Kuten jotkut tällä palstalla pitempään pyörineet muistavat, perustin lähes tasan tarkkaan vuosi sitten entisellä nimimerkilläni blogimaisen "Yur'n työpäiväkirjan". Jo tämä aloitus sai aikaan esityksen, että perustaisin mieluummin oman blogini ja sieltä käsin esittelisin ajatuksiani ja toisin sivustaseuraajieni nähtäville mahdollisia kehitysaskelmiani. Tämä jatkui vielä "Väinämö Vaahteran työpäiväkirjassa", kunnes aloin tajuta, mikä tässä toiminnassa saattoi olla melko vaivaannuttavaa ja epäsuotavaa, ja siirsin toimintani oikean blogin muotoon. Tällä palstalla esitelmöin tätä blogia, ja olen sillekin puolelle saanut joitain lukijoita, mutta mitään näkyvää palautetta en ole vielä siitä saanut. Ja ne, jotka tietävät kuinka syrjäisellä seudulla asun, ja miten vähäisissä aktiviteeteissä elän, ymmärtänevät, että ihan saadakseni itselleni jotain virikettä ajattelin tuoda nämä blogissa julkaisemani tekstit tällekin sivustolle. Mikäli jotkut eivät siitä pidä, en voi edelleenkään kuin vain pyytää anteeksi.
Väinämö Vaahteran työpäiväkirja II
6
140
Vastaukset
Minusta piti - pitää - tulla kirjailija
Näin otsikoin Oulun Merikosken yläasteella, muistaakseni 8. tai 9. luokalla 2005 erääseen nuorten työmaailmojen tulevaisuutta ja siihen liittyviä suunnitelmia ja haaveita luotaavaan kirjoituskilpailuun lähettämäni kilpakirjoitelman. Jo nämä alkusanat tiivistävät tämän kirjoitelman sielun ja sisällön, ja samalla sen koko elämäntehtävän, jonka omaksuin viimeistään kesällä 2004, kun päätin, että minusta piti - pitää - tulla kirjailija. Tämä kirjoitelma ei enää ole käsieni ulottuvilla, enkä sitä sanasta sanaan enää muistakaan, korkeintaan muutamia yksityiskohtia on mielikuvina syöpynyt mieleeni, mutta suurin osa on haihtunut olemattomiin. Mutta koska kyseisen kirjoitelmani sisällön todellisuuspohja ei ole kadonnut mihinkään, kuten ei myöskään sen takaa löytyvä haaveeni, ajattelin tehdä tähän yhteyteen ainakin "pienen" selvityksen siitä, miksi ja miten minusta tuli se mikä tuli.
Mitä olikaan ihan alussa? Jotain erityistä kätkeytyy aina jokaisen kirjoittajan, niin suurten kuin pientenkin alkutaipaleeseen, ja sama pätee minuunkin. Minun tapauksessani alussa oli John Ronald Reuel (J.R.R.) Tolkienin unenomainen fantasiamaailma, Taru Sormusten Herrasta, Silmarillion, ja muut hänen Keski-Maahan sijoittuvat teoksensa. Mahtavaa oli nähdä Mustan Ruhtinaan armeijoiden marssivan pitkin kenttiä, ja kun nämä kuvat eivät enää tuntuneet riittävän, aloin muokata elokuvissa ja kirjoissa esitettyjä tapahtumia uusiksi, ja tätä kautta löysin oman mielikuvitukseni. Mutta tämäkään ei hiljalleen enää riittänyt, vaan aloin jopa suunnitella erilaisten sotaretkien ja tapahtumien sijoittamista paperille asti - näin löysin kynän (ja sittemmin kirjoituskoneenkin), ja aloitin omat raapusteluni.
Jonkin aikaa minusta olisi pitänyt tulla uusi Tolkien, hänen työnsä jatkaja, etc. Mutta hiljalleen aloin tajuta mikä todellisuudessa olin: plagioija.
Mutta tärkein askel oli silti jo otettu: se, että olin löytänyt mielikuvitukseni ja jonkinlaisen taidon käyttää ja toteuttaa sitä. Olin jo noin kolme vuotta elänyt suunnattomassa innossa lukea ja tutkia poliittista historiaa ja myös historiaa yleensä, ja nyt kun kokkani oli kääntynyt kohti fiktionaalistakin kirjallisuutta kohti, aloin etsiytyä jotenkin myös arkirealistisen proosan pariin. Mutta koska maailma on varmasti jo kirjapainotaidon alkuvaiheista asti ollut liian täynnä kirjoja yhden ihmisen luettavaksi, koin tämän tosiasian todella hankaloittavaksi myöhemminkin, ja vielä nykyäänkin se kolhii ja pysähdyttää intoani kirjallisuuden tutkimisessa niin työn kuin vapaa-ajankin tarkoituksissa. Mutta tuolloin en vielä päätynyt kirjastoihin, vaikka ne olivatkin viimeisten vuosien varrella tulleet todella tutuiksi, vaan kotini oman pienen kirjahyllyn ääreen, josta löytyivät lähinnä (sittemmin suuresti minuunkin vaikuttaneen) Kalle Päätalon ja Laila Hirvisaaren, tuolloisen Hietamiehen teokset, ja pari muuta vanhempaa ja uudempaa sekalaista opusta. Mutta luonnollisesti tuota hyllyä tutkaillessani huomioni kiinnittyi siihen ainoaan kaunokirjaan, jonka olin sieltä tähän mennessä onnistunut lukemaan: se oli Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurha.
[Kirjoitelma on edelleen keskeneräinen, ja katkeaakin tähän kohtaan]Su 29.5.2011
Klo 15.57
Tarkistin tänään "runotuotantoni" saldon: olen nyt nimittäin kasannut yhteensä neljä eri runokokoelmaa: kokoelmat japanilaisia runoja (1), rakkausrunoja (2), maailmaa ja elämää yleensä pohdiskelevia runoja (3), sekä yhden pitkän runoelman yksinäisyydestä (4). Jokainen kokoelma käsittää juuri nyt vähintään noin 30 sivua, työnimellä Yksinäinen kulkeva runoelma 12 sivua. En vain vielä tiedä, olisiko aika kokeilla tarjota niistä joitain kustantajillekin, sillä tunnen nyt olevani osan kanssa siinä pisteessä johon opettajamme Harri István-sensei kehotti kulkemaan: en osaa enää tehdä niille paljon mitään, kuin korkeintaan lisätä runojen määrää.
Pitäisi myös yrittää keksiä jokaiselle kunnollinen nimi, sillä jos jotain muistan ainoasta kohtaamisestani nyt jo edesmenneen poeta laureatuksen, Tommy Tabermann-vainajan kanssa, niin ainakin sen meitä yhdistäneen seikan, ettemme voi kauaa kulkea jonkin tekeleemme kanssa ellemme keksi sille edes jonkinlaista alustavaa työnimeä. Jotkut ovat jopa kehuneet sitä, miten olenkin onnistunut löytämään romaanikäsikirjoitukselleni niin sopivan ja hyvän nimen kuin Vaahterakreivi, ja samoin kuin monessa muussakin kyseiseen tekeleeseen liittyvässä seikkassa, myös tässä nimikysymyksessä olen tuntenut voivani olla ylpeä itsestäni. Mutta kyseisen "teoksen" jälkeen olen ollut aivan tasapäässä keksiessäni "tuotantoni" uusille kappaleille ja osasille nimiä, ja aika köyhä mielikuvitukseni tuntuu tässäkin suhteessa olevan. Paljon kertoo jo se, että yksinäisyyttä käsittelevä runoelma on työnimetty niinkin yksinkertaisesti, suorastaan älyttömästi ja hohdottomasti. Hetken mietin jo olisiko mahdollista lainata Juhani Ahon Yksin-pienoisromaanin nimeä tähän tarkoitukseen, mutta katsoin, että yleensä varmasti tarvittaisiin paljon näkyvämpi ja huomattavampi yhteys näiden välillä, että moinen olisi katsottavissa järjelliseksi. Muina vaihtoehtoina mieleen nousi Paulo Coelho, ja hänen yksi myyntihittinsä Zahir, jonka nimi siis juontuu arabialaisesta sanasta ja sen moniulotteisesta merkityksestä, mutta mistä kielestä ja millä perusteilla minä lainaisin juuri tämän hakemani nimen?
Tietysti on sekin vaihtoehto, että nimeän esimerkiksi ainakin japanilaisten runojen kokoelmani (työnimi yksinkertaisesti Japanilaisia runoja!) jollakin sellaisella lyyrisellä nimellä, jollaisilla juuri japanilaisten vanhojen, muinoin eläneiden mestareiden teoksia on nimetty: Suuri hupsu (Ryookan), Riehaantunut pilvi (Ikkyuu), Tunteeni eivät ole tuhkaa (Saikoo).v.vaahtera kirjoitti:
Su 29.5.2011
Klo 15.57
Tarkistin tänään "runotuotantoni" saldon: olen nyt nimittäin kasannut yhteensä neljä eri runokokoelmaa: kokoelmat japanilaisia runoja (1), rakkausrunoja (2), maailmaa ja elämää yleensä pohdiskelevia runoja (3), sekä yhden pitkän runoelman yksinäisyydestä (4). Jokainen kokoelma käsittää juuri nyt vähintään noin 30 sivua, työnimellä Yksinäinen kulkeva runoelma 12 sivua. En vain vielä tiedä, olisiko aika kokeilla tarjota niistä joitain kustantajillekin, sillä tunnen nyt olevani osan kanssa siinä pisteessä johon opettajamme Harri István-sensei kehotti kulkemaan: en osaa enää tehdä niille paljon mitään, kuin korkeintaan lisätä runojen määrää.
Pitäisi myös yrittää keksiä jokaiselle kunnollinen nimi, sillä jos jotain muistan ainoasta kohtaamisestani nyt jo edesmenneen poeta laureatuksen, Tommy Tabermann-vainajan kanssa, niin ainakin sen meitä yhdistäneen seikan, ettemme voi kauaa kulkea jonkin tekeleemme kanssa ellemme keksi sille edes jonkinlaista alustavaa työnimeä. Jotkut ovat jopa kehuneet sitä, miten olenkin onnistunut löytämään romaanikäsikirjoitukselleni niin sopivan ja hyvän nimen kuin Vaahterakreivi, ja samoin kuin monessa muussakin kyseiseen tekeleeseen liittyvässä seikkassa, myös tässä nimikysymyksessä olen tuntenut voivani olla ylpeä itsestäni. Mutta kyseisen "teoksen" jälkeen olen ollut aivan tasapäässä keksiessäni "tuotantoni" uusille kappaleille ja osasille nimiä, ja aika köyhä mielikuvitukseni tuntuu tässäkin suhteessa olevan. Paljon kertoo jo se, että yksinäisyyttä käsittelevä runoelma on työnimetty niinkin yksinkertaisesti, suorastaan älyttömästi ja hohdottomasti. Hetken mietin jo olisiko mahdollista lainata Juhani Ahon Yksin-pienoisromaanin nimeä tähän tarkoitukseen, mutta katsoin, että yleensä varmasti tarvittaisiin paljon näkyvämpi ja huomattavampi yhteys näiden välillä, että moinen olisi katsottavissa järjelliseksi. Muina vaihtoehtoina mieleen nousi Paulo Coelho, ja hänen yksi myyntihittinsä Zahir, jonka nimi siis juontuu arabialaisesta sanasta ja sen moniulotteisesta merkityksestä, mutta mistä kielestä ja millä perusteilla minä lainaisin juuri tämän hakemani nimen?
Tietysti on sekin vaihtoehto, että nimeän esimerkiksi ainakin japanilaisten runojen kokoelmani (työnimi yksinkertaisesti Japanilaisia runoja!) jollakin sellaisella lyyrisellä nimellä, jollaisilla juuri japanilaisten vanhojen, muinoin eläneiden mestareiden teoksia on nimetty: Suuri hupsu (Ryookan), Riehaantunut pilvi (Ikkyuu), Tunteeni eivät ole tuhkaa (Saikoo).Klo 18.01
Eräässä vaiheessa päätin tehdä pienen päiväkävelyn, ja tällä kertaa se suuntautui takapihan poikki, pihakeinun ohi, siihen ripustetun pyykkinarun ali niiden taustalla olevalle pyörätielle, jota pitkin kuljin kohti Tahmelan rantaa. Sade oli lähes lakannut, korkeintaan hieman ripsitteli, tuuli huokaili ja liehutteli tuuheita hiuksiani ja manttelin helmoja, ja rannikolla näin jälleen Ahdin valtakunnan olevan kuohumistilassa, aaltojen heittelehtiessä pitkin rantoja.
Hetken kuljettuani pitkin rantatietä ja tuijoteltuani jonnekin olemattomiin tajusin ajautuneeni pienten ja mitättömiltä tuntuvien ajatuskulkujen kautta TODELLA lyyriseen olotilaan, joka ahmaisi lopulta kitaansa kuin selän taakse päässyt hai. Tämä tunnetila on aina todella herkkä, niinkin että joskus muinoin olisin voinut ajautua ihan itkunkin partaalle, ja tämä on varmasti aina ollut, on ja tulee olemaan kaunein ja ihanin tunnetilani mitä koko elämässäni ja maailmassani ollakaan. Ja tutkaillessani ympäröivää maailmaa tässä tilassa aloin veistellä ajatuksia siitä, miten suhtautudun kaikkiin näkemiini ja kokemiini asioihin, ja kirjasin näistä muutaman muistivihkooni. En edelleenkään tiedä, voiko näitä kovinkaan kutsua todellakaan runoiksi, mutta lukukokemusteni mukaan ne ehkä voivat olla ainakin jotain sinne päin:
En halua tallata edes ruohoa, sillä miksi rankaisisin jotain sellaista, joka ei rankaise ketään, ei edes minua?
En halua edes siirtää kiviä paikoiltaan, ne kun ovat niin viattomasti tänne maanpinnalle asti nousseet.
Jos jotain tämän kokemuksen ja sen tuottamien pirstaleiden jälkeen tiesin, niin sen, että näistä tulee muotoutumaan viides "runoteokseni".
Klo 21.48
Lähdin pienessä punaviinitökkyrässä (Rosemount Estate Australia, Shiraz, 2008) iltakävelylle Tahmelan rantaan, tarkastelemaan sadepilvien takaa kurkistelevaa ilta-aurinkoa, ja hiekkarannalla, astellessani aaltojen päätepysäkin ääreen, pohdin Pentti Saarikosken runoja, ja mitä ja miten hänkin mahtaisi tätä kaikkea kuvata, ja mitä ja miten hän oli kenties jotain tällaista jo kuvannutkin muun muassa Ruotsissa asuessaan (luonnollisesti keskeisimpänä mielessäni väijyi hänen kuopusteoksensa Hämärän tanssit, 1983). Syntyivät säkeet:
Tuuli työntää aallot rantaan, kyntävät yhdessä rantaan asti.
Ei kuulosta kovin kummoiselta tai erityisen uudelta, vaan kliseiseltä ja kuluneelta, kulutetulta. Lähtiessäni kotimatkalle jälleen samaa polkua pitkin käännyin kuitenkin takaisin erästä toista pitkin, joka johti saman rannan eräälle toiselle laitamalle, veneiden muurittamaan valkamaan, jossa myös eräs tunnettu pieni vesilähde sijaitsee. Siellä katsoin uudemman kerran ilta-aurinkoa, sen värjäämää vesistöä, joka kohisi jatkuvasti rantaa kohti kulkiessaan. Näin syntyivätkin seuraavat, vähän paremmat säkeet:
Sateenkaari ei johda tänne, mutta täällä tunnen löytäneeni kultaruukun.
Jos joku olisi kanssani tuolla hetkellä paikalla, lausahtaisin varmasti japaniksi: "Utsukushii desu nee...?"
Se tarkoittaa: "Kaunista, vai mitä...?"- "Kätketty katse"
v.vaahtera kirjoitti:
Su 29.5.2011
Klo 15.57
Tarkistin tänään "runotuotantoni" saldon: olen nyt nimittäin kasannut yhteensä neljä eri runokokoelmaa: kokoelmat japanilaisia runoja (1), rakkausrunoja (2), maailmaa ja elämää yleensä pohdiskelevia runoja (3), sekä yhden pitkän runoelman yksinäisyydestä (4). Jokainen kokoelma käsittää juuri nyt vähintään noin 30 sivua, työnimellä Yksinäinen kulkeva runoelma 12 sivua. En vain vielä tiedä, olisiko aika kokeilla tarjota niistä joitain kustantajillekin, sillä tunnen nyt olevani osan kanssa siinä pisteessä johon opettajamme Harri István-sensei kehotti kulkemaan: en osaa enää tehdä niille paljon mitään, kuin korkeintaan lisätä runojen määrää.
Pitäisi myös yrittää keksiä jokaiselle kunnollinen nimi, sillä jos jotain muistan ainoasta kohtaamisestani nyt jo edesmenneen poeta laureatuksen, Tommy Tabermann-vainajan kanssa, niin ainakin sen meitä yhdistäneen seikan, ettemme voi kauaa kulkea jonkin tekeleemme kanssa ellemme keksi sille edes jonkinlaista alustavaa työnimeä. Jotkut ovat jopa kehuneet sitä, miten olenkin onnistunut löytämään romaanikäsikirjoitukselleni niin sopivan ja hyvän nimen kuin Vaahterakreivi, ja samoin kuin monessa muussakin kyseiseen tekeleeseen liittyvässä seikkassa, myös tässä nimikysymyksessä olen tuntenut voivani olla ylpeä itsestäni. Mutta kyseisen "teoksen" jälkeen olen ollut aivan tasapäässä keksiessäni "tuotantoni" uusille kappaleille ja osasille nimiä, ja aika köyhä mielikuvitukseni tuntuu tässäkin suhteessa olevan. Paljon kertoo jo se, että yksinäisyyttä käsittelevä runoelma on työnimetty niinkin yksinkertaisesti, suorastaan älyttömästi ja hohdottomasti. Hetken mietin jo olisiko mahdollista lainata Juhani Ahon Yksin-pienoisromaanin nimeä tähän tarkoitukseen, mutta katsoin, että yleensä varmasti tarvittaisiin paljon näkyvämpi ja huomattavampi yhteys näiden välillä, että moinen olisi katsottavissa järjelliseksi. Muina vaihtoehtoina mieleen nousi Paulo Coelho, ja hänen yksi myyntihittinsä Zahir, jonka nimi siis juontuu arabialaisesta sanasta ja sen moniulotteisesta merkityksestä, mutta mistä kielestä ja millä perusteilla minä lainaisin juuri tämän hakemani nimen?
Tietysti on sekin vaihtoehto, että nimeän esimerkiksi ainakin japanilaisten runojen kokoelmani (työnimi yksinkertaisesti Japanilaisia runoja!) jollakin sellaisella lyyrisellä nimellä, jollaisilla juuri japanilaisten vanhojen, muinoin eläneiden mestareiden teoksia on nimetty: Suuri hupsu (Ryookan), Riehaantunut pilvi (Ikkyuu), Tunteeni eivät ole tuhkaa (Saikoo).Melko mahtipontista lainata omalle runokokoelmalle nimi joltakulta suurelta kirjailijalta/runoilijalta. Keksi joku oma "japanilaistyylinen nimi" tyyliin "Yksinäinen ruoko" tai "Etsivä mieli".
Mutta muuten, miksi haluat tulla kirjailijaksi? Haluatko elättää itsesi kirjoilla vai haluatko vain, että teoksesi tulevat julkaistuksi. Suomessa on melko vähän hyvin ansaitsevia täyspäiväisiä kirjalijoita... - Väinämö Vaahtera
"Kätketty katse" kirjoitti:
Melko mahtipontista lainata omalle runokokoelmalle nimi joltakulta suurelta kirjailijalta/runoilijalta. Keksi joku oma "japanilaistyylinen nimi" tyyliin "Yksinäinen ruoko" tai "Etsivä mieli".
Mutta muuten, miksi haluat tulla kirjailijaksi? Haluatko elättää itsesi kirjoilla vai haluatko vain, että teoksesi tulevat julkaistuksi. Suomessa on melko vähän hyvin ansaitsevia täyspäiväisiä kirjalijoita...En tarkoittanut mahtipontisuutta tai lainausta, vaan haen vain jonkinlaista mallia, esimerkkiä tms. joiltain, kuten jotkut muutkin saattavat tehdä. Mutta tällä hetkellä kaikilla runoelmillani on oma työnimensä, joka ei ole peräisin muusta kuin omasta päästäni.
Kirjailijaksi haluan, koska... hmm... elämäni aikana olen etsinyt itselleni mahdollsimman mieleistä ja kiintoisaa alaa, jota voisi harjoittaa elämän alkuvaiheissa harrastuksena, mutta josta voisi myöhemmässä vaiheessa tehdä itselleen myös ammatinkin. Tällaisia aloja on ollut tuhottomasti, mutta nyt tunnen kirjoittamisen sellaiseksi, joka ei ole vielä potkaissut takapakkia vain sen takia, että kokisin sen tiimoilla jonkin, esim. oman taidonpuutteeni jotenkin raskauttavaksi ja mielenkiinnon riistäväksi seikaksi. Ja kirjoittaminen on vain niin hienoa ja ihanaa, etten osaa kuvitella innostuvani enää koskaan mistään niin paljon kuin tästä. Siksi tällaisella kapeakatseisuudella olen pyrkinyt siihen, että se voisi olla vielä joku päivä ammattini. Tiedän ettei moni kirjailija tienaa vain tällä ammatilla, jos toisellakaan, mutta saahan sitä aina yrittää elää sillä millä haluaa. Ja ennenkaikkea haluaisin vain, että "teokseni" tultaisiin edes joskus julkaisemaan, loppujen lopuksi se kuitenkin on ainakin minulle rahasta viis.
- "Tutkiva katse"
Ok. Kysyisin vielä, kuinka tarkkaa tutkimustyötä teet historiallisen romaanisi eteen, vai onko tyylilajina jonkinlainen fantasiahistoria/vaihtoehtohistoria, jolloin yksityiskohtien ei tarvitse olla prikulleen?
Vaikutat ihan kiinnostavalta tapaukselta kirjailijahaaveinesi, tosin en pitänyt tekstistäsi. Vaahterakreivi-katkelmat olivat jollain tapaa kankeita ja vanhentuneelta kuullostavia, samoin tämä omaelämäkerralinen osio. Olen sitä mieltä, että ensin pitää etsiä esikuvia - ja sitten särkeä ne. Ehkäpä yrität liian kovasti olla jotain.
Pahoittelen uteliaisuuttani; olen utelias kuten kaikki älykkäät ihmiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .452897Vanhalle ukon rähjälle
Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen452835Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/15256631232618Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi
Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi3341684- 711074
Ensitreffit Hai rehellisenä - Tämä intiimiyden muoto puuttui suhteesta Annan kanssa: "Meillä ei..."
Hai ja Anna eivät jatkaneet avioliittoaan Ensitreffit-sarjassa. Olisiko mielestäsi tällä parilla ollut mahdollisuus aito101051Purra hermostui A-studiossa
Purra huusi ja tärisi A-studiossa 21.11.-24. Ei kykene asialliseen keskusteluun.193907Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että101762Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde26760- 43702