Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.

"Alkon tammi-kesäkuun myynti laski 12 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon."
1902173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 190

Vanhimmat

Tämä on sitä Kokoomuslaista talousosaamista, kun saadaan maan talous tuhottua!

Äänestä
  • Huonoista johtajista koko kansa kärsii. Alko aukee kahden minuutin kuluttua. Liikkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Huonoista johtajista koko kansa kärsii. Alko aukee kahden minuutin kuluttua. Liikkuu.

    Totuus löytyy kaurapuurosta

    Äänestä

  • Tarkoituksellista. Ajetaan maa vararikkoon jotta saadaan julistettua poikkeustila. Takavarikoidaan kansalaisten yksityisomaisuus ja saadaan nauttia WEF vision mukaisesta kollektiivista jossa kukaan ei omista mitään, mutta velvoitetaan tekemään työtä perustoimeentuloa vastaan. Kansa myös pidetään onnellisena lääkkeillä ja huumeilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Tarkoituksellista. Ajetaan maa vararikkoon jotta saadaan julistettua poikkeustila. Takavarikoidaan kansalaisten yksityisomaisuus ja saadaan nauttia WEF vision mukaisesta kollektiivista jossa kukaan ei omista mitään, mutta velvoitetaan tekemään työtä perustoimeentuloa vastaan. Kansa myös pidetään onnellisena lääkkeillä ja huumeilla.

    Hei kaikki tollot, onko viinan hintaa milloin laskettu Suomessa viimeksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Hei kaikki tollot, onko viinan hintaa milloin laskettu Suomessa viimeksi?

    Kovasti nousseet.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Hei kaikki tollot, onko viinan hintaa milloin laskettu Suomessa viimeksi?

    Vanhasen hallituksen aikana hinnat jopa romahtivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Hei kaikki tollot, onko viinan hintaa milloin laskettu Suomessa viimeksi?

    Paavo Lipposen hallitus - 90 luvulla laski hintoja. Suurjuopot joi itsensä hengiltä.
    Lipposen hallitusta varoiteltiin tulevasta, mutta hallitus halusi eroon juopoista.
    Noo, uusia tuli menestyvällä vauhdilla lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Tarkoituksellista. Ajetaan maa vararikkoon jotta saadaan julistettua poikkeustila. Takavarikoidaan kansalaisten yksityisomaisuus ja saadaan nauttia WEF vision mukaisesta kollektiivista jossa kukaan ei omista mitään, mutta velvoitetaan tekemään työtä perustoimeentuloa vastaan. Kansa myös pidetään onnellisena lääkkeillä ja huumeilla.

    Nikotiinipussit ja 8% juomat maitokauppaan. Siinä tämän hallituksen suurimmat mokat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Hei kaikki tollot, onko viinan hintaa milloin laskettu Suomessa viimeksi?

    Ei se vaan auta. Et saa tolloa koskaan viisaaksi. Aloittaja on tästä hyvä esimerkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Hei kaikki tollot, onko viinan hintaa milloin laskettu Suomessa viimeksi?

    Maaliskuussa 2004 eduskunta laski väkevien alkoholiveroa 44 %, oluiden 32 % ja viinin 10 %. Vuoden 2004 veronalennuksen jälkeen alkoholiveroa on lähinnä vain nostettu vähän väliä, ja jos on jonakin vuonna laskettu niin vain aivan mitättömiä lillukanvarsia.

    Äänestä

  • Kokoomus tuhoaa suomen talouden tarkoituksella.Semmoiset käskyt ovat saaneet illuminaateilta.Lisäksi suomi on tarkoitus islamistaa kokonaan,sillä eu on islamistinen.

    Äänestä

Sannan hallituksen aikaan kansan ainoa lohtu oli viina. Nyt on kaikki paremmin.

Äänestä
  • Persun ainoa lohtu on aina viina, oli hallitus mikä hyvänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Persun ainoa lohtu on aina viina, oli hallitus mikä hyvänsä.

    Kun on hyvä hallitus, kuten nyt, ei suomalaisille viina maistu.

    1Äänestä

  • Joiko Sanna enemmän ollessaan pääministeri, ja nyt kulutuksen väheneminen näkyy tilastoissa?

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kun on hyvä hallitus, kuten nyt, ei suomalaisille viina maistu.

    Riikka komensi juopot töihin. Eivät enää ehdi juopotella.

    Äänestä

  • Suo siellä vetelä täälläriikan ansiota kaikki ei ollut rahaa kossuun. Vettä saa vielä hanasta kossuakin on leikattu

    Äänestä

  • Keksityn Sdp- koronan aikana

    ALKO OLI AUKI

    kirjasto kiinni.

    Demari laittoi asiat tärkeysjärjestykseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Joiko Sanna enemmän ollessaan pääministeri, ja nyt kulutuksen väheneminen näkyy tilastoissa?

    Hallitus toimii jakomielitautisesti
    linja on epäselvä ennen vaaleja oli vielä leikkausvaraa 9 miljardia.

    Missä rahat?

    nyt hallitus ottaakin velkaa

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Riikka komensi juopot töihin. Eivät enää ehdi juopotella.

    Saako sossusta rahaa kossuun? Kiitos riikkaraha ei enää riitä leikattuunkaan kossuun. Onneksi tulee vaalit. Sossut lupaa vaalien jälkeen kaikille kossua äänestän siis sossuja ääriajattelu ei sovi valtaan. Kyllä työmies on perjantaipullonsa ansainnut. Kossun hintaa on aika leikata-30%

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Keksityn Sdp- koronan aikana

    ALKO OLI AUKI

    kirjasto kiinni.

    Demari laittoi asiat tärkeysjärjestykseen.

    KOITA JO ELÄÄ TÄTÄ PÄIVÄÄ, JOS SIIHEN PYSTYT!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Persun ainoa lohtu on aina viina, oli hallitus mikä hyvänsä.

    Demarit juoneet päänsä. Demareiden ainoat äänestäjät ovat yli 60 vuotiaita teko hampaisia akkoja ja ukkoja.
    Odotetaan 10v. Kukaan ei äänestä enää demareita😂

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Riikka komensi juopot töihin. Eivät enää ehdi juopotella.

    Ei ole töitä eikä palkkaa....

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Hallitus toimii jakomielitautisesti
    linja on epäselvä ennen vaaleja oli vielä leikkausvaraa 9 miljardia.

    Missä rahat?

    nyt hallitus ottaakin velkaa

    Siellähän sitä rahaa on, eläkeyhtiöissä. Nyt kun poliitikoilla on pääsy niihin niin sieltähän sitä. Verohelpotuksia varsinkin ylimmälle tulodesiilille vaikkapa parilla miljardilla eurolla ja Heureka'! Plusmerkkisiä dynaamisia vaikutuksia odottelen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kun on hyvä hallitus, kuten nyt, ei suomalaisille viina maistu.

    Valehtelet janoissasi. 8% juomat maitokaupoissa on se syy, miksi alkon kautta menee vähemmän juomia. Jos on vähänkin järkeä päässä niin sen älyää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Riikka komensi juopot töihin. Eivät enää ehdi juopotella.

    Missäs ne Purran lupaamat 100 000 uutta työpaikkaa ovat, joiden piti hänen leikkaustensa ansiosta syntyä? Töihin ei voi mennä jos ei ole työpaikkaa. Persut kun eivät käy töissä, niin eivät älyä, että työttömyyskorvaus ei ole sosiaalituki.

    Töissä ollessa palkasta maksetaan työttömyysVAKUUTUSTA ja sillä katetaan työttömyyskorvauskulut mahdollisen työttömyyden aikana. Työttömyyskorvaus on siis palkansaajan etuus joka syntyy työttömyysvakuutuksen avulla,

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Demarit juoneet päänsä. Demareiden ainoat äänestäjät ovat yli 60 vuotiaita teko hampaisia akkoja ja ukkoja.
    Odotetaan 10v. Kukaan ei äänestä enää demareita😂

    Niin. Purrahan lahtaa kaikki yli 60v terveydenhoitoon kohdistuvilla leikkauksillaan. Jo ministeriaikansa alussa hän kitsaili rokotusten kanssa niin, että Suomi ampaisi Euroopan ykköseksi koronakuolemissa:
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009964714.html

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Siellähän sitä rahaa on, eläkeyhtiöissä. Nyt kun poliitikoilla on pääsy niihin niin sieltähän sitä. Verohelpotuksia varsinkin ylimmälle tulodesiilille vaikkapa parilla miljardilla eurolla ja Heureka'! Plusmerkkisiä dynaamisia vaikutuksia odottelen.

    Purra sai tällä jälkimmäisellä veroalellaan 500 euroa kuussa lisää puhtaana käteen. Ei mitään pikkuhiluja.

    Äänestä

  • Sanna itse näytti esimerkkiä. Kännäsi ihan kunnolla. Sama meno jatkuu edelleen. Ruisrokissa veti taas lärvit.

    Äänestä

  • Sannan aikana pääministerin virka-asunnosta tuli bileluola. Siellä oli etkoja ja jatkoja. Naapurit valittelivat kovasta melusta,

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Niin. Purrahan lahtaa kaikki yli 60v terveydenhoitoon kohdistuvilla leikkauksillaan. Jo ministeriaikansa alussa hän kitsaili rokotusten kanssa niin, että Suomi ampaisi Euroopan ykköseksi koronakuolemissa:
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009964714.html

    Ei ne olleet koronakuolemia.Kuolemat tutkitusti johtuivat koronarokotuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Demarit juoneet päänsä. Demareiden ainoat äänestäjät ovat yli 60 vuotiaita teko hampaisia akkoja ja ukkoja.
    Odotetaan 10v. Kukaan ei äänestä enää demareita😂

    Odotetaan kymmenen vuotta, niin ei ole enää tarvetta äänestää, niin siellä ukrainassa toimitaan ja sehän on se tavoite.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Niin. Purrahan lahtaa kaikki yli 60v terveydenhoitoon kohdistuvilla leikkauksillaan. Jo ministeriaikansa alussa hän kitsaili rokotusten kanssa niin, että Suomi ampaisi Euroopan ykköseksi koronakuolemissa:
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009964714.html

    Vaan eipä kitsastellut Marin, oli korona rokotteita niin paljon, että täytyi lahjoittaa niitä ulkomaille.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Niin. Purrahan lahtaa kaikki yli 60v terveydenhoitoon kohdistuvilla leikkauksillaan. Jo ministeriaikansa alussa hän kitsaili rokotusten kanssa niin, että Suomi ampaisi Euroopan ykköseksi koronakuolemissa:
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009964714.html

    Miksi Afrikassa oli niin vähän koronakuolemia, vaikka rokotuskattavuus ja muut toimenpiteet olivat käytännössä olemattomia?

    Miksi Ruotsissa ei ollut sen enempää koronakuolemia, vaikka koronarajoitukset olivat minimaaliset?

    Miksi ylikuolleisuutta alkoi esiintymään vasta koronapiikkien jakamisen jälkeen?

    Äänestä

Yksi typerimmistä yksittäisistä virheistä valtiolta 2023 oli myydä veronmaksajain omistama Finlandia Vodka. Yksi eniten Altialle tuloja tuonut juoma ja vieläpä lippulaivajuoma. Myivät kreikkalaiselle virvoitusjuomayhtiölle senkin. Sipilän Juha/silloinen hallitus valmisteli myynnin 20 muun valtionyhtiön myynnin ohella. Tyhmät, ahneet siat.

Äänestä
  • Keskustapuolue ja Persut olivat asialla.

    Siinä syylliset.

    Äänestä

  • finlandia ei ole kummoinen verrattuna parhaimpiin. puolalainen chopin on paljon parempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    finlandia ei ole kummoinen verrattuna parhaimpiin. puolalainen chopin on paljon parempaa.

    Finlandia on ihan jees perusvotka. Siinä ei varsinaisesti häiritse mikään. Mutta yliarvostettu on. Vastaavia saa tosiaan edullisemminkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Keskustapuolue ja Persut olivat asialla.

    Siinä syylliset.

    Ei voi persuja syyttää. Myynti tapahtui silloisen kesätauon aikoihin hallitusta vaihdettaessa eli kun Orpon hallitus oli päässyt edes aloittamaan/tekemään hallitusohjelmaansa persujen ja muiden nyt-istuvien puolueiden kanssa.

    Vastuu on siis tyttöhallituksen ja erityisesti sitä edeltäneen juha sipilän joka junaili koko myynnin. Juha jäi tyttöhallituksen ja kepu-saarikon a. taustalle varmistamaan myynnin toteutuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Juha sipilä junaili finlandia vodkan ohella näin myös parinkymmenen muun valtion kohdalla. Liikelaitostutti veronmaksajain omistamat firmat ja valmistellutti niiden myynnit.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    finlandia ei ole kummoinen verrattuna parhaimpiin. puolalainen chopin on paljon parempaa.

    Maistanut olen. Kelpo tavaraa. Vaan ei ollenkaan millään muotoa suomalainen eikä tulot chopinista suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Finlandia on ihan jees perusvotka. Siinä ei varsinaisesti häiritse mikään. Mutta yliarvostettu on. Vastaavia saa tosiaan edullisemminkin.

    Älä vähättele. Finlandian myynti ollut vuosittain 24 miljoonaa litraa. Laske siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Juha sipilä junaili finlandia vodkan ohella näin myös parinkymmenen muun valtion kohdalla. Liikelaitostutti veronmaksajain omistamat firmat ja valmistellutti niiden myynnit.

    Valtiopetos ja maanpetos.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Valtiopetos ja maanpetos.

    Kepulaisilla on taipumus joutua valtakunnanoikeuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Älä vähättele. Finlandian myynti ollut vuosittain 24 miljoonaa litraa. Laske siitä.

    Vodkan veroton hinta on luokkaa 1 EUR per litra. Loput on Suomen veroa.

    Äänestä

  • Perskutti Isänmaallinen juo kossua, eikä slaavien votkoo kotkon votkoo myyvään syvillä savonmaillakin . Pontikkana ja uuvelleenleimattuna kyllä savonmies on nyt syvästi pettynyt hallituksen lupauksien pitämisseen. Ei oo työpaikkoja syvillä savonmailla. Eikä nävy piäministeriä muakuntamatkalla kuopion torilla. Porriin vuan matkustaapiterveisin piällikkö syviltä savonmailta

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    finlandia ei ole kummoinen verrattuna parhaimpiin. puolalainen chopin on paljon parempaa.

    Veellä leikattu kossu on parasta ja isänmaallista juotavvaa t. Piällikkö savonmualta

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Juha sipilä junaili finlandia vodkan ohella näin myös parinkymmenen muun valtion kohdalla. Liikelaitostutti veronmaksajain omistamat firmat ja valmistellutti niiden myynnit.

    Varsinainen EPELI!

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Perskutti Isänmaallinen juo kossua, eikä slaavien votkoo kotkon votkoo myyvään syvillä savonmaillakin . Pontikkana ja uuvelleenleimattuna kyllä savonmies on nyt syvästi pettynyt hallituksen lupauksien pitämisseen. Ei oo työpaikkoja syvillä savonmailla. Eikä nävy piäministeriä muakuntamatkalla kuopion torilla. Porriin vuan matkustaapiterveisin piällikkö syviltä savonmailta

    Mitä oikein höpäjät. Finlandia vodka oli puhtaasti suomalainen juttu. Ei mitään tekemistä ryssän kanssa. Vodka-nimitys on kansainvälinen kun alkoholijuoman prosentit on 40 % tai yli.

    Kossusta tuu ku piä kipiäks ja maha sekas. Sokeria laittavat jo tehtaalla joukkoon että menis paremmin alas ja silti se meinasi aina kakottaa. Peruskossu on 36-38 % ja siksi ei vodka-nimeä. Koskenkorvan Vodka oli 40 % tai yli.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Keskustapuolue ja Persut olivat asialla.

    Siinä syylliset.

    Taasko persut on kaikkeen syyllisiä. Ota nyt ne punasävyiset lasit pois päästä

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Juha sipilä junaili finlandia vodkan ohella näin myös parinkymmenen muun valtion kohdalla. Liikelaitostutti veronmaksajain omistamat firmat ja valmistellutti niiden myynnit.

    Sipilä hihhulina ajatteli, että kun myydään viinamerkki
    pois, niin juominen loppuu. Vihervasemmiston joukosta
    kuului hyväksyvää muminaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Vodkan veroton hinta on luokkaa 1 EUR per litra. Loput on Suomen veroa.

    Ei ihme jos tulee krapula, sen voisi lahjoittaa verottajalle.

    Äänestä

  • Jollei politiikkoja aleta ampua,olemme tuomittuja tuhoon,nälkäkuolemaan,ja ortjuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Vodkan veroton hinta on luokkaa 1 EUR per litra. Loput on Suomen veroa.

    Koskenkorvan tehdas saa reilut 3 euroa jokaisesta 0,7 l. pullollisesta perinteistä kossua, joten tuo 1 euroasi votkalle on vaan jotain essonbaarin satuilua.

    Äänestä

Kansa ei juo enää alkoholia, eikä ihme, se on inhottava päihde, kontrollin kadottaja, syöpävaarallinen ja ne krapulat.
Eduskunta on tehnyt virheen, kun Alkosta ei saa pilvee, jää verotulotkin saamatta.

Äänestä
  • Kansa on köyhtynyt ja siirtynyt hankkimaan juomat ulkomailta. Verotuksella siirretään eurot pois Suomen kansantaloudesta. Tyhmää hommaa, mutta tyhmä kansa on valinnut tyhmät päättäjät.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kansa on köyhtynyt ja siirtynyt hankkimaan juomat ulkomailta. Verotuksella siirretään eurot pois Suomen kansantaloudesta. Tyhmää hommaa, mutta tyhmä kansa on valinnut tyhmät päättäjät.

    Alkoholin tuonti ulkomailta on harvojen juoppojen harrastus, ei normaali ihminen lähde juomia kantamaan ulkomailta, ellei ole suurkuluttaja. Alkoholin kokonaiskulutukseen lasketaan sitäpaitsi ulkomaantuonti ja se laskee.
    Ryyppääminen nyt vaan on vanhojen junttien touhuja, jotka ovat kuolemassa sukupuuttoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei tuontialkoholin määrää tiedä kukaan. Minullakin roikkuu autossa perä joka reissulla, mutta kukaan ei ole koskaan tiedustellut mitä on kyydissä.

    Ja joka reissulla säästää muutaman satasen. Siis minä säästän. Suomi häviää, mutta itsepähän on kuoppansa kaivanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä se melko tarkasti tiedetään, myynti tilastoidaan myyntimaassa, kuten sinunkin kulkemiset.
    Tosi harvat hakee alkoholia ulkomailta, itse en tunne ainuttakaan sellaista.

    Äänestä

  • Niin sanotulla kanadan mallilla oli laskettu että suomi saisi 300 miljoonaa kannabiksen laillistamisella. Hesarin jutussa kanadalainen kannabiksen kasvattaja piti lakia kieltolaki kakkosena. Järkevämmällä laillistamisella myös valtio hyötyisi enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kyllä se melko tarkasti tiedetään, myynti tilastoidaan myyntimaassa, kuten sinunkin kulkemiset.
    Tosi harvat hakee alkoholia ulkomailta, itse en tunne ainuttakaan sellaista.

    No ei sitä vaan tiedetä, kun eivät tiedä edes mistä maasta minä juomani olen ostanut kyytiin.

    Minä en tunne ketään, kuka ei toisi ulkomaanmatkoilta mukanaan alkoholia.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    No ei sitä vaan tiedetä, kun eivät tiedä edes mistä maasta minä juomani olen ostanut kyytiin.

    Minä en tunne ketään, kuka ei toisi ulkomaanmatkoilta mukanaan alkoholia.

    Sinä olet alkoholisti ja pyörit niissä ympyröissä ei tuo ole muuten mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Sinä olet alkoholisti ja pyörit niissä ympyröissä ei tuo ole muuten mahdollista.

    Terveys menee tuolla alkoholin juomisella, se on liuotin, aivoille vaarallinen myrkky.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Sinä olet alkoholisti ja pyörit niissä ympyröissä ei tuo ole muuten mahdollista.

    Sinä et ole näköjään edes ajokunnossa, kun et pysty alkoholia ulkomailta itse hakemaan kuten me tavalliset suomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kansa on köyhtynyt ja siirtynyt hankkimaan juomat ulkomailta. Verotuksella siirretään eurot pois Suomen kansantaloudesta. Tyhmää hommaa, mutta tyhmä kansa on valinnut tyhmät päättäjät.

    Millä rahoilla ne köyhät matkustaa ulkomaille hakemaan viinaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Millä rahoilla ne köyhät matkustaa ulkomaille hakemaan viinaa?

    Riittää että raahautuu laivalle. Ei montaa euroa maksa viinanhakuristeily, jolta voi tuoda pari viinamäyräkoiraa ja muutaman keissin kaljaa, ja yhden slodjun lonkeroa. Kulkevat nätisti rattaissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Sinä et ole näköjään edes ajokunnossa, kun et pysty alkoholia ulkomailta itse hakemaan kuten me tavalliset suomalaiset.

    Tavalliset ihmiset eivät ole juoppoja, kuten sinä. Vaikka siellä kaupungin vuokraslummissa kaikki naapurit ryyppää, se ei ole koko Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Riittää että raahautuu laivalle. Ei montaa euroa maksa viinanhakuristeily, jolta voi tuoda pari viinamäyräkoiraa ja muutaman keissin kaljaa, ja yhden slodjun lonkeroa. Kulkevat nätisti rattaissa.

    Kaikki juodaan parissa yössä, sinne meni , parin viikon ruokarahat... mitä järkeä?

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Kaikki juodaan parissa yössä, sinne meni , parin viikon ruokarahat... mitä järkeä?

    Ruoka on kallista

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Kaikki juodaan parissa yössä, sinne meni , parin viikon ruokarahat... mitä järkeä?

    Kyllä rahat riittää hyvin, kun käy juomat ja tupakat ulkomailta. Laiskat ei toki viitsi, ja valittavat rahojen vähyyttä. Oma on mokansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kyllä se melko tarkasti tiedetään, myynti tilastoidaan myyntimaassa, kuten sinunkin kulkemiset.
    Tosi harvat hakee alkoholia ulkomailta, itse en tunne ainuttakaan sellaista.

    Kyllä meidän kaupunginosan suurimmat juopot juovat vain ulkomaista viinaa.
    Yksi pakettiauto tuo 10-20 juopon viinat moneksi kuukaudeksi.
    Kukaan ei niitä tilastoi mihin maahan ne menee, jos Super Alkosta ostaa. Suurkuluttajat eivät vuosiin ole käyneet Suomen Alkossa.
    Jos laivasta hankkii, niin laivayhtiö tarjoaa isoille asiakkaille ilmaiset matkat, joka koskee myös autoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Jos juo normaalit 2 pulloa viinaa (2 x 50cl / 40 %-vol) päivässä, niin ei yksi viinamäyris riitä edes viikoksi. Ja vain kaksi mäyristä saa tuoda per reissu. Kaljat toki tuohon päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Millä rahoilla ne köyhät matkustaa ulkomaille hakemaan viinaa?

    Köyhät voi lopettaa juomisen, niin riittää rahat ruokaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Alkoholin tuonti ulkomailta on harvojen juoppojen harrastus, ei normaali ihminen lähde juomia kantamaan ulkomailta, ellei ole suurkuluttaja. Alkoholin kokonaiskulutukseen lasketaan sitäpaitsi ulkomaantuonti ja se laskee.
    Ryyppääminen nyt vaan on vanhojen junttien touhuja, jotka ovat kuolemassa sukupuuttoon.

    Niin ennen oli ministeri Karjalainen ja tyhjät lasit. Nyt on muusikko Karjalainen ja mustat lasit.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Köyhät voi lopettaa juomisen, niin riittää rahat ruokaan.

    Niinhän ne virkamiehet ja poliitikot ajattelee, että ei ne köyhät mitään muuta tartte kuin raippaa ja halveksuntaa. Sitä se RKP:kin ajaa kun on vieras laji kuten lupiinikin.

    Äänestä

kasvoiko ruokakauppojen myynti samalla? väliäkö tuolla mitä alko myy.

Äänestä
  • Ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei.

    Jos näin on niin se tarkoittaa, että kansa on tehnyt veropakolaispäätöksen alkoholin hankinnassa, eli Suomi on hinnoitellut tuotteet väärin. Alkossa hinta menee jokseenkin aina niin, että merkillä ei ole väliä, vain alkoholipitoisuus ratkaisee hinnat. Pieniä eroja toki on. Erikseen on tietenkin oikeasti arvokkaat juomat.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Alkon tuotteet kiinnostaa vain kaavoihin kangistuneita vanhuksia. Kuljen Alkon ohi päivittäin, jos siellä joskus harvoin edes yhden asiakkaan näkee, sekin on harmaapäinen vanhus. Kohta nekin lepää haudassa.

    Äänestä

Kossu lähtee alkoon hakeen kossua venäjäntuliaisetkin on jo loppuei toi ponu oo hyvää. Valtion kossu on hyvää ja terveellistä raanaveteen laimennettuna

Äänestä

Jep, jo vuosien ajan olen hankkinut juomat Virosta. Suosikkini on kymmenen pullon mäyräkoira, jossa 80-prosenttista vodkaa ja pullon koko puoli litraa. Säästö verrattuna Suomen hintoihin on järjettömän suuri! Tällä hetkellä halvin vodkamäyris on hinnaltaan 130 euroa.

Äänestä
  • Minä ostan 40 volttista, koska sitä on mukava hörppiä sellaisenaan janojuomana.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Minä ostan 40 volttista, koska sitä on mukava hörppiä sellaisenaan janojuomana.

    Laimennan 80-prosenttisen vedellä 40-prosenttiseksi, eli yksi pullo Virolaista ja puoli litraa vettä.

    Äänestä

  • Olen testannut. Ei ole hyvää maultaan vai prosentteja on paljon. Tietenkin olen blandannut kuten yleensä, en sitä raakana juo mutta maistanut toki niinkin.

    Äänestä

Alkoholin litkimisessä ei ole mitään järkeä, mutta mitäpä tyhmä kansa sortuu kaikkeen, mitä mainostetaan.

Äänestä
  • No missäpä olisi mitään järkeä? Kapitalistin eteen raatamisessa? Satuolentojen palvomisessa?

    Äänestä

melkewin sama kuin joku alkoholiveron nostaminen eli plus-miinus nollaaa

Äänestä

Olin kesäkuun ulkomailla siksi mutt nyt on taas normi menekki alkossa.

Äänestä

Demarilla mielenterveys horjuu, kun ei saa rahastettua janoisten rahoja
omaan käyttöönsä.

DEmari
tunge namiskuukkeli ahteriisi !

-Sdp -

Äänestä

Aloittaja taitaa olla niin köyhä, että pitää ostaa alkoholi suomesta kelatukiaisilla?
Ne joilla on vara hankkii sitä ulkomailta.
Katkeruus paistaa aloittajasta läpi :D

Äänestä
  • Mistä mahtaa johtua katkeruus? Olisiko syynä länsimainen terroristi demokratia?

    Äänestä

Oikeisto ei välitä kansan rahoista eikä terveydestä.

Äänestä

Mitä te oikein itkette? Ainahan te olette hakeneet juomanne muualta kuin Alkosta.

Äänestä
  • Minä käyn tänäänkin Alkossa.

    Äänestä

  • Demarit hakevat aina viinansa Virosta.
    Kukapa hullu nyt Suomen hintoja maksaisi ?

    Äänestä

  • Eikä olla ku keitetää iha ite ku kaik o nii kallista.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Demarit hakevat aina viinansa Virosta.
    Kukapa hullu nyt Suomen hintoja maksaisi ?

    Tuli sitä joskus ennen muinoin tai oikeestaan pari kertaa vuodessa Virossa käydessä rahdata kaikki laillinen määrä alkoa kotiin tuliaiseksi. Nyt ei ole maistunut enää moniin vuosiin alkoholipitoiset juomat. Mutta olen ollut jostain lukevinani, että Virosta ei kannata enää alkoa ostaa, koska siellä on likimain samat hinnat, kuin Suomessakin. Jostain Liettuasta tai Latviastahan nuo viinansa nykyään hakee.

    Äänestä

miksi siten kayttää alkoa kun saa juopon maineen hajun kera, kun voi käyttää aineita ,ilman nimitystä,

Äänestä

Vähenevän lisätuoton laki on hallitukselle tuntematon.

Äänestä

Täällä Oulun seudulla nuoret hakevat Haaparannasta kaikki juomat. Energiajuomat ja limukat maksaa siellä puolet Suomen hinnoista. Kallis alkoholikin on halvempaa kuin Suomessa joten sitäkin kannattaa muutama puteli tuoda. Tämä Haaparannan ralli ei ole mitään pientä puuhaa, bemarissa on jouset pohjassa kun juomalaatikoita kattoa myöten!

Äänestä
  • Nuuskamuikut tuohon vielä päälle, niin voi myydä ne Suomen puolella käyttäjille ja tienaa sillä tavalla bensarahat.

    Äänestä

Kallis alko pitää lopettaa.

Äänestä
  • Alkon menot 1/10 tuottoihin nähden joten kannattaa. Jos alko lähtee tulee ulkolaiset vielä aggressiivisemmin kotimarkkinoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Alkon menot 1/10 tuottoihin nähden joten kannattaa. Jos alko lähtee tulee ulkolaiset vielä aggressiivisemmin kotimarkkinoille.

    Ei pidä paikkaansa monien Alkon myymälöiden kohdalla, myynti ei voi olla kannattavaa niin pienillä asiakasmäärillä.

    Äänestä

Hallitus ja sitä edellinen hallitus ja sitä edellinen hallitus ja sitä edellinen hallitus keksivät keinon kerätä lisää verotuloja. Korotetaan alkoholiveroa!

Äänestä

Sulaa hulluutta Suomen riistohintoja on viinaksista maksella. Ulkomailta saa tuotua ihan "pilkkahintaan" Naapurin rekkamies tuo tullessaan Liettuasta aina hyvän satsin paljon halvemmalla kuin Suomesta.

Äänestä
  • Suomi on yhä holhousyhteiskunta, koska Kokoomus ja hännystelijäpuolue Persut niin haluavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Suomi on yhä holhousyhteiskunta, koska Kokoomus ja hännystelijäpuolue Persut niin haluavat.

    Kyllä se holhoaminen on demareiden kostea päiväuni.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Suomi on yhä holhousyhteiskunta, koska Kokoomus ja hännystelijäpuolue Persut niin haluavat.

    Paavo Lipponen aloitti holhousyhteiskunnan.Tosin politiikolle tyypilliseen tapaan sanoi,että ''holhousyhteiskunnasta on päästävä'.P Lipponen tuhosi hyvinvointiyhteiskunnan.

    Äänestä

Alkoholin myynti tippuisi puoleen nykyisestä jos Alkot lopetettaisiin kokonaan ja viinakset ja loput viinitkin siirrettäisiin marketteihin ja kauppoihin.

Äänestä

Persut ovat tunnetusti aina katkolla kesäkuussa.

Äänestä
  • Viinahouruissasi näet persuja kaikkialla 🤣

    Äänestä

Vuosi sitten kesäkuussa miedot viinit ja vahvat oluet tuli ruokakauppoihin. Siinä syy Alkon myynnin laskuun.

Ostan itsekkin tuplapukit rukakaupan kylmähyllystä ja viinat koukkaan saman rakennuksen alkosta

Äänestä

Tuohon kyllä vaikutti merkittävästi myös se, että IVB-oluita saa nykyään myös ruokakaupoista.
Olihan porukka hakenut vuosikausia jo juomia ulkomailta ennen tätä mietojen juomien vapautusta ja nythän vasta Alkon myynti on laskenut selvästi. Eli järkikin jo sanoo, että tämä lakiuudistus on se suurin ja selkein syy Alkon viimeaikaiseen myynnin putoamiseen.

Äänestä

Max 8 prossaset oluet ja viinit riittää ruokakaupasta monelle

Äänestä
  • Niin riittääkin. Mutta ennenhän nelosoluet ja sitä vahvemmat miedot juomat täytyi hakea Alkosta. 4,7% oli se raja.
    Eli vähintään 4,8-prosenttiset oluet, sidukat ym sai vain Alkosta ja ne olivat kuitenkin varmaan iso osa Alkon myynnistä.
    Joten tuo mietojen vapautuminen kauppoihin vei varmasti loppujakin Alkon nyynnistä. Tiukkaa viinaa ei vain juoda niin tolkuttomasti Suomessa, että sen myynnillä paikattaisiin mietojen aiheuttamaa myyntivajetta.
    Toki haku ulkomailtakin syö Alkon tulosta, mutta jos se olisi siitä jotenkin ratkaisevasti kiinni, niin Alkon tulos olisi romahtanut jo vuosia sitten.
    Onhan tuo ihan näppärä, että vahvaa olutta saa kaupastakin. Viinan kestän ostaa Alkostakin. Sitä juon max 3-4 litraa vuodessa, niin ei kannata hakea ulkomailta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Niin riittääkin. Mutta ennenhän nelosoluet ja sitä vahvemmat miedot juomat täytyi hakea Alkosta. 4,7% oli se raja.
    Eli vähintään 4,8-prosenttiset oluet, sidukat ym sai vain Alkosta ja ne olivat kuitenkin varmaan iso osa Alkon myynnistä.
    Joten tuo mietojen vapautuminen kauppoihin vei varmasti loppujakin Alkon nyynnistä. Tiukkaa viinaa ei vain juoda niin tolkuttomasti Suomessa, että sen myynnillä paikattaisiin mietojen aiheuttamaa myyntivajetta.
    Toki haku ulkomailtakin syö Alkon tulosta, mutta jos se olisi siitä jotenkin ratkaisevasti kiinni, niin Alkon tulos olisi romahtanut jo vuosia sitten.
    Onhan tuo ihan näppärä, että vahvaa olutta saa kaupastakin. Viinan kestän ostaa Alkostakin. Sitä juon max 3-4 litraa vuodessa, niin ei kannata hakea ulkomailta.

    Kun täytin 18-vuotta, kävin Alkossa. Ikä ei riittänyt kuin mietoihin juomiin. Ovessa oli pitkä ripa. Jonotin ja kun pääsin kassalle kysyttiin tylysti paperit ja sen jälkeen piti keksiä mitä juomaa halusin ostaa. Ei siellä kierrelty hyllyjen välissä avuliaiden ja hymyilevien asiakaspalvelijoiden kanssa keskustellen viinin bukeesta.

    Äänestä

Johtunee siitä, että miedommat alkoholipitoiset tuotteet saa ruokakaupastakin. Eli ei ne valtion veroeurot mihinkään pienene, koska samat verot maksetaan niistä ruokakauppojen päihteistäkin.

Äänestä
  • Kyllä, oluthan ostetaan melkein pelkästään ruokakaupoista. Ruokakauppoihin tulleet paskaviinit pölyttyvät hyllyssä, niitä ei osta kukaan.

    Äänestä

Suomessa on neroja ja älykkäitä fiksuja ihmisiä, tämä orpo purra pakka on Suomen tuho.......ei ei ei ja ei.....

Äänestä

Kotipolttoinen kunniaan.

Äänestä

Alkoholia ulkomailta Suomeen

Äänestä

Olutta viedään ulkomaille suomalainen kantaa kotiin kun halvalla saa

Äänestä

Onko tuo merkki väestörakenteen muutoksesta, eli on alkoholia käyttämätöntä ulkomaan porukkaa enemmän?

Äänestä

sellainen ratkaisu että viinin juomisen täyskielto

Äänestä
  • Pää ei kestä ottaa tiukkaa viinaa saman verran

    Äänestä

  • Hyvä idea. Paitsi, että meillä on runsaasti sellaisia jesuksia jotka muuttavat vedenkin viinakseksi.

    Äänestä

Koko ketju täynnä juoppojen vasemmistolaisten ulinaa, koittakaa kerrankin mennä töihin selvinpäin. Viinaan sokeriin ja röökiin tuntuvasti lisää veroja, niin sairaanhoitokulut pienenee huomattavasti kun ei tarvitse hoitaa verovaroin niin paljon alkoholin ja tupakan ja lihavuuden aiheuttamia sairauksia ja muita ongelmia.

Ehkä saadaan suomen kilpailukykykin kuntoon, kun loppuu ne päivittäiset yhteensä 5 tunnin tupakkatauot ja alkuviikon "selkäkivut".

Äänestä
  • Vasemmistolaiset eivät ulise, se on persurakkien "kun mitään ei saa enää sanoa" ja "valtamedia, väestönvaihto sitä ja tätä" ja toki "Sanna, Sanna, Sanna"- hommia, tietysti hommafoorumien ohella.
    Myös persueliitti on näyttänyt kannattajilleen ja samanmielisille mallia miten Jeppe juo viinaa ja ammuskelee pistoolilla ravintolayössä. Ja tämä, hyvä kommentoija, on sellainen tosiasia joka ei ole salaliittoteoria vaan täyttä totta!

    1Äänestä

  • Lopetin tupakoinnin,ja syy ylihinnoittelu.Pääasiallinen syy oli,että sain sydänkohtauksen.Lääkäri kielsi röökit,ja alkoholin,jota en muutoinkaan paljoa nauttinut.Joskus harvoin,saatan ottaa saunaoluen.

    Äänestä

Virosta seilaavat alukset ovat täynnä autoja, joiden roiskeläpät laahaavat maata. Monet vielä pakettiautoja. Mikähän siihen on syynä? Mennessä ei näin ollut.
Vihjeenä, että hyvin monet näistä ovat käyneet kääntymässä Latvian rajalla.

Äänestä
  • Syy on se, että vain pakettiautoissa on roiskeläpät.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Syy on se, että vain pakettiautoissa on roiskeläpät.

    Olet väärässä, pakettiauton tunnistaa siitä, ettei siinä ole roiskeläppiä. Kuorma-autoissa on roiskeläpät.
    Ylipäätään roiskeläpistä puhuminen kertoo vain siitä, että viinamiehet ovat +60 porukkaa.

    Äänestä

Valitatteko te oikeasti siitä että ihmiset ei juo enään niin paljon viinaa kuin mitä aikaisemmin? Ootteko vi**u idiootteja? :D Pitkän aikaa on ollut nousevana trendinä alkoholittomat juomat ja nyt se näkyy tilastoissa mikä on hyvä asia. Tarvii tosiaan olla melko juoppo joka lähtee ulkomailta asti hakemaan mäyräkoiria viinaa koska se on siellä muutaman kympin halvempi kuin suomessa :D

Äänestä
  • Myös valikoima on ulkomailla parempi. Suomeen ei saa edes tilaamalla haluamaansa viiniä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Myös valikoima on ulkomailla parempi. Suomeen ei saa edes tilaamalla haluamaansa viiniä.

    Alkolla on onneksi jonkunlainen laadunvarmistus. Valikoimissa ei ole huonointa laatua.

    Äänestä

Pää sekoitetaan kemikaaleilla nykyisin.
Ei nuorilla ole varaa alkoholiin.
Kokkelia, viivoja ja jauhojengejä.

Äänestä
  • Baareissa käynti on vähentynyt huomattavasti. Ei nuoret mene yökerhoon ryyppäämään seitsemän euron tuoppeja. Kotona juodaan halpaa kaljaa ja ehkä muutakin vedetään nokkaan.

    Äänestä

  • Sytkäri kaasua ja kumiliimaa niistä lähtee hyvät pärinät

    1Äänestä

Alkon myynti ehkä laski mutta miten kävi suomalaisten alkoholin kokonaiskulutuksen?

Äänestä
  • Laskenut jo 20 vuotta putkeen. Siinä vaiheessa tuli kulutukseen pikku pomppu, kun Viro liittyi EU:n jäseneksi ja sai alkaa roudaamaan isompia määriä juomia sieltä.

    Äänestä

  • Muistaako muut 1980-lukua, kun perjantaina ja lauantaina oli alkossa valtavat jonot jokaisen kassan takana ja kaikki osti niin paljon kun sai, vanhemmat kirkkaita ja nuoremmat miedompia.
    Nykyään alkossa ei ole aina edes perjantaisin asiakkaita. Muutos on valtava, miten silloin ryypättiin työpaikoillakin, tapeltiin ja riehuttiin kännissä joka puolella.

    Äänestä

2-3 viikon välein täältäkin lähtee auto laivaan, ja Suomen lahden yli, etelään. Eläkeläiset voivat käydä parturissa, hieronnassa, ja ottaa Pärnystä hotellin pariksi yöksi.
Tärkeintä on kuitenkin tuoda tilaajille oluet, ja viinat. Monesti viinakaupan lasku nousee pitkälti yli tuhannen euron, kun halvat tupakat on mukana. Tupakoista tulee paras voitto, sillä Latviassa kartonki maksaa vähän yli 50 euroa. Koskaan ei tulli ole ratsannut, vaikka niitä tuo useamman kartsan.

Äänestä

Osa suurkuluttajista on poistunut, taivaallisten viinakauppojen asiakkaiksi 😇

1Äänestä
  • Nykäsen Matti jätti ammottavan aukon....

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Nykäsen Matti jätti ammottavan aukon....

    Sanna ei kykene paikkaamaan...

    Äänestä

Alkon vois lakkauttaa, hakekoon juopot viinansa virosta

Äänestä

Alle 81-prosenttiset juomat voisi aivan hyvin siirtää maitokauppoihin.

Äänestä

Ei viinaa enää voi tämmöinen 7-kymmpinen ukko juoda, eikä ole ollut tarve alkossa käydä enää vuosiin, jos haluaa joskus harvoin juhlistaa, tai rentoutua perusteellisemmin, niin voi höyrytellä pilveä, sitä saa nuorisolta nykyään helposti, tuossa takapihalla on aina joku naapuri savuilla. On pirun paljon hauskempaakin kuin viinan kanssa läträtessä, jotain kertoo sekin, kun korona nosti kuumeen 40C niin olo muuttui muutaman henkosen jälkeen jopa mukavaksi, nauratti kun katseli sängynpohjalta Mister Beanin seikkailuja telkkarista. Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen iloinen yllätys, ei krapulaa, kuume ja korona poissa, se tehoaa näköjään joihinkin viruksiin ja tulehdustiloihin hengityselimissä.

Äänestä
  • Sinun korona oli tavallinen flunssa.Tuttavani sairaanhoitaja kertoi,että flunssat väärennetiin koronaksi.Huijaus oli kovaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Sinun korona oli tavallinen flunssa.Tuttavani sairaanhoitaja kertoi,että flunssat väärennetiin koronaksi.Huijaus oli kovaa.

    Kumma juttu, että sinä tiedät paremmin jopa muiden virustaudit.

    Äänestä

Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
= Marinin hallituksesta kyse

Äänestä

Suomalaisten alkoholinkulutus on noussut, vaikka Alkon myynti on tippunut.
Tilastot osoittaa kulutuksen vähentyneen mutta se ei pidä paikkaansa.
Balttian tuonti on hurjaa. Suomen kannattaisi seurata Viron hintoja, muuten verotulot tulevat vähenemään alkoholin osalta.

Äänestä
  • Sinähän sen parhaiten tiedät 😂

    1Äänestä

  • Viro on kyllä nostanut alkoholin hintoja reippaanlaisestikin vaikka ne vielä ovatkin alle meidän Alkon hintojen.

    Äänestä

  • Ei nouse alkoholin kulutus, nuoret tajuaa kuinka paska päihde se on, kaikkine ikäviä vaikutuksineen. Vanhat viinaa juovat juntit ovat nekin kuolemassa pois.
    Tällä menolla 20 - 30 vuoden päästä on alkoholin kulutus on puolittunut, kannabista myydään kaupoissa ja kioskeissa.

    Äänestä

Ainahan suomessa on on ollut juoppoja ja ei ne mihinkään katoa geeneissä vahva perimä.

Juodaan, naidaan ja huorataan petetään sekin suomalaisten ominaisuus.

Kautta histtorian on näin ollut ja tulee olemaan ei mitään uutta auringon alla.

Tilatkaa juomat ulkomailta tulee kotiovelle, samalla rahalla saa paljon enemmän, miksi käytätte Alkon palveluita ja annatte rahaa herroille ja heidän etuihinsa ja bonuksiin.

Äänestä

Hyvä homma ja Veikkaus onnettomine korrtteineen seuraa sulassa sovussa perässä heh¡

Äänestä

Vanhat juopot kuolevat eikä tilalle tule uusia, kun nuoret omaksuvat islamin.

Äänestä
  • Oppii ne vielä islamistitkin ottamaan...

    Äänestä

Alkon verotusta pitää kiristää ehdottomasti vähintään 30% silloin saadaan verotuloa valtion kassaan. Sama pätee tupakka tuotteisiin. Sitten nämä sauhuttelijat/juopot pois kunnallisen terveydenhoitopiiristä, maksakoot itse yksityisellä itselleen aiheutetuista haitoista,sitä saa mitä tilaa.

1Äänestä
  • Paljonko Alko nykyisin maksaa veroja?
    Maksaako se ensin verot tuloksestaan jonka se sitten antaa valtion pussiin...

    Äänestä

Sekin jotain vaikuttaa Alkon myynteihin kun aika moni näkyy ruokakaupasta kalja-pakkauksen nappaavan mukaan. Ainakin meillä isoissa myymälöissä on sellaiset olutvalikoimatkin ettei paikallisessa Alkossa koskaan edes olisi mahtunut olemaan.

Äänestä

On se hienoa, että viinan juominen on vähentynyt.
Maksa ja haima kiittää.

Äänestä

Kyllä sekin vaikuttaa, että maitokauppoihin tuli 8% juomat.

1Äänestä

Alkoissa ei nykyisin paljoa ihmisiä ole, täysin tyhmä ja typerä monopoli malli on vuosia sitten tullut tiensä päähän mutta tätä todellisuutta ei Suomen päättäjät näytä käsittävän/ymmärtävän. Suomen on korkea aika seurata muuta EU eurooppaa ja siirtyä lisenssi järjestelmään, kyllä muutkin osaa alkoholia myydä eikä pelkästään ALKO elämme siis jossain 1800 luvulla.

Äänestä

Viinan myynnin voikin sitten vapauttaa kun Suomi on täysin raitistunut.

1Äänestä

Alko on pelkkäsuojatyöpaikka pomoille jotka nostaa isoja summia ja myymälän työntekijöille jää rippeet.

Äänestä

Alkossa 12 euroa ja sen yli jostain ihan perus marjoista tehdystä viinipullosta alkaa olla monen mielestä aivan liikaa pyydetty. Alkon kiskurihinta 16 euroa litralta marjaviiniä tarkoittaa että ämpärillisen kotiviiniä itse tekemällä voit säästää 150 euroa kerralta.

Äänestä
  • Alkon hinnoittelussa ei ole mitään järkeä...
    Euroopasta Suomen ulkopuolelta muualta saa 3:n litran hanapakkauksen punaviiniä reilusti alle kympillä. Alkossa samasta pyydetään yli 30,-

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Alkon hinnoittelussa ei ole mitään järkeä...
    Euroopasta Suomen ulkopuolelta muualta saa 3:n litran hanapakkauksen punaviiniä reilusti alle kympillä. Alkossa samasta pyydetään yli 30,-

    Köyhien ininää

    Saako ihan varmaan esim. Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta punaviiniä alle kympillä kolme litraa...

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Saako ihan varmaan esim. Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta punaviiniä alle kympillä kolme litraa...

    No Norjasta en tiijä kun se ei edes kuulu EUhun, mut noista mainitsemistasi ainakin Ruotsiin ja Tanskaan saa kansalaiset aivan vapaasti (veroseuraamuksitta) tilata alkoholijuomia kaikista muista EU maista kuten esim. Saksasta tai Virosta.. Suomessahan ne juomat pakkaa jämähtää tulliin, kas kun Suomea ei tämä EU:n välinen vapaakauppa koske (ainakaan alkoholin suhteen)

    Äänestä

Tämä on sitä vasemmistolaista järjenjuoksua, josta ei ole epäilystäkään, että sen juuret on Venäjällä. Alkoholin myynti putosi lähes 10% myös Marinin hallituksen aikana. Syynä oli veronkorotukset ja muutokset kulutustottumuksissa, sekä osan tuotteista siirtyminen ruokakauppoihin, joiden kanssa Alko joutui kilpailemaan silloinkin.

Te kateuden ja katkeruuden riivaamat räyhägeeniset olette niin pahasti kujalla, ettei teitä voi enää mikään peIastaa. Onneksi oIette sukupuuttoon kuoIeva eIiöIaji.

Äänestä

Hellepäivät saa Alkon myynnin taas hurjaan nousuun, onneksi

Äänestä
  • Miksi saisi, kaljaahan myydään nykyään myös ruokakaupoissa?

    Äänestä

  • Pitää olla vtun tyhmä idiootti, jos alkoholia alkaa juomaan, kun ne muutamat harvat helle päivät sattuu Suomeen osumaan.
    Viinan jälkioireet on niin paskoja, ettei hetken pöhnä niitä kuittaa.

    Äänestä

Tiedän mikä kentällä on tilanne.
Tavalliset käyttäjätkin hankkivat juomansa esim. Latviasta. On se sen verran halvempaa. Samalla käytetään muita palvelu, ja monet yöpyvät Parnun hotelleissa matkoilla.
Moni tuttu hakee juomansa muualta, kuin Alkosta, ja kun mennään, niin tuodaan koko ystäväporukalle.
Hölmöläisten hommaa on nostaa meillä alkoholin hintaa. Siitä kärsii koko yhteiskunta, verojen vähentymisenä. Sekin joudutaan ottamaan jostain muusta. Mutta ehkä politiikot eivät tiedä todellista tilannetta.
Viro on nostanut hintojaan, mutta maine halpana maana kannattelee, ja onhan juomat vieläkin paljon Suomea halvempia. Juuri muu ei sitten olekaan halvempaa, ainakaan näin kesällä. Tätä parhaillaan kirjoitellen Virossa halpaa olutta siemaillen.

Äänestä
  • Tulin viimeksi eilen katsahtaneeksi erään ison kauppaketjumme marketin juomavalikoimaa pääkaupunkiseudulla ja on siellä mistä valita. Ja monet näyttivät siellä valintoja tekevänkin, eiköhän se ole nyt se tukevampi olut erityisesti joka myy ja joka myynti on myös pois Alkon myynnistä...

    Äänestä

Viinavero pitäisi pudottaa Suomessa Saksan tasolle, niin saataisiin ostovoima kuntoon.

Äänestä
  • Eli seuraavat tupo- neuvottelut käytäisiin sillä periaatteella että palkkoja ei juuri nosteta mutta palkan ostovoimaa nostetaan alkoholiveroa pienentämällä.
    Toisaalta, ei se tiettävästi Saksankaan taloustilanne ja asukkaiden ostovoimakaan ole kovin kummoinen, vienti yskii ja oksentelee ja mersu ei enää meinaakaan olla mersu kun Kiinan poika tekee yhtä hyvää mutta myy sen paljon halvemmalla.

    Äänestä

Viinan kulutus laskee koska ihmiset eivät enää halua käyttää alkoholia.
Alkoholittoman oluen kulutus on jatkuvassa kasvussa.

Äänestä

Ihmettelen kovasti aloittajan otsikkoa. Ei kukaan ole ollut myymässä Alkoa ulkomaalaisomistukseen?

Äänestä

Alkoholista monet siirtyneet käyttämään huumeita. Siitä Alkon myynnin notkahdus.

Äänestä
  • Alkon myydyin kalja vahvoista oluista oli vuosikausia Tuplapukki kunnes se siirtyi ruokamarkettien hyllyille 8,0 prosenttisena entisen 8,5% alko version sijaan.

    Äänestä

Tärkeämpää on se, miten kokoomus, perussuomalaiset ja kristilliset ovat tuoneet yhä enemmän ja vahvempaa alkoholia k-kauppoihin ja muualle. Tarkoitus on pikku hiljaa poistaa Alkon monopoli ja saattaa se konkurssiin, ja levittää rahat kauppiaille (rahan tarpeessa kun ovat).

Äänestä
  • Unohdit RKP:n...

    Äänestä

Pitäkää veronne. En juo alkoholia.

Äänestä

Alkoholittomien juomien kulutus kasvaa jatkuvasti myös ruokakauppissa.
Hyvät viiniostokset teen edelleenkin Alkossa, josta saa myös asiantuntevaa palvelua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.

"Alkon tammi-kesäkuun myynti laski 12 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu