Hei olisin kysynyt vaikuttaako ylipaino lapsettomuuteen, minulla on runsas ylipaino olen 168cm pitkä ja paina 118kg. Nyt olen vähähiilihydraattisella dietillä ja yritän pudottaa painoa.
Lisäksi olisin kysynyt olenko liian vanha äidiksi kun olen 37 vuotta. Ennestään
meillä on 18 vuotias tytär. Mutta olisi ihana tulla vielä kerran äidiksi kypsemmällä
iällä.
Olen käynyt yksityisesti gynekologilla ja saanut clomifenit ja meformit mutta nyt
pidän niistä taukoa koska tiedän että tämä ylipaino vaikuttaa raskaaksi tuloon.
Ja v. 2008 olemme olleet ilman ehkäisyä. Eli minun ei auta kun laihduttaa nyt.
Ylipaino syynä lapsettomuuteen
9
548
Vastaukset
- Väestöliiton lääkäri
Hei,
Kysyt tärkeistä asioista: ylipainosta ja iästä. Molemmat ovat yleisiä ongelmia lapsettomuuslääkärin vastaanotolla.
Olet jo tehnyt päätöksen laihduttamisesta - oikein hyvä! Voin myös lohduttaa, että jo pienikin 5-10%:n painonpudostus korjaa monilla kuukautiskierron säännölliseksi ja saatat tulla raskaaksi spontaanisti ilman jo kokeilemiasi lääkkeitä. Muistatko, mitä painoit ennen ensimmäistä raskauttasi? Oliko kiertosi silloin säännöllinen? Mitå painoit silloin, kun kierto-ongelmat alkoivat? Voisiko se olla tavoitepainosi?
Ylipaino ei ainoastaan hankaloita raskauden alkamista ovulaatioiden harvetessa/puuttuessa, mutta lisää myös huomattavasti raskaudenaikaisia ongelmia (kohonnut verenpaine, raskausdiabetes, synnytysvaikeudet).
Toinen kysymyksesi koski ikääsi. Mielestäni 37-vuotias ei ole missään tapauksessa vielä liian vanha tulemaan äidiksi, enkä usko että ikäsi on vielä ehtinyt vaikuttaa siihen, ettei raskaus ole kolmeen vuoteen alkanut. Iän vaikutus on toki yksilöllistä, mutta merkittävä hedelmällisyyden heikentyminen ja keskenmenojen lisääntyminen alkavat noin 40-vuotiaana. Onneksi sinulla on siihen vielä kolme vuotta aikaa ja ehdit varmasti saada ensin painoasi laskemaan!
Laihduttamista motivoi myös se, että sairastumisriski myöhemmällä iällä ilmaantuviin sydän- ja verisuonisairauksiin sekä diabetekseen vähenee. Eli jos raskautta suunnittelee "vanhemmalla" iällä, kannattaa olla myös vastuullinen omasta terveydestään, jotta oma elinikä olisi pitkä.
Lopuksi vielä muistuttaisin, että sinun kannattaa pyytää lähete omalta gynekologiltasi miehesi siemennesteen tutkimista varten. Joskus sieltäkin voi löytyä yllätyksiä.
Syysterveisin,
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat OY- -
kiitos vastauksestasi. Silloin kun tulin raskaaksi niin painoin 85 kg ja tulin ensimäisestä kierrosta raskaaksi ja kierto oli säännöllinen. Onneksi minulla on vielä 3 vuotta armonaikaa ja nyt kova tsemppi laihdutukseen ja olet aivan oikeassa siinä että oma elinikä pitenee ja terveys pitenee laihdutuksen myötä.
- sulotar1969
moi
olin 38-39v kolmekertaa raskaana. 2 keskenmenoa ja 1 kohdun ulkopuolinen raskaus. olen 174cm 126kg. - KysyjäM-79
Hei!
Olemme vaimoni kanssa yrittäneet lasta nyt n. 2 vuotta. Noin vuoden ajan vaimoni oli ylipainoinen (nyt siis laihduttanut ja saavuttanut ns. normaalipainon) Voiko olla mahdollista, että ylipaino yrittämisen aikana, ja mahdolliset väärät ajankohdat yrittämiselle olisivat syinä, vai kannattaisiko mennä tutkimuksiin? Miten päästä alkuun tutkimusten suhteen? Kiitos! ps. ikää minulla on 32vuotta ja vaimollani 24vuotta. Hei!
Kiitos kysymyksestäsi.
Kysymyksesi koskee ylipainoa ja mahdollisia vääriä yrittämisajankohtia. Mikäli vaimosi kuukautiskierto oli säännöllinen (noin 28-35) vaimosi ollessa ylipainoinen ei ylipaino välttämättä selitä sitä, ettei raskautta kuulunut. On todella hienoa, että vaimosi on onnistunut saavuttamaan normaalipainon, sillä silloin raskaudenaikaiset riskit esim. verenpaineen noususta ja diabeteksesta ovat vähäisiä.
Yrittämisajankohdan löytämisessä voisitte kokeilla apteekista ostettavia ovulaatiotestejä muutaman kierron ajan. Testien mukana tulevat ohjeet, joissa kerrotaan milloin ja miten testien kanssa toimitaan.
Koska olette yrittäneet raskautta jo kaksi vuotta, kannattaa hakeutua myös perustutkimuksiin, joissa selvitetään sinun osaltasi siemennestenäyte ja vaimosi osalta muutama hormoniverikoe sekä munajohtimien aukiolotutkimus. Voitte tilata ajan joko kuntasektorin kautta ( = oma terveyskeskus), vaimon gynekologin tai mahdollisesti kotipaikkakunnalla olevista yksityisistä lapsettomuuden hoitoon keskittyvistä klinikoista. Tutkimuksiin hakeutuminen ei välttämättä johda vielä varsinaisiin lapsettomuushoitoihin, mutta perustutkimukset kannattaa tässä vaiheessa tehdä.
Onneksi olette löytäneet toisenne nuorina, sillä onnistumismahdollisuudet ovat oikein hyvät teidän iässänne!
Terveisin,
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat- iwantthistowork
Hei!
Olin tänään naistenklinikalla vastaanotolla ja nyt on todella epätoivoinen olo. Tapaaminen siellä oli jo kolmas, kahdella ensimmäisellä kerralla lääkäri oli sitä mieltä, että tottakai hoidot aloitetaan (samaa mieltä oli osaston ylilääkäri aikaisemmin lausunnossaan). Tänään kuitenkin uusi lääkäri totesi, että hoitoja ei aloiteta, koska bmi on 35.
Olen 33-vuotias ja minulla on jo 2004 todettu pco-tyyppinen munasarja (toinen munasarja poistettu lapsena). Kuten todettu, olen ylipainoinen. Minulle ja miehelleni tehtiin naistenklinikalla kaikki alkututkimukset ja kaikki oli muuten kunnossa.
Olen vieläkin niin järkyttynyt lääkärin sanomisista, erityisesti siitä, että kahdella edellisellä kerralla sekä ylilääkärin lausunnossa ei ollut heidän mielestään mitään estettä hoitojen aloittamiselle. Käteni tärisevät ja itkuisena pohdin, mitä nyt? Painoa tietysti pudotan koko ajan, se vain on ollut hieman heikkoa parin kuukauden ajan, kun lopetin tupakoinnin 10 vuoden jälkeen, molempiin ei rahkeet riittäneet yhtäaikaa. Hei,
On tärkeää, että jatkat painon pudostusta. Voit myös ottaa yhteyttä puhelimitse klinikkaan ja kysyä, millä perusteella hoitoja ei tehdä, kun BMI on 35, mikä on raja-arvona klinikoilla. Pyydä, että tapaustasi käytäisiin vielä läpi, koska muut lääkärit aloittaisivat jo hoidot. Mutta aina on parempi tulosten suhteen, mitä vähemmän sinulla on painoa, joten YRITÄ JAKSAA.
Riitta Väestöliitosta- Saman kokenut
Hei,
Itse oli ylipainoinen (172cm/90kg) ja yritimme lasta 7 vuotta hoidoilla joita tehtiin 2 IVF:ää, lukemattomia pakastehoitoja jne.jne..saldona oli yksi kohdunulkoinen(josta leikattiin toinen munajohdin pois) sekä 1 keskenmeno.
Lopetettiin hoidot ja puhuttiin että ollaan sitte kahdestaan. Aloin laihduttamaan ja kuntoilemaan ja paino tippui 68kg ja yht äkkiä ilman hoitoja PLUSSA testi..yhdella johtimella ja monien vuosien yrittämisen jälkeen tunne oli uskomaton.
Mä vakaasti uskon siihen , että ylipaino todellakin vaikeuttaa raskaaksituloa.
Tsemppiä laihdutukseen kyllä sä siinä onnistut ! kun on tarpeeksi tahtoa ja motivaatiota.
Nyt meillä 1,6v pieni prinessa *sydän* Hei,
Kiitos paljon rohkaisevasta tarinastasi.
Mukavaa Vappua!
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768