Australiankarjakoira

Minä olen kuullut usealta australiankarjakoiran omistajalta koiranäyttelyissä, että australiankarjakoiran luonne on täysin suvusta kiinni. Joidenkin sukujen koirilla on aggressiivinen, tulinen luonne, kun taas jotkut ollaan saatu jalostettua jo sosiaalisiksi kuin colliet. Eli suvusta, kuten vanhempien luonteista, on australiankarjakoiran (kuten muunkin rotuisten koirien) luonne kiinni. Jalostus on laajaa ja eri kasvattajilla on eri tavoitteet rodun luonteen suhteen. Toiset haluavat koirista ihmisystävällisiä ja sosiaalisia harrastuskoiria, toiset tulisia ja aggressiivisia karjakoiria. Yleensä narttu on urosta pehmeämpi luonteeltaan, eli sopivampi ensimmäiseksi koiraksi.

Jos tätä palstaa vielä seurataan niin kerron myös vähän omasta kokemuksesta :) Australiankarjakoira on ollut lempikoirarotuni jo kymmenisen vuotta ja sain ensimmäisen australiankarjakoirani suunnilleen vuosi sitten, eräältä kasvattajalta joka vissiin lopetti kasvatustoimintansa, ja sain koiran siis aivan ilmaiseksi. Koira on uros, väriltään punainen ja paperiton, mutta puhdasrotuinen. Koira oli jo puolivuotias kun se tuli minulle, eikä sitä oltu käsitelty, eli se pelkää ihmisiä todella paljon. Sitä voisi jopa sanoa villikoiraksi. Koiralla on pahat suolistovaivat ja allergiat, eli täytyy olla hyvin tarkka mitä sille syöttää. Ainoastaan eläinkaupan kalliilla ruoalla sen mahan saa pidettyä kurissa, muuten tulee vain pelkkää ripulia jos syö vehnäpitoista ruokaa. :/ Koira oli hyvin laiha ja huonokuntoinen kun se tuli meille, vieläkin säikky eikä anna ihmisten koskea, paitsi minun. Koira on myös todella pienikasvuinen, se on jopa australiankarjakoira narttuani matalampi, vaikka uroksen kuuluisi olla korkeampi. Koira myös näykkii ihmisiä, (paimentaa) joka kuuluu rotuun, mutta sitä ei saisi tapahtua ihmisille. Olen päättänyt antaa koiralle vielä pitkän elämän, sillä se on jo parempaan päin ollut, kun vertaa siihen millainen se oli tullessaan. :) Sitten... viime kesänä, toin virosta tämän upean australiankarjakoira nartun, väriltään sininen ja on paperillinen :) Tämä on aivan upea yksilö ja koira on juuri sellainen minkä sen haluan olevan. Koira luottaa minuun täysin, kuuntelee kaikkea mitä käsken ja on minun kanssa yhteistyöhaluinen. Nimeltään koira on Luna, ja vasta kun sain Lunan, huomasin millainen rotu oikeasti on luonteeltaan, koska uroksesta en saanut rodusta tätä kuvaa kuin Lunasta :) Meillä on myös hevosia, ja rotu on todella kätevä jos hevosemme karkaavat, sillä koirat paimentaa aina hevoset takaisin talliin. Tätä rotua kannattaa myös päästää joskus irrottelemaan, eli juurikin paimentamaan, sillä omat koirani ovat riippuvaisia paimentamisesta, ja haluavat tehdä päivittäin sitä. Kannatan ehdottomasti australiankarjakoiraa, jos haluaa fiksun, kuuntelevan ja nopeasti oppivan rodun! Tuosta vielä, että täytyykö olla aikuinen kun haluaa kyseisen rodun koiran, niin itse olen 17-vuotias ja rotu on hyvin haastava. Meillä on ollut koko ikäni koiria ja minulla on paljon kokemusta koirista ja niiden kouluttamisesta. Australiankarjakoira vaatii hyvin paljon alkuun kouluttamista, sillä ne ovat alkuun melko itsepäisiä, tietenkin riippuu yksilöstä ja juurikin vanhemmista, kuin edellisessä repliikissä sanotaan :) Mutta jos sinulta löytyy kokemusta kouluttamisesta, niin ota ihmeessä tämä rotu :) Tästä rodusta saat luotettavan ja uskollisen ystävän :)

Kovapäisyys on mielestäni osittain kiinni yksilöstä/kasvatuslinjoista. Itselläni on / on ollut 3 karjista ja sattumalta (?) kaikki olleet luonteeltaan todella helppoja=kotikoiria, joita ei ole juurikaan koulutettu, oppineet tarvittavan siinä sivussa.

*Karjiksen hyvä/huono puoli on todella nopea reagointi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan siksi hyvä peruskoulutus pennusta alkaen on tärkeää.*

Eli oppii nopeasti hyvät ja huonot tavat. ;)
Omistajan on hyvä alusta asti ennakoida ajoissa miten toimia missäkin tilanteessa.
Omat koirat ovat pitkän levon jälkeen energisempiä "hyvässä ja pahassa" ja lenkin/palloheittelyn/aivotyöskentelyn jälkeen käyttäydytään paremmin.
Omien koirien kohdalla ainoa ongelma on satunnainen remmiriekkuminen ja hihnassa vetäminen, johtuen omistajan mokista pentuaikoina eli itse mietin vielä mitä tehdä, kun karjis jo päätti puolestani.

Ihana rotu luonteeltaan, lähinnä yhden ihmisen koira, toki myös oma perhe on tärkeä, mutta esim. omat koirani eivät välitä koirapuistotutuista=ihmisistä ollenkaan, eli rapsutuksia ei kerjätä eikä moikata, paitsi jos makupala/pallo tiedossa. ;)
Kovasta maineestaan huolimatta hyvin 'ohjaajapehmeä' eli kovalla kädellä karjista ei voi/tarvitse kouluttaa.
Omat koirat ovat olleet poikkeuksellisen koirasosiaalisia, vaikka käymme äärimmäisen harvoin koirapuistoissa tapaamassa muita koiria. Mutta usein karjikset, eivät välttämättä tule toimeen varsinkaan saman sukupuolen kanssa.

Allergioita ja sairauksia valitettavasti on. 2/3 karjiksestani on (ollut)spondy ja 1 menee maha sekaisin kuivanappuloista.

Suosittelen, kun katsoo mistä koiran ottaa ja vaivautuu peruskouluttamaan koiran ja harrastamaan ainakin tarpeeksi liikuntaa ja jonkin verran aivojumppaa.

Australiankarjakoiran luonne riippuu siittä että kuinka hyvin sitä on opetettu ja etenkin siitä onko sitä opetettu jo pienestä pitäen

sillä on tyypillinen paimenkoiran luonne,omalle ihmiselle seurallinen ja miellyttämishaluinen,vieraita kohtaan usein varautunut mutta ei vihainen.suurin ongelma mielestäni on epäsosiaalisuus toisia koiria kohtaan,sitä täytyy heti pennusta lähtien totuttaa vieraisiin koiriin paljon enemmän kuin esimerkiksi saksanpaimenkoiraa,se on myös terävä luonteeltaan eli reagoi nopeasti,sanotaan että karjis iskee kuin krokotiili,ja voi olla että jos sosiaalistaminen on jäänyt vähiin se voi olla vaarallinen toisille koirille kokemattoman omistajan käsissä.en kyllä muuten sanoisi kovapäiseksi.

Itselläni on karjis ja ensikoiraksi en suosittele. Kovapäinen osaa olla mutta aivan ihana koira! Pärjätty ollaan hyvin ja oppii kyllä todella nopeasti! Suosittelen ihmiselle kellä kokemusta kovemmista koirista. Itselläni narttu mutta silti yhtä kova tämä yksilö kuin uros. Paimentaa yritti pentuna mutta sen saa kouluttamalla pois ja vahtiviettiäkin oli pentuna jo jonkin verran. En usko että teinille tai lapsien koiraksi sopii joten vain aikuisen käyttöön ;)

Vanhemmillani on aina ollut karjakoiria. Ja olen kasvanut niiden parissa pienestä saakka. Minun lempirotuni! Vanhempi koiramme on jo edesmennyt ja oppi todella luonnostaan lehmien paimennuksen ja kaikki temput jotka vain halusi opettaa. Metsästyskoirana jäljityksessä toimi myös erittäin hyvin ihan luonnostaan. Tämä koira oli todella sosiaalinen muiden koirien kanssa ja erittäin rauhallinen. Nykyinen on vilkkaampi, tulee toimeen useimpien koirien kanssa mutta toki on vahvaluontoinen ja luonnostaan vähän vahtii. Mutta kun on opettanut alusta saakka että se saa ilmoittaa vieraista mutta heti kun itse reagoi ja vaikka tervehtii niin se hyväksyy heti vieraatkin. Vanhempi koiramme ei ollut allerginen millekään, ei ainakaan tullut koskaan esille. Nykyinen on herkempi, mutta ihan ymmärrettävää ettei koirillekaan voi syöttää kaupan halvimpia viljanappuloita ajattelematta millä tavalla ne vaikuttavat, heti kun ottaa jotain laadukkaampaa niin ei tule allergiaoireita. Aivan mahtava uskollinen ystävä! Meillä ovat omaksuneet omaksi ihmisekseen aina lähes koko perheen mikäli vain viettää aikaa niiden kanssa. Parasta on jos nämä saa tehdä ”työtä” liikkua, paimentaa luvan kanssa, jäljittää.. toki en kyllä ole huomannut että kotipäivät aiheuttaisivat mitään huonoa käyttäytymistä ainakaan meidän koirissamme. Ja tuohon kysymykseesi, minä ainakin harrastin koiramme kanssa jo nuorena agilityä ja näyttelyitä eli en näe siinä ongelmaa