Vapaa kuvaus

Aloituksia

96

Kommenttia

1743

  1. Kuolemanpelkoa on monta lajia. 1) Pahin laji pohjautuu kirkon vanhaan pelotteluopetukseen, että olisi muka joku paha paikka, helvetiksi, hornaksi, gehennaksi tai tuliseksi järveksi nimitetty, johon ihminen joutuisi kuoltuaan.

    Kirkko on asiallisesti ottaen luopunut tällaisesta kuvitelmasta, joka tuli juutalaisuuteen ja sen mukana kristinuskoon vasta juutalaisten pakkosiirtolaisuuden aikana, siis vieraan uskonnon vaikutuksesta.

    Jos kirkonmiehet todella uskoisivat tällaiseen kamaluuteen, koko ajatus hyvästä Jumalasta olisi mahdoton.

    2) Kuolemanpelko voi olla myös halua elää, mikä on ihmiskunnan kirouksena edelleen ihan biologisista syistä. Halu elää on perintögeeneissä. Tällaiseen kuolemanpelkoon ei juuri ole apua. HARTAINKIN kristitty saattaa pelätä poistumista elämästä verrattomasti enemmän, kuin tuntee vetoa Jumalan luo.

    Vanhan Testamentin ihminen saattoi kuolla 'elämästä KYLLIN saaneena'.

    3) Kuolemanpelko voi olla myös kuoleman tekemisen pelkoa. En voi ymmärtää, miksi ihmisiä kuolee riittämättömästi lääkittynä. Mielestäni paras olisi, jos ihminen saisi KUOLINAPUA, kun ei voi enää saattaa itseään kuolemaan kivun ja tuskan lopettamiseksi.

    VARMAA kuitenkin on, että kuoleman jälkeen KAIKKI KIPU JA TUSKA ON POIS. Ihminen on päässyt täydelliseen lepoon. 🌹👀
  2. Tilla ja Veeti 8

    Tilla ja Veeti saivat kasvavan kipinän maatalouteen vieraillessaan isofossiilien luona. Muuttivatkin isofossiilien tilalle, ja molemmat sopivat fossiiliensa kanssa, että suoraan perivät tilan, jonka kuitenkin olisivat perineet.

    Muuttivat luhtiaitan kokovuotiseksi lämmitettäväksi huoneeksi, asennuttivat sinne sähköt, veden ja viemärit ja vessan.

    Olivat isofossiilien luona ja opiskelivat välillä kurssejakin käyden maatalouden kuvioita. Ja sopi muutenkin hyvin, sillä heidän hyvät parinvaihto- ja rupatteluystävänsä Pillu ja Artsu asuivat naapurissa.

    Pian oli Veeti yhtä taitava nuori-isäntä kuin Artsukin ja Tilla yhtä taitava nuoriemäntä kuin Pillu. Vierailivat usein toistensa luona ja AINA yhtyivät toistensa puolisoon ja herttailivat herttailemasta päästyään.

    Kaksi tilaa olivat kuin yksi. Kaikki tekivät maataloustöitä toistensa tiloilla. Kylän väki kyllä ymmärsi, että Piilu ja Artsu olivat sekä sisaruksia että pari, mutta siitä ei ollut kenelläkään mitään pahaa sanottavaa.

    Molemmat parit olivat päättäneet, etteivät halua lapsia, ei siksi että olisivat uskoneet taikauskoisia perinnekäsityksiä, vaan siksi, että eivät halunneet lastensa joutuvan pahaan maailmaan, joka on ennestäänkin ylikansoitettu. Siksi testamenttasivat tilansa toisilleen, ja sen jälkeen kun kaikki olivat kuolleet, hyväntekeväisyysjärjestölle.

    Elämä sai muotonsa ja jatkui samanlaisena senkin jälkeen, kun naapuritalon fossiiliemäntä ja oman talon isofossiileista aika oli jättänyt. Oli paljon hellyyttä, sivuamista oman ja ystäväpuolison kanssa, iloa ja onnea. ¤ 🌹👀
  3. Tilla ja Veeti 8

  4. Semmoiselta se tuntui, kuin olisi pumpulissa. Ja nyt herttaisen vaimon kanssa vielä yli 50 wee myöhemmin tuntuu samalta. 🌹👀