Jätänkö kaiken kesken? Hanskat tiskiin?

No jos sinulla on töitä, niin miksi ottaa patteja asiasta. Voitko mahdollisesti valmistua vaikkapa viiden vuoden kuluttua, vai onko teillä jokin määräaika? Itse jätin aikoinaan opinnot kesken ja näin jatkuvasti unia, että olen kolmannella luokalla (lopetin siis tokan luokan jälkeen). Hakeuduin sitten toisiin opintoihin ja unet loppuivat. Asia siis jäi kuitenkin vaivaamaan jollain tavalla. Mutta valmistuin sitten ihan eri alalta kuin millä olin aikoinani aloittanut. Väliin jäi 25 vuotta, joten ei mitään kiirettä:)
Tutut ja sukulaiset varmaan ajattelivat asiasta jotain, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Muita ei tarvitse miellyttää, ja se on sitäpaitsi mahdotonta.

Jos sinulta ei tuon enempää puutu, ei kannata jättää leikkiä kesken! Se harmittaa varmasti vielä joskus ja loputtomiin ei opinnot säily edes, jos tahtoisi joskus hakea uudelleen ja hakea niitä hyväksilukuihin.

Itse olen aika lailla samassa jamassa, kova väsymys viimeisiin opintoihin ja oppariin, mutta koitan psyykata itseäni, että sitten se on lopullisesti ohi.

Tee aikataulu tuutoropettajan kanssa ja urakoit ne pois, ihan takuulla olet tyytyväinen ratkaisuusi sitten kun homma on ohi. Ja hei, älä ota arvosanapaineita yhtään, pääasia, että saat paperit käsiin.

Mulla kesti opinnäytetyön tekeminen 2,5 vuotta... Kaikki muut opinnot olin suorittanut ajallaan ja itse asiassa ryhmääni puoli vuotta etuajassa. Tunnollinen opiskelija, hyviä arvosanoja, sitten iski opinnäytetyöpaniikki ja pakenin sitä työelämään. Halusin kuitenkin saada paperit ulos ja opettajan tuella se onnistui. Varsinainen ohjaava opettajani ei antanut tukea tarpeeksi, joten otin yhtettä tuolloin toiseen opettajaan, jonka olin kokenut jo aiemmin ymmärtäväksi. Hän auttoi minut taistelemaan koulusta läpi. Opparini arvosana 2 näyttää vähän huonolta 4 ja 5 joukossa, mutta se on nyt suoritettu. Vinkkini on, että etsi opettaja ja käske hänen antaa deadlineja. Rauha sisällä, kun paperit on kourassa, on sen arvoista. Tsemppiä!!!

Itselläni on nyt 5. vuosi menossa (tutkinnon tavoitekesto on 4 vuotta). Lähes kaikki kurssit on suoritettuna ja opinnäytetyöstä EHKÄ suurin osa tehtynä (en tiedä sitten, kelpaako työ opiskelupaikalle ja tilaajalle). Yhdestä kurssista puuttuu suoritus, vaikka sen olen periaatteessa käynyt. Asiaa selvitettäneen parhaillaan (en ole ihan varma tästä). Opinnäytetyötä teen nyt 7. kuukautta. Ensi viikolla pitäisi olla valmista, mutta teen tätä varmaan vielä ainakin kuukauden tai pari. Jatkosta ei ole tietoa, mutta ainakaan minulle työhön lainattuja välineitä ei ole vielä pyydetty takaisin, joten kai jonkinlaista toivoa on. En siis aio lyödä hanskoja tiskiin, vaikka valmistuminen näyttää hyvin epätodennäköiseltä.

Miellyttämisen tarve on yleistä, sanottiin opiskelupaikassani joskus kauan sitten, kun puhuttiin opinnäytetyön tekemisestä. Minulla on vähän sama juttu: pitäisi saavuttaa erittäin hyvä lopputulos, valmistua pian ja niin edelleen. Jos valmistuminen jäisi haaveeksi, varmaan perhe, tuttavat ja sukulaiset suhtautuisivat asiaan negatiivisesti tai ihmetellen: "Eikö se saanut tutkintoa opiskelumenestyksestä huolimatta?" Olisin taas pettänyt kaikkien odotukset. Ympäristön luomien paineiden lisäksi henkilökohtaiset syyt vaikuttavat, esimerkiksi tässä tilanteessa itsetunto katoaisi ja tarve saavuttaa jotain jäisi täyttymättä.

Jos opinnot jäisivät kesken, se varmasti vaivaisi itseänikin koko loppuelämän. Kannattaa siis suorittaa ne tavalla tai toisella. Valmistuminen on kaikkien etu.

Mulla on ensi tiistaina viimeinen mahdollisuus ilmoittautua viimeiseen opinnäytetyöseminaariin, joka oppilaitoksessani järjestetään opinto-oikeuteni puitteissa. Opinnäytetyöni on ihan palasina, siitä on kirjoitettuna kappaleita sieltä täältä, mutta ei mitään järjellistä, johdonmukaista. Ohjaavaa opettajaa, tai ketään muutakaan ei oppilaitoksessa kiinnosta osallistunko vai en siihen seminaariin. Elämäntilanne muutenkin sellainen, että seinät kaatuu päälle. Ei toivoakaan valmistumisesta.

Jos mitenkään pystyt, tee se gradu loppuun. Ihan parasta on, että kaivat, vaadit, pyydät sellaisen ohjaajan (apua) itsellesi, joka voisi auttaa eteenpäin. Mene vaikka dekaanille apua pyytämään ellei muu auta (ja tietysti puhu nätisti).

En tiedä mitä gradusi/nne koskee tai mitkä osat niissä on nimenomaisen hankalia, mutta jos tutkimus/analyysikysymys on mielekäs ja aineistoa siihen löytyy, niin sanoisin, että kyllä siitä gradun saa! Arvosanasta ei kannata huolehtia pätkääkään tällaisessa tilanteessa, vaikka toiveajattelua tietysti voi olla. Älä siis lannistu.

Seuraava neuvo saattaa auttaa jäsentelyssä sitten kun olet käynyt omaa työtäsi läpi sen auttavan ohjaajan kanssa: eli lisäksi lue muutamia ansioituneita graduja (jostain lähiaiheista), sisäistä oma tekstisi kunnolla, pidä mietintätauko ja rupea sen jälkeen työstämään tekstiäsi. Alitajunta on saattanut tällä välin prosessoida tekstiäsi, niin että saat sen jäsenneltyä paremmin.

Seuraava ohje luonnehtii mielestäni hyvin sitä, millaista apua opiskelijalla on oikeus vaatia opinnäytetyön ohjauksen suhteen:

OHJAUS - MILLAISTA APUA OHJAAJALTA ON LUPA ODOTTAA?
Tutkielmasi ohjaaja määräytyy ensisijaisesti tutkimusaiheesi perusteella. Ohjaaja voi olla seminaariryhmän vetäjä tai joku muu aihepiirisi asiantuntija. Ohjaajan valinnasta neuvotellaan seminaariryhmässä.

Ohjaajaltasi saat henkilökohtaista ohjausta ja tukea koko tutkielmaprosessin keston ajan. Ohjauksen määrä ja laatu riippuu pitkälti omista tarpeistasi. Ohjaajasi kanssa voit keskustella aiheen ideointiin, tarkempaan rajaukseen, näkökulman valintaan, materiaalivalintaan, metodisiin ratkaisuihin jne. liittyvistä kysymyksistä, mutta myös aikatauluun ja itse prosessiin liittyvissä kysymyksissä. Ohjaajasi myös lukee tutkielmaasi sen eri vaiheissa ja antaa palautetta ja tukea työn tekemiseen. Ohjaajasi tavoitat varmimmin vastaanottoaikana. Muina aikoina sovittavista tapaamisista kannattaa sopia sähköpostitse. Ohjauksessa voidaan käyttää apuna myös Korpin ohjaustoimintoa, joka samalla tallentaa sovitut asiat. Voit myös käydä opinnäytteesi tiimoilta konsultoimassa ketä tahansa laitoksen henkilöstöön kuuluvaa asiantuntijaa. Ohjauksen päävastuu on kuitenkin aina työn varsinaisella ohjaajalla.

Ohjaajan kanssa on hyvä myös keskustella arvosanatavoitteestasi jo tutkimuksen alkumetreillä. Tavoitteet voivat olla hyvinkin erilaisia: joku haluaa valmistua mahdollisimman nopeasti voidakseen hakea avautuvaa virkaa, joku toinen taas tähtää jatko-opintoihin. Ohjaajan on hyvä tietää tavoitteistasi heti alkuvaiheessa.

Opiskelijana sinulla on oikeus ohjaukseen, oikeus saada rakentavaa palautetta työstäsi kohtuuajassa. Tästä oikeudesta sinun on itse pidettävä kiinni. Opinnäytteesi valmistuminen ei saa kariutua ohjauksen riittämättömyyteen tai muunlaisiin ohjaussuhteessa mahdollisesti ilmeneviin ongelmiin. Jos henkilökemiat eivät toimi tai koet saamasi ohjauksen riittämättömäksi, mieti, miten voit asiaan vaikuttaa. Aluksi kannattaa keskustella asiasta avoimesti ohjaajan kanssa ja pohtia yhdessä, olisiko syytä vaihtaa ohjaajaa. Mahdollisista vaihdoksista sovitaan aina kaikkien osapuolten (ohjattava, aiempi ohjaaja, uusi ohjaaja) kesken.

https://www.jyu.fi/hum/laitokset/kielet/opiskelu/gradu

Älä jätä kesken.
Muita ihmisiä ei kannata ajatella, eivät hekään ajattele sinua. Valmistu ihan itsesi ja oman tulevaisuutesi takia.

Hei!

Kannattaa silti yrittää valmistua, vaikka kuinka patittaisi.

Menet vaan minimiperiaatteella eli älä tavoittele huippuarvosanoja, vähempikin riittää (läpäisy). Eikö lopputyötä voisi palastella ihan pieniksi osiksi, joihin saisit erikoisohjausta lyhyin väliajoin? Kysy opolta tai ohjaavalta opettajalta. Yleensä joku erikoisjärjestely aina löytyy; onhan oppilaitoksenkin kannalta hyvä, että saat opintosi päätökseen ja he siitä pointsit.

Itse olin viittävaille valmis
aikanaan
se joskus harmitti kun jätin kesken
mutta, nyt myöhemmin olen opiskellut sen alan loppuun.

Omalla kohdalla tein juuri samaa työtä
mihin koulua kävin ja toisaalta työ oli paljon antoisampaa.

Ystävien ja perheen suhtautuminen oli lähinnä kysymyksiä
miksi miksi ja miksi
siihen vaan perustelut siksi

Jokainen meistä kuitenkin elää sen oman elämänsä ei toisen
itse jokainen tekee omat valintansa
joskus se voi olla näin
ei pakkopullaa vaan miellyttääksesi jotain toista tai toisia

Koska sinä olet juuri sellaisena sinä
ja elämä vie kyllä eteenpäin

Perhe on kuitenkin se joka ymmärtää.

Kokemuksesi tuntui jotekin tutulta. Olin saman tyyppisessä tilanteessa roikuin noin 7 vuotta amk:ssa. Vuosien kuluessa luokkakaverit valmistuvat ja saivat hyviä työpaikkoja, töitä oli itsellänikin enemmän kuin kerkisi tekemään mutta jokin kateus kavereita kohtaan oli taustalla. Sitten loppuvudet opinnoissa meni aina hakien jatkoaikaa toisensa perään ja toistaen itselleen että kyl mä ne paperit saan. Mutta työ vei mennessään todella lujaa esimiestehtäviin pääsy oli hienoa.

Huippulta toisinaan putoo ja kovaa, niin kävi mm.minulle. Työuupumus yllätti ja siihen kun lisää perheen perustamisen, huh että on "kiva" paketti kasassa. Joten sinne jäi haaveet tutkintotodistuksen saannista vuosiksi. Oishan sitä mukavampi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan vai mitä? Minun vinkkini tee /suorita tutkintosi valmiiksi vaikka kuinka veetuttais ja paperit käteen, sillä tulevaisuus voi olla yllätyksellinen.Töitä ehtii tehdä myöhemmin vaikka hautaan asti.