- Ei sen vertaa kirjautuminen kestänyt, että laitoin kirjoittamisen välillä kahvit tippumaan. Mrrrr.
Minulle tulee vähän väliä muikkari, että en ole kirjautunut OneDriveen, enkä kirjaudukaan. Älysin kyllä vastanyt, että se onkin MS:n pilvi, ei Googlen, johon siis puhelimestani kiskotaan kaikki ilman lupaani?! Härskiä. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että meistä maanmatosista hatun ja kengännumeroa myöten kaikki tiedot ovat jonkun plakkarissa, ihan turhaa enää keuhkota mistään yksityisyysvaatimuksista.
Minä olen läpi puhelinhistoriani käyttänyt vain nokioita. Ne vastaavat hyvin minun, aika yksoikoisiin tarpeisiini. Ekan nokian (taisi olla se 3310) aikoinaan sain palkaksi eräältä isolta kiholta, jolle pidin pari sääopin rästituntia kopterilupaansa varten. Puhelin oli kyllä uusi, vielä kaupan paketissakin, ei siis äijän oma, vanha! Sittemmin hankkimistani nokioista vain yhteen (nyt kämähtäneen lisäksi) on tullut semmoinen vika, että meni takuussa vaihtoon koko värkki. Ja kestihän nytkin edellkin jo melkein viisi vuotta. Eikös se ole aika lähellä puhelimien yleistä eläkeikää, ehkä jo ylivuosillakin. Yleensähän ne kestävät noin takuuajan verran.
Juu, paperihesari meille tulle joka yö n. klo yksi. Kun koirat ovat yökylässä, niin ihmetellä täytyy, ettei lehdenkantaja ole joutunut silloin soittamaan kelloa ja pyytämään vessan (siellä ihan oikeaa veskipaperia) lainaa, kun koirat huutavat tapahtumaa niin hirveällä äänellä. - Pyhäaamu oli ja meni. Lapsena nekin olivat jotenkin erilaiset, ainakin eri tuntuiset kuin arkiaamut, jopa silloin kun en vielä ollut koulussa. Ei meillä mitään erikoisia pyhärutiineja ollut, mutta silti sunnuntait jostain syystä tuntuivat sunnuntailta. Itse omassa perheessäni yritin pitää arjen ja pyhän jotenkin erilaisina, vaikka parikymmentä vuotta itse tein vuorotöitä ja usein siis pyhänäkin ansioon läksin. Pyhää yritin arjesta erottaa mm. vähän paremmalla ruoalla. Ja useimmiten siippakin oli sentään pyhäisin kotimaisemissa, mikä oli pojillemme silkkaa juhlaa.
Nykyään ei päivillä juuri eroa ole. Päivät vaihtuvat niin nopeasti, että hyvä kun vaihtumisen huomaan. Etenkin jos satun nukkumaan yöllä, niin aamulla tulee usein ihmeteltyä päivän nimeä. Nyt kun siipan, aiemmin tiettyinä päivinä toistuneet toimet ovat ohi, niin päivien nimikin on minulla usein hakusessa. Onneksi tulee luukusta sanomalehti, mistä asian voin tarvitessani tarkistaa:) Ja kyllä tietsikkakin vähän auttaa, jopa kellonajan kertomalla🤣. Siis tietsikka pitää olla. Enkä olisi koskaan kuvitellut laittavani pyhänä lounaaksi makkarasoppaa. Tänään niin tapahtui. Siipan toiveesta. Soppa on hyvää, itekin tykkään, mutta että sunnuntainakin...! Nonni, sekin kynnys on nyt ylitetty.
Vihdoin sain uuteen puhelimeenikin kaikki toiminnot toimimaan. Työläintä oli sähköpostiosoitteiden asennus, mutta sekin vihdoin onnistui. Niissä oli/on tehtävä joitakin valintoja, joiden merkityksistä en ymmärrä höykäsen pölähdystä. En tykkää kokeilemalla tekemisestä, haluan tietää, mitä teen, mutta niissä sitten oli pakko kokeilla ja jossain kohdassa osuinkin sitten oikeaan. Olivat jotain Elisan käyttämiä suojauskoodeja. Mutta nyt siis toimii, ja eemeliä alkoi pukata heti kohta kun homman sain tehtyä.
Kun en näitä digiasioita ymmärrä, niin ihmettelin suu ammollaan, miten tietojen kopiointi vanhasta puhelimestauuteen onnistui, vaikka vanha puhelin oli täysin kuollut, vain fikkari toimi. Silti kaikki yhteystiedot, omat muistiinpanoni, äppejä ja vanhoja viestejä myöten kopioituvat uuteen värkkiin. Pankkiyhteydetkin olivat valmiina muuten paitsi salasanat piti laittaa uudestaan. Lisäksi toisen pankkini PIN tulee pankista kirjeenä, edellisen kerran sain itse valita PIN:n. Jossain siis kaikki tiedot on tallella, vaikka en pilvipalvelua puhelimessa (enkä tietsikassakaan) koskaan ottanut käyttöön. Oisko Nokialla oma "pilvensä"; uusikin puhelin on nokialainen lähinnä siksi, että varjellun mahdollisimman paljon uuden opettelulta😂
Leppoisaa pyhäpäivää! - Haaveita:
"Inkluusio tarkoittaa jokaisen oppilaan oikeutta päästä opetuksen piiriin tavallisissa koululuokissa riippumatta siitä, onko hänellä oppimisvaikeuksia tai jokin vamma tai sairaus. Inklusiivisessa opetuksessa oppilaita kohdellaan tasaveroisesti, eikä heitä luokitella ominaisuuksien tai taipumusten mukaan. Inkluusio tarkoittaa jokaisen oppilaan oikeutta päästä opetuksen piiriin tavallisissa koululuokissa riippumatta siitä, onko hänellä oppimisvaikeuksia tai jokin vamma tai sairaus. Inklusiivisessa opetuksessa oppilaita kohdellaan tasaveroisesti, eikä heitä luokitella ominaisuuksien tai taipumusten mukaan. Inklusiivisessa koulutusjärjestelmässä ei ole erillisiä erityiskouluja tai erityisluokkia, vaan lähikoulu on kaikkien oppilaiden yhteinen koulu alusta asti.[1][2]
Inkluusion toimimisen edellytyksenä on se, että lähikouluille taataan resurssit vastata kaikkien oppilaiden tarpeisiin.[1] Inkluusio vaatii joustavia ja kaikkien oppilaiden osallisuutta korostavia opiskelujärjestelyjä.[2]
Suomessa vuonna 2014 julkaistussa ja vuosina 2016–2019 käyttöön tulleessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa edellytetään, että perusopetuksessa noudatetaan inkluusioperiaatetta. Inkluusion käsitettä ei opetussuunnitelmassa avata tai tulkita, eikä suunnitelmassa kuvata, miten inkluusion edellyttämä oppilaille annettava tuki tulee toteuttaa.[8]
Ja sitten elävää elämää:
Suomen kunnat ovatkin toteuttaneet inkluusiota eri tavoin. Erityiskoulujen määrä on laskenut. Joissain tapauksissa erityisoppilaan aiemmin pienryhmissä saama tuki on katkennut, kun hänet on integroitu.[9] Opettajien ammattijärjestön mukaan inklusiivisuutta onkin käytetty kunnissa säästökeinona, vaikka inklusiivisuus vaatii resursseja. Lisäksi käytöshäiriöisten ja tukea tarvitsevien lasten integroinnin on katsottu heikentäneen oppimisrauhaa."
Mistähän puolueesta mahtoi olla opetusministeri vuosina 2011-2015?
Et tainnut tietää itse, että iso osa koulujen vaikeuksista poikii juuri em. kaiketi hyvää tarkoittavista, mutta ah niin utopisista inkluusioaatteista. Eli sinäkin ymmärrät inkluusion vain omasta vasemmistolaisesta näkövinkkelistäsi, vai ymmärrätkö edes sen kautta? Muistan, kun joskus tästäkin asiasta kirjoittelimme, niin totesit suunnilleen, että häiriköt ulos luokasta ja lopuille digiopetusta.
Jos vähän raottaisit niitä punaisia umpilasejasi, ja lukisit muutakin kuin pankonpoikaa tai tiedonantajaa, niin huomaisit että ongelmia kouluissa on pitkin Suomea, mutta kaiketi eniten täällä "rintamailla". Minä en kuitenkaan muualta voi esimerkkejä tänne ottaa. Vai pitäisikö säveltää Kihniön koulujuttuja ja kuvitella asioita. Sinä kyllä itse fiktioiden kehittämisen osaat viimeisen päälle.
Vai onko se vain niin, että esimerkit elävästä elämästä eivät sovi aatteesi läpipieraisemiin käsityksiisi? - HS: ssa oli tänään myös tosi hyvä mielipidekirjoitus varhaiskasvatuksesta. Täyttä asiaa tuo toive palata ajassa taakse päin siinä(kin). Myös ilmeisesti alan ihmisten kommentit tuohon kirjoitukseen olivat silkkaa asiaa. Peruskoulun portfoliohöpinä on jo levinnyt päiväkoteihinkin.
Osalta henkilökuntaa (nimenomaan opettajilta) menee iso osa päivästä (tai sitten illalla omasta ajasta) kaikenlaisiin kirjauksiin raportteihin, enimmäkseen toimistoissaan istuvia suunnittelijoita ja muita, mitään kosketusta päiväkotien reaalimailmaan omaamattomia "kehittäjiä" varten. Juuri se oli yksi syy miniäni lähtöön alalta. Hän olisi halunnut tehdä töitä lasten, ei tietokoneen tai kokousten kahvin ja kampaviinereiden kanssa. Päiväkodin johtajana lasten kanssa oleminen oli hänelle harvinaista herkkua. - Ei ollut HS:n luoma otsikko, vaan Lindenin omia sanoja.
- Vähän vielä koulusta. Miniäni sanoi hyvästi melkein 20-vuotisell päiväkotiuralleen. Ei enää jaksanut taistelua hyvän lastenhoidon=varhaiskasvatuksen puolesta, kun se ei pätkääkään kiinnostanut työnantajaa. Hän siirtyikin toiseen kuntaan opettajan sijaisuuksia tekemään. Ja niitä töitä piisaa, voi itse valita, minkä pestin ottaa.
Miniä siis otti tämän syyslukukauden ajaksi pestin peruskoulun kolmannelle luokalle (siis 9-10-vuotiaiden), luokanopettajaksi. Luokallaan on kolme nk. vaikeata tapausta - se hieno sana inkluusio! Kyseisille lapsille on kyllä myönnetty kouluavustaja, mutta tosiasiassa yksi avustaja yhteensä kaikille kolmelle käy luokassa kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia.
Heti lukuvuoden alussa miniältä otettiin luulot pois: "sai turpiinsa" yhdeltä oppilaaltaan, joka ilmaisee siten tunteitaan; mikä lie tunne silloin ollut kysymyksessä. Toisen oppilaan jotenkin rauhassa pitämiseksi hänen käskettiin vain antaa tämän tehdä omia juttujaan, koska saa raivarin, jos se estetään, ja siinä on silloin muidenkin oppilaiden turvallisuus kyseessä. Kolmas vaikea livistää paikalta aina, kun vain mahdollista. Poliisikin on pari kertaa joutunut lasta etsimään.
Opettajalla menee ajasta suurin osa näiden kolmen lapsen jotenkin hallinnassa pitämiseen. Muille hän pääasiassa kerkiää vain antaa tehtäviä ja jotain muuta viisasta tekemistä, varsinaiseen opettamiseen ei juuri jää aikaa. Kiroamis- ja herjaamisryöppyjen kuuntelu on luokassa jokapäiväistä. Miniä kertoi, että hän ei koskaan aiemmin ole kuullut sellaisia haukkumanimityksiä, joita nuo veijarit hänelle syytävät, mieto "huoramummo" niistä kuitenkin suosituin - miniä on 44v! No, kolmikymppinenkin on lapselle aina ollut jo mummo, saati sitten ikäloppu 4-kymppinen.
Ennen oli tarkkiksia ja erityisopettajia. Tarkkikset lopetettiin, kun haluttiin pois erottelusta nk. hyvien ja kamalien lasten välillä, siis tasapäistämistä, mikä on joidenkin puolueiden yksi päämäärä. Erilaisten sairauksien, etupäässä psyykisten ja eri asteisten neurologisten häiriöiden piinaamatkin lapset nykyään useimmiten sijoitetaan normaaliin luokkaan, missä heidän tarvitsemansa oikeanlainen käsittely ja hoito puuttuvat.
Kaikin puolin onnetonta koululaitoksen toimintaa. Niin erityiset kuin "tavallisetkin" lapset jäävät vaille sitä, mitä tuon ikäinen lapsi koulussa tarvitsee, kun opettajan kaikki aika menee erityislasten aisoissa pitämiseen. Onko järkeä!? - Ja mitähän hemmettiä minulla on lennonjohtajien lakon kanssa tekemistä. Onko niilläkin ollut lakko? Taas näitä sinun oletuksiasi, jotka omassa päässäsi ovat faktaa, mutta useimmiten fiktiota.
Olen joskus aiemmin täälläkin sanonut kannattavani hoitajien palkkojen ja työolojen parannusta. Lakko on aina äärimmäinen keino ja sitä pitäisikin käyttää harvoin, ettei kärsi inflaatiota. Hoitajien lakko kuitenkin olisi minunkin mielestäni ollut ok, mutta kun ottivat ihmishengen käsikassaraksi, niin se meni jo yli ymmärryksen. Järjestöiltä taisi kadota suhteellisuudentaju. - Juuri riisipuurossa kuten kaurapuurossakin, joita kumpiakin syön kyllä aika harvoin on voisilmä - ja todellakin kunnollisen kokoinen!! - ainoa oikea lisuke. Mannapuuroa teen silloin tällöin siipalle iltapalaksi, mutta itse en siitä niin perusta. Puolukkavispipuuro sen sijaan on myös minun herkkuani, mutta ei maitoa eikä sokeria sen kanssa. Nykyään saa myö kauramannaryynejä. Luulin, että ovat kokonaan vain kauraa ja meinasin jo tehdä niistä puuron pojantytöllekin, mutta onneksi luin pussin kylkeä, missä sanottiin, että ryyneissä on myös vehnää. Hittoako sitä vehnää joka paikkaan tuupataan. Soijakastikkeissakin sitä on, ellei ole vartavasten gluteeniton versio.
Nuo sinun sairaalassa otetut sokeriarvot ovat ihan käypäsiä sormenpäästä. Minä otin semmoisen juuri äsken ja näytti 7.3:a. Hoidolla arvojen pitäisi pysyä ainakin 7:n alapuolella, mieluummin reilusti. Se sokerirasituskoe on kyllä niin ello, että en kellekään sitä soisi. Itse melkein puklasin. Mnä kyllä tein vain yhden rasituskokeen, Whoo
näköjään kaksi.
Minulta ei nyt viimeksi otettu kokonaiskolesterolia lainkaan, ei myöskään HDL:ää joka aina on ollut hyvä. LDL oli 2,2. mikä arvo minulle liian korkea, aina on ollut reilusti alle kahden. Ehkä samojen ruokien syöminen siipan kanssa on sitä nyt sitten nostanut. Kolesterolilääkettähän olen popsinut jo vuosikaudet päässäni olevan aneurysman takia, en kolesteroliarvojen takia, jotka hyvin ovat vielä kestäneet päivänvalon. - Juu, minulla perintötekijät ovat vahvat. En tosin kovasti siitä ole ollut huolestunut. Olen lähinnä ajatellut, että tulee se kuitenkin. Lähes kaikille isäni puolen sukulaisille se on tullut, ja joukossa on laihaa, lihavaa ja siltä väliltä. No, en kyllä ihan hulvattomastikaan ole elänyt. Syömisiäni olen aina jonkin verran vahtinut - omasta mielestäni. Liikkuminen sen sijaan ihan liian vähäistä. Se melkein lopahti ensimmäiseen bursiittiin nelisen vuotta sitten. Sittemmin se on vaivannut joka syksy. Nyt olisikin taas aika:) Nyt teen useamman kerran viikossa kettis- tai kävelylenkin, joka on lyhentynyt aika pieneen siipan huonon jaksamisen vuoksi. Jonkinmoinen kuntopoljinkin meillä on, mutta enimmältään sekin saa levätä. Ehkä nyt alan sitä kurittaa.
Tuosta näköasiasta silmälääkäri kyllä sanoi, että minulla on tyypillinen ikärappeuman alku (näkyi kuvissa sekin jo nelisen vuotta sitten). Siihen aikaan sokeriarvoni olivat vielä ok. Meinaan häneltä vielä asiaa varmistella. Systeriltäkin asiaa kysyin, hänelläkin on ikärappeuma, joka onneksi edennyt tosi hitaasti, mutta ei minkäänlaisia diabeteksen aiheuttamia verkkokalvon vaurioita, jotka erilaisia kuin iän aiheuttamat, vaikka diabeteslääkkeitä on syönyt jo parikymmentä vuotta. Diabetespotilas pitäisi kuulemma heti kohta diagnoosin saamisen jälkeen lähettää silmänpohjakuvaukseen, joten kaiketi itsekin sinne saan lähetteen, kunhan tästä hoiturin juttusille pääsen. Lääkärin aikakin ehkä järjestyy. Äsken kävin jo hakemassa sokerimittarin, jonka käyttöön sain pikaohjeet. Lukemia pitää ruveta ottamaan ja merkkaamaan ylös, että on jotain "kättä pidempää", kun menen tapaamaan hoituria. Saa nähdä, koska saan ajan.
Pitää kyllä todeta, että oma terveydenhoitoni ei juuri nyt kovasti innosta. Tämä meidän tilanteemme tuppaa viemään minultakin energiaa niin paljon, että hyvä kun saan normaalit kuviot hoideltua. Tiedän, että on olemassa ihmisiä, etenkin naisia, jotka elämän kovissa vastuksissa lähtevät juoksemaan maratonia, kiipeävät Himalajalle tjm. ekstreemiä. Minä en kuulu heihin. Päinvastoin, lamaannus on minulle tyypillinen reagointitapa.
Täällä sataa rojottaa. Siitä huolimatta toivotan luannikasta viikonlopun aloittelua. - Minäkin olen säilönyt, etupäässä pakastimeen, kaikkia marjoja, omenaviipaleita, kurpitsaa. Vanhojakin on jonkin verran jäjellä , mutta muihin vuosiin nähden tosi vähän. Siipan kun on pitänyt syödä - jopa väkisin - kaiken aikaa, niin siihen tarpeeseen on mennyt.
Nyt näyttää siltä, että hän enää haluaa syödä vain kun ruokahalua on. Käänne syövän hoidossa vaikutti siihenkin. Lääkehoidon aikanahan energian tarve oli todella suuri. Olisi se vieläkin, tautihan vie ihmisestä kaiken, mutta mieliala vie nyt halun syödä. En siis nyt tiedä, kuka kaikki pakasteemme syö, kun siipan rooli siinä pieneni huomattavasti. No, täytyy jaella niitä tarvitseville. En itsekään kaikkea jaksa tuhota.
Vaikka mittari näyttää edelleen aika kylmää, niin aivan ihanan lämpöisen lenkin teimme koirien kanssa. Teimme myös uusia jälkiä, jotka kulkivat viljapellon läpi kulkevan puron rantaa pitkin. Siellä runsas pensaikko suojasi kylmältä tuulelta. Aurinko paistoi ja oli lämmintä kuin kesällä konsanaan. Kettiksetkin välillä vain istuskelivat kaikessa rauhassa raikasta syksyä nuuskien, ja me vanhat nautimme auringon lämmöstä. Harmi, ettei ollut kahvitermosta mukana. Puron töyräällä olisi ollut hyviä istumapaikkoja ihmisellekin.
Juuri kuulin, että pojantyttö on ryhtynyt kevytyrittäjäksi. Alkaa erään mummon avustajaksi. Kevytyrittäjä on kuulemma joku uusi työllistymismuoto, jota suositellaan erikoisesti nuorille. En kyllä oikein ymmärrä, millä meinaa keritä, kun abivuosi koulussa on aika tiukka. Toisaalta hänelle koulun käynti on helppoa, eikä siihen kulu ihan kaikki aikansa, kerkiää vähän muutakin. On vissiin huomannut, että raha ei kasva puussa vanhemmillekaan. Kertoi myös eilen, että on nyt alkanut pähkäillä urasuunnitelmaansa, johon vielä pari vuotta sitten kuului luonnontieteen lukio, lääkikseen pyrkiminen ja tutkijan työ. Jospa onkin vanhempiensa ala iskenyt ja ryhtyy bisneksen tekoon. Lääkis olisi kyllä parempi. Sanoo mummu. Ugh.
Nyt päiväkahveelle. Jospa se tyrmäisi päikkäreiden kutsun; uni painaa silmää happihyppelön ja broilerilounaan jälkeen. - Niinpä, kaikki me jonkun toimesta tulemme lopulta syödyksi, konkreettisesti tai ainakin vertauskuvallisesti. Sen hyväksyminen vaatii kyllä ainakin minulta pitkää totuttelua, mutta eiköhän se lopulta onnistu, on onnistunut suurimmalta osalta ihmisiä. Mutta opettelua minulla vielä riittää..
- Sarkasmi vain kirjoitettuna onnistuu usein huonosti. Lausujan naaman ilme, äänenpaino ovat oleellisia apuneuvoja sen ymmärtämiseksi. Se on tullut näissäkin ketjuissa esille, ja usein onkin sitten tullut väärinymmärryksiä. Väärin voi toisaalta kyllä ymmärtää ihan tarkoituksellakin.
Minäkin kaipaan erästä kirjoittajaa. Luulen, että on sama kuin sinun ikävöimäsi. Olisi kiva taas kuulla hänestä. - Ja se on taas sunnuntai. Jo paremmalla puolella. Minun laskuissani pitäisi olla torstai, koska eilen elin keskiviikkoa. Päivät ovat menneet minulta ihan sekaisin sen jälkeen, kun siipan lääkkeiden saanti/otto loppui. Tähän saakka on tiedetty ainakin milloin on maanantai keskiviikko ja perjantai, kun niinä päivinä joka toinen tai joka viikko oli labrat, röntgenit ja lääkitys. Nyt ei ole niistäkään apua. Pitää aina aamulla HS:sta katsoa, missä mennään, koska herätessäni en ole ollenkaan varma päivästä. No, nyt mukaan on tullut mittapuu, miten tällä viikolla siipan olo ja tauti kehittyy. Silkkaa odotusta, loppuun asti, koska se sitten lienee. Kukaan ei osaa sanoa. Olemuksesta päätellen pian.
Tänään päästiin yllättäen ystävien rakentamaan lounaspöytään. Se oli ihana juttu. Tosin olihan minulla valmiina suunnitelma kotilounaaksi. Mutta nyt se vain toteutetaan huomenna. Maanantai on muutenkin plääh-päivä, ja pieni virkistys tunnelmaan tulee, kun ruoka on jo puoliksi tehty; hyvin suunniteltuhan on sitä. Meininkini - heikkohermoinen älköön lukeko tätä - on tehdä SIENIrisotto ja paistaa possupihvit.
Tänään olisi myös ollut mahdollisuus mennä taas katsomaan jefu:n SM-peliä (vaikka tuntuu, että vastahan olimme - siis vuosi sitten!). Nyt oli kuitenkin liian kylmää ainakin siipalle, jonka pitää tarkkaan varoa vilustumista. Minulla taas ei meinaa niitä pelejä sydän kestää. Tälläkin kertaa "meiän" pojat voittivat. Aateltiin, että häviö tulee, kun joukkueesta lähti neljä juoksijaa USA:an kouluun ja pelaamaan - täällä heillä olisi ollut edessä lukio tai muut toisen asteen koulut. Minä en kyllä 16-vuotiastani päästäisi sinne yksikseen. Eivät edes mene perheeseen, vaan sisäoppilaitokseen. No, minä olenkin vain mummu.
Aika kylmä on ulkona. Sen verran ilmaa haistelin, että kävin roskiksella, ja meinasi sielukin jäätyä. Sielu kyllä on jäässä jo muutenkin, kun tuota siipan hiipumista katselen. Ei hän taida joulua enää nähdä. Mutta luultavasti vielä huomenna on uusi päivä. Siitä ainakin pitää lähteä.
Rauhallista pyhäiltaa! - Nyt pitää toivoa, ettei uni kesken k-kirjaimen piirtämisen minua kaada. Juuri söin lounaan, ja sitäe ennen olin neljä ja puoli tuntia ulkona, tuossa raikkaassa, melkein syysilmassa. Asoy;ssä oli (piti oleman) ylimääräiset talkoot, missä muutama erikoishomma, jotka olisi pitänyt saada tehtyä ennen syksyn märkiä. Vaan eipä mukaan tullut voimamiesporukkaa. Meitä "kryck o' protes"- jengiä (=eläkeläisiä ja muita vajaavaltaisia) kyllä oli läsnä.
Yhden nuoren! naisen kanssa puhdistin jonkun mitään rikkaruohoista tietämättömän insinööriplantun keksimät, (kuulemma) pakolliset, rakennusten seinien vierille raketut, vettä salaojiin läpäisevät sepelireunukset. Samoin käytävien laattasaumoja puhdistimme nurmikkotuppaista ja muista kasviksista. Ja olihan ne hommia. Selkä(ni) huutaa leipää, ja jatkaa huutamista ainakin vielä alkuviikon; tiedän kokemuksesta. Huomenna täytyy vähän vielä rääkätä lisää. Emme tänään saaneet kaikkea hoidettua.
Happimyrkytys ja sen aiheuttama "eteerinen" olo katkoo synkkiä ajatuksiani. Eilen olimme siipan kanssa sairaalassa sopimassa palliatiivisen hoidon kuvioista. Vaikka kaikki on ollut tiedossa jo vuosi sitten, kun siipan sairaus todettiin (itse asiassa sen ilmaantumista kerkisimme odottaa jo vuosikymmenet), niin tosi masentavalta asia näytti, kun sen luki tietsikan ruudulta. Mutta elämä on...., sanoo DNAkin:(
Tasapuolisuudesta. Eikös (kaupallinenkin) vesiliikennekin käytä verotonta polttoainetta. Ainakin joskus on niin ollut. Lapsilisistä ja juuri erikoisesti nyt puheissa ollut jouluukuun ylimääräinen lapsilisä on aiheuttanut keskustelua, kuten koko lapsilisä yleensäkin. Itse soisin, että lapsilisiä saisivat vain niitä tarvitsevat. Mutta tasapuolisuudesta tässäkin halutaan pitää kiinni. Ja kuka määräisi, mikä se toimeentuloraja siinä on. Vaan veti tukasta tai parrasta niin ain' on yhtä harrasta.
Huopikkaat, huopatöppöset, huopaset, jne oli minullakin lapsena, mutta ihan vain ne harmaista harmaimmat. Minä en muista silloin edes nähneeni niitä enkä kyllä kumisaappaitakaan punaisina. Itse muistan myös kumisaappaani harmaina. Onko, muuten kukaan teistä kuullut huopikkaista käytettävän sanaa "nullit"? Tätini perhe aikoinaan asui Kuusankoskella ja siellä vallan puhuttiin nulleista. Missään muualla en sitä nimitystä ole kuullut. Ara jos olisi täällä voisi tietää, hänhän ainakin kävi koulunsa niissä murremaisemissa. Googlesta en ko. sanaa löytänyt.
Nyt pitää turauttaa iltapäiväkaffet, muuten menee päiväuniksi. Ja voipa nukuttaa siltikin. Tässä hapetustilassa. - Minä en auringossa elämäni aikana ole paljonkaan aikaa viettänyt. Lapsuudessa sentään kesämökillä elettiin ulkoelämää, mutta silloin vielä käytettiin tavallisia vaatteita, vaikka ei auringon vahingollisuudestakaan tiedetty.: tytöillä mekko, usein myös hattu ja pojilla paita ja polvihousut. Vain uimista varten puettiin uimapuku. Sittemmin nuoruudessanikaan en uimarannoilla juurikaan käynyt. En tiedä mistä se johtui, mutta silloiset kaverinikaan eivät olleet uimarantafaneja.
Vanhemmilla vuosilla vähänkin pidempi auringossa oleilu on aiheuttanut ja aiheuttaa aina huonon olon. Pojan perheen mukana olin kyllä takavuosina monella reissulla, mitkä suuntautuivat aurinkomaihin, mutta sielläkin lymyilin varjossa aina kun sellainen löytyi. Peittävät vaatteet, aurinkohattu ja -varjo olivat vakiorekvisiittaani. Lasten päiväunien aika sisällä viilennetyssä hotellihuoneessa sopi minulle oikein hyvin.
Tänään ei enää ole lämmin. Yli kymmenen asteen pudotus tuntuu. Villatakki oli tarpeen kauppareissulla. Hetken autoon hypättyäni mietin jopa istuinlämmittimen päälle laittoa, mutta sitten potkaisin itseäni sääreen ja kysyin, miten aion talvella selvitä.
Eilen sain vihdoin nurmikon ilmaushomman tehtyä loppuun. Pojanpoikakin kävi vähän jelppimässä - niillä ilmauskengillä kävely olikin yllättävän työlästä. Lopuksi vielä latasin sata litraa lantavettä käsitellyille nurmikon kohdille: kymmenen kymmen litran kannullista. Saa nähdä onko mitään apua. Jos ei, niin nurmikon keskellä kasvava mänty on syyllinen, kuten kaiken aikaa olen epäillyt, mutta sitähän ei siippa anna kaataa. Voi olla, että keväällä joudumme uusimaan koko nurtsin. No, se jää nähtäväksi.
Nyt pitää lähteä puolukoita survomaan. Ostin kaupasta laatikollisen. En alkanut tutkia millä hinnalla mistäkin kaupasta niitä saisi. Laatikollisen hintaerot kaupoissa ovat aina täällä päin olleet vain muutaman euron, enkä niiden perässä juokse. No, metsästä niitä saisi vielä halvemmalla, mutta kun minusta ei siihen enää ole, niin hyödynnän toisten ahkeruutta ja maksan siitä. Olisi kuitenkin kiva tietää, mitä poimija on minun 32€:lla ostamastani 5kg laatikollisesta saanut. Varmasti ei 32€:a.
Koleudesta huolimatta mukavaa kesän lopetteluviikkoa! - Min'en tuollaista hulluutta ymmärrä. Tai ymmärrän sikäli, että jotkut siitä tykkäävät. MIksi tykkäävät, onkin sitten käsittämättömyyteni ulottumattomissa.
Olen yleensäkin nk. extreme-lajien ynsijä. Jotka henkensä kaupalla valloittavat vuoria, hyppivät vuorten rinteiltä omilla lentimillään, korkkaavat suksien pystysuoria off-piste-rinteitä, vapaasukeltavat, luolasukeltavat, jne. eivät paljon läheisiään ajattele, kun pitää päästä toteuttamaan itseään. Nykyään kai sanotaan myös , että haluaa oppia tuntemaan itsensä🙄
Taas tässä totean, että itse olen nynny, riskejä ja vaaroja kaihtava keskitien kulkija. En raukkiksena aikoinani edes tarttunut erittäin houkuttelevaan työtarjoukseen, joka olisi vienyt minut pois kotoa neljän vuoden ajaksi, tosin kotona olisin päässyt käymään vaikka joka viikonloppu. Siinä minua ei hengen meno uhannut, mutta perheemme "henki" kylläkin olisi joutunut uhan alle, enkä halunnut sellaiseen syyllistyä. - Joitakin aikoja sitten olisikohan edellistalvena, tai ehkä jo sitäkin edellisenä tuli telkasta ohjelmaa, missä mm. tuon Suurosen ajamisesta joskus kuvattua filmiä näytettiin pitkään. Jotain haastattelujakin asian tiimoilta ohjelmassa oli, mutta en niitä seurannut. Täysin hullua hommaa moinen itsemurha-ajo. Sirkushuvejahan on ollut kaikenlaisia, kautta historian, joten siihen joukkoon hyvin tuokin hulluus sopii.
- Rantatulet ovat minusta juuri sopiva venetsialaisten juhlistamistapa, mutta ilotulitukset eivät. Juuri juttelin puhelimessa erään ystävättäreni kanssa. Hän on perheensä kanssa mökillään Turun saaristossa ja siellä näitä venetsialaisia on juhlittu varmaan jo vuosikymmenet, mutta ei koskaan ilotulitteilla, vaan rannoille sytytetyillä elävillä tulilla. Hän sitä kauhistelikin, kun paritkin uudet mökkinaapurit kertoivat yöllä paukuttelevansa raketteja. Hän, enkä minäkään ymmärrä sellaista humua lainkaan. Luultavasti kaunis elokuun ilta tulossa. Miksi se pitäisi rikkoa keinotekoisella hälyllä? Kokot ja kynttilät olisivat hiljainen ja kaunis valolisä. Saas nähdä, keksiikö joku siellä tehdä digitaalisen valoshown! Mutta kaikki muuttuu niin, ettei edes enää perässä pysy.
- Kiitos, "likat" vanhasta ja uudesta! Aika pitkäksi näyttävät useimmat ketjumme venyvänkin. No, sehän on vain merkki ainakin kirjoitteluharrastuksesta. Ja välillähän jopa asiaakin julkaisemme😂
Minusta sairaanhoitajat ovat ehdottomasti kunnon palkankorotuksen ansainneet, samoin monissa paikoissa heidän työolosuhteensa ja johtaminen kaipaavat parannusta. Toisaalta olen sitä mieltä, että järjestötasolla ovat hoitajat ehkä nyt lähteneet tykittämään liian isosti ja jopa vaarallisesti. Tietenkin kansaltakin tullut tuki houkuttaa mittaamaan ulos kaiken mahdollisen, mutta ottavat siinä myös isoja riskejä.
Joskus itsekin ay-hommia tehneenä olen edelleen sitä mieltä, että lakko on ihan äärimmäinen keino, ja sitä pitäisi käyttää vain, kun törkeitä oikeuksien polkemisia tai sopimusten rikkomisia tapahtuu. Lakkoase muutenkin on jo kärsinyt jonkinlaisesta inflaatiosta, kun sitä heilutellaan liian usein. Neuvotteluilla asiat pitää saada hoidettua. Neuvottelutkin aina ovat kompromissien hakemista, eräänlainen osto- ja myyntitapahtuma. Win-win periaate toimii, jos niin halutaan. No, minä kun en ole ollut ay-jyrä, niin en osaa jyräämisen kannalle asettua vieläkään, enkä koskaan.
Olipas hyvä lounas: lihaperunasoselaatikkoa, siipan tilaamana. Alkavat potutkin olla jo sellaisia että niistä syntyy muutakin kuin vain keitinperunoita.
Leppoisaa kesän viimeistä lauantaita! - Tänään on olo jo himpun parempi, Jobin postia sai siippa lääkäriltä eilen. Minä jotenkin sen tiesin, vaistosin, mutta siippa oli tosi pettynyt. Enkä vielä tähän mennessä ole häntä niin maahan lyötynä nähnyt. Tänään hänkin on jo virkeämpi.
Lääkärin mukaan syöpä on levinnyt, ei paljon, mutta kuvissa se näkyy selvästi, ja siksi hoidot lopetetaan turhina. Toisaalta, kukaan ei kerro, mihin verrattuna kasvain on levinnyt. Mikä olisi tilanne, jos lääkitystä ei olisi ollut lainkaan? Minua sen näkökohdan puuttuminen suututtaa. Ja kun olen kovin skeptinen meidän vanhojen hoitamisien suhteen, niin pistän tämänkin siihen piikkiin: ei kannata, potilas vanha. No, se voi olla minun ongelmani, mutta en ainakaan vielä pääse siitä ajatuksesta.
Itse lääke maksaa viitisen sataa/kerta. Niitä saisi jonkun sotejohtajan palkalla kymmenittäin😣 Tietenkään hoidossa ei ole kyse pelkästään lääkkeen hinnasta, vaan tulee monta muutakin kustannusta:lääkärit, hoitajat, kuvantamislaitteet, labrat, sairaalakiinteistön ylläpito, jne. Silti olen vihainen, mutta enemmän kyllä surullinen.
Kai tämä mielentila pisti minut kiukuttelemaan kunnallekin. Joka päivä tulee uutinen jostain uudesta, rakenteilla tai vasta suunnittelupöydällä olevasta "kampuksesta". Inhoan jo pelkkää sanaa. Kunnan viskaalit on vallannut mammuttiajattelu - joku kon()sul(en)tti tietysti saanut lanseerattua ajattelun tarjottuaan kaupunkimaisuutta ajaville päättäjäpomoillemme hyvät illalliset. Tai oisko illallinen jo vanhanaikainen; ehkä menneetkin ajamaan cartingia - sehän on liikuntaa - sieltä Kilpisjärvelle pyydystämään rapuja ja syömään ne siellä - siinäkin on liikuntaelementtejä. Kampus ja liikunta, siinäpä tehopari!
Nyt siis täällä rakennetaan ihan suhteettoman, tolkuttoman isoja rakennuksia, myös asuintaloja, kaupunkikuvan aikaansaamiseksi. Puretaan vanhat koulut ja päiväkodit muka sisäilmaongelmien ja pienten yksiköiden kannattamattomuuden takia. Rakennetaan uudet vierekkäin ja aletaan niitä kutsua kampuksiksi, yliopistoalueiksi!! Voi pyhä sylvi, mitä suuruudenhulluutta. Ja artistit maksaa!!
Ja voih! Surkeinta kaikista on Sannan itku. Niin säälittävää. "Olen ottanut opikseni, mutta uusiakin kuvia vapaa-ajan vietostani varmaan tulee". Ja höh, onko se opiksi ottamista? Nainen saisi pistää mietintämyssyn päähänsä, istuskella jonkin aikaa erakkona kannon nokassa kasvattamassa itsensä aikuiseksi. Ellei se ole jo myöhäistä.
Hyvää iltaa!