Olen samaa mieltä, mutta muutamat seikat tukee lähes identtistä multiversumiteoriaa.

Olen kuullut ja lukenut useilta tahoilta pitkällä aikavälillä siitä, kuinka heidän tai jonkun muun olisi kaiken järjen mukaan kuolla jossakin tilanteessa.

Mutta sitten onkin tapahtunut "ihmepelastuminen" jossa esim korkeaenergisessä törmäyksessä sinun olisi pitänyt likimain soseutua, mutta selvisitkin pikkuruhjeilla.

Joissakin ns ihmepelastumisissa on koettu jonkun yliluonnollisen pelastajan vaikutus tilanteeseen, eli siis jonkinlaisen suojelusenkelin.

Yhdessä tapauksessa jalan kulkenut nainen jäi kahdeksaakymppiä kohti tulevan minikuormurin ja pakettiauton väliin.

Juuri ennen törmäystä naisen eteen oli ilmestynyt hymyilevä Jeesuksen näköinen mies joka levitti kätensä tämän ympärille ja minikuormuri törmäsi tähän mieheen, joka katosi samalla paikalta. Naiselle ei tullut jälkeäkään.

Tämänkaltaisista tilanteista selvinneet ovat miettineet syytä pelastukseensa ja jotkut heistä ovat sitä mieltä että he eivät pelastuneet, vaan he kuolivat mutta siirtyivät toiseen todellisuuteen jatkamaan sitä samaa elämää.

Mutta he ovat kokeneet itsensä vieraaksi sen pelastuksen jälkeen ja jotkut asiat eivät olekaan samalla tavalla ja se koetaan sitten kuin Mandela- efektinä.

On saattanut tuntua siltä että he eivät tunne puolisoaan tai muistavat jonkun historian asian eri tavalla kuin miten he olivat sen oppineet.

Nämä voi toki selittyä shokilla ja ihmisen suojamekanismeilla mutta aika vahvasti tuota ajatusta on viljelty. Itsellänihän oli rajakokemus kun meinasin hukkua lapsena. Näin itse oman siluettini kohoamassa joen pohjasta kohti kirkasta valoa ja se päivä ei ollut poutainen vaan sateinen

Olin niin pieni silloin että en muista minkään kyllä muuttuneen, kun vähissä oli opit vielä.
Toinen oli 65- vuotias leppoisa pohjalaismies ja toinen tapaus oli 20- vuotias nuori nainen.

Pohjalaisukko sekosi yhtäkkiä lastenkutsuilla jossa taloyhtiön kerhotilassa oli noin 14 aikuista ja 12 lasta kaksia synttäreitä viettämässä.

Siinä hymyili ja siemaili kahvia, kun yhtäkkiä naamansa muuttui kireäksi, silmät meni mustiksi ja hän tarrasi ohi konttaavan pikkutytön nilkasta kiinni joka leikki toisten lasten kanssa.

Pikkutyttö ensin hekotteli kun luuli leikiksi, mutta kun alkoi sattua niin hätääntyi, mutta puristus vain koveni ja tyttö alkoi kirkua. Aikuiset ei heti ymmärtäneet että sattuuko oikeasti ja miksi ei mies päästä irti.

Tuijotti tyttöä täysin ilmeettömänä mustilla silmillään ja ei liikahtanutkaan eikä päästänyt irti, vaikka aikuiset alkoi jo käskyttää häntä. Kohta vanhemmat alkoi repiä kättään irti mutta se oli kuin terästä ensin.

Sitten mies yhtäkkiä ikäänkuin heräsi, säpsähti, muuttui normaalin näköiseksi, päästi irti ja ryntäsi ovesta ulos ja lähti vanhalla Volvollaan kumit kirskuen.

Mukana oli ulkomaalaisia perheitä jotka katseli epäuskoisina toisiaan että mitä juuri tapahtui? Tytön nilkka meni mustaksi ja turposi, mutta murtumia ei ollut. Syytteitä ei kukaan halunnut nostaa.

Sattumoisin oli sama mies, joka sekosi Riikosen jutuista. Kerron toisen tapauksen myöhemmin, se meni jo tälle osastolle
https://horrormovieblog.com/wp-content/uploads/2023/06/evil-dead-rise-deadite-1673187720-768x386.jpg
En halua esittää enkä esiintyä minään henkimaailman guruna, koska en ole sellainen, mutta joihinkin asioihin on tullut perehdyttyä eri teitse.

Budolajeja harrastaneena ja niistä aina kiinnostuneena olen törmännyt varsinkin Chi- käsitteeseen ja tiedän sen energian olevan olemassa ja olen jopa onnistunut sitä arkielämässä hyödyntämään.

Myös itämaisessa yritysvalmennuksessa ja urheiluvalmennuksessa opetetaan keinoja ladata itseensä vireyttä, rauhaa ja energiaa. Kaupanpäälle tulee terveyttä.

Nämä ovat itämaista siirtyneet myös länsimaihin ja eivät ole mitään hokkuspokkusta vaan todella toimivia keinoja. Poistavat jopa kipujakin, tulehduksia, jännitystä ja ahdistusta.

Ne on yhdistelmiä psykologisesta psyykkauksesta ja siitä miten "universaalit" energiavirrat saa virtaamaan ja kohdistettua oikein.

Biologisen olennon keho toimii sähköimpulsseilla aivan kaikki. Hengitys, sydämenlyönti, valtimot, hermotus, lihakset, aivot ja aivan kaikki.

Slaavilaista melankoliaa harjoittavat ihmiset (joita myös Suomesta löytyy) rankaisevat itseään ja jättävät käyttämättä nämä täysin ilmaiset keinot parantaa oloaan esim meditoimalla, joogalla, Tai Chilla, tai vaikkapa rauhallisella ryhdikkäällä kävelyllä.

Tuohon tulee syyllistyttyä itsekin, että unohtaa "ladata akkujaan" helpoilla kikoilla, jotka joskus kuitenkin tullut opeteltua. Auttaa jopa vatsavaivoihinkin.

Netissä paljon ohjeita tuohon ja se on yksilöllistä kuka kokee ja "löytää" ne omat parhaat keinonsa.

Itse opettelin joskus tietyillä helpolla rutiineilla ja mantralla saamaan energiaryöpyn, nykyisin riittää kun "annan vaan energian tulla". Toimii kahdessa sekunnissa.

Mitä "vajaampi on tankki", sitä useammin sitä tulee 4-5 sekuntia kestävinä aaltoina. Korvista alaspäin se "holahtaa" niskaan ja hartioihin ensin, siitä käsivarsiin, karvat nousee pystyyn ja sitten se alkaa kertyä rintalastan paikkeille ja lopuksi se tuntuu vielä jaloissakin.

Ryhti on välittömästi parempi ja keskittymiskyky paranee. Suosittelen kokeilemaan, ei maksa mitään. Leuka pystyyn! 8)
En tiedä mikä on pahin ongelmasi, mutta sinulla on niitä paljon.

Fyysiset muistisairautesi aiheuttaneet persoonasi muuttumisen vainoharhaiseksi ja aggressiiviseksi. Ilmeistä on että sinulla on aivoissa jatkuva matala-asteinen tulehdus, joka tehnyt tuhojaan jo kauan.

Muistisairaudet ja pahantahtoisuutesi jatkuvan huonon olosi vuoksi aiheuttavat sinulle pakkoajatuksia ja pakkomielteitä, jotka syrjäyttävät totuuden ja historian sinun ikiomilla versioillasi.

Arvioin että olet ollut jo kauan kelvoton sopeutumaan mihinkään sosiaaliseen toimintaan ihmisten parissa, ja suuntasi on vain alaspäin.

Tulee mieleen lähinnä sellainen höyrähtänyt hampaaton hamstraajamummo, joka asuu yksin 20 kissan kanssa rintamamiestalossa kaiken roskan ja kusisten mainoslehtien keskellä ja kissaparat ovat syöneet nälissään toisiaan.

Haet sitten elämääsi helpotusta kaikenmaailman poppamiehiltä ja kritallipalloukoilta, kanavakeijoilta ja ihmeparantajilta, uskoen juttujaan alahuuli täristen.

Tuohon soppaan kun laittaa vielä päälle hämärän uskonlahkon ja alzheimerin ylimielisellä tavalla sävyttämän kuvan Raamatusta, niin ollaankin jo täysin yhteiskuntakelvottomassa yksilössä.

Elelet yhteiskunnan siivellä ja nykyinen elämäsi on vain netissä purkamassa pahaa oloa, ja sekään ei näytä onnistuvan.

Sanot että "Riikosella on syvällisiä ajatuksia". Mitä virkaa tai hyvää on syvällisissä ajatuksissa jotka ovat keksittyjä, harhaa ja rahastusta.

Mainitsemani henkilö oli viimeiset vuotensa minulla töissä huoltamassa muutamaa kiinteistöä, kunnes häneltä lähti järki ja terveys. Siitä sai kiittää Riikosta.

Minä olen edelleenkin vain tavallinen ev lut kuten olen aina ollut ja kuten ovat olleet esi-isänikin. Uskonto on ollut lähinnä vain perusjutut kuten kaste, rippi, kirkkohäät ja hautajaiset.

En tiedä montako kertaa se pitää sinulle kertoa uudelleen, mistä se "päänrepimisjuttu" on peräisin.

Se on peräisin siitä kun tällä palstalla joku fundamentalistinen pellehermanni kertoi kuinka vääräuskoiset ja sellaisena syntyneet tulee mahdollisimman pian tappaa koska he kuuluvat helvettiin ansaiten karun kohtalon, onnettomuudet, sairaudet jne.

Viiden lapsen isänä mainitsin että voi tulla koska vaan uhkailemaan minun lapsiani livenä niin se oma live- elämänsä päättyy sitten siihen kun kaula ihmettelee että mihis se pää lähti?

Palstahistoriaa tuntevat tietää että olin alunperin Hellakoukku ja sain sen nimen hienoisesta kuumaverisyydestä ja voin kertoa että olisit seurassani varsin nöyrää poikaa, on nimittäin sellainen historia ja sellaiset resurssit omissa käsissä joita ei ole monella.

Suomessa kotonani on kaappi jossa on noin 120 pystiä ja ne eivät ole kirjo-ompelusta eikä runoilusta. 8)
Lapsi rakas, sarkasmin ymmärtäminen ei ole vahvoja puoliasi ja en tiedä mikä on, mutta sellaista ei vielä ole käynyt ilmi näistä uskonnollisista liturgioistasi, koska olet ymmärtänyt Raamatunkin väärin.

"Viisi kirjainta joihin voit luottaa: YLE" - tarkoittaa sitä että YLEen EI voi luottaa.
Se on vasemmistolaiseen propagandaan valjastettu ja toimittelijoiksi otetaan vähemmistöjen ääripäistä kaikenmaailman ituhippejä.

Siitä podcastista on jossakin palstahistoriassa kyllä pitkät keskustelut, mutta voin iloksesi sen kyllä kaivella, ei se Areenasrta mihinkään ole kadonnut.

Saat siitä vertaistukea sille että Maa on litteä, Aurinko pyörii sen ympäri, dinosaurusten fossiilit on eksytystä ja Eeva söi omenan.
Viisi kirjainta joihin voit luottaa: YLE

Sekoitat minut kyllä johonkin toiseen, sillä perustan asiani faktoille ja todistetuille asioille korostaen koko ajan sitä, että meille rahvaalle ei ole annettu riittävästi dataa.

On 100% selvää että virallisilla tahoilla ja heidän salaisilla projekteillaan tätä tietoa on ja on mahdollista että on vain hyväksi ettei sitä tietoa tuosta vaan jaeta.

Laitoin viitisen vuotta sitten sähköpostia ihan omalla nimelläni eräälle ääriuskovaisen lappalaisheimon toimittelijalle, joka teki täysin luokattoman podcastin Valtaojan ja jonkun ufotutkijan kanssa.

Kyseessä oli Pentagonin paljastukset ja US Navyn sekä muiden tahojen kuuleminen kongressin edessä.

Kyseinen toimittaja ei päästänyt ufotutkijaa laisinkaan ääneen, ja esiintyi niin aggressiivisesti ja alatyylisesti, ilmeisesti humalassa, ettei edes Valtaoja ehtinyt päästä ääneen.

Sen verran Valtaoja ehti päästä ääneen että sanoi ettei tiedä tästä asiasta mitään eikä haluakaan tietää eikä aio ottaa siitä selvää.

Podcast oli todellakin klassinen esimerkki siitä kun pelaat pulun kanssa shakkia:

"Uskovaisten kanssa väittely on sama kuin yrittäisi pelata shakkia pulun kanssa: Se kaataa nappulat, paskoo pitkin lautaa ja lopuksi vielä lentää laumansa luokse ja väittää voittaneensa"

Kaikki ääriuskovaisuus on mielenterveysongelma eikä mitään muuta. Vieläpä erittäin vaarallinen sellainen, sillä se laittaa sinut katselemaan maailmaa avaimenreiästä, kun sinun tulee nähdä kokonaisuus jos haluat katsoa maailmaa objektiivisesti.

Journalisti ei voi missään nimesssä olla ennakkoasenteellinen, taikka sitten hän on pelkkä populisti aatteensa asialla kuten esimerkiksi Joseph Goebbels aikoinaan, joka oli kuin paholaisen asialla.

Sillä samalla asialla on nämä lahkosaarnaajat, vaikka omasta mielestään taivaspaikat on heille varattu. Kellariin vaan koksia lapioimaan.
Tällaisena "kotifyysikkona" joutuu käyttämään googlea tiivistämään asioita. Kvanttiteorioita ei keksitty päivässä ja Einsteinin aatteet oli kyllä muistissa.

"Kehitys jakautui kahteen päävaiheeseen:

Vanha kvanttiteoria (1900–1925):

Max Planck esitti, että energiaa vapautuu ja sitoutuu vain tiettyinä paketteina eli kvantteina.

Vuonna 1905 Albert Einstein käytti tätä ajatusta selittäessään valosähköistä ilmiötä. Vuonna 1913 Niels Bohr esitti kvantittuneen atomimallin.

Kvanttimekaniikan läpimurto (1925–1926):

Teoria sai nykyisen matemaattisen muotonsa, kun Werner Heisenberg, Max Born ja Pascual Jordan kehittivät matriisimekaniikan vuonna 1925. Heti perään vuonna 1926 Erwin Schrödinger julkaisi aaltomekaniikan ja Schrödingerin yhtälön.

Seuraavina vuosikymmeninä teoriaa laajennettiin muun muassa Paul Diracin ja Richard Feynmanin toimesta yhdistämällä kvanttifysiikka ja sähkömagnetismi"

-Oma kommentti. Niin monta tutkimusta lukeneena olen sitä mieltä että tutkimustulokset riippuvat tutkijasta ja kvanttimaailma on "oma olionsa" joka elää omaa elämäänsä, ja se reagoi tutkijaan, vaikka jotkut toisin väittävät.

Aalto- yliopiston asiantuntijoiden vapaa-ajalla tekemä tutkimus oli asenteellinen ja he karsivat kaiken sellaisen pois "virhetuloksina" jotka viittasivat paranormaaliksi tulkittaviin seikkoihin.

Occamin partaveitsen eli "säästäväisyyden periaatteen mukaan" tutkijat valitsivat yksinkertaisimman selityksen niiden selitysten joukosta, jotka toimivat.

Kyllä kaikenlaista on todistettu, kuten esim lomittuminen ja teleportaatio, mutta hyödyntämättömällä tasolla. Valtavasti on vielä sarkaa ja ollaan vasta alussa.

Ei meidän tarvitse muuttaa ajatteluamme arkitasolla eikä meillä ole kykyä nähdä näkymätöntä maailmaa, mutta meidän tutkijat tutkivat näitä asioita siksi että ehkä jonakin päivänä keksitään lisää asioita jotka hyödyttää ihmiskuntaa.

Ikävä puoli tässä on taas se että jos löydökset hyödyttää vain rahamahteja ja muita imperialisteja dominoimaan, niin silloinhan ihmiskunta vain kärsii tästä vallan jakaumasta äärimmäisen pienelle joukolle.

Materiasta vielä sen verran että me emme ole pelkkää sähkömagneettista säteilyä.

Vertailun vuoksi Hiroshimaan pudotetussa atomipommissa vapautui "vain" 84 TJ (terajoulea) energiaa, eli, kun 1 gramma antiainetta ja 1 gramma materiaa kohtaavat, vapautuu energiaa yli kaksinkertainen määrä Hiroshiman atomipommiin verrattuna.

Yksi gramma siis kykenee tekemään tuon kohdatessaan antimateriaa. Jos ihminen kykenisi valjastamaan edes promillen energiastaan, niin sillä voisi heittää junaveturin tähtienväliseen avaruuteen vertauskuvallisesti.