Ulkomaan matkailusta

Matkamieskö

Minä se en ymmärrä tuota ulkomaan matkailua. Monet ystävät paasaavat rahaa etelänmatkoihin ja sitten ajelevat halvoilla autoilla ja syövät kaurapuuroa vuodet läpeensä. Tolkuttoman kallista kuuluu olevan. Ja miksi se pitää lähteä maapallon toiselle puolelle, kun Suomessakin riittää niin paljon nähtävää. Yhden etelänmatkan hinnalla me karautetaan kaksi kertaa vuodessa vaimon kanssa pohjoisiin ruskaretkelle. Siellä sitä ei tarvi kuuman kanssa tuskailla eikä lotrata aurinkorasvan kanssa. Ja riittää vielä rahaa muuhunkin humputtamiseen. Ja eikä välttämättä niin humputtamiseenkaan, kyllä niitä rahanreikiä riittää ilman että pitää niitä lähteä toiselta puolen maapalloa metsästämään.

Mikä se vetää ihmisiä sinne etelään? Olen monesti kuullut, että jatkuvasti pitää väikkyä tavaroihen perään, tai muuten sieppaavat heti lompakon ja kameran. Minä en jaksaisi lomalla koko aikaa kyttiä tavaroihen perään. Lisäksi kuuluvat myyvän sutta ja sekundaa laatutavarana. Kyllä minä ostan ennen sen nahkapusakan täältä, niin ei tarvi sitten katua, kun saumat jo kohta repeilevät. Ja videokamran kun erehtyy sieltä ostamaan, niin voit olla aivan saaketin varma, että ei löydy osia Suomesta semmosiin.

Ruoan kanssa ovat nämä matkailijat myös joutuneet kumman eteen. Sen että yhden aterian ovat saaneet syötyä, niin jo pitää kohta juosta vessaan. Maha ruikulalla saa loppuajan viettää. Onpa joskus löytynyt pizzastakin rintakarvoja ja joku oli syönyt pasta-annoksen, joka oli haissut aivan selvästi oksennukselle! Että tuommosesta ilosta sitten maksetaan tuhansia euroja ja istutaan lentokoneessa tuntikausia. Ja muutenkaan niitä mausteisia ruokia ei suomipojan maha kestä, ei ne oo valkoihoisen ruokia semmoiset. Mikä ilo on semmoisesta ruoasta, että vesi vaan silmistä tirskuu kun sitä suuhunsa pistää.

Nehän on väittäneet nuo ystävät, että kyllä siellä suomen kielellä pärjää tuolla etelässä. Vaan ompa joutuneet toisinaan myöntämään, että kun on jotakin kysytty, niin käsiä vaan levitellään. Ruokalistatkin on väärin kirjoitettu ja sitten tuodaan mitä sattuu ja katotaan nurkan takaa, että mille mallille se suomipojan naama vääntyy.

Sitten sitä kehutaan että oli niin ja niin kuuma. Niin aurinko tillottaa, että muutaman metrin kun kävelee, niin saa alkaa varjopaikkoja katteleen. Mikä järki siinä semmosessa on, minä vaan kysyn. Kyllä saa Suomessakin lämpimän sään kiintiön kesäaikana täyteen. On niin mukava ku viilenee.

Monenlaista vastusta ovat matkaajat kokeneet reissuillaan. Lehdet on aina vähintään päivän-kaksi myöhässä ja musiikin jytke kaikaa ostoskeskuksesta yömyöhään. Niin ja taksissa saa pelätä henkensä eestä, kun ajavat niinku mielipuolet ne etelän ihmiset.

Ei minua saa kyllä kirveelläkään tuommoisiin kotkotuksiin matkaan.

209

3597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • matkailu avartaa

      Ootko koskaan ajatellut mitä etelän tai ylipäätänsä ulkomaan matkailu antaa?

      • Jussi Pussi

        Sinähän hullujas kyselet! Jos ihminen on niin täynnä tuskaa, että hän kirjoittaa sivun täyden puuta heinää omista kuvitelmistaan, et kai tosissasi luule että hän kykenisi ajattelemaan. Varsinkin kun matkailu on hänelle sitä, mitä hän tunkee suuhunsa sekä nahkapusero.

      • Minä nauroin.
        Jussi Pussi kirjoitti:

        Hei kamoon, hapannaamat! Älkää aina ottako kaikkea niin tosissanne. Tämähän on silkkaa huumoria, mustaa sellaista ja sarkasmia.

      • Matkamieskö

        Minä en ole tuskaa täynnä ensinkään. Juurihan tuota totesin, että elän sillä keinoin, ettei tarvi rahojaan turhaa paasata eikä nahkaansa polttaa. Ihmettelinpä vain tässä, että mikä kumma se vetää ihmisiä sinne kaiken maailman kotkotuksiin.

        Ja eikä tuo minun kirjoitus ole tuulesta temmattua. Ja on siellä etelässä paljon muitakin asioita, minkä vuoksi kannattaa välttää koko touhua. Eräskin sanoi, että jos erehdyt vaikkapa puotiin hetkeksi ällistelemään vaikkapa nahkapusakkaa, niin pois et pääse ennen kun rahat on myymämiehen lakkarissa. Poislähtöä kun yrität hankkia, niin tartutaan hihasta kiinni että ei minnekään. Sitten kehivät turistin isolla joukolla ja minkäs teet. Saat palata hotellille huonolaatuinen nahkapusakka kädenmutkassa.

        Ja muutenkin yrittävät etelässä aina huijata toista. Rahanvaihdossa sattuu aina huonot kurssit ja käypästen rahojen välissä lärätään vanhentunutta rahaa kouran silmään. Taksilla kuuluvat heittelevän ketunlenkkiä ympäri kaupunkia. Ja taksamittari raksuttaa. Mikä nautinto se on semmoinen, että jatkuvasti saat nakella silmäyksiä olan yli ja pelätä että menee viimeisetkin lantit huijarin matkaan.

        Sanovat että matkailu avartaa. Mitä se semmonen avartaa, jos uimahoususilleen maataan rantahietikolla toisten matkailijoiden kanssa ja iltaisin juodaan kalliita juomia hotellien yökerhoissa?

      • Aivan varmasti
        Matkamieskö kirjoitti:

        matkailu avartaa! Ei se ehkä avarru rantahietikolla maaten tai kallita juomia juoden yökerhoissa, mutta eihän se tosiaankaan ole ainoa tapa nähdä maailmaa.

        Et ole ehkä tuttavapiiriäsi kuunnellessasi huomannut, että vaivihkaa perinteisen pakettimatkaajan rinnalle on kehittynyt aivan toisenlainen lajityyppi: omatoimimatkaaja.

        Toisekseen, meillä matkailijoilla on kovin erilaiset kiinnostuksen kohteet - meikäläistä ei saisi Lappiin ruska- tai milleen muullekaan matkalle vaikka maksettaisiin. Sen sijaan olen heti valmis reppureissulle vaikkapa Aasiaan!

      • buenosdiaz

        no ne mukavat kotkotuksethan ne sinne vetää, kukaan ei siellä tule huijatuksi jos pitää järjen päässä ja housut jalassa, taijat olla vähän katteellinen ku et raski ite matkustaa:). ainaki ite käyn ulkomailla eri kulttuurien ja upeitten maisemien takia. ja onhan se helppoa, hyppäät finnairin kyytiin, ei tartte ite ajella satoja kilometrejä niinku täällä kotomaassa täytyy jos aijot jonnekki kauemmas lähtiä!!

      • Tärkein syy
        Aivan varmasti kirjoitti:

        Thaimaan matkoihin on monelle se, että siellä ovat huarrat halpoja ja teinipojalta saa maksua vastaan. Ei nyt tietenkään kaikille, mutta hyvin monelle. Itse en ikinä lähtisi ulkomaille muuta kuin kulttuurimatkalle vanhoihin kaupunkeihin, ja Euroopassa olen sitä tehnytkin, Aasiassa en ole käynyt enkä käy. Aurinkorannoilla en ollenkaan ala löhöilemään, varsinkin, kun hellettä riittää Suomessakin nykyään joka kesä.

      • gzzzzz

        Puhut turistirysistä. Missään muualla ei ihmiset tuolla tavalla käyttäydy. Itse en lähtisi kirveelläkään turistirysiin, muualle kyllä enemmän kuin mielellään. Paikkoihin joissa näkee maan aitoa elämää, eikä toivottavasti yhtäkään turistia. Mikä minua vetää ulkomaille? Ei ainakaan turistien kansoittamat aurinkorannat, tai basaareissa kiertely. Ajatuskin yököttää. Kun lähden ulkomaille, lähden katselemaan hienoja maisemia ja kokemaan elämyksiä mitä Suomessa ei voi kokea. Näihin kuuluu esimerkiksi vaeltelu mitä mahtavimmissa maisemissa, sukeltaminen turkoosinsinisessä vedessä ja paikalliseen kulttuuriin tutustuminen. Myös uudet makuelämykset on olennainen osa matkaa. Jonnekkin Turkin hikiseen kebab-ravintolaan en lähtisi edes kuolleen ruumiini yli, mutta asia on aivan toinen kun puhutaan paikallisten rehellisten/ystävällisten ihmisten rakkaudella valmistamista, kielen mennessään vievistä eväistä.
        Jäät hirveän paljosta paitsi kun kuuntelet ihmisiä, joilla on kokemusta vain turistirysistä.

      • @matkamieskö

        Ja mistähän "etelän maista" mahtaa olla kyse? Olen matkustellut paljon etelä-euroopassa ja varsinkin sisiiassa, eikä minulta ole koskaan yritetty viedä lompakkoa tai kameraa. Kyllä se on itsestä kiinni joutuuko huijattavaksi. Saavat olla aika avuttomia nuo ystäväsi, jos ei kaupastakaan pääse ulos. Ja kyllä noita huijareita, taskuvarkaita ja ryöstelijöitä ihan Suomestakin löytyy.
        Jos pelkää matkustaa taksilla, niin ainahan voi kävellä tai ajaa julkisilla.
        MATKAILU AVARTAA!!!

      • cuiwasieni
        gzzzzz kirjoitti:

        Tuo on oikeaa puhetta. Itsekkään en ole käynyt missään turistirysissä vaan paikoissa,joissa näkee ihmisten oikeaa elämää.

      • Joskus taas Aasiaan
        Tärkein syy kirjoitti:

        Thaimaan matkoihin on monelle se, että siellä ovat huarrat halpoja ja teinipojalta saa maksua vastaan. Ei nyt tietenkään kaikille, mutta hyvin monelle. Itse en ikinä lähtisi ulkomaille muuta kuin kulttuurimatkalle vanhoihin kaupunkeihin, ja Euroopassa olen sitä tehnytkin, Aasiassa en ole käynyt enkä käy. Aurinkorannoilla en ollenkaan ala löhöilemään, varsinkin, kun hellettä riittää Suomessakin nykyään joka kesä.

        Jos oikeasti tuntisit kulttuuria, niin luulis tietävän, että Aasiassa on korkeakulttuuria ollut jo silloin kun Euroopassa vasta opeteltiin kävelemään kahdella jalalla. Siellä on paljon oikeaakin nähtävää, ei pelkkää ilotyttöbisnestä. Ei toki Euroopan kulttuurikaupungeissakaan muuta suurempaa vikaa ole kuin, että ovat aika kalliita.

      • Pompsi Nevalainen

        Hmm,se varmaan avartaa kukkaroakin?

      • Voi kuule,
        Joskus taas Aasiaan kirjoitti:

        Jos oikeasti tuntisit kulttuuria, niin luulis tietävän, että Aasiassa on korkeakulttuuria ollut jo silloin kun Euroopassa vasta opeteltiin kävelemään kahdella jalalla. Siellä on paljon oikeaakin nähtävää, ei pelkkää ilotyttöbisnestä. Ei toki Euroopan kulttuurikaupungeissakaan muuta suurempaa vikaa ole kuin, että ovat aika kalliita.

        olen minä ihan aikuisten oikeasti tuntenut kulttuuria jo silloin, kun sinä vielä taputtelit kakkaa lattialla. Luonnollisestikin minä tiedän, että Aasiassa on vanhoja korkeakulttuureja, ja Etelä-Amerikassa vielä vanhempia. Nykyisin vain harva matkustaa Aasiaan haltioituakseen niistä muinaisten kulttuurien merkkiteoksista. Aika moni (mutta ei luonnollisestikaan jokainen) matkustaa sinne siksi, että _homopedofiliaa_ on siellä helpompi harrastaa kuin Euroopan kulttuurikaupungeissa. Euroopan matkailu tietysti käy kalliimmaksi, mutta mitä sitten, jos jollain on varaa maksaa enemmän? Onko se sinulta pois?

      • on tää syntinen maa
        Voi kuule, kirjoitti:

        Voi helkkari näitä ihmisten käsityksiä... en ole koskaan Thaimaassa käynyt, kyllä varmaan seksituristeja löytyy, mutta Thaimaaseen menee hyvin paljon myös perheitä. Lukekaas tosiaan muutakin kun iltalehteä ja foorumeita.

        Ja lisäksi, etteihän kulttuurimatkailu tarkoita sitä vain että käydään museoissa ja taidenäyttelyissä ja oopperassa kenties, vaan tutustutaan paikalliseen elämäntapaan ja kansaan pelkästään sen takia että erilaisuus kiehtoo, koska siitä voi oppia jotain.

      • keijutar3
        Matkamieskö kirjoitti:

        Minä en ole tuskaa täynnä ensinkään. Juurihan tuota totesin, että elän sillä keinoin, ettei tarvi rahojaan turhaa paasata eikä nahkaansa polttaa. Ihmettelinpä vain tässä, että mikä kumma se vetää ihmisiä sinne kaiken maailman kotkotuksiin.

        Ja eikä tuo minun kirjoitus ole tuulesta temmattua. Ja on siellä etelässä paljon muitakin asioita, minkä vuoksi kannattaa välttää koko touhua. Eräskin sanoi, että jos erehdyt vaikkapa puotiin hetkeksi ällistelemään vaikkapa nahkapusakkaa, niin pois et pääse ennen kun rahat on myymämiehen lakkarissa. Poislähtöä kun yrität hankkia, niin tartutaan hihasta kiinni että ei minnekään. Sitten kehivät turistin isolla joukolla ja minkäs teet. Saat palata hotellille huonolaatuinen nahkapusakka kädenmutkassa.

        Ja muutenkin yrittävät etelässä aina huijata toista. Rahanvaihdossa sattuu aina huonot kurssit ja käypästen rahojen välissä lärätään vanhentunutta rahaa kouran silmään. Taksilla kuuluvat heittelevän ketunlenkkiä ympäri kaupunkia. Ja taksamittari raksuttaa. Mikä nautinto se on semmoinen, että jatkuvasti saat nakella silmäyksiä olan yli ja pelätä että menee viimeisetkin lantit huijarin matkaan.

        Sanovat että matkailu avartaa. Mitä se semmonen avartaa, jos uimahoususilleen maataan rantahietikolla toisten matkailijoiden kanssa ja iltaisin juodaan kalliita juomia hotellien yökerhoissa?

        Olen kanssasi aivan samaa mieltä, mitä on sellainen loma? Saa sitä Suomessakin maata hiekkarannalla kuin silakat suolassa. Ymmärtää ruuan nimet ja näkee mitä syö. Hyi että kun kävimme Reikassa niin en yhtään ikävöi takaisin. Kyllä se oli niin surkuhupaisaa touhua. Yksikin pentu tuli takin helmaani roikkumaan ja koko ajan toisella kädellään kurkotteli rhapussini suuntaan joka oli vyötäröllä mahan päällä. Ihan väkisin halusi että annan rahaa. No kun rupesin säälimään tuota niin menin hullu avaamaan pussini ja eikös paikalla ollut kymmenen tenavaa lisää. En sitten antanut sille ekallekkaan vaan pistin pussini kiinni. Kakarat rupesi syljeskeleen ja tönimään. Kunnes paikalle tuli porukkaamme lisää. Ei kuule minä en ainakaan mene ulkomaille, näen täällä näitä ulkomaalaisia jo yllin kyllin.

      • ei kimppamatkoille
        keijutar3 kirjoitti:

        Reika? Missä se sellainen maa on?

        Oma vika, jos pukeutuu kuin finni-juntti-turisti. Mahalaukku. Lököshortsit ja nuhru t-paita, niin, aivan varmasti paikalliset tajuavat, että jahas.Turisti. Helppoa.

        Parhainten pärjää, kun ei pukeutumiselllaan yritä erottua kansasta.

      • menevä mies
        Minä nauroin. kirjoitti:

        Hei kamoon, hapannaamat! Älkää aina ottako kaikkea niin tosissanne. Tämähän on silkkaa huumoria, mustaa sellaista ja sarkasmia.

        Voihan sitä sitten aina elvistellä sukulaisille, tuttaville, naapureille ja
        työkavereille upeilla ulkomaan matkoilla.
        Se on nähkääs tärkeä osa tätä suomalaista kateellista sosiaalisuutta.
        Täällä kun on kaikki niin hirmu kallista, kuten esim. autot ja etelän matkat.
        Etelän matkahan se on köyhälle Viron reissukin, ja eihän sitä tarvitse tarkemmin kertoa että missä etelässä kävi. Muilla käy kateeksi salaperäisyyskin.

      • tilitulitilimeni1
        Joskus taas Aasiaan kirjoitti:

        Jos oikeasti tuntisit kulttuuria, niin luulis tietävän, että Aasiassa on korkeakulttuuria ollut jo silloin kun Euroopassa vasta opeteltiin kävelemään kahdella jalalla. Siellä on paljon oikeaakin nähtävää, ei pelkkää ilotyttöbisnestä. Ei toki Euroopan kulttuurikaupungeissakaan muuta suurempaa vikaa ole kuin, että ovat aika kalliita.

        On se kumma kun kukaan ei osaa enää omaa maataan arvostaa.
        Aina pitää vaan mennä johonkin pienemmän tai suuremman rapakon taakse etsimään elämyksiä ja parempia hedelmiä, maksoi mitä maksoi.

      • hmmh
        Matkamieskö kirjoitti:

        Minä en ole tuskaa täynnä ensinkään. Juurihan tuota totesin, että elän sillä keinoin, ettei tarvi rahojaan turhaa paasata eikä nahkaansa polttaa. Ihmettelinpä vain tässä, että mikä kumma se vetää ihmisiä sinne kaiken maailman kotkotuksiin.

        Ja eikä tuo minun kirjoitus ole tuulesta temmattua. Ja on siellä etelässä paljon muitakin asioita, minkä vuoksi kannattaa välttää koko touhua. Eräskin sanoi, että jos erehdyt vaikkapa puotiin hetkeksi ällistelemään vaikkapa nahkapusakkaa, niin pois et pääse ennen kun rahat on myymämiehen lakkarissa. Poislähtöä kun yrität hankkia, niin tartutaan hihasta kiinni että ei minnekään. Sitten kehivät turistin isolla joukolla ja minkäs teet. Saat palata hotellille huonolaatuinen nahkapusakka kädenmutkassa.

        Ja muutenkin yrittävät etelässä aina huijata toista. Rahanvaihdossa sattuu aina huonot kurssit ja käypästen rahojen välissä lärätään vanhentunutta rahaa kouran silmään. Taksilla kuuluvat heittelevän ketunlenkkiä ympäri kaupunkia. Ja taksamittari raksuttaa. Mikä nautinto se on semmoinen, että jatkuvasti saat nakella silmäyksiä olan yli ja pelätä että menee viimeisetkin lantit huijarin matkaan.

        Sanovat että matkailu avartaa. Mitä se semmonen avartaa, jos uimahoususilleen maataan rantahietikolla toisten matkailijoiden kanssa ja iltaisin juodaan kalliita juomia hotellien yökerhoissa?

        Halpa viina...olettaisin....itse en noilla reissuilla ole käyny...yhden viikon reissun Pariisissa.....sinne menisin uudestaankin.....

      • sama keijutar 3
        ei kimppamatkoille kirjoitti:

        Reika? Missä se sellainen maa on?

        Oma vika, jos pukeutuu kuin finni-juntti-turisti. Mahalaukku. Lököshortsit ja nuhru t-paita, niin, aivan varmasti paikalliset tajuavat, että jahas.Turisti. Helppoa.

        Parhainten pärjää, kun ei pukeutumiselllaan yritä erottua kansasta.

        Suomalaisittain kirjoitettuna Reikka... No kuule en mene sinne toiste... Olen monesti ennemmin kuin menimme tälle matkalle kuulleet sitä että inhottavaa mennä katselemaan toisten huonoja oloja ja itse leikkiä miljonääriä. Joo en minä pukeudu niin mutta kuin tämä vyötärö laukku nyt sattui olemaan kun ei ollut mitään muutakaan kunnon taskua jonne olis voinut laittaa rahat. Nehän ovat siellä mahtavia varastamaan taskuista rahat ja muut tavarat joten kantsii ajatella missä rahojaan säilyttelee. Hyvää kesän jatkoa sinulle...

      • intia tuhoutukoon
        @matkamieskö kirjoitti:

        Ja mistähän "etelän maista" mahtaa olla kyse? Olen matkustellut paljon etelä-euroopassa ja varsinkin sisiiassa, eikä minulta ole koskaan yritetty viedä lompakkoa tai kameraa. Kyllä se on itsestä kiinni joutuuko huijattavaksi. Saavat olla aika avuttomia nuo ystäväsi, jos ei kaupastakaan pääse ulos. Ja kyllä noita huijareita, taskuvarkaita ja ryöstelijöitä ihan Suomestakin löytyy.
        Jos pelkää matkustaa taksilla, niin ainahan voi kävellä tai ajaa julkisilla.
        MATKAILU AVARTAA!!!

        Pohjoismaissa on kaunein luonto...
        Italia,Espanjan luonto on insestiä,matkustakaa pohjoismaissa ,muuhun ei kannata suunnata,muuta kuin pedofiilit.(ja Thaimaa aasia ihmisiä ei kunnioiteta ollenkaan,eli se aasialaisesta sivistyksestä.
        pakistan ja intia ovat erittäin typeriä maita...

      • my habit's people

        Näinhän tuo tekee. Kyllähän ajatuksissa ois täällä kotimaassa nähdä ennen muuta Lappi ennen kuin potkaisen tyhjää (moista paikkaa ei muualta Euroopasta tahi ehkä edes maailmasta löydä lyhdynkään kanssa etsien), mutta tunnustan olevani kansainvälisesti orientoitunut persoona, joten tästä syystä veri näyttäisi vetävän ensisijaisesti ulkomaille silloin, kun jonnekin on mahdollista matkustaa. Sellaisia kaupunkeja, jotka haluaisin nähdä elämäni loppuun mennessä, riittäisi jokaiselle sormelle käsissäni lueteltavaksi.

        Viimeisin reissukohteeni, Lontoo, on kyllä EU:n kallein kaupunki, mikä tuntui kyllä kukkarossa, mutta en vaihtaisi kokemustani mihinkään. SIeltä ei nimittäin tekeminen koskaan lopu. Ainoa asia, missä saatoin "kämmätä" siellä, oli se, kun meinasin Harrod'silla mennä väärälle kaistalle liukuportaissa; nekin noudattavat vasemmanpuoleista liikennettä. :D

      • toinen aikuinen
        gzzzzz kirjoitti:

        Puhut turistirysistä. Missään muualla ei ihmiset tuolla tavalla käyttäydy. Itse en lähtisi kirveelläkään turistirysiin, muualle kyllä enemmän kuin mielellään. Paikkoihin joissa näkee maan aitoa elämää, eikä toivottavasti yhtäkään turistia. Mikä minua vetää ulkomaille? Ei ainakaan turistien kansoittamat aurinkorannat, tai basaareissa kiertely. Ajatuskin yököttää. Kun lähden ulkomaille, lähden katselemaan hienoja maisemia ja kokemaan elämyksiä mitä Suomessa ei voi kokea. Näihin kuuluu esimerkiksi vaeltelu mitä mahtavimmissa maisemissa, sukeltaminen turkoosinsinisessä vedessä ja paikalliseen kulttuuriin tutustuminen. Myös uudet makuelämykset on olennainen osa matkaa. Jonnekkin Turkin hikiseen kebab-ravintolaan en lähtisi edes kuolleen ruumiini yli, mutta asia on aivan toinen kun puhutaan paikallisten rehellisten/ystävällisten ihmisten rakkaudella valmistamista, kielen mennessään vievistä eväistä.
        Jäät hirveän paljosta paitsi kun kuuntelet ihmisiä, joilla on kokemusta vain turistirysistä.

        Ja ettei Suomessa turistirysiä? Useat kerrat
        Lapissa, siis oikeassa, Levin pohjoispuolella käyneenä totean, että lapin-, etelän-, pohjoisen-, idän- ja lännenmies (ja nainen), kotomainen ja ulkosellainen on aina turistin kukkarolla. Suurin osa Lapin matkamuistoja on Kiinassa tehty. Siellä (siis Kiinassa) oli kiva käydä, kun tiesi, että jos jotain ostit, niin oli se siellä myös tehty. Ja ruoka oli sika hyvää ja halpaa. Toisin, kuin monissa kotimaisissa turistirysissä.

      • jeejee100
        on tää syntinen maa kirjoitti:

        Ja lisäksi, etteihän kulttuurimatkailu tarkoita sitä vain että käydään museoissa ja taidenäyttelyissä ja oopperassa kenties, vaan tutustutaan paikalliseen elämäntapaan ja kansaan pelkästään sen takia että erilaisuus kiehtoo, koska siitä voi oppia jotain.

        Onneksi on mahdollisuus valita - lähteäkö matkalle vai olla kotimaassa, mutta on sitten niitä mustia täälläkin - ei niistä toisen maan ihmisistä eroonpääse.

      • linda-79
        tilitulitilimeni1 kirjoitti:

        On se kumma kun kukaan ei osaa enää omaa maataan arvostaa.
        Aina pitää vaan mennä johonkin pienemmän tai suuremman rapakon taakse etsimään elämyksiä ja parempia hedelmiä, maksoi mitä maksoi.

        Joopa joo, kokeiltiin tänä kesänä kahden lapsen kanssa reissata suomessa. Rahaa upposi muutamassa päivässä saman verran ku etelässä pärjää 2 viikkoa. Pelkät hotellit ja liput särkänniemeen makso niin että kirpasi ja mitä siitä sai, jonottaa jonottaa ja syödä särkänniemen ylihinnoteltuja hampurilaisia.

        EI mielummin säästän vuoden ja menen kerran vuodessa etelään.

        Eli vastaukseni on Suomi on kallis maa. Ja Kyllä syömme muutaki ku puuroa ja auto on suht.uus.

      • Huono sijoitus
        linda-79 kirjoitti:

        Eli kankkulankaivoon menivät autorahat, kun sille uudelle autolle ei enää olekaan käyttöä Suomen matkailussa. Työautoksi kun olisi riittänyt se kymmenen vuoden ikäinen corollakin... nyt sen uuden auton arvo laskee vuodessa enemmän kuin mitä tienaat kahdessa vuodessa nettona, ja sillä rahalla reissaisi vaikka kuukauden Caribialla...

      • 123.
        menevä mies kirjoitti:

        Voihan sitä sitten aina elvistellä sukulaisille, tuttaville, naapureille ja
        työkavereille upeilla ulkomaan matkoilla.
        Se on nähkääs tärkeä osa tätä suomalaista kateellista sosiaalisuutta.
        Täällä kun on kaikki niin hirmu kallista, kuten esim. autot ja etelän matkat.
        Etelän matkahan se on köyhälle Viron reissukin, ja eihän sitä tarvitse tarkemmin kertoa että missä etelässä kävi. Muilla käy kateeksi salaperäisyyskin.

        Lähi-itä liekeissä - Verkkomedian sähkeet | Päivitettävä uutispalsta

        Tätä uutispalstaa lukemalla pystyt siis entistä helpommin seuraamaan vaarallisesti kehittyvää tilannetta Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Uutisia poimimme avoimesti ja riippumattomasti kaikkialta maailmasta. Sähkepalsta on avoinna toistaiseksi.
        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=880

      • Pläähh.....
        gzzzzz kirjoitti:

        Puhut turistirysistä. Missään muualla ei ihmiset tuolla tavalla käyttäydy. Itse en lähtisi kirveelläkään turistirysiin, muualle kyllä enemmän kuin mielellään. Paikkoihin joissa näkee maan aitoa elämää, eikä toivottavasti yhtäkään turistia. Mikä minua vetää ulkomaille? Ei ainakaan turistien kansoittamat aurinkorannat, tai basaareissa kiertely. Ajatuskin yököttää. Kun lähden ulkomaille, lähden katselemaan hienoja maisemia ja kokemaan elämyksiä mitä Suomessa ei voi kokea. Näihin kuuluu esimerkiksi vaeltelu mitä mahtavimmissa maisemissa, sukeltaminen turkoosinsinisessä vedessä ja paikalliseen kulttuuriin tutustuminen. Myös uudet makuelämykset on olennainen osa matkaa. Jonnekkin Turkin hikiseen kebab-ravintolaan en lähtisi edes kuolleen ruumiini yli, mutta asia on aivan toinen kun puhutaan paikallisten rehellisten/ystävällisten ihmisten rakkaudella valmistamista, kielen mennessään vievistä eväistä.
        Jäät hirveän paljosta paitsi kun kuuntelet ihmisiä, joilla on kokemusta vain turistirysistä.

        Minua ei ainakaan kiinnosta nähdä aitoa elämää missään päin maailmaa. Ts. tullaan illalla väsyneenä ja ärtyneenä duunista ja tuijotetaan töllää ja tehdään ruoka mikrossa.

      • ggaddddssd
        sama keijutar 3 kirjoitti:

        Suomalaisittain kirjoitettuna Reikka... No kuule en mene sinne toiste... Olen monesti ennemmin kuin menimme tälle matkalle kuulleet sitä että inhottavaa mennä katselemaan toisten huonoja oloja ja itse leikkiä miljonääriä. Joo en minä pukeudu niin mutta kuin tämä vyötärö laukku nyt sattui olemaan kun ei ollut mitään muutakaan kunnon taskua jonne olis voinut laittaa rahat. Nehän ovat siellä mahtavia varastamaan taskuista rahat ja muut tavarat joten kantsii ajatella missä rahojaan säilyttelee. Hyvää kesän jatkoa sinulle...

        No höpöhöpö! On tullut käytyä monta kertaa ja näyttänyt turistilta. Kukaan ei ole tullut rahapussia edes lähelle. En tiedä missä paskavaltiossa olet käynyt, mutta ei kuulosta Kreikalta.

      • Mikämikämies
        Matkamieskö kirjoitti:

        Minä en ole tuskaa täynnä ensinkään. Juurihan tuota totesin, että elän sillä keinoin, ettei tarvi rahojaan turhaa paasata eikä nahkaansa polttaa. Ihmettelinpä vain tässä, että mikä kumma se vetää ihmisiä sinne kaiken maailman kotkotuksiin.

        Ja eikä tuo minun kirjoitus ole tuulesta temmattua. Ja on siellä etelässä paljon muitakin asioita, minkä vuoksi kannattaa välttää koko touhua. Eräskin sanoi, että jos erehdyt vaikkapa puotiin hetkeksi ällistelemään vaikkapa nahkapusakkaa, niin pois et pääse ennen kun rahat on myymämiehen lakkarissa. Poislähtöä kun yrität hankkia, niin tartutaan hihasta kiinni että ei minnekään. Sitten kehivät turistin isolla joukolla ja minkäs teet. Saat palata hotellille huonolaatuinen nahkapusakka kädenmutkassa.

        Ja muutenkin yrittävät etelässä aina huijata toista. Rahanvaihdossa sattuu aina huonot kurssit ja käypästen rahojen välissä lärätään vanhentunutta rahaa kouran silmään. Taksilla kuuluvat heittelevän ketunlenkkiä ympäri kaupunkia. Ja taksamittari raksuttaa. Mikä nautinto se on semmoinen, että jatkuvasti saat nakella silmäyksiä olan yli ja pelätä että menee viimeisetkin lantit huijarin matkaan.

        Sanovat että matkailu avartaa. Mitä se semmonen avartaa, jos uimahoususilleen maataan rantahietikolla toisten matkailijoiden kanssa ja iltaisin juodaan kalliita juomia hotellien yökerhoissa?

        Totta se on että matkailu avartaa. On hyvä nähdä kuinka hyvin meillä oikeastaan menee. Ei siellä etelässä kuitenkaan tartte vängellä ostaa. Pitää vain hoksata että tinkiminen on siellä tapa. Myyjä esittää noin kolmekertaisen hinnan. Itse olen ostanut tekstiilejä, mm silkkiä hyvinkin huokealla. Taksit toimivat ainakin Thaimaassa niin että kerrotaan mihin ollaan menossa ja kuski ehdottaa hintaa. Siitä sitten tingitään. Ei ne ketunkierroksia ajele kun on hinta sovittu. Ruokakin oli mitä parhainta kun osti kadulta grillikärrystä juuri laitettua sapuskaa. Olen ollut Thaimaassa muutaman kerran eikä ole vatsavaivoja ollut. Kotona on. Asuminenkin on niin edullista että lähes hävettää. Täytyy vain tietää milloin ja mihin matkustaa ja etsiä netin välityksellä kohde johon ottaa suoraan yhteyden. Ei kannata maksaa välittäjille saman verran kuin mökki maksaa. Ei ne lennotkaan niin hirveästi maksa kun valitsee ajankohdan oikein. Siltikään ei tartte pahimpaan sadekauteen mennä. Pitäähän meidän auttaa köyhää turistimaata. Pitää vain mielessä että välittäjät ovat ne porhot jotka yrittävät meillä tienata.

      • just joo!
        on tää syntinen maa kirjoitti:

        Voi helkkari näitä ihmisten käsityksiä... en ole koskaan Thaimaassa käynyt, kyllä varmaan seksituristeja löytyy, mutta Thaimaaseen menee hyvin paljon myös perheitä. Lukekaas tosiaan muutakin kun iltalehteä ja foorumeita.

        Kyllä olen sama mieltä että miehet jäävät vaomot kotona ja ryhmäällä
        menevät Thaimaan seksi ja hieronta hakea. Minä tiedän tätä. Koska
        mies aina oli kavereiden kanssa Thaimaan. Ja vielä matkalla lentokentäälle
        aloitavat juhlia oma vapaus. En olin sellainen yksin. Tiedän miehen kaverit ja vaimot jotka keroivat sama juttu kuin minulla. Että mies ilman vaimoa menee
        matkalle thaimaan. Minä en ollut uhtään kerran hanen matkansa mukana.
        Tallinaan, Ruotsiin laivalla.... olin erikseen matkan jutusta.

      • Matkamieskö kirjoitti:

        Minä en ole tuskaa täynnä ensinkään. Juurihan tuota totesin, että elän sillä keinoin, ettei tarvi rahojaan turhaa paasata eikä nahkaansa polttaa. Ihmettelinpä vain tässä, että mikä kumma se vetää ihmisiä sinne kaiken maailman kotkotuksiin.

        Ja eikä tuo minun kirjoitus ole tuulesta temmattua. Ja on siellä etelässä paljon muitakin asioita, minkä vuoksi kannattaa välttää koko touhua. Eräskin sanoi, että jos erehdyt vaikkapa puotiin hetkeksi ällistelemään vaikkapa nahkapusakkaa, niin pois et pääse ennen kun rahat on myymämiehen lakkarissa. Poislähtöä kun yrität hankkia, niin tartutaan hihasta kiinni että ei minnekään. Sitten kehivät turistin isolla joukolla ja minkäs teet. Saat palata hotellille huonolaatuinen nahkapusakka kädenmutkassa.

        Ja muutenkin yrittävät etelässä aina huijata toista. Rahanvaihdossa sattuu aina huonot kurssit ja käypästen rahojen välissä lärätään vanhentunutta rahaa kouran silmään. Taksilla kuuluvat heittelevän ketunlenkkiä ympäri kaupunkia. Ja taksamittari raksuttaa. Mikä nautinto se on semmoinen, että jatkuvasti saat nakella silmäyksiä olan yli ja pelätä että menee viimeisetkin lantit huijarin matkaan.

        Sanovat että matkailu avartaa. Mitä se semmonen avartaa, jos uimahoususilleen maataan rantahietikolla toisten matkailijoiden kanssa ja iltaisin juodaan kalliita juomia hotellien yökerhoissa?

        Vaihtoehtoja.

        Yhteen laskettuna 4,5:n vuoden aikanan, yli 50:ssä maassa, neljässä maanosassa, minulta ei ole huijattu mitään.
        Myöskään mitään ei ole varastettu eikä myyty väkisin.

        En ole polttanut nahkaani enkä sairastunut lukuun ottamatta kahta virtsaputken tulehdusta joita poden aika ajoin kotonakin.

        Omalla autolla tuli Euroopassa noin 160000km ja kerran ajettiin perääni Wienissä kevyesti.

        Kerran on rahan vaihdossa yritetty huijata. 1975 Varsovassa mutta tarkistin setelinipun pitäen jätkää nurkassa oikeani liikevalmiina.

        Silloin harvoin kun käytämme taksia niin seuraan alueen kartasta matkaa eikä kertaakaan ole ollut huomauttamisen aihetta.

        Jne. Jne. Jne.

      • äöpåöåöpäpålåkölålöo

        haloo tyhmät apinat! kierretään tämä suomi ekax,niin kauan kun tämä on vielä meidän!! pian tämän omistaa RYSSÄT VIT-TU!!!! sitten ei tartte kiertää kun tämäkin pas.ka maa on tuhottuniiden toimesta!!!!!sen tunnustaa itse venäläinenkin...

      • mie en lähe!

        sukupuolitaudin :D

      • hehe!
        Minä nauroin. kirjoitti:

        Hei kamoon, hapannaamat! Älkää aina ottako kaikkea niin tosissanne. Tämähän on silkkaa huumoria, mustaa sellaista ja sarkasmia.

        matkailu muka avartaa - mut täälläkin just ne avartuneet matkailijat ovat kaikkein suvaitsemattomimpia :D
        Otsoniaukkokin avartuu kun matkailjat jyräävät eestaas - me mennään sinne ja ne tulee tänne. Kukaan ei ole tyytyväinen synnyinkotiinsa...

      • oh no
        buenosdiaz kirjoitti:

        no ne mukavat kotkotuksethan ne sinne vetää, kukaan ei siellä tule huijatuksi jos pitää järjen päässä ja housut jalassa, taijat olla vähän katteellinen ku et raski ite matkustaa:). ainaki ite käyn ulkomailla eri kulttuurien ja upeitten maisemien takia. ja onhan se helppoa, hyppäät finnairin kyytiin, ei tartte ite ajella satoja kilometrejä niinku täällä kotomaassa täytyy jos aijot jonnekki kauemmas lähtiä!!

        ei kaikkea tarvi omin silmin nähdä - mikä siitäkin tulisi jos 6mrd ihmistä haluaa nähdä kaiken omin silmin?

      • kroisos ..
        Pläähh..... kirjoitti:

        Minua ei ainakaan kiinnosta nähdä aitoa elämää missään päin maailmaa. Ts. tullaan illalla väsyneenä ja ärtyneenä duunista ja tuijotetaan töllää ja tehdään ruoka mikrossa.

        aito elämä on sitä että köyhä alkuasukas kumartaa Suuren Valkoisen rahapussille!

      • tosi on
        intia tuhoutukoon kirjoitti:

        Pohjoismaissa on kaunein luonto...
        Italia,Espanjan luonto on insestiä,matkustakaa pohjoismaissa ,muuhun ei kannata suunnata,muuta kuin pedofiilit.(ja Thaimaa aasia ihmisiä ei kunnioiteta ollenkaan,eli se aasialaisesta sivistyksestä.
        pakistan ja intia ovat erittäin typeriä maita...

        Intiassa kuulemma haisee paska heti kun koneesta astuu ulos. Haju päättyy vasta kun nousee lähtökoneeseen.

      • oh no
        my habit's people kirjoitti:

        Näinhän tuo tekee. Kyllähän ajatuksissa ois täällä kotimaassa nähdä ennen muuta Lappi ennen kuin potkaisen tyhjää (moista paikkaa ei muualta Euroopasta tahi ehkä edes maailmasta löydä lyhdynkään kanssa etsien), mutta tunnustan olevani kansainvälisesti orientoitunut persoona, joten tästä syystä veri näyttäisi vetävän ensisijaisesti ulkomaille silloin, kun jonnekin on mahdollista matkustaa. Sellaisia kaupunkeja, jotka haluaisin nähdä elämäni loppuun mennessä, riittäisi jokaiselle sormelle käsissäni lueteltavaksi.

        Viimeisin reissukohteeni, Lontoo, on kyllä EU:n kallein kaupunki, mikä tuntui kyllä kukkarossa, mutta en vaihtaisi kokemustani mihinkään. SIeltä ei nimittäin tekeminen koskaan lopu. Ainoa asia, missä saatoin "kämmätä" siellä, oli se, kun meinasin Harrod'silla mennä väärälle kaistalle liukuportaissa; nekin noudattavat vasemmanpuoleista liikennettä. :D

        kyllä se tekeminen mellakoiden ajaksi aina loppuu.
        Jos Lontoo on niiiiin ihana niin miksi ne pöljät mellakoi siellä ;)

    • jos vaikka kokeilisi

      Kato ku usemmin matkustaa kun kuvitelmissaan, osaa välttää huijausmestat, enkä mä ole koskaan nahkapusakkaa lähteny ulkomailta ostamaan.

      Useimmat matkailjat eivät makaa rotoksen tai turkin hiekolla ja vejä sitä kallista koktailia nassuun. Fiksuimmat hakevat niitä avartavia kokemuksia ihan muualta.

    • Matkamieskö

      Etpähän tuota osaa itsekään sanoa, että minkä ihmeen takia sitä pitää täärätä ympäriinsä aivan päättömänä. Piruako ne matkailijat siellä touhuavat, kun näin minä olen kuullut tuttaviltani, että näin siellä etelässä toimitaan. Että ei mitään oikeaa tekemistä, vaan lillutaan lämmitetyissä altaissa taikka aurinkotuolissa eikä eväänsä liikauteta. Kaiken muun ajan tuntuvat särpäävän viinaksia ja syövän niitä ihmeellisillä mausteilla töpättyjä ruoka-annoksia.

      Jaa että minä kokeilisin moista. Älä, älä joutavoi.

      • J.S.

        Matkamieskö ?

        Ei kun änkyrä Ähtäristä.

      • mrs Bucket

        Sinulle Matkamiesko,vaikka itse matkustan paljon ja haluan erilaisia kokemuksia kulttuureista ja eritoten ihmisista,nytkin juuri olen Englannissa ,jossa nama mellakat oli .

        Mutta ett sain makeat naurut kirjoituksistasi ,vaikka en olekkaan periaatteessa samaa mielta,mutta KIITOS Sinulle hyvista nauruista!!

      • sama eijutar3
        J.S. kirjoitti:

        Matkamieskö ?

        Ei kun änkyrä Ähtäristä.

        Mun mies sanoi yhtä naista änkyräksi hahhahhaa... se nainen oli mun ystävä mutta aina hän valitti ja surkutteli ja kieltäytyi milloin mistäkin, mutta kun hän itse tarvitsi seuraa niin mun oli pakko mennä matkaan vaikka jalka olis ollu paketissa, muuten olisin saanut viikon olla hänestä mitään tietämätön. Kerran se sitten katkesi kuitenkin meinaan se pinna joka meitä ihmisiä pitää yhdessä. Nyt olen tuntenut aivan mahtavaa rauhaa ja iloa, että on se kumma että toinen ihminen voi piinata pelkällä läsnä olollaan...

    • tervemenoa

      Jospa kuitennii rohkaistuisit, säästäisit ja kokeilisit sen ensimmäisen kerran etelänlomaa ja tulisit vaikka sen jäläkeen kommentoimaan tänne vaikka jatkoksi tähän keskusteluun.
      Mutu-tuntumalla ei kannata kovin pitkiä pätkiä kirjoitella. Kuten sanottu - matkailu avartaa!

      • isoton,

        Vuonna 2012 tulee voimaan matkustusvero tonnin matkasta 500€ veroa valtiolle.
        Nyt pitää pistämään kaikki raha kotimaan matkailuun.
        Muuten loppuu terveydenhuolto ja päiväkodit,koska töitä ei ole jos rahat viedään ulkomaille.
        Typerää makoilla ja leikkiä rikasta jos ei ole rikas.

    • tr-avel

      Olen aika paljon matkustellut ja taas ehkä ensi talvena etelään,mutta toisaalta olen samaa mieltä osittain "matkamiehen" kanssa.Aika hölmöä mennä jonnekin jos koko ajan saa vahtia rahojaan ja tippiä pitäisi antaa ja ostaa niitä t-paitoja jotka usein jää käyttämättä,ja loman jälkeen voi olla flunssainen olo viikon verran.Mutta se kaamosmasennus,se vaan on niin vaikea että se vaatii helpotusta..

      • en tajuu??

        miksi niitä t-paitoja pitäis ostaa? lukeeko se matkailijan käsikirjassa "osta ainakin 1 halpa paita päivässä, kun pääset kotiin älä käytä sitä"

      • 10+9
        en tajuu?? kirjoitti:

        miksi niitä t-paitoja pitäis ostaa? lukeeko se matkailijan käsikirjassa "osta ainakin 1 halpa paita päivässä, kun pääset kotiin älä käytä sitä"

        Mitä kukakin mistäkin löytää. Voi sen turhan turisteille tarjolla olevan t-paidan ostaa vaikka Kauppatorilta tai Lapista.

        Voihan sitä matkustaessaan kiertää kaikki turistirysät.

    • Koiran villaa

      Joo, Suomessa kun ei ole taskuvarkaita, eika huijareita, vain etelassa. Ja ihmiset taalla on NIIN hymyilevia, varsinkin talviaikaan, ja kohteliaita, aina vastaavat Hei kun hissiin menee.
      Ihmeellista todella miksi suomalaiset matkustaa etelaan.

      Paras loma on korvessa, karhujen keskella, yksin mokissa kokottaen. Jos jotain sattuu, ei ole naapureita auttamassa eika urkkimassa mitas teet.

      • ei koneeseen

        Minun ei tarvi matkustaa kun 70 km , ja löytyy piilopirtti, ei naapureita, ei sähköä, vaan ihana rauha.
        Olen asiakaspalvelussa töissä, joten ei huvita vapaa-ajalla seurustella kun oman miehen ja lasten kanssa.
        Olen nuorempana käynnyt etelässä ja ns. kulttuurikohteissa, mutta kun minua ei vaan mitenkään säväyttänyt Rooman ränsistyneet rakennelmat ja surkea ruoka.
        Eniten ihmettelen kun ihmiset menevät"lomalle"koko perheen kera. Pienet lapset tuskailevat kuumuutta ja lentokoneen ahtaita tiloja yms.
        Etelän turistipaikoissa on kyllä joskus hauskaa aikuisporukalla bilettää, mutta kyllä sitä voi tehdä ihan kotimaassakin, ei siis tarvi mennä tuhansien kilometrien päähän.

      • vissi ero

        Täällä taskuvarkaatkin ovat suurimmaksi osaksi eteläntuomisia.

      • hiihii!

        eiku paras loma on se kun jää auton alle Egyptissä ja sitten makaa paikallisessa lasareetissa odottaen vuoden ajan lentoa kotimaiseen sairaalaan kun kukaan ei halua maksaa kuluja, ja ne ei halua päästää sua ennenkuin laskut on maksettu.

    • vellamo50

      Toiset ne säästää mammonaansa, ajavat hienoilla autoilla, uusivat huonekalunsa ja verhonsa lähes joka vuosi, tekevät remonttia viiden vuoden välein ja ihailevat pankkitilinsä saldoa - no he nauttivat siitä, minä nautin matkailusta.
      Menen safarille afrikkaan, kuuntelen leijonien karjuntaa ja näen kaikenlaisia eläimiä, tunnen lämpimän pimeän illan tuoksut , saatanpa snorklata lämpimässä Intian valtameressä ja nähdä upeita kaloja, käyn myös Himalajalla, vaellan helpompia reittejä ja ihailen mahtavaa vuoristoa, menen vaeltamaan Inka Trailille ja Dolomiiteille, kokeilen Via ferrataa ja omia rajojani minne tällainen 50 nainen uskaltaa.
      Matkustan myös kotimaassa, vaeltamassa lapissa ja muuallakin mutta karavaanaria ja leirintäalueiden kiertäjää ei minusta saa - eikä mammonan kerääjää.

      • mammonisti

        mammona säilyy mut Alzheimer vie kaikki muistot :D

    • El culé

      Etelänmatkailuakin on monenlaista.

      Minä käyn mielummin pari-kolme kertaa vuodessa katsomassa jalkapalloa Espanjassa (Madrid-Barcelona) paikanpäällä kuin että matkailisin kotimaassa ylihinnoitelluissa hotelleissa yms. yöpyen Lapin ankeutta "ihaillen".

    • fsdf4t

      Aloittaja ei voi olla tosissaan!

      • Elintaso alas

        Ei se niin mahdotonta ole. Hän vain puhuu näkökulmasta, jota olemme lakanneet ymmärtämästä.

        1800-luvulla Suomesta ei matkustettu juuri mihinkään. Ei ollut varaa eikä syytä. Suurimpia "reissaajia" olivat merimiehet, joilla olikin hurjia juttuja kerrottavanaan. Karjalankannakselta käytiin kauppaa Pietarin suuntaan, Pohjanmaalta sinne suuntaan lähdettiin vasta sen jälkeen kun oli puukotettu joku, hilut kintuissa.

        Alkeellinen turismi alkoi vasta 1950-60-luvuilla, kun autolautat Ruotsiin alkoivat kulkea. Sihteerin tai duunarin palkka saattoi jo riittää kesäiseen Tukholman-matkaan. Palkalliset kesälomat mahdollistivat lähtemisen. Autoilijat kulkivat teltta takakontissa leirintäalueelta toiselle kotimaassa.

        Lentomatkustus on räjähtänyt ihan viime vuosikymmeninä. Vaikka ei siinäkään nämä lentoasemien ruuhkat ja pikkutarkat turvatarkastukset mitään nautintoa ole.

        On väläytelty yleismaailmallisen laman tuloa Suomeen ja Eurooppaan. Jotkut taloustieteilijät ehdottavat, että pitkällä tähtäimellä Euroopan pelastaminen edes jollain tapaa vaatisi elintason laskun hyväksymistä.

        Kauhistuttava ajatus? Ei minusta.

        Monen tärkeän asian puolesta voisin ymmärtää, ettei minun tarvitsisi joka talvi lentää Thaimaaseen. En sitä oikeasti tarvitse.

    • Taas mennään..

      Tuvan ja tunkion väli on se tuttu ja turvallinen matka.

    • NN

      Mikäs mittari se auto on?
      Ja kysympä vielä.....ovatko ne sinun eurojasi joita lomailijat lomillaan kuluttavat?ei varmaankaan?
      Etpä taida tajutakkaan kuinka se lomailu avartaa....
      Lomailemme kolme kertaa vuodessa etelänmaissa,eikä muuten eurojamme eikä kukkaroamme ole kukaan edes yrittänytkään viedä,se on itsestä kiinni miten huolehtii rahoistaan.
      Ja vielä! kaurapuuro on hyvää,syökäämme ja nauttikaamme aamupuurostamme!Tuskimpa se puuronsyönti kuvastaa onko varallisuutta taikka ei!
      Terv./uutta matkaa odotellessa

      • tosi on.

        jokainen ulkomaille kärrätty euro on poissa suomalaisesta infrastruktuurista.
        Et kai kuvittele että kohdemaahasi jättämäsi eurot tuodaan jollain valtiosopimuksella takaisin Suomeen?
        Seuraavan kerran kun joku valtion tai kunnan säästötoimi kohdistuu sinuun, älä itke äläkä kitise, itse olet ollut osallisena tilanteen syntyyn.

    • ohahihanaa

      No onneksi on rahaa. Ei tartte ajella laina autolla. Tai syödä näkkileipää.

      Suomessa max kuukausi vuodessa. Muut sitten lomalla. Enkä kaipaa Suomen ihanaa ruskaa.

    • himomatkaaja

      Mä vietän vuodesta ulkomailla n. 1-3kk, en aja halvalla autolla, enkä syö kaurapuuroa koska en siitä tykkää. Ulkomailla on kiva käydä katselemassa hienoja paikkoja, kierrellä isoissa kaupungeissa (niitä kun ei maailman mittakaavassa suomesta yhtäkään löydy) ja varsinkin eri maiden ruokakulttuuri on mun yks suurin suosikki (tarttuu joka matkalta aina joku uusi resepti mukaan). En tykkää näistä perinteisistä all inclusive matkoista vaan majoitun välillä jopa paikallisten ihmisten luona. Usa tullut kierrettyä lähes kokonaan autolla ja kaikkea hienoa ja hauskaa matkoilla tapahtunut. Seuraava matka marraskuun puolivälissä jolloin suuntana 4viikkoa väliamerikassa siellä sun täällä, tarkemmat suunnitelmat selviää kun pääsen maahantulotarkastuksista ulos ;)
      Matkailu avartaa niinkuin sanotaan, ja aina on kiva pitkän reissun jälkeen tulla kotiin, nukkua omassa sängyssä, mennä takaisin töihin ja aloittaa seuraavan reissun suunnittelu!

    • ...

      Se lapinmatka maksaa monesti enemmän kuin ulkomaanmatka. Ja siellä on kylymä ja helevetisti itikoita. Mieluummin makaan rannalla ja uima-altaalla ja lotraan aurinkorasvaa

    • perheellinen..

      Onhan provo aloitus... Aloittaja on ilmeisesti lähdössä ulkomaanmatkalle lyhyen tauon jälkeen ja päästelee huojennuksissaan potaskaa. Kaikki asiat päälaellaan... Mitä nähtävää matkailumielessä näissä ahistuneissa ja nahistuneissa kotonurkissa on? Olkoon yhdenlainen provo tämäkin... Pitää mennä välillä katsomaan merta, matkustaa, lasten kanssa. Näkevät ja osaavat aikuisena täällä globaalisaatiossa.

    • matkalla tai ilman

      Halvempaa mennä etelän matkalle ku lappiin ruskaretkelle. Suomessa sitä vasta joudutkin ittes kipeeksi maksamaan, jos hotellissa esim viikon haluaa asua 4 henkisen perheen kans, alle tonnin ei mahda päästä mitenkään... Kyllä on paljon halvempaa ihan sama missä muualla... Tääl ravintola illallinen 4 hengelle, hyvä jos alle 200 pääsee, ja muualla max 40 egee ja seki on yli hintanen, eli syöt ja olet euroopan matkoilla paljon halvemmin... Vielä kauempana entistä edullisempaa...

      • muokkaajaet

        ajatteleppa kansantaloutta,KOHTA SUOMESSA EI OLE MITÄÄN,kun luuserit matkustaa ja suurin osa kelan rahoilla ettei vain isin ja äiskän paskakikkareet vain sekoaisi,katsokaa me karavaanarit ohjelman kakaroita mm.T.A muksuja

    • Epsanja ja Reikka

      AP:n jutussa on paljon hyviä näkökantoja. Valtaosa matkustajista ei halua rasittua eikä vaivata päätään matkalla, joten he ottavat valmismatkan, jonka sisällön tietää jo etukäteen: aurinkorannalla makaamista, juopottelua, pitsan syömistä ja parit t-paidat tuliaiseksi. Sitten on tullut variaatioita matkustelusta eli jotkut lähtevät Thaimaaseen etsimään maksullista seuraa ja toisaalta taas jotkut bongaa mahdollisimman hienoja kohteita, joilla voi leveillä kavereille esim. matka jonnekin Bahamasaarille tms.

      Matkustamista voi olla myös sellaista, joka on ekologisempaa ja jossa oikeasti näkee paikallista elämää. Joku haluaa matkustaa heinäkuussa Turkkiin hikoilemaan hotellihuoneeseen, mutta kyllähän sitä pääsee reissuun vaikka Islantiin katsomaan geysirejä ja bongaamaan valaita.

      Itse olen reissannut sen verran, että tiedän, millaista se voi olla parhaimmillaan. Jos kielitaitoa ja intoa riittää sekä osaa huolehtia itsestään, niin reppumatkailu avartaa viikossa enemmän kuin 20 tavallista matkaa Välimerelle, jossa ei näe muuta kuin uima-altaan, turistibaarin ja lentokentän.

      On totta, että Suomen matkailua vähätellään ihan turhaan. Jos ei ole koskaan nähnyt Suomessa yötöntä yötä, revontulia, mustikkametsiä, hiidenkirnuja ja vaikkapa Järvi-Suomea, niin pikkuisen sääliksi käy, ettei tajua tutustua kotimaamme aarteisiin, vaan pitää lähteä ulkomaille velkarahalla etsimään niitä elämyksiä.

      • että näin..

        Olen lähtenyt kotoani itään, länteen ja etelään ja aina kotiinpäästyäni olen helpottunut. Olen käynyt turistirysiä, autenttista kotielämistä, reppumatkailua ja aina olen ollut onnellisempi rinkka selässä metsässä jossain päin Suomea. Itikoista huolimatta.

        Sitten pitäisi muka olla juntti tai muuta, jos kotimaassa tykkää olla ja lomailla. Se, että en kehuskele kovaan ääneen lomatekemisistäni ei tarkoita sitä, etten ole koskaan käynyt missään. Se tarkoittaa vaan sitä, että en koe sinua reissukertomukseni arvoiseksi. Työkaverit aina kilpaa kehuvat kuka on käynyt missäkin ja kun minä mainitsen (ihan piruuttani tietysti, kun tiedän miten vähän se heitä kiinnostaa) viettäneeni loistavat kaksi yötä jossain laavussa keskellä ei mitään, se ohitetaan vähätellen ja jatketaan kuinka paljon kultaa oli Dubaissa ja kuinka kaikki "paikalliset" olivat niin ystävällisiä. Tyypit, jotka eivät ikinä ole poistuneet kehä kolmosen sisäpuolelta muualle kuin johonkin "nykiin" kuvittelevat olevansa jotain!

        Mitä järkeä on mennä johonkin jos päivät koostuvat aina kokonaisuudesta aamiainen-rannalle-lounas-pakettiretkelle-paikallinen kulttuurinäytösillallinen (jossa aitoa on esittäjien geneettinen tausta)? Nämä matkaajat vielä kehuvat kuukausien päästäkin. Kyllä se minulle käy, jos heidän lomatyyppinsä on tuollainen, mutta voisivat edes olla esittämättä parempaa kuin ovat. Ainakin meidän kotimaanmatkailuakin rakastavien rinnalla.

        Maailmalla pärjää parhaiten kun käyttäytyy niin kuin paikalliset. Arabimaissa nainen pukee päällensä häveliäät vaatteet ja jos on todella fiksu, peittää myös hiuksensa huivilla (eikä tarvitse edes olla hijab-tyyliin sidottu). Jenkkilässä jos joku kysyy miten menee, et ala selittämään koko juttua, vaan hymyilet että kiitos ja hyvin menee. Miten itselläsi?

        En ole ikinä lasiakaan viinaa ottanut ulkomailla, en räyhännyt, enkä kyllä toisaalta maannut rannalla läskiä kärventämässä, eli en osaa niiden tuottamaa elämystä kuvitella.

        Paikallista kieltä olen aina opetellut etukäteen sen verran, että osaan sanoa kiitos, anteeksi, en ymmärrä (paitsi että Keniassa innostuivat vain selittämään kahta enemmän) ja ei. Niillä pärjää yllättävän pitkälle missä tahansa.

        Eikös se sanontakin mene niin että tosirakkaus kun osaa kohdalle, niin siitä vaietaan? Todelliset matkailijat eivät toitota joka suuntaan missä kävivät ja mitä tekivät, vaan vaalivat muistojaan.

    • aaltopoju asd

      No itse haluan etelään koska rakastan rannalla missä on kunnon aaltoja ja suomessa ei niityä löydy. :)

    • hhhmmm......

      Kuten matkamieskin on varmasti jo huomannut, joka ei Suomesta jonnekin pois matkusta tai sitä erityisemmin ihannoi, saa tuta sen nahoissaan. Matkustelu sinne ja tänne on tämän päivän pakko - se kun avartaa se matkustelu! - ja toisin ajattelija lytätään ilman muuta.

      Kummallista on, on kummallista. Mikä tahansa ulkomaanmatka on näille 'matkailu avartaa' -mantraa hokeville parempi vaihtoehto kuin reissata omassa maassaan. Edes joskus.

      Paitsi jos nuo yksisilmäiset taavit ja tertut eivät olisi suomalaisia, kelpaisi heille Suomikin - ehkä. Mutta tuskin he sittenkään osaisivat kunnioittaa omastaan poikkeavia mielipiteitä ja tekoja.

      Joskushan sitä voisi kokeilla muutakin kuin aina vain sitä samaa mitä muutkin.....

      • jebulis

        Miten se matkailu avartaa? Siis jos näen paljon hienoja paikkoja niin tuleeko minusta parempi ihminen? Naapurini reissaa jatkuvasti mutta on yhtä norsuvittua meitä kohtaa silti.

      • rimpatusta
        jebulis kirjoitti:

        Miten se matkailu avartaa? Siis jos näen paljon hienoja paikkoja niin tuleeko minusta parempi ihminen? Naapurini reissaa jatkuvasti mutta on yhtä norsuvittua meitä kohtaa silti.

        Avartaapa hyvinkin matkailu...kin lompakkoa, mutta ainahan se laihtuu, olitpa missä vaan. Ja immeisethän eipäjuuri sen fiksummiks muutu vaikka kuinka reissais. Mutta mukavaa reissaaminen ja nähtävät on, ja jokainenhan ettii sitä mikä just kullekkin sopii.

      • tättäräätätäätä
        jebulis kirjoitti:

        Miten se matkailu avartaa? Siis jos näen paljon hienoja paikkoja niin tuleeko minusta parempi ihminen? Naapurini reissaa jatkuvasti mutta on yhtä norsuvittua meitä kohtaa silti.

        sanonta "matkailu avartaa" meinaa ehkä lähinnä sitä että kun tapaa erilaisia ihmisiä erilaisista kulttuureista ja olosuhteista niin oma näkemys maailman kuvasta kasvaa.

        Oppii ehkä ymmärtämään paremmin että meitä tosiaankin on joka lähtöön, ei ole vain sitä yhtä tiettyä tapaa elää.

        Ja musta tuntuu et ne ihmiset joilla matkailu todellakin "avartaa" niin ne ei kiertele pelkästään niitä turistirysiä loikoillen aurinkorannoilla valmismatkoillansa jossain suomi kommuunissa ettimässä suomalaista kaljaa, koska kaikki mikään muu ei kelpaa.

        PItäis vähän yrittää tsekata sitä paikallistenkin elämää niin se maailman kuva siitä varmaan avartuiskin

      • All I've ever wanted
        jebulis kirjoitti:

        Miten se matkailu avartaa? Siis jos näen paljon hienoja paikkoja niin tuleeko minusta parempi ihminen? Naapurini reissaa jatkuvasti mutta on yhtä norsuvittua meitä kohtaa silti.

        Ei se matkailu mitään avarra. Nää ihmiset jotka juoksee itseään pakoon näihin illuusio matkakohteisiin, voisivat kaiken saman "viisauden" löytää itsestään tässä ja nyt.

      • no way
        tättäräätätäätä kirjoitti:

        sanonta "matkailu avartaa" meinaa ehkä lähinnä sitä että kun tapaa erilaisia ihmisiä erilaisista kulttuureista ja olosuhteista niin oma näkemys maailman kuvasta kasvaa.

        Oppii ehkä ymmärtämään paremmin että meitä tosiaankin on joka lähtöön, ei ole vain sitä yhtä tiettyä tapaa elää.

        Ja musta tuntuu et ne ihmiset joilla matkailu todellakin "avartaa" niin ne ei kiertele pelkästään niitä turistirysiä loikoillen aurinkorannoilla valmismatkoillansa jossain suomi kommuunissa ettimässä suomalaista kaljaa, koska kaikki mikään muu ei kelpaa.

        PItäis vähän yrittää tsekata sitä paikallistenkin elämää niin se maailman kuva siitä varmaan avartuiskin

        korvasit fraasin toisella - mitä puolestaan maailmankuvan kasvu tarkoittaa?
        Ja mitä hyötyä siitä on? Suvaitsevaisuus ei tästä enää voi kasvaa, olemme jo lakkauttamassa joulujuhlia ja suvivirsiä siksi koska maassamme on kourallinen muslimeja.
        Maailmalle ei todellakaan tarvi lähteä ymmärtääkseen että on erilaisia ihmisiä ja tapoja elää. Saattaa jopa olla että menemällä paikanpäälle saat vääristynyttä ja puolueellista, suodattunutta tietoa. Et pääse koskaan näkemään oikeaa elämää koska olet aina se vieras, muukalainen jolle näytetään vieraskoreutta ja arjen ikävät ja huonot puolet lakaistaan hetkeksi maton alle.

    • happea kiitos

      Varmaan sen takia, ettei siellä ole sinun kaltaisisia mörköjä. Pysy vaan suomessa, äläkä tule ulkomaille ilmaa pilaan.

    • erydfg

      Ihmis rääpäleet ovat semmoisia ihmisiä, jotka juoksevat itseään pakoon. Ne käyvät etelässä, harrastavat shoppailua ja pitävät kaikesta mikä on suurta tai yleisen mielipiteen mukaan arvostettua. Usein he ovat myös työnarkkareita. Harmi että nämä kusipäät tuhoavat toiminnallaan planeettaa täyspäisempienkin jalkojen alta.

    • LAPP1!a

      Jovain. Mie en kans tykkää matkustella maailmoilla. Joskus ko on pakko käyä etelässä, niin äkkiä pois pohjoiseen.
      Täällä on kaikkea mitä ihminen tarvittee, paitti työtä ei tietenkään kaikille.

      Tuossa moni epäilee ettei aloittaja ole tosissaan, mutta minä uskon täysin ja olen samaa mieltä.

      Onneksi me ei olla kaikki samanlaisia, menkööt matkoihinsa kuka tahtoo,
      mie ainakaan en taho.

    • Mummoni ja minä

      Provoahan tuo kai oli, mutta vastaan rehellisesti:

      Elintason nousu tämän sinänsä hyödyttömän turismi-ilmiön on kehittänyt.

      Pieni sukupolvitilasto kertoo sen karusti:

      Mummoni kuoli viime vuonna 95 vuoden ikäisenä. Eläessään hän kävi yhden kerran ulkomailla, vuonna 1993 kotiseutumatkalla Laatokan Karjalassa evakkotaipaletta edeltänyttä lapsuutensa kotiseutua katsomassa.

      Vanhempani, 1940-luvulla syntyneet, ovat käyneet Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja Venäjällä. Tämän lisäksi äitini kerran Kreetalla.

      Itse, 1966 syntyneenä, olen reissannut lähes 20 maata, asunutkin ulkomailla lähes vuoden elämästäni.

      Ja miksi? En osaa sanoa, jotenkin se mikä riitti edellisille sukupolville, ei enää riitä nykyisille. Ovatko nykyihmiset sitten onnellisempia saadessaan matkustaa, en jaksa uskoa.

      Olen itse sen verran pysähtynyt miettimään, että onko kaikki kulkeminen kukemisen arvoista. Mitä minä johonkin paikkaan lähden hakemaan, vai käynkö siellä vain "siksi kun muutkin". Mitä mieltä matkustaa Grand Canyonille tai Taj Mahalin luo vain seistäkseen viisi minuuttia nähtävyyden edustalla?

      Tarvitsiko mummoni sitä?

      Nyttemmin olenkin löytänyt kotimaan lähimatkailun uudestaan. Kuinka hyvin ihminen loppujen lopuksi tuntee lähiympäristöään?

      Eikä kyse ole rahasta. Joskus on vain hyväkin olla tekemättä asioita, joihin olisi kyllä varaa.

    • natita

      Lappi on todella kaunis, mutta niin on etelän maatkin. Matkailu avartaa siinä, että näkee erilaisissa ympäristöissä kasvaneita ihmisiä ja oppii ymmärtämään miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Ulkomailla oppii aivan uudenlaisia maailmankatsomuksia ja huomaa, että ne suomalaisten ajatusmallit eivät ole ainoita maan päällä. Näen maailman paljon avarammin ja elämän paljon yksinkertaisemmin, kun olen huomannut, miten jumissa olen suomalaisuudessa ollut. En ole edes tajunnut, miten se rajoittaa elämää, kun en tiennyt, että se on ainoastaan suomalaisten tapa toimia. En tarkoita, että minusta olisi tullut mikään ylitseampuva latino tai sadetansseja tanssiva afrikkalainen. Olen edelleen suomalaistyttö ja erittäin ylpeä siitä. En yritä esittää mitään tai muuttua minkäänlaiseksi. Olen vain tullut rohkeammaksi, eikä minun elämääni rajoita enää pelot tuntemattomista maista tai uusista, hankalista tilanteista. Uskallan luottaa itseeni, että pärjään missä päin maailmaa vain. En tarvitse tukea ja turvaa tutusta, joten se ei kahlitse minua mitenkään. Tunnen olevani vapaa peloista ja ennakkoluuloista!

      • RUMIA.AAAAAAAAAAAAAA

        MITÄ KAUNISTA ON MM.ESPANJASSA,KREIKASSA

      • :(

        jaa matkoilla oppii psykologiaa ja kasvatustiedettä.

        Juuri sun kaltaiset, ns. rohkeutta keränneet sinisilmät juuri joutuvatkin surman suuhun maailmalla liikkuessaan. Lycka till.

    • Aikuinen Nuori

      Ihmiset tykkäävät erilaisista lomista.

      • kerez

        Näin on,vaihtelu virkistää,itse ainakin tympäännyn samoihin rutiineihin mitä tässä arjessa tietysti eniten on,joten poistuminen tutuista jutuista ja ympyröistä tekee aivoille hyvää,mieli virkistyy ja taas jaksaa samaa arkea paremmin. Lomailla voi monipuolisesti vain suomessakin ja Ruotsiin ja Viroon asti kun edes joskus menee niin sekin jo piristää mutta silti soisin jokaiselle ihmiselle edes yhden pari käyntiä myös vähän kauempana,on tuolla niin upeita paikkoja että huh sentään,upeita kaupunkeja,Rooma,Pariisi,Praha ym.ym ja mitä ihania ranta kaupunki kohteita löytyy Kreikasta ja Kroatiasta esim.

    • asdgagd

      Pakko tarttua, että mitä helevettiä sää teet kalliilla autolla? Mitä väliä sillä on jos auto on halapa? Ei yhtään mitään :D säälittävintä on sellaset keski-ikäset miehet, jotka on ostanu tosi kalliin kaaran ja se on muka niin ylimalkasen coolia ja siistiä, mutta lainaa on pankit täynnä ja kodin sisustus on ihan suolesta. Paljo mieluummin mää nään uusia kulttuureita, kaupunkeja ja ihimisä ympäri maailmaa, ku tuhulaan rahani autolainaan. Sillä kuitenki vaan ajetaan...

      • Kroisos P.

        mitä helevettiä sä teet pelkillä muistoilla :) ?

    • tant matkaaja

      Hauska aloitus ja totta toinen puoli.

      Vaikka itse pidän reissaamisesta niin kotimaassa kuin ulkomailla olen todennut monen monta kertaa, että jotkut eivät edes ole aivan selvillä missä ovat olleet. Eipä aikaakaan lentokoneessa vieressäni istuvalta rouvalta kysyin oliko kiva loma ja missä olitte, niin rouva katseli minua perin hämmentyneenä pitäisikö sen lomakohteen nimikin tietää. Joku vaan valmismatka rouva mumisi ja pyysi miestään auttamaan.

      Lomakohteet ovat usein sitäkin, että halutaan kehua ja ikään kuin osoittaa siten olevansa ajan hengessä mukana muita seuraten. Loppujen lopuksi lomakohteesta tietäminen on juuri sitä rannalla makaamista ja kivanhalpoja ruokapaikkoja, joten en ikinä kysele keltään voitko suositella mitään kohteen x tarjonnasta ja tekemisen mahdollisuuksista. Omatoimisuus on minun mottoni!

      En myöskään usko monenkaan osaavan kokea mitään matkakohteissa, koska niin moni vain kuvaa kameralla. Kiireisin askelin juostaan vaikuttavissa kohteissa näpsien ja kaiken lisäksi odottaen, että muut väistävät. Hah, minä en enää väistä ja näytän vaikka takamustani muiden kameroille, koska kuvan arvo on filmikameroista laskenut. Ei kuunnella, ei katsella, ei pysähdytä, vaikka matkustamisessa itse pidän tärkeänä aistia kaikin mahdollisin tavoin. Kuvan voi ottaa harkiten ja mitä ne kuvat lopulta palvelevat? Omia kavereita ja naapureitako?

      Ap:lle suosittelen kuuntelemaan sellaisia matkailijoita, jotka ymmärtävät juuri sinun arvojasi matkustamisessa ja ehkä joku päivä kokeilemaan samanlaisia elämyksen tunteita kuin ruskaretkilläsi. Joka maassa ovat ne omat vahvuudet ja mitä hitaammin me uskallamme matkustaa sen enemmän me siitä saamme.

      Hyvää matkaa jokaiselle aistit avoinna!

    • Uuno epsanjassa

      Kotimaan matkailu on vaan niin hinnakasta, että pitäisi jättää ne kaurapuurotkin syömättä jos parin viikon matkaa hotelleineen ja lounaineen aikoo.

    • jj

      j

    • tiusefoöiäpfi

      entäpä jos se kotimaa on jo koluttu? minnes sitten jos ei ulkomaille?
      mut tuota haiskahtaa vähän provolta, sääliks käy jos joku oikeesti on tota mieltä :D

      mutta niin, ei ole mulle koskaan tullut epämiellyttäviä yllätyksiä ruokiin ulkomaalaillessa tai ripulikaan iskenyt.
      Samalla ammattitaidolla ne siellä ravintoloita pyörittää kun suomessakin, ja useissa etelän maissa ruokakulttuuri on niin iso asia että siellä se vasta hoidetaankin hyvin, hyvä ruoka on heille ylpeyden asia.

      Tietty jos käy jossain kämäsellä kojulla ottamassa kebabit niin hyvin mahdollista että siinä seassa on pari rintakarvaakin. en kuitenkaan sano etteikö niistäkin voi saada hyvää ruokaa..

      No jaa meitä on näköjään moneen muottiin, itseäni ahistaa tuollaiset ihmiset jotka ei nää omaa maata pidemmälle, en välitä olla sellaisten kanssa missään tekemisissä :P

      • tutkijahutkija

        vaikutat avartuneen suvaitsemattomalta. Olitko suvaitsematon jo ennen matkustelusi alkua vai kehittyikö sen aikana?

    • huhhuta huhhuh.

      Matkailuko avartaa, hölö hölö juttua, näkeehän sen täälläkin. Jos tykkää matkustaa kotimaassa tai Lapissa niin se on juntti tai änkyrä Ähtäristä.
      Todella avarakatseisia kommentteja.

      • ett silleesti

        niitä vain pelottaa kun joku kyseenalaistaa niiden ainoan ylpeydenaiheen ...
        onneksi matkailua on alettu dissata yhä enemmän ja enemmän luonnonsuojelun nimissä, ja hyvä niin.

    • 2442325342

      Ite matkustelisin mielummin Suomessa tai jossain Englannissa, Ruotsissa, Norjassa yms. mutta ei äitillä ole "mitään asiaa tollasiin maihin" koska siellä on niin "kylmä" eikä pääse rannalle. Bulgariassakin olivat 24/7 rannalla, tervetuloa ihosyöpä!

    • Matkamieskö

      Vain Stadilaiset homot matkustaa ruotsiin! Kun kielikin on sama = ruotsin "kieli" Hujajgjgjgjajajaj!

    • kohta taas menoksi

      matkailu on mukavaa,antaa aivan eri käsityksen maailmasta kuin tv tai puheet.
      toisaalta kun syö kaurapuuroa talven,maha toimii,pysyy hoikkana,terveys pysyy
      kohtuullisena jne. kun ei liiku ja syö kuin sika,näky ja olo on kuin sika.

    • Leuhkaa

      Mutta onhan se hienoa laittaa facebookin kuva jossa poseeraa Eiffeltornin juurella,tai jossain turistrysässä...( ja lähetellä kortteja kuinka hanaa täällä on,muulloin ei sitten pidetäkkään yhteyttä ) Siinäpä köyhät näätte miten meillä on vara matkustaa!! ;D viis siitä kuinka iso egologinenjalanjäki lentämisestä jää maapallolle,se on seuraavan sukupolven huoli..
      Me ainakin mällätään!!

      • sgsgsgsddgds

        Tuo ekologinen ym. hiilijalanjälki tarinointi tai mittaaminen on ihan pelkkää paskaa!!!! Mieti sinä vain rauhassa sitä jalanjälkeäsi niin kiinalaiset ja intialaiseet voi laittaa lisää pökköä pesään ja saastuttaa sinunkin edestäsi.

      • ---

        Photoshopilla saisi itsensä vielä useampaan ikimuistoiseen paikkaan ;)

    • ent.maalai.

      lappi ja pohjoiskarjala ihanan rauhallisia seutuja lomailuun ,ihmiset ei hötkyile ,leppoisa tunnelma.lasten kanssa lomailtu ovat tykänneet,helsingi n seudulla asuessa kaikilla kiire ,liikenne melu tosi stressaavaa.lomat maalla parasta

    • Matkailu avartaa.

      On hiton paljon hienompaa kuolla kun on käynyt koti planeettansa eri puolilla kun että kuolisi peräkamarin poikana joka ei ole käynyt oman kylän ulkopuolella.

      • :D

        taitaa kuoleman hetkellä olla muut asiat mielessä kuin matkustelut.
        Esim sukulaiset joita näit todella harvoin kun olit aina jossain päin maailmaan etkä heitä katsomassa ...

    • avartaa,avartaa

      Mikä siitä kuolemasta tekee niin hienoa, jos on saanut matkustaa...??
      Oma tunne, että on saavuttanut jotain..??
      Oletko nähnyt Afrikan kurjat ,nälkäiset lapset... ?
      Vai katseletko vain kaikkea kaunista..?

      • Katselen mitä

        eteen sattuu, en kuitenkaan yritä ajautua väkivaltaisille seuduille siitä ei seuraa mitään hyvää.

      • päättelijä
        Katselen mitä kirjoitti:

        eteen sattuu, en kuitenkaan yritä ajautua väkivaltaisille seuduille siitä ei seuraa mitään hyvää.

        yrität siis vältellä paikallista todellisuutta, no sehän ei ole mitään toiseen kulttuuriin tutustumista se. Haluat tutustua vain heidän turisteille luomaan illuusioon! Hehee!

    • zdgdz

      Matkailen, koska elämää on myös Suomen ulkopuolella. En oikeesti jaksais viettää lomia koko ajan vaan Suomessa. Mutta makunsa kullakin. Matkailu ei ole pakollista. Ja jotkut matkailee siksi, että sukulaisia tai muita tuttavia asuu jossain ulkomailla ja haluaa tavata heitä.. Mutta vaihtelu virkistää.

    • moosespässi

      Kyllä täällä suomessa kerkeää kesäisin matkustella, kallista se kyllä on. Talvella mielummin etelään merta katselemaan. En alkaisi matkustelun takia pelkää puuroa syömään, jos ei satu olemaan rahaa pysyn kotosalla.

    • sokerimummo

      Etelässä on tullut käytyä niin monta kertaa, että nykyisen harrastukseni takia syön mieluumin kaurapuroa kuin lähden muualle matkalle kuin Suomeen.

      Nyt olen löytänyt tai/ja parhaillaan löytämässä sen mitä olen aina hakenut. I

      Ihan oikeasti Suomi on hieno maa. Jos varusteet ovat sen mukaiset niin vesisade ei haittaa ei yhtään, mielestäni asenne vaikuttaa. Älkää hukatko Suomea ja neljää vuoden aikaa, nauttikaa niistä. En ymmärrä asennetta enää, että Suomi on kylmä ja kolea maa. Niin onkin entä sitten. Meillä on neljä vuoden aikaa, mutta ne ovat niin erilaisia kuin missään muualla.

      Kaikkihan menevät eteläänkin t-paidat ja topit yms. kesävarusteet päällä. Kuinka moni sijoittaa sadevaatteisiin saman määrän. Hyi kauheeta, sade kastelee.

      Eihän me olla sokerista!

    • kesämopedisti

      Nautin kotimaan kesästä vanhan mopedin ohjaksissa, hitaassa vauhdissa ehtii nähdä kaikenlaista mitä auton sisällä luonnosta eristettynä ei ehtisi nähdä eikä varsinkaan aistia. Mopedin selässä haistaa tienvarren kukat, syreenien huumaavan tuoksun, vasta niitetyn pellon aromit, puintikauden tuoksut... Ei tule mieleenikään lähteä merta edemmäs kalaan, kotimaassakin voi nauttia ja aistia kaikenlaista.

      Talvisin ei juurikaan voi luonnontuoksuista nauttia mutta silloin on hyvin aikaa rakennella ja huoltaa mopedeita seuraavan kesän nautintoja varten.

    • kivakotona

      matkaohjelmait televisiossa on ihanat.

    • Siinä voi olla yhtenä osatekijänä se että kun vietät perheenkanssa suomessa viikon loman niin sillä samalla rahalla olet ulkomailla 2-3 viikkoa.

      • Kroisos P.

        ei köyhien pitäisi matkustella ollenkaan, olkaa töissä loman aikanakin niin saatte tekin enemmän pelimerkkejä.

    • Sinineoni84

      Kyllä ite ainakii tahdon käydä ulkomailla paristakin eri syystä.

      1. Tahdon nähdä erillaista kulttuuria ja kuinka ihmiset elää eri maissa.

      2. Kovana luonto ihmisenä tahdon nähdä mahdollisimman paljon
      eri maiden luontoa ja eläimiä, esim. viime lokakuussa oltiin Egyptin Sharm el shaikissä jossa snorklasin meressä ensimmäistä kertaa ja pääsin katselemaan mielettömän komeita koralliriuttoja ja niillä eläviä lukemattomia kauniita kaloja. Seuraava maa jossa haluaisin ehdottomasti päästä käymään on Thaimaa.

      • näin on paras

        nuo kaikki näkee netistäkin ja tulee tosi halvaksi eikä ole kuolemanvaaraa. Lisäksi säästyy paljon aikaa siirtymisistä, esim voin tutkia Tyynenmeren saloja ja sekunnin päästä olenkin jo Antarktiksella ... :D ja voin käydä välillä omalla jääkaapilla

    • Intiassa matkalla

      Käydään me pohjoisessakin, mutta kiva on käydä perheen kanssa Intiassa, ei lainkaan turhaa. Ei mennä mihinkään turistipaikkaan, kun ei tykätä olla smmoisissa. Omatoimisesti matkataan pienten lasten kanssa. Syödään joskus kaurapuuroa ja ollaan tarkkoja rahan kanssa, mutta talous on kunnossa ja halvoilla lentolipuilla päästään menemään pitkälle. Ei se niin kallista ole, Suomessa on kalliimpaa, kuin tuo Intian matka meille. Jos mennää samalla porukalla Lappiin ja asutaan siellä saman verran, niin kallista on! Talvella tas mennään pariksi viikoksi Intiaan koko sakki, lapset tykkää uida Arabianmeressä puhtaalla rauhallisella rannalla ja kyllä se tuntuu hyvältä meikäläisestäkin. Moottoripyörällä ajetaan kaverin kanssa vuoristossa ja kierrellään paikallisia pikkukyliä ja kaupunkeja, se on elämää! Paikallinen ruoka on hyvää ja Ihmiset ystävällisiä. Englannilla pärjää hyvin ja käsillä puhutaan lisää.

    • Skillnaden

      Omat ulkomailla käyntini on laskettavissa yhden käden sormilla. En yksinkertaisesti näe mitään hohtoa matkailussa. Jonottamista, huolta tavaroista, aggressiivisia kaupustelijoita, vatsatauteja, rahanmenoa, kulttuurien yhteentörmäyksiä, ahnetta tippikulttuuria jne. Pidin matkustelua hohdokkaana sinne asti, kunnes tein ensimmäisen neitsytmatkani ulkomaille. En tykännyt.

      Mikä saa ihmiset matkustelemaan? Mikä saa vyölaukkukansan aina heinäkuussa rhodokselle tai inglesiin? Onko homman ydin se, että on työkavereille ja naapureille jotain kerrottavaa? Ketään ei ihan oikeasti kiinnosta, onko joku käynyt lomalla Thaimaassa vai kuussa.

      Thaimaa on viimeinen mesta mihin lähtisin. Hyvänä kakkosena on Ibiza. Maksullisia naisia löytyy kotosuomestakin niitä etsiville ja eksoottisia drinkkejä voit juoda omalla parvekkeellasi ilta-auringossa langattomat kuulokkeet päässä. Kaikki turistirysät ovat tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta täysiä sikailupaikkoja.

      • Intiassa matkalla

        Olet ollut täysin väärissä paikoissa matkoilla. En itsekään viihdy kuvailemillasi matkoilla Taneleiden kanssa, tavis matkaa Thainarialla, vältä niitä paikkoja. Vältän turistipaikkoja ja maailmalta löytyy hyviä matkustuskohteita vaikka miten, missä et törmää ainoaankaan suomalaiseen turistiin.
        Mitä tulee vatsatauteihin, siihen on aina ihminen itse syynä, itse ne pöpöt pistetään omin käsin suuhun. Huonolla käsihygienialla saa varmasti kurataudin. Jonottamista pystyy vähentämään huomattavasti, kun hoitaa viisumit ja muut asiat kuntoon hyvissä ajoin ennen matkaa. Lähtöselvitykset ja tullit vievät loppujen lopuksi aika vähän aikaa. Lennoilla taikka laivassa, junassa voi hyvin nukkua matkaa tehdessä. Kokeile joskus ihan toisenlaista matkaa, mitä tuo neitsytmatkasi oli, lähde vaikka rahtilaivalla maapallon toiselle puolelle taikka junalla "huitsin nevadaan" taikka lentoliput pippurin kasvatusta katsomaan. Yllätyt!

    • Rahaa on

      Minulla ei ole pikkurahan puute,mutta minnekään auringon alle en kyllä kaipaa pätkän vertaan. Ihan samat ajatukset, kuin aloittajalla eli mieluummin lappiin. Siellä saa ainakin Levillä ihan sikahyvää ruokaakin. En oikeastaan ole missään, kuin Venäjällä saanut kunnon ruokaa. Keskieuroopan ruoat on ihan perseestä. Niitä thairuokia en edes halua maistaa,enkä tosiaan jaksaisi istua lentokoneessa vapaaehtoisesti 8-10 tuntia joutuen 35-40 asteen paahteeseen. Luoja kiitos helteet ovatkin jo suomessa ohi ja mittari jää edes 25 asteen alapuolelle.

      • Puhut asiaa

        Vielä muutama vuosi sitten Venäjä oli minulle tuntematon musta piste,ehkä historiasta johtuen.
        Mitä enemmän siellä käy niin sitä enemmän sinne haluaa ja ruokakokemukset
        on myös hyviä,olen löytänyt sieltä hyvän ystävän joka toimii henkoht. matkaoppaana ja se on avannut aivan uusia uria.
        Tuosta etelän matkailusta sen verran että sen jotenkin ymmärtää jos etelässä käy joskus marras-helmikuun välillä kun täällä on pimeää ja kylmää,mutta se että touko-elokuun välisenä aikana pitää suhata lentokoneella jonnekkin "etelän lämpöön",ei kyllä mene jakeluun.

    • tämä on elämää

      Minä haluankin varta vasten mennä etelä-Eurooppan tai Turkkiin ja vieläpä sinne, missä nämä takavuosien iskelmätähdet laulaa luikauttaa välillä Suomi-baareissa vuorotellen näitten Suomi-kuoronlauluharrastajien kanssa. Ja sinne missä humalaiset suomalaiset eläkeläismiehet laulaa karaokena humppasikermän nais"kaverin" ja muitten suomalaisten suunnattomaksi iloksi.

    • Turhinta matkailua

      Turhinta matkailua on meikäläisellä kuitenkin jokapäiväinen töihin matkaaminen kun suunnilleen saman sais pysymällä kotona paitsi että jäis aikaa enemmän. Tiedä sit miks joku tahtoo matkailla? Suurin osa mun sukulaisista ja tuttavista on muuttanut jo pysyvästi ulos euroopasta. Täällä kun menee EU:n myötä vähän heikosti.

    • Matkailu.-

      nykyään on aivan turhaa,google earthilla on koko maapallo käytettävissä eikä maksa mitään.

    • Onhan noita

      Tosiasia kuitenkin on,että Suomessa lomailu ja matkustelu se vasta järjerttömän kallaista on.Lasten kanssa jos menet ja käyt parissa huuhaa-maassa sekä muutamassa muussa mestassa häviää rahaa helposti kolme tonnia.

      Vielä jos tuohon vuokraat auton voi hintaan lisätä tonnin lisää

      En ole kyllä itsekkään ulkomaareissujen kannattaja,mutta pidemälle samalla rahalla siellä pääsee

    • Semmottista se on. Paljon asiaa on kirjoituksessasi, vaikka onkin provosoiva. Mutta kuten sanottua, matkailu avartaa ja vähitellen karmeiden kokemusten kautta viisastuu. Jos polla kestää viisastua.

      Yksi kohta tuolla kirjoituksen lopussa paljastaa, miksi et itse maan rajojen ulkopuolelle halaja : "Lehdet on aina vähintään päivän-kaksi myöhässä".

      Useille irtautuminen arjesta on juuri se juttu, miksi maksetaan maltaita matkasta. Jos nyt sitten palatessa huomaa, että Suomessa on tehty sotilasvallankaappaus, niin mitä sitten?

    • Meren laulu...

      ..."anna meren selvittää, kuka viereesi jää.." Matkoilla vasta ystävä tutaan. Yhdessäolo lujittuu - tai sitten ei. Tekee hyvää lähteä omista nurkista "kirveitä hiomasta".

    • geeto

      Matkailu voisi olla kyllä kivaa, mutta sen ekologiset vaikutukset sun muut tekevät sen, etten matkustele.

    • turist1

      Aloittajan kysymykseen on helppo yksinkertainen vastaus:

      Jos joku matkustaa lomalle ulkomaille kerran vuodessa aina uudestaan ja uudestaan, hänen täytyy PITÄÄ siitä.

    • Aamu Tuulonen

      Juu, minäkään en ole käynyt kuin erittäin nuorena Pariisissa lahjamatkalla, sitten vähän vanhempana luokkaretkellä Kreikassa ja Tanskassa. Tukholmassa ja Lontoossa ystäviä katsomassa pari-kolme kertaa. Karjalassa omiin tutustumassa. Riittävästi on ulkomaita nähty. (Lottovoitto voisi tietysti houkutella eksoottisiin luontokohteisiin reppumatkailijana.)
      Ei ole ikävä, muuta kuin niitä ystäviä.
      Suuret ihmismassat ovat pelottaviakin; mitä enemmän väkee sitä useempi hullukin aina joukossa. Ihmisen olisi parasta nykyään hoitaa luontosuhdettaan ja laajentaa ajatteluratojaan sitä kautta, sanon minä.

    • mainossss

      Minäpä veikkaan, että aloitus on jokun matkailutoimiston yritys tai mainos saada ihmiset matkustamaan lisää. Jos ei ole, niin eiköhän se ole jokaisen oma asia missä ja miten matkailee. Minä matkustan sekä koti,-että ulkomailla, tilanteen mukaan.

    • matkoille

      No ei mun tartte pihistellä koto-suomessa ainakaan, vaikka ulkomaan matkoja silloin tällöin teenkin. Enkä matkusta millään velkarahalla, ihan omista maksan matkat ja silti jää rahaa säästöönkin. Eikä ulkomailla tartte pelätä että joutuisi ryöstetyksi taksissa, tai ruuasta saisi jotain tauteja. Järki käteen ja rohkeasti reissuun.

    • näin se on

      Elämä on valintoja.

    • etelän yö

      Etelän matkailussa juuri ihaninta on se lämpö ja aurinko! Vesisadetta saa täällä suomessa aivan ilmaiseksi! Siitä en rupea matkatoimistoille maksamaan. Koskaan ei ole ollut vatsavaivoja, kun katsoo vähän mitä syö! Ei ole myöskään jouduttu mihinkään vaarallisiin tilanteisiin, kyllä oppaat varoittavat, jos johonkin ei kannata mennä, jos on jotain vaaraa. Minua taas ei saisi Lappiin palelemaan millään ilveellä. Kesällä hyttysiä ja talvella hirmu pakkaset. Ja lentomatkassa on oma viehätyksensä. Päivät kuluu ihanasti altaalla tai rannalla, välillä myöskin nähtävyyksiä katsellen. Ja paljon enemmän on nähtävää ja ihmeteltävää kuin jossain Lapissa. Sielläkin on nääs käyty. Ainakin kerran vuodessa etelään, eikä muuten syödä kaurapuuroa

    • ensiokäämi

      liian kuuma on täälläkin, miksi pitäisi vielä maksaa että saa olla henkihieverissä liian kuumassa, onneksi on ilmastointi laitteet keksitty jotta voi olla kotona viileässä ja sitä paitsi siellä on liikaa ihmisiä, rannalla en ole tykännyt maata koskaan ja kaikki maailman nähtävyydet on jokaiselle tuttuja tvstä ettei sinne tarvi senkään takia mennä, mutta menee kuka haluaa minä en.

    • turismi kiellettävä

      etelänmatkailu, niinkuin kaikki muukin lentone- auto- ym. moottoriliikennematkailu on ympäristölle erittäin tuhoisaa.

      kaikki muu kuin jalan tai polkupyörällä suoritettava hömppämatkailu tulisi lailla kieltää.

    • ..........

      Taidat vain olla katkera kun ei itselläsi rahat riitä näkemään kuin poroja vuodesta toiseen.

    • paarman haukkaama

      Mikä teitä tekopyhät vetaa sitten sinne h....tin ruskaretkelle mäkäräisten ja paarmojen syötäväksi?
      Elä ja anna toistenkin elää.
      Eivät kaikki käy maailmalla viimeisillä rahoillaan, päin vastoin.

    • 13+20

      Hyvä trolli :)

    • pullus

      Jätä se sika!

    • reissuruuna86_

      Vaikka se matkailu saastuttaakin niin sitä ei voi suoraan laskea noin. Koska varsinkin omatoimimatkailun lisääntyessä moni matkaaja ottaa paremmin selvää kohdemaansa asioista. Reppumatkaaja tukemalla ja ostamalla vain paikallista, majoittumailla paikalliseen hotelliin/majataloon tuo paikallisille ihmisille rahaa. Toisekseen matkailu avartaa. Voi alkaa tekemään asioita toisella tapaa ja voi alkaa ajattelemaan toisella tapaa. Maailman ongelmista puhumalla voi myöskin vähentää lennoista tulleita päästöjä. En nyt tarkoita mitään viikon pakettimatkaa kanarialla, ne eivät ole ihmisille jotka haluaisivat oikeasti vaikuttaa maailman epäkohtiin. Eli kaiken kaikkeaan, tiedolle ei voi laskea hintaa eikä ympäristövaikutuksia.

    • -NIINPÄNIIN-

      Itsekään en kauheasti ole viime aikoina matkustellut koska ei ole kiinnostanut mutta ymmärrän varsin hyvin toisenlaistakin ajattelua. Esim sitä, että haluaa päästä suomalaisista hetkeksi eroon, esim aloittajan kaltaisista suomalaisista. Jos kaikki suomalaiset olisivat kuin aloittaja niin itsekin suunnittelisin pysyvää muuttoa ulkomaille.

    • sgsggsgsgs

      Vaikka veikkaankin, että alkuperäisessä tekstissä on mukana roimasti huumoria ja ironiaa, niin kyllä näin voi asian nähdä, vaikka itse olenkin juuri niitä rahansa matkoihin haaskaavia.

      Itseäni sen sijaan ärsyttää yli kaiken ylimieliset "omatoimimatkailijat", joiden on koko ajan päästävä paikkoihin joissa ei vain ole muita turisteja. Ja turistirysät kierretään kaukaa. Todellisuudesa nämä "paremmat matkailijat" menevät paikkoihin, joissa on muita heidän kaltaisiaan "omatoimimatkailijoita", siis turisteja. Jokainen ulkomailla huvikseen oleskeleva on turisti.

      Itse pidän matkailusta. Minusta on mukavaa nähdä erilaisia maisemia ja paikkoja. Lappiinkin voisin mennä, mutta samalla rahalla pääsee kauemmaksikin. Inhoan autossa istumista, ja vihoviimeiseksi minut saisi kesälomalla kiertämään Suomea jonkun asuntovaunun kanssa...

      Jokainen kai laittaa rahansa mihin haluaa. Itseäni ihmetyttää muiden ihmisten hinku pistää omat ja lainatut rahansa kiinni asuntoon ja turhiin neliöihin, sisustukseen ja iänikuisiin remontteihin. Rakennetaan jättiterassi, laitetaan keittiötä, kylppäriä ja saunaa uusiksi, vaikka vanhakin olisi ihan ehjä.

      Jokainen kai käyttää omat rahansa mihin haluaa. Itse ostan omillani mieluummin elämyksiä kuin tavaraa. Tämä kesänä näin matkallani mm. valaita ja delfiinejä, ja elämys oli jokaisen euron arvoinen.

      • En tiedä

        mistä olet muodostanut käsityksesi 'ylimielisistä' omatoimimatkaajista. Muutenkaan en ymmärrä tätä ihmisten arvottamista matkailutottumusten mukaan. Yhdelle sopii paremmin omatoimimatkailu, toiselle pakettimatkailu! Ja molemmat ovat taatusti yhtä hyviä tapoja nähdä maailmaa.

        Miksi olen itse valinnut omatoimimatkailun? Yksi syy on matkan kesto. Reissuni ovat aina vähintään kuukauden pituisia, yleensä tosin viivyn matkoillani pidempäänkin. Välillä en matkaan lähtiessäni edes tiedä tarkalleen paluuaikatauluani. Siten jo tästäkin syystä pakettimatkan varaaminen olisi hankalaa. Toisekseen en jumita koko aikaa samassa paikassa, saati edes samassa maassa. Tämäkään ei omalla kohdallani puolla pakettimatkailua. Kolmanneksi, mietipä mitä tulisi maksamaan tällainen räätälöity pakettimatka, jos sellainen olisi edes mahdollista järjestää...

        Ja totta kai olen turisti vieraalla maalla siinä missä pakettimatkaajakin! Ihan samalla tavalla käyn pällistelemässä paikalliset nähtävyydet niin kuin muutkin turistit, jos ko nähtävyys sattuu minua kiinnostamaan. Erotuksena tosin on se, että en kulje ryhmän mukana oppaan perässä ja poistu alueelta ryhmän aikataulun mukaisesti. Palkkaan usein jonkun paikallisen oppaakseni, esim. Intiassa opiskelijan joka ansaitsee pientä lisätienestiä, ja viivyn niin pitkään kuin haluan.

        Mitä sitten teen matkoillani? Elän paikallisten keskuudessa, teen vapaaehtoistyötä, omat työni kulkevat mukanani ja teen niitä usein iltaisin majapaikassani tai huonon sään osuessa kohdalle. Olen myös osallistunut erilaisille kursseille. Mukaan mahtuu kokkaus-, tanssi- ja kielikursseja. Trekkailua Himalajan rinteillä, hillitöntä shoppailua miljoonakaupungeissa, kamelisafareita ja leirinuotioita pimeällä aavikolla, ihan mitä vaan eteen sattuu tulemaan.

        Repullani olisi varmasti montakin mielenkiintoista tarinaa kerrottavanaan yksin reissaavan ei-enää-niin-nuoren-naisen matkoista maailmalla.

      • ssgsgsgs
        En tiedä kirjoitti:

        Esim. nyt näistä tämänkin ketjun kirjoituksista (kts. lainaukset alla). Perusajatus on ns. omatoimimatkaajalla, että on aina parempi turisti kuin valmismatkaturisti, joka automaattisesti luokitellaan vyölaukkua kantavaksi juntiksi, joka hakee matkoiltaan vain halpaa viinaa ja seksiä (näitäkin toki on). Samalla logiikalla omatoiminen reppureissari on pilveä pössyttelevä työtön luuseri, joka matkustaa ilman vakuutuksia ja itkee sitten kun Suomen valtio ei kustannakkaan sairaalahoitoa ja kotimatkaa, jostain Afrikasta.

        Puhut turistirysistä. Missään muualla ei ihmiset tuolla tavalla käyttäydy. Itse en lähtisi kirveelläkään turistirysiin, muualle kyllä enemmän kuin mielellään. Paikkoihin joissa näkee maan aitoa elämää, eikä toivottavasti yhtäkään turistia. Mikä minua vetää ulkomaille? Ei ainakaan turistien kansoittamat aurinkorannat, tai basaareissa kiertely. Ajatuskin yököttää. Kun lähden ulkomaille, lähden katselemaan hienoja maisemia ja kokemaan elämyksiä mitä Suomessa ei voi kokea. Näihin kuuluu esimerkiksi vaeltelu mitä mahtavimmissa maisemissa, sukeltaminen turkoosinsinisessä vedessä ja paikalliseen kulttuuriin tutustuminen.

        "Olet ollut täysin väärissä paikoissa matkoilla. En itsekään viihdy kuvailemillasi matkoilla Taneleiden kanssa, tavis matkaa Thainarialla, vältä niitä paikkoja. Vältän turistipaikkoja ja maailmalta löytyy hyviä matkustuskohteita vaikka miten, missä et törmää ainoaankaan suomalaiseen turistiin."

        "Vaikka se matkailu saastuttaakin niin sitä ei voi suoraan laskea noin. Koska varsinkin omatoimimatkailun lisääntyessä moni matkaaja ottaa paremmin selvää kohdemaansa asioista. Reppumatkaaja tukemalla ja ostamalla vain paikallista, majoittumailla paikalliseen hotelliin/majataloon tuo paikallisille ihmisille rahaa. Toisekseen matkailu avartaa. Voi alkaa tekemään asioita toisella tapaa ja voi alkaa ajattelemaan toisella tapaa. Maailman ongelmista puhumalla voi myöskin vähentää lennoista tulleita päästöjä. En nyt tarkoita mitään viikon pakettimatkaa kanarialla, ne eivät ole ihmisille jotka haluaisivat oikeasti vaikuttaa maailman epäkohtiin. Eli kaiken kaikkeaan, tiedolle ei voi laskea hintaa eikä ympäristövaikutuksia."

        "Erotuksena tosin on se, että en kulje ryhmän mukana oppaan perässä."

      • En tiedä
        ssgsgsgs kirjoitti:

        Ainahan sitä voi irrottaa tekstistä valikoiden osia pönkittämään omaa mielipidettään. Mutta sinäkin todennäköisesti ymmärrät, että minulla omatoimimatkaajalla ei edes ole mahdollisuutta osallistua matkanjärjestäjien kierroksille tai retkille. En kyllä sitä paitsi haluasikaan - syyt voit lukea aiemmasta kirjoituksestani. Siitä huolimatta jollekin toiselle valmiiksiräätälöity, opastettu kierros osuu kuin nappi otsaan. Monestakin syystä, niitä tässä sen enempää erittelemättä, ettei taas tulisi sellaista väärinymmärrystä 'omatoimimatkaajien ylimielisyydestä'.

        En tiedä miksi on niin julmetun vaikeaa ymmärtää, ja ennen kaikkea hyväksyä, että ihmiset voivat/saavat nauttia matkustamisesta eri tavoin. Aina pitää olla dissaamassa toisiaan tavalla tai toisella. Luulisi riittävän, että tekee Omasta Matkastaan itsensä näköisen, ja antaa muiden toimia omalla tavallaan.

        Kummaliselta vaikuttaa myös asenteet omatoimimatkailijoita kohtaan. Emme tosiaankaan ole mikään homogeeninen ryhmä nuoria, pers'aukisia hippielämäntavoittelijoita, jotka huumepäissään järjestämme itsemme vaikeuksiin maailmalla ja sitten itkemme suurlähetystön portilla kuljetusta kotiin!

        Omatoimimatkaajiin/reppureissaajiin mahtuu monenlaisia ja hyvin eri-ikäisiä ihmisiä. Vanhimmat reppureissaajat, joiden kanssa olen itse jakanut kokemuksia, oli reilusti yli 70vee australialaispariskunta Kathmandussa. He nyt tuskin sopivat tuohon ylläkirjoitettuun luokitteluun millään muotoa. Sama koskee itseäni, minulle omatoimimatkailu tarjoaa huomattavasti enemmän elämyksiä ja elämää kuin perinteinen pakettimatkailu. Yhtenä päivänä vedän ykköset ylle ja irroittelen jossain maailman metropolissa, toisena istutan riisiä pienen maalaiskylän liepeillä, ainoana luksuksena ämpäripesu läheisen joen rannassa. Kuitenkin minulta riittää ymmärrystä myös niille, jotka haluavat valita toisin. Eihän siinä mitään pahaa ole, jos tykkää rentoutua uima-altaalla, tai löhöillä rannalla - minäkin teen sitä, kun kohdalle osuu mukava rantsu!

        Hyvät kanssaeläjät, matkustakaa, olkaa matkustamatta - whatever - mutta suokaa jokaiselle yhtäläinen ilo nauttia omasta tavastaan reissata, ja unohtakaa erilaisten tapojen arvostelu. Sillä tavalla elämä on paljon helpompaa, ja takuulla ainakin hausempaa!

    • elän vain kerran

      ja sen mukaan käytän rahojani ja matkustelen vielä, kun olen terve ja nautin elämästäni. Käärinliinoissani ei ole taskuja.

    • samaa mieltä

      Olen samaa mieltä kanssasi. En ajatellut, että joskus tapaan samankaltaisen ihmisen kuin minä. Maammehan on maailman kaunein. Suomalaista talvea on mahdotonta verrata etelän polttavan aurinkoon (joka muutenkin harmittaa meidän kalpeaa ihoamme). Matkat etelään ovat sikojen ajanvietettä.

      • -TSS-

        Vai maailman kaunein? Todella pitkästyttävät maisemat suurimmassa osassa maata, metsää ja peltoa satoja kilometrejä. Todella kaunista juu!

    • Lasse Mårtensdotter

      Kaikki paitsi purjehdus on turhaa...

    • Miguleliina

      Pakko olla provo.

      Itse teen 2 pitkää matkaa vuodessa. tarkoitan siis Aasia, Afrikka, tai Amerikka (P- tai E-). Viivyn silloin 2-4 viikkoa. Tämä lisäksi 2-5 lyhyttä matkaa Eurooppaan tai L-Itään. Lisäksi muutama naapurimatka muihin Pohjoismaihin, Venäjälle tai Baltiaan.

      Matkoilla on ihanaa hengittää vapautta ja katsoa muita ihmisiä tai tapoja. Tärkeimpänä on se, että muualla ihmiset ovat pääsääntöisesti vapautuneita. Esimerkiksi kun Suomessa tupakoi, niin ihmiset voivat peräti ottaa vapaudekseen kommentoida sitä. Ulkomailla ketään ei kiinnosta ja voit ottaa rennosti.

      Nauttikaa elämästä

    • migueliina

      Käyn matkoilla 3-8 kertaa vuodessa, koska Suomi on todella syvältä. Hinnat on kalliit, palvelu huonoa ja tupakointikielto joka paikassa yms yms.

      Kokeile Meksikoa, Keniaa, E-Afrikkaa, Vietnamia tai Yhdysvaltoja. Kerran menet ja ymmärrät miksi ihmiset haluaa pois Suomesta.

      Täällä ei ole muuta hyvää kuin kovat palkat. Jos en saisi näin hyvää palkkaa n 6,5 ke/kk kevyestä työstä, niin lähtisin täältä viivava pois.

      • Hyvä SUOMIIIII!

        Piipiti, pii!
        Suomi syvältä,vai? Voi poloista, kovimpa on syvältä....Mutta niimpä vaan kotimaa aina takaisin vetää...6,5 eken tuntipalkanko takia...heh,heh!

        Kovimpa olet valittaja ja tyytymätön elämään suomessa!

        Eikö ole kanttia nostaa kytkintä ja painua sinne lopullisesti missä on hyvä olla.

        Poloinen, jos itse kokisin kotimaani noin olisin jo lähtenyt vuosia, vuosia sitten!

        Tätä kommentoi:
        -Pal----jon maailmaa nähnyt ja tulen näkemään jatkossakin mutta kylläpä suomi on ykkönen

      • patuliini
        Hyvä SUOMIIIII! kirjoitti:

        Olet oikeassa kotimatka on aina parasmatka mistäpäin lomaa tai työreissua tahansa!!

    • toinen aikuinen

      Nyt tunnustan heti tyhmyyteni. Matkamieskö on niin älytön provo, että (olemattomaan) partaansa typerys naureskelee. Ja minä idiootti kommentoin.

    • Provottaako

      Ihan hyvä provo!

    • tyytyväinen tollo

      Eikös olei hyvä kun meitä on moneksi?

      Jokuhan voi ajatella teistä että mitä järkeä on vuodesta toiseen Suomessa pohjoiseen reissata?
      Niin se vaan on että elämä on tässä ja nyt, jokainen tehköön mitä tykkää ja miten tykkää!
      Kuka mihinkin euronsa ja aikansa käyttää! Eikös??

      Pääasia että on itse tyytyväinen------ Katse omaan elämään ja omiin juttuihin ja
      eletän kukin tahoillamme niin ettei tarvItse URPUTTAA:)

      • Marinaan kyllästynyt

        Juu,

        Matkalle pitää päästä vaikka ei ole edes varaa.........oli se sitten ulkomaat tai kotimaa!

        NÄIN SE MENEE MUN YSTÄVÄLLÄ, VALITETTAVASTI::::::::::

        Pers, aukista sakkia..........

        Eukon nimissä kaikki, perheessä pieni lapsi, ukko loistaa ulosotossa ( elää loisena huushollissa, ei omista mitään, lähes koko parisuhteen ollut työttömänä kotona... ihme, viimeisen vuoden jo duunissa. Ikääkään kun siipalla ei ole vasta kuin hiukan yli 30v jne....)

        Nyt sit myytiin muijan nimis oleva kämppä, muutettiin asumisoik, kämppään.
        Et saadaan rahaa hetkellisesri käyttöön.
        Myyntivoitolla sit!-------

        Auto piti saada, uudet huonekalut ja jne...jne...jnee....Thaimaahanpitää päästä, matkat varmaan jo varattu.... jne... jne....

        Aivan järkyttävää, ei mene kuin vuosi ja pari. Samassa velkakierteessä ollaan.

        Ja sama kitinä jatkuu kun ei ole varaa, ei ole rahaa. Haukutaan isä ukko , vaimoineen kun eivä ymmärrä, eivät anna rahaa jne......(Onneks ovat fiksuja ja eivät enää ota kantaa nuoren parin raha-asioihin asioihin, ovat nähneet vuosien varrella missä mennään)

        Mikä mättää osalla nykyajan nuoria?

        Kaikkea pitäisi saada vaikka ei ole varaa!
        Näyttäminen, elvistely?

        Ihan sama kunhan eivät itke ja valita rahapulaansa ja vaivojaan kun työntekokin on niin raskasta?

        ----

      • Nuorten parien lomat
        Marinaan kyllästynyt kirjoitti:

        Olen samaa mieltä siitä että ensin perusasiat kuntoon ja vasta sitten kulutus juhlaan johon matkailukin kuuluu!

        Olen myös samaa mieltä kanssasi siitä että on surullista huomata että näitä vippaskonsti nuoria pareja ja miksipä ei vanhempiakin on yllättävän paljon. Kaikki pitäisi saada mahdollisimman helpolla ja nopeasti.

        Nuortenkin perheellisten täytyy oppia kantamaan vastuu ja rahaa täytyy olla riittävästi säästössä pahan päivän varalle.

        Kerroit hyvän esimerkin joihin silloin tällöin työssäni (pankki maailmassa) törmään.
        Myydään vaikka asunto, mennään vuokralle tai vastaavaan että saadaan rahaa kulutusjuhliin. Kaikkea kun täytyy mukavas olla. Harmillista mutta totta!

        Mutta siperia opettaa, sananlasku pitää paikkansa!

        Sorry, tämä kirjoitus meni hiukan pääaiheen vierestä mutta en voi olla kommentoimatta viestiäsi.

    • Kokeile joskus

      Lappalaista pahempaa kusettajaa ei maailmalta löydä. Toisaalta myyvät usein ihan rehellisesti paskaa maailman kalliimpaan hintaan. Juurikin hinta on jo hyvä syy lentää pois suomesta. Viikon "ruskaloman" hinnalla välttää hyttyset ja kusettajat, syö paremmin ja nauttii parempitasoisen hotellin ylläpidosta kaksi viikkoa, kun matkan suuntaa pohjoisen sijasta etelään.

    • Itselle matkailu on intohimo, ei siihen vaikuta rahallinen määritelmä.

      Ja toiseks elän sinkkuna yksin, en polta, juon vähän, en harrasta baarireissuja, en omista autoja, ei tule lehtiä ja muutenkin elän hintsusti, joten rahaa jää väkisinki jemmaan ja totta hitossa mä käytän ne matkustamiseen! Ja en todellakaan halua muutosta nykyelämään, kun kerran saan olla ja mennä sekä nähdä maailmaa aivan vapaasti!

      Veikkaan että kirjoittajalla itsellä menee elämiseen rahaa sen verran, että on nyt katkeroitunut kun ei itse pääse kotimaata pidemmälle. Turhanpäivästä valitusta hienosta asiasta..!

    • Oon vaan käynyt pelkästään Ruotsissa ja Virossa, kaurapuuroa olen syönyt viimeksi lapsena, oma auto on edelleenkin siellä autokaupassa ja en ole ikinä käynyt Thaimaassa, vaikka porukat ovat, koska kyseiset matkat ovat aina sijoittuneet joulukuun alkuun, jolloin meikäläisellä on ollut työharjoittelu, joista viimeisin oli tärkein valmistumisen kannalta eikä meikäläisellä ole siltikään kauheasti rahaa tällä hetkellä, mutta silti haluaisin matkustaa ainakin Isoon-Britanniaan ja Japaniin ihan sen takia, että kulttuuri kiinnostaa. :DD Tosin englantia osaan ihan kiitettävästi, kiitos äidin, joka valitsi sen, kun piti valita kolmoselle joku vierasperäinen kieli, ja japanista osaan vain ihan helppoja sanoja, kuten arigato eli kiitos, kun on tullut seurattua japanilaista animaatiota ja japanilaista sarjakuvaa eli animea ja mangaa, mutta tarkoitus olisi kyllä opiskella japania lisää, jos kerran mielin matkustaa joskus Japaniin.

      Ja vaikka Japani sijaitsee Aasiassa, niin en mene sinne vain seksin perässä, koska en ole innostunut seksituristi-hommasta p***n vertaa, vaan, kuten alussa mainitsin, siksi koska kulttuuri kiinnostaa. :3

    • Doctor Albaani

      Ne käy ottamassa sieltä sen melanooman varmaan.

    • Mulle ei ole sattunut ulkomailla mitään ikävää. Tiedän ihmisiä joilta on viety rahat tms. Halpaa ulkomailla ei ole enää kuten aiemmin.

      Kai se on erilaisten kulttuurien näkeminen ja matkustaminen sinänsä. En itse kierrä etelässä ravintoloita, joten matkat on siksi menneet pienellä budjetilla.

      Huijareita on. Mun entinen kaveri myi etelässä ihmisille elektroniikkaa, josta tiesi varmaksi ettei se toimi Suomessa. Siellä on montaa muutakin bisnestä ja siitä hyvää ettei sitä kirjata ylös verotietoihin. Pahin riski etelässä on ihmiskauppa, joten tenavista kannattaa pitää huolta.

      Mitään ihmeellistä etelän matkoilla ei ole. Kotimaassakin on paljon kivoja lomakohteita. Matkustaminen on kivaa ja voi olla että joskus lähden pidemmäksikin aikaa.

    • Koukkussa

      Todellakin! Just noin minäkin ennen aattelin! Kunnes vapauduin lentopelosta ja jäin matkustamisen koukkuun nelikymppisenä. Kotimaata sitä ennen kiertelin ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Ja vieläkin, sukua on Turuus, Jyväskylässä ja Sulkavalla, tulee Suomea ristiin rastiin ajaettua. MUTTA, etelän loma, se on loma. Talvella ja keväällä etelän maissa on vihreetä ja sopivan lämmintä! Suomessa on todella kallista matkustella ja aina lapsenlapsille tuliaisia osteskella. Kakruna tuli jo asuttuakkin ympäri Suomea isäni töitten takia, joten on nähnyt miten Suomi on muuttunut! Minä olenkin jo kohta kuusi kymppinen.

    • Eteläfani

      Minä käyn etelässä siksi, että ei ole mökkiä ja kotimaan lomailu on paljon kallista.

      Siinä missä viikonloppu uusmaalaisessa 6 hengen mökissä (2 yötä) maksaa 200 euroa, Kreetalla saa samalle porukalle koko viikoksi hintaan 800 euroa 130 neliötä huvilan, jossa on 3 mh, 3 kph ja oma uima-allas merinäköalalla.

      2 yöltä sellaisen hinnaksi tulee 228 euroa. Siinä on syytä ihan riittämiin. Ja lentoliput tuli hintaan 175 per nuppi, auto viikoksi hintaan 65 euroa/nuppi. Koko viikon etelänmatka maksaa siis n. 440 euroa.

      Onko toi nyt jonkun mielestä vielä kallista??

      • jabadabajuu?

        no eteläfani olisko se matikkatunti nyt ensimmäiseksi tärkein, ei ihme että tolla matikalla saa "halvat " matkat,sain noilla hinnoilla 2-hengelle hintaa 708€
        entä safka,entä gaso? onko ne ilmasia? niin ja se tuli siitä mitä olit ilmoittanu hinnoiksi?
        miten sä niistä sait 440€?
        ei ihme että ranta rolexit on joka jätkällä kädessä,on niin halpoja?
        olet suuruuden hullu tyhmä maalaismölli!

    • jossain käynyt josku

      Ihan paikallaan varmasti hieman kyseenalaistaa ns. "massaturismin" luonnetta, mutta minusta tuossa aloituksessa on muutamia asiavirheitä, vai sanoisiko ennakkoasenteita.

      Ensinnäkin minusta matkailu suomessa on tolkuttoman kallista: joukkoliikenne ja bensanhinnat. Omaa autoa en omista ja halvemmaksihan se tuleekin kulkea busseilla ja junilla silloin tällöin - ja sekin maksaa. Lieneekö jo 30 euroa hinta suuntaansa kun matkustaa suomen sisällä 100 km bussilla tai junalla? Samalla hinnalla matkustaa halpalennolla keski-eurooppaan!

      Entä oksennus pizzassa tai karvat pastassa? Eipä ole tullut vastaan. Monissa maissa ravintolaruokien hinnat on suomen hintoja ainakin kolmanneksen, tai puolet edullisempia. Laadussakaan tai ei ole valittamista.

      Suomenkielellä varmasti pärjää monissa turistikohteissa joissa on paljon suomalaisia turisteja kuten kanariansaarilla tai joissain thaimaan kohteissa ja useimmat tänäpänä osaa ainakin kohtalaisesti englantia, jolla tulee toimeen lähes jokapuolella. Eikä muutaman sanan opettelu paikallista kieltä ole ylivoimaisen vaikeaa: "kiitos", "olehyvä", "haluaisin tilata XX?", "Missä on XX?".

      Eihän ulkomaan lomamatkailu mikään välttämättömyys-pakko ole, mutta saattaa olla varteenotettava vaihtoehto kotimaanmatkailulle - jopa edullisempi.

    • niin.elatusavuilla matkaavat ja sit ovat sossuss itkemäs ku ei oo rahhoo

    • persikka48

      matkustaminen se on uusi mielikintoinen kokemus jos tuntuu,että kesällä matkustaminen ulkomaille aivan turhaa(ehkä se on totta ,koska Suomessa kesä kun kesä)kokeille talvella - ei sitten tulee masennusta .Ja ei uudesta autosta niin suuri nautinto kuin olemista uudessa paikassa ja mannapuro ei ole paha ruoka jos se on maidolla ja voidella tehty 2 pv kylpylässä=viikko ulkomailla.

    • Voe tokkiinsa

      Matkamies on hauska! Kippurassa ja vedet silmissä luin.

    • Matkamiess

      Minä se en ymmärrä ihmisiä, jotka käyvät Lapissa lomailemassa.

      Sinne itikoiden syötäväksi en lähde.

      Minä nautin etelässä lämmöstä ja auringosta, ei mulle tule koskaan liian kuuma. Juon tarpeeksi vettä ja käyn säännöllisesti uimassa.

      Puhun viittä kieltä, joten mun ei tarvii ulkomailla pelätä etten tulisi ymmärretyksi.

    • MATKAILU AVARTAA

      NO ONNEKSI PYSYT TÄÄLLÄ SUOMESSA. NOIN PALJON ONGELMIA JA VASTOINKÄYMISIÄ. PYSY SINÄ SUOMI POIKA KOTONA JA IHAILE RUSKAA!!!

    • KUKI TYYLILLÄÄN

      Toiset dikkaa, Toiset ei. niin se vaan on. Jotkut vaan haluavat kokemusrikkautta kerryttää, ja nauttia elämästä. Matkailussa pitää muistaa vastuu, tiedostaa vaarat ja ongelmat, ja karttua niiltä(jos vaan suinkaan on mahdollista) turisti rysät, länkkäri spedejen mestat ovat minusta aika karseita. täynnä kermaperseitä. mut jokainen tekee omat valintansa

      jos ottaa matkan, vaikka espanjaan niin saapi rahalla vastinetta. ja ei oo kallista. halpoja on matkat. äkkilähöt halvimmillaan esim kuopiosta 300€ vko eli ei paha. se raha menee täällä parissa yössä hotelissa, ja ravintoloissa.

      Itse en dikkaa älyttömästi Suomesta, koska se kulttuuri ei muutu jos täällä matkailee. eikä jengikään, juurikaan. eri mestat , mut aika samaa jengii. Ilottomat arjen rutiinit, ja perus setti on aina sitä tylsää viihdettä, josta on välistä hypättävä pois, ja sit sitä haluaa kauaks pois.

      Oravanpyörässä oleminen ei aina vedä. esim jos matkailee, niin sen ei tartte olla luksusta, vaan se ilmapiiri ja meininki on tärkeintä. 5tähden luksusmatkat on kermaperseiden touhua, missä ei oo mitää järkee.halvemmat mestat, välttää kuha pystyy nukkuu vähä. muuten siellä pidetään hauskaa, ja bailataan. eli rantoja, ilta istumisia, ja täyttä viihdettä =)

    • dvasdgfrdg

      Suomesta ei löydy Saimaata ja Lappia lukuunottamatta mitään kiinnostavaa. Nuokin kaksi jo nähty monet kerrat, joten tykkään matkustella Etelän maihin. Ja ei matkailun tarvitse olla välttämättä kallista, kunhan osaa etsiä halvimmat vaihtoehdot eikä langeta Aurinkomatkojen ylellisyyksiin.

    • patuliini

      Onpa outo ote matkailuun ylle kirjoittaneella.
      Kerronpa esimerkin: ajelimme matkailuautollamme tapamme mukaan Eurooppaa vähän ristiin rastiin n. 20 maata,koulujen alettua kyseli opettaja että mitä itsekukin oli lomillaan tehnyt,no meidän Maija, toinen kaksosistamme kertoi että käytiin mm.Lichtensteinissa,johon opettaja:no mikä on sen maan pääkaupunki,Maija kun oli käynyt vastasi :Vaduz,opettaja :kuule kyllä se on Lichtenstein,johon Maija ,itkuisena ,mutta kun minä siellä viimekesänä kävin.
      Huomenna opettaja pyysi Maijalta anteeksi että oli ollut väärässä.
      Siinä yksi mitätön esimerkki matkailusta ja siitä mitä se tuo tullessaan.
      Varmin tapa tietää asioita kun käy itse katsomassa paikalla.
      Kerran joku väitti Falunin sijaitsevan Norjassa.Onhan näitä.
      Oletpa missä vaan sää on aina pukeutumiskysymys.

    • joopee

      toiset pitää lämmöstä. mitä täällä suomessa ei juurikaan ole. kesä on lyhyt! ja toiseksi, matkailu antaa paljon niille, jotka haluu kokee elämyksiä ja tutkia maailmaa. nähdä ja kokea uutta. matkailu jopa sivistää! itse matkailisin ja paljon, jos siihen olisi varaa. ehkä ei tee hyvää luonnolle, mutta onpa jotain muisteltavaa vanhana. ja luulen et ihminen on jo maapallon tuhonnut... eikä sille mitään voida enää. joten nautitaan niin kauan kun on mahdollista.

    • Mitä vikaa Kaurapuurossa on. Taaskin varasin matkan Italiasta. Jos olette niin perseaukisia, niin turha valittaa. Ne menee jolla on rahaa. Mä voin ainakin syödä mitä mä haluan. Voin tehdä matkan vaikka joka kuukausi. Mielummin menen halpaan etelään, kun matkustan kalliissa Suomen maassa. Tosiasiassa täällä se vasta kallista on.
      Vinkki ostapa Nokian osakkeita nyt 3.5 eurolla/kpl ja myy ne ensi vuoden alusta saat vähintään 6 ekee kpl
      Teet muuten aika montaEtelän matkaa sillä...

    • patuliini

      Mitä noitten osakeiden kanssa vehkeilemään,eikö valmis raha ole käyttöä varten ja kun sitä on tarpeeksi niin ei tuhlaile elää ja matkailee ja nauttii kaikin puolin elämästä,nyt eläkeukkona on aikaa,varaa.

    • ghjngfhdtgh

      Oikeastaan kaikki on turhaa , paitsi puutarhanhoito ja oikeastaan sekin on turhaa.

    • Tour. .

      No hei.. en ota kantaa miten tuohon tulisi suhtautua, kukin ajatelkoon itse.
      Olisi kuitenkin kiva nähdä omin silmin Faaraoiden haudat, kävellä vieraankulttuurin ympäröimänä ja niin edelleen. Onko se kaiken rahan väärti? Juu varmasti. Raha on vaan kasa kolikoita, lähde seikkailemaan, jos turisti rysät ahdistavat, kierrä ne.

    • kokemusta on

      on se vaan niin kiva lätkiä kamppeet laukkuun ja lähtee aamuyöllä puolnukuksissa lentokentälle notkumaan.On pimmeetä ja palelee.Istua koivet kippurassa ja puuduksissa tuntitolkulla vinnairissa tai jossain..Perillä alkaa jännittää,että oliko matkatavarat samassa konneessa vai ei.Aika usein ei.Aikasi sitten keräät hikeä valuen vieraaassa kulttuurissa elämyksiä ja rystyset valkosena vahtaat lompakkoasi.Ja tarkkana pitää olla,ettei kusta joka käänteessä silmään.Siinähän ne matkailun varjopuolet olikin.Loppu onkin pelkkää juhlaa.Eikun kotiin lompsa tyhjänä ja maha kuralla.Kotona sitten jumalaton laukun purku ja pyykinpesu-urakka.Vuoden päästä et sitten enään muistakkaan koko reissua.Sama uudestaan seuraavana vuonna.Kannattaako...

    • Matkusteleva,,,,,,,,

      Juuri noin siinä käy kun ei ole matkustellut lappia pidemälle. Ennakkoluulot ja kuvittelu ottavat vallan. Ilmeisesti olet lueskellut tai kuullut matkakertomuksia ja sitten olet "halunnut kuulla" niistä pääasiassa vain negatiivisia puolia jotka kaikki sitten ajattelit pistää juttuusi.

      Lappikin on tullut koluttua ja kokemus oli ihan ok vaikka se ruska jäi sää takia vähän valjuksi. Pohjois-amerikan reisulla tuli sekin sitten nähtyä sellaisessa loistossa että ja vuoristo taustalla...huh huh se maisema

      Kirjoituksesi on kaikenkaikkiaan typeryydessään ylivoimainen.

    • varupano

      et ole tainut koskaan käydä ulkomailla,kyllä se ulkomaanmatka antaa 1000 kertaa enemän kun suomem matkailu,ensinäkin ilmasto on sellaista mitä et suomessa saa koskaan ja ihminen haluaa nähdä muutakin kultuuria kun suomea,en suomessa viitsi paljon matkustella ja viikko lapissa maksaa huomattavasti enemän kun viikko etelässä,matkustelen 2-3 kertaa vuodessa etelään ja jatkossakin matkustelen,näkökanta monista asioista muutuu kun näkee mailmaa muualtakin kun suomesta,ajattelu kanta on aika niukaa jos vaan suomea katselee.

    • On maista kaikista..

      Olipa siis niin osuva ja hauska keskustelunavaus, että! Sinullahan on kirjailijan lahjoja. Itse kyllä matkailen, juuri tulin Skotlannista, mutta hyvin ymmärrän näkökantaasi. Kyllähän Suomeen on aina niin ihana palata takaisin. Mutta on myös kiva käydä katsomassa, miltä näyttää muualla.

    • heh eh heh

      Tämä on kyllä niin selvä provo (mutta ihan hassu sellainen), että varon astumasta tämän enempää mukaan tähän keskusteluun.

    • e1e3e23

      Ymmärrän kyllä tämän ketjun aloittajaa. Oikeastaan kyse on pitkälti ihan vaan vaihtelun halusta ja uuteen ympäristöön pääsemisestä. Ja kyllähän se esimerkiksi usein virkistää mennä jonnekin lämpimään hetkeksi pakoon pimeää ja kylmää vuodenaikaa Suomessa.

      Itse en henk.koht. pidä juuri ns. pelkästään turistikohteista, joita esim. useimmat rantalomakohteet ovat. Mutta pääseehän sielläkin sitten muualle vaikka vuokraamalla auton. Yleensäkin vähän syrjemmät ja "aidommat" paikat antavat paljon enemmän kuin turistirysät, joissa kadut ovat täynnä myyntikojuja ja ravintolat myyvät pienen annoksen ruokaa ruhtinaalliseen hintaan.

    • eksotiikkaaa

      itse olen huomannut jo kolmekymppisenä, että suomessakin riittää tarpeeksi paikkoja minne matkustaa. minulle riittää myös ihan mökki järven rannalla. en todellakaan pidä kuumasta enkä turistirysistä enkä väenpaljoudesta. thaimaaseen tai kanariansaarille ei minua saisi enää kirveelläkään. olen tullut siihen tulokseen, että ulkomaille matkustaminen on turhuutta. pääsen helpommalla kun katson travelkanavaa :) toivoisin, että suomalaiset tutustuisivat enemmän omaan maahansa ja tukisivat suomalaisia matkailuyrittäjiä. tuntuu siltä, että helsinkiläisille thaimaa on enempi tuttu, kun kehäkolmosen ulkopuoli. jos pk-seutulaiset haluavat sitä eksotiikkaa niin kokeilkaa vaikka Kainuuta niitten intokiinojen sijaan.

    • K

      Eiköhän nuo samaiset asiat päde myös sinun ja vaimosi ruskaretkiin, ehkä osa hieman muunneltuna mutten jaksa alkaa mitää romaania sinulle kirjoittamaan aiheesta. Miksi yleensä lähdet kotoasi pois?Lomailu maksaa yleensä ellei sitten kotona vaan makaa sohvalla. Itse ensi sunnuntaina reissuun lähdössä viikoksi ja kalliimmaksi tulisi reissata Suomessa, ja tahdon lämpimään. ja sitäpaitsi meitä ihmisiä on erilaisia, osa tykkää lämmöstä, osa kylmästä, osa haluaa tutustua uusíin kulttuureihin jne..
      Parempi että pysyt kotona jos rahanmeno, ryöstöt, paskatauti jne pelottavat.

    • mk

      Se joutuu siitä että kun seillä lapin ruskaretkellä menet ravintolaan illalliselle niin pitkän kaavan kautta maksaa 300€ niin etelässä se 100€ ja suomessa kaikki on kallista ja ei se lapin retki niin halpaa ole kun laskee bensat ja mitä siihen kuuluu. Itsekkin joskus laskettelulomalla ollut rukalla niin sillä viikon hinnalla on 2 viikkoa etelässä kun hinnat ovat niin korkeita ja lomallahan syödään ravintelissa että silleen. Itse olin viime jouluna 17 päivää teneriffalla jas en lämmön takia sinne menen koska tykkään ollä yli 25 lämpötilassä ulkona ja ei tartte pukeutua kun sortseihin ja sandaalit jalkaan ja hiaton päitä. Terassilla on paljon kivvempi istuskella 25 asteessa kun -10 asteessa ja niin edelleen. Jos haluaa kunnolla lomailla niin pitää lähteä pois suomesta ja niin edelleen. Jos terveyttä riittä niin eläkkeelle päästyään yritän viettää talvet lämpimässä ettei tartte palella kun en talvesta välitä.

    • Repe Re-

      Iloa ja vaihtelua pieneläkeläisen arkeen.

      Matkailumuotoja on runsaasti!
      EU-työnhausta ja omatoimin tehdystä maailmanympärimatkasta rantalomapakettiin.

      Hintahaarukka on myös iso.
      5-viikkoa Espanjassa, lennot veroineen 158€.
      Useimmiten -200€.
      Harkiten syövä ja itse ruokansa tekevä, janoinen säästää kuukaudessa enemmän.

      Pääpainohan on vaihtelulla, kokemuksilla, virikkeillä, uusilla tuttavuuksilla ja yllättävällä havainnolla että Suomenkin ulkopuolella on elämää.
      Kaikkea emme edes voi pakottaa omiin arvoihimme.

    • itikatpois

      tyhmää se nyt on hyttysen syötiks lappiin lähteä, kun halvemmalla pääsee etelään missä ei ole itikoita...

      • Hah !

        Ai ei vai ? Ne ovat vain eri kokosia ja näköisiä ja pitävät ehkä erilaista ääntäkin. Ja tulevat pitkin seiniä ja lattioita nukkuessa vaikka sun korva- ja / tai nenäkäytävään.

    • Kotona oleminen on turhauttavaa!

      Olosuhteiden pakosta tätä rupeamaa kotona jo 3kk!
      Jatkossa ainakin 2kk lisää.
      Kyllä keljuttaa!

      Tälle vuodelle oli suunniteltu 18-viikkoa jakautuen 6:een rupeamaan mutta tulipa pakonomainen muutos.

      Jo aktiiviaikoina olimme, kolmea kesää lukuun ottamatta, kaikki lomamme matkoilla.
      Nyt, eläkeläisvuosina, ajatuskin asuntoon hautautumisesta kammoksuttaa!
      Olenhan tässä nyt siitäkin esimakua saanut.

      Tuota litaniaasi en viitsi edes kommentoida!

    • jgs

      Ne ketkä matkustaa usein ulkomaille niin heille on SUURI näyttämisen tarve.

      • Kenelle ja mitä?

    • Paska reissu

      Kreikassa söin pikkupoikana ravintolassa muka hienoa ruokaa... Oli semmoinen parin sentin kuutio sitä ihmetavaraa siinä lautasella. Se haisi voimakkaasti ihan oksennukselle! Näyttikin siltä ja maistui siltä! Oli joku paikallinen erikoisherkku varmaan. Semmoista jouduin syömään. Täytetyistä tomaateistakaan en pitänyt.

      • Mökkiläinen!

        Voi ressukkaa!

        Niin kamalia ne ulkkarit ovat!

    • Mökkiläinen!

      Yksi vaihtoehto monista.

      Lennot noin 4h / suunta, yht. meno-paluu noin 200€.
      Perillä rannassa, keskustan, ylimmän kerroksen kalustettu kolmio.
      Myös kaikki henkilökohtaiset tavarat kuten vaatteet, jalkineet, saniteettitarvikkeet, yms.

      Vartioidun talon hoitovastike on noin 10€/kk.

      Kaikki tarvittava lähellä.
      Kaupat, kahvilat, kauppahalli, ranta 20m oven edessä yms.

      Muutaman minuutin kävelymatkan päässä on kolme kulttuurilaitosta joissa jokin tarjoaa joka viikko meille sopivaa ohjelmistoa.

      Takuuilmasto ajatellen esimerkiksi patikointia.
      Heinä- elokuu ovat turhan lämpimiä. Tällä hetkellä 32 / 22 celsiusta päivä / yö.
      Ilman liike rannassa vilvoittaa.
      Sydäntalven lämmöt 18 - 24 / 4 - 14 celsiusta.

      Pienellä harkinnalla mahdollisuus huomattavsti Suomea halvempaan elämiseen.
      Varsinkin syyskuun alun ja kesäkuun puolivälin välisenä aikana.

      Katuelämä vilkasta mutta ei häiritsevää.
      Kertaakaan yli 20:n vuoden aikana emme ole joutuneet edes rikosyrityksen kohteeksi.
      Mitään ei ole varastettu eikä huijattu.

      Miksi emme viihtyisi siellä?
      Nyt on turhan kuuma mutta tyttäremme tykkää.

      Ps. Kertalukuina laskien matkustelemme muualla useammin.
      Kerran vuodessa joku "kunnollinen" matka, viikon risteily lisäviikkoineen tai kuten nyt helmikuussa Kuuban kiertomatka viikko AI:ssa.

      Muuten teemme viikon, kahden kaupunki- / vuokra-autolla kiertomatkoja Euroopassa.
      Jostakin syystä pidämme tälläisestä elämäntavasta!

      Kansainvälinen bussiasema 500m:n päässä ja lentokenttä 40km.

    • That's it

      Oikeastihan matkailu avartaa - mutta ei sekoboltsikännäilyturismi. Osa ihmisistä paneutuu matkaan huolella kohteen historiaa myöten, ottaa selvää paikoista ja nähtävyyksistä. Osa matkailee vain halpojen viinasten perässä ja se öykkäröinti on ihan turhaa. Itsensä kehittämis- ja sivistämismatkailu on eri asia ja suotavaakin.

      Suurin osa suomalaisista matkustaa kuitenkin valitettavasti vain sitä varten, että naapuri, suku ym. tulisivat kateellisiksi.

      • Uuno T.

        Aukko ajatusmaailmassa?

        Meneeköhän matkustelu hukkaan koska en ymmärrä miten kukaan voi olla kateellinen sellaisesta mikä ei ole itseltä ryöstetty?

        Toisen kokemukset saattavat rikastaa omaakin ajatusmaailmaa vaikka niihin suhtautuisi kriittisestikin.

        Hölmösti aloitimme mekin.
        40-vuotta sitten teimme ensimmäisen matkamme auto / teltta periaatteella Etelä-Eurooppaan.
        4,5 viikkoa.

        Ymmärsimme syödä vain wienerschnitseleitä ja juoda halpaa punkkua ja konjakkia.
        Seurustelimme vain mukanamme, samalla, pienellä h-autolla kulkevan tuttavapariskunnan kanssa.
        Kaihdoimme muiden, mm. utävaltalaisten turistien seurusteluyrityksiä vaikka saksaa jonkin verran osasinkin.

        Kävimme pakolliset kohteet läpi.
        Rooman nähtävyydet, Pisa, Firense, Venetsia.
        Suurimman osan ajasta makailimme rannoilla.
        Ensin Piranissa, sitten Mentonissa.

        Opimme kuitenkin että vaihtoehtoisiakin automatkailumuotoja on.

        Sittemmin, liikkuessamme lasten kanssa, syntyi yksityismajoitusten käytön yhteydessä pitkään, vieläkin toimivia perhetuttavuuksia.
        Unkarissa, Itävallassa ja yksi Saksassakin.

        Uuteen paikkaan mentäessä selvitän todellakin ko. alueen pitemmän ja lähiajan historian, poliittisen ja taloudellisen tilanteen sekä mahdolliset "arat" keskusteluaiheet, muutkin kuin jalkapallon.

        Tietysti kartat ja puitesuunnitelma liikkumisellemme.

    • aivan turhaa

      Matkailu on turhaa, muu kuin nojatuolimatkailu. Nykyisin voimme kotona maaten tutustua eri maihin ja kulttuureihin, jopa ulkomaan eläviin. Mä ainakaan jaksa vaivautua kotoa minnekään.

      • Uuno T.

        Myös konserrteihin, urheilutapahtumiin yms. osallistuminen on turhaa!

        Katsotaan ko. tapahtumien tallenteet ja nautitaan.
        Ei tarvitse katsoa edes suorina lähetyksinä.

    • hghgjhj

      elämässä melkein kaikki on turhaa. auton osto, alkoholi, tupakka , harrastukset, lomat, jne mitään muuta ei oikeasti tarvii ku katon päänpäälle ellei sitte voi asua työpaikalla ja joka päivä 16 tuntia töitä ja nuku 8 ni jaksaa. ompaha sitte sukulaisillle jakaa perintöä kun aika jättää

      • do it

        Näen netin kautta paljon enemmän kuin te kohteeseen matkustavat. Tapaan netin kautta jopa paljon enemmän ulkomaalaisia kuin te koskaan olette ulkomailla heidän kanssaan tekemisissä.

      • Niinhän
        do it kirjoitti:

        Näen netin kautta paljon enemmän kuin te kohteeseen matkustavat. Tapaan netin kautta jopa paljon enemmän ulkomaalaisia kuin te koskaan olette ulkomailla heidän kanssaan tekemisissä.

        sitä voisi kuvitella, jos ei muusta tiedä :). Kun reissaat maailmalla vähintään yli puolet vuodesta ja elät sen ajan paikallisten ihmisten keskuudessa. Kun toinen puoli suvustasi on 'ulkomaaneläviä', niin veikkaanpa että olet vähän enemmän kuin pikkaisen metsässä veikkauksinesi.

        Mutta ei se mitään! Parempi sekin, että otat asioista selvää edes netin kautta, kuin että eläisit täysin pimennossa. Ehkä vielä joskus rohkaistut kokeilemaan ihan oikeaakin elämää!

    • Lappi-kulta

      ...Niin ,ja se Lappi on hitsin kallista,viikko-mökki noin 800 e plus kallit ruokailut!

    • tr-avel

      Kyllä se vaan kummasti piristää kun varaa talvimatkan etelään jo kesällä,silloin alkutalven kylmät jaksot ja räntäsateet ei haittaa kun tietää että helpotusta on tulossa.Myös se piristää kun etelässä voi kuntoilla kevyessä vaatetuksessa ja hyvällä alustalla,ja,niinkuin jo aiemmin sanoin,talvimasennus meikäläistä vaivaa

    • naatiskelija kaukaa

      Älkää matkustako ulkomaille suomalaiset miehet. Siellä on liian kuumia naisia, kerrankin yksi otti minulta väkisin suihin ajaessani autoa vaikka koitin estellä. Ei minulla ole mitään syytä valehdella. Tässä tarinassa on niin paljon lisää herkullisia yksityiskohtia etten voi niitä kaikkia tässä kertoa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      4156
    2. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      79
      2337
    3. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1811
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      173
      1697
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1412
    6. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1408
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1291
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      138
      1158
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1094
    10. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1093
    Aihe