Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

7496

  1. Todellakin. Eihän kirkko käytännössä kai erota ihmisiä jäsenyydestään. Mielenkiintoista, että tällaisia säädöksiä kuitenkin on voimassa.
  2. Kyllähän lapsille on hyvä kertoa uskonnoista ikätasonsa mukaisesti. Uskonnot vaikuttavat maailmassa monin tavoin. Niistä kertominen kuuluu luonnollisena osana kasvatukseen.

    Todennäköisesti kaikki uskovat johonkin, ellet sitten jollakin tarkoita nimenomaan jumalia.

    Haluanko kirkot poltettavaksi? En, miksi haluaisin? Tyhjillään kumisevat toki voisi ottaa johonkin muuhun hyödylliseen käyttöön.

    En halua ihmisarvoa tuhoavaa uskontoa maahamme, mutta eipä tuota minulta ole kysytty - esimerkiksi kristinusko tuotiin maahamme paljon ennen syntymääni. Vieläkin ihmisarvoa polkevia käytäntöjä on jonkin verran voimassa. vaikka pitkä tie pahimmista ajoista onkin kuljettu. Onneksi olemme kuitenkin menossa yhä sekulaarimpaan suuntaan. Uskonnonvapauskin meillä on.

    Mikä joulun viettämisessä on sinulle ollut vaikeaa? Etkö ole saanut käydä kirkossa, lukea jouluevankeliumia, veisata virsiä? Käsittääkseni ne ovat ihan sallittuja toimia kenelle hyvänsä Suomessa. Ja ketäpä se loukkaisi, jos kirkot täyttyvät kristityistä? Minun kulttuuriini moiset eivät kuulu, mutta meillä Suomessa on monenlaisia tapoja.

    Miksi Helsingissä eivät muslimit saisi marssia? Meillä tosiaan on se uskonnonvapaus saavutettu pitkän kristinuskon vallan jälkeen. Miksi se sinun vakaumustasi loukkasi? Eihän sinunkaan kirkossa käymisesi loukkaa muiden vakaumusta. Kyllä minusta kristityt, muslimit, juutalaiset, buddhalaiset ja ketkä hyvänsä saavat järjestää uskonnollisia kulkueitaan, kun lakien mukaan toimivat.

    Uskonnolliset asiat voivat tosiaan pelottaa lapsia, kuten nyt vaikka ristillä roikkuva Jeesus tai Saatana ja Helvetti. Siksikin, kuten alussa oli puhe, uskonnoista on hyvä lapsille kertoa ikätasonsa mukaan.
  3. Vai hävittää. En suhtaudu uskontoihin positiivisesti, mutta uskonnonvapauteen kyllä. En oikein ymmärrä tuollaista ajattelua. Jotenkin tuhoisaa, jos hävittäminen tuntuu niin luontevalta, että muiltakin kyselee vain, mitä he haluaisivat ensimmäisenä hävittää.