totuusonvoittaja

Vapaa kuvaus

https://www.artonissi.fi/

Aloituksia

507

Kommenttia

1424

  1. Näiden turhautuneiden arabien (jotka valitsivat lähtemisen ja joita nyt nimitetään "pakolaisiksi") juutalaisia ja Israelin valtiota kohtaan tuntema viha ei vähentynyt vuosien kuluessa. Kaikki terroristijärjestöt ovat saaneet alkunsa heidän keskuudessaan. Heidän julmuutensa juutalaisia kohtaan on ollut ja on edelleen eläimellisen raakaa. Murhat Münchenin olympialaisissa ja Lyddan lentokentällä 1970-luvulla, verilöylyt lukuisissa paikoissa Israelia sen jälkeen, esimerkiksi lastenmurhat Maalotissa (missä terroristit jouduttuaan suljetuksi luokkahuoneeseen lasten kanssa koko päiväksi kylmäverisesti ampuivat näitä ja heittivät kranaatteja heidän keskelleen) sekä jatkuvat siviileihin kohdistuvat murhat ja siviilikeskuksia vastaan suunnatut itsemurhaiskut jatkuvat Israelia vihaavien arabijohtajien lietsomana ja organisoimana. Vuonna 2001 tapahtuneet syyskuun 11. päivän raukkamaiset terrori-iskut, joissa New Yorkin pilvenpiirtäjät ja Pentagonin rakennukset tuhottiin liikennelentokoneilla ja tuhansia siviilejä murhattiin, viestivät tämän järjettömän ja demonisen vihan hallitsemattomuutta ja laajuutta.
    Vaikka on totta, että pienellä itsehallintoalueella asuvat arabipakolaisten jälkeläiset ovat tukalassa tilanteessa vihan kierteen johdosta, länsimaat ja EU tuskin pitävät kriisikokouksiaan yksinomaan humaanista säälistä kärsiviä Israelissa asuvia palestiinalaisia kohtaan. Yhtään vastaavaa kokousta ei pidetty esimerkiksi silloin, kun Ruandassa muutama vuosi sitten murhattiin täysin syyttömästi puoli miljoonaa ihmistä, siviilejä, naisia ja lapsia, vain eri heimoon kuulumisen tähden.
    Mistä siis nyt tämä suuren luokan häly?
    Perimmäinen syy on länsimaisten kuluttajien huoli öljystä ja bensiinin hinnasta, niin raadolliselta kuin se saattaa kuulostaakin. "Pakolaiskysymys" on arabeille poliittisesti tarkoituksenmukainen pelinappula, jolla arabimaat pyrkivät kiristämään länsimaat Israelia vastaan käyttäen vanhaa öljyasetta hyväkseen.
    On erittäin säälittävää, että nykyinen Israelissa palestiinalaisten itsehallintoalueella asuva sukupolvi on perinyt isiltään Israeliin kohdistuvan aiheettoman vihan ja kärsii tavallaan syyttömästi ja harhaanjohdettuna nykytilanteesta, jolle se luonnollisestikaan ei voi paljoakaan.
    Israelin vuonna 1993 palestiinalaisille myöntämä itsehallinto-oikeus ja nykyinen palestiinalainen valtiohanke eivät ole parantaneet vaan pahentaneet tilannetta.
    Historiallinen kehitys näyttääkin siltä, että mitä enemmän näille israelvihalla lietsotuille ihmisille antaa periksi sallimalla heille enemmän itsenäisyyttä, sitä ilmeisemmäksi käy heidän perimmäinen vihansa itse Israelin valtion olemassaoloa kohtaan. Juuri se, että vanhastaan halveksittu "alempiarvoinen" juutalaiskansa on noussut polviltaan itsenäisten kansakuntien joukkoon omalla historiallisella alueellaan, näyttää olevan luontaiseen ylemmyyteensä uskoville arabivaltiaille katkerin vihan aihe kaikkialla maailmassa.
    Niillä arabeilla, jotka aikoinaan Israelin syntyvaiheessa liittyivät Israelin maan kansalaisiksi, on kuitenkin parhaat oltavat: Israelin kansalaisina he nauttivat uskonnonvapaudesta, länsimaisista sosiaalieduista, omaavat mahdollisuuden koulutukseen, työhön, yrittäjyyteen, omistavat taloja, maata autoja jne. Yhdelläkään juutalaisella ei ole arabimaissa koskaan ollut vastaavia etuuksia - maissa, joissa heitä on pidetty ja jatkuvasti pidetään alempaan ihmisrotuun kuuluvina sekä alistetaan ja syrjitään edelleenkin kaikin tavoin.
    Kaksi asiaa on arvioni mukaan mahdotonta:
    1) Itsenäisen palestiinalaisvaltion perustaminen nykyisen Israelin sisälle palestiinalaisten itsehallintoalueelle.
    2) Israelin vetäytyminen 1967 vallatuilta rajoilta, joka merkitsisi Jerusalemin jakamista ja Israelin kuristamista alueellisesti mahdottomaksi puolustaa.
    Lopuksi:
    Sekä juutalaiset että arabit ovat saman kantaisän, Aabrahamin lapsia ja siten veljeskansoja joiden tulisi rakastaa ja kunnioittaa toisiaan. Raamatullinen lupaus maasta koskee kuitenkin yksin Aabrahamin jälkeläisiä Iisakin ja Jaakobin (joka myöhemmin sai nimen Israel) kautta jatkuvassa polvessa. Arabit puolestaan ovat syntyisin kahdestatoista ruhtinaasta, jotka polveutuivat Aabrahamista ja hänen orjattarensa pojasta, Ismaelista.
    Kristuksen, Jumalan Pojan, sovitustyön kautta sekä juutalaiset että arabit, kuten kaikki muutkin ihmiset, saavat kuitenkin uskon kautta saman pelastuksen yhdeltä ja samalta Jumalalta, jos kääntyvät uskomaan Jeesukseen Kristukseen Herranaan ja Jumalanaan.


    AND THAT FRIEND IS GOD
  2. Vaikka EU:n taholta on saatettu ajatella, että uusi ohjeistus tönäisisi rauhanprosessia eteenpäin patistamalla erityisesti Israelia, sen vaikutus on todennäköisesti päinvastainen.

    Israelin valtionvarainministeri, Yair Lapid, moitti Jerusalem Post –lehdessä (19.7.2013) EU:ta sen sotkeutumisesta Lähi-idän konfliktiin tavalla, joka ainoastaan hankaloittaa rauhanprosessia koventamalla palestiinalaisten asenteita: Miksi palestiinalaisjohtajien tarvitsisi rauhanneuvotteluissa tehdä myönnytyksiä Israelille, kun EU on antamassa heille ennen neuvotteluita kaiken mitä he haluavat? Miksi he istuisivat neuvottelupöytään Israelin kanssa, kun he voivat ajatella, että EU painostaa Israelia heidän puolestaan heidän toivomiinsa alueellisiin ym. myönnytyksiin ilman, että heidän itsensä tarvitsee tehdä rauhan eteen lainkaan myönnytyksiä?

    Samaan tulokseen on tullut The Telegraph –lehden toimittaja Daniel Hannan. Hän kiteyttää ajatuksensa tuoreessa kolumnissaan (19.7.2013) näin:

    ”Viimeisin EU ohjeistus rajoittaa taloudelliset suhteet Israelin kanssa käytännössä vuoden 1967 edeltävien rajojen sisään. Jopa Brysselin omien standardien mukaan kyseessä on omituinen päätös. Kompuroidessaan tällä tavalla EU ottaa riskin, että se toistaa virheen, jonka se teki Kyproksen suhteen, jossa EU vei osapuolilta motivaation vakaviin kahdenvälisiin neuvotteluihin. Kukaan ei vakavissaan odota, että sopimuksen syntyminen jättäisi vuoden 1967 linjat muuttumattomiksi (tai pikemminkin, jättäisi vuoden 1949 linjan muuttumattomaksi). Tuomalla tällaisen ajatuksen takaisin pöydälle EU on tehnyt kompromissin lytyämisestä entistä vaikeampaa. Tosiasiassa kyse ei kuitenkaan ole rauhasta, vaan EU:n luonnollisesta taipumuksesta asettua kiistassa toisen osapuolen puolelle”.

    Nähtäväksi jää millaisiin pohjalukemiin Israelin ja EU:n suhteet direktivin johdossa valuvat. Ensimmäisenä vastavetona Israel on jo ilmoittanut laittaneensa jäihin yhteistyön EU:n viranomaisten kanssa Länsirannan C-alueelle, joka Oslon sopimuksen mukaan toistaiseksi kuuluu Israelin yksinomaisen siviilihallinnon piiriin. Samoin se aikoo estää EU:n edustajien pääsyn Gazaan Israelin kautta.

    Direktiivin voimaantulemiseen on aikaa ensi vuoden alkuun. Siihen sakka EU ennättää vielä perua virheensä.

    ECI:n toiminnanjohtaja Tomas Sandell totesi osuvasti lukemisen arvoisessa kolumnissaan Times Of Israel –lehdessä (17.7.2013):

    ”Juutalaiset siirtokunnat eivät ole rauhan este. Tänään todellinen este rauhalle on EU”.
  3. ”Ilmeisin esimerkki koskee Turkin miehittämää Kyprosta. Toinen mainittava tapaus on Marokon miehittämä Länsi-Saharan alue tai EU:n ’Lähi-idän kvartetin’ jäsen Venäjä, joka hiljattain on vallannut osia Georgiasta sekä Armeniasta Azerbaijanissa. Yhdessäkään näistä tapauksista EU ei ole julkaissut vastaavaa direktiiviä. Ei vaikka Turkin siirtokuntatoiminta koskee Euroopan omaa aluetta.”

    ”Näin ollen mikä hyvänsä ’laki’, jonka EU nyt arvelee edellyttävän aivan erityistä ohjeistusta Israelin kohdalla, koskee aivan ilmeisesti vain yhtä ainoata kansaa maailmassa,” professori Kontrovich summaa.

    Hän korostaa, että siitäkin huolimatta, että oletettaisiin EU:n omaksuma kanta Geneven sopimuksesta päteväksi [mitä se ei Kontrovichin mukaan ole], siinäkään tapauksessa yksikään kohta kansainvälisessä laissa ”ei kiellä tai rajoita yksityisten tahojen toimintaa Länsirannalla.”

    Hän tarkoittaa tällä sitä, että vaikka kansainvälinen laki kieltää miehittävää valtiota ”siirtämästä” omaa siviiliväestöään miehitetylle alueelle, ”kansainvälinen laki ei tee siirtolaisista itsestään laittomia asukkaita, jonkinlaisia kansainvälisiä pitalisia, tai henkilöitä, joita saisi syrjiä”

    Valtiot siis voivat rikkoa kansainvälistä lakia siirtämällä väestöä väkisin. Mutta siirretyt itse, saatikka vapaaehtoisesti muuttaneet uudisasukkaat, eivät henkilöinä ole ”laittomia henkilöitä”.

    Kontrovich jatkaa:

    ”Kansainvälinen laki ei kiellä liikeyrityksiä toimimasta miehitetyllä alueella, tai vaadi, että niiden tulisi olla tarjoamatta palveluitaan ’siirretyille’ ja heidän lapsilleen. Näin laaja-alaiselle tulkinnalle kansainvälisistä säännöistä ei löydy mitään perustetta minkään muun miehityksen osalta.”

    Kontrovich mainitsee valaisevan esimerkin Jerusalemin raitiotiehankkeesta, joka toteutettiin yhteistyössä ranskalaisen (Veolia) yrityksen kanssa Israelin hallituksen rahoittamana projektina. Hiljattain Ranskan korkeassa oikeusistuimessa ei nähty mitään kansainvälisoikeudellista perustetta rajoittaa ranskalaisyritysten liiketoimintaa Vihreän linjan toisella puolella (Itä-Jerusalem).

    Erikoinen poikkeusartikla ”15”

    Eugene Kontrovichin mukaan kyse on EU:n politiikasta eikä kansainvälisestä laista. Tämän paljastaa hänen mukaansa direktiivin artiklaan 15 sisällytetty, kansainvälisen oikeuden valossa, omituinen poikkeus.

    Artikla 15 nimittäin jättää direktiivin vaikutuksen ulkopuolelle sellaiset tahot, jotka ”edistävät EU:n politiikan mukaista Lähi-idän rauhanprosessia.” Tästä Kontrovich toteaa:

    ”Joko Geneven sopimus ja siihen liittyvät säännöt estävät israelilaisia olemasta missään tekemisissä Länsirannan kanssa tai sitten ne eivät sitä estä. Geneven sopimus ei taatusti sisällä mitään poikkeuksia ’joista EU tykkää’. Tämä poikkeusartikla paljastaa direktiivin todellisena tarkoituksena olevan Euroopan ulkopolitiikan ajamisen, ei kansainvälisen lain voimaansaattamisen. Lainkäytön olemukseen kuuluu yleisten sääntöjen soveltaminen kaikkiin vastaavanlaisiin tilanteisiin yhtäläisesti, riippumatta henkilökohtaisista mieltymyksistä. Laillisuuden vastakohta on luoda ainoalaatuisia sääntöjä yksin juutalaisvaltiota silmälläpitäen”.

    Uusi direktiivi on siten poliittisesti kaksinaamainen. Kyse on EU:n läpinäkyvän poliittisesta sotkeutumisesta Lähi-idän konfliktiin asettumalla kansainvälisoikeudellisesti kömpelösti yhden osapuolen – palestiinalaisten – vaatimusten puolelle.



    EU direktiivi vahingoittaa rauhanprosessia
  4. Uskonpuhdistus tulisi aloittaa EV.LUT. kirkosta seuraavasti

    1. Naispappeus pois

    2. KR92 pois ja KR33/38 takaisin käyttöön.

    3. Vanhurskauttamisjulistus katollisten kanssa peruttava ja kaikki suhteet katolliseen kirkkoon lopetettava.

    4. Porvoon julistus kumottava vain EV.Lut. kirkossa on oikea ehtoollinen.

    5. Homo ja lesboparien parisuhteen puolesta rukoileminen lopetettava eikä saa mitään siunauksia homopareille suorittaa kuten oli lähetysseuran tilaisuudessa. Ja homo ja lesbo papit eroitettava virasta.

    Tästä on hyvä alkaa ja lisää asioita on vielä vaikka kuinka paljon.
    5. 72 / 72
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt