Paha äitipuoli

Hankala lapsipuoli, vai hankala äitipuoli?

Kokeilin löytyisikö netistä aiheeseen liittyviä keskusteluita haulla. Vihaan äitipuolta. Haulla löytyi 22.900 aiheeseen liittyvää keskustelua.

Kiinnostava tulos siäli, että vuosittain n. 30.000 lasta kokee vanhempiensa eron, jotka aikaansaavat lapsissa ja nuorissa aggressoita, vihaa, tuskaa, raivoa.

He joutuvat ehkä muuttamaan toiselle paikkakunnalle, toisen kouluun, menettämään sisaruksensa, sukulaisensa, hyvät ystävät tuttavat ja kaverit, jotka ovat erittäin tramatisoivia kokemuksia.

Joku lapsista kysyy voinks mä sanoo mun äitiä huoraksi. Mä olin 6 v. kun mun iskä ja äiskä eros, äiti meni naimisiin mun isän veljen kanssa.

Aiheesta lisää Tukiasema keskustelufoorumilla, jossa useita keskusteluita aiheesta, sekä nuorten näkemyksiä ja kokemuksia..

https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=59;mid=49515
---

Heips!

Kivoja vastauksia olet saanut ihan asialliseen kirjoitukseen!.. =(

Tiesitkö, että myös biologisilla vanhemmilla on tuollaisia tunteita hetkellisesti ajoittain erityslapsia kohtaan ja se on aivan normaalia?

Voisiko terveyskeskuksesta löytyä apua ja tukea (esim keskusteluapua) sinulle? Koita löytää myös tukisivuja eritysilasten vanhemmille netistä. Samat neuvot ja ohjeet pätee myös uusioperheen vanhemmille =)

Täysin ulkopuolisena en osaa keinoja antaa. Mutta kuulostaa, että olet oikella tiellä. Erotat tunteesi ja toimintasi. Kukaanhan ei voi sille mitään, millaisia tunteita jokin asia tai ihminen herättää. Mutta toinen juttu, miten antaa niiden tunteiden vaikuttaa toimintaansa.

Sinä sanot, että yrität toimia ainakin mahdollisimman neutraalisti. Ja kannat huolta, josko lapsi vaistoaa tunteesi. Mihin päin mahtaa tilanne kääntyä, kun lapsi lähenee murrosikää?

Kumpi teistä lapsen ollessa teillä, hoitaa lapsen "sotkut"? Se kuulunee miehellesi. Tosin et varmaankaan voi täysin välttyä osallistumasta niihin. Voisitko noille vikoille kehittää itsellesi ainakin joiksikin illoiksi kodin ulkopuolista puuhaa?

Ihana viesti!!! Tuntuu hyvältä, kun nämä uusikot haukkaa liian suuren palan, ja sitten itkee täällä kun ei osaa yhtään mitään! Heh.. mut onneks voi syyttäämuita, kun ei osaa, vai mitä?????

Otat naisten tavoin vastuuta kodin hoiva- ja siivoustyöstä liikaa sinä aikana, kun lapsi on luonanne. Liikaa siksi että lapsi teettää paljon juuri tällaista työtä, ja se on perinteisesti "naisen osa".

Homma muodostuu ylimääräiseksi taakaksi silloin, kun et siivoa oman lapsesi jälkeä, vaan jonkun "vieraan". Mies keventämään taakkaa, perhehimmeli ei jatku katkeamattomana kun kumppani vaihtuu, silloin pitää biologisen myös venyä enemmän, jos haluaa että uusi puoliso ei katkeroidu tai koe itseään talousvälineeksi.

Neuvoisin keskusteluterapiaa jossa parina kävisitte, mies tulisi tietoisemmaksi omista epärealistisista odotuksistaan ja huomaisi, että rajat ne on sinunkin jaksamisellasi.

Huomasin itse vastaavassa tilanteessa, että kun suutahdin, syyllisyydentunteet vain pahensivat asiaa.
Lapsi ärsytti tahallaan, kuitenkin minä sain hänet usein tottelemaan helpommin kuin muut, ikinä ei ollut ongelmia syömisessä ja nukkumaan menossa.
Olin ex-mieheni kanssa yleensä kaikesta eri mieltä, hän sysäsi vastuun muille ja silti määräsi säännöistä.
Kunhan et ota väärää syyllisyyttä tunteistasi, kaikesta selvitään jos halutaan.
Kun olet pahoillasi, voit ihan hyvin itkeä lapsen aikana, ettet jaksa.

Minä olen omille lapsilleni opettanut aina pienestä pitäen, että isän naiset ei kuulu meidän sukuun, ei perheeseen,e ikä ystäväpiiriin, eikä heistä tarvi välittää eikä millään lailla noteerata! Ei tarvi nähdäkkään, sillä heitä ei ole meille olemassa. Sen jälkeen kun perhe hajosi, isä lähti, ei hänen tekemiset kuulu meille. Eikä meidän hänelle. Emme ole ketään heistä nähneet, emmekä edes halua. Emme mekään vie omia tuttuja väkisin ex miehen kotiin.

Lapsi varmaan oireilee sitäkin että äitinsä on sen uuden siippansa kanssa kokoajan jos kerran pissaa housuunkin, tuon ikäinen. Ja on muutenkin hankala. Olen nähnyt turhan monta uusioperhettä tai yritystä jossa lapsen olosuhteet muuttuu esim. uusien miesten (tai miehen) pörrätessä äidin ympärillä ja lapsen kotona, lapsi on sen takia paljon mm. mummolassa jne. samoja oireita. käytös- ja oppimishäiriöitä ja pissan pidättysongelmaa jnejne..

enkä ihmettele. miettikää miltä se pienen lapsen mielestä tuntuu kun ei hän vielä kaikkea voi eikä hänen pidä aikuisten asioista ymmärtää. ois voinu se lapsen äiti ehkä miettiä tekemisiään uuden siippansa kanssa. aivan kuin lapsi ois syrjäytetty uuden miehen tieltä teidän vastuulle ja kun tilanne on lapselle uusi ja vähintään hämmentävä niin noinhan siinä helposti käy.

lapsi tuskin turhaan on rasittava ja ärsyttävä. hänellä täytyy olla paha olo. tiedän itsekin miten "toisten kakarat" voi käydä todella raivoisalla tavalla hermoon mutta nyt sinulla on tilaisuus ottaa tilanne haltuun ja ajatella asiaa lapsen kannalta. pääasia kai olisi että hänellä olisi hyvä ja turvallinen oli ja sitä myötä muiden teidän tilanne helpottuisi. miettiköön lapsen äiti sitten kun lapsi viihtyy ja käyttäytyykin paremmin teillä että mikä meni pieleen..

Pakko tunnustaa, olen sairas...

Minulla on joskus sellainen mielentila, jolloin minun tekisi mieli omistaa äitipuoli jolle voisin vittuilla. Jotenkin sillä lailla että se yrittäisi olla hirmu mukava, mutta mököttäisin ja kohtelisin sitä kylmästi, yrittäisin tuhota sen välejä...

Pöllisin sen meikit, kun se huutaisi sanoisin 'vitun sairas ämmä', ja sitten esittäisin isä nähden mukavaa ja ihanaa, kunnes äitipuoli lopulta turhautuisi.

Sanoisin että se on aivan paska äitipuoli, ja sitäpaitsi isäni ei edes rakasta sitä vaan otti sen ainoastaan sen rahojen ja ulkonäön vuoksi.

Jos sillä olisi lapsia, kiusaisin ja nauraisin niille, ja jos asuisimme minun kotonani, käyttäytyisin aina niin että se on 'minun' kotini, ei heidän, ja heidän tulisi aina käyttäytyä kuin vieraat.

Jos taas 'heidän' kotonaan, sotkisin paikkoja niin, että näyttäisi kuin se olisi äitipuolen lasten syy. Kaataisin vettä tai vaikkapa kissanpissaa näiden sänkyyn yöllä, jotta näyttäisi että he olisivat kusaisseet housuihinsa.

Tämä on sairas fantasiani, vaikka olenkin todella tyytyväinen siihen mitä minulla on nyt, jostain syystä nauttisin tällaisesta kiusaamisesta, vaikka yleensä tykkään olla hyvissä väleissä ihmisten kanssa :/ Mistä lie johtuu...

Oli miten oli, se lapsi on varmaankin ihan viimeinen syyllinen tähän kaikkeen, jos ollenkaan.

Sinä, SINÄ, olet se aikuinen, koita käyttäytyä sen mukaisesti äläkä anna turhautumisesi näkyä syyttömälle lapselle. Ei siinä tarvitse miestä jättää, vain hyväksyä, että hänellä on lapsi ja miehellä ja lapsella on oikeus myös olla ja elää yhdessä.

Minusta sinä olet itsekäs. Jos olet uusioperhekuvioon lähtenyt, aikuisena varmaan olet käsittänyt, että ristiriitoja tulee ja menee, niistä täytyy vain selviytyä. Minusta on sääli, jos miehesi sinun ja sinun asenteesi vuoksi joutuu vaihtamaan nykyisestä systeemistä, jossa hän saa olla lapsensa kanssa enemmän, entiseen systeemiin, jossa yhteistä aikaa on vähemmän.

Sinä olet se aikuinen, ainakin sinun pitäisi olla. Toimi sen mukaan.

Mun neuvo on,että lopeta vastuun ottaminen siitä lapsesta.Miessiis hoitaa lapseen liittyvät asiat yhdessä äidin kanssa.Nauti siitä miehestäs,ota joku harrastus yms.niin ei tarvitse aina olla kotona.Lapselle kuitenkin selvät säännöt,miten teillä toimitaan yms.ja jos ei tottele niin asiasta seuraa rangaistus.Mies myös pesee sen kusipyykit,et sinä.Lapsi ei ole sun eikä sun vastuulla.,eihän meillä ole edes kasvatusoikeutta niihin.Itse kamppailen myös tilanteessa,jossa kolme ipanaa ärsyttää...säännöt on vaan meillä,ei äidin luona yms.Joten tsemppiä ja jaksamista.Mä etsin asuntoa itselleni,jotta voisin tavata miestäni ilman lapsia ja niin aioitaan asua kunnes lapset lähtee kotoa, ei tätä vaan kestä ja sekin on ihan normaalia-

Aloittajalle. Samassa veneessä ollaan. Aluksi tulin lapsen kanssa hyvin toimeen, mutta sitten olin ilmaa lapselle puolisen vuotta, kunnes nyt yhtäkkiä olenkin taas se syli, idoli ja paras kaveri. Vuoristorataa tämä on. Siedän kyllä, toimin sylinä ja olen tukena, mutta rakastanko? No en todellakaan. Kuitenkin pidän ristiriitaiset tunteeni pois tästä sopasta, kyllä lapsen äiti sitä soppaa keittää ihan tarpeeksi. Kun lapsi tulee, vietän omaa aikaa. Käyn teatterissa, kavereiden luona kahvilla, koiran kanssa koirapuistossa, jumpassa, ratsastamassa, tennistä pelaamassa..you name it.
Näin ollen isä saa laatu aikaa tyttären kanssa ja toisin päin, sekä itse harrastan omaa aikaa muualla enkä polta pinnaani turhaan kotona. Nyt vain tyttö haluaisi olla kiinni mussa 24/7, mutta mielummin se, kuin se aiempi ilmana olo.

Aloittaja, varaudu noihin tunteisiin jatkossakin. Ne ei muutu mihinkään. Uusperse on ristiriitaisuuksien multihuipentuma ja lapsi raukka joutuu olemaan siinä taistelevien eksien "onnellisena" välikappaleena. Suomeen pitäisi tulla semmoinen laki, että kun lapsi on maailmaan tehty, erota ei enää saa. Toimisko?

Hei.
Mie elän avioliitossa miehen kanssa jolla lapsia edellisestä liitosta. Lisäksi meillä on yksi yhteinen lapsi. Mie tykkäsin tilanteesta että kun lapset kävivät joka toinen viikonloppu ja lähtivät pois. Tulin raskaaksi ja samassa kuussa toinen miehen lapsista ilmoitti muuttohaluistaan meille. No ajattelin että kait siihen tottuu. Täytyy myöntää että elämä on ollut helvettiä siitä lähtien. Mulla ärsyttää pelkästään kun katson tätä murrosikäistä poikaa, joka haisee, ei käy pesulla, valittaa kaikesta, mikään ei ole hyvin. Mies on enemmän kyrpiintynyt poikaan kuin minä. Poika ei tee muuta kun pelaa pelikonetta ja kun jotain pyytää niin voi vaan haaveilla avusta. Kaikki on ihan sama ja kellä vittu kiinnostaa.

Mie olen sanonut suorat sanat monesti ja ollaan otettu yhteen rajustikkin. Hän ei kuulemma muuttanut tänne miksikään kotiorjaksi. (Kerran puolessa vuodessa pitäisi astianpesukone tyhjentää). Hän vaan vaatii ja vaatii, mitään ei ole kuitenkaan valmis meidänkään eteen tekemään.
Mie inhoan sitä poikaa ja olen niin miljoona kertaa ollut hommaamassa omaa kämppää, jos en itseni takia niin pienen poikani joka kärsii yhtälailla tästä kaaottisesta ilmapiiristä. Kaikkista hulluinta tässä on että ennen olin itse rauhallisuus ja aina sovittelija kaikissa tilanteissa. Nyt en voi katsoa tätä poikaa ilman inhon tunteita. En sitä hänelle näytä (jollei näitä räjähdyskohtauksia lasketa) mutta hän tietää tunteeni ihan satavarmasti. Olen hänelle sanonut satoja kertoja etten ole hänen piikansa vaan itse pitää myös tehdä. Ei ole näkynyt tekemässä mitään.
Inhoan itseäni siitä hyvästä että inhoan tätä lasta, olen masentunut ja koti ei tunnu kodilta. Tuntuu että minut on työnnetty nurkkaan ja potkitaan sinne. Haluan vain pois. Mutta samalla rakastan miestäni enkä voi kuvitella elämää ilman häntä. Olemme kuitenkin ollet yhdessä jo 6 vuotta. :( ja tietenkin minun poikani rakastaa isäänsä ja haluaa olla hänen lähellään. Umpikuja josta en pääse pois.

Ristiriitaisia tunteita mieheni poikaa kohtaan..olen yrittänyt ajatella positiivisesti mutta pikku hiljaa negatiiviset tunteet vievät voiton. Jos poika on kanssani niin koko ajan pitää olva varuillaan ettei mitään vahinkoa tapahdu. Käytännössä siis leikitän tätä alle kouluikäistä poikaa ja hänen pikkusiskoaan koko ajan kun isä on käymässä jossain. Isän seurassa ei juuri tee mitään tyhmää, mutta ilmeisesti äidin kanssa on sama ongelma. Pahinta tässä on se että miesystäväni ei ojenna poikaa muuta kuin selkeästi vaarallisista tilanteista. Esimerkiksi poika ei siivoa jos sitä pyydetään vaan pikkusisko siivoaa aina ja valittaa että samaa joutuu tekemään äidin luona. Mieheni sanoo että poika on vasta niin pieni että tärkeintä on että tunnelma ja että selvitään mutta voin vain kuvitella millainen murrosikäinen hänestä tulee jos hänelle ei laiteta rajoja. Ainut toivoni on koulu jossa on pakko totella (toivottavasti).

Jos alkaa seurustelemaan kumppanin kanssa jolla on jo lapsia pitäis lapset hyväksyä pakettiin mukisematta ite yrittäisin tutustua lapseen enkä katsoa häntä kuin tuoretta koiranpaskaa lenkkarissa

Yleensä kun olleen parisuhteessa missä on myös lapsia heidät pitäisi hyväksyä pakettiin mukisematta jos et pysty siihen olet vaan itse ahne paska Itse yrittäisin ymmärtää ja tutustua lapseen enkä vaan tuijottaisi häntä kuin tuoretta koiranpaskaa lenkkarissa

Kyllämeillä minä äitipuolena oleno ttanmut ohjat. Minä olen pomottaaj a tyyppiä, ja jos ei lapsille kelpaa uusi äiti niin meillä on ovi voi lähtä
Olen miehen kanssa naimisissa jollaon entisiä kakaroita, eimeillä heitä ikävä ole, tossahan ne menee mun lasteni kanssa, siinä oppivat kaiken näköist lasteni seurassa. En ymmärrä miksi äitipuoli ei saisi komentaa ja kasvattaa ongelmallisia lapsia, eihän se äiti yksin osaa. Meilläainakin on vähän jo oppia saaneet kun tulin tänne, meiskin sanoo että vaikutus on silmiinpistävä, että len ollut hyvä kasvattaja hänen lapsilleen.
Kyllä mieolen olen ollut todella ihmeellinen lasten suhteen, sännöyt, rajat ja tiukasti vaan pidetään langat käsissä, niin kyllä ne speutuu, ellei, ei täällä pakolla pidetä.
Mies on ainakin onnellinen minun kanssa, sanookin että olen onnenpotku hänelle ja hänen lapeilleen. Rikkaus on olla lapsille äitipuolena ja lapsille rikkaus saada olla lapsipuolenani. Aikanaan arvostaa, mutta vielä on okemia korjattavana ja käytöstavat hakusessa heillä.