Luin palstaa taas ja ahdistuin entisestäni. Miksi ihmeessä ahdistuneena haluaa pyöritellä pahoja ajatuksia päässään ja tunnustella itseään huomatakseen huonon olonsa?
Itselläni on siis ollut muutaman vuoden ahdistusta ja muutamia paniikkikohtauksia ja olen yrittänyt pärjätä sen asian kanssa toistaiseksi yksin, siis ilman terapiaa tai lääkitystä. Pyydän kuitenkin useita kertoja ystävääni kauppaan kanssani, jolloin oloni on siellä turvallisempi.
Mutta nyt kirjoitellaanpas vaihteeksi vinkkejä miten olon saa parantumaan! Haluaisin kuulla muiden käytännön ratkaisuja, ja kirjoittelen itsekin sitä mukaa kun huomaan jotain uutta.
Tässä omat "muistelmani":
Univaje tosiaankin pahentaa ahdistusta huomattavasti, sen totesin taas tänään... Mutta yksi suuri asia, jonka huomasin auttavan yleiseen kuntoon on se, että pyrkii lopettamaan pahan olon ajattelun. Vielä kuukausi sitten mietin ja pohdin mennyttä päivää ja surkuttelin että "miksi ihmeessä olen niin surkea, etten edes kaupassa pysty käymään, olen hirveä taakka ystävilleni jotka tahtovat mennä bilettämään ja minut tunnetaan ilonpilaajana".
Yritän lopettaa tuon ajattelun.
Katson kissaani ja kaverin koiraa, miten ne osaavat elää vain hetkessä, eivätkä ne muistele ollenkaan menneisyyttä. Olen huomannut että nukkumaanmennessä pahojen juttujen ajattelun sijaan kun miettiikin jotain leppoisaa, kuten tv-sarjoja, olo on yleisesti ottaen parempi ja oikeasti alkaa unohtamaan pikkuhiljaa huonon olon. Olen jo muutaman kerran mennyt ulos kävelylle ja muistanut myöhemmin että "ainiin, unohdin ahdistua!" :o
Ahdistavaan paikkaan, kuten kauppaan mentäessä olen alkanut harjoittamaan muita aistejani, kun vain kuuloa ja näköaistia, ja se saa unohtamaan sen mölinän ja parveilevat ihmiset ympärillä. Oletteko huomanneet että supermarketissa tuulee ja siellä tuoksuu tietynlaiselta? Raikkaalta, avaralta, puhtaalta. Joskus tuo tuoksu on saanut oloni jopa turvalliseksi ja rauhalliseksi.
"Kuntoutustani" vaikeutti se, että muutin eri paikkakunnalle ja sain kämppiksen, mutta kämppikselläni on koira, jota voin viedä lenkille millon vain ja se on mahtavaa. Koiran kanssa kulkeminen saa unohtamaan kaikki pahat ajatukset ja pakottaa ihmisen ulos talostaan syrjäytymästä. Myös kämppäkaverini pakottaa minut siedätyshoitoon, kun hän kutsuu paljon kavereitaan kylään ja hän ruokkii maalaisjärkeäni silloin kun itse ahdistuksissani hukkaan sen jonnekkin.
Mutta mitäs ihan konkreettista teen välttääkseni paniikkikohtaukset. Pakotan itseni ulos, pyrin nukkumaan hyvin, vältän kahvia,tupakkaa ja alkoholia, yksi tärkeä seikka myös että pidän itseni aktiivisena. Esim krapulassa ahdistukseni on huipussaan ja silloin alan yleensä siivoomaan kaikkea. En siis imuroimaan sentään, mutta Cifillä hankaan keittiönkaappeja valkoisiksi jne.
Jos paniikki yrittää pakottaa minut pysähtymään hissin eteen tai minne vaan niin mielessäni käsken itseäni kuin koiraa jatkamaan eteenpäin, enkä kuuntele vastalauseita. Kuvittelen vetäväni itseni hihnassa sisään hissiin ja lausun mielessäni lausetta: "mitään pahaa ei kuitenkaan tapahdu, kaikki menee hyvin".
Tässä oli muutamia minulle toimivia juttuja. Tärkeintä on olla ajattelematta ahdistustaan ja antaa sille mahdollisuus "unohtua" että semmoinen vaiva oli, ja toinen tärkeä on pitää itsensä aktiivisena. Luulenpa että itselleni paniikkihäiriö hiipi juuri siksi kun olin passiivisessa elämäntilanteessa. Ja päätin etten enää tule elämään ilman koiraa talossa, koira nimittäin tuo paljon iloa ja ulkoilua elämään!
Kertokaa omia selvitymistapojanne! Ja millaisessa elämäntilanteessa olette?
Vinkkejä ahdistuksen selättämiseen!
35
2283
Vastaukset
- Panikoija pro
Olen hoitanut paniikiani lievällä lääkityksellä ja terapialla.
Kaiken A ja O on lopulta siedätyshoito. Muuta keinoa ei oikeastaan taudin selättämiseen ole. Sitä näytät myös tekevän, hyvä niin.
Mielikuvahrjoitukset on hyviä, usein paniikki on sitä, että pelkää paniikkia. Siitä tulee helposti noidankehä.
Itse pyrin tiukassa tilanteessa keskittymään hengitykseen ja suuntamaan huomion muualle. Esim kassajonossa, jos tulee tukala olo, yritän katsella vaikka lööppejä :) Kannattaa myös muistaa, että tähän ei kuole :) Ei ainakaan suoranaisesti.
Pahimmassa vaiheessa en pystynyt edes autolla ajamaan. Aloin sitten öisin kuitenkin ajaa, kun ei ole liikennettä. Sitten päivällä, hissukseen. Ja nyt ei ole mitään ongelmaa autolla ajossa =)
Seuraava projektini on lentokoneeseen meno :)
Krapulaa ei kannatta paniikkihäiriöisen hankkia, se on pahinta.
Itselläni paniikit liittyy aina tiettyihin tilanteisiin, esim. kotona en ikinä ole saanut kohtausta.
Taudista huolimatta olen sinnitellyt töissä, välillä oli tosi hankalaa, mutta nyt jo menee ihan hyvin.
Tämä on osa elämää, altistus paniikkiin varmasti säilyy loppuelämän, mutta sen kanssa voi tulla toimeen!
Eikun uutta suoleen kun vanha kuolee, sanoi eräs pastori :)- panikoija pro
Jatkan vielä..
Sanoit, että "aijaa, unohdin ahdistua". Se on hyvä huomio, tärkeä. Kun lopettaa asian märehtimisen, asia saattaa unohtua. Kun on muuta ajateltavaa.
Positiiviset kokemukset tukee parantumista! Mutta jos vain märehtii sitä tautia, ei edistystä tule.
Eläimet voi olla hyvä apu, itselläni ei ole, mutta haluaisin taas kissan :) Kehräävä kissa sylissä on tutukitusti aivan loistava stressin poistaja, alentaa verenpainetta, sydänkin lyö tasaisemmin. Eläimet ottaa pyyteettömästi hellyyttä vastaan, ja myös antaa sitä.
Paniikista selviää hankkiutumalla paniikkia aiheuttaviin tilanteisiin, toki järjen kanssa ja varovasti.
- hässäkkäinen
Ah, miten hyvältä tuntui lukea optimistista puhetta paniikkihäiriöstä!
Olen kuullut että paniikkihäiriö voi olla joskus hyväkin asia, esim ihmisille, jotka paiskivat töitä ja ovat kiireellisiä; paniikki nimittäin pakottaa pysähtymään. Itselläni tosin toisin päin, että paniikki haluaa että alan liikkumaan enemmän. :) Ainakin luulen niin.
Itsekkin luen lööppejä kassajonoissa. saatan ahdistuneena lukea samaa tylsää lausetta kuten "Janitan kuumat alastonkuvat" monta monta kertaa, ennen kun sisäistän sen. mutta ainakin se vie huomion pois jonottamisesta. Kiitos lööpit! :)
Kiitos vastuaksestasi, lisää näitä! - elinikäinen häiriö
Mielestäni ahdistukseen ja paniikkiin ei liity mitään pahoja ajatuksia, ne vaan on eikä lopu. Mikään tietty asia tai ajatus ei ahdista. Miten siinä sitten harjoitat siedätyshoitoa?
Oireiden kanssa on elettävä vaan, ei siinä muuta vaihtoehtoa ole. Ihminen on muutakin kuin oireensa. - hässäkkäinen
Hmm, no monilla ihmisillä paniikki iskee juuri tietyissä tilanteissa, kuten kassajonoissa, julkisissa kulkuvälineissä, hisseissä. Ja paniikki iskee siksi, koska ihminen alkaa pyörittelemään kaikenlaisia pelottavia ajatuksia päässään kuten "entä jos hissi pysähtyy ja joudun jumiin moneksi tunniksi" ym. Ja ne on niitä ajatuksia, joista paniikkihäiriöstä kärsivän pitäisi päästä eroon.
En tiedä onko mahdollista olla joskus täysin terve, mutta varmasti elämä voi helpottua.
Jos on ahdistusta, mikä ei johdu mistään, niin ehkä pitäisi tosiaankin pysähtyä ja miettiä uudestaan... Syy voi olla ja siihen voi paneutua. Ja ahdistus yleensä katoaa, kun ihminen keskittyy johonkin mukavaan harrastukseen, esim piirustukseen, joogaan tai menee vaikka tehokkaalle juoksulenkille. Se ehkä minusta viittaisi siihen että keskittää liikaa ajatuksia sille ahdistukselle.
Mutta jos tosiaan uskoo, että ahdistus on, eikä johdu mistään, eikä sille voi tehdä mitään, menisin itse lääkäriin tutkimuksiin, että voiko syy olla fysiologinen... - elinikäinen häiriö
----Jos on ahdistusta, mikä ei johdu mistään, niin ehkä pitäisi tosiaankin pysähtyä ja miettiä uudestaan... Syy voi olla ja siihen voi paneutua----
On kuule paneuduttu ja perusteellisesti pian 40 vuotta ammatti-ihmisten kanssa, mitään ei oloe muuttunut. Oireet samat kuin silloin kun menin ekan kerran hoitoon.
Mitään fysiologista syytä ei ole.
Miksei hyväksytä, ettei kaikkea voi parantaa? Ei somaattisella puolellakaan. Mutta sanon taas ja taas ja taas. oman sairauden kanssa sitten vain eletään. Vaikka se ei helppoa olisikaan ja joskus se on sietämätöntä.
Minulla ei ole ikinä ollut mitään pakkoajatuksia hissistä tms - ne kuulostavat ihan käsittämättömiltä. Lähes itse tekemällä tehdyiltä. En sanoisi näin, ellei minulle olisi sanottu, etten muka ole riittävästi "paneutunut" ahdistushäiriöni hoitamiseen. - hässäkkäinen
Otan osaa... Ongelmasi ei varmaan ole paniikkihäiriö, jos et pysty käsittämään sitä.
Jokatapauksessa, aloitin tämän ketjun, jotta ihmiset voisivat kertoa asioita, joilla he todella saavat helpotusta elämään. Harmi, että sinulla ei ole sellaisia kokemuksia, että voisit jakaa niitä meille tässä ketjussa. On paljon muita keskusteluja, joissa keskitytään itse ongelman pahuuteen ja elämän tuhoutumiseen ym ym, itse en jaksa murehtia vaan haluan löytää mielummin ratkaisuja.
Ja lisäksi; hyväksyn että et voi parantua. Toivottavasti se tuo rauhaa mielellesi. - elinikäinen häiriö
Minusta ratkaisu on se, että eletään niiden oireiden kanssa. Hyväksytään että niitä on, mutta jos mahdollista silloin kun ne eivät invalidisoi ihmistä kokonaan, niin keskitytään muihin asioihin, tehään sitä mikä on mieluisaa tai jos ei aina mieluisaa, niin hyödyllistä kuitenkin. Esimerkiksi harrastukset ovat mieluisia ja työnteko on välttämätöntä, joka kuukausi napsahtava kuukausipalkka kohentaa ihmeellisesti elämän laatua.
Näitä tehdään oireista huolimatta. - panikoija pro
Näin on.
Oma terapueuttini sanoi, että älä verissäpäin taistele tautia vastaan. Ota se osana elämään NYT. Anna sen olla, kuin ystävä. Jos tulee paniikki, anna tulla, älä taistele vastaan, mutta mieti oloasi, mistä se tuli ja miksi. Paniikkiin ei kuole.
Pitää elää päivä kerrallaan, paniikki EI ole parantumaton sairaus. Toipuminen on paljon itsestä kiinni ja hyvä terapeutti on kullanarvoinen apu. Kuten myös lääkkeet, vaikka niiden tehosta ollaankin montaa mieltä. Benzot auttaa akuutissa vaiheessa, mutta niiden käyttö pitää olla hyvin harkittua.
Tänään ajelin kehä kolmosta kotiin töistä, juutuin ruuhkaan. Heti hulmahti sellainen ahdistava olo, että olen jumissa. Mutta sitten mietin, että tässä ollaan, tähän ei kuole. Keskityin räpläämään radiota yms. Ja ahdistus katosi. Kohtaus oli tulollaan, mutta ei tullut! Sitten mietin, että häh, miksi meinasi tulla paniikki, eihän tässä mitään hätää ole :)
Paniikki on osaltaan opittu käyttäytymismalli. Sen voi oppia myös pois! Jokainen onnistunut kokemus vie kauemmaksi paniikista!
Toki tiedän ihmisiä, jotka ei uskalla edes roskapussia viedä ulos, paniikin takia, ja ovat linnoittautuneet 4 seinän sisälle. Siinä tilassa pitää hakeutua hoitoon ja nopeasti, vaikka se tuntuisi vaikealta.
Oma siskoni oli joskus tossa tilanteessa. Nykyään hän on proffa ja luennoi yliopistossa :) Että selvitä voi :) - hässäkkäinen
Siedätyshoidossahan pitää pitää mielessä se ajatus, että vaikka ahdistus tulee ja paniikkikohtaus saattaa iskeä milloin tahansa, silti on pakko kestää se ja oppia tosiaankin elämään sen kanssa. Ja itse ajattelen niin että tämä häiriö saattaa olla aina siellä missä minäkin, mutta en kuitenkaan ajattele etten voi tehdä sille mitään. Eli teen vähän molempia; hyväksyn ongelman Ja samaan aikaan yritän korjata sitä. :)
Minä tänään menin n.10 km lenkin ystäväni kanssa. Olin kotoa pitkän matkan päässä metsällä, kun maha alkoi venkuilemaan ja aloin panikoida... Jatkoin vaan kävelemistä ja huomasin puristavani nyrkkiä. Selvisin kuitenkin, tuntui että oli pakko päästä heti pajamajaan (joita ei tietenkään ollut), mutta kestin, ja unohdin mahakivun ja parin tunnin päästä pääsin kotiin ja tunsin itseni voittamattomaksi! Tuli vielä yllättäviä vieraita käymään, mutta olin niin ylpeä saavutuksestani, etten suostunut ahdistumaan siitäkään.
Kylläpäs oli hyvä päivä. Onnistuminen todellakin tuo hyvän mielen! Sen meinaa unohtaa, jos ei onnistu missään pitkään aikaan. Ehkä joka päivä voisi kokeilla miettiä tavoitteen, jonka toteuttaa, esim kirjastossa käymisen.
Ja kivaa kuulla tarinoita, että muutkin onnistuvat! Tulee toiveikas fiilis. :>- se elinikäinen
Mitä on se mystinen onnistuminen, mitä tässä haetaan? Itse näen sen, että tässä haettiin sitä että paniikki- ja ahdistusoireet poistuvat, mutta ilmeisesti näin ei olekaan.
Totta mooses minäkin voin mennä minne haluan mennä ahdistuksestani huolimatta ja myös minulla on ihan laadukas ura, ei tosin proffana, vaan yksityisellä puolella. ja tuommoisiin arkisiin tilanteisiin kuin autolla ajo, kirjastossa käynti tai esiintyminen en edes kiinnitä huomiota, ne hoidetaan oli olo mikä tahansa. Mutta eihän tällä kaikella kai ollut väliä, vaan oireiden piti poistua, ihmisen parantua kokonaan? - hässäkkäinen
se elinikäinen kirjoitti:
Mitä on se mystinen onnistuminen, mitä tässä haetaan? Itse näen sen, että tässä haettiin sitä että paniikki- ja ahdistusoireet poistuvat, mutta ilmeisesti näin ei olekaan.
Totta mooses minäkin voin mennä minne haluan mennä ahdistuksestani huolimatta ja myös minulla on ihan laadukas ura, ei tosin proffana, vaan yksityisellä puolella. ja tuommoisiin arkisiin tilanteisiin kuin autolla ajo, kirjastossa käynti tai esiintyminen en edes kiinnitä huomiota, ne hoidetaan oli olo mikä tahansa. Mutta eihän tällä kaikella kai ollut väliä, vaan oireiden piti poistua, ihmisen parantua kokonaan?Kai se riippuu ihmisestä. Jotkut iloitsevat enemmän onnistumisista ja toiset vähemmän.
Itselläni on käynyt useita kertoja niin, että olen lähtenyt kaupasta ahdistuksen takia ennen kuin edes kerkesin ostaa kaikkea mitä piti. Saan siis kyllä maksettua ostokseni, mutta jää ikävä fiilis kun ahdisti, panikoi ja joutui lähtemään siinä olossa pois. Sitten seuraavan kerran kauppaan mentäessä ahdistaa taas enemmän, koska muistaa miten surkea suoritus tuli viime kerralla.
Mutta sitten kun käy niin että suoriudun hyvin, en ahdistu niin pahasti ja saan ostettua kaikki, mitä ostoslistassani lukee, niin seuraavalla kerralla olen optimistisempi mennessäni kauppaan. Itselläni siis näin, ei kaikilla. :)
Ei varmaan kaikilla ihmisillä toimi "onnistumis-hoito", mutta itselleni tulee vahva olo, kun pystyn johonkin, mihin en luullut pystyväni. Ja minulle onnistumista on, jos panikoin jossain vähemmän kuin viime kerralla. Mutta ymmärrän ettei onnistumisiaan huomaa välttämättä, jos on kiireellinen elämäntilanne ja pakottautuu koko ajan joka suuntaan.
Ihmiset eivät ole kauheasti irronneet kertomaan selviytymistapojaan, on tullut vähän muutakin keskustelua tässä, mutta olihan tarkoitus siis että ihmiset kertovat mikä saa heille paremman olon kun ahdistaa. :) - se elinikäinen
hässäkkäinen kirjoitti:
Kai se riippuu ihmisestä. Jotkut iloitsevat enemmän onnistumisista ja toiset vähemmän.
Itselläni on käynyt useita kertoja niin, että olen lähtenyt kaupasta ahdistuksen takia ennen kuin edes kerkesin ostaa kaikkea mitä piti. Saan siis kyllä maksettua ostokseni, mutta jää ikävä fiilis kun ahdisti, panikoi ja joutui lähtemään siinä olossa pois. Sitten seuraavan kerran kauppaan mentäessä ahdistaa taas enemmän, koska muistaa miten surkea suoritus tuli viime kerralla.
Mutta sitten kun käy niin että suoriudun hyvin, en ahdistu niin pahasti ja saan ostettua kaikki, mitä ostoslistassani lukee, niin seuraavalla kerralla olen optimistisempi mennessäni kauppaan. Itselläni siis näin, ei kaikilla. :)
Ei varmaan kaikilla ihmisillä toimi "onnistumis-hoito", mutta itselleni tulee vahva olo, kun pystyn johonkin, mihin en luullut pystyväni. Ja minulle onnistumista on, jos panikoin jossain vähemmän kuin viime kerralla. Mutta ymmärrän ettei onnistumisiaan huomaa välttämättä, jos on kiireellinen elämäntilanne ja pakottautuu koko ajan joka suuntaan.
Ihmiset eivät ole kauheasti irronneet kertomaan selviytymistapojaan, on tullut vähän muutakin keskustelua tässä, mutta olihan tarkoitus siis että ihmiset kertovat mikä saa heille paremman olon kun ahdistaa. :)Mielestäni ei kannata asettaa itselleen semmoisia tavoitteita, että nyt minun on onnistuttava (vaikka siinä kaupassa käynnissä ahdistumatta, jos se on tärkeää) ja ennen kaikkea ei kannata välittää, jos sitten ahdistuukin. Mitä sillä on väliä? Kommentillani en tarkoita väheksyä, vaan että entä sitten, jos ahdistus iski? Mitä tapahtui? Kauppa ei sortunut eikä kukaan saanut vammoja, kenties ostokset jäivät kesken, mikä on tietysti kiusallista, mutta sitten ei muuta kuin uudestaan samaan kauppaan. Tai voi sitä mennä toiseenkin, jos se on helpompaa.
Jos olisin kuvatunlainen perfektionisti (sillä minulle tuo kuulostaa siltä) niin varmaan olisin jossain laitoshoidossa, työelämässä en ainakaan olisi. Mutta ei, olen hutilo, suurpiirteinen ja jos teen virheitä, niin sillä ei ole väliä. Mielestäni riittää, että selviydyn päivästä toiseen, siinä on riittämiin haastetta.
Niin ja niitä itselle mukavia asioita kannattaa tehdä joka päivä, jos mahdollista. - hässäkkäinen
se elinikäinen kirjoitti:
Mielestäni ei kannata asettaa itselleen semmoisia tavoitteita, että nyt minun on onnistuttava (vaikka siinä kaupassa käynnissä ahdistumatta, jos se on tärkeää) ja ennen kaikkea ei kannata välittää, jos sitten ahdistuukin. Mitä sillä on väliä? Kommentillani en tarkoita väheksyä, vaan että entä sitten, jos ahdistus iski? Mitä tapahtui? Kauppa ei sortunut eikä kukaan saanut vammoja, kenties ostokset jäivät kesken, mikä on tietysti kiusallista, mutta sitten ei muuta kuin uudestaan samaan kauppaan. Tai voi sitä mennä toiseenkin, jos se on helpompaa.
Jos olisin kuvatunlainen perfektionisti (sillä minulle tuo kuulostaa siltä) niin varmaan olisin jossain laitoshoidossa, työelämässä en ainakaan olisi. Mutta ei, olen hutilo, suurpiirteinen ja jos teen virheitä, niin sillä ei ole väliä. Mielestäni riittää, että selviydyn päivästä toiseen, siinä on riittämiin haastetta.
Niin ja niitä itselle mukavia asioita kannattaa tehdä joka päivä, jos mahdollista.Ei tuohon jää oikein mitään vastattavaa.
sinä olet sinä. minä olen minä.
- elinikäinen häiriö
---Toipuminen on paljon itsestä kiinni ja hyvä terapeutti on kullanarvoinen apu. ---
Taas tätä syyllistämistä, sitä en tajua. Mitäs enää teet, jos on takana se määrä terapiaa minkä olen kertonut, useiden vuosienkin terapiasuhteita. Jossa parhaat ovat sanoneet että olen pahoillani, olet minulle liian vaikea tapaus, en osaa sinua auttaa.
Miksi osallistuin ketjuun niin minua ärsyttää, että erityisesti ammattiauttajat kuvittelevat kaiken olevan parannettavissa. No nykyisin kukaan ei ota enää minua vastaankaan. Jos etsisin yksityiseltä puoleta terapeutin, uusen taas ja maksaisin maltaita....se tie on kuljettu loppuun.
Mutta kuten sanoin, niin kannattaa keskittyä siihen, mitä on tehtävissä omalle elämälle kokoaikaisen ahdistuksen ja paniikkikohtausten ohella. Jos ahdistus on kroonistunut, niin arkielämässä sitä on turha vatvoa (joskus se kyllä vie toimintakyvyn kokonaan).- Panikoija pro
No eihän se hyväkään terapeutti voi pahaa ottaa pois. Jos sillä asenteella lähtee terapiaan, pieleen menee. Eikä hyvä terapeutti edes toimi minään "parantajana".
Terapia tukee sitä asiakaan paranemista, antaa siihen työkaluja. Mutta se vaatii sitten omaa aktiivista panosta. Siitä ei mitään tule, jos vain istuu pasiivisena terapiassa ja odottaa näin paranevansa.
En käsitä, mistä löysit syyllistämistä. Jos ei itse toimi, on turha odottaa edistystä. Tietysti voi selittää, että on niin ahdistuksessa, että ei voi toimia mitenkään. Mutta kyllä sellaiset tapaukset on harvassa. Silloin mennään jo sairaalahoitoon, toivottavasti.
Onnistumisen kokemukset on parantumisen a ja o. Oli ne sitten pieniä tai isoja.
Elinikäisen häiriön tauti ei minusta vaikuta juurikaan paniikkihäiriöltä, voin toki olla väärässä. Jos kukaan terapeutti ei enää ota vastan, olisi ehkä syytä katsoa peiliin.
Toki hyviä terapeutteja on harvassa, mutta on niitä. Itse käyn yksityisellä, saan näin mitä haluan. Kallista toki on, mutta sitä en mieti. Päin vastoin, se motivoi. - se elinikäinen
Panikoija pro kirjoitti:
No eihän se hyväkään terapeutti voi pahaa ottaa pois. Jos sillä asenteella lähtee terapiaan, pieleen menee. Eikä hyvä terapeutti edes toimi minään "parantajana".
Terapia tukee sitä asiakaan paranemista, antaa siihen työkaluja. Mutta se vaatii sitten omaa aktiivista panosta. Siitä ei mitään tule, jos vain istuu pasiivisena terapiassa ja odottaa näin paranevansa.
En käsitä, mistä löysit syyllistämistä. Jos ei itse toimi, on turha odottaa edistystä. Tietysti voi selittää, että on niin ahdistuksessa, että ei voi toimia mitenkään. Mutta kyllä sellaiset tapaukset on harvassa. Silloin mennään jo sairaalahoitoon, toivottavasti.
Onnistumisen kokemukset on parantumisen a ja o. Oli ne sitten pieniä tai isoja.
Elinikäisen häiriön tauti ei minusta vaikuta juurikaan paniikkihäiriöltä, voin toki olla väärässä. Jos kukaan terapeutti ei enää ota vastan, olisi ehkä syytä katsoa peiliin.
Toki hyviä terapeutteja on harvassa, mutta on niitä. Itse käyn yksityisellä, saan näin mitä haluan. Kallista toki on, mutta sitä en mieti. Päin vastoin, se motivoi.Kuten olen todennut, niin parhaatkin terapeutit ovat todenneet, että olen pahoillani, en pysty sinua auttamaan. En tiedä, mitä peiliin katsomisella tarkoitit, varmaan syyllistämistä siitä, että en ole parantunut. Sillä, ettei kukaan "ota vastaan" tarkoitin juuri sitä, että he ovat katsoneet olevansa kykenemättömiä auttamaan.
Olen maksanut vuosikymmenten varrella itseni kipeäksi yksityisille terapeuteille, mutta olen käyttänyt myös julkista puolte ja kokemukseni mukaan kummaltakin puolelta löytyy hyviä, huonoja ja hyvin huonoja.
Tuo, ettei minulla ole pelkästään paniikkihäiriötä, vana myös yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, on kyllä totta. Mutta saan myös paniikkikohtauksia, ilman mitään syytä tosin. Eli mikään erityinen tilanne ei ole minulle pelottava.
Mielestäni parhaiten auttavat asiat, mitä tekee itsensä eteen elämässä muutoin. Ei jää niihin oireisiin, vaan elää niistä huolimatta ja tekee itsensä eteen asioita. Sillä kukaan muu ei niitä tee. Ja terapiassa käsitellään vain siivua ihmiselämään kuuluvista asioista.
- hässäkkäinen
Juu-u, joo-o. Pointtisi tulikin jo selväksi, eikä minulla ole siihen mitään enempää lisättävää, muuta kun aijemmin jo lausumani virkkeet...
Jaksamisia. : /- Panikoija pro
Hässäkkä, minkä ikäinen olet? Mies vai nainen ? Olen vain utelias :)
Minusta on kiva, että saatiin tällainen ketju, missä ei vain puhuta mitä lääkettä, mitä sivuvaikutuksia yms. negatiivista.
Huumori on hyvä apu paniikin kanssa. Jopa kyky nauraa itselle. Vaikka asia on vakava, niin silti... :)
Synkistely ei ainakaan auta yhtään mitään, nokka pystyyn ja uusiin haasteisiin! - hässäkkäinen
Panikoija pro kirjoitti:
Hässäkkä, minkä ikäinen olet? Mies vai nainen ? Olen vain utelias :)
Minusta on kiva, että saatiin tällainen ketju, missä ei vain puhuta mitä lääkettä, mitä sivuvaikutuksia yms. negatiivista.
Huumori on hyvä apu paniikin kanssa. Jopa kyky nauraa itselle. Vaikka asia on vakava, niin silti... :)
Synkistely ei ainakaan auta yhtään mitään, nokka pystyyn ja uusiin haasteisiin!Olen 21 vuotias nainen. :>
Itselleni huumori on kyllä paras tapa kertoa ihmisille paniikkihäiriöstään. Ensin olin ihan hukassa, kun ystävät pyysivät minua ulos syömään tai kahville, enkä osannut sanoa syytä siihen miksen voi lähteä...
Mutta opin tosiaankin nauramaan sille ja kertomaan tutuille huumorin kautta. Heitän pikku vitsejä siitä miten aivot säikähtävät kassajonoa ja lähettävät viestin kropalle ja kroppa alkaa "raiskaamaan" itseään kunnes paniikki on ohi, ja sen jälkeen olo on kuin kissanpennulla joka tahtoo nukahtaa minä hetkenä hyvänsä, vaikka kesken leikin. :)
dragikoomista.
- hässäkkäinen
Katsoin tätä ohjelmaa nimeltään "pakkomielteiden vangit"ja opin jotain. Ei ehkä ole kullanarvoista informaatiota, mutta itselleni jäi mieleen...
Tietenkään pakkomielteet eivät ole sama asia kuin paniikkihäiriö, en luule niin, mutta molempiin kuuluu paniikkikohtaukset. Ja vaikka paniikkikohtaus on kuinka kammottava kokemus, niin voi lohduttautua sillä, että aivot ei pysty olemaan paniikkitilassa kuin vain tietyn ajan. Yleensä se kestää vain muutamia minuutteja.
Ja tuossa ohjelmassa sanottiin että jos paniikkikohtaus on tai on tuloillaan, niin pitäisi välttää pakkomaisia liikkeitä, kuten huomaamatonta hiusten hipelöintiä, sillä se pidentää paniikkikohtauksen kestoa.
Ja toinen juttu mikä jäi mieleeni on että sen sijaan kun pakenee mahd.nopeasti ahdistavasta paikasta, niin jäisikin odottelemaan kunnen ahdistus hälvenee. Muuten aivot muistelevat sitä paikkaa pelottavana.
Jäi mieleen nuo niksit, koska itse en ole jäänyt odottelemaan ahdistuksen hälvenemistä ja olen huomannut myös joitakin pakkoliikkeitä, joita toistan kun olen ahdistunut. Ajattelin että se helpottaa, mutta se ilmeisesti vain pidentää ahdistusta.
Aika tyhmä juttu, mutta sanonpa kuitenkin, jos joku muukin kokee pienen "valaistumisen". =) - Panikoija pro
Katsoin saman ohjelman, siinä oli oikeasti panikoija, mutta lopulta hän ei halunnut ottaa apua vastaan. Ja se apu on siedätyshoito. Jäi kärsimään.
Itse olen siedättänyt itseäni, koska terapeutti niin "käski".
Se on toiminut todella hyvin.
Jännä muuten, että muitakin ongelmia hoidetaan aivan samoin kuin paniikkia... siedätys. Muuta keinoa ei ole, luulisin. - toiveikas87
itse otin itseäni iskasta kiinni noin kuukausi sitten.. ja olen mennyt nyt illalla 5 lyhyttä pysäkki väliä ja päivällä 2-3.mutta..nyt tuntuu taas ahdistus niin kamalalta että ei tee mieli enää yhtään yritää:( kuuluuko asiaan? en tiedä vaikuttaako asiaan se että en osaa olla iloinen "edistymisestäni" koska mielestäni se on niin hidasta:/ kuinka kauan ihmiset teillä on mennyt että saatte selätettyä pelon?
- hässäkkäinen
Vastaan pitkästä aikaa...
Tuo on kyllä tuttu tunne, että ensin edistyy, mutta taas tulee takapakkia... Olen ajatellut että se johtuisi ihan omasta mielentilasta, että joskus on vähän masentuneita aikakausia, jolloin ei jaksa enää yrittää koko ajan altistaa itseään.
Itse kävin lääkärillä juttelemassa nyt vihdoin ja viimein ja sain kivat pillerit. :<
Mutta olo on varmaan ollut vähän parempi yleisesti ottaen. Pitäisi vaan olla ajattelematta paniikkihäiriötä ja lähteä monta kertaa päivässä vaikka kävelylle niin, että ei valmistaudu yhtään. Katsoo vaikka telkkaria ja sitten yhtäkkiä kengät jalkaan ja pihalle käppäilemään. Sellainen auttaa jonkin verran unohtamaan ongelmansa, siis minulla on ainakin toiminut. Ja se on hyvä, helppo tapa olla liikkeessä ja altistaa itseään turvallisesti, koska itse saa päättää kuinka kauas kotoaan lähtee. Nyt on vielä syksy, ihanaa aikaa. :)
Voin vastata myöhemmin, kauanko meni, että pelko lähti. =)
- 1+8
Kiva lukea että monet saa siedätyshoidosta aka ihmisten ympärillä olemisesta apua, mutta valitettavasti itselleni käy toisin. Kävin tuossa muutamia viikkoja sitten eräänlaisessa kuntoutuskeskuksessa missä ihmiset käy tekemässä käsitöitä, viettämässä aikaa ja vaikka punttisalilla.
Siellä oli silloin noin 10 ihmistä ja ne kaikki istuivat ruokasalissa ja itse istuin olohuoneessa lukemassa lehteä ja pyrin pakottamaan itseni jäämään sinne, mutta kova pakokauhu otti vallan ja lähdin sieltä tunnin päästä pois ja jälkireaktiot olivat erittäin kovat. Jouduin mm. soittamaan keskussairaalaan ja pyytämään lupaa ottaa normaalia enemmän rauhottavia eikä sekään auttanut vaan 2 päivää vietin semmoisessa sekalaisessa olotilassa vaeltaen pitkin taloa, hyperventiloin, säikähtelin jne.
Siedätyshoito on hyvä kyllä niille jotka sitä pystyvät tekemään. Itselleni varmaan tuommoinen koiran ulkoiluttaminen olisi yksi hyvä, mutta en pysty siihenkään lähtemään vaikka saisin koiran hoitoon jokaiseksi päiväksi 8 tunnin ajaksi.
Katse kohti tulevaisuutta ja katsotaan mitä tulevaisuus tullessaan tuo.- hässäkkäinen
Ehkä yksi hyvä keino olisi harjoittaa pelkkää rauhoittumista ennen siedätystä. Kuulostaa siltä, että et saa itseäsi "kuosiin" kun paniikkikohtaus iskee tai on iskenyt. Mitäköhän lääkkeitä syöt? Jotkut lääkkeet pahentavat ahdistuneisuutta.
Ehkä voisit jossain turvallisessa paikassa opetella ottamaan sillein Todella rennosti. Etenkin jos kova ahdistus kestää päiviä, voisit ajatella ahdistuksen niin, että sinulla on monta tuntia aikaa opetella rentoutumaan. =)
Ja kun huomaat, että esim käsillä tekeminen rentouttaa, tai jonkun haaveen ajattelu rauhoittaa mieltä, voit yrittää soveltaa niitä tekniikoita paniikkitilassa.
Aina voisi kokeilla. =) Minullakin on muutaman kerran tullut kauheat jälkiahdistukset paniikkikohtauksen jälkeen, mutta harvoin yli päivän kestää. Tunteja kyllä. :/
- k
kannattaa alottaa varmasti paljon pienin askelin kun noi oireet kuulostaa niin hurjilta! rauhassa vaan ja jos epäonnistuu eikä pysty tekemään jotain asiaa ottaa vaan rennosti eikä ihan liikaa itseään pakota mihinkään. Maailma ei kaadu vaikka ei pysty sillä hetkellä tekemään jotain pelottavaa asiaa: Se on myös niin paljon omasta mielialasta kiinni jos mulla on ihan kamala olo en mee bussiin ollenkaan parin tunnin päästä voin olla jo paljon "ilosempi ja rennompi" ja se on sillon helpomaa mutta kannattaa silti yrittää jatkuvasti että saa noidankehän katkastua. itselläni on nyt vaan tullut kaikkia muita pelkoja kun on yhden pelon"voittanut" :/
- hässäkkäinen
Piti vielä sanoa tuohon, että tulee uusia pelkoja.
Minulla ihan sama juttu, mutta nyt kun olen tosiaankin huomannut pelkojen lisääntyvän, niin olen entistä enemmän pakottanut itseäni siihen tilanteeseen, joka ei ennen pelottanut, mutta yhtäkkiä pelottaakin. Koska on paljon helpompi puuttua ongelmaan heti, kun että antaa sen pelon kasvaa yhtä suureksi kun entiset pelot. =)
Ei kovin helppoa, mutta helpompaa kun jonkun vanhan pelon siedättämishoidot.
- minä vs paniikki
Pelko ruokkii pelkoa. Eli ei kannata ajatella sitä tulevaa bussimatkaa, tai kauppareissua liikaa etukäteen. Joskus jopa nautin siitä, että pistän omat aivot pihalle lähikaupassa, "no niin ja sit mentiin" ajattelen, mut kuitenkin päätän jäädä vielä pyörimään sinne oloni kanssa. Kaikki sumenee ja ajatukset tilttaa. Panikoin, mut annan sen tulla, siedätän itseni. Kaupan kassalla olo sitten vielä pahenee, tuntuu et ihan juuri pyörryn. Ja kassan jälkeen tunnen itteni voittamattomaksi.
Bussissa kiusaan paniikkia niin, että sanon sille joka kerta jääväni seuraavalla pysäkillä, sitten nauran sille et enpäs jääkkään, hahaa. Samalla maha vääntyy rullalle. "Kohta tulee housuihin" sanoo Paniikki, vastaan siihen et "antaa tulla!", Olispa siinäkin kokemus kerrottavana lapsille. "Isi paskoin muuten housuihin 25vee!" Vieläkään en ole, höh. Sama juttu lenkillä, joka kerta kun tuntuu et oon liian kaukaa kotoa ja paniikki iskee, syke lyö ja jalat lähtee alta, samalla etsin "luonnon vessoja" metästä, painan vielä kauemmas ja lujempaa.
Tätä tää on ollut viimeiset 3vkoa. Syön myös SSRI lääkkeitä toista viikkoa, ja tiiän et kohta helpottaa, kun seratoniini aivoissa nousee ja itsetunto paranee. Mut kotiin ei voi jäädä, ja periksi ei saa antaa. Maailma on täynnä pelottavia tilanteita, mut tosiasia on se et pelko kumpuaa sisältä, omassa mielestä. Menkää ruuhkaiseen ostoskeskukseen, ostakaa se kuppi kahvia, odottakaa sitä paniikkia, ja sit kohtaatte sen. Voitatte sen ja merkaatte 1-0 Minä vs Paniikki. Sit ku tilanne on 100 - 0 niin voin luvata että ei enää ahdista niin paljon mennä sinne ostarille. Okei, joskus Paniikki saattaa yllättää ja ottaa vierasvoiton, mut sit opitaan taas jotain, ja mennään ottaa revanssi.
Voimia kaikille! - panikoija pro
Itse kärvistelin paniikissa 10v ennen kuin hain apua, siis muutakin apua kuin pillereitä arvauskeskuksesta.
Olen koko ajan kärvistellyt töissä, onneksi työni on ollut sellaista, että se on mahdollista. Mutta vaativa urakkatyö silti, ei siellä voi peukaloa imeskellä.
Nykyään olen käytänössä oireista vapaa. Taudista ei ehkä koskaan täysin silti parane. Miten tähän pääsin?
Kognitiivinen terapia, minkä jouduin itse maksamaan. Siihen liittyvät sidätysharjoitukset. Ilman niitä en usko, että voisi taudin selättää. Kukaan.
Lääkityksenä pieni määrä ssri lääkettä sekä propral. Rivatrill, mutta vain äärimäisessä tarpeessa, mieluiten ei ollenkaan. On petollista peittää oireet rauhoittavilla, se ei auta loppupeleissä yhtään, pahentaa vaan asioita.
Pelot on vain kohdattava, on opittava elämään niiden kanssa, alussa. Paniikkiin ei suoranaisesti kukaan kuole. Toki välillisesti voi kuolla, mm. itsemurhan kautta, jos kokee tilanteen täysin toivottomaksi.
Terapia ehkä mieto lääkitys on paras apu. Pelkällä lääkityksellä ei pitkälle pötkitä, kun se ei tautia paranna, vain peittää oireita. - pieni lisäys
Suosittelen panikoijille kirjaa Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää, Steven C. Hayes.
Sen opit toimii hyvin, kun niitä alkaa soveltaa omaan elämään. Suomeenkin on rantautumassa tämä "mielikuva" (mindfulness) terapia, mikä sopii loistavasti paniikin hoitoon. Mutta sitä taitavia terapeutteja on on vielä suomessa muutamia. - eteenpäin mennään
Ei kirjoja, vaan tekoja.
Pitää tehdä hyviä asioita, ei keskittyä niihin oireisiin. - dudum1
Mulla paniikkihäiriöt alkoivat huumeidenkäytöstä ja siihen kuuluvasta elämäntyylistä, sekä ympärillä olevista ihmisistä.
Nyt ollut ilman huumeita n.12.v, enkä saa enää paniikkikohtauksia, mutta ahdistus on osa elämääni yhä edelleen.
Matka on ollut pitkä, mutta maaliviiva alkaa jo näkyä. :)
Tässä jotain keinoja, jotka on auttanu mua jaksamaan:
-mietelauseet, välillä tulee vastaan sellaisia ajatuksia mitkä saa ns. voimavaraksi.
Nykyäänkin saattaa pyöriä joku voimistaja ajatus mielessä, esim. toivottaa ahdistus tervetulleeksi niin kuin olisi paraskin kaveri... Jostain syystä toi toimii. :)
-urheilu, ollu tosi tärkeä osa jaksamista. Mitä rankempi sen parempi! Kun laittaa ittensä likoon 100% se fiilis suorituksen jälkeen on niin hyvä!
-armo, itseänsä kohtaan! Mulla oli mukana kiusaamista, kun paniikkikohtaus iski. Silti kukaan kiusaajista ei missään vaiheessa ole ollut niin julma mua kohtaan, kun minä itse, älä ole säälimätön itseäsi kohtaan... Kaikki mokailee välillä. Ja mä ajattelen niin, että kohtauksessa tehtyjä mokia ei lasketa, koska en ollut oma itseni. ;)
...Keinoja selvitä on toki ollut loputon määrä näiden vuosien aikana, mutta noi nyt pulpahti mieleen.
Voimia ja jaksamisia kaikille paniikinoireista kärsiville ja hyvää alkavaa kevättä! - Angstailija
Mikä avuksi, kun ilmeisesti ahdistushäiriön pääoireet ovat pelkästään fyysisiä, eli ainoastaan jokapäiväinen huonovointisuus ihan missä satunnaisessa tilanteessa vain, harvoin ihan aamuisin, joskus korkea syke ja huimaus. Muutama vuosi sitten oli selkeitä paniikkikohtauksia, jotka oli helppo selättää ajattelemalla että se on vain paniikkia. Nyt sitä fyysistä heikotusta kun ei pääse pakoon ja se tulee mukavissakin ja helpoissa tilanteissa. Tietystu mahdollista on, että se on fyysistäkin eikä psyykkistä, mutta yhtä vaikealta tuntuu saada siihen apua kun olo kuin luulotautisella.
- ajatustenhallinta
Mulla auttoi (sekä fyysisiin että psyykkisiin oireisiin) ajatusten hallinnan systemaattinen ja tietoinen opettelu.
Joka kerta kun ahdistus yritti hyökätä kimppuuni, ajattelin itseäni rauhoitellen, että ei mulla ole mitään hätää, ei mun sydän hyppää rinnasta, se vaan laukkaa nyt lujaa koska mun verenkierrossa on niin paljon stressihormoneja, ja ihmiset auttaa jos oksennan tai pyörryn jne. joten sekään ei ole mikään maailmanloppu, jne.
Järkeistin tunnekuohulta voimat veks. Pikkuhiljaa se helpotti ja aloin uskomaan omiin kykyihini selvitä elämssä, tulipa eteeni mitä hyvänsä.
Nyt, n. 5 vuotta myöhemmin, olen täysin paniikkivapaa, mieleltäni tasapainoinen ja fyysisesti hyväkuntoinen, enkä ahdistu enää toimintakyvyttömäksi kuten joskus ennen.
Elämä on ihanaa kun voi luottaa itseensä. :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta
Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä924350- 444275
Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!
1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille6124006Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap232877- 792551
Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?
Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.1282118SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat
SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka3402104Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu
Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.1952023Ketä ammuttu ?
Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?291675Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari
Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,661442