Vapaa kuvaus

Aloituksia

96

Kommenttia

1743

  1. Kerron taas, että kirjoitan nikilläni kynä..mi. 🌹👀
  2. "Kyniksen ongelma lienee se, ettei rva kynistä seksi enää ikääntymisen takia kiinnosta. Porno on tullut tilalle, kun ei erotakaan viitsi. Kai se loppuelämä sitten noinkin menee."

    Toimit TASMÄLLEEN samoin kuin feministit. Teet itsellesi KUVITTELEMISTASI asioista mielikuvan ja pidät sitä TOTENA. Ensin kuvittelet, kuten sana 'lienee' osoittaa ja rakennat sen perusteelle mielikuvan.

    Samoin kuvittelet, että porno on tullut minulle seksin tilalle. Omia päättelyjäsi. Olen AINA suhtautunut myönteisesti KAUNIISEEN PORNOON. Vain ennen aikaan sen SAATAVUUS oli sensuurin takia heikompi. Elämme tämänkin suhteen maailman parasta aikaa, ja vielä parempaa on tulossa.

    Vaimoni ja minun suhde on niin läheinen ja rakkaudellinen, että emme toista vastaavaa paria tunne. Ei tulisi mieleenikään erota maailma suloisimmasta tytöstä, jonka olen Jumalalta lahjana saanut.

    Papin arvokkuus on ennen kaikkea siinä, että toimittaa juhlatoimitukset korkealla ja juhlallisella tyylillä käymättä tuttavalliseksi tai kopeaksi. Siis hienostunutta ja tyylikästä. Siinä, että olin ennen eläkettä papinvirassa, ei ole mitään salattavaa.

    Mitä olen itsestäni ja vaimostani kertonut, pitää YKSITYISKOHTAISESTI paikkansa, mutta sekä feministien että sinun on sitä mahdoton uskoa, koska olette luoneet sellaiset raamit, vai sanoisinko kategoriat, joihin vaimoni kanssa emme sovi.

    Siksi teidän mielikuvituksenne lähtee lentoon, kun ette pysty käsittämään, että todellisuus ei mahdu teidän kategorioihinne.

    "Kun mitään rajoja ei minkään suhteen enää ole..."

    Tässä se on. Olet omaksunut purematta ihmiskunnan yleisimmän ja vahvimman myytin: olemme menossa kohti moraalista rappiota. Kirkko taas uskoo ja opettaa, että Kristuksen sovintotyön ansiosta olemme vapaat vihollisen vallasta. 🌹👀