Töykeä mykkäkoululainen

Tuo on henkistä pahoinpitelyä.

Onko tuo sinusta toimivaa, näinkö haluat jatkaa?

Eihän tuossa ole muita vaihtoehtoja kuin joko hyväksyt asian tai otat eron..

Tiedän tunteen, sama vika rahikaisella. Mä olen ottanut saman asenteen käyttöön kyllästyttyäni siihen et aina mun piti olla se joka yrittää selvittää asioita.

Eli annan äijän soitella perään, en vastaa kuin vasta parin päivän päästä ja silloinkin sanon vaan tylysti :" ei mua nyt just huvita jutella" ja sit kun se voivottelu luurin päässä alkaa siitä kuinka julma olen häntä kohtaan kun HÄN haluaisi keskustella olen todennut siihen seuraavaa : " niinpä, kuulostaako tutulta, kuinkahan monta kertaa mä halusin jutella, mut sulle se ei kelvannu niin miksi juuri nyt tämän pitäs kelvata mullekkaan"

Pyydän kyllä silloin anteeksi jos tiedän itse olleeni syypää, mutta mies oletti että pyydän myös hänenkin virheet anteeksi siinä samalla niin simsalabim : kaikki olisi taas hyvin, mutta se ei mulle käynytkään ja siksi otin saman taktiikan. Sitä saa mitä tilaa

lisäys äskeiseen : tuokin kuuluu mieheni toimenkuvaan syyttää minua kaikesta ja hänhän siis suorastaan on pyhimys. Kaikki valheet mitä suustaan päästää kuulemma johtuu vain siitä kun minä olen niin ärsyttävä
.
..hmm..kerrankin oli tilanne että olimme sopineet erään tärkeän menon yhdessä, muistutin häntä siitä pitkin viikkoa ( ja vielä hänen omasta pyynnöstään) ja sitten kun menon aika tuli, hän ilmoitti että oli paria päivää aikaisemmin sopinutkin menevänsä juuri silloin saunomaan kavereidensa kanssa ja sen hän myös toteutti, olin harmistunut siitä kun ei voinut edes asiasta mun kanssa aiemmin edes puhua vaan perui mun selän takana koko jutun, lähetin viestin että kiitti vitusti..tuli viikon mykkäkoulu ja kun vihdoin hän suostui avautumaan asiasta, niin syy miksi ei ollut ottanut yhteyttä, oli juurikin lähettämäni txt..olin kuulemma niin inhottavasti tekstannut hälle että loukkaantua piti oikein viikoksi, mutta sanallakaan ei sitten myöntänyt että itse oli alunperin multa salaa perunut koko meidän menon.Ja tärkein tulee tässä: mulla ei kuulemma ollut syytä taas suuttua hänelle, koska hänhän toimi kuten pyhimykset nyt yleensä toimivat.

Tässä siis pieni esimerkki monista lukemattomista samanlaisita jutuista millä hän jaksaa mua "ilahduttaa" ja sen jälkeen syyllistää.

Mahtaakohan tää sun ukkos olla omalle äijälleni jotain sukua XD

Joten suosittelen sinulle sitä että kokeile miten mies reagoi siihen että alatkin totuttamaan hänen käytösmalliaan.

Poikaystäväni pitää myöskin mykkäkouluja. Suuttuu ensin ihan turhista asioista, jonka jälkeen menee kotiinsa mököttämään vastaamatta yhteydenottoihin väh. viiteen päivään.

Tällä kertaa hän suuttui minulle siitä, kun olin huonolla tuulella. Kaikki jotenkin ärsytti ja sen huomasi käyttäytymisestäni. Hän alkoi huutaa minulle, vaikka tiesi, että olen muutenkin huonolla tuulella. Minun kiukutteluani ei kuulemma jaksanut katsella. Huusin takaisin, sillä tuntuu kuin minä en ikinä saisi näyttää minkäänlaisia negatiivisia fiiliksiäni. Oikeesti, kaikillahan on huonoja päiviä, ja minusta kumppanin pitäisi hyväksyä se?! Noh, ei voi antaa anteeksi minulle sitä, että huusin hänelle takaisin. Oli hyvin vihainen ja halusi vain lähteä kotiin mököttämään, kun minä kaikin keinoin yritin saada häntä jäämään, jotta asia selvitettäisiin saman tien, eikä se TAAS paisuisi, kuten kaikki riitamme. Hän kuitenkin halusi lähteä silläkin uhalla, että jättäisin hänet jos hän lähtee.

Kysyin häneltä myös, että aikooko hän nyt sitten jättää minut. Vastaukseksi sain "En tiedä, varmaan."

Tuntuupa "hyvältä" odotella, koska hän mahdollisesti suostuu puhumaan ja koska hän "varmaan sitten minut jättää". Aivan järkyttävää...

Jotenkin ihan kauheaa ja lohdutonta kun lukee teidän muidenkin kokemuksia. Meillä on ihan sama juttu sen kanssa, etten minä saa pahoittaa mieltäni mistään tai olla pahalla päällä, tästä on aina seurannut riita ja mykkäkoulu sekä jättämisuhkailut.

Vikaa ei tietenkää miehessä ole koskaan, kaikki ilkeily ja mykkäkoulu ovat vain oikeutettuja seurauksia minun käyttäytymisestä.

"Mahtaakohan tää sun ukkos olla omalle äijälleni jotain sukua XD" Heh, kuulostaa vähintäänkin kaksoisveljeltä:) Mistä ja miten luulet/te, että tällaisia luonteita syntyy?

Mieheni isä harrastaa mykkäkouluja ja jättämisuhkauksia vielä yli seitsemänkymppisenäkin (jotenkin lohduttomalta kuulostavaa...ja samalla jotenkin absurdia, etteivät ihmiset suostu oppimaan) ja mieheni lapsuudessa isä on vähätellyt häntä. Luulen, että tässä on ainakin osasyy moiseen käyttäytymiseen. Mutta vaikka mieheni tietää itsekin nämä taustatekijät, ei hän silti ole ollut halukas työskentelemään toisenlaisten käyttäytymismallien saavuttamiseksi, vaan jatkaa ja jatkaa tätä tuhoavaa tapaansa.

Jotta itse pystyisin samanlaiseen mykkäkouluun ja ilkeyteen, minun tulisi päästä eroon tunteistani häntä kohtaan. En vaan pysty mykkäilemään ja uhkailemaan erolla jos oikeasti välitän. Enkä toisaalta edes ehkä halua lähteä samanlaiseen pelaamiseen mukaan. Ehkäpä juuri siksi tämä ei toimi.

Totta onhan niitä päiviä, jolloin on itsekin kireällä, mutta olen yrittänyt jättää syyttömät ulkopuolelle. Olen ennemmin muuten hiljaa ja teen koitöitäni. JOs kysytään yritiän vasta tavalliseen sävyyn, että olen hieman väsynyt, kerron myöhemmin.

On mielestäni lapsellista aina sille puolisolle ärhennellä, tuskin hänen syytään asiat monestikaan ovat. Et vaint tule omien ajastustesi kanssa juttuun.

Senkin olen jo oppinut, jos mies tekee kotitöitä, älä ala motkottamaan, että tekee väärin, silloin ei enää koskaan tee. Minun mieheni ainakin on ajan knassa oppinut itsekin näkemään asioita. Tekee jo ilman mitään pyyntöjä keittiössäkin töitä, imuroi ym.

täällähän sopivasti kanssa sisarruksia:) valitettavasti (ko)

meillä on kans miehen kanssa riitaa ja mies mököttää, ei vastaa puheluihin eikä tekstiviesteihin (mies siis ulkomailla töissä).

meillä on pitkään mennyt tosi hyvin ja mitään isompaa oo ollu. kunnes nyt sitten, satuin eilen kysymään miehen mielipidettä erääseen asiaan niin hän veti täydellisesti herneen nenään. rupesi vatvomaan vanhoja ja nakkelemaan suolaa haavoihin. mä sit koitin rauhotella ja sovitella mut ei, lopulta hermostuin. tänään sit koitin soittaa mut ei vieläkään vastaa, sovittelevasti taas tekstasin ja pyysin että puhuttas asiat niin kuin aikuiset, mut ei.

raivostuttavaa :/

olis muuten kiva kuulla jonkkun miehen mielipide asiaan. juurikin sellaisesta asiasta kun pitää sitä sovintoa venyttää vaikka puhumalla asiat selviäisi.

Minulla oli 5v tuollainen mäkättäjä mykkämies. Selvisi että haa kun oli matkatöissä usein etsittiin kaup uusi naisystävä. Ennen sitä piti mykkäkoulu saada aikaiseksi jotta ei soitella txt sitten kun ollaan siellä työmatkalla.
---------voi mulkku millaisia matkatyömiehiä tämä suomi on pullollaan.
Tämän takia en seurustele koskaan enää kaukosuhteissa. Jos ei viestitä kun kysyn jotain saa mennä.
näin ollen on seur. olleet todellakin vapaita ei mököttäviä miehiä. Suosittelen ap. lle samaa..

Meillä "mökötetty" nyt reilu viikko.. Kaikki alkoi kun yritin lähestyä miestäni ja tehdä aloitten, ja hän torjui minut. Siirryin tietenkin kauemmaksi kun huomasin ettei häntä kiinnosta nyt. Hän lähti samantien toiseen huoneeseen katselemaan televisiota sanaakaan sanomatta.

Nyt hänen mielestään kaikki on ilmeisesti hyvin koska juttelee ja käyttäytyy muuten tavalliseen tapaan paitsi ettei anna minkäänlaista hellyyttä tai kosketusta omasta aloitteestaan.

Tämä tilanne on toistunut ennenkin ja olen halunnuut puhua asian selväksi ja kertoa, että tuntuu pahalle, mutta hänen mielestään se on turhaa eikä hänellä ainakaan ole mitään syytä pyytää anteeksi tai kuunnella mikä mieltäni painaa.

Nykyisin sitten olen yrittänyt antaa tilaa, mutta näyttää venyvän joka kerta nämä tilanteet jos en mene häntä suukottelemaan silloin kun hän alkaa käyttäytyä normaaliin tapaan. Hän torjuu minut vaikenemalla ja koskemattomuudella.

Puhumattomuus näkyy kaikissa arkipäivän tilanteissa myös. Mies ei kysele miten työpäivä on mennyt eikä kerro omastaan ellen kysy. Jos hänellä on huono päivä, hän vetäytyy luolaansa eikä kerro mikä vaivaa (tämä tosin varmaan useiden miesten kohdalla).Minä taas en voi käsittää miksi hän torjuu minut kun itsellä on huono päivä ja haluaisin siitä hänelle "hurpattaa", vaikka en ole vihainen hänelle, hän sanoo, että "ei nyt, katson elokuvaa". En mielestäni puhu/keskustele "syvällisiäkään" jatkuvasti, mutta silloin kun tarvitsen sitä niin hän systemaattisesti torjuu yritykseni ja vaientaa minut. Silloin menee hyvin kun jaksan olla iloinen ja olla välittämättä siitä etten saa arkipäivästä hellyyttä ja huomioonottamista (jotka mielestäni kuuluu parisuhteeseen).

kyllä suomalainen nainen on sitten kamalan herkkähipiäinen..

Avomies81

tarkoittaako tuo että ei kannata ottaa tosissaan tällaisia ketjussa ilmenneitä ongelmia?

mä oon tullu siihen tulokseen että mies kaipaa tällä tapaa huomiota, kauniita sanoja ja anelua;) ja mitä ennenkaikkea SEKSIÄ (sovintoseksin merkeissä siis) mun mies siis siel reissuhommissa, ja huomasin että kun mökötys alkaa, laitan itsestäni alaston kuvan niin kohta mieheltä tulee puhelu että harrastetaan puhelinseksiä...ja joo tällä asiat on ratkaistu ;D

Mykkäkoulu "on-off" suhteessa olin 2 vuotta

Möksötys voi alkaa ihan mistä vain - sanoin väärin ( tietämättäni ), olin huonolla tuulella, asiat ei menny hänen mukaan, en vastannut viestiin oikein ( liian lyhyesti tai pitkästi tai ei oikeilla sanoilla ) jne... jne...olisi loputon lista... ja ainahan oli tietty syy minussa... ei tietenkään hänessä

Riidat selviteltiin maton alle lakaisemalla, niistä ei ollut asiaa puhua - tai seurana mykkäkoulu...

Seurustelun alkuaikoina ihmettelin tätä ja toki se saa hämmentymään ja kimmastumaan kun ei toinen puhu ei pukase - eikä asioita voi koskaan selvittää - aina kuitenkin ne vanhatkin tuli pintaan...

Annoin siis herran mököttää ja sieltä se tuli luolastaan ... sanoen että voisin pyytää anteeksi häneltä tai että hyvin selkeästi toi ilmi että minä olin ollut syypää..

Tämä kaikki johti siihen että olin masentunut ja tunsin itteni riittämättömäksi, aina piti varoa ja olla varpaillaan ja kun olisi halunnut sanoa omankin mielipiteen jostakin... jätimpä sanomatta

Viime riita oli kun oltiin ulkona työkaverieni kanssa, hän liittyi seuraan myöhemmin - kuulemma työkaverini vitsailivat hänelle liian rankasti ja hän vain hävisi illan päätteeksi.. soitin perään, laitoin viestiä että missä ihmeessä hän on ja mitä tapahtui ( itse en eikä kaverini ymmärtäneet että oli herneen ottanut nenään )
Tulin kotiin ja hän käveli ulos samantien kassinsa kanssa... ja sillä reissullaan on vieläkin... en ole perään kysellyt...enkä hänen haukku viesteihin vastannut...

Otti aikaa silmät avautua ja olen siitä onnelinen - ajattelin, kauanko oisin vielä jaksanut tuollaista... koko tulevaisuuteniko ?

Joten.. miettikää ketkä elätte henkisen alistuksen alla - miettikää ketkä ootte näitä mököttäjiä....

Ikinää en itse enää sellaiseen lähde - sitä joko puhutaan, asiat selvitetään - tai sit ei puhuta ja kävellään eri teitä

"Riidat selviteltiin maton alle lakaisemalla, niistä ei ollut asiaa puhua - tai seurana mykkäkoulu...
Seurustelun alkuaikoina ihmettelin tätä ja toki se saa hämmentymään ja kimmastumaan kun ei toinen puhu ei pukase - eikä asioita voi koskaan selvittää - aina kuitenkin ne vanhatkin tuli pintaan...
Annoin siis herran mököttää ja sieltä se tuli luolastaan ... sanoen että voisin pyytää anteeksi häneltä tai että hyvin selkeästi toi ilmi että minä olin ollut syypää..

Tämä kaikki johti siihen että olin masentunut ja tunsin itteni riittämättömäksi, aina piti varoa ja olla varpaillaan ja kun olisi halunnut sanoa omankin mielipiteen jostakin... jätimpä sanomatta"

Tuo voisi olla vaikka minun oma kirjoitukseni. Mykkäkoulut alkoivat aikalailla suhteen alussa ja aina syy oli minussa ja minun piti selitellä ja pyytää anteeksi, koska kaikki johtui vain ja ainoastaan minun sanoistani ja käyttäytymisestäni. Alussa jaksoin olla pitkäpinnainen (ja liiankin kiltti -nyt sen ymmärrän) ja yritin ymmärtää hänen traumojaan entisistä suhteista ja ajankäyttöään yrityksen ja lasten kanssa kun he olivat hänen luonaan. Mutta kun halusin, että minunkin tarpeitani otettaisiin huomioon, niin jo pienestäkin asioiden esille ottamisesta (alussa hyvin pitkään puhuin rauhallisesti ja selitin ystävällisesti oman näkemykseni) hän suuttui ja ryhtyi mykkäkouluun.

Mykkäkoulut ja syyttelyt saivat minut todella hämilleni ja yritin kertoa oman näkemykseni, mikä ei koskaan kelvannut vaan ana se tuomittiin vääräksi ja sairaaksi. Suututti ja lopulta minäkin masennuin. Rakastin häntä ja mykkäkoulut olivat saaneet minut käyttäytymään läheisriippuvaisen tavalla. Minut - naisen, joka oli elänyt itsenäistä elämää ja ollut pitkiäkin aikoja yksin kärsimättä siitä. Minulla oli suuri tarve selvittää selvittämättömät ristiriidat ja toinen ei siihen suostunut. Mykkäkoulun jälkeen ei puhuttu niistä oikeista asioista ja kertoessani kärsimystäni siitä, ettei toinen halua sopia ristiriitoa ja jättää minut hiljaisuuteen, hän vain totesi ettei halunnut puhua ja rakastaa minua kun olen mukava ja ettei kestä jos olen esim. pahalla päällä tai korotan ääntäni.

En voinut ymmärtää suhdetta, jossa rakastetaan, mutta ei kestetä toisen inhimillisiä tunteita, varsinkaan kun hänen kiukuttelua ymmärsin kyllä. Kuten moni meistä, hänkin oli välillä väsynyt ja stressaantunut ja jäkätti pienistä turhanpäiväisistä asioista, liioitteli ja syytteli mm. kengistä lattialla, hiuksista lavuaarissa yms. (mies siis). Itseäni hänen pikku virheensä eivät juurikaan häirinneet, mutta väsyneenä ja pettyneenä kyllä kiukuttelin joskus, ja lähes joka ainoa kerta hän jätti minut ja sulkeutui mykkäkouluunsa ja liian usein ajoi minut pois luotaan -siis näytti ovea -poistu. Ei puhettakaan ymmärtämisestä tai lohdutuksesta, empatiakyvystä näin kahden vuoden aikana vain ohimenevän häivähdyksen.

Huomasin, että olin jatkuvasti vihainen ja masentunut - ja silti vieläkin jaksoin yrittää...palata hänen luokseen viikkoja kestävien mykkäkoulujen jälkeen. Omasta ja yhteisestä halusta.

Asiat eivät kuitenkaan muuttuneet, minulla oli aina välillä paha mieli tai olin eri mieltä kuin hän. Ja jatkuvasti siitä seurasi mykkäkoulu, jonka aikana uuvuin ja jatkuva riidoissa eläminen vei voimani muulta elämältä. Jaksoin juuri ja juuri tehdä työni hyvin, muttei sitten muuta. En jaksanut harrastaa, en tavata ystäviäni, pitää yhteyttä keneenkään, odotin vain kotonani, että saisimme sovun aikaiseksi. Yritin soittaa, lähettää viestejä, ilman mitään vastausta. Sopu tuli vasta silloin kun alistuin pyytelemään anteeksi ja myönsin tehneeni väärin. Se oli ovi, joka avasi tien takaisin suhteeseen.

Kunnes lopulta olin niin vihainen epäoikeudenmukaisuudesta, etten enää jaksanut anella ja nöyristellä. Itkin hänelle avoimesti tuskaani ja ilkeyksien jälkeen hän sanoi myös rakastavansa ja haluavansa elää onnellista suhdetta kanssani eikä riidellä. Tilitin hänelle kaikki kokemani tunteet ja tuskan ja hän lupasi yrittää jättää mykkäkoulut. Olin jo henkisesti niin väsynyt ja loppu, etten itse enää voinut olla pahoittamatta mieltäni kun koin vääryyttä. Syntyi riitoja, ja en enää halunnut myöntää että tunteeni olivat vääriä. Kiistelimme siitä, että oliko minulla oikeutta tuntea tunteitani. Olin sitä mieltä, että ei väliä tarkoittiko hän satuttaa minua vai ei, niin syystä tai toisesta tunnetilani oli se, mikä oli ja edes kerran olisin halunnut häneltä lohdutusta ja empatiaa. Hänen mielestään hänessä ei ollut mitään syytä ja olin hullu, sairas ja kohtuuton. Yritin selittää, että ei ollut kyse syyllisestä, vaan minun tunteestani ja odotin edes kerran ymmärrystä ja lohdutusta. Mutta ei, hänen mielestään olin väärässä tunteitteni kanssa (selvennökseksi, etten todellakaan pahoittanut mieltäni joka päivä, viikko tai edes kuukausi).

...jatkuu

Hei "hulluudesta pois",

Ja kiiitos lohduttavasta viestistäsi. Ei tämä helppoa ole, ei. Enää en ole niin tuskainen ja tarpeessa saada yhteyttä häneen, mutta olen silti vielä jokseenkin masentunut kokemastani. Päällimmäisenä mielessäni on, että ei enää koskaan tuollaista henkistä väkivaltaa, ei enää koskaan sitä, että minut suljetaan ulos ja jätetään yksin, ei enää ikinä minun parjaamistani tai minun tarpeitteni/halujeni dissaamista. Minäkin olen tärkeä, enkä ole hullu -itkien huutaa pieni lapsi minussa.

Viiden vuoden takainen exäni on ottanut yhteyttä ja suoraan ehdottanut laastarisuhdetta, kun olen hänelle sanonut, ettei minusta ole minkäänlaiseen suhteeseen juuri nyt ja että olen vielä niin haavoilla edellisestä suhteesta. Vaikkei meillä mitään suhdetta olekaan, huomaan kuinka hänen olemassaolonsa ja harvat keskustelumme valtaavat mielessäni sijaa nykyiseltä pettymykseltä. On oikeasti ollut ilo keskustella avoimen ja rehellisen ihmisen kanssa, joka osaa ja voit ottaa esille vaikeitakin asioita ja osaa käsitellä niitä välillä huumorillakin. Hän on enemmän mielessäni kuin tämä nykyinen exäni. Mikä sinänsä on positiivista, sillä se antaa taukoa jatkuvaan asioiden vatvomiseen.

En juurikaan usko, että minulla ja 5v.-exälläni on yhteistä tulevaisuutta, mutta ehkä me kaksi eronnutta osaisimme hetken lohduttaa toisiamme ja saada sitä ymmärrystä, jota vaille suhteissaimme jäimme. Ehkä voimme eheyttää tosiamme. Aika näyttää.

Milloin sinä itse uskaltauduit uuteen suhteeseen?

Puhumattomuus onvahva vallankäytön väline.Lähde suhteesta jos vain on mitenkään mahdollista.Ei hän siitä muuksi muutu.Hän saattaa olla luonnevikainen narsisti.Nauttii sairaasti kunvoi hallita sinua mykkäkuolulla.Et maininnut ikääsi,perhettä?Jos mahdollista lähde,toivon että löydät kypsän ihmisen elämääsi.Itselläni on sama tilanne mutta en lähtenyt aikanani .Mökkääminen pahenee koko ajan.Terapeutille hän ei suostu: hän on täydellinen ei tarvitse hoitoa.Et ole hullu LÄHDE!

Mykkäkoulu.....Jaa a meillä on eukko harrastanut sitä koko suhteemme ajan jo kaksikymmentä kultaista vuotta.En sano että itsekkään mikään pulmunen olisin mutta Mykkäkoulua en ole ikinä harrastanut.Parhaillaan käydään läpi elämämme suurinta kriisiä,eukko on niin rikki sydän palasina koska en ole hänen mielestään koko suhteemme aikana osoittanut rakkautta häntä kohtaan.Kolme ihanaa tyttöä olen saanut suhteessa aikaiseksi,tällä hetkellä olen kotona ja huolehdin kodosta lapsista ja muonituksesta mutta se ei eukolle riitä vaan mököttää koska en hali tarpeeksi.Eukko menee nukkumaan yheksältä yhdessä nuorimman tytön kanssa ja minä jään halimaan olohuoneen sohvaa joka päivä,juuri silloin kun olisi sitä omaa aikaa toisilleen.Taidan lyödä hanskat tiskiin ja ottaa lopputilin tästä ainaisesta oravan pyörästä,ei tekemättömästä ketään voi tuomita eihän ? Minähän se syntipukki olen ja saan eukkoni kuulemma tuntemaan syyllisyyttä yhä enemmän omilla puheillani.

Minun ex, EX oikein isoilla kirjaimilla harrasti mykkäkoulua oikein aktiivisesti!

Tätä ei varmaan kukaan usko,mutta ennätys oli 6 viikkoa sanomatta sanaakaan! Jos tulin samaan huoneeseen, lähti saman tien pois. Nukkui sentäa yhteisessä makuuhuoneessa.
Aloin tehdä niin, että laitoin ruoan, söin rauhassa ja korjasin kaikki pois. Tiskailin, siistin keittiön, lueskelin sanomalehden... Ukko sai odotella. Jos ei yhtaikaa voinut tulla syömään, odottakoot.
Tämän 6 viikon ennätyksen kestäessä kuulin yhden hänen kaverinsa kysyvän ihmeissään, miksi hän tuota harrastaa? "No kun on niin vaikea enää alkaa puhua kun on ollut hiljaa jo niin kaiuan"! Ei voi siis antaa periksi! Lapsellista!

No, poruhan siitä tuli kun ilmoitin muuttavani omaan asuntoon. ei meinannut uskoa mutta pakko oli kun muuttomiehet haki mun kamppeet ja avaimen heitin pöydälle.
Joitain suhteita tiedän hänellä olleen minun jälkeeni, yhtä vaikeita ilmeisesti koska tämä samainen kaveri joka ihmetteli mykkäkoulua kertoi, että eräs ex:n naisystävistä pahoinpiteli häntä! Ei kestänyt ex:n käytöstä. Jotain vikaahan hänellä pitää päässa olla, se on selvä.

Aloittaja: Mulla oli tuollainen mies ja ero tuli hyvin nopeasti. Ei kukaan aikuinen, itseään kunnioittava ihminen jaksa kestää toisen mykkäkoulua. Jos toinen osapuoli pitää sinua noin itsestäänselvyytenä niin suosittelen eroa. Voi pistää jotain ajatuksia hänelläkin kiertämään päässä.

"Joitain suhteita tiedän hänellä olleen minun jälkeeni, yhtä vaikeita ilmeisesti koska tämä samainen kaveri joka ihmetteli mykkäkoulua kertoi, että eräs ex:n naisystävistä pahoinpiteli häntä! Ei kestänyt ex:n käytöstä. Jotain vikaahan hänellä pitää päässa olla, se on selvä."

Hassua. Vierität pahoinpitelyn syyn exällesi, kun käyttäytyi niin sietämättömästi. Jos tämä sun ex ois pahoinpidellyt sua, uskoisitko vilpittömästi että se on sun syytä koska käyttäydy sietämättömästi?
Oman kumppanin pahoinpitelyä ei oikeuta mikään. Ei miehen eikä naisen.
Ei kenenkään muunkaan pahoinpitely ole hyväksyttävää, muttei etenkään oman kumppanin.

MISSÄ KOHTAA vieritän jotain syytä jonkun päälle?

Tekstissäni totean, että ilmeisesti samanlainen sietämätön käytös on jatkunut seuraavassakin suhteessa, koska tyttöystävä on turvautunut väkivaltaan.
Siis totean vain,että minun seuraajani "ratkaisi" asian noin. MINÄ en ole siitä vastuussa.

MISSÄ KOHTAA annan ymmärtää, että väkivalta on hyväksyttävää?

Kerron, miten ex käyttäytyi, ja kerron, mitä mieltä asiasta olen. = (Ei tunne-elämältään normaali aikuinen mies käyttäydy noin.)

Siis mikä on "hassua"?

Minut jätettiin lauantaina..

Tapahtumaketju viimeisiltä hetkiltä oli jotakuinkin se että puhuimme kukista (ja siitä että tykkäisin että jos tuossa piakkoin sairaalassa olen saisin kukkia vaikka muulloin niitä inhoan) ja miesystäväni kertoi ettei uskaltaisi tulla katsomaan minua sairaalaan ja tuoda kukkia kun pelkäisi lapseni isän tulevan lapseni kanssa, sanoin: ei sitten josset halua, hän selitti ja selitti, ja mä selitin että minä päätän kuka minua käy katsomassa ja milloin, että ei eksäni tule. Sanoin myös että on ihan ok ettei hän tule, pärjään kyllä, hän edelleen intti että haluaa muttei uskalla ja lopulta sanoin että mun puolesta hän saa lähteä vaikka ulkomaille piiloon ja lähettää vaikka kukkia sairaalaan niin molemmat on tyytyväisiä, että ihan oikeasti pärjään.. Tähän vastaus oli: Haista vittu!. Pahoitin mieleni. Kuitenkin se olin minä joka koitti asiaa selittää ja setviä vielä illalla, ei vastausta.

Seuraavana päivänä meidän pitit tavata, en ajatellut että vitun haistattamisen ja mykkäkoulun jälkeen on minun tehtäväni kysellä että koska koska koska (myöhemmin selvisi että tietenkin se on mun tehtäväni) ja hän ei mitään kirjoittanut. Illalla laitoin kuvaviestin kun olin nähnyt sattumalta yhden tuntemamme suuren luokan idiootin, siitä helvetti sitten repesi ja alko puhelupommitus. En juuri pystynyt vastaamaan eikä ihan suoraan sanottuna pahemmin hänen käytöksensä jälkeen huvittanut vastata( silloin kun hän vihdoin päätti että sopii puhua..) Laitoin viestin etten tahdo nyt puhua, seuraava viesti olikin sitten viesti missä jätti minut. Viestissä itki miten ei kestä kun rankaisen häntä kokoajan eikä hän tajua mistä jne.

Samaa ollut koko suhde. Hän sanoo jotain mistä loukkaannun, siihen minulla ei ikinä ole oikeutta koska mun pitäisi tietää ettei hän tarkoita loukata. Hän sen sijaan pahoittaa mielensä lähes kaikesta ja velloo siinä oikein huolella. Ja kun olen häntä oikeasti loukannut, se asia ilmaantuu joka riidassa uudelleen ja uudelleen esille, kuten myös kaikki muu. Sanon jotain joka eroaa hänen näkemyksestä, helvetti irti, toimin erilailla kuin hänen tapansa, sama helvetti, sanon vastaan johonkin asiaan, haukkuu ja kiukkuaa miten heittelen paskaa hänen päälleen. Pyytelen anteeksi asioita missä en ole tehnyt mitään. Pyydän anteeksi välillä jopa kun hän on tehnyt jotain, pyydän anteeksi kun itse olen tehnyt tai sanonut jotain tyhmää. Samalla kuunnellen miten aina keksin oikeutuksia pahoille teoilleni enkä ikinä pyydä mitään anteeksi, toisin kuin hän. Miten poljen hänen tunteitaan, enkä ikinä välitä hänen tunteistaan, enkä ikinä huomioi hänen tunteitaan. On totta, että olen suhtautunut siihen kun hän haluaa puhua tunteistaan nuivasti viimeaikoina. Juuri siksi että se oli aina sitä samaa mihin ei ollut mitään perusteita. Kun olen pyytänyt kertomaan esimerkkejä, niitä ei ikinä löydy. Kun olen muista syytöksistä pyytänyt esimerkkejä, ei yhtään esimerkkiä löydy ja tulee uusi kiukku ja mykkäkoulu kun kehtaan kysyä. Eipä siinä etten nykyään jo olisi osaan mykkäkouluistakin ollut syypää, aloin matkia hänen käytöstään riitatilanteissa jotta huomaisi kuinka se satuttaa. Ei ihan onnistunut..

Eron jälkeen hän on kertonut miten syy oli hänen, että nyt hän sen tajuaa. SIlti ne samat syytökset minua kohtaan siellä viestien väleissä on. Miten hänen sanansa eivät koskaan merkinneet, miten minä en pyydä koskaan anteeksi, miten minä en välitä hänen tunteistaan, miten selitän ja oikeutan asioita, miten hän ei usko että edes olen häntä rakastanut kun näin käyttäydyin. Joissain viesteissä lukee että hän rakastaa, useimmat silti velloo siinä miten minä olen käyttäytynyt, miten en rakasta, miten olen onnellinen kun hän jätti... Suurin osa helvetin kylmiä viestejä.

Nyt se sitten on ohi ja menetin elämäni rakkauden. Sen rakkauden minkä takia olisin kestänyt mitä vaan..Ja sen tiesin että noi turhat riidat ois jäänyt pois siinä vaiheessa kun välimatka ois pudonnut parisataa kilsaa ja ois vaan voinu napata toisen syliin ja sanoa että ei riidellä.. Ne hyvät hetket ja kaverin persoona muissa kun riitatilanteissa korvas tuhat kertasesti noi tilanteet.. Nyt on vaan pakko saada ittensä jollain keinolla pystyyn ja jatkaa eteenpäin.. Kun vielä keksis millä..

Muka valitatte täällä kun tykkäätte vaan että on draamaa. Kaikki kuitenkin olette suhteessa noiden miesten kanssa. Mulla ei tahdo suhteet onnistua mutta se johtuukin näköjään siitä että mun kanssa on liian helppo puhua asiat selväksi, ei tule draamaa ja jännitystä. Pitänee opetella kiukuttelemaan ja pitämään mykkäkoulua vaikka se vaikeaa onkin ;)

Sitä saa mitä tilaa, anna samalla mitalla takaisin. jos ei opi laita käveleen. Ja oon siis tosissani mulla on kans oikeen jästipäämies jonka mielestä vika ei koskaan oo hänessä eikä kellään muulla saa olla mielipidettä tai sanomista jos hän on jotain päättänyt.

On vaan nyt näiden 6v suhteen aikana oppinut että minäpä en anna periksi ja se on hyvin yksinkertainen yhtälö jos asiat ei ala selvitä. Tulen toisinaan itse puolimatkaan vastaan jos ei yksimielisyyttä muuten synny, MUTTA vaadin todellakin samaa myös toiselta.

Jos ei aio puhua ja selvittää niin että tilanne raukeaa niin anna toisen olla je eti parempaa, sillä parempaa on. Älä jää odottamaan oppiiko toinen tavoille ikinä vai ei. Voi jopa olla että ei, ainakaan jos annat periksi nyt tai joka kerta. Älä opeta sitä liian hyvälle.

Toisaalta älä nyt tuhlaa aikaa rankuttamiseen vaan ota asenne että elät ja olet kuten sulla on hyvä olla jätä ihan toissijaiseen arvoonsa toisen käytös ja jopa olemassa olo jos ei tuon vertaa viiti nähä vaivaa suhteensa eteen. Tai jos noin vähän häntä kiinnostaa sinun tai teidän keskinäinen hyvinvointi. Saattaa havahtua vasta kun tajuaa ettet loputtomasti odottele ja näe vaivaa asian surkutteluun. Vaan jatkat elämää. Jos sitten joskus puhuu niin koittakaa päästä sopuun, mutta jos asia vielä sitten muuttuu kinaksi kun puheen aika tulee niin anna taas asian olla ja sitä suuremmalla syyllä jätä omaan arvoonsa toisen mielipiteet.

Joku tolkku, ei tämä meilläkään ole ruusuista tämä elo ja olo aina mutta toistaseks on toimeen tultu ja pystytty sopimaan vaikka melkoisia jästipäitä ollaan molemmat. Ei oo vielä erottu ja toisaalta kun asiat on sovittu niin hyvin menee. Riidan tullen jo taidetaan tietää että mykkäkouluakin voi olla päivätolkulla mutta viimeisellä ne asiat suttaantuu taas. Jotakuin yhteisymmärryksessä.