Varoitus USB-tikuista!

nyt tarkkana

Microsoftin tuore turvaraportti kertoo, että suurin syy haittaohjelmatartuntoihin on käyttäjän toiminta. Seuraavaksi eniten ongelmia aiheuttivat usb-tikut. Niin sanotut nollapäiväaukot herättävät usein suurta melua, mutta Microsoftin mukaan ne uhkaavat käyttäjää erittäin harvoin.

Microsoft on julkaissut puolivuosittaisen turvaraporttinsa, jossa kerrotaan vuoden ensimmäisen puoliskon turvatilanteesta. Tällä kertaa yhtiö on eritellyt sitä, millä keinoin Microsoftin pc-koneilta puhdistamat haittaohjelmat ovat koneille päässeet.

Yleisin leviämistyyppi (44,8 prosenttia) on sellainen, joka vaatii käyttäjän toimia. Rikolliset houkuttelevat käyttäjän esimerkiksi asentamaan netistä jonkin ohjelman. Tähän käytetään lukemattomia erilaisia huijaustapoja.
Usb-tikut levittävät tartuntoja

Microsoftin lukujen mukaan usb-tikkujen kautta leviävät haittaohjelmat ovat yllättävän yleisiä. 26 prosenttia poistetuista haittaohjelmista käytti tätä leviämistapaa. Myös sisäverkon tiedostojakojen kautta leviävät haittaohjelmat ovat melko tavallisia (17,2 prosenttia).

http://www.tietokone.fi/uutiset/microsoft_virustartunta_on_tyypillisesti_oma_vika

41

1249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jb_#m^.r

      Ja syy USB-tikkujen vaarallisuuteen on siinä että Windows haluaa välttämättä ajaa tikulta löytyvät ohjelmat. Saa nähdä onko asia korjattu jo seuraavassa versiossa.

      • luulottelijat ry.

        Eikö tuo ole jo korjattu Windows-päivitysten yhteydessä? Sellainen käsitys ainakin itsellä on. Toisekseen virustorjuntaohjelmistoissa (esim. Avira) tuo esto on oletuksena päällä.


      • luulottelijat ry.

      • Jb_#m^.r

      • uskottomat.ry
        luulottelijat ry. kirjoitti:

        Eikö tuo ole jo korjattu Windows-päivitysten yhteydessä? Sellainen käsitys ainakin itsellä on. Toisekseen virustorjuntaohjelmistoissa (esim. Avira) tuo esto on oletuksena päällä.

        Windows antaa käyttäjän päättää, oletuksesta en tiedä. Autorunit kannattaa estää, aina.


      • luulottelijat ry.
        luulottelijat ry. kirjoitti:

        Eikö tuo ole jo korjattu Windows-päivitysten yhteydessä? Sellainen käsitys ainakin itsellä on. Toisekseen virustorjuntaohjelmistoissa (esim. Avira) tuo esto on oletuksena päällä.

        http://i53.tinypic.com/2hs5ks5.png

        Kauheassa vaarassa ollaan.


      • uulottelijat ry.
        Jb_#m^.r kirjoitti:

        Mainiota. Mutta mitä syytä enää on varoitella? Eikö siellä tiedetä mitä naapuriosastolla tehdään?

        Tais olla pikemminkin MS:n tietoturvakatsaus pikemminkin kuin varoittelua. MS ei vastanne MikroPC:n otsikoinnista. Piraattiwintoosat luultavasti kärsii käyttöjärjestelmän päivitysten puutteesta pikemminkin kuin lailliset versiot.


      • NextStep

        USM-tikulta ei käynnisty mitään itsekseen - Tyhjentää juurihakemiston ja kopoi sitä ennen USBn hakemistoon. USB-kovalevylla ohjelmia jotka ensiasennuksen jälkeen voi poistaa juurihakemistosta.


      • not piraatti
        uulottelijat ry. kirjoitti:

        Tais olla pikemminkin MS:n tietoturvakatsaus pikemminkin kuin varoittelua. MS ei vastanne MikroPC:n otsikoinnista. Piraattiwintoosat luultavasti kärsii käyttöjärjestelmän päivitysten puutteesta pikemminkin kuin lailliset versiot.

        Eikä kärsi.


    • Master Splinter

      Tikku silmässä?
      Tietenkin haitta voi olla missä tahansa käyttöjärjestelmään tietoa syötettävässä laitteessa tallennettuna. Jos neljäsosa käyttäjistä tahallaan asentaa haitan itselleen, onko tikun vika, tai tikusta turhaa asiaa?

      • Jb_#m^.r

        Mutta käyttöjärjestelmän vika on, jos se haluaa ajaa tikulla olevia ohjelmia.


      • 86
        Jb_#m^.r kirjoitti:

        Mutta käyttöjärjestelmän vika on, jos se haluaa ajaa tikulla olevia ohjelmia.

        Get smart!


    • iamer...

      "Kysy rohkeasti apua ongelmiisi tietokoneen ja ohjelmien kanssa. Kokeneemmat käyttäjät jakavat mielellään neuvoja"

      Eli minulle jäi epäselväksi mikä on ongelmasi tietokoneen ja ohjelmien kanssa?

    • From Wikipedia
    • Viruksia v. 1985

      Mistä niitä USB-tikkuja saa jossa on virus?
      Kaupasta ostamani ovat olleet tyhjiä.
      Jos koneissa ei ole viruksia ei niitä mistään tikuille synny.

      • diipadaa321

      • URUG

    • ssdfsdffs

      Harhaanjohtava otsikko. Vika ei olekaan USB-tikuissa vaan käyttäjissä.

      • stuxnet

        Tekstin mukaan isoin syy on käyttäjät ja toisena USB-tikut....


    • ei jaksa

      Isoin syy on internet ja viruksen tekijät. Jos konetta ei koskaan laiteta nettiin siihen ei voi myöskään virusta saada. Ellet kavereilta lataa peliä/ohjelmaa jne. mikä on imuroitu torrentista tms. Tai ellet itse osaa ohjelmointia ja tee se oma virus.

      Toisena tulee käyttöjärjestelmien tietosuoja aukot. Usb on vain mahdollisuus levittää virusta helposti. Leviää virus cd-levylläkin.

      • äly hoi

        Miten torrentista imuroidaan? Luuletko että piraattipeleissä on viruksia ja haittaohjelmia? Miten niin ei voi saada virusta jos ei ole yhdistetty nettiin? Vastahan tuolla sanottiin että virukset leviää esim. usb:n kautta.


      • 16+1HIP
        äly hoi kirjoitti:

        Miten torrentista imuroidaan? Luuletko että piraattipeleissä on viruksia ja haittaohjelmia? Miten niin ei voi saada virusta jos ei ole yhdistetty nettiin? Vastahan tuolla sanottiin että virukset leviää esim. usb:n kautta.

        yTorrent. AutoCad 2010. Tuntien lataus. Norton löytää KeyGenistä haittaohjelmia. Kun KeyGeniä käyttää, ohjelma toimii eikä haittaohjelmia löydy.
        Missä vika kun ohjelmat toimivat ilmaiseksi?


      • 16+1HIP kirjoitti:

        yTorrent. AutoCad 2010. Tuntien lataus. Norton löytää KeyGenistä haittaohjelmia. Kun KeyGeniä käyttää, ohjelma toimii eikä haittaohjelmia löydy.
        Missä vika kun ohjelmat toimivat ilmaiseksi?

        Eli koneesi on saastutettu ja haittaohjelma on kytkenyt Norttonin pois päältä. Nyt sitten rikolliset voivat tehdä mitä tahansa koneellasi, vaikka viedä tililtäsi rahat kun asioit verkkopankissa.


    • ei jaksa

      Lukekaa edes oikein.
      "Microsoftin lukujen mukaan usb-tikkujen kautta leviävät haittaohjelmat ovat yllättävän yleisiä. 26 prosenttia poistetuista haittaohjelmista käytti tätä leviämistapaa. Myös sisäverkon tiedostojakojen kautta leviävät haittaohjelmat ovat melko tavallisia (17,2 prosenttia)."

      Eli usb-tikusta ei voi saada virusta! Se on tietosuojaaukko,mutta sinänsä itse tikussa ei virusta ole ellei käyttäjä siihen vaikuta/ saastuta sen tikun netistä ladatulla viruksella, joka voi olla myös netissä ladatussa pelissä/ohjelmassa.
      Sinänsä se virus voi tulla varsin huomaamattomastikin siihen tikulle.

    • CryptoKid

      Onneks Linuxissa voi mountata USB-tikut noexec-flagilla, niin ei haittaa vaikka sielä olis jotain viruksia, vaikka ne olsikin Linuxilla toimivia, ei niiden anneta suorittaa itseään.

    • gsesgH<fhh<r

      Kyrvät levittää HIV:iä. Poltetaan ne.

    • äåpoiåpo

      ölkhjölhjh

    • 464565

      tää on niin totta :/ mä tungin usb-tikun pilluuni ja nyt mul on kondylooma... yhyy

    • URUG
    • Bunamu

      Ei USB-tikut viruksia aiheuta niin helposti. Kattoo vaan että mitä tikkuja laittelee.

    • On hyvä välillä scannata myös USB-tikut virusscannerilla
      Aika turhia ja liian kallliitakin ovat USB-tikut
      Virusnikkarit kyllä yrittää kaikenlaisia juttuja mutta kun tekee helahoito-scannnauksen niin hyvin menee. Jos ei muu auta niin sitten vaihdat linuxiin :)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11854
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      99
      8996
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      107
      4885
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4094
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3529
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      1
      3481
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      63
      3354
    Aihe