Jälleen on Juuan hyvä veli -verkosto näyttänyt voimaansa. Juuassa jos missä kaikki kytkeytyy kaikkeen. Päättäjät ovat ristiin rastiin tiiviisti "naimisissa" toistensa kanssa eri yhteyksiensä (pankki, tietysti se ainoa oikea; isohkot ja vähän pienemmät firmat ja palveluntuottajat; VS... ) kautta.
Erittäin hyvän kuvauksen viimeisimmästä kytkypelistä Juuan kunnassa antaa tämänpäiväinen Saku Timosen blogikirjoitus "Kuka kuntaa johtaa?" Vaikka kirjoitus on pitkähkö, joka sana on sellaista asiaa, minkä pitäisi herättää jokainen luottamushenkilö, varsinkin valtuutettu, kysymään, kuka tätä kuntaa oikein johtaa ja mikä on oma roolini kyseisessä toiminnassa. Jos tuota asiaa ei mieti, tyytyy olemaan vain tahdoton "napin painaja" ja eri tahoilta naruista vedettävissä oleva sätkynukke (naurettava pelle, niin kuin ystäväni tokaisi), jolle kyllä erilaiset "ilmaiset lounaat" eri yhteyksissä kelpaavat, mutta mihinkään muuhun suuntautuvaa aivotoimintaa ei sitten esiinnykään. Milloin kumartaa pankille ja milloin jollekin firmalle ja milloin millekin taholle. Voisi vähän itse kukin miettiä monellako jakkaralla yrittää yhtä aikaa istua ja voisiko yrittää olla istumatta yhtä aikaa niin monella. Sillä silloin kun jollekin taholle kumartaa, yleensä aina joillekin toisille yhtä aikaa pyllistää, vaikka ei sitä itse heti ymmärtäisi.
Kyllä päättäjän paikoille tekijät aina löytyy, vaikka itse jostakin luontaisetupaikasta luopuisikin. Korvaamattomuusharha on sitä paitsi harhoista vaarallisimpia.
Tässä Timosen blogikirjoitus Kuka kuntaa johtaa?
"Pohjoiskarjalaisen Juuan kunnan kunnanjohtaja pääsee selittämään tekemisiään tarkastuslautakunnalle. Hän on nimittäin myynyt vastoin hallintosäännön määräyksiä sähköliittymän varikkotontin uudelle omistajalle. Asia saattaa vaikuttaa pikkujutulta, mutta se liittyy saumattomasti isompaan sotkuun ja erityisesti kunnan johdon toimintaan suhteessa yksityisiin yrittäjiin.
Vuosi sitten kunta myi valtuuston päätöksellä oman varikkoalueensa turva-aitoja valmistavalle ja pystyttävälle yritykselle. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen viime keväänä lain ja EU-säännösten vastaisena. Kunta tyytyi päätökseen ja valmisteli vauhdikkaasti saman alueen myynnin samalle yrittäjälle uudelleen. Päätös tehtiin valtuustossa 14. kesäkuuta.
Nyt on käynyt ilmi, että kunnanjohtaja ennakoi tulevaa päätöstä liian aikaisin. Hän myi kunnan omistaman sähköliittymän tälle yrittäjälle jo kolme viikkoa ennen valtuuston päätöstä eli 24. toukokuuta ilman tarvittavaa valtuutusta.
Hallintosäännön 20 §:n mukaan käyttöomaisuuden myynnistä päättää valtuuston hyväksymien periaatteiden mukaisesti kunnanhallitus. Irtaimen omaisuuden, sijoitusomaisuuden ja arvopapereiden myynnissä kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille. Päätösvallan siirto vaatii kuitenkin kunnanhallituksen nimenomaisen päätöksen, eikä sellaista tässä tapauksessa ole tehty. Kunnanjohtaja on siis ylittänyt toimivaltansa.
Epäilemättä tätä päätöstä voi perustella käytännön syillä. Tietenkin alueen uuden omistajan on saatava omistukseensa myös alueen sähköliittymä. Mikään ei kuitenkaan anna pienintäkään oikeutta rikkoa selvää hallintosäännön määräystä näin näkyvästi. Menettely kertoo tyypillisestä päätöksenteon ongelmasta tässä kunnassa. Tehdään kuten halutaan, sanoivatpa lait ja säännöt mitä tahansa.
Omavaltaisuus tulee kostautumaan myös asian myöhemmissä käsittelyvaiheissa. Valtuuston myyntipäätöksestä on taas kerran valitettu liian alhaisen myyntihinnan perusteella. Valituksessa on kerrottu myös se tosiasia, että valtuusto ei kauppaa tehdessään ollut tietoinen sähköliittymän kolme viikkoa aiemmin tapahtuneesta luvattomasta myynnistä. Valtuusto luuli tekevänsä päätöksen puhtaalta pöydältä, vaikka tosiasiassa kunnanjohtaja oli toiminut ikään kuin päätös olisi jo tehty.
Kunnan viimeaikaisen toiminnan pitäisi herättää luottamushenkilöt kysymään, kuka tätä kuntaa oikein johtaa. Ylin päätösvalta pitäisi olla valtuustolla, jonka alaisena toimivat kunnanhallitus ja lautakunnat. Kunnanjohtaja on virkamies, joka lakia ja kunnan omia sääntöjä noudattaen hoitaa käytännön hallintotoimintaa.
Jo kauan on kuitenkin näyttänyt siltä, että kulissien takana johto on kokonaan pienen luottamushenkilöporukan käsissä. He ovat itse yrittäjiä tai ainakin yrittäjiin läheisesti sidoksissa; jos eivät muuten, niin hyvinä ystävinä. Tämä kuppikuntaisuus poikii merkillisíä päätöksiä, jotka näyttävät saunailloissa sovituilta ja joiden toteuttajana toimii kunnanjohtaja.
Jos asioita ei ole sovittu saunassa, niin sitten ne hoidetaan muuten vain tutunkauppana. Siitä kertoo luottamushenkilöltä kuulemani tapa, jolla aitayrittäjä oli tällä kertaa tehnyt hintatarjouksen alueesta. Kunnanjohtajan pöydälle oli vain kuulemma ilmestynyt paperilapulle kirjoitettu summa."
http://sakutimonen.blogit.fi/ (7.8.2011)
Hyvä veli -verkostot jyrää
18
1658
Vastaukset
- piirit pyörii
Paikallispoliitikkokytkyistään tunnetussa Juuan paikallislehdessä Vaarojen Sanomissa paikallisen yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja vaatii Juuan kunnalta yrittäjäystävällisempiä päätöksiä. Hänestä jopa jonkun yrittäjien yhdistyksen jäsenen tulisi asettua kunnallisvaaleissa ehdolle, jotta päätöksenteko olisi vielä nykyistäkin "yrittäjämyönteisempää". Puheenjohtajan oma yritys valmistaa liemiä ja kastikkeita eläinruhon osista. Samaisen yrityksen takia muutama vuosi sitten kunnan jätevesipuhdistamo tukkeentui useaan kertaan yrityksen rasvapäästöistä. Tästä aiheutui Juuan kunnalle huomattavaa vahinkoa. Silloisen kunnajohtajan esityksestä kunta uhkasi rajoittaa yrityksen vedensaantia, ellei rasvapäästöjä saada kuriin.
Kuluvana kesänä oikeus antoi tuomion ympäristörikoksesta ja vahingonkorvauskin oli tuntuva. Koko vahingonkorvauksen sai kuitenkin valtio, koska kunnalla ei asianomistajana ollut mitään vaatimuksia! Varsinaista "yrittäjäystävällisyyttä" kunna taholta siis. "Toimivai" yhteyksiä päätöksentiekijöiden suuntaan tuntuu löytyvän jo nyt melko hyvin.
Yrittäjäyhdistyksen varapuheenjohtajalla puolestaan on yhden miehen konsulttiyritys. Tämä yritys voitti ikäihmisten osaamiskeskuksen yritys- ja yhdistyskoordinaattorin tehtävistä järjestetyn tarjouskilpailun. Yllätys, yllätys ja kuinka ollakaan samaiselta yritykseltä ostettiin niin sanotusti kiireeseen vedoten suorahankintana yhdistys- ja yrityskartoitus jo toiminnan aloitusvaiheessa. Nykyisin tämä yhden miehen yritys käy päivittäin töissä tässä kunnan ja useiden maakunnallisten yhteistyötahojen yhteisessä projektissa ja laskuttaa työstään konsulttipalkkiota. Samalla tämä yritys - käytännössä henkilö - istuu sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenä. Lautakunta on ollut koko osaamiskeskuksen keskeinen valmistelija. Koska toimintaa kunnan puolelta koordinoi kunnahallitus, eikä henkilö lautakunnassa ole osallistunut hanketta koskeviin päätöksiin, muodollista esteellisyyskytkyä ei ole päätöksenteossa kuitenkaan paperilla syntynyt. Silti kyseistä menettelyä voidaan hyvinkin arvostella myös hallintolain esteellisyyssäännösten valossa, sillä siellähän on ns. esteellisyyden toteutumisen niin sanottu kaatoluokka, jonka mukaan puolueettomuus ei saa vaarantua myöskään muusta erityisestä syystä. Lisäksi asianmukaiselta esteettömyydeltä edellytetään, tai ainakin pitäisi edellyttää, sitä, että tehtävät päätökset eivät saa antaa myöskään sellaista vaikutelmaa, että puolueettomuus niiden tekemisessä olisi jotenkin tosiasiallisessa mielessä vaarantunut vaikka muodollisia kytkyjä ei olisikaan.
Juuan kunnassa päätöksenteko tuntuu pyörivän erilaisten verkostojen "tukemana" ilman, että kukaan liiemmälti ajattelee sitä, että kunnan tulisi olla sen kaikkia jäseniä varten eikä toimia vain erilaisten etuyryhmien temmellyskenttänä. Huolestuttavaa tässä ilmiössä on se, että nykyvaltuutetuilla ei tunnu olevan munaa muuttaa kurssia. Erilaiset näkyvät ja näymättömät edut ja muut vaikuttimet (ynnä halu pysytellä turvallisesti jonkinlaisella helpolla mukavuusalueella) tuntuvat vievän voiton. Sellaisia puhtaita valtuutettuja, joilla ei olisi kytkyjä erilaisia intressejä edustaviin tahoihin vaikuttaa olevan Juuassa luottamushenkilöinä valitettavan vähän. Ehkäpä ensi vuoden kunnallisvaaleissa tahti muuttuisi. - Ahdin Turpo
Onne nuo työttömmiin atk-kurssit hyvvii, kun oppii leikkoommaan ja liittämmään!
- Turpon ahdin
Eipä tuo haitanee, kun asia on painavaa!
- Hassua, että
Paula Karsi-Ruokolainen ja Pertti Gröhn ovat toimineet pitkään Juuka-seuran hallituksessa ja samaan aikaan Juuan kunnan keskeisinä ja pitkäaikaisina päätöksentekijöinä. Koska Juuka-seura kustantaa Juuan ja Kolin talousalueen puolueettomaksi mainostettua paikallislehteä, jonka luonnollisesti tulisi kirjoittaa ja uutisoida muun ohella myös kriittisesti Juuan kunnan ja sen kuntapäättäjien, kuten myös päättäjien lähipiirin, tekemisistä, voi vain hämmästellä, että em. henkilöt ovat vuosikausia jatkaneet toimintaansa sekä keskeisinä luottamushenkilöinä että Juuka-seuran hallituksen jäseninä. Toisesta "aluevaltauksesta" olisi pitänyt ymmärtää luopua eikä koplata niiden hoitamista yhteen.
Tuli tässä kesällä kahlattua läpi viime vuosien Vaarojen Sanomia ja etsittyä sellaisia lehden juttuja, joissa olisi jotain merkittäviä kriittisiä sävyjä Vaarojen Sanomia kustantavan Juuka-seuran hallituksen jäsenten tai edes heidän lähipiirinsä toiminnasta, mutta eipä sellaista ainesta löytynyt. Mistäköhän johtuu? Sen sijaan lehdessä on ollut useita juttuja kunnan liian vähäisestä yrittäjämyönteisyydestä. Muutoinkin varsinkin kunnanhallituksen toiminta ja linjaukset ovat saaneet lähinnä silkkihansikaskohtelun; ja ihmekös tuo, kun VS kuuluu paitsi Sanomalehtien Liittoon niin myös mm. Juuan yrittäjiin. Hieman vaikea on tuolla yhtälöllä saavuttaa kovin hyvää tulosta monipuolisen, puolueettoman ja journalistisesti korkeatasoisen kuntapolitiikan ja paikallisten asioiden käsittelyn osalta. Ihmekös tuokaan, kun toimittajat on lehteen valittu Juuka-seuran hallituksen jäsenten toimesta. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt -sanonta on vahva konsultti vähän asiassa kuin asiassa. On erikoista, että Juuassa useampikin kunnallispoliitikko on toiminut yhtä aikaa sekä "vallan vahtikoirana" että itse vallankäyttäjänä.
Luulisi, että jotain hälytyskelloja olisi kunnan luottamushenkilöiksi ryhtyneiden päässä soinut, kun ovat istuneet usealla ja keskenään epäsopivalla tuolilla yhtä aikaa. Mutta ilmeisesti erityisesti juuri Juuassa on helppo toimia miten vaan, jos ei itse ota kytkyistään ja sidonnaisuuksistaan "turhia paineita". Aika jännää on muuten se, että jopa kykypuolue kokoomuksen piirissä on muualla maassa kiinnitetty oma-aloitteisestikin huomiota kunnan luottamushenkilöiden sidonnaisuuksiin. Esimerkiksi Hämeenlinnassa kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja on lausunut asiasta Ylen palstoilla mm. seuraavasti: "Sidonnaisuus ja intressi saattaa syntyä monella tavalla, vaikka se ei lain mukaan tekisikään päättäjästä (muodollisesti aina) esteellistä". Esimerkiksi paikallispankin hallintoneuvoston puheenjohtajuus ja keskeisenä kuntapäättäjänä toimiminen ovat äärimmäisen huonosti yhteen sovitettavia asioita.
Kuluneena kesänä suurta kohua herätti News of the World -lehden hyvin arveluttavien toimintatapojen ympäriltä noussut kysymys vallanpitäjien ja median suhteista. Vaikka kohun ytimessä on "vain" em. lehden entinen päätoimittaja, joka toimi sittemmin Britannian pääministerin viestintäpäällikkönä, ja tämän - ja hänen päätoimittajaseuraajankin - suhteellisen tiivis yhteys pääministeriin, maailmalla tuomittiin kuitenkin yleisesti ja hyvin voimakkaasti tällaisetkin kytkennät valtaapitävien ja sanomalehtitalojen välillä.
Mutta miten onkaan Juuan valtakunnassa? Juuassa poliittiset päätöksentekijät ovat toimineet vuosikaudet ilman mitään tunnontuskia puolueettomaksi mainostetun paikallislehden kustantamisesta vastaavan seuran hallituksessa! Siis kysymys on paljon paljon läheisemmästä suhteesta vallankäyttäjien ja vallan vahtikoirien välillä kuin mistä Britanniassa on ikinä ollut kysymys. Juuassa edes kunnanhallituksen puheenjohtajuutta ja Vaarojen Sanomia kustantavan Juuka-seuran jäsenyyttä (ja sen puheenjohtajuutta) ei ole nähty ongelmalliseksi yhdistää yhden ja saman henkilön tehtäviksi. Juuassa tunnutaan ajattelevan, että niin sanottu hyvä tyyppi voi toimia suunnilleen tehtävässä kuin tehtävässä ilman, että siitä seuraa mitään sen suurempia kyseenalaistamisia. Ja kun näille "hyville tyypeille" ei tunnu yksi tehtävä riittävän, kytkykeitos on valmis. Maittavaa keittoa, olkaa hyvä!- Todellisuudentajua!!
Karsi-Ruokolainen toimii myös Kainuussa Puolangan kunnan hallintojohtajana. Miten sopivaa tai edes laillista lienee toiminta yhtä aikaa toisen kunnan johtavassa virassa ja luottamushenkilönä Juuassa? Tuntuisi vähintään erikoiselta, jos meidän Aki, Lasse tai Pekka toimisi vaikkapa Lieksan tai Nurmeksen kaupunginvaltuutettuna. Siinä voisi mennä uskottavuus virkamiehen puolueettomaan toimintaan. Tosin aika ajoin tuntuu, että se menee muutenkin. Siksi paljon parantamisen varaa Juuan kunnan toiminnassa olisi.
- eduistako kyse?
Todellisuudentajua!! kirjoitti:
Karsi-Ruokolainen toimii myös Kainuussa Puolangan kunnan hallintojohtajana. Miten sopivaa tai edes laillista lienee toiminta yhtä aikaa toisen kunnan johtavassa virassa ja luottamushenkilönä Juuassa? Tuntuisi vähintään erikoiselta, jos meidän Aki, Lasse tai Pekka toimisi vaikkapa Lieksan tai Nurmeksen kaupunginvaltuutettuna. Siinä voisi mennä uskottavuus virkamiehen puolueettomaan toimintaan. Tosin aika ajoin tuntuu, että se menee muutenkin. Siksi paljon parantamisen varaa Juuan kunnan toiminnassa olisi.
Ei vaikuta todellakaan hyväksyttävältä istua kahdella jakkaralla, mutta näköjään kunnalliselämässä kaikki on mahdollista. Eikö asianmukainen viranhoitokin edellytä, että muut tehtävät (kuten luottamustoimet) eivät saa vaikuttaa viranhoidon suorittamiseen.. Käsittääkseni vaatimukset ovat tässä mielessä kaikkein kovimmat juuri johtavien virkamiesten kohdalla.
Enpä ole kuullut, että kukaan olisi yhdistänyt kuntajohtajana toimimista ja toisessa kunnassa luottamustoimissa toimimista tuolla tavoin kuin tämä Paula Karsi-Ruokolainen tekee. Arveluttavaa. - järkiintymistäkö?
eduistako kyse? kirjoitti:
Ei vaikuta todellakaan hyväksyttävältä istua kahdella jakkaralla, mutta näköjään kunnalliselämässä kaikki on mahdollista. Eikö asianmukainen viranhoitokin edellytä, että muut tehtävät (kuten luottamustoimet) eivät saa vaikuttaa viranhoidon suorittamiseen.. Käsittääkseni vaatimukset ovat tässä mielessä kaikkein kovimmat juuri johtavien virkamiesten kohdalla.
Enpä ole kuullut, että kukaan olisi yhdistänyt kuntajohtajana toimimista ja toisessa kunnassa luottamustoimissa toimimista tuolla tavoin kuin tämä Paula Karsi-Ruokolainen tekee. Arveluttavaa.Uusinta tietoa: Paula Karsi-Ruokolainen on vetäytynyt tänä vuonna pois Juuka-seuran hallituksen jäsenyydestä. Hän on ollut useana vuotena seuran näkyvä vaikuttaja ja seuran hallituksen jäsen.
Sen sijaan Juuan kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Gröhn jatkaa yhä myös Vaarojen Sanomia kustantavan Juuka-seuran hallituksen puheenjohtajana.
Muista Juuan kunnan luottamushenkilöistä seuran hallituksessa toimivat edelleen ainakin Liisa Kortelainen ja Matti Tuominen. - ehkäpä...
järkiintymistäkö? kirjoitti:
Uusinta tietoa: Paula Karsi-Ruokolainen on vetäytynyt tänä vuonna pois Juuka-seuran hallituksen jäsenyydestä. Hän on ollut useana vuotena seuran näkyvä vaikuttaja ja seuran hallituksen jäsen.
Sen sijaan Juuan kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Gröhn jatkaa yhä myös Vaarojen Sanomia kustantavan Juuka-seuran hallituksen puheenjohtajana.
Muista Juuan kunnan luottamushenkilöistä seuran hallituksessa toimivat edelleen ainakin Liisa Kortelainen ja Matti Tuominen.Älysi Paula K-R lopulta vetäytyä.. toisin kuin eräät.........
- harkintako petti
Todellisuudentajua!! kirjoitti:
Karsi-Ruokolainen toimii myös Kainuussa Puolangan kunnan hallintojohtajana. Miten sopivaa tai edes laillista lienee toiminta yhtä aikaa toisen kunnan johtavassa virassa ja luottamushenkilönä Juuassa? Tuntuisi vähintään erikoiselta, jos meidän Aki, Lasse tai Pekka toimisi vaikkapa Lieksan tai Nurmeksen kaupunginvaltuutettuna. Siinä voisi mennä uskottavuus virkamiehen puolueettomaan toimintaan. Tosin aika ajoin tuntuu, että se menee muutenkin. Siksi paljon parantamisen varaa Juuan kunnan toiminnassa olisi.
Joo, vaikea olisi kuvitella esim. Akia Lieksan kaupunginvaltuutettuna tai Lassea Nurmeksen vastaavana
- pallit sekaisin
Todellisuudentajua!! kirjoitti:
Karsi-Ruokolainen toimii myös Kainuussa Puolangan kunnan hallintojohtajana. Miten sopivaa tai edes laillista lienee toiminta yhtä aikaa toisen kunnan johtavassa virassa ja luottamushenkilönä Juuassa? Tuntuisi vähintään erikoiselta, jos meidän Aki, Lasse tai Pekka toimisi vaikkapa Lieksan tai Nurmeksen kaupunginvaltuutettuna. Siinä voisi mennä uskottavuus virkamiehen puolueettomaan toimintaan. Tosin aika ajoin tuntuu, että se menee muutenkin. Siksi paljon parantamisen varaa Juuan kunnan toiminnassa olisi.
Pekka P. vois ryhtyä vaikka Rääkkylän valtuuston puh.johtajaksi. Olisi ehkä tarvetta...
- kohusta toiseen.....
ehkäpä... kirjoitti:
Älysi Paula K-R lopulta vetäytyä.. toisin kuin eräät.........
Vaan näyttääpi tämä karsi-ruokolainen olevan edelleen paikallisen pankin hallintoneuvoston puheenjohtaja. Eipä ole meidän kunnassa vastaavaa kytkyä. Edes hallintoneuvoston jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä.
Vaikka luottamushenkilö ei olisikaan itse suoraan tekemisissä kunnan raha-asiota koskevien päätösten kanssa, voi tiettyä pankkia edustava luottamushenkilö olla vähintään mutkan kautta vaikuttamassa pankkinsa positiiviseen kohteluun kunnan rahaliikenteen ja raha-asioiden hoitamisessa. Miusta ees sellaista mahdollisuutta ja vaikutelmaa ei saisi syntyä. Pankkimiehet ja -naiset pysykööt poissa valtuustoista!
Kunnan edun ja pankin edun pitäminen erillään saman henkilön päässä ei kerta kaikkiaan onnistu. Tässä on selviä yhtymäkohtia taannoiseen vaalirahakohuun. Ehkäpä näitä asioita perataan tarkemmin ensi kunnallisvaalien yhteydessä. Tovottavaa se ainakin olisi.
- Ent. "hyvä tyyppi"
Eipä tuolta edellä tarkoitetulta kytykypohjalta ainakaan kunnallisen päätöksenteon arvostus nouse, mutta siitähän nämä "hyvät tyypit" tuskin välittävät pätkän vertaa. Sitä kun kovettaa itsensä tekijämieheksi tai -naiseksi voi tehdä sen jälkeen melkein mitä vaan, kelle vaan - ja kuinka vaan. Esimerkkivaikutus on heille lähinnä vain ilmaa. Valitettavasti.
Kun on tietty valta-asema, valta vetää vallan luo ja uusiin asemiin pyydetään helposti aina sitä "hyvää tyyppiä". Ja "hyvä tyyppihän" suostuu, kun kerran oikein pyydettiin! Enhän minä muuten olisi suostunut jne. Näin sitä pyörivät verkostot parhaimmillaan tai pahimmillaan..
Järjestelmien sisällä asioiden kyseenalaistajia on vähän, koska myötävirtaan soutaminen on aina niin paljon helpompaa kuin vastavirtaan vääntäminen. Sitä paitsi vastavirtaan kulkevat eivät ole niitä hyvien veljien ja siskojen tuntemia "hyviä tyyppejä", jotka keskenään palkitsevat toisiaan. He ovat niitä kiusallisia kavereita, jotka "hyvien tyyppien" mielestä on parasta yksinkertaisesti vain unohtaa, sillä kukapa haluaisi kuulla - saatikka vastata - kiusallisiin kysymyksiin, kun helpommallakin pääsee eikä tarvitse laitaa itseään likoon.
Näin se maailma pyörii ja me siinä mukana omine valintoinemme. Sillä onhan niinkin, että kenenkään ei tarvitse olla tahdottomana toimijana yhtään missään oravanpyörässä mukana, jos niin päätämme. Aina muutos ei ole tietty ihan helppo, jos on jo mukana.. Mutta aina on mahdollisuus muuttaa asioita, jos rohkeutta vain on... - antaa pikkusormensa
Melkoisia esimerkkejä hyvä veli/sisko -verkostojen toiminnasta ovat erilaiset valtuustoseminaarit, opintomatkat ja -päivät tms. työseminaarit, jotka järjestetään runsaine tarjoiluineen, laadukkaine majoittumisineen ja ohjelmineen (esim. kylpylään) tai vaikkapa niin sanotut työkokoukset, jotka suunnataan jonkinlaisen "oppimisen" merkeissä ulkomaille. Nämä lystin maksajilta, esim. kuntalaisilta tai vaikka pankin asiakkailta, usein tietymättömiin jäävät "ilmaiset lounaat" vaikuttavat olevan monelle päättäjälle merkittävä tapa tehdä esimerkiksi koti- ja ulkomaan matkoja toisten ihmisten rahojen kustannuksella.
Niin sanotut työ- ja luottamushenkilökoulutukset, seminaarit tai tutustumismatkat toteutetaan yleensä niin, että ne kaikkein räikeimmät etupoliitikot ovat monesti itse järjestämässä tai vaikuttamassa siihen, että jokainen päättäjä saa vähintään jotain pientä ekstraa (tyyliin valtuustoseminaari Kolilla), jotta myös rivivaltuutetut voidaan pitää tyytyväisinä ja sitouttaa kätevästi etupolitiikan jatkumisen leikkaamalla tällä tavalla mahdollisilta kriittisiltä puheenvuoroilta siivet. Sen jälkeen voidaankin sitten itse kahmia tasaisena virtana kaikenlaisia parempia etuisuuksia kaikissa niissä organisaatioissa, joihin edellä tarkoitetut "hyvät tyypit" on valittu hoitamaan "yhteisiä asioita" ylemmillä tasoilla.
Koska nämä ”"yhteisten asioiden hoitajat" liikkuvat lähinnä vain samoissa piireissä keskenään, he alkavat pitää kaikenlaista pientä ekstraa ja etupolitiikkaa aivan luonnollisena ja heille itselleen ilman muuta kuuluvana asiana. Etupolitiikan kyseenalaistamista ei juuri tapahdu. Korkeintaan jotain sellaista luottamushenkilöä, joka kieltäytyy vaikkapa kunnalle kalliista, kylpylään suuntautuvasta valtuustoseminaarimatkasta voidaan syyttää populistiksi tms., vaikka kyseinen henkilö olisi kieltäytynyt vuosien saatossa kaikenlaisista ylimääräisistä etuuksista hyvinkin johdonmukaisesti. Etupoliitikot ovat teflonia ja heillä on suojakupu aina päällä. He näkevät oman toimintansa aina oikeutettuna. Eiväthän he muutoin etupoliitikkoja olisikaan! - Etupoliitikon elämä
Etupoliitikoille elämä on vain yhtä suurta peliä ihmissuhteet mukaan luettuina. Etupoliitikko ei anna itsestään oikein koskaan aidosti mitään eikä varsinkaan koskaan kaikkea.. (vaikka hän toista itse väittäisi). Etupoliitikko tekee yleensä vain sitä mikä milloinkin sattuu huvittamaan ja mikä tuottaa hänelle suhteellisen välitöntä mielihyvää. Hän saattaa esimerkiksi havahtua lopettamaan jonkin, vaikkapa päivänvaloa kestämättömän, toiminnan yleviin syihinsä vedoten, samalla kun hän on kuitenkin jo valmis ryhtymään vastaavanlaiseen toimintaan toisaalla. Totuus on hänelle aina enemmän tai vähemmän suhteellista, ja hän haluaa aina itse määritellä mitä milloinkin pitää totuutena ja mitä totuuksia kellekin kertoo - tai jättää kertomatta. Tämän takia, vaikka etupoliitikko voi olla suurtenkin ihmisjoukkojen ympäröimä, hän on lopulta aina hyvin yksin kaikkine salailuineen ja säätämisineen.
Etupoliitikon kunniallisuus ja sydämellisyyskin jäävät helposti vain pinnalliseksi kuoreksi. Hänelle on tärkeää pitää vain kulissit kaikissa olosuhteissa pystyssä, vaikka oma hyvinvointi vaatisi aivan jotain muuta eli myös asioiden ja valintojen avointa ja kriittistäkin tarkastelua sekä kulisseista luopumista. Etupoliitikko voi arvostella muita, mutta omaa elämäänsä, omia tekemisiään ja valintojaan hän ei anna eikä halua ruotia, herkkähipiäinenkin kun on. Hän voi olla vitsikäs, mutta jos muiden vitsit tai tokaisut kohdistuvat häneen, positiivisuuden rajat tulevat nopeasti vastaan.
Tuollainen etupoliitikko on monesti sisäistänyt oman toimintatapansa niin pitkälle sekä julkisessa että yksityisessäkin elämässään, että hän saattaa toimia jopa omien arvojensa vastaisesti, kun järjestelmä niin ohjaa ja "määrää". Hän on lähinnä systeemin tahdoton orja. Tällainen ihminen ei voi kovin helpolla vapautua painolasteistaan. Vapaa-ajan sijaistoiminnot eivät siihen riitä. Pinnan alla kytevä ärsyyntyneisyys vain jatkuu. Parhaiten vapautuminen onnistunee kriisien kautta. Hyvä tietty, että vapautumista voi tapahtua edes niiden kautta, tosin siinä matkalla ehtii helposti tapahtua turhan paljon kaikenlaisia ikäviä asioita. Mutta jos ei halua koskaan kohdata tekemisiään, kuten toisten ihmisten välineellistä kohtelua, avoimesti ja rehellisesti, niin elämä kapeutuu ja rajautuu kaikesta ulkonaisesta menestyksestä huolimatta, ja toiminta perinteisenä etupoliitikkona vain jatkuu.. - "vain" maan tapa....
Karjalaisessa ja muissakin lehdissä kirjoitettiin eilen, että osa S-ryhmän osuuskaupoista tarjoaa erilaisia etuja ja alennuksia poliitikkojen perheille. Etuihin kuuluvat muun muassa tuntuva alennus ruuasta S-ryhmän kaupoissa ja ravintoloissa, viidentoista prosentin alennus käyttötavaroista ja hyvin edullisia hotelli- ja kylpylävuorokausia. Myös S-ryhmän pankin korkoetu kuuluu etuisuuksiin. S-ryhmän henkilöstöeduista nauttivat hallintoneuvostojen luottamushenkilöt. Heidän joukossaan on useita kansanedustajia ja kunnallispoliitikkoja. Olisi mukava tietää, keitä tuollaisiin etupoliitikkoihin kuuluu Pohjois-Karjalassa.
Tuskin myöskään edellä esillä olleen osuustoiminnallisen OP-pankin hallintoneuvostojen jäsenet jäävät näppejään nuoleskelemaan, kun kyseeseen tulevat pankin hallintoneuvostojen jäsenten talletuskorot ja muiden sijoitusten tuotot tai hallintoneuvostolaisten lainakorot. Parhain päin nuo asiat varmasti katsotaan aina, kun on kysymys hallintoneuvostojen jäsenistä ja heidän perheenjäsenistään. Sellaisesta kohtelusta tavallinen pankin asiakas voi vain haaveilla. Tietenkin erilaiset edulliset tai ilmaiset lomaviikot ja lomaviikonloput pankkiryhmän omistuksessa olevissa hulppeissa lomamökeissä laskettelurinteiden äärellä ovat jo pitkään olleet arkipäivää erilaisista pikku matkoista ja muista lahjoista puhumattakaan. Nämäkään edut eivät ole pankin tavallisten asiakkaiden ulottuvissa, tuskin edes verottajan tiedossa. Pelkistä kokouspalkkioista taitavat ne verotkin vain mennä. On se suomalainen järjestelmä niin puhtoinen, että ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. - Löyhää virkamoraalia
Ilta-Sanomissa puolestaan kirjoitettiin jokin aika sitten, että myös osa kuntien johtavista virkamiehistä toimii osuuskauppojen päättäjinä. Jutussa todettiin, että kyseiset virkamiehet ovat esteellisiä käsittelemään suoraan osuuskauppansa asioita kunnissaan, mutta muutoin kuntien elinkeinopolitiikkaa koskevaan päätöksentekoon heiltä ei ole evätty osallistumisoikeutta. On pelkää hyväuskoisuutta kuvitella, että tuollaiset luottamushenkilövirkamiehet eivät tosiasiassa vaikuttaisi merkittävästikin kuntansa elinkeinopoliittisiin linjauksiin edustamansa kaupan hyväksi. Sama koskee tietysti myös osuustoiminnalliseen pankkiryhmään sidoksissa olevia virkamiehiä. Heidän kohdallaan esteellisyystilanteet ovat vielä ilmeisempiä ja räikeämpiä ja siksi sellaisia virkamiehiä lieneekin varsin vähän.
- jotain rajaa!
Aivan! Ja Iltalehdessä kirjoitettiin torstaina mitenkä pelkkä itsensä jääväys ei riitä poistamaan poliitikon tai virkamiehen puolueettomuusongelmaa päätöksenteossa, koska on aina hyvin todennäköistä, että luottamushenkilön varajäsen tekee juuri niin kuin varsinainen jäsen haluaisi hänen tekevän.
Rikosoikeuden professori Pekka Viljasen mukaan tuollaisten päättäjien pitäisi pysyä kokonaan poissa kuntien ja valtion päätöksentekijöiden paikoilta.. Selvähän se, sillä jo maalaisjärjen pitäisi sanoa, mikä on sopivaa ja mikä epäsopivaa "yhteisten asioiden hoitamista". - kohti parempaa?
Tämänpäiväisen bloginsa lopussa juukalainen Saku Timonen kirjoittaa erityisen osuvasti:
"Ajan ja uusliberalimin henki on se, että jokainen ottaa kaiken mikä on otettavissa, eikä mitään moraalia tunneta. Siksi jokaisen kannattaa katsella ympärilleen vähän sillä silmällä, että mistä löytyisi varastettavaa. Tosin tavallisen ihmisen ei kannata varastaa työmaalta edes iskuporakonetta, koska siitä seuraa ankara rangaistus. Pitää pyrkiä sellaiseen asemaan, jossa varastaminen kuuluu luontaisetuihin ja siitä palkitaan bonuksilla."
Eli vaikka kuinka ajattelisit päättäjänä kauniisti ja puhtoisesti luottamus- ja muista tehtävistäsi mutta samalla suljet silmäsi kaikenlaiselta eduksesi tavalla taikka toisella valahtavalta etu- ja bonuspolitiikalta, olet osa suomalaista piilokorruptio-ongelmaa. Ei tämä sen monimutkaisempaa ole.
"Maan tavoista" on vaikea päästä irti. Niitä rupeaa helposti pitämään "ihan normaaleina", kun kerran kaverit ympärilläkin toimivat samalla tavalla eivätkä ainakaan mitenkään kyseenalaista tällaista menoa. Ehkä ensi vuoden kunnallisvaalien jälkeen meno voisi kuitenkin edes vähän muuttua ja ainakin kaikkein pahimmat korruptiopoliitikot jäisivät jo ehdokasasetteluvaiheessa pois listoilta. Toivoa sellaista ainakin sopii, sillä kyllä vaalirahakohukin vähensi kummasti ostettujen kansanedustajien määrää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä923181Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991777Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461637- 901470
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4071350Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21229Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946