Työvoimatoimistossa yli puoli miljoonaa kortistossa. Toki siellä osa aika työllisiä ja muutama työssäkäyväkin on. Mutta silti, ihmeen paljon työttömiä. Työpaikkoja on auki joku 24 tuhatta ja vain noin 5 pros hakijoista pääsee töihin 3 kk sisällä. Mitä jos tekoäly lisää työttömyyttä? Tai Trump tulleillaan aiheuttaa lisää lamaa? Auttaako se, että kaikkein köyhimpiä rangaistaan ja vähennetään köyhien saamia tukia entisestään. Muuta työllisyyttä parantavaa tuskin nykyhallitus on tehnyt? Olisipa jo vaalit aiemmin!
Työttömyys jatkaa kasvuaan
96
1437
Vastaukset
- Anonyymi00001
Minusta ei mitään uutta, kun porvarihallitus on vetovastuussa.
- Anonyymi00002
Ovat Persutkin senverran heikentäneet duunarinen oikeuksia.
- Anonyymi00008
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ovat Persutkin senverran heikentäneet duunarinen oikeuksia.
Mikä oikeus se sellainen oli että lakkoiltiin sellaisia pieniä yrityksiä vastaan jotka eivät olleet millään tavalla mukana neuvotteluissa ja yrittäjät menevät konkkaan helposti velat niskassa ilman omaa syytä? Tuollainen pitikin kieltää
- Anonyymi00014
Oikeasti työttömiä on 290.000
- Anonyymi00031
Anonyymi00008 kirjoitti:
Mikä oikeus se sellainen oli että lakkoiltiin sellaisia pieniä yrityksiä vastaan jotka eivät olleet millään tavalla mukana neuvotteluissa ja yrittäjät menevät konkkaan helposti velat niskassa ilman omaa syytä? Tuollainen pitikin kieltää
Yksipuolinen työntekijöiden työsuhteeseen liittyvien sopimusten alasajo, jota myös "työmarkkinatuudistukseksi" kutsuttu, oli omiaan romuttamaan kuluttajien luottamuksen. Samaa aikaan kun vielä leikattii sosiaalietuuksia kaksin käsin, ei lopputulos ole muuta kuin surkea.
Potkulaki muuten voimassa, saanemme tämän vuoden aikana nähdä mikä vaikutus. Itse uskon, että sama kitinä työntekijöiden irtisanomisen suhteen jatkuu, jotkut ovat tyytyväisiä vasta sitten kun orjuus laillistetaan. Tai ehkä Suomen tapauksessa huutolaismarkkinat voimaan, duunarit ruokapalkalla?
Mitä tulee pieniin yrityksiin niin todellakin, ovat eri asia kuin suuret tai keskisuuret. Suurten yritysten pärjäämistä helpotetaan massevilla yritystuilla kun pienet saavat ponnistella säilyäkseen elossa. Tämä kaikki Kokoomuksen johdolla ja siunauksella. Ja persut komppaavat. - Anonyymi00032
Anonyymi00014 kirjoitti:
Oikeasti työttömiä on 290.000
Työttömiä vähintäänkin 320 000 ja nousussa. 1990-luvun lamassa työttömyysprosentti kävi 1993 liki 17 %, mutta silloin ei oltu EU:ssa ja työlliseksi ihminen määriteltiin ehkä hieman eri tavoin. Oikeasti meillä saattaa olla työttömiä lähes 500 000.
1990, ennen lamaa oli Suomen työttömyysprosentti noin 3, eli käytännössä täystyöllisyys. Nuo 3 % on se luku, jossa mukana olivat työkyvyttömät sekä marginaalinen "työnvieroksujat". Nykypolitiikalla kaikki työttömät leimataan työnvieroksujiin, siitä osoituksena työttömyystukien leikkaus ja kaikenlainen kiristys. Se on vastenmielistä politiikkaa, leimaaminen, halveksunta ja maalittaminen. Varsinkin kun suurin osa työttömistä on paiskinut töitä jopa vuoksikymmeniä, mutta nyt iän vuoksi ei palkata. Btw, samaan aikaan on eläkeikää hilattu reilusti ylöspäin. Ketä varten on "vahva ja välittävä Suomi"? - Anonyymi00044
Yli 50%maahanmuuttajia joita vihervasemmisto haluaa tänne.
- Anonyymi00045
Anonyymi00014 kirjoitti:
Oikeasti työttömiä on 290.000
150.000 maahanmuuttajia
- Anonyymi00048
Anonyymi00014 kirjoitti:
Oikeasti työttömiä on 290.000
Mittarista riippuen 10,3 – 17,1 % eli 190 – 445 000.
- Anonyymi00051
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ovat Persutkin senverran heikentäneet duunarinen oikeuksia.
Kerroppa miten?
- Anonyymi00052
Anonyymi00045 kirjoitti:
150.000 maahanmuuttajia
Ja lisää halutaan työperäistä maahan muuttoa,siis mitä eihän nää entisetkään tee muuta ku loisivat kelan tuilla.
- Anonyymi00058
Anonyymi00014 kirjoitti:
Oikeasti työttömiä on 290.000
Ei ole vaan yli 500 000.
- Anonyymi00071
Anonyymi00044 kirjoitti:
Yli 50%maahanmuuttajia joita vihervasemmisto haluaa tänne.
Pöh niitä mikään vihervasemmisto halua, vaan työnantajat. Halpatyövoimaa, joka ei tiedä oikeuksiaan ja joita voi siksi viilata linssiin. Ja kovasti niitä nytkin vain maahan tuppaa, vaikka vihervasemmistolla ei ole minkäänlaista valtaa kutsua. EK on kaikkein innokkaimpana ottamassa.
- Anonyymi00082
Anonyymi00014 kirjoitti:
Oikeasti työttömiä on 290.000
Jotain n.600000
- Anonyymi00089
Anonyymi00044 kirjoitti:
Yli 50%maahanmuuttajia joita vihervasemmisto haluaa tänne.
Ulkomaalaistaustaisten työttömyysaste on Suomessa selkeästi korkeampi kuin suomalaistaustaisilla. Vuoden 2024 toukokuussa ulkomaalaisia oli 16 % kaikista työttömistä työnhakijoista. Työttömyyden kasvusta noin 44 % selittyy maahanmuutolla. Ulkomaalaistaustaisten naisten työttömyysaste (17,7 %) on korkeampi kuin miesten (15,7 %), kun taas suomalaistaustaisilla tilanne on päinvastoin.
Avaintietoja työttömyydestä:
Kasvun syyt: Ulkomaalaistaustaisen väestön kasvu heijastuu työttömien määrään. Työttömyyden kasvu selittyy osin heikentyneellä suhdanteella.
Sukupuolierot: Ulkomaalaistaustaisilla naisilla on korkeampi työttömyysaste kuin miehillä.
Alueelliset erot: Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa) ja tietyissä kunnissa, kuten Närpiössä, maahanmuuttajien osuus työttömistä on erittäin suuri.
Työsuhteen päättyminen: Ulkomaalaistaustaisilla työt päättyvät hieman useammin irtisanomiseen tai perhesyihin kuin suomalaistaustaisilla.
Työllisyys: Vaikka työttömyys on korkeampaa, ulkomailla syntyneiden työllisyysaste (59,6 % vuoden 2024 lopussa) on seurannut matalasuhdannetta.
Ulkomaalaisten työttömien määrän kasvu on ollut voimakasta, ja se näkyy erityisesti suuriin kaupunkeihin keskittyneenä ilmiönä. - Anonyymi00097
Anonyymi00032 kirjoitti:
Työttömiä vähintäänkin 320 000 ja nousussa. 1990-luvun lamassa työttömyysprosentti kävi 1993 liki 17 %, mutta silloin ei oltu EU:ssa ja työlliseksi ihminen määriteltiin ehkä hieman eri tavoin. Oikeasti meillä saattaa olla työttömiä lähes 500 000.
1990, ennen lamaa oli Suomen työttömyysprosentti noin 3, eli käytännössä täystyöllisyys. Nuo 3 % on se luku, jossa mukana olivat työkyvyttömät sekä marginaalinen "työnvieroksujat". Nykypolitiikalla kaikki työttömät leimataan työnvieroksujiin, siitä osoituksena työttömyystukien leikkaus ja kaikenlainen kiristys. Se on vastenmielistä politiikkaa, leimaaminen, halveksunta ja maalittaminen. Varsinkin kun suurin osa työttömistä on paiskinut töitä jopa vuoksikymmeniä, mutta nyt iän vuoksi ei palkata. Btw, samaan aikaan on eläkeikää hilattu reilusti ylöspäin. Ketä varten on "vahva ja välittävä Suomi"?Kyllä tässä ketjussa on kohta suomalaisia työttömiä miljardi kun ne kaikki lasketaan...
Mitään väliä koko asialla ja sen voi itse testata sillä ettei lue työttömyyyteen liittyviä uutisia ja tilastoja vaan elää omaa elämää vaan!
Harrastaa ja käy vaikka kalassa ja retkillä luonnossa, sekä lukee enemmän kirjallisuutta niin mieli tuulettuu uutisoinneista. - Anonyymi00103
Anonyymi00032 kirjoitti:
Työttömiä vähintäänkin 320 000 ja nousussa. 1990-luvun lamassa työttömyysprosentti kävi 1993 liki 17 %, mutta silloin ei oltu EU:ssa ja työlliseksi ihminen määriteltiin ehkä hieman eri tavoin. Oikeasti meillä saattaa olla työttömiä lähes 500 000.
1990, ennen lamaa oli Suomen työttömyysprosentti noin 3, eli käytännössä täystyöllisyys. Nuo 3 % on se luku, jossa mukana olivat työkyvyttömät sekä marginaalinen "työnvieroksujat". Nykypolitiikalla kaikki työttömät leimataan työnvieroksujiin, siitä osoituksena työttömyystukien leikkaus ja kaikenlainen kiristys. Se on vastenmielistä politiikkaa, leimaaminen, halveksunta ja maalittaminen. Varsinkin kun suurin osa työttömistä on paiskinut töitä jopa vuoksikymmeniä, mutta nyt iän vuoksi ei palkata. Btw, samaan aikaan on eläkeikää hilattu reilusti ylöspäin. Ketä varten on "vahva ja välittävä Suomi"?Vuonna 2025 ansiopäivärahan ja Kelan työttömyystukien (työmarkkinatuki ja peruspäiväraha) saajia oli yhteensä noin 599 000 henkilöä.
- Anonyymi00003
Pitäiskö kysyä tekoälyltä miten toimitaan tään suhteen?
- Anonyymi00035
Työtä ei riitä kaikille. Siksi sitä pitää jakaa. Automatisaation ja robotiikan alkuperäinen ajatus oli säästää ihmiset raskailta töiltä ja lisätä vapaa-aikaa, mutta eihän se tietenkään niin mene.
Suomessa halutaan nostaa työtuntimäärää sekä eläkeikää. Mutta koska työtä riittää yhä harvemmalle onnekkaalle, lienee lopputulema enemmänkin dystooppinen. Varallisuus keskittyy yhä enemmän, keskiluokka kutistuu ja valtava köyhälistö ja syrjäytyneiden määrä täyttää slummeutuneet asuntovaunukylät. Huume- ja päihdeongelmat räjähtävät käsiin, vankilat ovat täynnä (jo nyt) ja ihmisiä paleltuu hankeen. Ja taas toisaalta paremman väen aidatut ja vartioidut kaupunginosat kylpevät yltäkylläisyydessään.
Yhteiskuntasopimus on neuvoteltava uudestaan, nykykehityksen valossa, jotta kaikille saadaan turvattua hyvä elämä.
Kansalaisille perustulo ja mahdollisimman matala kynnys yrittäjyyteen. Hyvän tasaisempi jakautuminen, huolenpito on arvovalinta. - Anonyymi00054
Anonyymi00035 kirjoitti:
Työtä ei riitä kaikille. Siksi sitä pitää jakaa. Automatisaation ja robotiikan alkuperäinen ajatus oli säästää ihmiset raskailta töiltä ja lisätä vapaa-aikaa, mutta eihän se tietenkään niin mene.
Suomessa halutaan nostaa työtuntimäärää sekä eläkeikää. Mutta koska työtä riittää yhä harvemmalle onnekkaalle, lienee lopputulema enemmänkin dystooppinen. Varallisuus keskittyy yhä enemmän, keskiluokka kutistuu ja valtava köyhälistö ja syrjäytyneiden määrä täyttää slummeutuneet asuntovaunukylät. Huume- ja päihdeongelmat räjähtävät käsiin, vankilat ovat täynnä (jo nyt) ja ihmisiä paleltuu hankeen. Ja taas toisaalta paremman väen aidatut ja vartioidut kaupunginosat kylpevät yltäkylläisyydessään.
Yhteiskuntasopimus on neuvoteltava uudestaan, nykykehityksen valossa, jotta kaikille saadaan turvattua hyvä elämä.
Kansalaisille perustulo ja mahdollisimman matala kynnys yrittäjyyteen. Hyvän tasaisempi jakautuminen, huolenpito on arvovalinta.Tuo on totta mutta sanoisin, että keskiluokka ei vain kutistu vaan katoaa. Keskiluokasta tulee köyhää. Jo nyt yhä useampi kodittomaksi joutuvakin käy töissä, mutta palkka ei riitä kodista kiinni pitämiseen.
- Anonyymi00004
Digitaloudella voi sekoittaa eläkkeet kätevästi. Syyttäkää ropottia.
- Anonyymi00005
Seuraava hallitus Lindtmanin johdolla tulee leikkaamaan ja aika varmasti myöskin köyhiltä,työttömiltä,eläkkeistä jne.Eivätkä persut edes ole silloin hallituksessa kun demarit eivät heitä sinne ota,niin saa nähdä ketä silloin haukutaan
- Anonyymi00007
Mikään ei tule muuttumaan istui hallituksessa kuka tahansa. Ei ainakaan helpommaksi.
- Anonyymi00010
Paskat, ei voi enää leikata, kun kaikki etuudet ovat jo alle nälkärajan. Laskutkin jäävät jo nyt maksamatta yms.
- Anonyymi00036
En tiedä, mutta toivottavasti ei ainakaan koko hallituskautta edellistä hallitusta. Se kun on vain yritys piilottaa oman osaamisen puute ja impotenssi. Macho ei osaa kysyä apua eikä tunnustaa tosiasioita.
- Anonyymi00037
Anonyymi00007 kirjoitti:
Mikään ei tule muuttumaan istui hallituksessa kuka tahansa. Ei ainakaan helpommaksi.
Tulee muuttumaan. Se kun ja jos uskotaan ettei äänestämällä voi vaikuttaa, sataa vain Kokoomuksen laariin. Voidaan jopa vetää johtopäätös, että nukkuvien vuoksi Suomi on nyt oikeistohallituksen kourissa ja taloudellisessa lamassa.
Riikkaat äänestävät tunnollisesti Kokoomusta ja kas vain saivat kahmalokaupalla verohelpotuksia, saivat vaikka Suomen talos enemmän kuin kuralla. Joten kyllä, äänestäminen vaikuttaa, isosti. - Anonyymi00039
Anonyymi00010 kirjoitti:
Paskat, ei voi enää leikata, kun kaikki etuudet ovat jo alle nälkärajan. Laskutkin jäävät jo nyt maksamatta yms.
Kyllä, hallitus järjesti ökyille oikeat ilonpäivät, vuosisadan tilaisuuden. Nyt vaihtavat mm. perintömökit loistosijainneilla omistajaa ja vieläpä puoli-ilmaiseksi!
Vain Vahvoista Välittävä Suomi. - Anonyymi00041
Anonyymi00007 kirjoitti:
Mikään ei tule muuttumaan istui hallituksessa kuka tahansa. Ei ainakaan helpommaksi.
Näin on näreet ja näppylät.
Hallitus leikkaa,hallitus säästää,hallitus sitä ja hallitus tätä.
Se on yksi suuri paska,on hallituksen kokoonpano mikä tahansa.
Niin aina vaan leikataan leikkausten perään.
Ennen vaaleja valehdellaan ummet ja lammet,nyt tulee sitä ja tätä.
Kymmenen hyvää ja 20 vielä hyvempää.
Kun oma selusta on turvattu ja perse tiukasti kiinni eduskunnan istuntosalin,
tai ministeriaition jakkaralla,niin valehtelut loppuu ja leikkaukset alkaa.
- Anonyymi00009
Ratkaisuja. Uusi hallitus ja uusi politiikka. Puollustus on tärkeää, mutta 5 pros bkt stä ei. Mennään entisellä 2 pros ja aina sillä pärjätty, Lisäksi vapaaehtois ressutouhua, jota itsekin harrastan. Eru asia jos rahaa olisi niin voisi puollustukseen lisätä, mutta kun ei ole. Tällä säästöjä jo lähes sen 10 miljardia joka vuosi kun vielä jättää ukrainan tuen koordinoidusti eu lle niinkuin suuri osa maista tekee. Toinen, jätetään köyhät rauhaan ja tuet inhimilliselle entiselle tasolle niin pelko loppuu ja kulutus alkaa. Maksaa itse,itsensä ja lusäksi köyhäthän kuluttaa kaiken myös mikä lisää talouden vauhtia. Sitten kotimainen sähkön, biokaasun yms vihreän siirtymän vauhdittaminen ja siitä koituvat työt ja innovaatiot. Ne tuo rahaa. Tekoälyn hyväksikäyttö ja siihen investoiminen ne jopa tuovat lisää töitä. Näitä ja yritystukia ja muita rikkaiden avustuksia väjennetään jos niistä ei hyötyä ole. Painopiste julkisen talouden järkevään sopeuttamiseen eläkkeiden kautta ei pelon ja massa irtisanomisien. Näillä suomi nousuun!
- Anonyymi00011
tähän asti pärjätty vaan jatkossa ei 2 % bkts:sta riitä alkuunkaan. Etenkään kun USAn tuki Natossa lahoaa alta pois. Demokraattinen länsieurooppa joutuu itse maksumieheksi omassa puolustuksessaan. Enempikin niin päin että USA:han nopeasti uusi edistyksellien presidentti. Trumpin ja dystopia klaaninsa tilalle. Saa olla republikaani tai demokraatti kun vaan on älli ja moraaliarvot päässä.
Suomalalaisten pahin ongelma on ikääntyminen ja lapsikato. Sille emme voi mitään oli hallituksessa mikä tahansa kombinaatio. Sekin vielä että suomalaisila ei ole sisua. Koulu ei kiinnosta ja työpaikalla sluibaillaan. Korkeakouluihin valituista uusista ylioppilaista vain 1/3 aloittaa heti opiskelunsa. Loput 2/3 pitää kivaa välivuottansa. Kaikenlainen aivojen käyttö ja keksinnöllisyys yksilötasolla sitä ei oikestansa ole. Kansantuotteen polkeminen paikallansa pian 20 vuotta on ensisijassa kansan vetelyyden syytä. Ihmiset ovat viihteellä jopa työajallansa. Koskee sekä pomoa että renkiä ja kansaa. - Anonyymi00040
Tuo bkt lukuun sidottu prosenttiosuus on monessa mielessä ongelmallinen. Ja miktä kulut ja kuinka laajasti kuuluvat tuohon mukaan. Voisiko sillä rakentaa vaikkapa rautateitä tai kunnostaa muuta infraa?
Suomessa on lisäksi pakollinen asepalvelus (miehille) kun toisessa Naton jäsenmaassa voi olla palkka-armeija, joiden henkilöstökulut ihan varmasti sisällytetään tuohon 5 % osuuteen.
Mikä sitten lienee oikea tapa arvottaa varushenkilön kustannuksia. Mutta, ensialkuun voitaisiin maksaa varushenkilöille kunnollista päivärahaa. Se ehkä myös nostaisi maanpalvelusinnokkuutta, mutta ennen kaikkea se rha menee nopeasti talouden kiertoon ja hyödyttää sisämarkkinoita luoden työpaikkoja.
- Anonyymi00012
Rakennusalalla ainekin suuri osa virosta tulleita ja osin kai venäläistäkin. Viron ihmiset osaavat käyttää lisäksi Suomen myöntämiä tukia erittäin taidokkaasti. Esimerkkinä eräällä on asunto Helsingissä ja Virossa. Pikku lomautus jos tulee muutetaan Viron asuntoon ja Hki laitetaan esim Airnbnb vuokralle. Tämän lisäksi napataan Suomesta asumistuet. Tai nykyisin kai ollaan Viron pomon vuokra kämpässsä ja se Airbnb lle. Mutta tuolla omistus asunnolla on saanut aiemmin nyhjettyä hvyin tukia.
Kaikki asumisen tuki olisi lopetettava, voisi tulla oikeita työpaikkojakin Etelä Suomeen.- Anonyymi00017
Lähistöllä kerrostalotyömaa, duunareitten autojen kansallisuustunnuksia LT, LV, PL, UA, EST.
Rakennusala kukoistaa ja työpaikkoja on..... - Anonyymi00020
Nimenomaan matut saa asumistukia yleensä kehä kolmosen sisällä, maksetaan vuokrat, sähkölasku, isommat tukirahat kuin suomalaisille, ilmaiset terveydenhoito, hammashoito, lääkkeet, tulkit lääkärikäynteihin,
saako suomalainen tulkin jo joutuu matu lääkärille
Lomamatkat kotimaihinsa maksetaan
Lähettävät kotiväelleen rahaa kun niin hyvin saavat, yhteiskuntamme varoja väärin käytetään
Helsinki , Espoo ja Vantaan kassavajeessa kun väkevä tulee ja vievät verovaroja.
Jo vuosikausia elätetty somaleita jotka eivät ole kotoutuneet
Partapoikia v. 15 monia tuhansia
Ukrainalaisi 50 tuhatta jotka elätetty
Jo 4 vuotta, monta tuhatta ilman oleskelupaa ja samat edut, asumukset, ruoka, vaatteet, terveydenhoidon edut, joita ei nykyään ole edes vanhuksilla jotka ovat tehneet kovasti töitä ja veroja maksaneet. - Anonyymi00053
Anonyymi00020 kirjoitti:
Nimenomaan matut saa asumistukia yleensä kehä kolmosen sisällä, maksetaan vuokrat, sähkölasku, isommat tukirahat kuin suomalaisille, ilmaiset terveydenhoito, hammashoito, lääkkeet, tulkit lääkärikäynteihin,
saako suomalainen tulkin jo joutuu matu lääkärille
Lomamatkat kotimaihinsa maksetaan
Lähettävät kotiväelleen rahaa kun niin hyvin saavat, yhteiskuntamme varoja väärin käytetään
Helsinki , Espoo ja Vantaan kassavajeessa kun väkevä tulee ja vievät verovaroja.
Jo vuosikausia elätetty somaleita jotka eivät ole kotoutuneet
Partapoikia v. 15 monia tuhansia
Ukrainalaisi 50 tuhatta jotka elätetty
Jo 4 vuotta, monta tuhatta ilman oleskelupaa ja samat edut, asumukset, ruoka, vaatteet, terveydenhoidon edut, joita ei nykyään ole edes vanhuksilla jotka ovat tehneet kovasti töitä ja veroja maksaneet.Kaikki MAMUT pois Suomesta.
- Anonyymi00013
Puoli miljoona työtöntä kortistossa? Väärin meni, mistä lie olet lukusi kiskaissut
- Anonyymi00022
Suomessa on kahdenlaisia työttömyystilastoja:
Tilastokeskus kaunistelee lukemia, kun taas TEM:n tilastot kertovat toden.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011775222.html
Avoimia työpaikkoja on huomattavasti vähemmän kuin työttömiä, joten missä ne Satu-sedän (Kok.) ja Marttisen (Kok.) lupaamat 100 000 uutta palkallista, pysyvää työpaikkaa ovat? - Anonyymi00026
Anonyymi00022 kirjoitti:
Suomessa on kahdenlaisia työttömyystilastoja:
Tilastokeskus kaunistelee lukemia, kun taas TEM:n tilastot kertovat toden.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011775222.html
Avoimia työpaikkoja on huomattavasti vähemmän kuin työttömiä, joten missä ne Satu-sedän (Kok.) ja Marttisen (Kok.) lupaamat 100 000 uutta palkallista, pysyvää työpaikkaa ovat?Tilastokeskuksen lukuihin ei ole mitään luottamista.
Heillä on joku oma laskentatapa mitä käytetään.
TEM tiedot ovat totuuden muksisia.
EX ministeri SatuSetäSatonen mainitsi,että hommat on hoidettu.
Työllisiä on tullut 100 000 lisää.Samaa kehuu myös uusi maitonaama,
pojankloppi marttinen,että työllisyys on parantunut.
Valtakunnassa on lähes 400 000 ja lisää tulee päivittäin.
Eilen uutisissa sanottiin,että työttömien määrä on kasvanut 50 000 lisää
Täällä ei kasva mikään muu,kun työttömyys ja valtion velka. - Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Tilastokeskuksen lukuihin ei ole mitään luottamista.
Heillä on joku oma laskentatapa mitä käytetään.
TEM tiedot ovat totuuden muksisia.
EX ministeri SatuSetäSatonen mainitsi,että hommat on hoidettu.
Työllisiä on tullut 100 000 lisää.Samaa kehuu myös uusi maitonaama,
pojankloppi marttinen,että työllisyys on parantunut.
Valtakunnassa on lähes 400 000 ja lisää tulee päivittäin.
Eilen uutisissa sanottiin,että työttömien määrä on kasvanut 50 000 lisää
Täällä ei kasva mikään muu,kun työttömyys ja valtion velka.Aikoinaan 90 luvulla,silloinen KEPU pääministeri.Esko Aho.
Mainitsi,että maassa ei ole yhtään työtöntä.He noin 800 000 <--> 1000 000
työtöntä laskijoista ja laskentatavoista riippuen,ovat työvoima reserviä,
jotka otetaan käyttöön tarvittaessa. - Anonyymi00065
Luvut kiskaisin todellisista työttömyys luvuista eli ihmiset jotka saa työttömyyskorvausta tai ovat 9 e tempputyöllistettyjä. 340 tuhatta oli työttömien työntekijöiden määrä, mutta kaiken kaikkiaan työnhakijoita yhteensä reilu 500 tuhatta, joista alle 100 tuhatta oli työssä. Näistä 100 tuhannesta suurin osa oli osa aika työssä ja hakivat töitä. Viralliset luvut ovat kyselytutkimuksia, jotka perustuvat mielipiteisiin.
- Anonyymi00015
Tässä taloutta ihmisille jota Suomen valtamedia ei julkaise !
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
UK 44%
USA 39%
Sveitsi 32%
Tässä tietoa varallisuudesta !
Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !
Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !
1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208- Anonyymi00016
Yllä mainituilla numeroilla Suomessa ei riittävää talouskasvua synny !!
- Anonyymi00042
Bkt ei ole mikään ihmeluku jonka perusteella voitaisiin päätellä kuinka kansa voi.
Suomessakin varallisuus on voimakkaasti jakaantunut, rikkain kymmenys omistaa jo yli puolet kaikesta Suomen nettovarallisuudesta, muualla suhdeluku on vielä räikeämpi.
On siis biljardöörejä ja samaan aikaan tavan kansa köyhtyy ja kuihtuu.
Joten aivan hyvin voit jättää sensaatiomaiset huutomerkkisi pois!
Se, että julkinen puoli ajetaan alas, ajaa alas myös hyvinvoinnin. Kriittiset palvelut kuten terveydenhoito kallistuu niin paljon, ettei kansalaisilla ole siihen varaa. Okei, tarkastellaan sitten sitä vakuutuspohjaista terveydenhuoltojärjestelmää. USA, haluaisitko sinä maksaa terveysvakuutusmaksua vaikkapa 800 €/kk? "Maksat tai kuolet", kuvaa mielestäni hyvin tätä USA järjestelmää, joka on kustannuksiltaan helposti kolminkertainen Suomen julkisen puolen tuottamiin terveyspalveluihin verrattuna.
Tähän on yksinkertainen selitys. Yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa maksimaalisesti hilloa ja hyvää omistajilleen. Piste.
Uskokaan pois, julkisen puolen leikkaukset ja alasajo on hyvinvointivaltion tuho. - Anonyymi00056
Tuo Yhdysvallat sijalla 5 on aika huvittava. Tuossa ei ollenkaan oteta huomioon valtavia tuloeroja. Yhdysvalloissa neljäsosalla ihmisistä ei ole minkäänlaisia säästöjä.
https://www.nbcboston.com/investigations/consumer/here-are-some-tips-to-start-emergency-savings-as-report-shows-25-of-americans-have-none/3498885/
- Anonyymi00018
Kiitos Persut ja Kokoomus, teette hyvää työtä Putinille.
- Anonyymi00019
Suomen syö tukirottailijat
- Anonyymi00043
Anonyymi00019 kirjoitti:
Suomen syö tukirottailijat
Aivan. Esimerkiksi Nokia tarvitsee Suomen veronmaksajien apua, eli suoraakin yritystukea jotta voi maksaa muhkeita osinkoja kv-omistajilleen.
- Anonyymi00021
Juuri näin – työttömyys on jo valmiiksi korkealla, ja silti hallitus keskittyy rangaistuksiin eikä ratkaisuihin. Työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi suhteessa työnhakijoihin, ja samaan aikaan yhteiskunnan turvaverkkoja heikennetään. Tämä ei ole politiikkaa työllisyyden parantamiseksi, vaan kurinpidollista politiikkaa, jossa köyhiä syyllistetään järjestelmäongelmista.
Jos tekoäly vie työpaikkoja tai maailmantalous horjuu – kuten Trumpin mahdolliset tullituhot uhkaavat – niin tilanteen huonontaminen entisestään köyhien ja työttömien kannalta ei tuo ratkaisua. Se tuo vain lisää ahdinkoa, epäluottamusta ja epätoivoa. Nykyinen hallitus ei rakenna mitään kestävää, vaan repii auki kaiken sen, mikä piti yhteiskunnan koossa. Heille näyttää tärkeältä lähinnä luoda asetelma, jossa on selvä voittaja ja häviäjä – ja häviäjän rooli on sysätty yhä useammalle. Vaikea nähdä muuta tarkoitusta kuin eriarvoisuuden syventäminen ja valtaapitävien asemien sementointi.- Anonyymi00024
"Työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi suhteessa työnhakijoihin,"
Marin teki tuon homman reilummin. Otti reilusti velkaa sillä sitten työllistettiin.
yli 300 tuhatta euroa maksoi jokainen tempputyöpaikka. Jotain 30 miljardia paloi. Taivaan tuuliin.
Nyt sitten makselemme sitä oivallusta. - Anonyymi00046
Anonyymi00024 kirjoitti:
"Työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi suhteessa työnhakijoihin,"
Marin teki tuon homman reilummin. Otti reilusti velkaa sillä sitten työllistettiin.
yli 300 tuhatta euroa maksoi jokainen tempputyöpaikka. Jotain 30 miljardia paloi. Taivaan tuuliin.
Nyt sitten makselemme sitä oivallusta.Nyt kyllä liioittelet. Huolella. Muistisi pätkii?
Kuule,
nyt Suomi on jo niin syvällä, että mitäpä jos soittaisit sille hallituksessa patsastelevalle edustajallesi ja kehoittaisit mitä kohteliaimmin ottamaan lapion kauniiseen käteensä ja aloittamaan lapioimisen? - Anonyymi00074
Anonyymi00024 kirjoitti:
"Työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi suhteessa työnhakijoihin,"
Marin teki tuon homman reilummin. Otti reilusti velkaa sillä sitten työllistettiin.
yli 300 tuhatta euroa maksoi jokainen tempputyöpaikka. Jotain 30 miljardia paloi. Taivaan tuuliin.
Nyt sitten makselemme sitä oivallusta.Kyllä Marinin hallitus tuki myös työnantajia että ei kaikki ole konkassa. Saas nähdä tämän hallituksen toimista taitaa olla koko Suomi konkassa.
- Anonyymi00076
Anonyymi00024 kirjoitti:
"Työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi suhteessa työnhakijoihin,"
Marin teki tuon homman reilummin. Otti reilusti velkaa sillä sitten työllistettiin.
yli 300 tuhatta euroa maksoi jokainen tempputyöpaikka. Jotain 30 miljardia paloi. Taivaan tuuliin.
Nyt sitten makselemme sitä oivallusta.Kyllä Marinin hallitus tuki myös työnantajia että ei kaikki ole konkassa. Saas nähdä tämän hallituksen toimista taitaa olla koko Suomi konkassa.
- Anonyymi00023
Perusta yritys jos on jotain osaamista.
Jos ei ole niin miksi ajattelet että joku haluaisi palkata nollan?- Anonyymi00025
Ei yritystä voi täysin tyhjistä nolla omaisuudella perustaa!
- Anonyymi00029
Anonyymi00025 kirjoitti:
Ei yritystä voi täysin tyhjistä nolla omaisuudella perustaa!
"Ei yritystä voi täysin tyhjistä nolla omaisuudella perustaa!"
Taikasana oli "osaaminen". Toiminimen perustamisilmoitus kaupparekisteriin maksaa 75 euroa. Jos ei tarvitse välineistöä vaan myy todellakin osaamistaan, niin ei siinä paljoa tarvitse.
Toiminimeltä on myös helpoin ja nopein palata takaisin normi työnhakijaksi jos ei taivaanrannan maalaaminen ja visioiden jalkauttaminen käytäntöön onnistunutkaan.
Osakeyhtiön kanssa voi kela-tehdä kettumaiset temput toiminnan lopettamisen jälkeen, riippuen siitä miten laajaa toiminta on ollut. Se loppuvarasto ja lopettamista edeltävän vuoden liikevaihto sopii kuin nyrkki silmään rakenteellista kiusantekoa harjoittavan valtion tapoihin toimia. - Anonyymi00047
Nolla?
Roikut täällä, miksi et ole töissä?
Yrityksen perustaminen voi olla varsin kallista. Minä tiedän. - Anonyymi00050
Anonyymi00025 kirjoitti:
Ei yritystä voi täysin tyhjistä nolla omaisuudella perustaa!
Jos ihminen on ollut työelämässä vaikka jonkunkin vuoden, niin kyllä sen verran on pitänyt fyffeä jäädä että yrityksen saa pystyy. Ja vippiä sitten jos vaikka joutuu vuokraamaan jotain, ostaa ei tarvi.
Mutta jos on nolla niin... syyllinen siihen ei löydy hallituksesta vaan perhealbumista. - Anonyymi00059
Anonyymi00050 kirjoitti:
Jos ihminen on ollut työelämässä vaikka jonkunkin vuoden, niin kyllä sen verran on pitänyt fyffeä jäädä että yrityksen saa pystyy. Ja vippiä sitten jos vaikka joutuu vuokraamaan jotain, ostaa ei tarvi.
Mutta jos on nolla niin... syyllinen siihen ei löydy hallituksesta vaan perhealbumista.Tässä on taas niin elämästä vieraantuneen kultalusikan tai vanhuksen paasausta. Kaikki on muka aina omaa syytä, eikä järjestelmässä ole ikinä mitään vikaa.
Kuule, ennen vanhaan yhden miehen palkalla elätti perheen ja osti kodin. Nykyään täysin mahdotonta, ellei ole syntynyt valmiiksi rikkaaseen perheeseen.
Monet ihmiset joutuvat kituuttamaan kasvavien kulujen takia, vaikka he tekevät täysipäiväistä työtä.
Työvoiman tuottavuus on kasvanut 1970-luvulta huimasti, mutta palkat eivät sen mukana ollenkaan. Kuka tahansa vähänkin asioista selvää ottanut ymmärtää, että koko nykyinen järjestelmä on yksi iso kusetus, joka hyödyttää vain hyväosaisia.
Sinä se tässä olet suurin nolla, kun olet niin tyhmä, että et joko halua tai kykene ymmärtämään nykyisen järjestelmän lukuisia epäkohtia. - Anonyymi00060
Suurin osa (yli 90%) yrityksistä menee nurin, vaikka osaamista ja ammattitaitoa löytyy.
Suomalaiset ovat nykyään keskimäärin koulutetumpia ja osaavampia kuin koskaan ennen, mutta silti varattomuus ja työttömyys on suurempaa kuin aiemmin.
Se että kuvittelet ongelman olevan osaamisen puutteessa kertoo vain sen, että olet matalaälyinen idiootti, etkä ymmärrä taloudesta tai muustakaan yhteiskuntatieteestä yhtään mitään. - Anonyymi00061
Anonyymi00029 kirjoitti:
"Ei yritystä voi täysin tyhjistä nolla omaisuudella perustaa!"
Taikasana oli "osaaminen". Toiminimen perustamisilmoitus kaupparekisteriin maksaa 75 euroa. Jos ei tarvitse välineistöä vaan myy todellakin osaamistaan, niin ei siinä paljoa tarvitse.
Toiminimeltä on myös helpoin ja nopein palata takaisin normi työnhakijaksi jos ei taivaanrannan maalaaminen ja visioiden jalkauttaminen käytäntöön onnistunutkaan.
Osakeyhtiön kanssa voi kela-tehdä kettumaiset temput toiminnan lopettamisen jälkeen, riippuen siitä miten laajaa toiminta on ollut. Se loppuvarasto ja lopettamista edeltävän vuoden liikevaihto sopii kuin nyrkki silmään rakenteellista kiusantekoa harjoittavan valtion tapoihin toimia.Sillä ammattitaidolla ei ole mitään merkitystä, jos taloudessa menee huonosti, eikä kukaan osta niitä palveluita.
Ammattitaito kehittyy työtä tekemällä. Jos nuori ihminen ei koskaan edes saa ensimmäistä työpaikkaansa, koska asuu Suomen kaltaisessa maassa, niin miten tuossa tilanteessa taidottomuus voi olla omaa syytä? Ennen vanhaan tavallinen nuori pääsi tuosta noin vaan töihin, mutta nykyään perhe- ja sukulaissuhteilla.
Te kokoomuksen saappaannuolijat, hyväosaiset ja muut nilviäiset paljastatte näillä kommenteillanne olevanne todellisuudesta vieraantuneita ja pahantahtoisia paskiaisia. Vallankumous saisi jo tulla. - Anonyymi00070
Ikävä kyllä ihminen jolla on elinvoimainen yritysidea yleensä osaa myös laskea. Tästä johtuen yritys perustetaan todennäköisemmin sellaiseen maahan joka suhtautuu pienyrityksiin hieman positiivisemmin.
- Anonyymi00028
Pian tulee kuljettamattomat taxit ja bussit. Kuljettamaton tesla on jo lähes täysin valmis.
Hyvä, että tekniikka kehittyy, mutta nyt pitäisi huomioda se, että tekniikan kehittyminen syö valtavasti työpaikkoja!
Tulevaisuudessa myös rahan jakaminen tulee olemaan ongelma. Kyllä sitten ne jotka tienaa miljoonia pitää auttaa niitä joilla ei ole töitä! ongelma on oikastaan jo nyt tämä, että rikkaat pihtaavat miljooniaan eivätkä käytä niitä eivätkä halauisi millään tapaa auttaa mietä työttömiä! - Anonyymi00030
SDP järjestelee lakkoja ja sen myötä yritysten konkursseja. Lopputilihän siitä seuraa jos yritys voi huonosti. Tuodaanko lisää halpatyövoimaa SDP? Kaikkia yritysten työllistämistoimien helpotuksia on vastustanut SDP.
- Anonyymi00033
Aihanan se sosialistille
on Trumpin tai Purran syy jos ei ole työtä.
Mutta Valtio ei sinulle töitä järjestä.
Tätä yksinkertaista asiaa vasemmistolaisen aivo ei ymmärrä.
Ei tule töitä
nyt
eikä
koskaan.
Riippumatta siitä kuka on hallituksessa ja kuka ei. - Anonyymi00034
Tuossa on
Ay- orja
kaupungilla " töissä ".
Ja ihan selvinpäin
melkein.
https://www.youtube.com/watch?v=hWJx6v8ybZc - Anonyymi00038
"Työpaikkoja on auki joku 24 tuhatta ja vain noin 5 pros hakijoista pääsee töihin 3 kk sisällä"
Tuossa on miettimisen aihetta. Onko niitä paikkoja oikeasti se 24 tuhatta auki? Huomaa että meillä pitää olla jatkuvasti kulissit kunnossa eurooppalaisia rahoittajia ajatellen.- Anonyymi00063
Monet yrityksethän tekee juuri sitä, että ilmoittavat työpaikoista, joita ei ole olemassakaan. Luovat sijoittajille näin illuusiota kasvusta.
Sitten on sellaisiakin työpaikkailmoituksia, että niihin on valittu jo valmiiksi joku työntekijä firman sisältä, mutta muodon vuoksi laittavat kyseisen paikan julkiseen hakuun.
Vuokrafirmat harrastavat sellaista, että ilmoittavat avoimesta työpaikasta, mutta todellisuudessa pistävät työnhakijan vain kirjoille, eikä mitään töitä näy tai kuulu. JWD tekee juuri tätä.
Kaupungit ja julkiset yritykset joutuvat lain mukaan laittamaan ilmoituksen avoimesta työpaikasta julkiseen hakuun, mutta todellisuudessa niihin on aina valittu joku kaupungin työntekijän sukulainen tai perheenjäsen.
Yhdysvalloissa on alkanut esiintymään myös sellaista, että firma hakee asiantuntijaa johonkin työhön ja sitten se työnhakija saa suoritettavakseen jonkun asiantuntijuutta vaativan tehtävän "osana työnhakuprosessia." Todellisuudessa se firma vain käyttää sitä työnhakijaa tekemään työtä sille firmalle ilmaiseksi, eikä ketään ollut tarkoituskaan palkata. - Anonyymi00064
Anonyymi00063 kirjoitti:
Monet yrityksethän tekee juuri sitä, että ilmoittavat työpaikoista, joita ei ole olemassakaan. Luovat sijoittajille näin illuusiota kasvusta.
Sitten on sellaisiakin työpaikkailmoituksia, että niihin on valittu jo valmiiksi joku työntekijä firman sisältä, mutta muodon vuoksi laittavat kyseisen paikan julkiseen hakuun.
Vuokrafirmat harrastavat sellaista, että ilmoittavat avoimesta työpaikasta, mutta todellisuudessa pistävät työnhakijan vain kirjoille, eikä mitään töitä näy tai kuulu. JWD tekee juuri tätä.
Kaupungit ja julkiset yritykset joutuvat lain mukaan laittamaan ilmoituksen avoimesta työpaikasta julkiseen hakuun, mutta todellisuudessa niihin on aina valittu joku kaupungin työntekijän sukulainen tai perheenjäsen.
Yhdysvalloissa on alkanut esiintymään myös sellaista, että firma hakee asiantuntijaa johonkin työhön ja sitten se työnhakija saa suoritettavakseen jonkun asiantuntijuutta vaativan tehtävän "osana työnhakuprosessia." Todellisuudessa se firma vain käyttää sitä työnhakijaa tekemään työtä sille firmalle ilmaiseksi, eikä ketään ollut tarkoituskaan palkata.Suomessa työkokeilu & ennen kaikkea rekrykoulutus, joka voi kestää 9kk ja yrityksellä ei ole mitään velvollisuutta palkata töihin tämän jälkeen! Rekrykoulutuksen aikana ei makseta palkkaa.
- Anonyymi00049
Mitäpä uusi hallitus saisi parempaa aikaan ?
- Anonyymi00055
Tottakai työttömyys lisääntyy kun kaikki palvelut lopetetaan
nyt on maaseudulla postin varhaisjakelu lopetettu, pankkeja lopetettu
kioskeja lopetetaan, postit lopetettu, kela ja verotoimistoja jne. jne
työntekijät passitettu kortistoon
Suomi on totaalisesti alas ajettu, kai se Trumppi kohta tän maan ostaakin !- Anonyymi00085
Mahtavan fantastinen pakollinen digitaalisaatio on näenmmä hieno asia!
- Anonyymi00057
Mitä te hallitusta syytätte. Nämä suomen asiat ja kansalaisten tympääntyminen ei ole hallituksen käsissä. Ei hallitus näihin asioihin voi paljonkaan vaikuttaa, vaan kaikki maan asiat on kansalaisten omissa käsissä ja päätöksissä. Ei pidä oottaa vaan käet ristissä mitä tulemaan pitää ja annetaan, vaan vaihtaa vaikka ne käet korppikotka lintuihin!
Jos hallituksilla olis taikasauva vaikka työttömyyden hoitoon, niin kyllähän sellaista olis jo käytetty.
Suomalaiset vaan ottaa kaikki raskautetut pakolaiset tänne ulkomailta ja he sitten lähettävät täältä suuria summia rahaa lähtömaan sukulaisilleen, vaikka moni ei sitä uskokokaan. Suomen valuttaa pakenee siten ulkomaille. - Anonyymi00066
1978 kävin vähän joka paikassa kyselemässä onko töitä. Parin päivän töitä ainoastaan messukeskuksessa.. Kuumia makkaroita kävijöille. Yksi valitti että ovat kylmiä. Annoin vielä 3 lisää. Eiköhän noista joku ole kuuma. 1979 oli sitten ihan toinen tilanne. Töitä oli vaikka kahteen hommaan. 1991 tuli sitten uusi lama.
- Anonyymi00067
Mun mielestä työttömiä ei pidä käsittää yhden sanan avulla. Onhan aivan eri asia kun vuosia työttömänä on ollut 25-vuotias tai yli 60-vuotias. Siinä on nuori ja hänen vanhempansa ikäinen samalla viivalla kaikessa. Sama juttu kaikkien työnhakutietojen kanssa, ihmiset ovat hyvin erilaisia. Nuoret ovat tulossa työelämään ja toiset sieltä lähtisivät jos vain olisi mahdollisuus.
Jos näiden satojen tuhansien elämänlaatua haluttaisiin parantaa, olisi heitä kuunneltava oikeasti. Sen sijaanhan työvoimaviranomaiset tuntevat vain sanktiot. Niillä ei kenenkään työkykyä eikä elämänhallintaa paranneta. Tämän kaltainen politiikka on lisäännyt työttömien määrää ja alentanut elämänlaatua.
Mutta mitä voi odottaa kansanedustajilta joita kiinnostaa toistensa ruotiminen ja oudot käyttätymiset. Ja kun muu virkamieskuntakin alkaa koostua samoista poliitikoista. - Anonyymi00068
hallitus ei vaikuta minun elämääni. Sinun elämäsi on vissiin hallitusten varassa. Enkä ole mikään miljonääri, jotenkin vaan on luottotiedot ja talouden pito hyvällä tuurilla pysynyt hanskassa. Mitään en odota tältä paska yhteiskunnalta vaan teen itse ihan kaiken minkä voin, jos jotain almuja heruu pidän sitä bonuksena enkä mitenkään rajattoman kiitollisuudenvelan perusteena. Haistakaa paska koko maa ja sen juntit äänestäjät.
- Anonyymi00069
Taisi olla 90-luvullakin nukkehallitus…
- Anonyymi00072
Nyt haluaisin kuulla kokkari taloustieteilijäJuhana Vartiaisen ajatuksia tilanteesta. Hän kun aikoinaan kovasti esitelmöi, kuinka työn tarjonta lisää talouskasvua. Työn tarjonta hänen slangillaan tarkoittaa siis työvoiman tarjontaa, ei työpaikkojen. Nyt sitä on tarjolla yltäkylläisesti, mutta eipä vain kasvua kuulu...
- Anonyymi00080
Pätkätöillä ei kukaan elä eikä niistä ole va,tuolle mitään hyötyä...vuokrafirman tuohosi elämisen mahdollisuudet,,
- Anonyymi00077
Työttömyys jatkaa kasvua, koska eläkeikä nousee.
- Anonyymi00078
Ja eläkeputki poistettiin..kelan porukkaa ei eläkkeelle päästetä vaikka olisi yksi jalka ja yksi silmä..
- Anonyymi00079
Kaikki tilastokikkailu-, ja piilottelu-reservi on käytössä, joten uudet työttömät luonnollisesti väkisin näkyvät tilastoissa kaikkien eurooppalaisten rahoittajien mielenkiinnoksi.
Tarkkailuluokan jälkeen Suomi joko joutuu holhoukseen tai lopettaa rakenteellinen "yritysvihan", joka on rajoittanut yritysten ja työpaikkojen syntymistä.
Kommunismi ei ollutkaan ratkaisu.
- Anonyymi00081
On vasta alkua, tekoälyn vaikutus alkaa näkyä.
- Anonyymi00083
Kannattaa sijoittaa isänmaan puolustamiseen kaikki liikenevät rahat. Ja armeijan ostamiseen.
- Anonyymi00084
Itse en ole koskaan ollut työtön. Olen jo viidenkympin paremmalla puolella, ja työt vaan lisääntyvät iän karttuessa. Olen erityisasiantuntijahommissa ylemmällä korkeakoulutaustalla.
- Anonyymi00086
Elviksenä ei kannata esiintyä, kukaan ei ole korvaamaton. Muista että hautuumaat ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä.
Tarkoittaa sitä että karma on bitch.
- Anonyymi00087
Olen etsinyt vaan en ole löytänyt yhtäkään tutkimusta tai vaikuttavuusarviota siitä, miten paljon työvoimatoimiston asiakkuus edistää työllistymistä verrattuna asiakkaan omatoimisuuteen. Päättäjillä on kova luotto siihen, että työllisyyspalveuiden ponnistelut johtavat työllistymisiin ja puhutaan palveluista. Kaikki työnhakijat tietävät, että CV-kurssit ja keskustelut ovat pakkopullaa. Myös viikkoja kestävät työpajat ja kurssit ovat kärsimystä ja turhaa ajanhaaskausta kaikille muille paitsi palveluntuottajalle, jotka käärivät näistä kovat tuotot.
Työkokeilu voi johtaa työllistymiseen ja palkkatuki madaltaa palkkaamisen kynnystä mutta siihen ei tarvita nykyisen kaltaista järjestelmää. Kela voisi tehdä selvitykset oikeuteen työttömyysetuuteen ihan samoin kuin työkkäri tekee. Muutama kysymys netissä ja homma on selvä. Tekoäly tekisi sen vielä nopeammin.
Pitkäaikaistyöttömät, työkyvyttömät, liian vanhat, kouluttamattomat, kielitaidottomat ja muut työmarkkinoille kelpaamattomat voisivat jatkaa sosiaalihuollon kanssa tukikeskusteluita ja koulutuksia jos vaikka jollakin ihmeellä kehittyisivät, kotoutuisivat tai toipuisivat työmarkkinoille. Siihenkin tarvitaan sossuja eikä työkkärin tätejä ja setiä. - Anonyymi00088
Onhan se kummallista että opiskelutkaan ei enää suju kun ahistaa. Minkälainen heikkopeikkojen porukka tähän maahan on syntynyt...
https://demokraatti.fi/ammatilliseen-koulutukseen-suunnitellaan-kuntouttavaa-opetusta-kaikkien-nuorten-toimintakyky-ei-riita-opintoihin - Anonyymi00090
Hallituksen toimet ovat olleet käsittämättömiä. Työllisyyttä on "hoidettu" leikkaamalla työttömyyskorvausta, heikentämällä työn vastaanottamista (poistamalla 300 e työllisyysraha) ja jakamalla potkuja sote alan ammattilaisille. Säästöä piti tulla 10 miljardia, tulikin vain 3,5. Todellisuudessa tulee kalliimpaa kun ihmisiä ei hoideta enää niin hyvin kuin ennen sote puolella. Vaihtoehtoja on. 10 miljardia todellista säästöä ihan helposti kuin puolustus kulut hoidetaan niinkuin ennenkin, eikä miljarditolkulla sinne lisää rahaa ja avustukset ukrainaan eu n kautta, niinkuin muutkin tekee (5 miljardia sinne laitettu ylimääräistä avustusta veronmaksajien piikkiin). Sitten lisää rahaa työpaikkojen luomiseen, niin kuin muualla eu ssa on tehty, investointien kautta kasvua. Voi hyvät hyssykät sentään!
- Anonyymi00091
No ihan päin pestä on menny ..lisää kun leikattiin toimentumotukia niin 150 milj on pois kulutuksesta...onnea vaan hallitus..,,ei niistä kukaan työllisty tällaisena lama- aikana, masentuvat entistä enempi ja laskua tulee enempi valtiolle..
- Anonyymi00092
Anonyymi00091 kirjoitti:
No ihan päin pestä on menny ..lisää kun leikattiin toimentumotukia niin 150 milj on pois kulutuksesta...onnea vaan hallitus..,,ei niistä kukaan työllisty tällaisena lama- aikana, masentuvat entistä enempi ja laskua tulee enempi valtiolle..
30 miljoonan sopeutus...tuon verran kullutus pieneneé taas yrittäjillä...muut kulut päälle..
- Anonyymi00104
Eiköhän kokoomuksen suurin anti tällä hallituskaudella ollut noiden tehtyjen leikkausratkaisujen ja työvoimapoliitikan heikentämisen lisäksi kuntavaalien 2025 jälkeen tehty päätös miljardin euron veronkevennyksistä ansiotuloveroihin painottaen suurituloisimpien verojen keventämistä laskemalla niiden osalta ylimpiä marginaaliveroja. Siihen saakka jaksettiin esittää kuinka huolissaan ollaan velkaantumisesta.
- Anonyymi00093
Ja lisää tulee!
- Anonyymi00096
Ei ole mitään merkitystä yksilölle, jos pitää itseään ryhdissä ja terveenä sen työttömyyden ajan. Ilmaista rahaa kuitenkin annetaan!
- Anonyymi00098
600 euroa ilmaista rahaa saa työttömyysturvaa, kyllä. Tosin nöyryytys velvotteita vastaan. Ja näillä rahoilla ostaa vain välttämättömät ....vuokrat, ruuat jne. Pitäisikö työttömille järjestää kylmät kontit johon sullotaan kymmenen samaan? Niin että ruumiinlämmöllä lämmittävät kämppänsä. Vaatteiksi ylijäämä räsyt. Ja ruuaksi kauraa jonka voisi tarjota kaukalosta niinkuin esim sioille ja muille eläimille. Vai kuinka alas ajaisit sosiaaliturvan?
- Anonyymi00106
Lisää ukroja tulee Suomeen kokoajan.
- Anonyymi00101
Hallitus tällä hetkellä aivan paskaa ja äkkiä se paska hallitus ulos niin saadaan Suomi nousuun ja positiivisempi kuva mikä täällä tällä hetkellä on kiitos siis Persujen ja Kokoomuksen 👏🏼👏🏼👏🏼👏🏼
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760