- Minäkään en julkisessa hammashoidossa ole ollut kuin kansakoulussa. Muutaman kerran olen yrittänyt sinne päästä, mutta on vain käsketty soittamaan puolen vuoden päästä uudelleen, jolloin samat hokemat. Samalla yksityisellä hammaslääkärillä olenkin käynyt jo yli 30v. Nyt olen vielä antanut hammaskiven poistonkin hänen hoidettavakseen. Tosin ei kivuton konsti sekään ole, se tehdään ultralla, mutta hoito kestää vain parisen kymmentä minuuttia. Suuhygienistillä jouduin kärvistelemään aina toista tuntia ja sieltä sain lähteä tuskan hiessä ja ikenet verta valuen
Huusholliimme tuli eilen valo: poika kävi pesemässä ikkunat! Tuli, kun suivaantui siihen, että kettiksensä eivät näe ikkunoistamme ulos🤣 Hänellä on sähköinen ikkunalasta ja kyllä sillä todella tuli hyvää jälkeä. Suitsait tulivat kaikki kahdeksan seinän kokoista ikkunaa kirkkaiksi sisältä ja ulkoa. Tämän jälkeen ei meillä enää sanomalehdellä kirkasteta ikkunoita. UGH. Se on ollut siipan bravuuri.
Miniämme, joka tämän vuoden alussa sanoutui irti päiväkodin johtajan hommista ryhtyi naapurikaupungin kouluihin opettajan sijaiseksi. Sijaisuuksia on niin paljon, että pääsee itse valitsemaan, minkä niistä ottaa vastaan. Eilen hän kertoi tosi surullisia juttuja sairaista lapsista, jotka eivät pärjää normaalissa luokassa, mutta joille ei ole mitään muutakaan (hoito)paikkaa, kun erityisryhmiä kouluissa ei enää ole. Yksi 12-vuotias poikaopppilas oli eilen käynyt luokassa miniän kimppuun, oli lyönyt ja potkinut. Miniällä ruhjeita ja mustelmia käsissä ja jaloissa.
On järkyttävää, että noilla sairailla lapsilla ei ole päiväksi muuta paikkaa kuin nimellisesti normaali koululuokka, missä sitten viihtyvät sen ajan minkä viihtyvät, ja muuten kuulemma vain kuljeskelevat ympäri koulutaloa ja tekevät mitä mieleen mällähtää. Miniälle oli annettu ohje, että heille ei pidä yrittää opettaa mitään, jos lapsi ei ole vastaanottavalla mielellä. Lapsen pitää antaa tehdä, mitä haluaa. Opettajille rankkaa, kun kuitenkin ovat vastuussa lapsesta koulupäivän ajan. Lapselle kuitenkin vielä rankempaa, kun tarvitsisi hoitoa, eikä sitä saa. Tämä on niitä kouluissa noudatettavan integraatiokäytännön (=säästöjen) seurauksia. Karhunpalvelus pahimmasta päästä.
Vähän konusta kelistä huolimatta mukavaa kesätorstaita toivottelen! - Kyllä todellakin lääketiede on mennyt eteenpäin yhdeksän peninkulman saappaiden loikilla. Samoin sen rinnalla kaikenlainen ihmisen mittaaminen. On vaikka mitä sovelluksia, joita ihmiset käyttävät omien elintoimintojensa seuraamiseen. Vanhanaikaista taitaa jo olla 10000 askeelen laskeminen, nyt rannekkeilla mittaillaan pulssia, verenpainetta, kalorien kulutusta, ruumiinlämmön vaihteluita, jne. Tarvitaankohan niitä kaikkia tietoja! Ehkä joku urheiljja, mutta että tavallinenkin tallaaja koko päivän seuraisi omia toimintojaan! Äkkiseltään tuntuu tarpeettomalta. Mutta kaikenlaisia mittalaitteita valmistavat firmat menestyvät tänä päivänä hyvin. Oman itsensä tarkkailusta on tullut muoti.
Naisten kaltoin kohtelusta tuli mieleen aamulla lukemani juttu hevosten karmeasta kohtelusta jossain ratsastuskoulussa. Ei voi ymmärtää ihmistä, joka sellaisia tekoja viattomille luontokappaleille tekee, esim. lapiolla päähän, jos eläin ei käyttäydy kunnolla. Mistä sellaisia ihmisiä - eivät kyllä ole ihmisiä - tulee! Saisivat itse saada hevosilleen antaman kohtelun. - Meillä olikin tänään poikkeuksellinen aamu. Joka-aamuisen aamukahvi-puuro-Hesari-rupeaman korvasi pojanpojan koulussa ysien vanhojen tanssien katselu. Ne olivat lukioiden tansseissakin nähtyjä, mutta mukana oli myös nuorten itse laatimia koreografioita lempimusiikkeihinsa.
Oli riemastuttavaa katsella nuorten näkyvää ja tarttuvaa iloa. Tytöt olivat nättejä ja pojat - 15-16-vuotiaat! - aluksi vähän jäykkiä ja ujoja, mutta lämpesivät sitten revittelemään hekin ihan kunnolla. Nuoret ovat enää vain tämän viikon yhdessä, ja sitten tiensä eroavat, alkaa kolmen vuoden (useimmille) työteliäs matka vielä lähemmäs aikuisuutta. Meitä kyllä kovasti tapahtuma liikutti. Eihän ole kovin kauan siitä, kun vaippahousuisia poikaa ja sisartaan saimme niin usein hoidella.
Tänään oli tuon tanssitapahtuman takia aikainen!! herätys. Ja tällä viikolla jokaisena muunakin aamuna kello soi jo seitsemältä, kun on siipan labra- ja muita tutkimusjuttuja ja minun autoni huolto. Varmaan ensi viikolla olenkin ihan puhki moisista aamuista.
Sateesta huolimatta mukavaa päivää! - Siippa on myös voinut lähes koko elämänsä viime kuukausiin saakka tulla toimeen melkein ilman lääkkeitä. Vain joitakin vuosia sitten sappileikkaus ja keuhkotulehdus tarvitsivat kipu- ja tulehduslääkkeet, mutta siinä lähes kaikki. Mutta nyt sitten on yhdeksässä kuukaudessa syönyt pilleriä kai koko elämänsä edestä. '
Vaikka nyt kaatumisen aiheuttama kylkikipu on estänyt siippaa nykkumasta, niin ei hän kipulääkkeitä kuitenkaan ole ottanut, niitä varoo kuin ruttoa. Tänään soitti lääkäri ja neuvoi, että kyllä buranaa ja määräämäänsä voimakkaampaakin kipulääkettä voi ottaa kun kipuja on, pitää saada nukuttua. Häntä siippa nyt uskoi, mutta ei minua sanoessani samaa; muistin nuo ohjeet viime lääkärikäynniltä. - Näin se juuri on. Sytostaatit kun tuhoavat terveitäkin soluja, niin juuri puna- ja valkosolut ovat hävitylistan alkupäässä. Immunologisilla hoidoilla ei ollut sitä vaikutusta ja siippa olikin, jos ei nyt ihan elämänsä kunnossa, mutta todella kunnossa, jaksoi melkein enemmän kuin terveenä ollessaan. Mutta se hoito lopetettiinkin aika pian, kun ei lääkäräeiden mielestä vaikutus ollut toivottu. Docratesissa kyllä juuri kyseiseen syöpään erikoistunut lääkäri sanoi, että hän olisi vielä hoitoa jatkanut, koska immunohoito reagoi usein viiveellä. No, hinta kai julkisella puolella ratkaisi osin siipan hoidon: 21000€/kerta ja 26000€/joka toinen kerta.
Pidemmällä ajalla immunohoidoistakin tulee haittavaikutuksia ja jotkut niistä voivat olla vakavia. Mm. aivolisäkkeen vauriot, samoin kuin sydämeen syntyvät voivat piankin lopettaa hoidon. Lääkäri sanoi meille mm. että aivolisäkkeen vauriosta voi potilas muuttua pahalla onnella jopa väkivaltaiseksi. Siippa kysyikin - kieli poskessa - että pitääkö vaimolle hankkia pesäpallomaila turvaksi.
Mutta taitaa olla niin, että kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksensa. Mitä rajumpi tauti, sen rajummat lääkkeet ja haitat. Tavallisilla kipulääkkeilläkin niitä on ihan liiaksikin saakka, esim. burana voi aiheuttaa mahahaavan ja verenpainetta. - Minäkin telkkarista katselin, kun aitaa Mantan ympärille pykättiin, ja totesin, että tuo ei pitele ketään. Ja niin kävikin. En ymmärrä, miksi niin heppoinen aita pitikin tehdä, tuhlausta. Kai luulivat, että symboliseksi jäänyt este riittää hillitsemään hihhuleita.
Tänään tehtiin siipan kanssa kolmeen viikkoon taas lenkki. Ihan vain kaksin, ilman koiranpoikia. Tosin se ei ollut kuin 15min mittainen. Piti selvittää, miten mies pysyy tolpillaan. Ilmeisesti Hb on alkanut palautua, ainakin sen verran että hentta kesti. En millään meinaa tottua siihen, että siippa ei moniin asioihin nyt kykene, kuten esim. kantamaan kahta kauppakassia tai käynnistämään asoy:n ikivanhan, ruohonleikkurin. Minä en sitä ole saanut käyntiin koskaan, vaikka sitä on pari kertaa käytetty huollossakin kevityttämässä. Onneksi omalle nurtsille on oma kevyt sähköleikuri, mutta sitä emme raaski käyttää yhtiön hommiin, yhteiset nurmikot ovat niin isot, että akkukaan ei riitä niitä yhdellä kerralla ajamaan.
Nyt on päiväkahveen aika. Ja kohta iltapala, siipalle iltatee, sen jälkeen punkkaan, aamulla taas alusta samat jutut, mitä tänäänkin. Pah. - Onneksi on jo ilta ja voin rauhassa olla aloillani, Eilisten talkootöiden seurauksena takajalkani ovat olleet niin kipeät, että pienikin kumartelu, jopa sohvalta nousu pistää vinkaisemaan. Sellainenhantosin tulee vain siksi, että ko. lihaksia ei ole käyttänyt. Enkä tosiaan olekaan. Silti tänään jatkoin eilen tekemättä jääneitä hommia; meni kai työ veriin niin kuin mustalaisen hevoselle🤣 Mukavahan niitä oli tehdä, kun sääkin suosi, jopa niin, että sain takinkin heittää, kun meinasi siinä tulla pikkulämmin.
Huomiseksikin vielä jäi siimaamista. Mutta ei makiaa mahan täydeltä. Joku tolkku työnteollakin. Nyt siis vain telkkaa tölläämään. Alkoikin parahiksi uusi saksalaispoliisisarja. Saas nähdä onko katseltavaa. - Hyviä kikkoja - kai?? - kaikki tyynni. Puhelimessani oli vielä jokin aika sitten sormenjälkitunnistus. Onneksi poistin sen ja palasin salasanaan. Minulla on nyt jo aika pitkään ollut sormissa ihottuma, joka kuorinut päällimmäisen ihokerroksen, joten sormillani en puhelinta saisi auki. Joskus edellisen puhelimen aikana minulla oli käytössä etäpaikannuskin, mutta viimeisimmässä ei sellaista ole. Laiskuutta. Ja nuorelle - ei vanhoille!! - tyypillistä uskoa, että eihän minulle nyt sellaista tapahdu🤣. Etätyhjentämisestä en ole kuullutkaan.Tai ehkä siippa on joskus sellaisesta maininnut, mutta en ole noteerannut, kun tykkään, että tulen toimeen kidekoneella ja haloilla.
Kohta se alkaa😅 - En+tunnustaudu+digifriikiksi.+Pientä+muutosta+kuitenkin+sinne+päin,+minussakin.+Jossain+vaiheessa+olin+sitä+mieltä,+että+puhelimella+en+taatusti+käytä+pankkipalveluita+-+pelko+että+hävitän+puhelimeni.+Kyllästyin+sitten+tunnusnumeroihin+ja+nyt+käytän+kumpaakin+pankkiani+mobiilisti,+missä+valitsemani+yksi+tunnusluku+piisaa.++Pivoa+olen+käyttänyt+jo+muutaman+vuoden,+tosin+sitäkin+rajoitetusti,+mutta+on+jo++osoittautunut+ihan+käteväksi++systeemiksi.
- Rapunen ja Cee, eivät nämä minun tekemiseni niin merkillisiä ole. Luettelo näyttää pitkältä, mutta itse asioiden tekemiseen ei kovin kauan mene. Toisaalta, ei kai niitä pitäisi luetellakaan, mutta kun joskus jotain saan aikaan, niin semmoiseenkin haksahdan. Kai se on vakuuttelua itselleni, että johonkin vielä pystyn.
Talkoissamme ei paljon huonohenkisille ollut tekemistä, miesten töitä pääasiassa, itse enimmäkseen kyysäilin pensaiden leikkuujätteitä, myös omalta pihaltamme, ja siimaajalla siistin pensaiden alustoja. Talkootarjoomukset olivat tarjolla heti, kun ne paketeistaan olin purkanut, porukat hoitivat lopun, siis söivät ja joivat . Lakanat veivät ehkä parikymmentä minuuttia, pölyjen imurointi ei sitäkään. Kyllä te, Cee ja Rapunen huushollerskoina tiedätte, että huushollihommissa ei kauan nokka tuhise. Yleensähän ne ovat olleet ainakin meidän sukupolvemme äiti-ihmisten tekemisiä, joten rutiinia piisaa.
Minulle noissa tekemisissä on nykyään kyse lähinnä ryhtymisestä. Ja rauta täytyy takoa, kun se on kuumaa. Viikolla en saa aikaan juuri mitään, ja kun tulee päivä jolloin tekeminen maittaa niin se pitää hyödyntää 100-prosenttisesti. Siipalta on ollut monta päivää veto poissa ja on ollut ankealla mielelläkin. Se vaikuttaa minuunkin; en todellakaan saa silloin mitään tehdyksi. Tänään on pitkästä aikaa hyvä päivä. Nyt jo tässä jäähdyttelen.
Kohta mureketta ja pari ruotsalaista uutta pottua naamaan, sen jälkeen saunaan, Tuplapukki janoon, ja vielä illalla Lewis'iä. Se maistuu elämältä. Minulle. Monelle muulle ei riittäisi. - Tänään vielä kerkiän katsoa muutaman vanhan Lewis'in kunhan ensin olen osallistunut yhtiön talkoisiin, siivonnut omalta pihalta leikattujen pensaiden roippeet roskalavalle, hoitanut talkoiden tarjoomukset "pöytään", pistänyt omaan uuniin lihamurekkeen paistumaan, vaihtanut lakanat punkkaan ja kerännyt sen jälkeen makkarista kerännyt pölyt talteenm eilen siivoilin jo muuta huushollia.
Eilen kuulin taas eräästä meikän ikäisestä ihmisestä, jota sairaala pallottelee. Vaivojensa takia hän on jo muutaman kerran joutunut menemään sairaalaan, ollut siellä yön, aamulla kotiin mukanaan kehotus tulla heti takaisin jos se ja se oire ilmaantuu. Tutkimuksiin hän on jonossa, mutta aikoja ei ole, onnella voi tulla joku peruutusaika. Vaivansa on kuitenkin aika vakava; punasolujakin on jo pariin kertaan häneen siirretty. Tuota siirtoa kaipaisi siippakin, joka ei meinaa pystyssä pysyä alhaisen hemoglobiininsa takia. Muita ongelmia ei sairautensa kanssa nyt ole, ja voisi siten hyvin jotain puuhaillakin, mutta useinkaan niitä ei voi makuultaan tehdä. Sairaalalla käskettiin vain makoilemaan ja odottamaan aikoja parempia.
Aiemmin jo Ceen kanssa todettiin, että vanhuus ei tule yksin. MOT.
Mukavaa lauantaipäivää! - "...tiettyjen kohtausten yli jos ei satu kiinnostamaan". Juuri tuo ajattelutapa johti meidät, kaksi vanhaa itsepäistä katsomaan eri televisiota/eri ohjelmaa vieläpä eri huoneisiin.
Siippa on niin tarkka noista kiinnostuksistaan, että aiemmin kun välillä samojakin ohjelmia katseltiin, hän (minulta kyselemättä) aina alkoi selata kanavia siksi aikaa, kun alkuperäisestä ohjelmasta tuli jotain epäkiinnostavaa. Sama tapahtui mainosten aikana, Ja se se oli raivostuttavaa. Minä olen sen verrran pöljä, että ohjelma on kokonaisuus loppumusiikkia myöten. Paluu surffailun tai mainosten jälkeen lähes aina osui kohtaan, missä varsinaninen ohjelma oli jo hyvässä menossa. Itselleni olen kehittänyt kyvyn nonshaleerata mainokset. Aina en edes huomaa, että mainoskatko on menossa.
Mainokset menevät minussa täysin hukkaan. Olin jossain vaiheessa mukana jossain paneelissa, missä vastailtiin kaikenlaisiin kysymyksiin koskien mainontaa ja markkinointia. Lopetin, kun ainakin suurin osa mainontaa koskevista kysymyksistä koski mainoksia, joita en ollut koskaan nähnyt tai kuullut. - Ja taas on viikonloppu; juurihan se oli. Sään puolesta aika konua on tiedossa, mutta kaikki, mikä sataa ennen juhannusta menee laariin, sanoo vanha agraarikansa. Minä kyllä toivon, että sananparsi toimisi uuden teknologiakansankin aikana.
Minuun iski eilen telkkarinkatselubuumi. Huomasin kauhukseni, että Areenasta häipyy lauantaina monta brittisarjan, Lewis'in jaksoa. Se on ehdoton lempparini. Eilen katselin siitä putkeen kolme jaksoa. Sarjassa minua erikoisesti viehättävät sen hidas kulku, äänien hiljainen taso, tapahtumaympäristö, sivistyksen ilmapiiri, musiikki, mutta ennen kaikkea kaksi pääosan esittäjää ja heidän välinen sanailunsa; kertoo käsikirjoittajan taidoista. Siinä ei ole nykysarjojen veren roiskuttelua - no, joskus joku tuikkaa kaveria kylkiluiden väliin - pyssyjen pauketta, ei räimettä, ei joka sekunti vaihtuvaa kuvakulmaa.
Kaikenkarvainen levottomuus niin näkökentässä kuin korvissakin rasittaa minua ihan tolkuttomasti. Vastustan mm. jo pelkkää sanaa "rieha". Täällä meidänkin kylällä on vuoden mittaan pääsiäisriehaa, vappuriehaa, eloriehaa, jouluriehaa, ja mitä ties muuta riehaa. Ja kansa osallistuu. No, minä olenkin vanha. Ei minun nuoruudessani sellaista menoa edes tunnettu, ei oikein vielä poikiemmekaan lapsuuden aikana. Lasten synttäritkin olivat - ainakin meillä - melko rauhallisia tapahtumia.
Nonni, tulipahan taas vanhan ihmisen UGH erään elämänmuodon osalta.
Ja nyt seuraava Lewis tulemaan. Mukavaa viikonloppua.
am - Täälläkin on sadellut pitkin yötä, ja se näkyy heti luonnossakin; virkeyttä on tullut vihreyden sekaan. Kolealta kyllä näyttää täältä sisältä katsellen. Mittaria en ole katsonut.
Mutta onpas tosiaan mukavaa, että DrW:kin taas ilmaantui "langoille". Ehkä vähän kolhiintuneempana kuin täältä kadotessaan, mutta kokeneempana. Pahalta kuulostaa ainakin tuo pään kajahtaminen jäähän, mutta onneksi ei pahempaa siitä koitunut. Omasta nuoruudestani muistan monet samanlaiset selälleni kaatumiset luistelujäällä ilman minkäänlaista päähinettä, suojaavasta puhumattakaan - kypäriähän ei silloin tietenkään ollut.
Terveys/sairaus on aihe, joka on ollut kautta historian ja on edelleen tämän iäkkäämmän pään "must" - mistähän mahtaa johtua. Nuo kaatumiset ovat kyllä sattuneesta syystä ainakin itselleni lähes kauhun paikka. Vaikka meille kahdelle kääkälle, siipalle ja minulle, ei ihan kamalia niiden yhteydessä ole sattunut, niin sen verran kolhiintuneet niissä olemme, että minulle jo sateinen kesäkelikin tuottaa pienen jännityksen ulkona kulkiessani. No, onneksi kohta on elokuu ja minulle alkaa untuvatakin ja piikkikenkien aika🤣
Sokerihomma on myös nykyään aika yleinen. Minäkin kävin labrassa viime vuoden alussa. Silloin kuulemma lääkärin mukaa sokeriarvo jo "liputti". Tämän vuoden puolella piti tuleman kutsu kontrolliin, mutta eipä tuota vielä ole kuulunut. Tervarin sivuilla valitetaan vastaanottoaikojen puutetta, ja käsketään yrittämään myöhemmin uudelleen. No, en niin kauhuissani sokerista ole, joten odottelen rauhassa aikoja parempia, ja yritän omin toimin sokerin kertymistä varoa.
Nyt lounasta tekemään. Syömme tänään sieni(!)risottoa, parsaa ja kanaa.
Rauhaisaa pyhäpäivää kaikille! - Tässä sitä ollaan, vasta pestyn kaulan kanssa. Ihan konkreettisesti. Tulin saunasta tunti sitten, ja nyt sitten vain (taas!!) velttoilen. Siippa läksi käymään miniälle kaupassa. Hän on kuumeessa eikä pääse lähtemään. Poikamme, läksi aamulla mökille terassiremppaa tekemään, eikä ole kauppa-asioita nyt toimittamassa. Miniäkin oli aamulla ihan kunnossa ja kävi vielä teatteriharkoissaankin, mutta iltapäivällä nousi kuume. Pojallan oli vähän samaa sorttia oireita, mutta kaksi tekemäänsä koronatestiä nayttivät miinusta. Ehkä se on tätä kevätinfluenssaa, mitä on kuulemma paljon liikkeellä.
Kyllä meitä vanhoja koetellaan. Juuri viime viikolla kuulin eräästä ystävästämme, että oli äkkiseltään joutunut johonkin leikkaukseen, vielä en tiedä, mikä oli syy. Tänä aamuna taas eräs toinen ystävämme oli joutunut sairaalaan pikakyydillä ja heti tiputukseen, ja luultavasti myös leikkaukseen. Kumpikin miehiä ja puolessa välissä 80:ä. Onneksi täällä sentään sairaalassa on päivystys, tervaristamme saa apua nykyään ihan säkällä, mutta sekin vain arkena 8-16.
Sanotaan, että vanhuus ei tule yksin. Eikä totisesti tulekaan! - Hyvä, Rapunen, että päätit kurkkukivun ottaa levon kannalta. Se on näillä vuosilla paras konsti varjella itseään pidemmältä taudilta, oli se sitten koronaa - toivottavasti ei kuitenkaan - tai mikä muu pöpö tahansa. Jotenkin on ihmisten puheista tullut tunne, että virusten aiheuttamat taudit, muutkin kuin korona, ovat viime vuosina tulleet hankalammiksi ja helposti pitkittyviksi. Jälkimmäinen taas helposti seuraa, jos ei kipeänä malta levätä vaan painaa edelleen kuin "hartin hurja".
Minä en katsonut edes alkusoittoa euroviisuista, vaan painelin kohta saunan jälkeen punkkaan lukemaan uusinta SK:ta. Monena vuonna olen jälkeenpäin radiosta kuunnellut kisan voittajakappaleen ja joidenkin muidenkin, alkupäähän päässeiden esityksiä, eivätkä ne ole minua kovasti heilauttaneet. Tai ehkä sentään vähän tympäisseet. Viimeisin mieleen jäänyt voittaja on Abban Waterloo - olikohan v-70 vai -72🤣. Sen jälkeen kaikki on minun korvissani ollut samaa tuubaa, paitsi joku vuosi sitten Portugalin kipale. Jota täälläkin kirjoituksessani veikkasin voittajaksi, ja voittihan se- tietysti🙄😬
Äsken juuri, kun olin melkein vaipumassa päikkäreille, soi radiossa eilinen voittaja. Ei sano sekään minulle yhtään mitään. Räppiä en ymmärrä lainkaan, ei edes ole musiikkia, mutta ei se muukaan osa kipaleesta käynyt mitenkään korvani nautinnoksi. Muista kisan kappaleista en tiedä mitään, paitsi Suomen kappaleen olen kuullut pari kertaa. Sekin meni korvasta sisään, toisesta ulos. No, eipähän euroviisut vanhoille olekaan. Minä uutta kuullesssani aina jaksan toivoa, että tulisipa joku kipale, joka uppoaisi, mutta harvoin enää sellaista tulee. Vaatimukseni eivät sovi nykyaikaiseen musiikkiin.
Luojan kiitos, että meillä on pressana Niinistö. En voisi kuvitella tässä tilanteessa sille paikalle ketään muuta nykypoliitikoista. Saa nähdä, millaisia ehdokkaita seuraavaan valintaan saadaan. Vaikea on löytää Niinistön veroista. Toisaalta, jos naapuri päättää iskeä, niin ei siinä enää kaksikaan Niinistöä auta. Hullun toimiin ei pysty kukaan vastaamaan. Ainakaan siten, että maailmanrauha säilyisi. Mutta kaikki jää nähtäväksi tästä eteenpäin.
Hyvää pyhäpäivän lopettelua. - Minäkin tein munavoita täällä kirjoittamasi ohjeen mukaan. Helppo homma. Enää en aio sitä tehdä vanhaan tapaan. Kiitos vinkistä.
- Rapunen tuossa ylempänä ihmetteli tekemisiäni kipeillä käsillä. No, enhän minä niin kummia niillä tee, lähes tavallisia kotihommia, mutta täytyy myöntää, että aina kun teen niin rassaa. Kädet eivät toimi kunnolla. Ihottuman takia joudun pitämään hanskoja, ja tarttuminen tavaroihin on heppoista kivun takia ja tavara putoaa sitten lattialle. No, ainakin selkä saa liikuntaa🤣
Polven pirstoutuminen on aikamoinen vamma. Pojalta hajosi kymmenisen vuotta sitten jalkapallovalkkuna ollessaan polvi. Hoidon piti menemän vakuutuksen piikkiin. Leikkausaika oli jo sovittu, kahden ortopedin lausunnolla. Kunnes vakuutuslääkäri - korva-nenä-kurkku-specialisti!!! - keksi, että kyse ei ole tapaturmasta, vaan sairaudesta, eikä yhtiö siis korvaa hoitoa. Selvitystä siitä, mikä sairaus oli kyseessä ei poika koskaan saanut.
Onneksi fudisjoukkueen yhden pelaajapojan isä, ortopedi pisti kiireellisen lähetteen ja leikkaus voitiin tehdä vain hieman yksityiselle suunnitellusta leikkauspäivästä myöhästyen. Jos hoito olisi tehty normaalissa hoitojonossa terkkarin kautta, niin viikkojen odottelusta olisi voinut syntyä loppuiän vamma. Vakuutuslääkäreillä on käsittämätön valta.
Tänään taas mietin pitkään, mitä iltasyömistä teen, ja muistin yhtäkkiä, että en ole paistanut lettuja kuin viimeksi viime kesänä. Niinpä kohta meinaan ruveta käryttämään. Ensin käymme kuitenkin siipan kanssa lyhyellä lenkillä. Se on hänelle eka kerta kaatumisen jälkeen. Saa nähdä, miten hengitys sujuu. Mutta pakko on taas hänenkin liikkumisensa aloittaa - kettiksetkin jo ihmettelevät, missä vanhat taluttajat luuraa;). Näillä vuosilla pidempi liikkumattomuus voi johtaa siihen, että ihminen mukavuudenhalussaan naulautuu sohvan pohjalle, takapuolen nahkasta tulee yhtä sohvan nahkan kanssa, ja siinä sitä sitten ollaan "vasta pestyn kaulan kanssa".
Leppoisaa lauantai-iltaa! - Rapunen, se onkin siipalle ehkä piinallisinta, että ei jaksa tehdä juuri mitään. On aina tottunut hoitelemaan fysiikkaa vaativia tekemisiä, kotonakin, mutta nyt ei jaksa juuri mitään. Eilen kuori perunat seisaaltaan tiskipöydän ääressä, ja joutui sen jälkeen pitkään ottamaan lukua, kun voimat hävisivät. Hemoglobiini oli hänellä eilen 107, mitä lukemaa ei tähän mennessä aiemmin ole näkynyt. Valkosolujen arvo oli myös paljon alle alarajan. Johtuu sytostaateista.
Minua nyt tietysti askarruttaa, miten hoidon jatko sujuu, jos veriarvot ovat jatkuvasti huonoja. Se jää nähtäväksi, mutta uusia unettomuutta esistäviä asioita en nyt kaipaisi. Vaan otettava on mitä annetaan.
Meidän vuosilla kaatumisen riski taitaa vain kasvaa. ilman erikoisia sairauksiakin. Tarkkana saa askelissaan olla etenkin jos liikkuu muualla kuin suoralla, sileällä - kesäkelillä - tiellä. Meidän kettikset ovat aika kovia kiskomaan remmissä kulkiessaan. Siinä todellakin pitää tarkasti katsoa, mihin esim. metsäpolulla astuu. Jos ei ole, niin pian voi olla maankamara naaman kanssa kosketuksissa ja menee nenä ja neljä hammasta. - Huomasin vasta, että Cee oli uumoillut minun olleen orvokkien istutuksessa. Tavallaan olinkin, vaikka itse istuttaminen vei hommasta muutaman kymmenen sekuntia.Neljään isoon piharuukkuun, joissa jo valmiina talven jäljiltä hyvin voiva pallotuija, pistin puutarhalta hakemani orvokit ruukkuineen päivineen. Helppo homma.
Muuten on tässä lievästi huolestunut olo. Siippa sai eilen labrakokeistaan jobinpostia: tietyt veriarvot ovat niin huonot, että huomista infuusiota joudutaan siirtämään, vielä ei ole tiedossa kuinka pitkälle. Tietysti ensimmäisenä huolettaa syövän reaktio lääkityksen hidastumiseen, intoutuuko se leviämään vai pysyykö ennallaan. Kasvainhan ei parane, mutta sen eteneminen voidaan onnistuneella hoidolla pysäyttää. No, muutahan tässä ei voi kuin elää lääkärin neuvojen mukaan ja odotella veriarvojen parantumista.
Kohta lähden käymään sisareni luona päiväkaffeilla. Sinne piti minun mennä jo viime viikolla, mutta tuli kaikenlaista niin hänelle kuin minullekin. Vaikka eläkeläisiä kumpikin olemme, ja voi mennä viikkoja, ettei tapahdu mitään, niin monesti juuri kun jotain pientä toimintaa on suunnitellut, tuleekin muuta yllättävää ja ne vähäisetkin suunnitelmat sitten menevät uusiksi.
Sisarestani tuli mieleen yksi hänen ikätoverinsa, joka vähän väliä soittaa sairaalast, mihin on joutunut kaatumisen seurauksena. Hän on monta kertaa kadulla kävellessään yksinkertaisesti vai kompastunut, ja siitä naamalleen katuun ja sairaalaan. Hän sanoo syyksi: "kun tämä askel on niin matala". Ja se todellakin on niin. Minäkin olen monet kerrat kotona meinannut kompastua mattoon😣. Pitäisi enemmän nostella jalkojaan kävellessä🤣, tai siirtyä takaisin paljain jaloin oleiluun. Tossut ovat turmioksi!
Hyvää kevättorstaita!