- No, ilmankos nuoruus aina välillä huokuu kirjoituksistasi🤣. Mutta hienoa, että teet kotitöitä. Minun siippani aikoinaan ei niihin juuri osallistunut, koska oli aina poissa. Silloin minä tein remontit, lumityöt, kodinhoidon, lastenhoidon, hoidin raha-asiat, sosiaaliset suhteet jne.. .
Sittemmin, jäätyään eläkkeelle vähän vajaa 7-kymppisenä, alkoi siippa osallistua kotitöihinkin. Ja kun sitä on nyt vajaat viisi vuotta tehnyt, niin on jo ihan "pro", minuakin tuppaa neuvomaan😖 Mutta käsittämättömintä on se, että hän usein kysyy jostain keittön kapineesta, missä se on. Ja meillä samat paikat tavaroille ovat olleet käytössä kohta 30v! - En ole urheilija, en edes penkki-sellainen. Isoista urheilukisoista katson satasen juoksun, jos telkan lähellä olen. Siinä minun urheiluni. Moottoriurheilu on vain tajutonta mökää. Muu (huippu-)urheilu muuten vain tajutonta. Pikkupoikien ja -pikkutyttöjen fudis on parasta. Jefuakin olen jonkun kerran käynyt katsomassa, mutta se se vasta on tolkutonta. Pojanpoika pelaa sitä, ja meidän vanhojen ei paljon kannata kommentoida.
Perjantaina koin sellaisen mökäpainajaisen, jota ei rallissa tai vormuloissakaan voi kokea. Sen voi kokea vain kaupan kellarin parkkihallissa. Murkkupojat tykkäävät siellä parkkeerata. Ja kun siellä taas pakkasin autoani, niin eikös juuri silloin pojat tulleet viritetyillä mopoillaan ja huudattivat niitä tahallaan; kellarissa kaikuu niin mukavasti. Pää meinasi haljeta. Ja kävi kuten joskus aiemminkin: tinnitukseni yltyi tuosta kuulemasta vähäksi aikaa ihan hirvittäväksi. Kommentoin kyllä pojille tekemisiään, mutta nehän vain haistattelivat, minkä tietysi tiesinkin. Mutta käämi meinasi minullakin siinä palaa. Toisaalta, ei kai ole poikien vika, jos moottoreista ääntä lähtee. Minun päässänihä se vika on. Lääkäri sanoi, että kuuloni on lähes liian hyvä.
Ja nyt iltapäiväkahveille ja sen kanssa juuri uunista ottamaani omena-sitruunajuustopiirakkaa. Kermavaahtoakin olisi, mutta jääköön minun osaltani. Siipan pitää mättää kaikkea lihottavaa. - Ihan hirveään sateeseen heräsin tänä aamuna. Kuulosti siltä, että katto putoaa niskaan. Ei kuitenkaan niin käynyt, vaan varmaan ei paljonkaan puuttunut.
Juu, kyllä minä eilenkin katselin Lewisiä. Mitäs ovat laittaneet niitä Areenaan😝 Tosin minulla on niistä suurin osa tallennettunakin, mutta Areenasta niitä on helpompi selata. Omat tallennukseni kun ovat täysin järjestämättä, siinä järjestyksessä, kun ovat telkasta tulleet. Eli lauantai-iltani eilenkin oli lähes täydellinen: sauna, hyvää musiikkia ja pisteeksi i:n päälle Lewis. No, joo, leikki sikseen. Kyllä ilta olisi sujunut ilman niitäkin. Saunan puuttuminen kyllä olisi voinut ahdistaa.
Lapsenlapset ovat varmaan suurimmalle osalle isovanhempia tärkeä osa elämää. Kaikille heitä ei ole suotu, mikä on monille murhe. Jotkut isovanhemmat taas haluavat elää omaa elämäänsä ja kintaalla viittaavat lapsenlapsilleen, mikä myöskin voi olla iso murhe. Itse olen sitä mieltä, että isovanhemmuus on hieno elämän vaihe ja olen onnellinen, että senkin olen saanut elää ja kokeaa.
Siippa ja minä hoidimme lapsenlapsiamme monta vuotta, ja olemme kiitollisia, että saimme niin tehdä. Ja että se oli mahdollista. Tuskin muuten olisi niin läheiset suhteet heidän kanssan kuin nyt on, vaikka jo käyvät kohti aikuisuuttaan. Kovin usein emme valitettavasti tapaa, kun on yritettävä edelleenkin vältellä koronaa ja kaikkia muitakin tauteja. Nuorillahan on paljon omia menojaan muiden nuorten parissa, missä pöpö t voivat liikkua. Mutta useamman kerran viikossa olemme yhteydessä viestein ja puheluin. Ja usein kahdestaan ollessamme me vanhat muistelemme entisiä aikoja valokuvia selaten.
Monesti olen miettinyt tuliko omienkaan lasten kanssa oltua niin tiiviisti kuin lapsenlastemme kanssa. Siipalla oli matkatyö ja oli paljon poissa. Itse tein noihin aikoihin vuorotöitä, mutta sen etuna oli paljon arkivapaita, joten kotona saatoin olla paljon enemmän kuin tavallista virka-aikaa tekevä. Tosin olin kroonisesti väsynyt, koska en milloinkaan kerinnyt nukkua pois yövuorojen aiheuttamaa univajetta - nyt vanhana yritän kai sitä vieläkin paikata🤣.
Jalkapallo kun tuli poikien harrastukseksi, niin siinä siippakin oli paljon mukana. Yritti järkätä reissunsa niin, että pääsi useimpiin peleihin ja mahdollisuuksine mukaan kuskasi treeneihinkin. Sitä kesti kymmenen vuotta. Silti tuntuu, että enemmän olisi voinut heille olla aikaa etenkin, kun jossain vaiheessa itsekin aloin tehdä paljon työmatkoja.
Kaikille nuoremmmille vanhemmille olemmekin aina antaneet neuvon (jos neuvomaan olemme päässeet, ja vähän muulloinkin;): antakaa lapsillenne aikaa. Ei niitä tarvitse kuskata eestaas sinne ja tänne. Riittää kun olette kotona ja käytettävissä, kun lapset tarvitsevat teitä.
Leppoisaa pyhää! - Terveys ja sähköfillari. Varmaan ihan hyvä yhdistelmä, kun yhdistää osaa. Itsekin joskus mielin kolmipyöräistä sähköpyörää, mutta aina se vain on mielessä, kaukana toteutuksesta.
Eilen sentään tuli suoraan ovelle kevyt polkumasiina sisäkäyttöön, siis eräänlainen kuntopyörä. Siinäkin istutaan ja poljetaan, mutta istutaan penkillä, tuolilla, sohvalla, mikä parhaiten takapuolen alle sopii. Ja sitten aletaan polkea. Vastusta saa lisätä kunnon ja halun mukaan. Sitä voi myös polkea käsillä, eli on siinä mielessä jopa parempi kuin varsinainen kuntopyörä. Vempele korvaa osittain kävelylenkkimme, jotka vain vähenevät. Tosin koirien täällä ollessa tuli tehtyä neljäkin lenkkiä päivässä. Nyt kun ovat muualla hoidossa ei tule tehtyä yhtäkään. Ensi viikolla taas uudet lenkit niiden kanssa, muutamana päivänä.
Eilen nautin jo etukäteen tästä päivästä: hienoa musiikkia kahdessa kahden tunnin erässä. Merikanto-laulukilpailu suorana tv-lähetyksenä Mäntyharjun kirkosta; harvinaista herkkua tänä pänä. Vaan mitäpä keksi naapuriyhtiön väki: puunkaatotalkoot. Moottorisaha on laulanut aamukahdeksasta ja herätti meidät. Äsken tuli tontille joku hirveästi möyryävä vehjes, joka siirtää sahalla pätkittyjä pöllejä. Saas nähdä millä vehkeellä klapittavat, ja milloin se tule ulajamaan tuohon piha-aitamme taakse. Ääni ei häviä, vaikka kaikki ikkunat ja ovet ovat umpikiinni. En olisi hommasta moinaankaan, kyllä maailmaan ääntä mahtuu, mutta että juuri silloin, kun haluaisin keskittyä Merikannon hienoon musiikkiin ja samalla katsastaa mahdollisia nousevia suomalaislaulajia.
Ja urheilua tulee toosasta taas kaiken aikaa. Olen jo alistunut siihen, että kakkonen on urheilukanava. Vaan eikäs mitään, tänään ykkönenkin sitä tuuppaa, ja vielä Lewis'in esitysaikaan😡 Jos oisin Edson, niin sanoisin... eiku Nasse-täti on hyvin vihainen. Mikä ilo näyttää matsia, minkä lopputuloksesta suomalaisittain ei ole mitään väliä; jatko joka tapauksessa jo menetetty.
Onneksi kohta pääsee saunaan, ja sitten vielä illan iloksi em. laulukilpailun finaali.
Hyvää lauantai-iltaa muillekin! - Luultavasti+kipulääkettä+sentään,+mutta+varsinaiseen+tautiin+ei+mitään.+Ja+sitä+potilas+ei+ollut+ymmärtänyt.+Lääkäri+ei+ehkä+selittänyt+asiaa+kunnolla.+Kyllä+siipalle+on+nyt+jo+selitetty,+miten+palliatiivisessa+hoidossa+viimeisimpiä+kärsimyksiä+lievitetään.
- Juuri tuli pojalta pari kuvaa ja viesti. He ovat lomalla Kreikassa, Skorpioksen läheisellä saarella. Onassiksen tyttärentytär, joka ainut suvusta jäljellä oleva on myynyt sen(kin) venäläiselle raharuhtinaalle. Ettäs kehtasi. Kauppa kuulemma tehtiin vähän ennen Krimin valtausta. Voi olla että tänä päivänä ei sellainen kauppa toteutuisi.
- Pumpun ryppyily on tosi inhaa. Minullakin sitä on mutta ainakin vielä tostaiseksi aika harvoin, kaiketi jatkuvasti käyttämäni beetsalpaajan takia. Yleensä niitä on yöllä, jolloin kyllä niihin herään.
Minä olen jo kauan syönyt 17-prosenttisia juustoja, alemmaksi prosenttia ei aio tiputtaa, silloin olisi kyse jo kumista, Kolesteroliongelmaa minulla ei ole, kun joudun syömään jatkuvasti statiineja kaalissani olevan aneurysman takia. Hyvä kolesteroli oli viimeksi paljon yli kahden ja huono vähän yhden päälle. Rasvaa olen joutunut ruoan laitossa lisäämään, kun siipan pitää syödä aina energiatiheä ruokaa laihtumisen estämiseksi. Sitä useimmiten syön itsekin, kun en niin monia sapuskoita jaksa laittaa. Mielenkiintoista onkin mitä sanoo kolesteroolini seuraavissa labroissa.
Vai on Whoo sitten diabeetikko. Diagnoosi varmaan tosiaan selventää monta asiaa. Sinäkin olet ymmärtääkseni aikamoinen liikkuja ja vegeäkin harrastat paljon. Eli aina eivät elintavatkaan tautia estä. Itsekin olen henkisesti (fyysisestikin pitäisi, mutku...) valmistautunut po. diagnoosiin, ja labroihin menenkin joskus elokuussa. Minulla on tautiin vahva perimä, ja olen huono hoitamaan itseäni.
Sisarellani tauti puhksei jo 30v sitten, mutta selviää edelleen pillereillä. Hänellä on annostuskin pysynyt viimeiset kymmenen vuotta samana. Mitään lisäsairauksiakaan hänelle ei - vielä - ole tullut, ja on jo yli 80v. Ei ole mikään hikuliikkuja, nuorempana käveli työmatkansa, muutaman kilsan päivittäin. Eläkkeelle ruvetessaan jatkoi, mutta sauvojen kanssa, ja nyt jo harventaen viikottaisia kertoja.
Luultavasti 2-diabeteksen muotoja ja oireita on suunnilleen yhtä paljon kuin on sitä sairastaviakin. Muistelen jossain lukeneeni, että alatyyppejä olisi jo määriteltykin monta, Minunkin suvussani tosiaan sitä on lähes kaikilla serkuillani. Joillakin se on aiheuttanut iän myötä lisäsairauksia, mutta osa voi oikein hyvin pillereillä tautia hoitaen.
Sisareni elää lähes terveen ihmisen mallilla, syö kohtuullisesti kaikkea, välillä kunnon juustojakin, lihaa, kanaa, kalaa, pullaa, kakkua, jne. Juuri hiljakkoin todettiin taas veriarvojen olevan kohdallaan, ei edes munuaiset hällä vingu. Miehensä, 2-diabeetikko hänkin, joutui loppuelinvuosinaan insuliinipiikeille ja jotain muutakin lääkitystä hänellä oli. Muistisairaus hänet kuitenkin vei. Mies oli intohimoinen liikkuja koko elämänsä, kunnes muistisairautensa takia hoitolaitokseen joutui. Siellä kukaan ei häntä joutanut ulkona juoksettamaan. Hän sitten käveli osaston käytävää edes takaisin, aamusta iltaan. Onneksi pystyi itse liikkumaan. - Edellinen teksti läksi lähes itsekseen, taas varmaan sohin näppäimiä. Kirjoitan nimittäin hanskat kädessä.
Kerroin työkaverini kohtalosta. Hänen poikansa oli kertonut, että äiti ei ollut ymmärtänyt tilannettaan. Oli kuulemma vain ihmetellyt, miksi ei saanut enää mitään lääkkeitä, joita oli syönyt kaikenlaisia purkkikaupalla ennen tuota viimeistä lääkärin vastaanottoa. Olikohan lääkärikään ollut ajan tasalla, tai sitten ei osannut asiaa oikein esittää.
Nyt näyttää jo tiputtelevan. Se helpottaa minua: ei tarvitse roudata mattoja ulos. Ei niitä niin monta roudattavaa ole, mutta välillä pistän ne ulos tuulettumaan siksi aikaa kun imuroin. Tänään siis vain imuroin.
Leppoisaa alkavaa viikonloppua! Toivottavasti, Cee, pumppusi on taas jo rauhoittunut. - Kiitos, Cee taas puhtaasta pöydästä! Täälläkin on nyt aurinkoista, mutta pilviä alkaa jo kertyä taivaalle. No, sadetta niistä voi tulla, mutta minulle käy hyvin; ei tarvitse ryhtyä kasteluhommiin niin isolla vaihteella. Hoidossani ovat seinänaapurin kasvit samoin kuin pojan ja miniän istutukset, joita on melko paljon. Eilen kävin juuri poimimassa heidän mansikkansa, viipaloin ne, pussitin ja pisin pakastimeensa. Käskivät kyllä syödä ne, mutta en tietenkään raaskinut. Onhan itse kasvatetut aina arvokkaampia kuin kaupasta ostetut, joten talteen ne pitää laittaa. Itse en vieläkään sitä mansikkalootaa ole hankkinut. Ajattelin tänään tehdä sen, mutta laiskottaa. Kyllähän ne helposti käy ostamassa, mutta kun ne pitää valmistella pakastimeenkin, ja siinä on vähän puuhaa. Yleensä viipaloin mansikat, mutta nyt joudun åistämään ne soseeksi. Sormeni eivät siedä nyt veistelyä. Eilinen mansikoiden pilkkominen kävi niin pahasti sormien iholle (kun en pöllö ottanut hanskoja mukaan), että nyt sattuu jo trikoohanskojen käsissä pitäminen.
Erään entisen työkaverini kuolinilmoitus oli taannoin lehdessä. Hänen ystävänsä, toinen työkaverini kertoi, että oli kuollut levinneeseen rintasyöpään. Kertoi myös, että työkaverinsa oli ollut aivan ihmeissään, kun lääkäri viimeisellä vastaanotolla oli vain kylmästi todennut, että nyt ei sitten ole enää mitään lääkitystä. Eli vain palliatiivinen hoito oli edessä. Saa nähdä, milloin meillä mennään samaan. Varmaan muutaman viikon sisään todetaan CT-kuvalla, onko siipan syöpä rauhoittunut vai edennyt vanhaan tahtiin. Jos jälkimmäinen tapahtuu, niin palliatiivinen hoito hänelläkin enää on edessään. - Tuntuu kettispäivien jälkeen niin lomapäivältä tänään, että en ole saanut mitään muuta aikaan kuin kiukustuttanut siippani. Hän on nykyään melko kärsimätön hoidettavien asioiden kanssa, joita aina piisaa oli sairautta tai ei. Meillä on yksi vakuutusasia ollut vireillä jo kuukausia, eikä mitään tietoa asian käsittelystä ole tullut.
Kyseinen vakuutus on siippani nimissä, joten en pääse sitä itse yhtiön sivuilta penkomaan, kun sinne pitää olla pankkitunnukset ja ne taas on "siipan tyynyn alla";). Olen jo useamman kerran asiasta maininnut, mutta tuloksetta. Tänään sitten taas otin asian esiin, kun tykkään, että on korkea aika saada tietoa asian käsittelystä. Siitä odotusteni mukaisesti seurasi siipan ärtyminen, mutta vastaavasti siitä taas seurasi se, että hän kiukuspäissään alkoi vihdoin noita sairauskulujaan setviä toista vakuutusyhtiötä varten (niissä on joku aikaraja, mihin mennessä pitää ilmoittaa), mistä myös välillä olen häntä muistuttanut. Onneksi siippa on Edsonin tapaan myös melkoinen tilasto- ja excel-friikki, joten datan liittäminen korvaushakemukseen oli vain muutaman painalluksen takana sen jälkeen, kun koneestaan datan kaivoi esille. Mutta se on se ryhtyminen... - hänellekin, ja nyt ehkä vielä enemmän kuin minulle.
Ryhtyminen on tosiaan minullekin ollut jo kauan yksi työläimmistä tekemisistä. Lähes kaikki on siitä kiinni. Tällä hetkellä minua työllistää mansikkalaatikon kaupasta hakemiseen ryhtyminen - siis ihan totta! Hinnat ovat pudonneet viime viikkoisista, joten tämä viikko on ehkä optimi sen puolesta. Jos ilmat kylmenevät kuten metelookit povaavat, niin ensi viikolla voivat hinnat taas jo nousta. Tosin muutama euro laatikolta ei talouttamme kaada, mutta ihan periaatteesta en halua maksaa hintoja, jotka nousevat, kun tuottajat ja mainokset hokevat, että juuri nyt kannattaa hankkia mansikat, kohta kausi loppuu. Joka kesä sama juttu.
Nyt melkein iltakahville. Iltapäivä meni minulta asoy:n talousjuttuja penkomiseen ja siipan ärsyttämiseen🤣 ja siis vasta nyt kaffet ja pullat naamaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mukavaa iltaa muillekin. - Pitkästä aikaa hyvin nukuttu yö takana. Koirat kyllä puolen yön aikaan herättivät haukkumalla lehden tuojaa, mutta nukahdin pian uudestaan. Uskon, että nukkumiseeni vaikuttavat koirien kanssa tehdyt neljä lenkkiä päivässä. Tosin kaksi niistä on ihan lyhyitä, mutta ovat silti lisänä enempi vain raittiin ilman saannissa, liikkumisen lisänä ei niinkään, kun koirat silloin hoitavat enimmäkseen vain nuuskimis- ja koivennostotehtäväänsä. No, voin tehdä loppuviikon aikana vertailevaa unitutkimusta, kun kettikset huomenna menevät toiseen hoitopaikkaansa, enkä niiden poissa ollessa ulkoile kuin ehkä kerran päivässä, jos sitäkään. Laiskuus on niin mukavaa, vaikka sillä tekee itselleen vain hallaa.
Kohta pitäisi alkaa sataa. Sekin auttaa laiskotteluun taipuvaista mieltäni, Ei tarvitse kastella kukkia kuin vain niitä, jotka ovat terassin katoksen alla. Pojalla ja miniällä on melkoinen määrä kasteltavaa, ja heidän poissa ollessan hoitelemme niitä. Kukkia ja kasvimaan hyötykasveja on vaikka muille jakaa. Kumpikin tykkäävät tehdä puutarha- ja pihahommia. Niihin on riittänytkin heillä aikaa, kun ovat koko kesän "vapaalla jalalla": poika on vuorotteluvapaalla ja miniä lopetti päiväkotihommat ja läksi pääasiassa ala-asteen opettajan sijaisuuksia tekeväksi free-lanceriksi. Hän kertoi, että ratkaisu tuntuu niin hyvältä, että ihmettelee hieman miksei tehnyt sitä jo aiemmin. Yritti vuosikaudet omalta osaltaan vaikuttaa varhaiskasvatuksessa niin, että se alkaisi houkutella lisää ammattilaisia. Mutta kunnan muut kehitystarpeet veivät voiton; ala ei inspiroi johtajia, ei ole "mediaseksikästä". Ja niin taitaa olla useimmissa muissakin kunnissa. Se on iso virhe.
Mutt nyt kiiruusti ulos. Tutkakaiku alkaa jo olla kohdalla. - Vormulakuskeja piisaa tuolla liikenteessäkin. Ja ne on usein ihan nuoria kuskeja, joilla vauhdin hurma vie vaikka läpi harmaan kiven - sen sisälle?? Eräs pojantytön kaveri, tyttö, sai tämän vuoden alussa kortin 17-vuotiaana. Likka ajoi heti kolmannella, kortillisella ajokerrallaan, vauhdinhurmassaan isin virka-autolla 80:n alueella 180:tä. Kortti kuivumaan loppuvuodeksi, kunnes täyttää 18, merkintä rikosrekisteriin ja sakkoja isille iso summa maksettavaksi. Ei onneksi sentään sen harmaan kiven sisään joutunut. Tai, no, se olisi ehkä opettanut enemmän. Pojantyttömme itse harjoittelee parhaillaan ajamista. Tavoitteena ajokortti syyskuussa, jolloin täyttää 18v. Oli kyllä oikeasti kahuissaan kaverinsa touhuista. Toivottavasti pysyy mielessä kun itse rattiin lähtee.
- No huhhuh. En pyörällä ala tasapainoa harjoitella. On minulla kyllä tapaturmavakuutus, joka korvaa nimenomaan kaatumisessa syntyviä vammoja, mutta pyörällä kun kaatuu, niin voi tulla tosi rumaa jälkeä, mitä ei vakuutuskaan paranna. Minä harjoitan tasapainoa ihan vain kotioloissa ja apuna minulla on mm. tasapainotyyny, joka on aika oiva kapine siinä puuhassa.
- Juu, asia on juuri niin kuin sanot. Tai ainakin niin saa ymmärtää, kun puhutaan lasten ja nuorten osaamisesta, nimenomaan äidinkielen. Kyllä se on harjoitus, joka tekee mestarin. Matikkaakin oppii, kun jaksaa laskea ja taas laskea ja vielä kerran laskea. Voi kuitenkin olla, että hektiseen elämänmenoon oppineen/opetetun nykyihmisen pinna on niin lyhyt, että kärsivällisyys riittää vain max puolen tunnin sessioihin.
Mutta ehkä nautinto lukea hyvää tekstiä (ja kuulla puhetta) onkin sitä suurempi, mitä vähemmän sitä on esillä. Iso sääli, jos kieli ja sen käyttö kehittyy negatiivisesti. Käyn aika usein lukemassa FB:ssa Aristoteleen kantapään kommentteja ja juttuja. Monesti siellä huonoakin suomea puolustellaan kielen kehittymisellä, ja monet taas sitä kritisoivat pistetään mummo- tai pappakastiin, jotka eivät pysy kehityksessä mukana. - Juuri luin, että esim. Savonlinnan oopperajuhlissa on annettu maskisuositus, samoin Kuhmon kamarimusiikkipäivillä. Koronahan taas on vain lisinyt, ja uusien virusmuunnosten reaktioista rokotuksiin ja sairastettuun tautiin käyvät asiantuntjat keskustelua, jopa vastakkaisin mielipitein. Mihin tässä sitten tavallinen pulliainen voi uskoa?
Minä käytän maskia joka paikassa, missä on muita ihmisiä. Mulkoilujakin saan osakseni; suurin osa esim. kaupassa kävijöistä ovat ilman maskia. Toisaalta, taisin itsekin mulkoilla, kun joskus Pekingissä käydessäni myös maskinaamaisia kiinalaisia katselin. Silloin tuumasin, että varmaan ihan kamalaa liikkua maski naamalla, mutta ei se kamalaa olekaan, kun siihen tottuu. Minun puolestani ihmiset voivat mulkoilla, mutta vastaavasti itse mulkoilen maskittomia. Suututtaa, kun levittävät tauteja ja minä ehkä vien ne mukanani kotiin, missä siippa voi sairastua pahasti jo tavalliseen flunssaan. No, se on tietysti meidän yksityinen ongelmamme. - Aika hyvin tyylillä kuin tyylillä pitää jalkaa tangon yli heittää. Ei onnistuisi, jos olisi lonkkanivelen ongelmia. Ehkä tekonivelkin pistäisi hanttiin.
Aikoinaan, kun meidän perheessä oli vain yksi polkupyörä, isän, niin systeri ajoi sillä tangon välistä polkien. Minäkin istuin kerran tarakalla kyydissä, kun kahahdimme vaihdilla kaseikkoon kesken matkan, kun jarruttaminen jostain syystä meni syteen. Kun sitten itse opettelin ajamaan oli meillä jo naistenkin pyörä, ja se oli helppo vehjes. Ei tarvinnut heittää koipea eikä vengottaa tangon välistä.
MInulla meneillään jo viides pyörätön kesä. Tasapainoilukykyni alkoi olla sen verran hentterä, etten enää rohjennut kaksipyöräisellä seikkailemaan. Suoraa tietä kyllä menen, mutta heti jos pitää kääntyä katsomaan vaikka vain takaviistoon, niin huonosti käy. Annoinkin sitten valkoisen, kauniin Peugeottini pojantytölle, mutta ei hänkään sillä kovin paljon ole ajanut. Pyörä on melkein (ei siis ihan Aino) mummopyörä, vain kolme vaihdetta, joten muodikkaan Joponsa selkään tyttö useimmiten hyppää, kun pyöräkyytiä tarvitsee.
Kyllä koirat tekevät ihmisestä, hämäläisestäkin, reippaan. Tänään olin jo kahdeksan aikaan ensimmäisellä kettislenkillä, tosin lyhyellä, mutta normaalisti siihen aikaan käännän vain kylkeäni ja jatkan nukkumista. Toisen, pitkän lenkin tein pari tuntia myöhemmin. Nyt makaavat koirat lähes elottomina keskellä lattiaa. No, kun siitä heräävät alkavat taas kärttää ulos. En vastusta. Ilma on sopiva, ei tule kylmä eikä hiki. Huomenna voi olla taas jo lämpimämpää, joten tänään kerätään liikuntaa varastoon. Koiratkaan eivät liian lämpimässä tykkää tallustaa, heittävät helposti kyljelleen varjoisaan ojaan. Helteellä voisin tehdä saman, mutta pelkään punkkeja🤣
Leppoisaa pyhää! - Juu, ja joka ikinen patteri/akku vaihtuu ainakin meikältä usein mietojen voimasanojen saattelemana. Kaikki luukut, joiden taakse em. kappaleet on eri vekotuksissa piilotettu, ovat niin hankalasti avattavia, että siipaltakin välillä pääsee ähke jos toinenkin, kun yrittää niitä kynsiä auki. Omat sormeni tällä erää eivät sellaiseen kärsi ryhtyä. Nivelkipuihin sain apua eräästä kollageenivalmisteesta, mutta se ei auta sormien ihottumaan, mikä kuorii sormenpäät kipeälle veriniljulle, eikä apua ole löytynyt reseptilääkkeistäkään.
Festarit ovat varmaan konsti siitä selkeimmästä päästä hankkia musiikillisia(kin) elämyksiä. HS:ssa oli juttua tänään nykymusiikista. Joku jo aikoinaan johti joessa seisten, perhovavalla, ja orkesteri soitti sillalla (tekstisssä kyllä luki "orkesteri soitti joen ylittävää siltaa", ja tulkitsin virheeksi, mutta ei ehkä olekaan sellainen; jospa ovatkin kolistelleet ja kilkutelleet siltakaiteita). Se tapahtui jo 80-luvulla!! Ihmisille ei riitä musiikki sellaisenaan, vaan pitää olla kaikkea oheisjännää, ja mitä älyttömämpää sitä kiinnostavampaa (ja kehutumpaa). Samassa lehdessä oli myös mielipidekirjoitus yliopistojen matkasta kohti perinteisen toiminnan loppua, kun markkinat on tullut mukaan kuvaan. Silti raha niille tulee pääosin verovaroista. Itkettää ja suututtaa. Mutta elämyksiä kai yliopistojenkin pitää tarjoilla; ei riitä enää tiede ja tutkimus.
Yllä oleva varmaan kuvastaa omaa kyvyttömyyttäni nauttia asioista sekamelskana. Minulle kalastusta kalastuksena, musiikkia musiikkina, tiedettä tieteenä, puhetta puheena, jne. Kuvastaa myös sitä, etten ole koskaan seurannut muotia; nythän hybridi on päivän sana.
SK:sta luin eilen iltalukemisekseni kolme valioainetta. Ne luettuani totesin, että ehkä en enää kehtaa kirjoittaa muualle kuin oman tietsikkani uumeniin. Käsittämätöntä kirjoitustaitoa ja kielen hallintaa 18-kesäisiltä!
Mutta nyt lenkittämään kettiksiä. Omistajansa läksivät kahden viikon lomareissuun ja sällit ovat hoidossa vuoroon meillä ja vuoroon pojan appivanhempien luona. Saas nähdä, koska alkaa näkyä ikävöimisoireita. Sitten vain pitkiä lenkkejä, että väsyvät.
Lokoisaa lauanta-iltapäivää! - Tänään kaupan kassajonossa edelläni olevalla asiakkaalla ihan varmasti oli kamala olo. Hän hengitti tosi raskaasti, jalat näyttivät olevan samaa paksua pötköä crocksien reunasta hameen helmaan. Näytti siltä, että kohta hän putoaa jaloiltaan. Selvisi kuitenkin kassalta ulos, ja kun itse tuli ulos kaupasta hän seisoi jalkakäytävällä ja viittoili jonkin matkan päässä olevalle autolle. Kerkisinkin jo ajatella, miten pääsee kotiinsa. Tai tervariin hänen ehkä olisi pitänyt päästä. niin heikolta olonsa vaikutti.
Tänään onneksi on ollut ihan kohtuullinen ilma. Helteet ovatkin koituneet monille suomalaisellekin kohtaloksi. Mutta helteiden kohkaajat eivät sitä ymmärrä ja melkein parkuvat niiden taas loppumista. Metelookitkin välillä kosiskelevat kansaa, kun väkisin yrittävät kartoilta kaivaa merkkejä Suomeen mahdollisesti osuvasta helteestä ja sitten anteeksi pyydellen toteavat, ettei taida onnistua. - Minäkin vetäsin äsken ison kipollisen jäätelöä. Harvoin sitä syön, mutta jostain syystä äsken iski himo. Ja kun pakastimessa sitä oli, niin sieltä apua hakemaan. Ja hyvinhän se maistui, mutta nyt sitten saan rangaistukseksi kärsiä hampaiden vihlonnasta loppuillan. Yllätys se ei ole, vanha vitsaus, mutta aina yhtä inha kokemus. No, itepähän kärsimykseni aiheutin.
Kyllä tämä maailma on mennyt melko kamalaksi. Sotaa, ampumista "huvin vuoksi", terroristeja, sairaita itsevaltiaita kansojen johdossa, nälkää, tappavia helteitä ja tulvia... Onhan niitä ollut kautta aikain, mutta ei ehkä niin kaikkea yhtaikaa kuin juuri nyt. Ja tietoa tulee enemmän kuin tavallinen ihminen pystyy omaksumaan.
Surettaa ja huolettaa eniten lasten ja nuorten takia, miten pystyvät kaikkien pelkojen kanssa pärjäämään. Mediaa kun lukee ja kuuntelee, niin perin negatiivinen on se kuva, mikä siinä luodaan. Ei ole ihme, että festareille virtaa nuorta kansaa. Pakenemaan ainakin vähäksi aikaa todellista maailmaa, hukuttamaan kamaluudet mielestään? Toisaalta ihmetyttää, että joka niemeen ja notkoon festareita tänä kesänä viritetäänkin; piisaako kuitenkaan niihin kaikkiin porukkaa. No, se jää nähtäväksi.
Kohta on tämäkin päivä käsitelty. Miten voikaan aika mennä tämmöisellä vauhdilla. Pitää mennä ajoissa nukkumaan, että ollaan hyvin hereillä aamulla, kun kettikset rynnistävät pistämään meidänkin tossuihin vipinää. - Voi itku noita Ceen ongelmia! Kunpa nyt ensi viikolla jotain ratkaisuja löytyisi niihin. Onneksi on flimmeri pysynyt aisoissa edes vähän aikaa. Minulla ei (ainakaan vielä) niitä ole ollut, mutta kyllä muunlaisia rytmihäröjä harva se yö. Mitään kipuja tai huonoa oloa ei niihin liity, mutta valvottavat tekevät uupuneen olon.
Juuri äsken selasin HUS-labrojen aikoja netissä. Siippa oli unohtanut, että tarvitsee ajan maanantaiaamuksi ja joutui äkkiseltään lähtemään mökille hakemaan pojantytärtä ja tämän kaveria kotiin. Minä sitten täällä kotona hänelle aikaa varaamaan. Likat olivat koko viikon mökillä luku"lomalla" pänttäämässä syksyn kirjoituksiin, ja kotiin lähtö tulikin pari päivää suunniteltua aikaisemmin. Toinen tyttö on saanut jonkun allergiareaktion ja tarvitsee siihen lääkinnällistä apua, mikä ei nyt siellä onnistu. Tytöillähän ei siellä ole kulkuneuvoa, ei edes vanhanaikaista velosipeediä, sähköpyörästä puhumattakaan. Ja polkemista lähimpään terveysapuun olisi nelisenkymmentä kilometriä.
Eilinen taidepläjäys Iittalassa oli pieni pettymys. Ei itse taiteen kannalta, mutta ihmismäärän kannalta. Ikinä ei niin paljon ole siellä ollut porukkaa kuin eilen oli. Joitakin teoksia en nähnyt ollenkaan, kun en halunnut mennä kovin lähelle muita ihmisiä. FP2-maski oli meillä molemmilla, mutta suurin osa näyttelyvieraista oli ilman. Ja korona eikun taas kiristää otettaan. Omasta näkökohdastani katsoen tietysti potuttaa, mutta minkäs teet, kun suositukset ovat mitä ovat.
Nyt täytyy lähteä keittämään huomenna hoitoon tuleville kettiksille "mummun keittiön" koiranruokaa. Normaalisti ne syövät, kuten moni muukin koira niitä pahuksen nappuloita - jos olisin koira, pistäisin pe...eet penkkiin, ja tiedän, että ne ikävissään syövät niitä tosi huonosti, ja haluan että edes joinakin päivinä olisi tarjolla täällä jotain muuta. Siis riisiä, vettä, porkkanaa ja jauhelihaa kattilaan, hippu suolaa ja yksi valkosipulin kynsi ja kiehumaan. Siinä koiranherkku.
Leppoisaa viikonlopun aloitusta!