Onko tietoa mistään valmisteesta, joka selkeästi lisäisi miehellä siemennesteen määrää?
Ps.Takavuosina apteekeissa oli reseptivalmisteena Proviron niminen lääke, jonka yksi vaikutuasalue oli juuri siemennesteen volyymin lisääminen.Tietääkseni ko. lääke on kuitenkin poistettu apteekin tuotevalikoimasta.
Siemennesteen määrän lisääminen?
4
1520
Vastaukset
- kaalimato.com
Hei,
Jos siemensyöksyjä tapahtuu usein kuten esimerkiksi päivittäin, sperman kertatilavuus pienenee. Vastaavasti harvoin tapahtuvien siemensyöksyjen johdosta sperman kertatilavuus kasvaa. Myös ikä vaikuttaa sperman määrään. Vanhemmilla miehillä sitä erittyy vähemmän kuin nuoremmilla.
Jotkut suosittelevat sinkin, c-vitamiinin, e-vitamiinin ja beetakaroteenin lisäämistä ravintoon. Eli paljon hedelmiä, marjoja, vihanneksia ja ituja. Sinkkiä saa muun muassa kananmunasta, lihasta ja äyriäisistä. E-vitaminia puolestaan muun muassa avokadosta ja erilaisista öljyistä. Beetakaroteenia saa kun valitsee ruokavalioonsa oransseja, keltaisia ja tummanvihreitä vihanneksia ja hedelmiä. Myös tyrnimarjamehu voi lisätä sperman tuotantoa.
Markkinoille on tullut myös erilaisia luontaistuotteita, joiden väitetään lisäävän sperman tuotantoa. Nämä luontaistuotteet sisältävät muun muassa sinkkiä ja muita sperman tuotantoon tarvittavia ainesosia. Tällaisista luontaistuotteista kannattaa kysyä tarkemmin luontaistuotekaupoista.
Ns. lääkettä joka selkeästi lisäisi sperman tuotantoa ja joka samalla olisi täysin turvallinen käyttää ei taida, ainakaan apteekeista löytyä.
Luontaisuotteita kokeilemalla, terveellisillä elämäntavoilla ja siemensyöksyjä vähentämällä voidaan jonkun verran lisätä sperman tuotantoa.
Terveisin
Kaalimato.com - kallukalle
yhtä kaikki terveellinen ravinto. kaikki onnistuu.
- desliselitra
vidud vitamiinit lisää mitää. runkuta viittä vaille viikon parin ajan ja laukase sitte...
- runkaa vähemmän
ja nai parikertaa viikossa on tuoreetsiemenet kyllä sillon pesään tavaraa riittää,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291126
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707