Vapaa kuvaus

Koulutus: Yliopisto/korkeakoulu Ammatti: Muu Ase tai siviilipalvelus: panssarijääkäri

Aloituksia

14

Kommenttia

5069

  1. "joka ilmoittaa tahtonsa ihmiskunnalle ja antaa selkeät ohjeet löytää Hänet"

    Eivät ne selvästikään ole kovin selkeät,k un kristinusko on niiden perusteella jakaantunut tuhansiin erilaisiin suuntauksiin. Ja samaan kristinuskon perusteita käsittelevään kysymykseen voi saada saman suuntauksenkin edustajilta aivan päinvastaisia vastauksia. Linkkasin ylemmäs keskustelun, jossa kysyin helluntailais-palstalla että mitä Jeesus uhrasi ja kenelle, ja vastaukset olivat hyvinkin erilaisia keskenään. Raamattu ei siis kerro selvyyttä edes näin perustavanlaatuisesta opinkappaleesta
  2. "Jeesuksen uhri oli Aatamin tuottama ero Jumalasta."

    Nyt täytyy myöntää etten ymmärrä mitä tarkoitat. Sitäkö, että kyseinen ero uhrattiin? Mikä uhraus se olisi jos kerran ero on paha juttu?

    "Tietenkin myös Taivaan loistosta tulo maanpäälle, oli uhrautuminen, mutta se ei ollut Jeesuksen tulon merkitys."

    Eli se mitä Jeesus varsinaisesti uhrasi, oli ikuisuuden rinnalla äärettömän pienen ajan eläminen ihmisenä.

    "Jeesus ei marissut vaivojaan, vaan iloitsi, koska tällä konstilla miljardit ihmiset pelastuvat ja Hän sai kunnioittaa Isänsä tahtoa."

    Se olisi onnistunut kaikkivaltiaalta Jumalalta ilman mitään konseja. Jumala olisi voinut jo ennen aikojen alkua säätää, että synnit voi sovittaa ilman uhrauksia. Jos Jumala on kaikkivaltias, ristiinnaulitseminen oli aivan tarpeeton näytelmä.

    "Kaikki sinun epätoivoiset ja helppoheikkimäiset möläytyksesi ovat epätoivosi osoituksia"

    Luulisi että sinun olisi sitten helppo osoittaa missä olen väärässä ja vastata kysymyksiin suoraan ja kiertelemättä. Kyllä minä muutan näkemyksiäni jos joku perustelee ne virheellisiksi.

    "Mutta uskon, että jonain päivänä sinäkin, rakas Siare, huudat armoa anoen polvillasi Jeesukselta, sontaläjäsi keskeltä."

    Jaa, sinä et edes yritäkään perustella minulle miksi näkemykseni on väärässä vaan heittäydyt sokean uskon varaan että minä muuttaisin niitä.

    "Niin on moni kaltaisesi pelastunut todistetusti."

    Todistetusti? Miten tuo todistetaan?

    Unohdit vastata kysymykseen:
    Onko aloittaja kömpelö uskon alkutaipaleella oleva, ja hänen valehtelusta osa kasvuprosesia?
  3. "Siare noukkii toisen viesteistä irrallisia lauseita, tekee niistä mielikuvituksellisen kollaasin ja jättää kontekstin tarkoituksella huomiotta."

    Se olet kyllä sinä, joka ohitit minun käsittelemäni asian ja väität että jätin sen huomiotta. Minä käsittelin sitä, että anonyymi piti wikiartikkelia puolueettomana.

    "Jätit kivasti taas huomiotta sen olennaisen, että edellinen henkilö väitti Wikipediatiedon olevan puolueetonta."

    Ainakin tuon wikiartikkelin tieto on puolueetonta. Ymmärtäisin tämän huomautuksen, jos artikkeli olisi esim. räikeän puolueellinen, mutta et sinäkään ole useasta pyynnöstäni huolimatta ole kyennyt kertomaan että onko siinä jotain vikaa.

    Ja sitä paitsi minähän huomioin tuon asian viestissäni, jota kommentoit. Joten aika kummallista, että syytät minua sen huomiotta jättämisestä.

    "Otin sen esimerkiksi spontaanista paranemisesta jonka taustatarina vaikuttaa uskottavalta."

    Minä en pidä lääketieteellisen hoidon seurauksena tapahtunutta paranemista spontaanina.

    "olet aivan varma paranemisen johtuneen kemoterapiasta koska "puolueeton" Wikipedia niin sanoo."

    En, vaan siksi että kemoterapia on muutenkin toimiva hoitomuoto, ja koska wikiartikkelissa tarjottiin lähteet noille väitteille.

    Unohdit vastata kysymyksiin:
    Onko sinun mielestäsi positiivinen asia, että valehdellaan että lääketiede ei parantunut Moorjania?

    Onko sinulla jotain huomautettavaa siitä Moorjania käsittelevästä wikiartikkelista, jossa lähdeviitteiden kanssa kerrotaan selitys parantumiselle?
  4. "Ihmisille jotka eivät usko joihinkin tieteellisiin teorioihin ne tieteelliset teoriat ovat valheita."

    Vain jos he ovat tietämättömiä tai epärehellisiä. Esim. kreationistitieteilijä Todd Wood myöntää ihan suoraan että evoluutiolle on todisteita, ja että hän ei ole hylännyt evoluutiota todisteiden takia vaan Raamatun takia:
    http://toddcwood.blogspot.com/2009/09/truth-about-evolution.html

    Ja vaikka ei uskoisi evoluutioteoriaan, niin on valetta väittää, että se perustuisi pelkkään sattumaan. Vaikka ei uskoisi evoluutioteoriaan, on valetta väittää ettei se ole tiedettä.

    "He voivat aivan samoin kysyä onko tiedeuskovaisten pakko levitellä aina valheita niistä?"

    Niin voisivat ja tuo kysymys olisi typerä kahdesta syystä: ensinnäkin en ole koskaan törmännyt tiedeuskovaisiin muualla kuin uskovaisten puheissa, joten aika hankala olisi kertoa mitään heidän käytöksestään. Toisekseen kysyjän pitäisi vielä osoittaa että mistä nämä "tiedeuskovaiset" valehtelevat.

    "mihin viittaat uskovaisten valheilla joita he "aina" levittelevät?"

    Tarkoitin että uskosta tai tieteestä keskusteltaessa evoluutioteorian yms. kieltävät uskovat alkavat lähes aina valehdella. Toki voi välillä voi olla kyse siitä, että he vilpittömästi ovat menneet uskomaan saarnaajien valheet. Mutta kertaakaan en ole törmännyt kreationistiin, joka olisi kyennyt tuomitsemaan sen että saarnaajat ovat syöttäneet hänelle valheita. Ja olen tiedustellut asiaa lukemattomissa eri keskusteluissa. Huomannet että pitkin tätä viestiketjua ole kysynyt usealta eri uskovalta heidän mielipidettään erilaisiin uskon puolesta esitettyihin valheisiin. Joka ikinen on väistänyt kysymyksen tai paennut keskustelusta.