Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12244

  1. Jokaiselle on hyvä pitää hieman taukoa palstakirjoittelusta - ottaa etäisyyttä.

    Minäkin luokittelisin mukaviksi nuo mainitsemasi ihmiset. Jasua ja Pirppistä halaan rakastaen; kunnioitan heidän erillisyyttään mutta myös tapaa tarkastella maailmaa ja itseään.

    Simitissä on monta kerrosta, Mutta uskon jos olisin se naapurin tyttö, joka pistäytyisi aidon Simitin luona kaffella, meillä riittäisi keskustelevaa ihan eri tavalla.

    Linerissä näen uskollisuutta, turvallisuutta ja aitoa ponnistelua siihen, että hän yrittää vaikuttaa siihen että maailma olisi parempi paikka. En halaa (hän ei pitäisi siitä), mutta arvostan hänen mielipiteitään.

    Luin tuossa Yksärin ketjua ja ajattelin taas miten älykkäitä kirjoittelijoita meillä on. Yksäri, Aletheias, Buddy, Funeau... vain muutamia mainitakseni. AV:n tapa suhtautua kriittisesti on täydentävä tekijä, ei suinkaan poissulkeva.

    En tulisi toimeen ilman ihanaa Gattinoa, hellyttävää Ketunpoikasta (Palstakamu), lukuisia muita. Kaipaan Harmista, koska hänen kanssaan voi turvallisesti väitellä ilman alas ampumista. Dissen hörhellykset oli omaa luokkaansa, mutta helposti lähestyttävä.

    MikkoJuhanin positiivisuus oli upea lisä siihen harmauteen, mikä palstoista monasti jää. Kuten KVM:n uskomaton huumoritaju.

    On monia, monia, joita arvostan ja kunnioitan. Anteeksi jos en ole maininnut teitä nimeltä. Nimettömiä en voi mainita, mutta kyllä heitäkin on. Kaipaan myös lukuisia kirjoittelijoita, joihin olen palstakirjoittelijaurani aikoina tavannut. Halaan heitä mielessäni. YyBeelle rutistus. Ja MääBää, missä oletkin, toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. Olet mieleen painuvimpia henkilöitä palstoilla. Ja Valmentajalleni A:lle suukko poskelle. Puolisolleni sanoisin, että kirjoita, mutta älä minun areenallani :)
  2. Juurikin näin. Siksi en haluaisi törsättävän niihin paljoakaan. Elävät tarvitsee sitä rahaa enempi. Tietysti on siinä se etu, että useampi yrittäjä saa hieman tuloja jos satsataan enempi. Mutta mielestäni jonnin joutavaa touhua.

    Arvokkaan tilaisuuden voi järjestää muutoinkin.