutunut käymään Joensuun keskussairaalassa ja molempiin olen oveluutta käyttäen saanut kinuttua itselleni kelataksikyydin. Bussit kun eivät nekään kulje sinne kuin pari kertaa päivässä. Ja perillä karsea mäki kiivettävänä.
Muille siitä pikkulapsen muistista:
Muistan elävästi maanneeni tyhjässä kylpyammeessa kauhean jyrinän keskellä. Ei sitä kukaan ole voinut panna muistiini. Olin neljä ja Helsinkiä pommitettiin. Olin jäänyt yksin kotiin ja oli varoteltu että jos tulee hälytys, mene kylppäriin, koska se oli kauimpana ikkunoista. - Minun ei tarvitse olla terroristi eikä virhevihree, jos vähennän kulutusta. Se on helppoa, kun polvi on tuskin kävelykunnossa ja kaupat kaukana.
Tuosta "nojatuolifillarista" tuli mieleen, että täällä kun ei ole julkista liikennettä, näkisittepä minkälaisilla härveleillä vanhukset kulkevat. Alin pilkkaama "potkulautani" on niistä hienommasta päästä. - Elämä on liian lyhyt tuhlata liian vaikeisiin kirjoihin. Entäs sitten jos kahlaakin läpi tuollaisen mammutin, niin keneltä siitä saa sulan hattuunsa?
Muistan nyt jo edesmenneen tyypin joka lueskeli yliopistossa sekalaisia aineita pääsemättä missään puuta pitemmälle. Yksi ylpeyden aihe hänellä oli: hän oli lukenut Volter Kilven Alastalon salissa ja ilmeisesti jotain siitä ymmärtänytkin. Minua eivät jotkut laivanvarustajien jaaritukset kiinnosta, joten en tuohon möhkäleeseen ole yrittänytkään tarttua.
Nyt kun kirjaston lainauskin on avautunut, oli ihana mennä tutkailemaan uutuushyllyjä. Ennakkoluuloton selailu sai palkkansa, kun käsiin osui nelikymppisen Antti Halmeen kiitetty esikoisromaani Saattaen vaihdettava. Jokainen rautatien varsilla liikkunut tietää, mistä tuo sanonta on tuttu, mutta tässä se sai uuden merkityksen. Veturinkuljettaja joutuu saattohoitokotiin, jossa häntä käy vapaaehtoisena katsomassa nuorempi mies. Kuolevan viimeinen toivomus olisi tehdä laskuvarjohyppy, mutta kun hän ei siihen enää itse notkistu, hän velvoittaa nuoremman sen tekemään sekä sairaan iloksi videoimaan. Ihan arkipäivään ankkuroitu romaani voi antaa lukijalle kihelmöivän jännityksen tuokioita. - Eikä minua harmitakaan muu kuin sinulaisesi öykkärit, jotka saadakseen vipinää tylsään elämäänsä ottavat ihmisiä hampaisiinsa ihan huvin vuoksi keksimällä näille tekaistuja "rikoksia". Toivot tietysti että me haukkumasi naiset itkisimme vuolaasti tai ainakin olisimme noloudesta hipihiljaa. Mutta sattumalta minä en ainakaan ole se nainen joka vaikenee seurakunnassa. Ehkä sinä sata vuotta sitten olisit saanut "kapteenin kaluunoillasi" jonkinlaista arvovaltaa, mutta tänään koulutettuihin naisiin, asemasi ei tepsi, varsinkin kun se näyttäytyy lapsellisen typerinä henkilöön menevinä piikittelyinä. Ymmärrän, että katkeruutesi kumpuaa siitä että sinut on jätetty yksin. Peiliin katsominen voisi olla paikallaan sinullekin.
- "Sitähän (sinun väittämistä huijariksi) esimerkiksi tämä meidän säännöllinen rikkituulonen on yrittänyt jo viitisentoista vuotta, sen jälkeen kun sai lainalla hankittua tabletin itselleen ja vapauduttua pilkun siiretlytyöstään mitä oli uskollisesti tehnyt ilman pilkunkaan virhettä edelliset 50 vuotta kirjanpainajan latomossa. Siitä sitten muodostui lopulta persoonansa kadottaneeksi ilmiöksi, millaista tai millaisia käytetään harmin tai epäonnistumisen kuvauksina ilman henkilöä." (Osasitpa erinomaisen epäselvästi muotoilla viimeisen lauseesi.
Sori vaan, vaikka toki latomoissakin jouduin käymään tarkistamassa joitain toimittamiani lehtiä, vielä eläkkeelläkin ollessani, varsinaisen leipätyön tein kustantamon konttorissa, jossa tehtäväni ei ollut pilkkujen viilaus - se homma kuului kustannustoimittajille - vaan kertoa yleisölle miksi meidän kirjat olivat heille hyödyllisiä. Sanalla sanaen mainostaa. Aika hyvin sanoma perille menikin: juuri minun aikanani hyvä kirjallisuus ja ahkerat lukijat tekivät meistä pohjoismaiden suurimman kustantajan. Ei kovinkaan epäonnistunut elämäntyö minulla. Entä itselläsi? - Haisee ihan Ali Baban haaremilta.
- "Taas jää impersonoiduille susille aikaa ilmaista itseään omalla ilmentymällään ilman persoonaa vaikka taas koko yö ulvoskellen yksinään."
Mitä ihmettä niistä korpimailla ulvovista susista kirjoittaa arka mies, joka paitsi vihaa koiraeläimiä, myös pelkää kinttujensa kastuvan, jos joskus erehtyy kehäkolmosen taakse? Pelkkää suotahan siellä on lakeerikenkäiselle.
Mätäojan seudun kolmen koivun takaa on hyvä järjestellä Suomen asioita. Oletko koskaan käynyt oikeassa metsässä? - Minun pitäisi varmaan olla pari vuotta täältä poissa, että se vanha vainooja unohtaisi minut ja kirjoittelisi harmittomia tiedejuttujaan ilman että ajatuksensa koko ajan harhautuu tietylle taholle kostomielessä.
Nyt voinkin ilmoittaa, että suosta minulle ei kannata enää piruilla, sillä vaihdamme tyttären kanssa kesäksi asumuksia ja muutan ylös vaaran rinteelle. En tietenkään kenenkään ulkopuolisen somehullun takia, vaan ihan käytännön syystä. Siellä korkeammalla olevalla talolla pesii mahdoton määrä lintuja ja muita eläimiä, jotka ovat isoille koirille liian suuri houkutus. Pikkukoirani, se ripuloimaton, ei eläinten pesistä piittaa, vaikka terrieri onkin. Ei 12 v. vanha viitsi vaivautua.
Jos tietäisin, että täällä ei kytätä jokaista ulostuloani, laittaisin mielelläni pari harvinaista valokuvaa suomme miniatyyrikukista. - Vastauksia vihjailuihin joita erään heppoisan "tiedemiehen" on pakko harrastaa pystyäkseen olemaan ns. niskan päällä itseään vanhempaan naiseen.
Rajaseudulla asun, mutta terveysasemalle on matkaa vain puoli kilometriä.
Koiralle tulee harvoin ripulia jos sitä ruokitaan oikealla tavalla. Jos maha vaivaakin, se pyytää ulos ennen kuin vahinkoa on ehtinyt tapahtua.
Olen pahoillani jos olet tavannut vain huonosti hoidettuja koiratapauksia ja jos itsellesi lyhytkin matka lääkäriin on liian pitkä. - Nimimerkitön ulostuloni torpattiin, kun yritin ehdottaa (kelle?) että vanhoja kuunnelmiakin (mitä helvettiäkin ne ovat), että äänikirjat voisivat laittaa kuuluville sen kuunnelman. joka aiheutti pikkuveljeni romahtamisen itkuun matolla kotonamme 1957. Siinä kuunnelman aihe, jossa joukko ihmisiä jäi jäälautalle ilman tietoa pelastumisesta. Joillakin on empatiaa. joilllakin ei. Myös Harry Martinsonin Molukkien luotsi on jäänyt mieleen minulle, vähän isommalle tytölle.