Tietääkö kukaan ilmeisesti Kuusankosken suunnalla 80-luvulla vaikuttaneesta ROKE -yhtyeestä mitään?
Julkaisivat kaiketi omakustanteisesti v. 1989 todella pieneen painokseen rajatun, liekö peräti pelkkä koepainos kyseessä, sinkun, joka sisältää biisit Pätkä maailma sekä Loput. Musiikillisesti tuo liikkuu ainakin yhden biisin perusteella suomenkielisen hard rockin (vrt. Moottorilinnut, tai rajummat Dead End 5 -biisit) maisemissa - kovaa kamaa!
Tarkoitus olisi löytää tuo single jostain ja saada koko hoito kuunneltavaksi! Minulle voi laittaa mailia asian tiimoilta, jos joku bändin tuntee: [email protected]
Roke? (hard rock -yhtye)
1
1127
Vastaukset
- Anonyymi
Roke toimi tietääkseni noin vuosina 1984-1986. Bändissä taisi olla ainakin Mikko ”Ronski” Vanhalakka ja Pekka ”Kemppa” Vanhalakka. Ja saattoi mukana olla muitakin Vanhalakan veljeksiä. Ronski ja Pekka olivat monessakin bändissä mukana 1980- ja 1990-luvuilla, mm. Meretrix -nimisessä bändissä, jossa lauloi Vitikaisen Jaska (RIP), joka taas 1990-luvulla perusti Royal Tramps -bändin Lahdessa. Vuonna 1986 Roke oli mukana 4. Opistorockissa, joka pidettiin Kuusaan kansantalossa. Meretrix muuten esiintyi seuraavana vuonna Opistorockissa, joten luulenpa, ettei Rokea silloin enää ollut.
-Terkuin, Timo Hanén
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain647556Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1211501Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711451- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774