Samalla viivalla (2. luku)

Juteltuaan hetken aikaa niitä näitä Pyryn kanssa Mikko lähti jatkamaan juoksulenkkiään. Lenkin loppupuolella Mikko päätti pysähtyä tutulle levähdyspaikalle polun varteen. Mikko ei kuitenkaan ehtinyt nauttia kovin pitkään tulevan pysähdyksen ja tauon ajatuksesta, koska häntä odotti epämieluisa näky. Juuso istui metsänvihreäksi maalatulla penkillä kädet penkin takana. Hänellä oli yllään täysi juoksuvarustus, joten Mikko tiesi saman tien, että Juuso ei ollut siinä istumassa huvin vuoksi. Mikko ei kuitenkaan voinut olla jäämättä lepäämään, koska hän oli aivan poikki liiasta vauhdinpidosta johtuen ja hänen vesipullonsa oli uhkaavasti tyhjentynyt. Lisäksi lähistöllä ei ollut mitään tauon pitämiseen kelpaavaa paikkaa. Mikko puri hammasta ja hidasti vauhtiaan kävelyksi. Juuso huomasi hänet vihdoin. ''Tervepä terve. Oliko maailmanennätys lähellä?'' Juuso aloitti ivaavaan sävyyn. ''Turpa kiinni'', kuului Mikon kyllästynyt vastaus. ''Oho. Joku on tainnut syödä ärrinmurrinkeksiä. Voi teitä tummahipiäisiä, kun te sitten-'' ''Mee sä vaan helvettiin siitä!'' Mikko keskeytti Juuson. Mikon ääni oli niin vihainen ja katse niin tuima, että Juuso oli hetken aikaa hiljaa. Mikko istuutui penkille mahdollisimman kauas Juusosta. ''En mä pure.'' ''Mikä sä luulet, että mä oon? Joku hintti vai?'' Mikko täräytti. ''Ei sillä, mutta ei ole viimeinen kerta, kun joudut näin lähelle mun vaikutuspiiriä'', Juuso virkkoi. Mikkoa ärsytti suunnattomasti Juuson puhetyyli. Siinä oli ripaus ylimielisyyttä ja ylpeyttä, mutta enimmäkseen se oli vain puhtaasti vituttavien puhetyylien käsikirjasta. Mikko murahti: ''Ai sä tiesitkin jo.'' ''Sain itse asiassa tietää just ennen kuin mä lähdin. Mä olin itse asiassa suurimmaksi osaksi hiton tyytyväinen.'' ''No kivat vaan sulle.'' ''Ja ilmeisesti sä et ole?'' ''Totta kai mä olen tyytyväinen siihen, että mun pahin vihamies sattuu pääsemään samaan ryhmään mun kanssa, joo.'' ''Sä oot oikeesti tota mieltä.'' Mikko ei osannut arvata, oliko tuo kysymys vai toteamus, joten hän jätti vastaamatta.

Juuso jatkoi keskustelua hetken päästä: ''Ootko sä ikinä aatellu, että me voitais olla ihan sujut?'' Mikon ajatukset pysähtyivät. Hänellä löi hetken aikaa tyhjää, kunnes hän viimein tajusi, mitä Juuso oli tarkoittanut. ''Kaiken tän jälkeen?'' ''Mä oon aatellu tätä aika pitkäänkin. Ja nyt kun me ollaan samassa ryhmässä, niin kyll'hän meidän pitää tulla toimeen.'' Juuso siirtyi istumaan lähemmäksi Mikkoa. ''Mitä sä nyt teet?'' ''Kai sulla silmät on päässä.'' ''Me ei vielä tehty mitään sovintoa enkä mä ole homo, joten sulla ei ole mitään syytä siirtyä mua lähemmäksi.'' ''Ihanko totta?'' Juuso siirtyi aivan Mikon viereen. ''Onko sun oikeesti pakko?'' Mikon äänensävy alkoi muuttua epätoivoiseksi. ''Pelkäätsä mua?'' ''En'', Mikko yritti vastata niin itsevarmalla äänellä kuin pystyi. ''Mikko, kato mua.'' Mikko käänsi päänsä Juusoa kohti. ''Kato mua silmiin.'' ''Miks?'' ''Ole nyt kerrankin vastustelematta!'' Juuson ääni alkoi muuttua vihasävyiseksi. Mikko rohkaistui katsomaan Juusoa suoraan silmiin. Juusolla oli taivaansiniset silmät. Mikon silmät taas olivat niin tummanvihreät, että niiden oikean värin pystyi kertomaan vasta katsottuaan aivan läheltä. ''Aloitettaisko alusta?'' Mikko ei tiennyt, mitä ajatella. Hän osasi odottaa tuollaista kysymystä, mutta kun se vihdoin tuli kohdalle, hänellä löi taas tyhjää. ''Mikko? Kuuletsä?'' ''Joo... Ei kun siis... En mä tiedä.'' ''Mä oon valmis antamaan kaiken anteeks, mutta sun pitää antaa myös mulle.'' Juuso oli muuttunut hetkessä aivan toiseksi ihmiseksi. Hämillään Mikko sai puristettua sanoja ulos: ''Saat anteeks.'' Juuso otti Mikkoa kädestä kiinni, mikä sai Mikon säpsähtämään. ''Mä en tiennykään, että mussa oli noin paljon sähkövarausta'', Juuso hekotti. Mikkoa hymyilytti. Vaikka hän ei Juusosta sen kummemmin pitänytkään, yksi hyvä puoli Juusossa oli se, että hän osasi tarvittaessa olla hyvin hauska. Mikolle tuli yhtäkkiä outo tunne. Hänestä Juuson lämmin käsi tuntui hyvältä. Mikko ei itse asiassa halunnut tilanteesta enää pois. Hänellä oli hyvä olo. Mikko pelästyi ajatuksiaan ja otti kätensä pois Juuson kädestä. ''Mikäs nyt tuli?'' Mikko tajusi Juuson huomanneen hänen reaktionsa. ''Ööh, ei mikään. Tuli vaan yks juttu mieleen.'' ''Mikä?'' Juuso kysäisi uteliaana. ''Se on - henkilökohtaista. Mä taidan tästä lähtee.'' ''Mikko, oota hetki. Ollaanks me nyt varmasti sujut?'' Juuson ilme oli sekoitus söpöä koiranpentuilmettä ja itkuista ilmettä. Mikko tunsi ensimmäistä kertaa elämässään pitävänsä Juusosta. Heistä voisi tulla oikeasti kavereita. Vihdoinkin kaikki se ikävä olisi ohi. ''Ollaan sujut.'' Molempia hymyilytti. Juuso nousi ylös. ''Mä jatkankin tästä toiseen suuntaan. Nähdään ekana päivänä.'' ''Juu, nähdään.'' Mikko nousi myös ja jatkoi juoksemista. Pieni toivonkipinä eli hänen sisällään. ''Ehkä tästä ei tuukaan niin ikävää kun mä luulin.'' Juuson avoimuus kuitenkin puistatti Mikkoa. Mikä sai hänet yhtäkkiä tarjoamaan sovintoa? ''No, tässähän on kolme vuotta aikaa'', Mikko hymähti.