Hävettää kirjoittaa edes tänne mutta olen nyt siinä pisteessä että alan romuttua lopullisesti. Olen sairastanut anoreksiaa liki 10 vuotta joka muuttui bulimiaksi muutama vuosi sitten. Samalla kuvioon tuli mukaan... mikä häpeällisintä... pakonomainen varastelu :( Tuntui hyvältä kun en joutunutkaan maksamaan itseäni kipeäksi ahminta-oksennus-sessioista kun opin pöllimään. :(
Ja tapa on vaan pahentunut koko ajan, hima täys kamaa jota en tarvitse! Selvisin anoreksiasta mutta se vaihtui seuraavaan pakkomielteeseen. Nyt mielessä pyörivät päivittäin kaksi asiaa: ruoka ja varastaminen. :( Onko tämä mahdollista? Miten tämä voi olla totta!? Kolmesti olen jäänyt jo kiinnikin, ja silti en pysty lopettamaan. Bulimia pitää otteessaan, ja se ruokkii taas varastamispakkoa.
Onko kellään kokemuksia vastaavasta? Olenko ihan ainut täyssekopää laatuani!!!?Pelkään että pää hajoaa, pimahdan ja sekoan lopullisesti. Kokoajan kauheita pelkoja ja vainoharhaisuutta ja kadulla mietin että kaikki tietää mikä olen ja mitä suunnittelen, ja että päälläni on varastettu paita ja että poskeni on oksentamisesta turvonneet. :( Miten ihminen voi ajautua tällaiseen tilanteeseen, terve iloinen nuori ihminen!!!
Auttakaa!
Bulimia ja kleptomania!
30
2027
Vastaukset
- tirppeliina
varaat ajan terveyskeskukseen, kerrot nämä asiat (tulostat vaikka tämän kertomuksen) ja he sieltä ohjaavat sinut parhaimman mahdollisen avun piiriin. onnea matkaan!
- Nasking
Täällä vähän sama. Olen anorektikko, tosi monivuotinen, en edes tiedä kuinka kauan.... en bulimoi. Mutta varastan. Varastan ruokaa, vaikka en juuri mitään syö. Mulla vaan on pakkomielle varatoida, ja syöttää muita! Ja vaatteita olen varastanut, parit kengät ym. tarpeellista, en juurikaan koskaan varasta turhaa tavaraa! Ja mulla olis varaa ostaa se kaikki, maksaa siitä! Taloudellinen tilanne on hyvä. Mutta koko ajan tuntuu vaikeammalle käyttää rahaa, nautin kun saan pihistettyä sieltä ja täältä... :-( kiinni en ole vielä koskaan jäänyt, mielessä se kyllä joka kerta on että joko tänään..
Apua saan syömishäiriööni, mulla on hyvä terapeutti ja lääkäei mutta kertoa heille!?? Ei, sitä en vaan voi!! Liian noloa.. mutta jotenkin kai tämä varastelu liittyy sairauteen?- Anonyymi
Minäkin nautin,kun otan jotain ilmaiseksi.
- ruokarosvo
Kiitokset vastauksista. Tuli tippa linssiin molemmista (olen aika herkillä tällä hetkellä :(...) Yritän kerätä rohkeutta viedä asian eteenpäin ja purkaa tämän ongelmavyyhdin jonkun asiantuntijan niskaan. Pelkään vaan niin paljon niitä reaktioita... Osaavatko ne suhtautua? Nauravatko? ohjaavatko suoraan poliisin juttusille!!??
Nasking: Mulla on aivan sama tilanne; rahaa olis ja tulot on jopa keskitasoa paremmat! Mutta kuten sanoit; koko ajan tuntuu vaikeammalta käyttää rahaa mihinkään, koska näpistelyn houkuttelevuus vaan kasvaa :( Mullakin kasoittain vaatteita, ym. tarpeistoa(ihan siis käyttökelpoistakin) jotka on pöllitty milloin mistäkin :( ja vanne alkaa kiristää päätä yhä enemmän. haluan eroon tästä.
Itse asiassa olen bulimarektikko jos nyt diagnooseja aletaan viilaamaan. Luulen että tämä on kaikkein kuluttavin s.häiriön muoto, ja alan huomata jo seuraukset kropassani. Ja kun paino on taas romahtanut oksentamisen seurauksena, painon nostaminen ja paranemismotivaatio vaativat yhä enemmän voimia :( Tää on pelottavaa. Joka päivä jankutan itselleni että TÄMÄ LOPPUU NYT, mutta ei. Pelkään mennä kauppaan vaikken aikoiskaan näpistää mit'ään. Ostopäätös muuttuu sadasosasekunnissa varastamispäätökseksi! Aattelen että kun en viimeksikään jäänyt kiinni, niin miksi maksaa nyttenkään... :(
Päässäni oleva hirviö nauttii mun kauppareissuista suunnattomasti. Ja eka riittää yksi suklaalevy, ja kohta täytyy saada kassi TÄYTEEN tavaraa ennen kun lähden kaupasta :( Onks sulla pelkotiloja siitä että "kaikki tietää"/ tietääköhän joku/ millon jään kiinni jne.? Joskus kaupassa olen varma että vartija seuraa mun tekemisiä sivummalta, ja etenkin jos kävelee mun ohi, ajattelen että "se on menoa nyt." Bulimiahirviö nauttii myös siitä, että varastuttamalla ruokaa se saa nauttia mitä erilaisimmista herkuista, usein niistä kalliimmista ja laadukkaimmista, eikä aina halvimmista joita ostaisin jos maksaisin.... Tiedätkö ? Onneks on joku joka ymmärtää, pelkäsin laittaa tätä viestiä kun en tiennyt millaisia solvauksia saisin osakseni.
Voimia! Otetaan eka askel ja KERROTAAN salaisuus jollekulle!- lilac pompom
se on hyvä alku, että tiedät sun pelkotilojen johtuvan (ainakin osittain) varastelusta. yläasteelta lähtien varastelin, aluksi karkkia ja sellaista vaikkei mitään syömishäiriötä mulla silloin ollut, ja myöhemmin meikkejä, koruja, alusvaatteita. muutamat farkut ja vaihdoin kengät uusiin kaupassa, vaatevarasto koostui aika paljon ohuista paidoista, jotka oli helppo tunkea muiden vaatteiden alle. usein kaikki mitä oli päällä, oli varastettua, ja laukku saumoja myöten täynnä tavaraa. oli siistiä kun sai korjata hälyttimenreijät vaatteista (kun myyjät vielä tyhmästi lykkää hälyttimen sauman viereen, mitä piti silloin kaventaa melkein joka vaatteesta) ja laskea hintalapuista, kuinka paljon oli sillä reissulla "tienannut".
mun kämppä on vieläkin täynnä käyttämättömiä vaatteita ja turhaa tavaraa, suurin osa sen ajan vaatteista ei enää mahdu mulle, mutten vain voi luopua saaliistani. monissa kaupoissa myyjät katsoi siihen malliin, että tiesivät mun touhut, mutta vain yhden kerran jäin kiinni. silloinkin mun laukusta löytyi kasa laihdutuspillereitä... mutta aina kun en jäänyt kiinni, oli ihan kuningasolo, olin muka lain yläpuolella ja kuvittelin, että olen poikkeuksellisen fiksu tai jotain kun en jäänyt kiinni:D ja mitä sitä maksamaan, kun melkein kaiken sai ilmaiseksi. se tosiaan oli pakkomielle ja kai mä sen jollain tapaa ymmärsin, oli se mulle myös terapiaa, aina psykiatrikäyntien jälkeen lähdin ostelemaan ilmaiseksi, ja kun olin kavereiden kanssa kaupoilla ja ne tiesi mun varastelevan eikä tykänneet siitä (tai oli kateellisia kun ei itse uskaltaneet, ja mulla oli aina kaikkea uutta), pöllin siksi, että tuli voittajaolo kun ne ei kuitenkaan huomanneet mitä tein. samaa se oli syömisen kanssa, valehtelu tuli niin luontevasti, etten tuntenut mitään omatunnollani.
olin kuitenkin jatkuvasti paniikissa, ja vaikka en ole yli vuoteen varastanut mitään (muistaakseni), jotkin kaupat aiheuttavat mulle vieläkin ahdistusta. eikä se johdu pelkästään siitä, ettei pienin koko mahdu enää mun päälle ja kaikki vaatteet on rumia ja kopioita jnejne. vaan koska vartioita on joka puolella, ne on kuin koiria, jotka haistaa varkaan, kamerat seuraa jokaista liikettä (oon kyllä varma, että suurin osa kameroista ei toimi, eikä niiden kuvamateriaalia kukaan kovin aktiivisesti seuraa, mutta vainoharhoissani alan vahingossa käyttäytyä epäilyttävästi, kun kamera osuu kohdalle. vilkuilen ympärille, pengon laukkua......), ja kun hälytin soi, säikähdän. haluan olla varma, että myyjä irrottaa hälyttimet, ettei ne alkaisi kirkua kun poistun kaupasta. kun ekoja kertoja menin siihen markettiin, jossa jäin kiinni, olin hermoraunio. ja vieläkin tulee päiviä, kun etsin hälyttimiä ja harmittaa, kun on joku kiva villapaita eikä siihen rahaa, ja hälyttimen repiminen tuhoaisi neuleen... ja kaipaan sitä kuningasoloa, en tarvitse uusia vaatteita, meikkejä, mitään tavaraa, ruokaa en alentuisi enää pöllimään (vaikka siihen menee nykyisin hirveitä summia), se materia ei todellakaan ollut se paras juttu, ja vasta nyt sen kunnolla tajuan. se jännitys oli ihan mielettömän upeaa ja ahdistavaa samaan aikaan, ja mun mielestä vartijat on äärettömiä pellejä enkä osaa arvostaa tai sitten säälin kauppojen myyjiä. vieläkin koen olevani sen kaiken yläpuolella, vaikka se hävettää ja ahdistaa mua.
varastelu väheni ja loppui sitten seinään, en oikein tiedä miten. kai sitä vaan pitää tietoisesti alkaa miettiä tarvitsenko mä tätä vai en, tarvitsenko niin paljon, että olen valmis maksamaan. varastettu tavara on kuitenkin itse tienattu, jos sattuu elämään sossun, kelan ja vanhempien rahoilla, mutta kun oikeasti tienaa rahansa, tulee siitä tavarasta paljon arvokkaampi ja puhtaampi, jos materiasta voi niin sanoa. ja olen kertonut monelle terapeutilleni, ensin olin varma, että ne pistää poliisit perään (vainoharhaisena aikana), mutta kun viimeisimmälle sanoin, aloin tajuta miten tyhmää ja turhaa se on. miksi pitää paeta siihen tavaraan ja jännitykseen, kun voisi kohdata ongelmansa ja alkaa parantua. viime aikoina ei ole enää pelottanut kaupoilla niin paljon, olen jotenkin puhdistunut varkaan leimasta, eikä mua enää ahdista, hävetä enkä tunne oloani huonoksi sen takia, että olen varastellut. pikkuhiljaa se pelko alkaa hälvetä, menee siihen aikaa ja kai se on tässäkin niin kuin muissa riippuvuuksissa ja tavoissa, että kiusauksia ja vieroitusoireita tulee. ne on kuitenkin ohi nopeammin, mitä nopeammin lopettaa. - Anonyymi
Mä oon joskus nähnyt,kun myyjät juttelee keskenään ja varkaat vaan menee kassojen ohi. Sanoin kerran myyjälle,kun näin lonkerovarkaan niin sanoi vaa,että no ei sitä enää kiinni saa.
- Nasking
Mulla on selvä suunnitelma mitä ruokakaupasta varastan! Osan maksan, osan tavarasta säännöllisesti varastan.Vaate- ja kenkäkaupoissa tulee tehtyä lähinnä "herätehankintoja"...
Ja joka kerta on se olo, että myyjä tai joku seurailee ja kohta on kynnet niskassa että katsotaas mitä siellä laukussa on! Pelko on kyllä koko aika läsnä, silti varastan..:-(
Eilen varastin "vain" kalliin kashmirvillaisen poolokauluspuseron, ja jotain pientä ruokakaupasta. Aina kun olen tehnyt "päivän urakan", laskeskelen tyytyväisenä paljonko edestä tuli varastettua, ja mitä sain säästettyä!! Tää on kauheeta, olen ihan koukussa tähän!!- Anonyymi
Varmaan monella tuo.
- ruokarosvo
lilac pompom: Et tiedäkään miten kiitollinen olen viestistäsi. Tunnistin itseni täysin noista tunteista mitä olet käynyt läpi ja kysymyksistä joita kysyt itseltäsi. Tänään kun olin lähdössä kaupungille, jouduin miettimään minkä laukun otan mukaan, mihin mahtuu eniten tavaraa, mikä on "liian ilmiselvä" varastelukassi tai "minkä ne kaupan ihmiset jo tunnistaa". (joo, vainoharhaista, tiedän).
MUTTA samalla mietin kuumeisesti, että miksi miksi miksi! Miksi mun on pakko ottaa kauppakassia mukaan(kun en tarvii nyt kaupasta mitään!), miksen voi vaan mennä nauttimaan ulkoilmasta ja käydä kävelyllä! Mutta ei. Pakkohan se oli ottaa mukaan, "ettei iske himo kesken kaiken ja sit huomaan etten pysty varastamaan kun ei ole kassia." Ikään kuin pelastaisin sen sisälläni olevan pirulaisen pahalta, siltä mahdollisuudelta etten voiskaan olla sille mieliksi. :S
Ruokaa tuli pöllittyä. Tavallista ruokaa. Ja silti en voinut hillitä. Ahmin ja oksensin juuri. :( Surettaa. Hyvää juustoakin oli paketti ja kaupassa jo ajattelin, että tätä en ahmi ja oksenna! :( Sydän hakkaa, ja kaikki paikat on ihan mustelmilla, kurkku kipeänä ja paleltaa niin pirusti. Pelkään eniten että olen kohta samassa tilassa kuin pahimpaan aikaan, BMI:n ollessa n.13! Nyt on sentään yli 14. Mutta huolestuttavasti tilanne menee siihen suuntaan, etten enää välitä mihin aikaan päivästä pidän sessioni tai että mitä tuhoan kaapista. Niinä aikoina joina olen jotenkin "balanssissa", pystyn hillitsemään himoni iltaan asti ja elämään suht normaalisti. Kohta olen siinä pisteessä etten enää pysty... :( Nyt jo huomaan itsessäni erkaantumista, erakoitumista, pelkotiloja kavereidenkin seurassa...
Nasking: Käytätkö sinä noita vaatteita mitä varastat vai keräätkö vaan kamat kaappiin? Mulla on miltei päivittäin(aivan kuten lilac pompom) päällä varastettu vaatekerta(!!!) ja huone on katosta lattiaan täynnä pöllittyä kamaa. Miten tästä pääsis irti.. ??? kun on jo niin tottunut tähän "ilmaiseen elämään" ja kuten (lilac..) sanoit: Tulee just sellainen "ylimielinen" olo. Miten tyhmiä te olette? Tässä menen vaan ohi kassit täynnä kamaa eikä kukaan tajua??!!!! Sellainen fiilis, että on kaikkien yläpuolella, niiden jotka tunnollisesti maksavat ja niiden jotka ottaa rahaa vastaan. Sokkoja zombeja. Vaikeaa olis palata maksamaan taas... Niin siis kaks mun kiinnijääntiä oli ulkomailla, Ruotsin risteilyllä kun oltiin niin kävin maissa vähän pöllimässä yhdessä liikkeessä ja jäin kiinni. Onneksi sain selitettyä olevani turisti, itkin ja sanoin että laiva lähtee kohta blaablaa. Päästivät mut menemään mut jouduin maksamaan pöllimäni korut ja paidan. Onneks ei olleet kalliit... Kiva palata laivalle ryhmän luokse(olin koulumatkalla) ja kaikki kyselee: Mitäs teit? Oliks kiva päivä? Joo ,oli! (just istuin kuulustelussa pari tuntia..)
Ja niin sama toi laskeminen! Kotona olen ihan innoissani laskemassa saaliin arvoa ja tulee voittaja fiilis. Häh häh, teen teille valtavaa hävikkiä.
:O :P :S :/ Taistelen irti tästä peeaskasta!- lilac pompom
mullakin on käytössä vain isoja laukkuja, vieläkin. joskus yritin käyttää pienempiä laukkuja siksikin, ettei tulisi hamstrattua niin hirveästi tavaraa mukaan kun lähtee kavereille yms, mutta ei niihin just mitään mahtunut, ja jos kaupassa sattui tulemaan vastaan jotain kivaa, kyllä harmitti. iso laukku ja ne kaikki tavarat mitä sinne mahtuu, oli pöllittyjä, ostettuja tai ennestään omia, tekee jotenkin turvallisen tunteen.
"miksen voi vaan mennä nauttimaan ulkoilmasta ja käydä kävelyllä" - sitä olen miettinyt itsekin, oikeastaan inhottaa, ettei voi lähteä ulos muuten vaan, vaan aina pitää mennä kauppaan. ei ollut tekemistä ja olin (ja olen) yksinäinen, kuitenkaan ketään kaveria jaksanut tai halunnut nähdä, kaupoille oli niin helppo lähteä. pahimmat (tuottoisimmat:D) "ostos"reissut tein työpäivien ja psykologikäyntien jälkeen, olin väsynyt, vittuuntunut ja halusin hukuttaa kaiken ikävän. joku tyhjentää päänsä alkoholilla ja huumeilla ja syömishäiriöllään, pöllimisestä vaan sai jännitystä ja energiaa kaupan päälle, ei pelkkää morkkista ja itseinhoa. se tosiaan oli parasta terapiaa mitä oon itse keksinyt (en suosittele kelleen seurauksien takia), ja viime talvena huomasin, miten kauppojen valot piristää pimeää päivää. olisi ollut niin kiva tunkea isot talvisaappaat laukkuun, mutta kiinnijääminen pelotti, eikä mun pää olisi kestänyt omatunnon kolisteluita, ja kai siitä maksamisestakin saa mielihyvää. kauppojen valot riitti silloin, ja saa riittää jatkossakin.
kaikki ne "liikkeessämme on kameravalvonta" ja "näytäthän sovittamasi vaatteet myyjälle" yms muistutukset sovituskopeissa oikein kasvattaa himoa. joo, niinhän teillä on kameravalvonta... kumma juttu kun täältä lähtee tavaraa, eikä kukaan reagoi mitenkään. eikä yksikään kassa ole ainakaan tässä kaupungissa tahtonut nähdä, mitä porukka sovituskoppiin kantaa. siskoni jäi nuorena kiinni varastelusta ja tuli tosi vainoharhaiseksi vartioiden suhteen, mulle vartijan näkeminen kaupassa oli vaan yksi syy lisää kokeilla onnea. varastelua lisäsi vielä se, että yksi kaverimme oli vaatekaupassa töissä ja uhkasi käräyttää meidät (otti kyllä mielellään vastaan kaikki ne ilmaisnäytteet, mitä multa sai...). ajattelen, että varastelu on osittain auktoriteeteille uhoamista, tekee jotain minkä kaikki kieltää ja vielä hyötyy siitä, ja sama pätee valitettavasti syömishäiriöön. ei vanhemmat, siskot, poikakaveri ja kaverit halua nähdä läheisen ihmisen riutuvan ja kiduttavan itseään (mitä nyt joku vikapäinen äijä saattaa tykätä enemmän, kun muija on hoikka=sairaalloisen alipainoinen, ja kavereiden harmi ei ole huolta vaan kateutta), kaikki se hyvätahtoinen painostus läheisten ja hoitajien osalta saa joskus vaan takertumaan sairauteen entistä tiukemmin. miksi totella ihmisiä, joiden ei usko oikeasti välittävän? miksi tehdä kuin muut tahtovat, kun itse tietää mikä itselle on parhaaksi? jos alipaino ja se, ettei enää muista mitä nälkä on, tuntuu siltä oikealta olotilalta, miksi luopua siitä vain koska muiden ihmisten käsitys hyvästä olosta on jotain muuta? varastamisesta voi sanoa, että se on väärin, syömishäiriöstä ei, molemmat vain vahingoittavat ihmistä omalla tavallaan - samalla kuin antavat onnistumisen ja ylemmyyden tunteen. - jatkuu.......
lilac pompom kirjoitti:
mullakin on käytössä vain isoja laukkuja, vieläkin. joskus yritin käyttää pienempiä laukkuja siksikin, ettei tulisi hamstrattua niin hirveästi tavaraa mukaan kun lähtee kavereille yms, mutta ei niihin just mitään mahtunut, ja jos kaupassa sattui tulemaan vastaan jotain kivaa, kyllä harmitti. iso laukku ja ne kaikki tavarat mitä sinne mahtuu, oli pöllittyjä, ostettuja tai ennestään omia, tekee jotenkin turvallisen tunteen.
"miksen voi vaan mennä nauttimaan ulkoilmasta ja käydä kävelyllä" - sitä olen miettinyt itsekin, oikeastaan inhottaa, ettei voi lähteä ulos muuten vaan, vaan aina pitää mennä kauppaan. ei ollut tekemistä ja olin (ja olen) yksinäinen, kuitenkaan ketään kaveria jaksanut tai halunnut nähdä, kaupoille oli niin helppo lähteä. pahimmat (tuottoisimmat:D) "ostos"reissut tein työpäivien ja psykologikäyntien jälkeen, olin väsynyt, vittuuntunut ja halusin hukuttaa kaiken ikävän. joku tyhjentää päänsä alkoholilla ja huumeilla ja syömishäiriöllään, pöllimisestä vaan sai jännitystä ja energiaa kaupan päälle, ei pelkkää morkkista ja itseinhoa. se tosiaan oli parasta terapiaa mitä oon itse keksinyt (en suosittele kelleen seurauksien takia), ja viime talvena huomasin, miten kauppojen valot piristää pimeää päivää. olisi ollut niin kiva tunkea isot talvisaappaat laukkuun, mutta kiinnijääminen pelotti, eikä mun pää olisi kestänyt omatunnon kolisteluita, ja kai siitä maksamisestakin saa mielihyvää. kauppojen valot riitti silloin, ja saa riittää jatkossakin.
kaikki ne "liikkeessämme on kameravalvonta" ja "näytäthän sovittamasi vaatteet myyjälle" yms muistutukset sovituskopeissa oikein kasvattaa himoa. joo, niinhän teillä on kameravalvonta... kumma juttu kun täältä lähtee tavaraa, eikä kukaan reagoi mitenkään. eikä yksikään kassa ole ainakaan tässä kaupungissa tahtonut nähdä, mitä porukka sovituskoppiin kantaa. siskoni jäi nuorena kiinni varastelusta ja tuli tosi vainoharhaiseksi vartioiden suhteen, mulle vartijan näkeminen kaupassa oli vaan yksi syy lisää kokeilla onnea. varastelua lisäsi vielä se, että yksi kaverimme oli vaatekaupassa töissä ja uhkasi käräyttää meidät (otti kyllä mielellään vastaan kaikki ne ilmaisnäytteet, mitä multa sai...). ajattelen, että varastelu on osittain auktoriteeteille uhoamista, tekee jotain minkä kaikki kieltää ja vielä hyötyy siitä, ja sama pätee valitettavasti syömishäiriöön. ei vanhemmat, siskot, poikakaveri ja kaverit halua nähdä läheisen ihmisen riutuvan ja kiduttavan itseään (mitä nyt joku vikapäinen äijä saattaa tykätä enemmän, kun muija on hoikka=sairaalloisen alipainoinen, ja kavereiden harmi ei ole huolta vaan kateutta), kaikki se hyvätahtoinen painostus läheisten ja hoitajien osalta saa joskus vaan takertumaan sairauteen entistä tiukemmin. miksi totella ihmisiä, joiden ei usko oikeasti välittävän? miksi tehdä kuin muut tahtovat, kun itse tietää mikä itselle on parhaaksi? jos alipaino ja se, ettei enää muista mitä nälkä on, tuntuu siltä oikealta olotilalta, miksi luopua siitä vain koska muiden ihmisten käsitys hyvästä olosta on jotain muuta? varastamisesta voi sanoa, että se on väärin, syömishäiriöstä ei, molemmat vain vahingoittavat ihmistä omalla tavallaan - samalla kuin antavat onnistumisen ja ylemmyyden tunteen.tää on aika tekopyhää eikä ole tarkoitus nalkuttaa, mutta toi sun painoindeksisi on hurjan alhainen, ja tiedät sen varmaan itsekin. olin joskus aika lyhyen aikaa samoissa lukemissa ja joo, olin silloin kauniimpi kuin ikinä ja muistan sen ajan jotenkin kimaltelevana ja kirkkaampana kuin ajat sen jälkeen. onnellinen en ollut, multa varmaan puuttuu kyky onnellisuuteen, vaan pakkomielteinen, kiukutteleva, epärehellinen, ailahteleva, itsekäs ämmä, jonka piti saada kaikki nyt heti (yritin aamuyöstä kiivetä entisen poikakaverin ikkunaan, kun se kusipää ei vastaillut mun haukkupuheluihin eikä tullut avaamaan, vaikka viskoin kiviä ja huusin ja kerroin kovaan ääneen millainen kaappihomo se "oikeasti" on, ja paljon muuta mukavaa), en saanut nukutuksi kylmältä ja mahaa vihloi niin, että pelkäsin ja toivoin kuolevani, meinasin pyörtyä sängynpohjalle ja itkin jumpatessani, olin sitten kipeä, krapulassa tai kännissä. en tosiaan pystynyt ajattelemaan muita, mitäs halusivat mulle pahaa (että söisin tai muuta vastaavaa paskaa), olin katkera ja halusin kostaa läheisilleni sen yksinäisyyden ja pahan olon ja pelon, mikä mun sisällä oli. siitä käytöksestä mulle tuli hirveä omatunto, vihasin itseäni ja mun piti kärsiä vielä enemmän, annoin monen ihmisen tehdä mulle kamalia asioita, mitkä kytee pääkopassa vieläkin. en mä oikeasti olisi sitä kaikkea pahaa tarvinnut, vaan jonkun joka pitää kiinni ja rauhoittaa kun riehun, lähtee mun kanssa ulos eikä hauku jos varastan, tekee mulle ruokaa eikä pakota syömään eikä anna mun karata oksentamaan tai ottamaan laksatiiveja, on mun kanssa kun mulla on kylmä. ehkä tuollaisia ihmisiä on, varmasti on jos luottaa itsensä toisen käsiin, mulla oli vaan mun kroppa.
jokainen on erilainen, ja tuskin olet noin hirveä. joku yhteys näillä asioilla, syömishäiriöllä ja varastelulla, kuitenkin on, koska kaikkein pienimmissä painoissa mun saaliit oli kaikkein isoimpia. himo varastaa, tehdä vielä enemmän mistä muut ei tykkää, oli isompi. enkä kadu sitä enkä ole enää vihainen itselleni, että sairastuin syömishäiriöön, koska kaikki nää kapinat on pitänyt kokea, että pääsee ulos siitä kiltin tytön kuoresta. liian kiltti ei saa olla enkä ikinä tajunnut, miksi äitini hokee tuota itku silmässä, enhän mä ollut kiltti kuin ulkoa, sisältä olin täynnä vittumaisia, vahingoniloisia, katkeria ajatuksia. turha äidin on enää anteeksipyydellä, olen mä vieläkin välillä vihainen siitä miten ne mut ja siskoni kasvatti, mutta ihan fiksuja ja hyviä meistä tuli kaikista häiriöistä huolimatta. tarkoitan vaan, että sun on käytävä tuo kaikki läpi, koska syömishäiriöllesi ja varastelullesi on olemassa syy, joka sun on jätettävä taaksesi. ne syyt ei välttämättä ikinä selviä tai ei ainakaan kerralla naps vaan, ja kaikki on kirkasta, ja olet kuivilla, paraneminen on harha-askeleita ja rypemistä, mutta kun alat parantua, löydät paljon tuon kaiken tilalle. ja joskus (tai usein) paraneminen alkaa, että kiinnostuu jostain muusta kuin laihduttamisesta tai siitä, mihin ikinä onkaan riippuvainen, ja ne kiinnostavat asiat tekee hyvää mieltä, hyvä mieli antaa voimaa löytää uusia asioita. ihan varmasti sä vielä ostat (siis maksat kassalla) hyvää juustoa, et ahmi etkä oksenna sitä, ja joku päivä sä vielä lähdet pihalle ilman laukkua ja varastelua. on olemassa paljon asioita, joista saat hyvää oloa, eikä ne samalla aiheuta sulle pahaa. - Anonyymi
lilac pompom kirjoitti:
mullakin on käytössä vain isoja laukkuja, vieläkin. joskus yritin käyttää pienempiä laukkuja siksikin, ettei tulisi hamstrattua niin hirveästi tavaraa mukaan kun lähtee kavereille yms, mutta ei niihin just mitään mahtunut, ja jos kaupassa sattui tulemaan vastaan jotain kivaa, kyllä harmitti. iso laukku ja ne kaikki tavarat mitä sinne mahtuu, oli pöllittyjä, ostettuja tai ennestään omia, tekee jotenkin turvallisen tunteen.
"miksen voi vaan mennä nauttimaan ulkoilmasta ja käydä kävelyllä" - sitä olen miettinyt itsekin, oikeastaan inhottaa, ettei voi lähteä ulos muuten vaan, vaan aina pitää mennä kauppaan. ei ollut tekemistä ja olin (ja olen) yksinäinen, kuitenkaan ketään kaveria jaksanut tai halunnut nähdä, kaupoille oli niin helppo lähteä. pahimmat (tuottoisimmat:D) "ostos"reissut tein työpäivien ja psykologikäyntien jälkeen, olin väsynyt, vittuuntunut ja halusin hukuttaa kaiken ikävän. joku tyhjentää päänsä alkoholilla ja huumeilla ja syömishäiriöllään, pöllimisestä vaan sai jännitystä ja energiaa kaupan päälle, ei pelkkää morkkista ja itseinhoa. se tosiaan oli parasta terapiaa mitä oon itse keksinyt (en suosittele kelleen seurauksien takia), ja viime talvena huomasin, miten kauppojen valot piristää pimeää päivää. olisi ollut niin kiva tunkea isot talvisaappaat laukkuun, mutta kiinnijääminen pelotti, eikä mun pää olisi kestänyt omatunnon kolisteluita, ja kai siitä maksamisestakin saa mielihyvää. kauppojen valot riitti silloin, ja saa riittää jatkossakin.
kaikki ne "liikkeessämme on kameravalvonta" ja "näytäthän sovittamasi vaatteet myyjälle" yms muistutukset sovituskopeissa oikein kasvattaa himoa. joo, niinhän teillä on kameravalvonta... kumma juttu kun täältä lähtee tavaraa, eikä kukaan reagoi mitenkään. eikä yksikään kassa ole ainakaan tässä kaupungissa tahtonut nähdä, mitä porukka sovituskoppiin kantaa. siskoni jäi nuorena kiinni varastelusta ja tuli tosi vainoharhaiseksi vartioiden suhteen, mulle vartijan näkeminen kaupassa oli vaan yksi syy lisää kokeilla onnea. varastelua lisäsi vielä se, että yksi kaverimme oli vaatekaupassa töissä ja uhkasi käräyttää meidät (otti kyllä mielellään vastaan kaikki ne ilmaisnäytteet, mitä multa sai...). ajattelen, että varastelu on osittain auktoriteeteille uhoamista, tekee jotain minkä kaikki kieltää ja vielä hyötyy siitä, ja sama pätee valitettavasti syömishäiriöön. ei vanhemmat, siskot, poikakaveri ja kaverit halua nähdä läheisen ihmisen riutuvan ja kiduttavan itseään (mitä nyt joku vikapäinen äijä saattaa tykätä enemmän, kun muija on hoikka=sairaalloisen alipainoinen, ja kavereiden harmi ei ole huolta vaan kateutta), kaikki se hyvätahtoinen painostus läheisten ja hoitajien osalta saa joskus vaan takertumaan sairauteen entistä tiukemmin. miksi totella ihmisiä, joiden ei usko oikeasti välittävän? miksi tehdä kuin muut tahtovat, kun itse tietää mikä itselle on parhaaksi? jos alipaino ja se, ettei enää muista mitä nälkä on, tuntuu siltä oikealta olotilalta, miksi luopua siitä vain koska muiden ihmisten käsitys hyvästä olosta on jotain muuta? varastamisesta voi sanoa, että se on väärin, syömishäiriöstä ei, molemmat vain vahingoittavat ihmistä omalla tavallaan - samalla kuin antavat onnistumisen ja ylemmyyden tunteen.Eipä monet jää kii , kumma juttu.
- menetetty?
Moikka!
Mulla on ollu sama tilanne..oon kans jääny ainakin 3kertaa kiinni ja silti jatkanu. Nyt oon kyllä lopettanu. Pelkäsin liikaa että jään kiinni ja huomasin kun lopetin että oli paljon rentoutavampaa mennä kauppaan. Nykyäänkin tulee aina pieni paniikki kun näen vartijan vaikka en enää varastakkaan. Mulla ei oo bulimiaa ollu mut anoreksia yli 10vuotta. Mitä jos koittaisit kerran olla varastamatta nii huomaat kuinka paljon rennompi fiilis tulee. Tietenkin avain siihen ettet varastas ois että paranisit sh:ta. Se ois avain niin moneen. Mäkin olin peinenä iloinen, kiltti ja positiivinen tyttö. Nyt olen menettänyt kaiken:(...vaikka fyysinen kunto täst pikkuhiljaa on paranemassa ja syön jo ihan kunnolla ja paino nousee ja hyväksyn sen ja haluan sitä nii pää ei vaa kestä noita menetettyjä vuosia. En pysty hyväksyyn sitä etten saa perhettä, hyväksyntää, ystäviä.....eli ei oo elämää..nyt vaa KADUTTAA nii paljon etten oo "heränny" aiemmin. Ei tää syöminen nii vaikeeta ookkaan..oisin voinu tehä sen jo nii paljon aiemmin...tsemiä sinulle... - Nasking
Vaikea selittää tätä..
Mun kohdalla on kyse jonkinlaisesta riippuvuudesta, mun on jotenkin p a k k o varastaa, muuten ahdistun!!!! Ja varastan siis osan ruokatavarasta jonka normaalisti olisin maksanut, en varasta mitään ylimääräistä tai päähänpistosta. Kotona saatan miettiä, että nyt kun talvi on tulossa tarvitsen paksumpia lämpimämpiä vaatteita, käyn siis katsomassa mitä löytyy! Ja nimenomaan päätän jo kotona että varastan ne!
Ja kuten sanoin, mulla olis varaa maksaa se kaikki, e n varasta rahanpuutteesta vaikka eihän sekään mikään anteeksipyyntö olis...
Mullakaan ei koskaan ole ollut bulimiaaa, anoreksia niin kauan etten edes muista koska olin normaalipainossa. Tällä hetkellä BMI 13,6. jos se asiaan jotain vaikuttaa? Tässä painossa ja alempana ollut vuosia. Ehkä se on tuhonnut mun aivoni? Olen kyllä avohoidossa, käyn 2xviikko terapiassa ja lääkäri tarvittaessa. Terapeutille en tätä ikinä uskalla kertoa!!!!!
Olen yrittänyt olla varastamatta, se vaan jotenkin ahdistaa jos en varasta!?!
Olen kai täysin sekopää jo... :-( - entinenvarastelija
Ihan vissiin on jotain tekemistä alhasella painolla ja varastelulla (jos on sellaiseen taipuvainen). Itsekkin ollessani 3-alkavassa painossa varastelin melko paljon. Lähinnä ruokaa, jota en ikinä syönyt.. :< Nyt muutamia kiloja painavampana varastelu on kokonaan jäänyt, ei tulis mieleenkään.
- menetetty?
Joo siis tottahan se on että alhanen paino vaikuttaa aivotoimintaan ja just jää helposti koukkuun eri asioihin...
- Sammakko?
Ihan vissiin on jotain tekemistä alhasella painolla ja varastelulla (jos on sellaiseen taipuvainen)....
!!!!!!!! Siis ohhoh!! Entinenvarastelija, mieti mitä kirjoitat!! En puolustele varastelua enkä muuta rikollista toimintaa (sitähän tuo on) mutta todella rumasti kirjoitit! Tässä on kuitenkin kyseessä ihmiset jotka todella kärsii, ei tarvitse lisätä kenenkään syyllisyyden taakkaa rumilla sanoilla!! Apua tuohon on haettava ajoissa, ja mitään puolusteltavaa siinä ei ole, mutta kuten sanoin, ei lisätä kenenkään taakkaa tarpeettomasti! - ruokarosvo
Ette tiedäkään miten kiitollinen olen vastauksistanne jotka kannustavat hakemaan apua ja etsimään syitä käytökselleni. Pelkäsin suuresti saavani pelkkää tuomitsemista ja solvauksia, mutta kiitän teitä isosti "ymmärryksestä" ja henkilökohtaisten kokemusten jakamisesta. Auttoi suuresti kun sain purettua tämän asian ensimmäistä kertaa jossakin... tästä on kai nyt hyvä jatkaa... kohti irrottautumista... apua! Miten se tapahtuu??? Sanopa se.
Nasking: Jaan täysin ajatuksesi siitä että kyseessä on todella addiktoiva riippuvuus. Mulle iskee mieletön levottomuus pitkillä oppitunneilla kun pitää päästä äkkiä vaan kaupoille. Ja mun on PÄÄSTÄVÄ, tulee ihan "vieroitusoireet" jos en pääse! Muutun levottomaks, ahdistuneeks, pelokkaaksi, enkä pysty keskittymään mihinkään. Ei sillä että varastelu helpottaisi pelkoa yhtään(!!!), päinvastoin :( Mutta sen onnistuneen "keikan" jälkeen on hetkellinen euforia ja sellanen järjetön tyytyväisyys. Ei sitä voi selittää. Yritin selittää sitä itselleni ja tajusin että ei se oikeastaan ole tyytyväisyyttä siitä mitä sain varastettua, vaan enemän siitä että "nyt se on ohi tältä päivältä." !! Eli syvällä sisimmässäni en todellakaan haluaisi tehdä tätä(!!) ja olen huojentunut aina kun suoritus on hoidettu "kunnialla" loppuun ja loppupäivän ajan voin huoahtaa. MUTTA viime aikoina se pirulainen ei olekaan hellittänyt aika "keikan" jälkeen. Pelästyin kun tajusin yhtenä päivänä levottomuuden jatkuvan jatkumistaan----se vaatii mua ekemään uuden keikan!!! saman päivän aikana!!! Teki mieli huutaa "sille" että mä en jaksa! mä en halua! sit itkin vaan. ahmin ja oksensin. ja nukahdin. :(
Jo. Tiedän. Painoindeksi lähentelee taas pohjalukemia, samoin mielenterveys. Kuulostaa karulta, kun sanoitte jotkut että alipainolla ja varastelulla on yhteys, mutta en kiellä. Huomaan että aina mitä heikommassa fyysisessä tilassa olen, sitä enemmän pystyn pöllimään kerralla, sitä röyhkeämpi olen ja sitä alhaisempi on moraali!!!!!! Se kielii myös siitä, että en jotenkin välitä pitää huolta itsestäni enkä sillon välitä muustakaan :( Voin huoletta kulkea kaupasta toiseen, täyttää kassit millä tahansa tavaralla(yleensä kuitenkin käyttötavaraa, vaatteita, ruokaa ym ym) ja lähteä pois ilman huonoa omaatuntoa. :(:(
Huomasin kun olin hetkellisesti vähän korkeammassa painossa, niin äkisti varastelu aiheuttikin pelkoa ja vapinaa. Kaupassa mietin kokoajan että nyt jään kiinni, apua apua... Mutta kun on heikossa kunnossa, sitä vaan toimii, ikään kuin monen eri mielenriivaajan alaisena samaan aikaan :( toinen kieltää syömästä, toinen käskee ahmimaan ja oksentamaan, kolmas varastamaan... Tai sit se on se yks ja sama tyyppi! :( :P :O
Huolestuttavaa on myös se, että en koe olevani niin huonossa jamassa että hakisin apua syömishäiriööni. Sehän anoreksiassa(tai bulimareksiassa) on just petollista, että mitä alemmas paino menee, sitä korkeammalla mieli kohoaa. :( Olen vireessä, energinen, menossa koko ajan, nauran ja vitsailen kavereitten kanssa MUTTA VAIN JOS olen saanut tyydytettyä mielenriivaajani varastelulla ym ym. :( Tää on kuin kaksoiselämää!!!!!! Päälle päin olen, noh.. liian laiha, sairaalloisine silmäpusseineni jne. mutta kuitenkin menevä ja sosiaalinen ihminen jolla on monta rautaa tulessa. Moni vaan sanoo mulle "voi että on epäreilua, kun voit syödä mitä tahansa etkä liho!" Kunpa tietäisivät mitä tän laihuudenkin takana piilee... ja tän mielialan, yli-iloisuuden, ja välillä apaattisuuden.... Siellä piilee pelottavia asioita. :(
Joku mainitsikin siitä että on ollut "kauneimmillaan" alipainoisena. aValitettavasti tämä tosiasia myös häiritsee paranemista. Olin tuossa yhdessä välissä jopa 15 painoindeksin tienoilla, tunsin itseni ISOKSI, turvonneeksi ihrakasaksi. Silloin myös varastelu pelotti, koska olin "näkyvä", selkeä "bulimikko" paksuine kasvoineni, päivänselvä tapaus jonka täytyi hävetä ja piilotella. Nyt kun paino on taas romahtanut, kuljen ylpeänä nokka pystyssä(vaikka sisälle sattuu), esitän oikein pirteää ja asiallista ihmistä, ja valitettavasti..... tunnen olevani kepeä keijukainen taas, se jollainen haluankin olla, joka katoaa massaan, jota hämmästellään jos nyt huomataan laisinkaan.. pieni ja kevyt, puoliksi reaalimaailmassa, puoliksi jossain muualla.
-->Minä etsin TURVAA! Sen olen huomannut ja havainnut. Miltä? En itsekään tajua. Miltä haluan turvaan kun kaikki on ihan hyvin? Elämä on muuten ihan ookoo kaikkinensa, mutta päässä viiraa ja pahasti! en tajua. Kuten Nasking sanoit, kai me haemme tavarasta sitä turvaa. "Kaikki on hyvin sillon kun saan paljon tavaroita ympärilleni, ja olen niiden keskellä...." Ja kun ei tartte käyttää rahaa! Mulla on järjetön pelko siitä että rahavarat yhtäkkiä jotenkin hupenevat olemattomiin jos alan käyttää rahaa!
AA PUU AA! - häpeä
Rikollinen häpeä!
- lihonut90
Ruokarosvo: Kun sanoit, että varastelu pelotti sillon kun olit "isompi" (okei, bmi 15 ei oo lähelläkään isoa ja näkyvää) niin mulla on vähän samantyyppinen ongelma. Tosin en varastele ruokaa, mutta ihan rehellisesti kaupassa käynti/ruuan ostaminen ahdistaa ku bmi on jotain 17 (tällä hetkellä). Toisin oli kun painoin noin 7kg vähemmän, ei hävettänyt ostaa ruokaa, nykyään tuntuu, etten sais ostaa sitä, koska näytän bulimikolta. Tai lihavalta, tai ylipäänsä näyn. :
- scareed
lihonut90, mulla on ihan samaa. Aina kun on paino vähänkään noussut, vaikka vaan turvotusta, en kestä käydä kaupassa, niin hävettävää! Iltaisinkaan en lähde hevillä kauppaan tai edes ulos, kun se maha on isompi kuin aamulla, vaikka vaan pelkästä vedestä olis turvonnu. Pelottaa kanssa tuo bulimikolta näyttäminen. En viitsi edes käyttää kivoimpia vaatteitani, ellen ole laihtunut. Siitä se kierre sit syntyykin, kun koko ajan täytyy laihtua lisää, metsästää sitä rohkeutta sillä tavoin. Rohkeutta ihan vaan elämiseen.
- ruokarosvo
ROHKEUTTA ELÄMISEEN! Sinäpä sen sanoit. Elää vaan omana itsenään, olla VAPAA. sitä minäkin toivon enemmän kuin mitään mutta. että vois herätä ja tietää että on tulossa aivan tavallinen päivä, hyvä olla itseni ja muiden kanssa ilman pelkoa mörköjen ja mielenriivaajien läsnäolosta. Vielä siihen pystyn. ja ajoittain pystynkin, ja sit iskee levottomuus: täytyy saada JOTAIN, tavaraa, ruokaa, mitä tahansa :O
Yhtenä päivänä havahduin kun mietin että enhän mä tarvii MITÄÄN. Kaapissa on ruokaa, vaatteita, tavaroita, jopa joululahjat hankittu! :O Ei mun tarttis lähteä kauppaan! Pakotin itteni jättämään kassin kotiin ja menemään vaan kävelylenkille. Ja se teki hyvää! Vaikka vähän kiusasi ajatus siitä että ,"olisin voinut taas saada kaikkea mukaan tuostakin kaupasta" ja sit taas heräsin: mitä KAIKKEA!!??? Mitä mä saan siitä tavarasta ja ylimääräisestä ruoasta, ahminnasta ja oksentamisesta sellaista mikä tois jonkun täyttymyksen!? ei oo näkynyt tähänkään mennessä!
Ois kai syytä kokeilla josko bulimiaton elämä antais jotain.. ei kai yks kokeilu mitään ota jos ei annakaan? Mikä siinä voi pelottaa!? Ei se ainakaan voi olla mitään pahempaa kuin tämä nykyinen elämäntapa... ? vai voiko?
Tytöt: Mulla on aivan samaa tuon kaupassakäynnin kanssa, mutta mua kyllä hävettää silloinkin kun oon laihassa kunnossa. Ruoka ei jotenkin kuulu mulle, ja en halua ihmisten näkevän että ostan ruokaa. Anorektisena tiiraan tuotesisällöt tarkkaan että kaikki varmana näkee miten olen "saavuttanut" laihuuteni--tarkkuudella tarkkuudella :P :/ Mutta bulimisina kausina en viivy kaupassa kauaa, koska pekään näyttäväni bulimikolta ja saavani pitkiä katseita, tietysti myös varastelun takia. (vaikken koskaan ole ollut lähelläkään normaalipainon alarajaa bulimikkona)
Musta on tullut kaupassa muutenkin ihan vainoharhainen. Ajattelen vartijan nähdessäni että se tietää että oon varastanut ennenkin täältä ja varmaan tietää mistä kaikista kaupoista oon varastanut, ja ehkä se tietää että ahmin ja oksennan, eikä viitsi sen takia sanoa mitään! :O :/ Kerran kaks vartijaa seisoskeli vartijakopin luona, juttelivat ja naureskelivat keskenään. Olin silloin varastanut jotain ja ajattelin heti että noniin... ne nauraa mulle, hulluudelleni. Vaikka tosiasiassa: eiköhän ne ota sut kiinni heti kun näkevät oli syy miten "naurettava" tai säälittävä tahansa!? ;P - lihonut90
Mäkin oon niin vainoharhainen kaupassa.. Kuvittelen aina, että kaikki asiakkaat, myyjät ja vartijat tuijottaa mitä mulla on korissa ja kassa varsinkin virnuilee jos ostan mitään muuta kuin rahkaa ja kasviksia. Ärsyttävää, ahdistavaa ja niin energiaavievää. Varsinkin näin isona kuin nyt oon. Laihana ahdistaa kun ihmiset tuijottaa kun on niin laiha, ja korissa ei oo juurikaan muuta kuin kasviksia, jos niitäkään. Mutta, tosi laihassakaan kunnossa, en kehtaa ostaa mitään "lihottavaa", koska sit mua taas pidettäis bulimikkona. ÄRHG..
- ruokarosvo
Mulla on taas ennemminkin niin että ainoastaan bulimian merkit hävettää, anoreksian ei juurikaan. Se on huono, koska ylpeys ja ylimielisyys eivät edistä paranemista alkuunkaan. Bulimiahäpeä tavallaan pakottaa ryhistäytymään joskus edes sen takia ettei kukaan näkisi että sairastan tätä "likaista" syömishäiriötä. Mutta silloin kun olen saanut itseni luiseen kuntoon(vaikkapa oksentamalla), kuljen selkä suorana ja nokka pystyssä ja voin hyvinkin ottaa ostoskoriini herkkuja. Näytän muille: Mä voinkin syödä näitä lihomatta. (ja sisimmässä pieni ääni sanoo koko ajan; sinä huono luuseri, p*ska kuole kuole kuole) Mutta jos koen näyttäväni turvonneelta(mulle BMI15 on ihan liikaa--olen ISO!), häpeän itseäni suuresti ja jos otan koriin esim. leipää, ajattelen että joku katsoo ja miettii: tollasella ruoalla sä just oot lihonutkin.
Eniten mulla kuitenkin liittyy vainoharhaisuus ja pelot siihen että oon pöllinyt niin paljon. Vaikka oisin ostamassakin tavaraa, pälyilen ihmisiä ja mietin että "toi on varmaan nähnyt mun joskus pöllivän." "toi ajattelee että mulla on kassissa jotain." jne. Nyt oon vähentänyt tosi paljon mikä ahdistaa. pelkästään ahdistaa. ahdistus ehkä vähenee ajan myötä kun vaan en anna periks???? en tiedä. itkettää päästää irti mutta Haluan päästää irti. Oksentaminen jatkuu kuitenkin. pitkä oksentaminen on aiheuttanut ruoansulatusvaivoja niin paljon että pelkään etteä jos en oksenna, mikään ei tule ulos. :( - messedupp
Hei kaikille teille ketä täällä on keskustellut! Haluaisin tietää, mitä teille kuuluu nykyään? Kärsin ihan samoista addiktioista ja melkein jokainen viesti täällä on kuin itse kirjoittamani. Tämä viestiketju sai minut ajattelemaan ja avasi silmäni ongelmalleni..
- Anonyymi
Mulla ollu lapsesta asti tuollaista. Olen jo lähes viisikymppinen. Ennen näpistin mitä vaan,nykyään se menee ruokajuttujen puolelle. Nyt yritän uudella paikkakunnalla elää järkevämmin,mutta välillä se iskee. Äh.
- Anonyymi
Syömishäiriö on ,ilmenee lihomisena.
- Anonyymi
Vihaan yhteiskuntaa ja ihmisten kieroutta niin olen alkanut itsekin kieroksi ja ilkeäksi.
- Anonyymi
Mä en oikeastaan miellä varastamista vääräksi. Toisaalta pitäsi miettiä että miltä tuntuisi jos joku varastaisi minulta... Hmmm... En kyllä päästä kotiini monia ihmisiä.
- Anonyymi
Onko teillä kaikilla siis se rajatilahäiriö/epävakaa persoonallisuus, siihen tuollainen käytös ja laihdutus kun liittyy? Entä onko teillä lääkkeiden/päihteiden väärinkäyttöäkin, sekin on yleistä tuossa?Joskus itse bulimiaa 15 vuotta sairastin, muttei siihen liittynyt mitään muuta ongelmaa, etenkään kleptomaniaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)1108296- 392529
- 1212253
- 221919
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais151654- 111489
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa161442"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla141389- 151272
Kristityt "pyhät"
Painukaa helvettiin, mä tulen sinne kans. Luetaan sitten raamattua niin Saatanallisesti. Ehkä Piru osaa opetta?!.121183