Vapaa kuvaus

Aloituksia

20

Kommenttia

689

  1. Miljardien ihmisten maailmankuvat ovat särkyneet ennenkin, eikä siitä ole seurannut mitään muuta kuin äimistelyä ja yhteenkuuluvuudentunnetta. Kerro esimerkki tapahtumasta, jossa ihmisen maailmankuvan sortuessa ihmiset olisivat vajonneet kaaokseen tai paniikkiin? Tällaisia ainakaan minä en saa mieleeni, ja on muutenkin mielestäni naurettavaa yltiöholhoavasti kuvitella, että jotain moista tapahtuisi ajattelukykyisille ihmisille. Esimerkkejä ja argumentteja siis kiitos.

    Kuinka niin on melko selvää, etteivät muukalaiset ajattele näin asiasta? Oletko harkinnut laisinkaan sitä mahdollisuutta, ettei niitä olisikaan..? :P Kannattaa pitää myös se vaihtoehto mielessä!
  2. Koska oletamme, että pakkolaskuja kuitenkin tapahtuu, mutta niin vähän, että nämä todisteet saadaan kerättyä äkkiä 'turvaan' niin alamme pohtia syitä miksi näitä todisteita piiloteltaisiin?

    Mihin tuo näkemys perustuu, että Suomessa olisi enemmän uskovaisia ihmisiä kuin korkeintaan 5% väestöstä? Tai ylipäätänsä minkälainen ihminen, _jos uskovainenkaan_ järkyttyy siitä, että muukalaiset tulevat? Ja mistä syystä? Tämäkin ihminen järkyttyisi ainoastaan siitä syystä, että raamatussa ei mainitakaan, että Jumala loi myös maan ulkopuolelle elämää, eikä raamattu poissulje tuota mahdollisuutta. Ei näytä kovasti panikoimisen aiheelta. Voiko väittää, että USA:lainen pastori hätkähtäisi muukalaisista sen enempää, kuin toverimme pastori Nurminen raksilan pubin nurkkapöydässä?

    Onko tällä uskonnolla todellista vaikutusta aerospace-firmojen kuten Boeingin tai Lockheed-Martinin liiketoimintaan? Nämähän saisivat suunnatonta hyötyä yhteydestä muukalaisiin ja heidän teknologiaansa. Siinä ei pitäisi muutaman uskonnollisen hihhulin sana painaa.

    Keskeinen argumenttini on se, että kaikkia ihmisten välisiä eroavaisuuksia voidaan käyttää hyväksi sotien lietsonnassa, näin syitä sodille löytyy aina, eikä uskontoa siitä voida syyttää.

    Montako sotaa on aloitettu uskontojen takia tai edes uskontoja hyväksi käyttäen? Ensimmäinen ja toinen maailmansota, Suomen sota, kansalaissota..? Oikeastaan ateismin varjolla on murhattu Neuvostoliitossa ja Kiinassa huomattavasti enemmän ihmisiä. _Tosin_ ateismi ei ole tässäkään tappanut ihmisiä tai ollut syynä massamurhiin, syyt ovat olleet täysin toiset, mutta myös ateistisista mietteistä voidaan keksiä syitä sotaan yhtälailla mitä uskonnostakin! Myöskään ateismi ei kehota tappamaan ihmisiä. Näennoisesti voikin kysyä: Jos ilman uskontoja saadaaan enemmän ruumiita aikeksi kuin uskotojen kanssa niin kumpi on parempi? Voiko mitään sotaa väittää uskontojen sodaksi? Jokaisella sodalla on jokin konkreettisempi syy.

    Ideologioista ja eroista vapaata maailmaa ei voi olla olemassa, tästä seuraa että uskontoja ei voi asettaa erityiseen syntipukin asemaan.
  3. Ensimmäinen linkki osoittaa, että olen satanisti. Satanismista lisää osoitteessa:
    http://www.pakanaverkko.fi/uskonnoista/satanismi.shtml

    Toisessa linkissä tarkennan satanismin olevan ideologia, ei uskonto.

    Kolmas linkki ei sisällä mitään asiaa ja on täysin aiheeton häiriköinti jälleen kaltaisiltasi pelleiltä.

    Neljännessä linkissä argumentoin kuinka tiede on luotettavempi kuin oman pään usko. Ufotietojen salailusta en tainnut mainita mitään, mutta toiste olen maininnut siitä, että on täysin irrationaalista salata olevan yhteyksiä muukalaisiin.

    Viidennessä linkissä annan rehellisen mielipiteeni, sillä keskustelija selvästi pitää minua pahan lähettiläänä ja luultavasti Antikristuksena.

    Kuudennessa linkissä osoitan kuinka haluan tuhota uskonne, vaikka todellisuudessa sen mahdollisuuden teille annankin. Todellisuudessahan en tahdo pitkällä tikullakaan tökkiä ufouskovaisten mielipiteitä, sillä ne ovat kaikista järjettömimpiä, vaan tahdon keskustella henkilöiden kanssa jotka käsittävät lentävien lautasten ja muukalaisten olevan konkreettinen asia, ei uskon asia.

    Seitsemännessä linkissä osoitan kuinka jotkut ufouskovaiset näkevät joka ilta ufoja iltakävelyllään ja uskovat hartaasti niiden olevan lentäviä lautasia, ja osoitan tehneeni jonkinlaista rauhaa tällekin saralle palstalla.

    Ja sitten. Mitä voimasanoja olen käyttänyt? Ehkä p-sanaa? En liene kuitenkaan järkyttävästi solvannut ketään haukkumanimityksillä, kuten teillä on muutamilla ollut tapana.

    Lisää odotellaan. Kuitenkin turha yrittää ajaa minua tällä tavoin pois palstalta :) Sitä on kokeiltu jo ennenkin toisaalla huonoin seurauksin ;>
  4. tekstissä.
  5. Tiedemaailmassa epämääräisyydet ovat asioita joita olemme tutkimassa, toki. Kuitenkin esimerkiksi newtonin lait, gravitaatiot ja muut vastaavat yksinkertaisemman fysiikan asiat ovat meille jo tuttuja, kiitos fysiikan. Nämä asiat eivät ole käsiteltävissä pelkän liitävän mielikuvituksen avulla, vaan tutkimusten ja todistuksien. Menen mieluummin tieteen kanssa pölkylle kuin mielikuvituksen.

    Silmämme lienevät tarpeeksi luotettavat lukemaan tätä tekstiä, eikö? :) Silmämme ovat siis tarpeeksi luotettavat lukemaan myös 'erehtymättömän' digitaalimittarin tulosta, joka on myös tehty meidän aisteillamme. Hämmästyttävää, eikö totta? Nämä tulokset mitä mittarista näemme, ovat 99,9% todennäköisyydellä oikeita tässä fyysisessä maailmassamme, eikä sitä liene syytä epäillä. Kuitenkin kun kyse on aiheesta jossa voidaan puijata mammonan tai maineen vuoksi, 'alkaa tulokset tulla silmiin vaikkei mittari olisi päälläkään'.

    Kuitenkin on mahdollista mitata ja tutkia lentävistä lautasista tai muukalaisista lähtöisin olevia kappaleita, ja niitä on myös mahdollista hankkia. Jos vain niitä olisi olemassa :/


    Eli siis mitä yritätkään ajaa tässä takaa? :P
  6. Niin toki, onhan totta että paras asennoituminen on tuolla harmaalla alueella, itsekin lienen juuri sen harmaan ja kieltävän välimaastossa :) Suostun uskomaan lentäviin lautasiin välittömästi kun näen jonkinlaista todistusaineistoa. Muuten jos minulta kysytään niin ehdottomasti niitä ei ole olemassa, sillä niistä ei ole koskaan saatukaan mitään todisteita. Kuitenkin maapallon läheisyydessä käyneiden/olevien muukalaisten olemassaolo _ei ole_ harmaa kysymys, vaan juuri mustavalkoinen.

    Itse taas vastaan tuohon väitökseesi (kuten tein edelliselläkin kerralla), etten tarkoita aluksista putoilevia romuja (vaikka niitäkin voisi olla, hm. Tuskin kuitenkaan elleivät törmäile toisiinsa) vaan pakkolaskuista tulevia romuja. Herätys, mrkala. Montako lentokonetta onkaan tippunut? :) Eikö niidenkin pitäisi olla jo kehitetty hyvinkin varmoiksi? Voiko idiootinvarmaa lentokonetta, avaruusalusta tai edes muukalaisten avaruusalusta ollakaan?

    Voin valokuvata oman varjoni tai videoida siitä kuvan, voin myös sepittää nätin tarinan sitä esittävästä mielikuvitusystävästäni. Nämä asiat eivät kuitenkaan tee tuota todelliseksi. Tämän yksinkertaisuuden ja helpon 'aihetodistamisen' vuoksi ufojakin feikataan niin paljon. Sen vuoksi on erityisen tärkeää, että saamme pitäviä todisteita muukalaisista tai heidän avaruusaluksistaan. Niitä joko on tai sitten niitä ei ole. Joka ei halua asettua kummallekaan mielipiteelle on varmasti rauhaisin mieleltään.

    Siksei voi olla vain yksi, koska mikään ei ole idiootinvarmaa, ei varsinkaan lukemattomien vuosien kuluessa.

    Kristillisten äänet viidenkymmenen vuoden aikana Suomessa ovat olleet 0,5-5%, ja niin väitänkin ettei koko asia mullistaisi kuin heidän maailmankuvaansa. Keitä se sitten järkyttäisi? Miksi järkyttäisi?

    Mikä on kirkon valta nykypäivänä? Silloin kun kirkko on ollut vallassa, on siinä ollut vallassa itse vallan käyttäjät eikä uskonto. Kirkkoa käytetään näin hyväksi tilanteen mukaan, aivan kuten uskontoakin.

    Lisäksi tarttuisin vielä sivuillasi olleeseen tekstiin "Seuraava maailmansota on uskontojen sota: elämmekö jo sen alkupäiviä?" Miltäköhän uskontojen aloittama sota näyttää? Uskonto ja ihmiset jotka siihen luottavat ovat pelkkiä työkaluja, uskonnon tulkitsija ja joka sen kaiken vallan taas saa on se joka sitä työkalua heiluttaa. Uskonto siis ei voi aloittaa sotaa. Näin myös kumoan perusteettoman väitteen "Jos uskonnot olisivat joustavia, niin olisi vältetty monet suuret sodat." vai olisiko tästä jotain esimerkkiä? Uskonto ei aloita sotaa, vaan ihmiset jotka verhoavat sen uskontojen sodaksi saadakseen valtaa.