o1l123o7

Vapaa kuvaus

Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen. Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti. Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni. Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella. Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä. Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille. Palstoilla tavataan! Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin. Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Työskentelen: Oloneuvoksetar Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä) Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset Siviilisääty: Varattu Lapset: ---

Aloituksia

28

Kommenttia

3298

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Jouduimme tekemään päätöksen koiramme lopettamisesta, koska sillä todettiin mahalaukun syöpä. Se olisi voitu leikata, minkä jälkeen se olisi elänyt muutaman viikon pistosravinnolla. Koiralle oli helpompi vaihtoehto se, että lääkäri ompeli sen vatsan kiinni ja antoi toisen piikin. Sen elämä sammui tuskattomasti elänlääkärin leikkauspöydälle.
    Meille se ei ollut tuskatonta. Ajoimme kotiin kolmenkympin nopeutta, sillä itkimme kumpikin.
    Hautasimme koiran kotipihaan, mutta koti tuntui tyhjältä. Kukaan ei tullut ovelle vastaan, iskenyt tassujaan olkapäillemme ja pussannut häntä viuhuen meitä tervetulleiksi.
    Koira oli ollut mukanamme ajallessamme lomilla ympäri Suomea. Kun seuraavana kesänä taas lähdimme ajamaan tuttuja reittejämme, itkin joka paikassa. Aina oli mielessä, että täällä oltiin viime kesänä koiramme kanssa.
    En ole koskaan itkenyt niin paljon kuin silloin. Saattaa olla, että siinä itkin myös kuolleita vanhempiani. Olen ainoa Suomessa asuva tytär ja jouduin luonnollisesti hoitamaan kaikki kuolemaan liittyvät käytännön asiat. Sen lisäksi piti lohduttaa muita omaisia, jotka olivat surun murtamia. Kummallakaan kertaa ei jäänyt itkulle sijaa. Luultavasti koiramme kuolema mursi padon, ja sain itkeä suruni ulos.
    Poikamme olisi tuonut meille koiramme jälkeläisen, mutta minä kielsin jyrkästi. Olisin varmasti oppinut rakastamaan sitäkin, mutta pelkäsin mitä tapahtuisi sitten, kun sekin koira kuolisi.

    Sure rauhassa koiraasi. Ei se ole naurettavaa. Se on vakava paikka, mutta aikojen kuluessa suru haaltuu, ja pystyt haikeasti hymyillen muistelemaan koiraasi.
  2. Kyseinen nimimerkki olikin varjoHENKILÖ,
    mikä täten V:n varjohenkilön pyynnöstä tietoonne saatettakoon.
  3. Mikä ihmeen kuoliaaksinaurattamispäivä tänään on?
    Mummo-36:n takia sain melkein hikan murrepalstalla,ja täällä jatkuu samanlainen peli!
    Juo tässä nyt rauhallisesti kahvia, kun kuppikin tärisee naurusta.
    Ja minä sentään tulin ihan asiallisella asialle:
    Varjo-olentoni pyysi kertomaan terveisiä,että hän on muutaman kerran kokeiltuaan alkanut harkita oman tietokoneen hankintaa ja sen myötä laajakaistaa ja ehkä rekisteröitymistäkin.
    Niin että tässä ovat terveiset. Älkää tulko sanomaan, etten olisi varoittanut...
  4. Miä nauroin nii että menin vahinkossa sinun profiiliin kun piti vastaa!
    Meiräm miäs tuli juur talakoist ja rupi vetääl lonkkaa. Hirsii se veti! Mut miä ev voinu olla herättämäti ja kertomati tota juttuu.
    Toi oli kyl nii hyvä juttu, et miä kerron sen huamen muillekki. Jos vaam muistan...
  5. Meitim mummo pelkä aina myähästyväs ja hopotti, et oli lährettävä tarpeeks ajois. Se pelkä ain, et kellot voi ollap peräs.
    Yhren kerram muistan, ku se oli meitillä kyläs.
    Sihen aikaan meirän kylältä pääsi vaa kaks kertaa vuarokaures Helsinkii, ja mummo meni jo kaks tuntii ennel linjurin tuloo mäjenreunaan tiän toisellep pualelle orottamaan.
    Isä vei sitte sille kaffetta ja pullaa sinne, ku se ei uskaltanu tulla sisälle kaffeelle.
    Ja tää on totinen tosi!
  6. Tunnen läheisesti miehen, joka infarktin jälkeen toipilaana ollessaan häpesi ja stressaantui, kun vaimo "joutui" luomaan lumet kuistin edestä.
    Sattui vielä luminen talvi, ja vaimo olisi mielellään mennyt luomaan lumet katoltakin.
    Se olisi varmaan ollut lähes toisen infarktin paikka. Onneksi pojat ennättivät oma-aloitteisesti talkoisiin, ja toipilaskin oli tyytyväinen. (Jopa ylpeä, kun naapurin rouva kehui poikia ripeiksi ja suri, ettei heidän poikaansa saa halolla ja haulikollakaan tekemään mitään.)
  7. Varsinkin talvella! Täällähän sellainen on ja ihan ilmainen. Kannattaa hyödyntää kaikki edut, kun käy hörppäämässä kupposen tai pari. Linja-autoaseman vessassa siitäkin ilosta peritään maksu.
    Monilla on kantakapakka, toisilla kantakahvila.
    Kahvipirtti on suurelle kirjoittajoukolle juuri se paikka, jossa viihdytään turisemassa niitä ja näitä, tutustutaan ihmisiin ja pistetään joskus tanssiksikin. Ei ihme, että tällainen kahvipaikka on koonnut ison vakioasiakasjoukon.
    Itse olen huomannut, että voi tänne ohikulkijakin poiketa. Koskaan ei ole ollut portsari ovella käsi pystyssä. Punaista mattoa tai torvisoittokuntaa en tilapäiskävijänä ole odottanutkaan ja kahvia olen aina saanut.
    Ja joskus saa hyviä vinkkejäkin. Taidan kesällä ajaa Pohjois-Karjalaan Haaparannan kautta, jos vaikka minullekin löytyisi muutama edullinen kylpyhuoneen matto.
  8. Olisin ilmoittautunut mukaan vain siinä tapauksessa, että kilpailussa olisi ollut sarja "Ojalan uuniluuta".
    Olisin kerrankin ollut ylivoimainen voittaja!
  9. En oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit. Isä ja omat pojatko esimerkissäsi olivat?

    Mahtaakohan olla niin, että ihmisen, erityisesti miehen, joka on tottunut tekemään kaiken itse, on vaikea tunnustaa ettei enää pysty samaan kuin nuorempana. Vaikka taito on tallella, voimat vähenevät.
    Toisaalta, kun aikoinaan on opettanut omat poikansa tekeviksi, on ylpeä siitä, ettei heillä ole peukalo keskellä kämmentä.
    Siltikin näyttää olevan vaikeaa pyytää heiltä apua. Vieraalta sitä ei pyydetä ollenkaan.
  10. Eks siä ok koskaa sanonu viimist sanaa?
    Kokemukset tiärän, ettei se niiv vaikeeta o.
    Niithä on kaks: - Olet oikeessa!
    Miä kyl lisään sihen loppuuv varmuureks: rakkaani.
  11. Minä olen onnellinen siitä, että tukenani on edelleen sama käsivarsi, joka tuki minua jo tammukuussa 1952.

    Olen minä tietysti videostakin onnellinen. Se nimittäin on korjaamattomasti rikki, eikä uutta hankita.
  12. Viisaita kirjoitat. Energia- ja ympäristöverojen lisäyksellä peritään 300 miljoonaa, ja mitähän ovat ne maksut, joiden korotukset tuovat valtion kassaan 60 miljoonaa?
    Ainakin energiaverotus Suomen kaltaisessa maassa kirpasee pienituloisimpienkin kukkaroita.
  13. Tottakai muistan sekä viiimeisimmän että sen ensimmäisen!
    Lämmin, valoisa kesäinen aamuyö. Hän viittä vaille kahdeksantoista ja minäkin juuri kuusitoista täyttänyt. Kävelimme hiekkaista maantietä hitaasti "talolta" kotiani kohti. Matkaa oli seitsemän kilometriä, joten pysähdyimme levähtämään erään maitokopin luo.
    Yhtäkkiä hän sain hellän suukon keskelle suuta. Häkellyin niin etten muistanut vetää Häntä korville, vaikka kaikissa tyttöromaaneissa hyvät tytöt toimivat siten. Sen sijaan kysyin: - Mitä sinä teit? - Tätä, Hän vastasi lakonisesti ja pussasi uudelleen. Vasta siinä vaiheessa muistin moraalivaatimukset ja ripitin Häntä ilmoittaen arvokkaasti, etten moista en hyväksy, koska se pilaa hyvän ystävyyden.
    Se peijakkaan pölvästi uskoi minua, ja seuraavan kerran hän suuteli minua vasta nimipäivänäni ojennettuaan freesiakimpun. Marraskuussa!!!
  14. Vaalien tulos oli se, mikä oli. Sen pohjalta on muodostettu hallitus, eikä siihen ole mitään sanomista.
    Vaikkei tarkoitus olekaan ruveta "nimeltä haukkumaan" ketään, en ymmärrä, miksi pitäisi osoittaa kunnioitustakaan. Vasta tulevat vuodet osoittavat, onko hallitus kunnioituksen arvoinen.

    Mitä tulee ns. vaalilupauksiin, eivät ne vaalienjälkeisten tulkintojen mukaan lupauksia olleetkaan vaan tavoitteita.

    Ainoa, mikä politiikassa muuttunee, lienee se, että vasemmistopuolueiden on muutettava politiikkaansa ja muistettava hallituskipeydessä unohdetut äänestäjät, jotka nyt vastavuoroisesti hylkäsivät vasemmistopuolueet.
  15. Eiköhän suurin osa tästä ikäluokasta ole niitä ihmisiä, jotka ovat jo lapsuudessaan sisäistäneet sammakon poikaselleen antaman ohjeen:
    - Syö säästäen savea!
    Vaikkei eläkeindeksi hillitsisikään kulutusta, emme siltikään uskoisi, että onnellisuuden ja ostamisen välille voi vetää yhtäläisyysmerkin.
  16. Kyllä olen kunnon savusilakoita kaivannutkin!
    Jos toisenkin saan ottaa, olen viikon ja viisi päivää onnellinen. KIITOS KIITOS!
  17. Ei tarvitse mennä Viroon asti niitä luikahtelijoita etsimään! Kyllä heitä on riittävästi Suomessakin.
    Juuri, kun saa kiskotuksi raskaan oven auki, pujahtaa siitä joku pojankloppi tai nuorehko mies.
    Muutaman kerran olen yllättynyt iloisesti, kun kiireinen on ehtinyt kiittää.
    Joskus nuorisossakin on poikkeuksia, mutta yleensä kohteliaat miehet ovat vanhempaa ikäluokkaa.
    Kun minulle avataan ovi, on suorastaan refleksiliike iloisen hämmentynyt hymy ja tottakai kiitän.
  18. Olen kuullut arveltavan, että alkulähde olisi viimeinen ehtoollinen. Pöydän ääressä oli 13 ihmistä, ja Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen, joka vangittiin pitkäperjantaiyönä.

    Sitkeästi tätä myyttiä pidetään pystyssä, ja sille lienee jonkin verran perusteitakin:
    Perjantaihan on viikon viimeinen työpäivä, jolloin tarkkaavaisuus alkaa jo hiukan herpaantua. Kun siihen sitten lisätään piilotajunnasta taikauskoa, voi vahinkoja ja onnettomuuksia sattua "tavallista" perjantaita enemmän.
    Sattuuko niitä?
  19. Tässä on ihanan pehmeää froteeta, joka alkujaan oli tummansinistä mutta nykyisin auringon haalistamana lähinnä ruskeaa.
    Äläkää kertoko museovirastolle älkääkä miehelleni, jonka lempishortsit nämä ovat olleet vuodesta 1975.
  20. Ei sunkan nyk kukaa tämöttenä aikana ruve hernei nokkaas vetämää! Sehä on vetämätiki täys siiteppöllyy!
    21. 152 / 165
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt