Arto777

Vapaa kuvaus

Aloituksia

852

Kommenttia

7730

  1. Saa nähdä poistavatko evoluutio uskovat nyt tämän kirjoituksen
  2. Tiesitkö, että täplä-, juova- ja ruskohyeenat ovat tunnettuja niiden luut-murskaavista leukavoimistaan?
    Nämä hyeenat voivat tuottaa parhaimmillaan karkeasti 9000 newtonin purentavoiman. Ne kykenevät murtamaan auki kirahvin 7 cm halkaisijaltaan olevan jalkaluun. Hyeenat ovat suunniteltu jykevillä leukalihaksilla ja erityisellä holvauksella suojaamaan niiden kalloja näitä suuria voimia vastaan.
    Tiesitkö, että hyeenat ovat myös päänsärky evolutionisteille? Ne eivät vaan sovi heidän tavalliseen evoluutiopuuhunsa. Samalla kun hyeenoilla on monia kissojen ja jopa sivettikissojen käyttäytymispiirteistä, niillä on myös monia samankaltaisuuksia koiraeläinten kanssa. Siksipä hyeenat ovat luokiteltu omaan heimoonsa – Hyeanaidae. Tämä oli kuitenkin vasta sen jälkeen, kun evolutionistit olivat virheellisesti liittäneet ne muihin ryhmiin.
    Hyeenan samankaltaisuudet kissojen, koirien ja sivettikissojen kanssa eivät kuvasta yhteistä alkuperää, vaan sen sijaan yhteistä suunnittelijaa. Hänen voidaan sanoa erityisesti suunnitelleen selvät eroavaisuudet erisukuisten olentojen välillä tehdäkseen tarkoituksellisesti tyhjäksi yritykset naturalistisille selityksille (Room. 1:20).

    https://urly.fi/3tRn
  3. Evoluutio, luominen ja tiede on monipuolinen tietopaketti koko evoluutio-luominen-kiistan laajasta kentästä. Siitä opit, mikä selvä ero on tieteellä ja ”tieteellä” – eli empiirisillä luonnontieteillä ja evoluutioteoriaksi kutsutulla tutkimusalalla, jonka väitetään olevan tiedettä, vaikka todellisuudessa kyse on yrityksistä selittää elämä ja sen historia (1) ”muinaisjäänteiden” tulkinnalla ja (2) tämän päivän havainnoista tehdyillä johtopäätöksillä.
    Lukiessasi opit kemian ja informatiikan perusperiaatteita ja ymmärrät, miksi luonnolliset, ohjaamattomat prosessit eivät voi mitenkään eivätkä koskaan synnyttää geneettisiä ohjelmia, DNA:ta tai proteiineja – monimutkaisista solukoneista, kuten ATP-syntaasista puhumattakaan.
    Kirja paljastaa totuuden siitä, mitä on evoluutioteoreetikkojen väite ”evoluutiosta silmiemme edessä”. Se osoittaa myös, että emme polveudu eläimistä (ja että esim. "käteväihminen” oli ”pieni mies, jota ei lopulta ollut olemassakaan”). Vaikka ihmisillä ja eläimillä on monia yhteisiä fyysisiä piirteitä, merkittäviä eroja on kuitenkin niin paljon, että vallitsevaa teoriaa joudutaan yhä pönkittämään vetoamalla mm. väitteisiin selkärankaisten alkioiden ja eturaajojen samankaltaisuuksista, surkastuneista elimistä, ”huonosta suunnittelusta” jne.
    Kirjan luettuasi osaat perustella, miten evoluutioteoria ja havainnot ovat ristiriidassa: elämä kehittyi ”väärinpäin”. Kumpi on oikeassa, teoria vai havainnot? Kirjan syventävistä osioista löytyy lisäevästä tiedonjanoisemmille. Opiskelijoille kirja on hyvä varustus oppilaitosten ja median kautta leviävää, kristinuskolle tuhoisaa darvinismia vastaan.
    Kirja on kirjoitettu lukiolaisille, mutta se sopii mainiosti kaikille oppimisesta kiinnostuneille tasosta riippuen jo peruskoulun yläasteikäisistä alkaen.
  4. Evoluutio, luominen ja tiede on monipuolinen tietopaketti koko evoluutio-luominen-kiistan laajasta kentästä. Siitä opit, mikä selvä ero on tieteellä ja ”tieteellä” – eli empiirisillä luonnontieteillä ja evoluutioteoriaksi kutsutulla tutkimusalalla, jonka väitetään olevan tiedettä, vaikka todellisuudessa kyse on yrityksistä selittää elämä ja sen historia (1) ”muinaisjäänteiden” tulkinnalla ja (2) tämän päivän havainnoista tehdyillä johtopäätöksillä.
    Lukiessasi opit kemian ja informatiikan perusperiaatteita ja ymmärrät, miksi luonnolliset, ohjaamattomat prosessit eivät voi mitenkään eivätkä koskaan synnyttää geneettisiä ohjelmia, DNA:ta tai proteiineja – monimutkaisista solukoneista, kuten ATP-syntaasista puhumattakaan.
    Kirja paljastaa totuuden siitä, mitä on evoluutioteoreetikkojen väite ”evoluutiosta silmiemme edessä”. Se osoittaa myös, että emme polveudu eläimistä (ja että esim. "käteväihminen” oli ”pieni mies, jota ei lopulta ollut olemassakaan”). Vaikka ihmisillä ja eläimillä on monia yhteisiä fyysisiä piirteitä, merkittäviä eroja on kuitenkin niin paljon, että vallitsevaa teoriaa joudutaan yhä pönkittämään vetoamalla mm. väitteisiin selkärankaisten alkioiden ja eturaajojen samankaltaisuuksista, surkastuneista elimistä, ”huonosta suunnittelusta” jne.
    Kirjan luettuasi osaat perustella, miten evoluutioteoria ja havainnot ovat ristiriidassa: elämä kehittyi ”väärinpäin”. Kumpi on oikeassa, teoria vai havainnot? Kirjan syventävistä osioista löytyy lisäevästä tiedonjanoisemmille. Opiskelijoille kirja on hyvä varustus oppilaitosten ja median kautta leviävää, kristinuskolle tuhoisaa darvinismia vastaan.
    Kirja on kirjoitettu lukiolaisille, mutta se sopii mainiosti kaikille oppimisesta kiinnostuneille tasosta riippuen jo peruskoulun yläasteikäisistä alkaen.
  5. 𝐌𝐎𝐍𝐈𝐌𝐔𝐓𝐊𝐀𝐈𝐒𝐄𝐌𝐏𝐈𝐀 𝐉𝐀 𝐏𝐀𝐑𝐄𝐌𝐌𝐈𝐍 𝐒𝐀̈𝐈𝐋𝐘𝐍𝐄𝐈𝐓𝐀̈ 𝐌𝐔𝐈𝐍𝐀𝐈𝐒𝐈𝐀 𝐅𝐎𝐒𝐒𝐈𝐈𝐋𝐄𝐉𝐀.
    Skotlannin ylämaiden fossiililöydöstä saatavat fossiilit ovat kambrikauden kivilajeista koskaan löydettyjen monimutkaisimpien ja parhaiten säilyneiden fossiilien joukossa. Niiden oletetaan eläneen noin 520 miljoonaa vuotta sitten, jolloin evoluutioon uskovien mukaan monisoluinen elämä todella pääsi vauhtiin (ks. Luominen 27:102–105, 2017 tai englanniksi https://creation.com/cambrian-explosion ).
    Kambrikauden eliöiden tiedetään edustavan elämän kaikkia pääjaksoja. Jotkin eliöt näyttävät varsin samoilta kuin yhä kanssamme olevat luontokappaleet, kuten sienet, merivuokot ja meduusat.
    Skotlannin fossiileissa on outoja ja epätavallisia olentoja. Niitä ovat esimerkiksi trilobiitit, joilla on pitkä, piikkinen häntä, ja kiehtova olento nimeltä Perspicaris,
    joka on saattanut käyttää suurta, piikkistä raajapariaan saaliin pyydystämiseen ja ruoan siivilöimiseen vedestä. Tutkijat väittävät myös, että jotkin merenpohjalla eläneet lajit elivät ryhmissä ja mahdollisesti tekivät jonkinlaista yhteistyötä.
    Fossiilit ovat niin hyvin säilyneitä, että niissä näkyy kudosten yksityiskohtia, joita löydetään harvoin fossiiliaineistosta. Käyttämällä muun muassa röntgen- tomografiaa tutkijat paljastivat fossiloituneiden olentojen sisäelimiä, minkä ansiosta saamme uutta tietoa niiden rakenteesta ja käyttäytymisestä.
    Tällaiset löydöt korostavat, että nämä luontokappaleet eivät olleet ”alkukantaisia” eivätkä ”vähemmän kehittyneitä” kuin niihin verrattavat nykyiset merieläimet. Ne olivat hyvin suunniteltuja sopimaan ympäristöönsä. Biologisten rakenteiden poikkeuksellinen säilyminen on todiste noin 4 500 vuotta sitten tapahtuneesta vedenpaisumuksesta, jossa mineraalipitoiset sedimentit peittivät ja hautasivat nämä olennot nopeasti ennen kuin mätäneminen ehti alkaa.
  6. Valehtelet yhtä paljon mitä venäjäkin.
  7. Koska Olli uskoo evoluutioon ja pitkään maan ikään. Ja höpö myös
  8. Sillai että kotiisi tulee kaksi jenkki saarnaaja ja he puhuvat kohtalaisen hyvää suomen kieltä ja he väittävät ettei Evankeliumia ole ollut maapallolla 2000 vuoteen ja he ovat sen palauttaneet 1800 luvulla.
  9. Sillai että kotiisi tulee kaksi jenkki saarnaajaa ja he väittävät ettei Evankeliumia ole ollut 2000 vuoteen ja mormonit ovat palauttaneet Evankeliumin 1800 luvulla.
  10. Olisitko itse pystynyt parempaan siihen aikaan?
  11. Olisitko itse pystynyt parempaan siihen aikaan?
  12. Miksi siis samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä ajetaan nyt ainoastaan perinteisessä luterilaisessa kirkossa? Oikeudenmukaisuuden vaatimus ei ole luterilaisille yhtään sen ajankohtaisempi kuin ortodokseille. Kirkoille on annettu oikeus määritellä avioliittokäsityksensä itse. Se, että piispat lähtevät tästä kiistelemään, on lähes häpeämätöntä. Sekä kirkolliskokouksessa että sen ulkopuolella juuri tästä aiheesta on taisteltu jo vuosikausia.

    Piipojen esitys varmistaa sen käsityksen, että he ovat nyt ajamassa pakolla uutta opillista näkemystä kirkkoon kaikesta vanhasta jännitteestä huolimatta. He haluavat siis lakkautta luterilaisen kirkon osalta oikeuden määritellä avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi. Jos tästä oikeudesta luovutaan, kirkko menettää samalla Suomen lain edessä juridisen oikeuden määrätä itse avioliittokäsityksestään. Juuri tällaisella erioikeudesta luopumisella perusteltiin papin rankaisemista Hyvinkään kuuluisassa oikeudenkäynnissä. Samalla piispat repäisevät railon luterilaisten ja kaikkien suurten kirkkojen välille ja samalla pienempien protestanttisten kirkkojen välille.

    Yhteenvetoa

    - Kirkon suhtautuminen Raamattuun ei ole vapaata, vaikka piispat niin antavat ymmärtää. Kirkkojärjestys sitoo kirkon kaiken opetuksen Raamattuun.

    - Jeesuksen opetus ei ole kirkolle yhdentekevä, vaikka piispan niin selittävät. Jeesus Kristus on kolmiyhteisen Jumalan persoona ja kirkon ainutlaatuinen auktoriteetti.

    - Raamatun opetus avioliitosta ei ole epäselvä, vaikka piispat niin antavat ymmärtää. Teksteistä löytyy selkeä näkemys miehen ja naisen avioliitosta, jonka Jeesus itse vahvistaa.

    - Nykyisellä luterilaisella kirkolla ei ole kahta näkemystä avioliitosta, vaikka piispat niin väittävät. Kirkolla on yksi perinteinen näkemys, joka on ilmaistu lukuisissa asiakirjoissa.

    - Piispojen esityksessä ei ole kyse pelkästä vallitsevan tilanteen todentamisesta tai oikeuttamisesta, vaikka piispat niin väittävät. Siinä on kyse laittoman toiminnan perusteettomasta hyväksymisestä ilman opin muuttamista.

    - Kirkko ei polje nykyisellä näkemyksellään oikeudenmukaisuutta, vaikka monet niin väittävät. Kirkoille on nimenomaan sallittu Suomen laissa oma harkintavalta avioliittoon vihkimisessä.

    - Luopuessaan kirkon erioikeudesta määritellä itse avioliittokäsityksensä piispat avaavat itse asiassa tien siihen, että tuomioistuin voi tuomita väistäjän oikeudessa, sanoivat piispat mitä tahansa.

    Yhteenvetoa

    - Kirkon suhtautuminen Raamattuun ei ole vapaata, vaikka piispat niin antavat ymmärtää. Kirkkojärjestys sitoo kirkon kaiken opetuksen Raamattuun.

    - Jeesuksen opetus ei ole kirkolle yhdentekevä, vaikka piispan niin selittävät. Jeesus Kristus on kolmiyhteisen Jumalan persoona ja kirkon ainutlaatuinen auktoriteetti.

    - Raamatun opetus avioliitosta ei ole epäselvä, vaikka piispat niin antavat ymmärtää. Teksteistä löytyy selkeä näkemys miehen ja naisen avioliitosta, jonka Jeesus itse vahvistaa.

    - Nykyisellä luterilaisella kirkolla ei ole kahta näkemystä avioliitosta, vaikka piispat niin väittävät. Kirkolla on yksi perinteinen näkemys, joka on ilmaistu lukuisissa asiakirjoissa.

    - Piispojen esityksessä ei ole kyse pelkästä vallitsevan tilanteen todentamisesta tai oikeuttamisesta, vaikka piispat niin väittävät. Siinä on kyse laittoman toiminnan perusteettomasta hyväksymisestä ilman opin muuttamista.

    - Kirkko ei polje nykyisellä näkemyksellään oikeudenmukaisuutta, vaikka monet niin väittävät. Kirkoille on nimenomaan sallittu Suomen laissa oma harkintavalta avioliittoon vihkimisessä.

    - Luopuessaan kirkon erioikeudesta määritellä itse avioliittokäsityksensä piispat avaavat itse asiassa tien siihen, että tuomioistuin voi tuomita väistäjän oikeudessa, sanoivat piispat mitä tahansa.

    Piispojen esityksen sekasotkun keskellä on pakko todeta: voi hyvänen aika!
  13. Oikeastaan kaikki nämä kiistan aiheet ja piispojen esityksestä esille nousevat ristiriidat ovat olleet kirkon keskustelussa esillä jo vuosia. Nyt ainoastaan niiden asema on muuttunut. Piispat yrittävät ratkaista vaikeat teologiset ongelmat siirtämällä ne käytännön kysymyksiksi ja jo monin tavoin käytännössä ratkaistuiksi vallitsevan käytännön aiheiksi. Se on varsin ristiriitaista koska, kuten piispa Matti Salomäen eriävä mielipide piispojen esitykseen toteaa, nämä esitykset koskevat kristillisen opin muuttamista.

    Piispat ja heidän edusmiehensä vetoavat “vallitsevaan käytäntöön”, mutta lain edessä kyse on lainvastaisesta toiminnasta, joka ei käy perusteeksi.

    Onko kyse oikeudenmukaisuudesta?

    Malkin huomioiden jälkeen on kysyttävä vielä tarkemmin, onko kiistan takana aito kysymys oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Kiistassa on väitetty, että tasa-arvo ei Suomessa toteudu, ellei luterilaisessa kirkossa virallisteta samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliittoon vihkimistä. Se ei ole tietenkään totta. Suomessa jokainen lesbopari tai homopari saa halutessaan tasa-arvoisena pidetyn vihkimisen lain mukaisesti siviiliviihkimisenä.

    Seksuaalivähemmistöjen etujärjestöjen ajama kirkollinen vihkiminen ei ole valtion kannalta välttämätön. Sen sijaan se on ideologinen tavoite, jossa ei haeta ”tasa-arvoista kirkollista vihkimistä”, vaan kirkon syntikäsityksen ja avioliittokäsityksen muutosta. Silloin sivuutetaan se periaatteellinen lähtökohta, että teologisin perustein luterilaisen kirkon nykyinen avioliittokäsitys on miehen ja naisen välinen. Se seuraa luomisajatuksen perusteella näkemystä biologisesta sukupuolesta. Kristilliseen avioliittoon vihkiminen ei ole mikään yleinen ihmisoikeus, joka tulisi yhteiskunnallisen perusteen mukaan suoda kenelle tahansa. Sen sijaan sitä ohjaa Raamatusta nouseva teologia ja kirkon moraali.

    Yksinkertaiset teologiset lähtökohdat pitävät sisällään luomiskäsityksen ja Jumalan tarkoituksen. Kristillinen avioliitto on varattu miehen ja naisen välille. Se on alusta lähtien kahden ihmisen yhteys suvun jatkamista ajatellen. Tällaista avioliittoa pyytävät kirkon jäsenet, jotka hyväksyvät Raamatun ja kirkon opillisen sanoman. Kirkon ihmiskäsityksen ja opin ulkopuolelta kenelläkään ei ole erillistä oikeutta vaatia juuri luterilaista kirkkoa avaamaan kirkollista vihkimistä pelkästään hakijan subjektiivisten toiveiden perusteella.

    Suomalainen julkinen keskustelun on hukassa edelleen siksi, että kirkollista vihkimistä ei vaadita ortodoksikirkolta eikä katoliselta kirkolta, vaikka niillä molemmilla on vihkioikeus. Lisäksi protestanttisella puolella vihkimisoikeus on esimerkiksi Vapaakirkolla ja Helluntaikirkolla. Itse asiassa tämän oikeuden saaneita uskonnollisia yhdyskuntia on Suomessa yli 60. Tutkija Jussi Sohlbergin mukaan vain ”Karhun kansa” niminen uskonnollinen yhdyskunta on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevat. Ei mikään muu.

    Suomalainen julkinen keskustelun on hukassa edelleen siksi, että kirkollista vihkimistä ei vaadita ortodoksikirkolta eikä katoliselta kirkolta, vaikka niillä molemmilla on vihkioikeus. Lisäksi protestanttisella puolella vihkimisoikeus on esimerkiksi Vapaakirkolla ja Helluntaikirkolla. Itse asiassa tämän oikeuden saaneita uskonnollisia yhdyskuntia on Suomessa yli 60. Tutkija Jussi Sohlbergin mukaan vain ”Karhun kansa” niminen uskonnollinen yhdyskunta on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevat. Ei mikään muu.

    Piispojen esityksen sekasotkun keskellä on pakko todeta: voi hyvänen aika!
  14. Juridiset ongelmat

    Tohtori Markus Malk on puolestaan kirjoittanut analyysin piispojen esityksen juridisista ristiriidoista. “Piispainkokouksen esitys on sekä teologisesti että oikeudellisesti huomattavan ongelmallinen,” kirjoittaa Malk. “Ottaen huomioon avioliittoinstituution asema ja merkityksellisyys kirkon historiassa muutosehdotusta ei perustella uskottavasti.”

    Kysymys on ensinnäkin “vallitsevan käytännön” käsitteestä. "Esityksessä (s. 7) säännösten muutoksia puolustetaan vallitsevalla käytännöllä. Kun argumentin kääntää toisin päin, voidaan yhtä tehokkaasti sanoa vallitsevan käytännön kirkossa heteroparien avioliitosta perustelevan, miksi kirkon tulee vihkiä jatkossa avioliittoon vain yksi mies ja yksi nainen.”

    Malk joutuu huomauttamaan, että mitään juridisesti pätevää vallitsevaa käytäntöä ei ole olemassa. "Tosiasiallisesti vallitseva käytäntö viittaa lainvastaiseen tilaan kirkossa.” Piispat ovat siten alentuneet hyöntämään lainvastaista toimintaa ja pitävät sitä nyt esityksessään myönteisenä argumenttina. Mistä on kyse? “Jotkut papit ovat yleisen tiedon mukaan vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja ja piispat ovat olleet haluttomia puuttumaan voimassa olevan lainsäädännön vastaiseen menettelyyn. Nähdäkseni lainsäädännön muuttamisen perusteleminen sillä, että kirkossa ei noudata sen omaa lainsäädäntöä, on argumenttina heikko. Perustelun käyttäminen toisessa julkishallinnon kontekstissa paljastaisi, kuinka rapauttavaa virkamiesten lainvastainen menettely oikeusvaltioperiaatteen kannalta on."

    Edelleen on syytä kysyä, onko syy siihen, että tuomiokapitulit ovat sallineet lainvastaisen toiminnan seurakunnissa, tasa-arvolain hengen hakemista? Tällaistakin perustelua ainakin vähemmistöjen asioita ajavat järjestöt ovat tässä keskustelussa esittäneet. Malk huomauttaa, että nimenomaan kirkot on jätetty Suomen lain rajoitusten ja määritelmien ulkopuolelle:

    “Muutoksen perusteluihin liittyen on aiheellista huomauttaa, että sukupuolineutraalin avioliiton puolustaminen viittaamalla yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon teemoihin (esitys, s. 12-13) on tehoton. Lakia naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) ei sovelleta 2.1,2 §:n mukaan ja yhdenvertaisuuslakia (1325/2014) ei sovelleta 2.2§:n mukaan uskonnonharjoitukseen.

    Lisäksi voidaan todeta trivialiteettina, että Kirkkohallituksen yleiskirjeillä, kirkon muiden hallintoelinten, kuten seurakuntayhtymien ohjeilla tai muilla vastaavilla dokumenteilla ei lähtökohtaisesti ole normatiivista asemaa. KL:a ja KJ:ä alemman asteen normi voisi olla velvoittava vain, jos säädännäisessä oikeudessa on tätä koskeva nimenomainen valtuutussäännös (perustulain 731/1999 2.3.§).”
  15. Haetaanko todellisesti yhteyttä tai “ykseyttä”?

    Piispat ovat edelleen viitanneet perusteluita tarjotessaan Augsburgin tunnustukseen, jonka kirkkopykälän mukaan kirkon ykseyteen riittää "yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta". Tähän vedoten muut aiheet luokitellaan sen tarkemmin ajattelematta valinnaisiksi adiafora-kysymyksiksi. Jo tämä ensimmäinen teesi on virheellinen, koska uskonpuhdistajat tarkoittivat kirkon “ykseydellä” sitä perustaa, johon tukeutuen ihmisen voi katsoa pelastuvan. Kirkon teologisen yhtenäisyyden ongelmia se ei ratko.

    Seuraavaksi piispat ovat julkisuudessa esittäneet, että ristiriitaisen avioliittomallin hyväksyminen voi heidän mielestään varmistaa juuri tuon kirkon “ykseyden” ja vahvistaa sitä. Looginen hyppäys ei voisi tässäkään kohdassa olla suurempi. Jos vain Tunnustuskirjojen kirkkopykälä on ykseyden tae, samaa sukupuolta olevien vihkimisen toteuttaminen ei lisää ykseyttä. Ei siis piispojen itsensäkään mielestä. Aihehan on juuri siirretty ykseyttä toteuttavien periaatteiden ulkopuolelle. Sen sijaan muutos todentaisi sen kärkevän vastakkainasettelun, joka kirkossa jo nyt vallitsee. Ei sovi unohtaa, että kuten Hintikka televisiossa sanoi, piispat ovat jo nyt käytännössä hyväksyneet samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen – ja sitä toteutetaan sadoissa seurakunnissa. Tätä eivät Raamatusta kiinni pitävät hyväksy, joten kirkko on jo hajalla ja jakautunut.

    Piispat siis väittävät edistävänsä ykseyttä, vaikka tiedostavat ristiriitaisia näkemyksiä esittämällä, että heidän mallinsa hajottaa kirkkoa.

    Mikä on syntiä?

    Kirkon nykyisen käsityksen mukaan homoseksin harjoittaminen on syntiä. Vaikka tämä aihe vaivaa niin piispoja kuin kirkon arvoliberaaleja edustajia, se on kirkon voimassaoleva näkemys. Suomessa on kuitenkin suuria paineita juuri seksuaalisuutta koskevissa kysymyksissä muuttaa käsitystä synnistä. Se ei näy ainoastaan piispojen esityksessä. Moni pani merkille, että vuosia kestäneessä kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeudenkäynnissä syyttäjä Anu Mantila on pyrkinyt nimenomaan kriminalisoimaan tältä osin kirkon syntikäsityksen. Paineet ovat siten kovat.

    Kirkon opetusta ajatellen on muistettava, että kaiken keskellä homoseksuaalisuuden harjoittamista ei pidetä suurempana syntinä kuin vaikka aviorikosta. Kaikissa syntiä ja moraalia koskevissa aiheissa kirkko tukeutuu Jumalan lakiin uskoen, että se – toisin kuin Jumalasta vieraantuneen maailman käsitykset – edustaa puhdasta rakkautta. Siksi kirkko pitää näistä kiinni eikä lähde rakentamaan avioliiton instituutiota Jumalan rakkauden lakis rikkoen.

    Jos syntikäsitystä yritetään kuitenkin muuttaa, muutetaan samalla kirkon käsitystä laista ja evankeliumista. Siis ei vain synnistä, vaan myös armosta. Piispojen esityksessä onkin huolestuttava piirre. He yrittävät muuttaa syntikäsitystä ja suhtautumista synnin harjoittamiseen. Toki kirkko instituutiona on horjunut tässä ennenkin (puhumattakaan yksittäisistä syntejä sallivista papeista), mutta Kristusta seuraava seurakunta ei saa sellaiseen langeta.

    Piispat siis väittävät, että kirkon oppia ei muuteta, vaikka se samalla ovat muuttamassa kirkon syntikäsitystä.
  16. Piispainkokouksen esitys kahdesta rinnakkaisesta, mutta keskenään ristiriidassa olevasta avioliittoon vihkimisen periaatteesta on kohdannut runsaasti kritiikkiä. Nyt, kun arvioita on tehty jo runsaasti, on tarpeen kirjoittaa yhteenveto esityksen ja sille annettujen perustelujen teologisista ja loogisista ongelmista. Ne ovat harvinaisen vakavia, kun ajattelee, miten korkealla teologisella tasolla esitys on tehty. Piispojen puolelta kommentaattoreina ovat toimineet esimerkiksi arkkipiispa Tapio Luoma ja television tarjoamalla areenalla piispa Kaisamari Hintikka, joka esiintyi A-studion melko kiivaaksi yltyneessä debatissa.



    Mikä on Raamatun asema?



    Ensimmäinen ja yksi vakavimmista esityksen virheistä koskee suhtautumista Raamatun opetukseen. Piispainkokouksen esityksen nyt jo hyvin tunnetun väittämän mukaan kaikkien osapuolten näkemykset perustuvat Raamattuun: “Niinpä esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä käytävässä keskustelussa on hyväksyttävä, että voimassa olevan avioliittonäkemyksen taustalla ei ole halu syrjiä eikä samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattaja pyri mitätöimään Raamattua ja kirkon traditiota”. Samaa korosti Hintikka televisiossa.

    Samaan aikaan kuitenkin piispa Hintikka, kuten monet muutkin keskustelijat muualla, vaativat Raamatusta nousevan avioliittokäsityksen sivuuttamista, koska Raamattu ei heidän mukaansa antiikkisena tekstinä tunne nykyaikaista näkemystä seksuaalisuudesta. Piispat tietävät jopa kirkon omien selvitysten perusteella hyvin, että Raamatun näkemys homoseksuaalisesta suhteesta on erityisen kielteinen. Tästä seuraa loogisesti, että piispat eivät tietenkään voi perustella näkemystään Raamatulla, koska ensimmäisenä väitteenä on se, että nykyihminen osaa arvioida seksuaalisuutta Raamattua paremmin.

    Teologisesti tästä seuraa vakava ongelma koskien sitä, pitääkö kirkko Raamattua Jumalan ilmoituksena. Ja kun Jeesus itse vahvistaa avioliitto-opetuksen viittaamalla luomiskertomukseen, eteen nousee kysymys Jeesuksen arvovallasta. Joku kärjekäs kommentoija jo totesikin: onko Jumala niin vanhanaikainen, että kirkko ei voi seurata häntä nykyaikana? Teologit pohtivat aihetta vakavammin. Luterilainen kirkko on sitoutunut Raamattuun Jumalan ilmoituksena. Siitä irtautuminen merkitsee samalla kirkkojärjestyksen rikkomista. Seurauksena on mielivaltainen kirkko, joka on ristiriidassa perusdokumenttiensa kanssa.

    Piispat siis väittävät että eivät mitätöi Raamattua, vaikka heidän on mahdotonta palata siihen, koska hylkäävät sen käsityksen homoseksuaalisuudesta.



    Kristologinen ongelma



    Uuden tien päätoimittaja, lähetyspastori Santeri Marjokorpi on kiinnittänyt huomiota siihen, että kysymys Raamatun asemasta johtaa syvempiin teologisiin aiheisiin. Piispainkokous toteaa: ”Syventynyt tieto sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden synnystä ja kehittymisestä täytyy ottaa huomioon pohdittaessa kirkon avioliittokäsitystä.” Tähän liittyi piispa Hintikka, kuten todettua, sanoen: ”meidän täytyy ymmärtää, että Raamatun tekstit ovat syntyneet sellaisessa kontekstissa, jossa ymmärrys ihmisen moninaisuudesta ja ihmisen seksuaalisuuden moninaisuudesta on ollut aika rajallinen”.

    Kun Jeesus itse on kuitenkin vahvistanut avioliitto-opetuksen, esille tulevat teologiset ongelmat ovat ilmeisiä. Pitävätkö piispat Jeesusta kaikkivaltiaana Jumalan Poikana? Piispojen perusteista seuraa johdonmukaisesti, että Jeesus itse ei tiennyt ihmisen moninaisuudesta ja seksuaalisuuden moninaisuudesta sellaista, mitä me tiedämme. Näkemys vastaa piispa Björn Vikströmin taannoista väitettä, jonka mukaan Jeesus oli oman patriarkalistisen kultturinsa lapsi. Siksi näiden puhujien mielestä kirkko pystyy ratkaisemaan asian paremmin kuin Jeesus.

    Ongelma on kristologinen. Toisin sanoen se koskee kirkon käsitystä Jeesuksesta. Jos Jeesusta pidetään erehtyvänä inhimillisenä opettajana, väite vastustaa Raamatun opetusta hänen jumaluudestaan. Lähihistoriaa ajatellen on selvää, että etenkin monet Helsingin teologisen tiedekunnan opettajat ovat vuosikymmenten ajan purkaneet Jeesuksen jumaluutta. Hänet on eri tavoin kuvattu tavalliseksi juutalaiseksi galilealaiseksi. Tällaiset näkemykset ovat siirtyneet opetuksen kautta kirkkoon.

    Kirkossa ei ole kuitenkaan yhdentekevää, mitä Jeesuksesta opetetaan. Piispat ovat valassaan tai lupauksessaan sitoutuneet kristillisen opin vartijoiksi. Kun nyt piispainkokouksesta tulee esitys, jossa edes dogmatiikan alueen tohtorit eivät esitä varauksia esityksen kristologisiin seurauksiin, tilanne on teologisesti suorastaan järkyttävä.

    Piispat siis esittävät, että Raamatusta pidetään kiinni, vaikka eivät kiinnitä huomiota edes esityksensä esille tuomaan kristologisen harhan vaaraan.



    Haetaanko todellisesti yhteyttä tai “ykseyttä”?



    Piispat ovat edelleen viitanneet perusteluita tarjotessaan Augsburgin tunnustukseen, jonka kirkkopykälän mukaan kirkon ykseyteen riittää "yksimielisy







    https://urly.fi/3tur
  17. Miksi siis samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä ajetaan nyt ainoastaan perinteisessä luterilaisessa kirkossa? Oikeudenmukaisuuden vaatimus ei ole luterilaisille yhtään sen ajankohtaisempi kuin ortodokseille. Kirkoille on annettu oikeus määritellä avioliittokäsityksensä itse. Se, että piispat lähtevät tästä kiistelemään, on lähes häpeämätöntä. Sekä kirkolliskokouksessa että sen ulkopuolella juuri tästä aiheesta on taisteltu jo vuosikausia.

    Piipojen esitys varmistaa sen käsityksen, että he ovat nyt ajamassa pakolla uutta opillista näkemystä kirkkoon kaikesta vanhasta jännitteestä huolimatta. He haluavat siis lakkautta luterilaisen kirkon osalta oikeuden määritellä avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi. Jos tästä oikeudesta luovutaan, kirkko menettää samalla Suomen lain edessä juridisen oikeuden määrätä itse avioliittokäsityksestään. Juuri tällaisella erioikeudesta luopumisella perusteltiin papin rankaisemista Hyvinkään kuuluisassa oikeudenkäynnissä. Samalla piispat repäisevät railon luterilaisten ja kaikkien suurten kirkkojen välille ja samalla pienempien protestanttisten kirkkojen välille.



    Yhteenvetoa



    - Kirkon suhtautuminen Raamattuun ei ole vapaata, vaikka piispat niin antavat ymmärtää. Kirkkojärjestys sitoo kirkon kaiken opetuksen Raamattuun.

    - Jeesuksen opetus ei ole kirkolle yhdentekevä, vaikka piispan niin selittävät. Jeesus Kristus on kolmiyhteisen Jumalan persoona ja kirkon ainutlaatuinen auktoriteetti.

    - Raamatun opetus avioliitosta ei ole epäselvä, vaikka piispat niin antavat ymmärtää. Teksteistä löytyy selkeä näkemys miehen ja naisen avioliitosta, jonka Jeesus itse vahvistaa.

    - Nykyisellä luterilaisella kirkolla ei ole kahta näkemystä avioliitosta, vaikka piispat niin väittävät. Kirkolla on yksi perinteinen näkemys, joka on ilmaistu lukuisissa asiakirjoissa.

    - Piispojen esityksessä ei ole kyse pelkästä vallitsevan tilanteen todentamisesta tai oikeuttamisesta, vaikka piispat niin väittävät. Siinä on kyse laittoman toiminnan perusteettomasta hyväksymisestä ilman opin muuttamista.

    - Kirkko ei polje nykyisellä näkemyksellään oikeudenmukaisuutta, vaikka monet niin väittävät. Kirkoille on nimenomaan sallittu Suomen laissa oma harkintavalta avioliittoon vihkimisessä.

    - Luopuessaan kirkon erioikeudesta määritellä itse avioliittokäsityksensä piispat avaavat itse asiassa tien siihen, että tuomioistuin voi tuomita väistäjän oikeudessa, sanoivat piispat mitä tahansa.


    Yhteenvetoa



    - Kirkon suhtautuminen Raamattuun ei ole vapaata, vaikka piispat niin antavat ymmärtää. Kirkkojärjestys sitoo kirkon kaiken opetuksen Raamattuun.

    - Jeesuksen opetus ei ole kirkolle yhdentekevä, vaikka piispan niin selittävät. Jeesus Kristus on kolmiyhteisen Jumalan persoona ja kirkon ainutlaatuinen auktoriteetti.

    - Raamatun opetus avioliitosta ei ole epäselvä, vaikka piispat niin antavat ymmärtää. Teksteistä löytyy selkeä näkemys miehen ja naisen avioliitosta, jonka Jeesus itse vahvistaa.

    - Nykyisellä luterilaisella kirkolla ei ole kahta näkemystä avioliitosta, vaikka piispat niin väittävät. Kirkolla on yksi perinteinen näkemys, joka on ilmaistu lukuisissa asiakirjoissa.

    - Piispojen esityksessä ei ole kyse pelkästä vallitsevan tilanteen todentamisesta tai oikeuttamisesta, vaikka piispat niin väittävät. Siinä on kyse laittoman toiminnan perusteettomasta hyväksymisestä ilman opin muuttamista.

    - Kirkko ei polje nykyisellä näkemyksellään oikeudenmukaisuutta, vaikka monet niin väittävät. Kirkoille on nimenomaan sallittu Suomen laissa oma harkintavalta avioliittoon vihkimisessä.

    - Luopuessaan kirkon erioikeudesta määritellä itse avioliittokäsityksensä piispat avaavat itse asiassa tien siihen, että tuomioistuin voi tuomita väistäjän oikeudessa, sanoivat piispat mitä tahansa.



    Piispojen esityksen sekasotkun keskellä on pakko todeta: voi hyvänen aika!
  18. Oikeastaan kaikki nämä kiistan aiheet ja piispojen esityksestä esille nousevat ristiriidat ovat olleet kirkon keskustelussa esillä jo vuosia. Nyt ainoastaan niiden asema on muuttunut. Piispat yrittävät ratkaista vaikeat teologiset ongelmat siirtämällä ne käytännön kysymyksiksi ja jo monin tavoin käytännössä ratkaistuiksi vallitsevan käytännön aiheiksi. Se on varsin ristiriitaista koska, kuten piispa Matti Salomäen eriävä mielipide piispojen esitykseen toteaa, nämä esitykset koskevat kristillisen opin muuttamista.

    Piispat ja heidän edusmiehensä vetoavat “vallitsevaan käytäntöön”, mutta lain edessä kyse on lainvastaisesta toiminnasta, joka ei käy perusteeksi.



    Onko kyse oikeudenmukaisuudesta?



    Malkin huomioiden jälkeen on kysyttävä vielä tarkemmin, onko kiistan takana aito kysymys oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Kiistassa on väitetty, että tasa-arvo ei Suomessa toteudu, ellei luterilaisessa kirkossa virallisteta samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliittoon vihkimistä. Se ei ole tietenkään totta. Suomessa jokainen lesbopari tai homopari saa halutessaan tasa-arvoisena pidetyn vihkimisen lain mukaisesti siviiliviihkimisenä.

    Seksuaalivähemmistöjen etujärjestöjen ajama kirkollinen vihkiminen ei ole valtion kannalta välttämätön. Sen sijaan se on ideologinen tavoite, jossa ei haeta ”tasa-arvoista kirkollista vihkimistä”, vaan kirkon syntikäsityksen ja avioliittokäsityksen muutosta. Silloin sivuutetaan se periaatteellinen lähtökohta, että teologisin perustein luterilaisen kirkon nykyinen avioliittokäsitys on miehen ja naisen välinen. Se seuraa luomisajatuksen perusteella näkemystä biologisesta sukupuolesta. Kristilliseen avioliittoon vihkiminen ei ole mikään yleinen ihmisoikeus, joka tulisi yhteiskunnallisen perusteen mukaan suoda kenelle tahansa. Sen sijaan sitä ohjaa Raamatusta nouseva teologia ja kirkon moraali.

    Yksinkertaiset teologiset lähtökohdat pitävät sisällään luomiskäsityksen ja Jumalan tarkoituksen. Kristillinen avioliitto on varattu miehen ja naisen välille. Se on alusta lähtien kahden ihmisen yhteys suvun jatkamista ajatellen. Tällaista avioliittoa pyytävät kirkon jäsenet, jotka hyväksyvät Raamatun ja kirkon opillisen sanoman. Kirkon ihmiskäsityksen ja opin ulkopuolelta kenelläkään ei ole erillistä oikeutta vaatia juuri luterilaista kirkkoa avaamaan kirkollista vihkimistä pelkästään hakijan subjektiivisten toiveiden perusteella.

    Suomalainen julkinen keskustelun on hukassa edelleen siksi, että kirkollista vihkimistä ei vaadita ortodoksikirkolta eikä katoliselta kirkolta, vaikka niillä molemmilla on vihkioikeus. Lisäksi protestanttisella puolella vihkimisoikeus on esimerkiksi Vapaakirkolla ja Helluntaikirkolla. Itse asiassa tämän oikeuden saaneita uskonnollisia yhdyskuntia on Suomessa yli 60. Tutkija Jussi Sohlbergin mukaan vain ”Karhun kansa” niminen uskonnollinen yhdyskunta on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevat. Ei mikään muu.

    Suomalainen julkinen keskustelun on hukassa edelleen siksi, että kirkollista vihkimistä ei vaadita ortodoksikirkolta eikä katoliselta kirkolta, vaikka niillä molemmilla on vihkioikeus. Lisäksi protestanttisella puolella vihkimisoikeus on esimerkiksi Vapaakirkolla ja Helluntaikirkolla. Itse asiassa tämän oikeuden saaneita uskonnollisia yhdyskuntia on Suomessa yli 60. Tutkija Jussi Sohlbergin mukaan vain ”Karhun kansa” niminen uskonnollinen yhdyskunta on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevat. Ei mikään muu.


    Piispojen esityksen sekasotkun keskellä on pakko todeta: voi hyvänen aika!
  19. Juridiset ongelmat



    Tohtori Markus Malk on puolestaan kirjoittanut analyysin piispojen esityksen juridisista ristiriidoista. “Piispainkokouksen esitys on sekä teologisesti että oikeudellisesti huomattavan ongelmallinen,” kirjoittaa Malk. “Ottaen huomioon avioliittoinstituution asema ja merkityksellisyys kirkon historiassa muutosehdotusta ei perustella uskottavasti.”

    Kysymys on ensinnäkin “vallitsevan käytännön” käsitteestä. "Esityksessä (s. 7) säännösten muutoksia puolustetaan vallitsevalla käytännöllä. Kun argumentin kääntää toisin päin, voidaan yhtä tehokkaasti sanoa vallitsevan käytännön kirkossa heteroparien avioliitosta perustelevan, miksi kirkon tulee vihkiä jatkossa avioliittoon vain yksi mies ja yksi nainen.”

    Malk joutuu huomauttamaan, että mitään juridisesti pätevää vallitsevaa käytäntöä ei ole olemassa. "Tosiasiallisesti vallitseva käytäntö viittaa lainvastaiseen tilaan kirkossa.” Piispat ovat siten alentuneet hyöntämään lainvastaista toimintaa ja pitävät sitä nyt esityksessään myönteisenä argumenttina. Mistä on kyse? “Jotkut papit ovat yleisen tiedon mukaan vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja ja piispat ovat olleet haluttomia puuttumaan voimassa olevan lainsäädännön vastaiseen menettelyyn. Nähdäkseni lainsäädännön muuttamisen perusteleminen sillä, että kirkossa ei noudata sen omaa lainsäädäntöä, on argumenttina heikko. Perustelun käyttäminen toisessa julkishallinnon kontekstissa paljastaisi, kuinka rapauttavaa virkamiesten lainvastainen menettely oikeusvaltioperiaatteen kannalta on."

    Edelleen on syytä kysyä, onko syy siihen, että tuomiokapitulit ovat sallineet lainvastaisen toiminnan seurakunnissa, tasa-arvolain hengen hakemista? Tällaistakin perustelua ainakin vähemmistöjen asioita ajavat järjestöt ovat tässä keskustelussa esittäneet. Malk huomauttaa, että nimenomaan kirkot on jätetty Suomen lain rajoitusten ja määritelmien ulkopuolelle:

    “Muutoksen perusteluihin liittyen on aiheellista huomauttaa, että sukupuolineutraalin avioliiton puolustaminen viittaamalla yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon teemoihin (esitys, s. 12-13) on tehoton. Lakia naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) ei sovelleta 2.1,2 §:n mukaan ja yhdenvertaisuuslakia (1325/2014) ei sovelleta 2.2§:n mukaan uskonnonharjoitukseen.

    Lisäksi voidaan todeta trivialiteettina, että Kirkkohallituksen yleiskirjeillä, kirkon muiden hallintoelinten, kuten seurakuntayhtymien ohjeilla tai muilla vastaavilla dokumenteilla ei lähtökohtaisesti ole normatiivista asemaa. KL:a ja KJ:ä alemman asteen normi voisi olla velvoittava vain, jos säädännäisessä oikeudessa on tätä koskeva nimenomainen valtuutussäännös (perustulain 731/1999 2.3.§).”
  20. Haetaanko todellisesti yhteyttä tai “ykseyttä”?



    Piispat ovat edelleen viitanneet perusteluita tarjotessaan Augsburgin tunnustukseen, jonka kirkkopykälän mukaan kirkon ykseyteen riittää "yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta". Tähän vedoten muut aiheet luokitellaan sen tarkemmin ajattelematta valinnaisiksi adiafora-kysymyksiksi. Jo tämä ensimmäinen teesi on virheellinen, koska uskonpuhdistajat tarkoittivat kirkon “ykseydellä” sitä perustaa, johon tukeutuen ihmisen voi katsoa pelastuvan. Kirkon teologisen yhtenäisyyden ongelmia se ei ratko.

    Seuraavaksi piispat ovat julkisuudessa esittäneet, että ristiriitaisen avioliittomallin hyväksyminen voi heidän mielestään varmistaa juuri tuon kirkon “ykseyden” ja vahvistaa sitä. Looginen hyppäys ei voisi tässäkään kohdassa olla suurempi. Jos vain Tunnustuskirjojen kirkkopykälä on ykseyden tae, samaa sukupuolta olevien vihkimisen toteuttaminen ei lisää ykseyttä. Ei siis piispojen itsensäkään mielestä. Aihehan on juuri siirretty ykseyttä toteuttavien periaatteiden ulkopuolelle. Sen sijaan muutos todentaisi sen kärkevän vastakkainasettelun, joka kirkossa jo nyt vallitsee. Ei sovi unohtaa, että kuten Hintikka televisiossa sanoi, piispat ovat jo nyt käytännössä hyväksyneet samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen – ja sitä toteutetaan sadoissa seurakunnissa. Tätä eivät Raamatusta kiinni pitävät hyväksy, joten kirkko on jo hajalla ja jakautunut.

    Piispat siis väittävät edistävänsä ykseyttä, vaikka tiedostavat ristiriitaisia näkemyksiä esittämällä, että heidän mallinsa hajottaa kirkkoa.



    Mikä on syntiä?



    Kirkon nykyisen käsityksen mukaan homoseksin harjoittaminen on syntiä. Vaikka tämä aihe vaivaa niin piispoja kuin kirkon arvoliberaaleja edustajia, se on kirkon voimassaoleva näkemys. Suomessa on kuitenkin suuria paineita juuri seksuaalisuutta koskevissa kysymyksissä muuttaa käsitystä synnistä. Se ei näy ainoastaan piispojen esityksessä. Moni pani merkille, että vuosia kestäneessä kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeudenkäynnissä syyttäjä Anu Mantila on pyrkinyt nimenomaan kriminalisoimaan tältä osin kirkon syntikäsityksen. Paineet ovat siten kovat.

    Kirkon opetusta ajatellen on muistettava, että kaiken keskellä homoseksuaalisuuden harjoittamista ei pidetä suurempana syntinä kuin vaikka aviorikosta. Kaikissa syntiä ja moraalia koskevissa aiheissa kirkko tukeutuu Jumalan lakiin uskoen, että se – toisin kuin Jumalasta vieraantuneen maailman käsitykset – edustaa puhdasta rakkautta. Siksi kirkko pitää näistä kiinni eikä lähde rakentamaan avioliiton instituutiota Jumalan rakkauden lakis rikkoen.

    Jos syntikäsitystä yritetään kuitenkin muuttaa, muutetaan samalla kirkon käsitystä laista ja evankeliumista. Siis ei vain synnistä, vaan myös armosta. Piispojen esityksessä onkin huolestuttava piirre. He yrittävät muuttaa syntikäsitystä ja suhtautumista synnin harjoittamiseen. Toki kirkko instituutiona on horjunut tässä ennenkin (puhumattakaan yksittäisistä syntejä sallivista papeista), mutta Kristusta seuraava seurakunta ei saa sellaiseen langeta.

    Piispat siis väittävät, että kirkon oppia ei muuteta, vaikka se samalla ovat muuttamassa kirkon syntikäsitystä.
    21. 40 / 387
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt