Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12203

  1. Eiku jeeeesss :D
  2. Niin, Lynett...elämä todella opettaa, koulii ja muokkaa meitä. Alati. Se ei pysähdy koskaan, muuttuvassa virtauksessa me uimme myötä- ja väliin vastavirtaan. Ja kiertokulussamme, aina, kohtaamme hyviä ja pahoja ihmisiä. Joskus tulemme katkeriksi, joskus kiitollisiksi. Mutta millaisiksi haluamme tulla, riippuu itsestämme. Rakennusavain = sinä itse.

    Analysointia kannattaa jatkaa; jos siihen on tarvetta, niin silloin siihen on todella tarvetta. Itse kun aloin pähkäillä näitä juttuja, muutama läheinen sanoi, ettei kannata vatuloida niitä asioita, anna olla, unohda. Mutta alitajunta puski ja puski tapahtumia pikkuhiljaa, sitten vuoristoradan kiihtyvään tahtiin. Ei; kyllä minun oli pakko ne miettiä, pohtia merkityksiä, yrittää ymmärtää. Muuten en olisi tällä tielläni, vaan rämpisin siellä vihan, surun ja turhan kaipauksen suossa miettin survonko pääni lopullisesti pinnan alle.

    Vaikka aloin käsitellä tapahtumiani tämän naamioukon jälkeen, muisti pikkuhiljaa, että onhan niitä elämässä ollut muitakin. En vain koskaan ollut juuri käsitellyt niitä siltä kantilta. Tietyt tapahtumat olin käynyt toisella tavoin läpi, mutten ymmärtänyt mistä helskutista oli ollut oikein kysymys. Oli lapsuuden kokemukseni, hyvin nuorena ollut vahingollinen seurustelusuhde, hyvä aikuisiän liitto jossa oma kilpeni vain pilasi mahdollisuudet sen viemiseen loppuun asti, sitten rakkaus klovniin ja nyt ei mitään muuta kuin tätä pohdintaa...

    Mutta käpälät alkavat jo kuivua, sieltä suosta on noustu ja kettu suunnittelee oikeasti kaikkea hyvää elämäänsä. Se ei tarkoita että olisin eheytynyt, ymmärtääkseni tämä kuitenkin on koko elämän kestävä matka, tämä itseensä tutustuminen. Kirjoittamisesta muuten, se kannattaa; muttei heille niitä kirjeitä tai muutakaan. Tein turhamaisuuttani jokin aika sitten munauksen ja sain sitä myöten ehkä kivan pikku uhkauksen.

    Huomaan, että on kevät. Hymy on hiipinyt useasti huulilleni tänäkin päivänä. Katselin mielenkiinnolla ihmisiä liikkuessani ja kerrankin en pitänyt mitään kiirettä. Jotain on todella tapahtunut. :)
  3. ja....Pyyhe:

    "Tärkeintä pyyhkeessä ovat kuitenkin sen edustamat henkiset arvot. Jos kulkuri (= ei-peukalokyytiläinen) huomaa että peukalokyytiläisellä on pyyhe tallella, hän olettaa jostain tuntemattomasta syystä automaattisesti että tällä on mukanaan myös hammasharja, pesurätti, saippua, peltirasiallinen keksejä, juomaleili, kompassi, kartta, narukerä, hyttyssuihke, sadeasu, avaruuspuku ja muuta pientä. Kaiken lisäksi kulkuri lainaa mielellään pyyhkeen omistajalle minkä tahansa edellä mainituista esineistä tai jotain muuta minkä peukalokyytiläinen voi väittää vahingossa "kadottaneensa". Kulkurit ovat sitä mieltä, että kuka tahansa, joka pystyy liftaamaan Linnunrataa pitkin ja poikin, ottamaan sitä niskasta ja ravistelemaan sitä, pysyttelemään hengissä epämääräisissä paikoissa, taistelemaan läpi ylivoimaisten esteiden ja olemaan koko ajan selvillä siitä missä hänen pyyhkeensä on, on selvästikin mies jota ei parane jättää pois laskuista."