Valtaistuinpeli, kannattaako lukea?

Max Renn

Olen joskus selaillut ja yrittänytkin lukea George RR Martinin Valtaistuinpeli-kirjaa mutta tuntuu aika hankalalukuiselta mm loputtomien sukutaulu- ja nippelitietovyörytyksen takia.
Kirjassahan seikkailee 10 sukua ja niissä kymmeniä jäseniä joiden suhteet pitää tarkkaan tietää, lisäksi monia asoita kuvataan lähes kallepäätalomaisella tarkkudella monien sivujen ajan.
Asiaa ei helpota sekään että seuraavat kirjat eivät seuraa tarinaa lineaarisesti vaan siirtyvät takaumina jopa vuosituhansien päähän ja taas loikkaavat eteenpäin ja taaspäin.
Ja onko sitten fantasian osuus Martinin kirjoissa kovinkaan suuri, yhtä lohikäärmettä ja kääpiötä lukuunottamatta, taikuuttahan sarjassa ei myöskään esiinny.
Muistan joskus lukeneeni Raymond E.Feistin The Magicianin joka on paksu vaan ei tylsä kirja, se alkoi todella mukavalla tavalla:"Oli ranta ja rannalla poika..." vähitellen sitten kerrottiin kuka poika on, missä ollaan ja sitten päästettiin tarina käyntiin, ilman loputtomia sukutaulujaaritteluja.
Onkohan sitten TV-sarja samantylinen, en tiedä kun en ole nähnyt, toivottavasti sarja saadaan avoimille kanaville.
Martinia on verrattu Tolkieniin mutta kyllä J.R.R vetää edelleen pidemmän korren tässä lajissa.

4

2139

Vastaukset

  • George RR Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjat on fantasiaa aikuiseen makuun, ja kirjoituksen taso on verrattavissa Tolkienin Taru sormusten herraan (vaikka tyyli on ihan toinen). Kirjasarja keskittyy aatelissukujen keskeiseen kahinointiin ja vallan tavoitteluun melko realistisessa Westerosin maailmassa, jossa kaikilla menee enemmän tai vähemmän huonosti. Kuolo korjaa heikot ja palkitsee kitsaasti vahvat, eikä koskaan tiedä kuka henkilöistä lähtee seuraavaksi. Tarina on monipolvinen, syvällinen ja pikkutarkka, ja se seuraa noin kymmentä eri näkökulmahenkilöä, jotka vaihtuvat luvuittain ja joista osa on lapsia ja osa aikuisia. Kirjasarja sisältää niukasti fantasiaelementtejä, sillä taikuus on vasta heräämässä uudelleen Westerosiin. Kerronta on välillä raakaa, karua ja sisältää suoria kuvauksia muun muassa suihinotosta ja insestistä.

    Telvisiosarja on erinomaista HBO-laatua, mutta sanoisin kirjasarjan vetävän pidemmän korren. Tietysti TV-sarjaa on helpompi lähteä seuraamaan, vaikka se jättää tuhottomasti asioita kertomatta. Luulenpa kuitenkin, että jos katsoo ensin TV-sarjan, ei kirjasarjaan ehkä jaksa enää tarttua, vaikka kannattaisi.

  • Itse katsoin tv-sarjan ensimmäisen kauden, jonka jälkeen olen lukenut kirjasarjan toisen ja kolmannen kirjan ja voin sanoa että kannattaa lukea. Monia kirjoja lukeneena (mm. Tolkienin tärkeimmät teokset) voin sanoa että kyseinen kirjasarja on koukuttavin. Martin kirjoittaa kappaleita siten, että moniin jää niin sanottu "cliffhanger"-loppu, joka pakottaa lukemaan eteenpäin. Lisäksi mielenkiintoiset hahmot, niiden motiivit ja kehittyminen lisäävät lukunautintoa. Yliluonnollista ei kirjoissa paljon aluksi ole, mutta yliluonnollisten asioiden määrä kasvaa kokoajan kirjasarjan edetessä

  • Itse luin Valtaistuinpelin englanniksi, sillä en löytänyt suomeksi ja tahdoin kehittää englannin taitoani Pari kertaa jouduin tarkistamaan pari aiempaa sivua, kun jokin virke oli jäänyt vähälle huomiolle. Kirja osui kyllä minun makuuni. Tarina lähtee liikkeelle hitaasti, mutta sen jälkeen se takuulla paranee. Jos tv-sarja tulee joskus dvdlle niin takuulla ostan, sillä se on jäänyt telkkarista katsomasta.

  • Tulen ja jään laulu kokonaisuudessaan on sekä kirjallisuuden tasolta, että juonirakenteiltaan kuin myös hahmojen uskottavuuksien ja miljöön autenttisen ja pikkutarkan kuvauksen myötä niin kovaa tasoa että GRRM vetää vertoja mille tahansa kirjallisuuden tyylille. Se on paikoin kauheaa ja brutaalia, hauskaa, hahmojen kautta hyvin syvällistä, kerronta on kielikuvineen ja maalailuineen huippuunsa hiottua kaunokirjallisuutta.
    Se on pelottavaa, jännittävää, koskettavaa mutta vain harvoin kaunista. Maailma on niin kertakaikkisen pikkutarkasti kuvattu sukuineen, historioineen, runsaine miljöö kuvauksineen ja henkilöineen, että sitä lukiessa unohtaa lukevansa kuvitteellisen maailman tapahtumista.
    Kirjaa pitää lukea se 150-200 sivua ennen kuin se alkaa avautua kunnolla, ja sen jälkeen ei voi päästää irti ennen kuin viides osa lohikäärmetanssi on luettu.
    Tolkienin sormusten herra on toki hieno, mutta henkilökuvaus ei mielestäni yllä samanlaiseen aitouteen kuin Martin. Tolkien kirjoittaa lapsille ja nuorille minkä huomaa esim. Dialogin sopimattomuudesta kohtausten kanssa. Kärjistettynä sanoen Tolkienin tarinassa voi kuolla joku ja hahmo voi huudahtaa siihen että "voi itku", eikä myös ympäristön kuvaus ota tuulta siipien alle samalla tavalla kuin Martinilla.
    Myös juonet ovat uskomattomia, monisyisiä, älykkäitä. Mielestäni tämä kärjistyy kolmannessa kaksiosaisessa Miekka myrskyssä joka on pitkä, mutta silti juoneltaan hämmästyttävän tiivis.
    Ainoat vastaantulevat kirjailijat, joista voi sanoa samaa ovat Patrik Rothfuss ja Robin Hobb.
    Odotan kärsimättömänä että Martin saa kirjoitetuksi Winds of Winterin loppuun. Viimeaikoisten uutisten mukaan Martin saa kuin saakin sarjan kuudennen osan jonkinlaiseen ratkaisuun.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.