bulimia tuhoaa kohta hampaani

lisäksi en vaan voi kertoa vanhemmilleni, koska en tunne olevani heille tärkeä tai läheinen. he saivat minut silloin aikaisemmin kiinni oksentamisesta ja luulevat että olen terve sen ravintoterapian ansiosta, en kehtaa kertoa että olen pahemmassa kunnossa kuin ikinä, tuntuu että pettäisin heidät täysin. harmittaa että terveenä painoin viisi kiloa vähemmän, ja silloin kuvittelin itseni läskiksi. nyt tajuan että olin hoikka ja ihana, nyt olen vain turvonnut luuseri ja päähäni on iskostunut pakkomielle painaa taas samanverran kuin ennen. :( haluan parantua, mutta haluan olla myös laiha, enkä voi joustaa kummastakaan joten saan aikaan vaan tuhoa kun yritän parantua ja syödä terveellisen määrän kaloreita, mutta samalla sen verran että myös laihdun, jolloin jossain vaiheessa joko saan päähäni että hyi ihme, syön ihan liikaa (johtaa paastoamiseen ja lopulta ahmimiseen), tai sitten en vaan pysty hillitsemään itseäni (johtaa ahmimiseen). olen huomannut että olen onnellinen vain kun en oksenna, mutta silloin on niin tylsää. en tiedä millä täyttäisin tyhjät hetkeni, ei ole mitään tekemistä, kun en saa syödä ja oksentaa. tai no tietysti on, voisin lähteä ulos tai ihan mitä vaan, mutta siinä on juuri se ongelma josta jo mainitsin, että ajatus ahmimisesta ei jätä minua rauhaan. :(

Onko sinulla jotain rakasta harrastusta? Sen ei tarvitse olla liikunnallinen, tärkeintä on, että saat ajatuksesi pois ruuasta. Myös purkka auttaa makean- ja syömisenhimoon, kun ei ole nälkä. suosittelen myös maustettuja kivennäisvesiä: ei kaloreita, herkullisia vaihtoehtoja. Kun tuntuu, että olet syönyt taropeeksi, ja vatsassa on tyhjää tilaa (ahmimiskohtaus tms), juo vettä pari lasia. Nämä ovat toimineet minulla, ehkä sinullakin osa. :)

Hei lintuu, olin sinun tilanteessasi reilut kymmenen vuotta sitten. En vain silloin vielä tajunnut miten pahasti olin tuhoamassa itseäni. Parantumisestani on jo aikaa mutta ei mene päivää ettenkö muistaisi mitä se oli ja ettenkö inhoisi itseäni sen takia mitä itselleni tein, sillä joka peilistä irvistävät kammottavat hampaani.

En käynyt hammaslääkärissä vuosiin, sillä eräs hammaslääkäri haukkui minut ihan lyttyyn hampaideni takia ja lähdin sieltä itkien pois. Seuraavan kerran kun menin, sain käydä lähemmäs vuoden siellä. Takahampaistani revittiin neljä pois kun olivat ihan murskana, eikä muista hampaista tainnut löytyä kuin yksi tai kaksi joita ei tarvinnut operoida. Olin niin onnellinen kun viimein sain tuon rundin hoidettua, etuhampaanikin näyttivät paikkojen ansiosta melkein ihmismäisiltä. Ei kuitenkaan mennyt kauaa kun paikat ja hampaanpinnat alkoivat taas rapistua sillä eihän näissä ole kiillettä jäljellä ollenkaan, kiitos oksentamisten. En ole vielä päättänyt mitä näille tekisi, kait näihin jonkinmoiset kuoret tms. saisi laitettua, mutta eipä siihen ole vielä varaakaan.

Palataanpa sinun tilanteeseesi. Olet vielä kovin nuori, eivätkä hampaasi luultavasti ole vielä ehtineet vaurioitua niin pahoin kuin minulla. Tärkeintä olisi nyt päästä eroon oksentelusta, ja vasta sitten voit ruveta miettimään miten korjata sen jälkiä. Yksi tärkeä vaihe parantumisessa on kyetä puhumaan siitä jollekin, vaikka se sairauden akuuttivaiheessa tuntuukin niin mahdottomalta. Ravintoterapia on kanssa tärkeä osa bulimian hoitoa, mutta ei siellä pystytä pureutumaan niihin ongelmiin jotka alunperin ovat bulimian laukaisseet. Voisit hakeutua joko terveyskeskuksen tai koulusi lääkärin kautta nuorisopsykiatrian polille, mistä saisit ainakin alkuun keskusteluapua. Sitä kautta on myöhemmin mahdollisuus myös hakea kelan korvaamaan psykoterapiaan.

En itse pystynyt oikein puhumaan bulimiastani kenellekään, ja jos puhuin, valehtelin sen paljon lievemmäksi mitä se oli. Tuntui ettei kukaan voi ottaa minua vakavasti, sillä en ollut letkuissa riutuva anorektikko. Parhaalta tuntui kun sain vuosien jälkeen kerrottua asiasta äidilleni, ja siitä parantumiseni lähti vasta todella käyntiin. Ei hän minua mitenkään konkreettisesti pystynyt auttamaan, mutta se että hän otti minut tosissaan ja välitti, riitti.

Loppujen lopuksi voin kiittää vain itseäni siitä että sain nujerrettua bulimiani. En tiedä voinko neuvoa sinua siinä, sinunkin täytyy löytää ne keinot itse. Voisit kuitenkin ruveta omin päin ottamaan selvää terveellisestä ruokavaliosta ja ainakin alkuun ruveta laskemaan kalorimääriäsi, vain jotta tajuaisit ettei terveellisellä syömisellä saa liikaa energiaa ts. lisäkiloja. Energia-aineiden (hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat) saanti hyvässä suhteessa ja tasaisesti päivän mittaan normalisoi aineenvaihduntasi niin, ettei ahmimiskohtauksia enää tule. Myös vitamiinien ja hiven-/kivennäisaineiden riittävä saanti tekee ihmeitä paitsi kehollesi, myös mielialallesi. Olet bulimiakierteellä nimittäin saanut aikaan sen, että kehosi on ravinteiden puutteen takia jatkuvassa hälytystilassa eikä enää toimi oikein. Jos luet tämän viestin ja vastaat, voin kyllä auttaa sinua näissä asioissa alkuun.

Yhtä tärkeää kuitenkin olisi, että löytäisit itselleni jonkin sellaisen harrastuksen, mikä kehittäisi itsetuntoasi ja missä voisit kokea onnistumisen tunteita. Se voi olla liikuntaa, taidetta tai vaikka vapaaehtoistyötä, se riippuu ihan sinusta. Se tyhjyys mistä puhuit on suurelta osin sitä, ettet koe olevasi tarpeellinen tai hyvä missään. Mutta olet kyllä, et vain tiedä sitä vielä. Luulen että sinulle paras vaihtoehto olisi jokin sellainen harrastus missä tutustuisit muihin ikäisiisi ihmisiin, se on paljon helpompaa siellä kuin esim. koulussa. Tekstistäsi päätelleen tarvitset nimittäin kipeästi ystäviä ympärillesi. Olen itse ollut sellainen hiljainen erakkoluonne, jonka ei ole ollut helppo tutustua ihmisiin. Voin kertoa että yksi hyvä keino saada juttua aikaan tuntemattomien kanssa on kehittää itselleen joku niin hämärä ja kiehtova harrastus, että ihmisten on suorastaan pakko saada tutustua sinuun.. :)

Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen toivotan sinulle sydämestäni onnea kamppailussa sairauttasi vastaan. Olen varma että tulet päihittämään sen, toivoisin vaan kovasti ettei siihen mene enää kovin kauan, sillä sen jäljet tulevat seuraamaan sinua vielä pitkään parantumisesi jälkeenkin.