Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

21

Kommenttia

1511

  1. Näitähän saa ihan rauhassa epäillä - kunhan tekee sen iloisella mielellä.

    Ensinnäkin sisarelle. Se Suomessa tehty tutkimus oli ihan akateemista väitöskirjaa varten tehtyä työtä, jossa koottiin suomalaisten adventistien elinikiä. Olet vielä elossa, joten et päässyt siihen mukaan. Sorry.

    Eikä kuolleilta voi mitään kysyä, joten keneltäkään ei kysytty mitään paitsi kirkonkirjoilta, joista tarkastettiin synnyin, kaste ja kuolinpäivä...Tuloksia verrattiin sitten normaalia tilastomatematiikkaa käyttäen vertailuryhmään eli normaaliväestöön.

    Tulos oli selvä, mitä kauemmin adventisti, sitä sitä merkittävämpi vaikutus adventistina ololla keskimääräiseen elinikään oli. Miehillä vaikutus oli huomattavasti voimakkaampi kuin naisilla, mikä sama on havaittu myös esim. Kalifornialaisten mormonien elinikää koskevissa tutkimuksessa.

    Tanskalainen tutkimus puolestaan kattoi kaikki henkilöt, jotka olivat syntyperältään tanskalaisia ja joiden nimi oli (vaikka vain vähän aikaa) adventtikirkon jäsenluettelossa vuoden 1920 jälkeen. Tanskalaisen terveyskeskus/sairaalajärjestelmän potilastiedot olivat mukana (tietenkin tutkijoille nimettöminä sikäläisen yksityisyyssuojan rajoissa!?) vuodesta 1977 eteenpäin niin, että tutkimuksessa myös eriteltiin tutkittavan väestön sairastuvuus eri tauteihin. Sielläkään ei tietääkseni ollut tarpeen kysyä ihmisiltä mitään. Käsittääkseni tässä oli useamman henkilön tutkijaryhmä, jossa oli myös muita kuin adventisteja ja työn pohjalta on jo syntynyt ainakin yksi lääketieteen väitöskirja ja ilmeisesti lisää tulossa.

    Amerikkalaisissa adventistien elämänennustetutkimuksissa on myös haastatteluilla selvitetty tutkittavien ruoka/elämäntapatottumuksia. Uusin päivitys on juuri putkessa. Jos siis haluatte gallupeihin, muuttakaa amerikkaan. :)

    Ilmiantaja ja proffa voinevat lukea tuloksia suoraan netistä, jos haluavat, ei niitä tarvitse minulta ottaa. Eikä keneltäkään. Eiväthän nämä mitään uskonkappaleita ole. Ja jokaiseen teesiin voi tehdä antiteesin.

    Herra ei armahda terveysintoilijoita vaan syntisiä. Kukaan täällä ei eläne 100% täydellisen terveellisesti eikä kukaan 100% täydellisen epäterveellisesti. Jokainen seuratkoon järkeviä elämäntapoja tai olkoot seuraamatta, se ei Herran armoon vaikuta, ja muutama ylimääräinen vuosi elämään on kapea lohtu, jos ikuisuus menee sivu suun.

    Kai
  2. Mormonit ihan mielellään saavat elää pitkään.Emme me sitä heiltä kadehdi. Johtopäätöksesi siitä, että kymmenykset ovat turhia, on vähän outo siinä valossa, että mormonitkin kymmenyksiä maksavat. Sitä paitse he tekevät sen paljon uskollisemmin ja valvotummin kuin adventistit. Jospa kymmenysten maksu lisää ikää?? Mormonien pitkäikäisyyden salaisuudeksi usein epäillään kuukausittaista paastoa.

    Vakavammin sanoen, lienet huomannut sen, että UCLAn tiedotteessa mainitaan mormoniväestön osalta mukana olleen "highly committed" eli kirkon ohjeita tiukasti seuraavat jäsenet. Kun taas adventtikirkon piirissä USAssa, Suomessa ja Tanskassa tehdyt tutkimukset ovat sisältäneet kaikki kirkon jäsenluettelosta löytyvät. Siis myös ne, jotka ovat kirkon piiristä liuenneet pois paitsi nimen osalta.

    Mormonien osalta kirkon tapa toimia (eronneiden nimiä ei poisteta jäsenluetteloista paitsi, missä laki sitä edellyttää) johtaa siihen, ettei kaikkien nimien mukaan ottaminenkaan johtaisi vertailukelpoiseen tutkimukseen.

    Tanskalaisessa tutkimuksessa adventistien lisäksi mukana olivat baptistit, joiden sairastuvuus syöpään ja sydän- ja verisuonitauteihin oli pikkuisen parempi kuin väestöllä keskimäärin, mutta kaukana Adventtikirkon luvuista.

    Samoin suon kuntoilijoille ja kaikille terveydestään kiinnostuneille pitkän iän ja myönnän, että jonkinlaisella tutkimisella ja oikeilla valinnoilla ihminen voi aivan hyvin löytää sellaisen elämäntavan, joka lisää hänen elämänennustettaan yhtä paljon tai enemmän kuin Adventtikirkkoon liittyminen teksisi. En myöskään väitä, että Adventtikirkko tästä kaiken tietäisi ehkä edes väitä, että Adventtikirkon jäsenistö kovin järkevästi terveysperiaatteitaan seuraisi. EGWn ja osin Kelloggin ansioksi voi kuitenkin lukea sen, että edes nykyisellä varsin huonosti 2000 lukuun sopeutetulla terveysohjelmalla on senkin verran tehoa kuin on.

    Pitäisi kuitenkin pitää mielessä, että Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista vaan vanhurskautta iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Terveys ei siis ole pääasia, liekö edes toiseksi tärkein.

    Kai
  3. Tää on aika hauskaa tämä tieteen teko ja taitaa sen lukeminen olla vieläkin hauskempaa.

    Kahvinjuojat elävät kauemmin... siis kauemmin kuin kuka. Suomessa suurin piirtein kaikki juovat kahvia. Siis suurin piirtein kaikki elävät kauemmin. Paitsi Adventistit, jotka elävät vielä kauemmin niin Suomessa tehdyissä kuin juuri Tanskassa loppuun saatetussa erittäin laajassa tutkimuksessa. Vähemmän syöpää, vähemmän sydän ja verisuonisairauksia jne.

    Jos verrataan vaikka suomalaisia kahvinjuojia ja Sri Lankalaisia teen juojia, niin tosiaankin kahvinjuojat elävät kauemmin. Mutta sitten kun Englannissa tehdään tutkimus, jossa verrataan kahvin juojia ja teen juojia niin teen juojat elävät kauemmin ja hekin mainostavat omaa juomaansa terveellisenä.

    Sitten viininjuojat, hekin elävät kauemmin. Siis kauemmin kuin kuka? Kahvin juojat vai teen juojat vai adventistit, jotka kuluttavat varsin kohtuudella kumpaakin? Niin ja viinitilastoja vaivaa se, että viininjuojat ovat yleensä ylemmistä sosiaaliluokista, jotka ylipäätään elävät kauemmin kuin kaljan kittaajat. Eli viininjuojat elävät kauemmin vaikka eivät joisi mitään?

    Eittämättä kahvi on vanha lääkekasvi ja sillä on terveysvaikutuksia. Piristää, vähemmän alzheimeria ja muitakin hyötyjä. Toisaalta joillekin kahvi aiheuttaa unettomuutta ja se taas vastaavien upeiden tieteellisten tutkimusten mukaan lyhentää ikää. Ja minunkin pienessä tuttavapiirissäni on monta, jotka mielellään joisivat enemmän kahvia, mutta liika kahvin kittaaminen on aiheuttanut jonkun terveysongelman niin on täytynyt hillitä.

    Teeläkin on eittämättä terveysvaikutuksia. Japanilaiset vihreän teen kittaajat elävät hekin selvästi paljon kauemmin kuin japanilaiset kahvinjuojat. Mutta elämäntavoissa on muitakin eroja ja tarvittaisiin lisää laajoja China Study'n tapaisia monia tai kaikkia ruoka-aineita koskevia tutkimuksia ennenkuin aletaan puhua mitään, millä on painoarvoa.

    Viinilläkin niitä terveysvaikutuksia on - mutta on haittavaikutuksiakin. Mutta ehkä edellä jo tuli tarpeeksi.

    Terveyttä ylläpitävä elämäntapa ei olekaan yhtä asiaa vaan laaja juttu. Enemmistö ihmisistä on vain niin hulluja erilaisten patenttilääkkeiden perään, joku yksi juttu, että elämä pitenee!!! (Tai joku yks juttu, ettei tarvitsis nousta tietokoneen ääreltä ja tehdä tai varsinkaan muuttaa mitään!) Tämä lapsellisuus riivaa kyllä Adventisteja yhtä lailla kuin "terveyskahvin" tai "terveysviininkin" kittaajia. Valitettavasti kaikki yhden patenttilääkeen terveyskuurit ovat kaikki huuhaata.

    Yksi lääke toimii vain pelastuksessa, jossa on vain yksi nimi meille annettu.

    Kai
  4. Pari pientä kommenttia.

    Mikäli alun kertomus pitää paikkansa ko. pastori toimi selvästi väärin. Jos kertomus on totta, se todennäköisesti tulee muutaman vuosikymmenen takaa, eikä siksi kuvaa tämän hetken tilannetta. Silloin ei adventtikirkko eikä verottaja olleet yhtä selvästi määritelleet tämäntapaisia lahjoja. Silti, mikäli juttu on totta, pastori toimi epäeettisesti suhteessa soittajaan ja ansaitsee, jos ei tiukkaa niin ainakin löysän hirsipuun.

    Tätä nykyä perusajatus on se, etteivät pastorit adventtikirkossa saa saada työhönsä liittyvistä asioista mitään muuta lahjaa tai korvausta kuin kirkolta tulevan palkan. Pastori ei siis voi ottaa vastaan mitään rahalahjaa tai korvausta keneltäkään kirkon jäseneltä tai adventtikirkon vaikutuspiirissä olevalta henkilöltä. Lahjan tai palkan ottaminen on vakava virkavirhe, josta voi saada vaikka potkut (ja jotkut ovat saaneetkin...).

    Merkkipäivälahjaa verottaja sallii noin 100 euroon asti. Mutta muitten raha- tai rahaan rinnastettavien lahjojen kohdalla ollaan ankarampia ja pienempikin summa olisi verotettavaa tuloa varsinkin, jos on jotenkin nähtävissä, että se liittyy tehtyyn työhön.

    Ainoa harmaa alue ovat matkakorvaukset. Työntekijöiden budjetit ovat pieniä eivätkä välttämättä riitä edes kaikkeen, mikä kuuluu normaaliin toimenkuvaan. Joku (esimerkiksi seurakuntaan kuulumaton) pyytää suorittamaan hautauksen ja ajomatkaa vaatimattomat 500 km. Silloin kohtuullisen matkakorvauksen otto lienee hyväksyttävää (kunhan samaa matkaa ei laskuteta kirkolta ja kunhan kulusta tehdään kuitti, jonka omaiset ehdottomasti tarvitsevat perunkirjoitukseen. Palkka tai palkkio olisi tässäkin tilanteessa mielestäni epäeettistä.

    Adventtikirkossa muusikoille ei yleensä makseta palkkioita tai korvauksia mutta, erityistilaisuusta omaisten tietenkin pitäisi korvata muusikolle, jos hänellä on matka tai muita kuluja. Jos pastori on tässä järjestelyssä jotenkin mukana, hänen pitäisi tietenkin olla sanojensa mittainen - niinkuin useimmat varmaankin ovat.

    Adventistit ovat tätä nykyä aika hyvin tottuneet siihen, etteivät rahaa pastoreilleen tyrkytä ja pastorit siihen, etteivät ota rahaa vastaan jos sitä tyrkytetään. Eikä taida olla suurta vaaraa, että sellaisia rahaa kovin usein tarjottaisiin - ei ainakaan omalle kohdalle ole 42 vuoden aikana sattunut - mutta ehkä olen keskimääräistä huonompi puhuja. :)

    Joskus harvoin joku on kysynyt, voiko antaa jotakin matkakuluihin ja siitä on mukava kieltäytyä sillä perusteella, että kyse on jäsenten palvelusta. Paljon tyypillisempää on, että joku odottaa pastorin matkaavan puolen Suomen halki juuri sinä viikonloppuna, kun pastorin kalenteri on muutekin täynnä - ja että pastori tekee sen vain siksi, että palveluksen pyytäjä on joskus jonkun kolikon adventtikirkon kolehtihaaviin tai kymmenyspussiin laittanut.

    Kaikkien vähänkään suurempien lahjojen vastaanottaminen jäseniltä tai ei jäseniltä on pastorin kannalta epäeettistä ja viisas pastori kierrättäisi matkaakin varten saamansa korvauksen keskustoimiston kautta.

    Nyt kevätpäivästä nauttimaan!

    Kai
  5. Tämä tuntuu aika selvältä hommalta. Ei Paavali mehun käytöstä varoita, vaan alkoholin käytöstä.

    Tekstin sana on "paroinos" ja taustalla lienevät sanat "para" rinnalla, vierellä ja "oinos" viini. Paroinos on henkilö, joka ei oikein pysty elämään ilman, että on aina viininassakka vierellä, eli käden ulottuvilla. Kirkkoraamatun "ei juomiseen taipuvainen" tuntuu ihan siedettävältä käännökseltä.

    Sana "oinos" tarkoittanee ytleisimmin ihan tavallista alkoholipitoista viiniä, vaikka joku esimerkki myös sen käytöstä alkoholittomasta rypälemehusta löytynee.

    Tässähän ei ole mitään ongelmaa. Uudessa testamentissa (jo koko Raamatustakin) löytyy kymmeniä tekstejä raittiuden puolesta. Alkoholista pidättäytyminen on ihan hyvä tapa olla raitis, koska nykymaailmasta löytyy paljon muutakin juotavaa kuin viini. Kuitenkin, koska Raamattu ei ainakaan kovin selvästi opeta absolutismia, ei kai siitä suurempaa numeroa tarvitse tehdä, jos kaikki eivät absolutisteja halua olla.

    Kai
  6. Aloittajan väitettä täytynee tarkentaa ainakin siltä osin, että on juutalaisia, jotka näkevät sapatin todistuksena luomisesta. Juutalaiset Rabbit yleisesti opettivat sapin muistuttavan kahdesta tärkeästä asiasta - luominen ja Egyptin orjuudesta vapautuminen. Sapatin Kiddush (viinilasin kanssa lausuttu juutalaisen sapatinvieton alkuseremonioihin kuuluva sapattisiunaus) sisältää lauseen "Seitsemäntenä päivänä Jumala oli saanut valmiiksi kaiken työn, jonka hän oli tehnyt. Sitten Jumalan siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän silloin lepäsi kaiksesta työstään. Siunattu olet sinä, ikuinen, meidän Jumalamme, maailmankaikkeuden valtias, joka loit rypäleen hedelmän..." (Siunauksessa viinilasi kuvaa Jumalan luomistyötä ja meidän riippuvuuttamme Jumalan luovasta ja ylläpitävästä voimasta.) Siunauksen loppu viittaa Egyptistä lähtöön.

    Tämä on siis ihan normaalia juutalaisuutta, joten on paljon juutalaisia, jotka nimenomaan uskovat sapatin muistuttavan luomisesta.

    Samoin kaiketi uskovat useimmat messiaaniset juutalaiset. Entä seitsemännen päivän baptistit tai seitsemännen päivän helluntailaiset? Ties ketkä muut?

    Löytyy siis muitakin samoin ajattelevia kristittyjä, eikä tämä ole joku juttu, johon adventistit olisivat höyrähtäneet.

    Mutta tämä asiahan ei ole mikään peruste sapatin pitämiselle vaan on pieni osa sapatin merkitystä. Lähtökohta sille, että joku Kristitty haluaa pitää sapattia löytyy Uuden testamentin opetuksesta - ei Vanhasta testamentista.

    Kai
  7. Tämän jutun kanssa kannattaisi miettiä seuraavia juttuja.

    Adventtikirtkolla ei ole mitään kunniamerkkejä tai muita kunnianosoituksia - ei korkeampia eikä alhaisempia. No ehkä polunkävijöillä (adventtikirkon varhaisnuorisotyöhön liittyvä juttu) opn jotain ansiomerkkejä, joita voi eri aineissa suorittaa. :)

    Muistikuvani (ja olen muistanut väärin ennenkin :) on se, että BB Beach kuuli, että hänet kutsutaan paavin audienssille. Siinä pitää tietty miettiä, mitä antaa lahjaksi (ja jos joku ajattelee, että olisi pitänyt viedä kirja Suuri Taistelu) ajatelkoon uudelleen. Hän ehdotti kirkolle, että voisi antaa mitalin, mihin keskustoimiston johtoporukka sanoi ei. Beach sitten päätti teettää itse mainitun esineen. Eli minun tietääkseni kyseessä on hänen, ei kirkon päätös. Jälkeenpäin ajatellen, olisihan se voinut viedä vaikka kristallia tai antaa kukkia...

    Järkevin aihetta koskeva kommentti tähän mennessä on ollut Antti veljen kommentti siitä, että väärällä mammonalla pitääkin tehdä ystäviä!

    Tätä sinänsä mitätöntä juttua nk. ankyräadventist ovat vuoden 1977 jälkeen ja vieläkin esittäneet todisteena milloin siitä, että kirkon johto on täynnä jesuiittoja tai siitä, että kirkko on nyt lopullisesti luopunut ja istuu kauniisti paavikunnan sylissä.

    Harhassa voimme tietenkin olla, mutta sitä ei Beachin väärän värinen paaville annettu kukkapuska todista. Se pitäisi katsoa siitä, missä määrin Herran Jeesuksn armo ja laupeus hommistamme heijastuu ja siitä uskallammeko rohkeasti seurata sanaa.

    Kai
  8. No johan!? Taasko se Sadler taas muuttui adventistipastoriksi?

    Sadler oli lääketieteen proffa Chicagon yliopistossa ja oli nuorena hetken kuulunut Adventtikirkkoon ja taisi hetken toimia jonkinlaisena maallikkopastorinakin. Erosi 1905-7 ja oli sen jälkeen adventtikirkon vastustaja sukulaisensa John Harvey Kelloggin porukassa. Urantia kirja syntyi noin 30 vuotta tämän jälkeen, eli - mikäli Sadler alkuunkaan on kirjan kirjoittaja - Urantia on enemmän adventtikirkon vastustajan :) kuin adventistin kirja.

    Esimerkiksi Sadlerilla arvellaan olleen osuus myös nimettömänä Ellen Whitea vastaan kirjoitussa varsin hauskassa ja tiukassa Blue Book nimellä kulkevassa hengentuotteessa... [joka muuten antaisi erinomaisen mehukkaita juttuja EGWn vastustajille, mutta jota onneksi (tai valitettavasti) ei ole juuri mistään saatavilla, paitsi allekirjoittaneelle, jolla se on jossakin arkistolaatikossa.]

    Urantia kirjan varsinainen kirjoittaja on muuten tuntematon. Yleisimmin kirjoittajaksi sanotaan Wilfred Kelloggia, joka hänkin kuului samaan sdventtikirkosta eronneiden Kelloggilaisten jengiin ja oli muistaakseni naimisissa Sadlerin vaimon sisaren kanssa...

    Varsinainen kirjoittaja voi kuitenkin aivan hyvin olla myös joku muu ja jäädä tuntemattomaksi, koska alkuperäinen Urantia ryhmä vannoi hiljaisuutta kirjan alkuperän suhteen ja ovat olleet kaikki kuolleita jo pitkään.

    Yksi urantialaiseksi hurahtanut tuttavani väitti sen syntyneen automaattikirjoituksella niin, että kirjoituskone alkoi itsekseen tekstiä naputella Sadlerin tai Wilfred Kelloggin kodissa.

    Mutta faktat siis liittävät Urantian entisiin adventisteihin tai adventismin vastustajiin... mahtaisikohan tältä palstalta muuten löytyiä ehdokkaita Urantian kakkososan kirjoittajaksi. :)

    Kai
  9. Kun nyt minuunkin on monta kertaa vedottu, niin täytyy kaiketi yrittää palauttaa aloituksen kirjoittaja takaisin maan päälle.

    Ensinnäkin Kai A ei vain "tavallaan lyttää" tai "kiertää kuin kissa kuumaa puuroa..." kun on kysymys Clear Wordistä. Olen mielestäni ihan selvästi monta kertaa sanonut, että Clear Word on surkea, kurja, tarpeeton, arvoton ja suorastaan vahingollinen tuote. Minulla ei mielestäni ole tai ole ollut Clear Wordin merkityksen arvioinnissa mitään "mutta lauseita" tai lisäyksiä, joilla yrittäisin tätä laimentaa.

    Sitten kirjoittajalta hukkuu pallo. Hän kertoo saaneensa sen loistavan oivalluksen, että Clear Wordin takana ei olekaan Blanco vaan Ellen White. Ehkä kirjoittaja on käynyt haastattelemassa Blancoa tai lukenut niin Clear Wordin kuin EGWnkin kirjoitukset (joita molempia epäilen), mutta tämähän on ihan asian vierestä. Meillä on kotona pari Clear Wordiä, koska vaimoni luki sitä mielellään vähän toistakymmentä vuotta sitten. Kun kun aikani räksytin aiheesta ja riittävän monta kertaa totesin, ettei Clear Wordiä saa koskaan lainata Raamattuna hän ilokseni vaihtoi suomalaiseen kirkkoraamattuun ja häpeäkseni lukee sitä ahkerammin kuin minä omaani.

    Mutta sitten asiaan: Olen sen verran Clear Word lainauksia kuunnellut ja sitä myös (lähinnä kiusantekomielessä) katsonut, että ajatus kaiken tulemisesta EGWltä on hopinää. Blanco ujuttaa tekstiin EGWn tulkintoja, omin sanoin tietenkin, mutta sieltä löytyy myös muuta, sellaisia adventistisia käsityksiä, jotka eivät ole EGWltä ja tekstissä on myös hänen omia ideaoitaan. Mutta se, missä aloituskirjottajan ajatus katkesi on siinä, että mahdollinen EGWn osuus olisi jonkinlainen ongelma adventisteille ja että meidän pitäisi Clear Word hyväksyä, kun siinä kerran on jotakin EGWltäkin.

    Valitan, kun ei hyväksytä! En ainakaan minä. Epäilen vakaaste, ettei EGWkään hyväksyisi (sen verran monta kertaa hän puhuu siitä, kuinka Raamatun yksinkertainen ja suora sana on parasta). Eikä myöskään kirkon saarnatyön jaosto, joka on varoittanut Clear Wordin käytöstä kirkossa.

    Pointti on tämä. Raamatun sanaan ei saa sotkea EGWtä on EGW oikeassa tai ei. Raamatun sanaan ei myöskään saa sekoittaa Augustinusta, Tuomas Akvinolaista, Lutheria, Muromaa, Billy Grahamia, Kai A:ta, ei ketään. Piste. Selitykset olkoot erikseen ja tekstiin ympätty selitys on syntiä, koska se ei anna lukjan itse päätellä tekstin perusteella, kuinka se tulisi ymmärtää.

    Useimmille adventisteille tämä on aivan selvä. Käypä haastattelemassa vaikka tuhat suomalaista adventistia... joukossa ei todennäköisesti ole yhtään Clear Wordin käyttäjää... tai ehkä onnella joukkoon sattuu se yksi ainoa, jonka tiedän kirjaa käyttävän (oletan, että niitä on kourallinen!?). Joutuisit kuitenkin pettymykseksesi havaitsemaan, että suurin piirtein kaikki ovat sitä mieltä, että Raamattu on ainoa auktoriteetti ja ettei Clear Wordia tai EGWtäkään hyväksytä totuuden ja kristillisen elämän määrittelejäksi.

    Kai :)
  10. Myönnettäköön, vaikkakin sillä tarkennuksella, että kirkon määrittelemä oppi ei sisällä tätä pitempää selitystä, joka on Tunnustuskirjana Pyhä Raamattu kirjasta. Adventtikirkon opetusta pitäisi oikeastaan katsoa niin, että näkee useampia tasoja: On ydinasioita, osa niistä 28 pykälästä, joihin ihmisen pitää uskoa, että voi itseaan adventistiksi kutsua. Pedon merkki ei kuulu näihin. On kirkon virallisesti määrittelemä oppi, joka on pikku hiljaa uudistunut ja uudistuu. 28 kohtaa. Pedon merkki ei kuulu näihin. Sitten on opetusta, joka edustaa kirkon perinnettä, evankeliointia. Pedon merkki kuuluu tähän. Näissä käsityksissä on suuria eroja riippuen siitä, missä päin maailmaa ollaan tai millaista adventismia joku edustaa. Niin neliskulmaiset viimeisen sukupolven fundamentalistiadventistit kuin Kalifornian auringossa sapattisin viinilä litkivät edistykselliset ovat kaikki varmoja siitä, että heidän adventisminsa on oikeaa. Raamit ovan onneksi vielä suht laveat.

    Siinä pitkässä nettisepustuksessakin muuten annetaan mielestäni selvästi sunnuntaita laajempi merkitys pedon merkille, enkä pikaisella katsomisella löytänyt siitä sunnuntaita pedon merkkinä. Ilmestyskirjan tulkinta on taitolaji ja jos pedon merkki on jollakin tavalla tärkeä asia, sen täytyy liittyä pelastuksen ydinkysymyksiin eikä vain johonkin ulkonaiseen päivään tai siruun.

    Olen samaa mieltä siitä, että valistunut uskonto pystyy uudistumaan ja uudistumiseta tarvitaan erityisen hartaasti nyt, kun maailma muuttuu nopeasti. Olen kuitenkin sitä mieltä, että niin Brittein saarilla kuin Suomessakin valtaosa kansasta on jo vuosia ollut uskonnon ulkopuolella, vaikka enemmistön nimi muodollisesti löytyy jostakin kirkonkirjasta. Olen huolissani siitä, että Adventtikirkko uudistuu kovin hitaasti, mutta en ole vielä nähnyt mitään syytä olla luottamatta siihen, että sekin pystyy uudistumaan, vaikka muutosvastarinta vahvaa onkin. :)

    Kai
  11. "...Ja se ei ole, että sunnuntaisin kirkossa käyvät ottavat pedonmerkin jne jne jne..."

    Pedon merkistähän monet innolla jotakin opettavat. Adventtikirkko kirkkona on päättänyt, että se ei määrittele jotakin pedon merkki oppia, joka olisi kaikille julistettava. Niinpä jotkut puhuvat asiasta paljon (yleensä täällä palstalla, koska heillä ei ole adventtikirkoissa kuulijoita) ja uskovat merkin alkaneen jo vuonna 321. Useimmat adventistit eivät puhu aiheesta juuri mitään - niinkuin minä ja on muitakin adventisteja kuin minä (esim EGW!! :), jotka eivät pidä sunnuntaita pedonmerkin ydinjuttuna.

    "... Armoa kaikki tarvitsemme.

    "Siihenpä ei välikäsiä, eikä etenkään välistä vetäjiä tarvita."

    Tuohon voi sanoa Aamen. Eihän kenenkään tarvitse olla adventisti, tai minkään muun uskonnollisen yhteisön jäsen. Herra rakastaa niin yhteisöihin kuulujia kuin yksinyrittäjiäkin. Yhteisöön kuulumisesta on omat siunauksensa - mutta onhan siinä raadollisuuttakin (niinkuin edellä on todettu). Yksin uskon tien puurtamisessa on myös omat siunauksensa - mutta varmaan omat ongelmansakin.

    Jokainenhan saa mennä siellä, mihin Herra johtaa.

    Ehkä nyt kuitenkin saan lisätä ihan oman tyhmyyttäni tähän. Luulen, että jokaisen sellaisen ihmisen kokemus (on sitten jossakin kirkossa tai ihan vaan oman itsensä kanssa), jonka pääharrastukseksi tulee etsiä herjaa (joskus harvoin aiheellistakin) jostakin toisesta yhteisöstä ajan mittaan kärsii siitä enemmän itse kuin se herjattava yhteisö (tai ihminen) kärsii. Tämä pätenee kaikkiin palstan räksyttäjiin olivat sitten adventistien vastustajia tai adventisteja.

    Onhan adventtikirkossa sellaista mikä on lapsellista tai jopa väärää ja voisin kuvitella, että jollakin kunnon profeetalla olisi monta ihan kunnon aihetta jyristäväksi. Mutta tosikkomainen räksytys ilman huumoria ja jonkinlaista avarakatseisuutta ei kyllä oikein sovi muille kuin profeetoille... :)

    Kai